Rory Gallagher ja Fender Stratocaster
Irlantilainen Rory Gallagher (1948-1995) on epäilemättä yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä bluesrock-kitaristeista. Huippuvuosinaan Rory Gallagher bändeineen kiersi maailman esiintymislavoja jopa 300 konsertin vuosivauhdilla, ja esiintyessään yleisölle Irlannin kitarasankari olikin aina parhaimmillaan. Jokainen Rory Gallagher Bandin Ruisrockissa vuonna 1975 nähnyt voi tämän todistaa.
Maailmanmaineeseen Rory Gallagher nousi Taste-yhtyeensä kanssa 1960-luvun lopulla. Yhtye soitti raskasta bluesrockia, jossa nuori Gallagher pääsi revittelemään vuoden 1961 Fender Stratocasterillaan mielin määrin. Irlannin Creamiksi kutsuttu Taste julkaisi vuosina 1969-70 kaksi albumia Taste ja On The Boards. Vuonna 1970 yhtye esiintyi muun muassa legendaarisella Isle Of Wightin festivaalilla ennen hajoamistaan saman vuoden lopulla.
Tasten hajoamisen jälkeen Rory Gallagher perusti hänen omalla nimellään kulkeneen yhtyeen, johon kuuluivat rumpali Wilgar Campbell ja basisti Gerry McAvoy, josta tuli todellinen Gallagherin luottobasisti. Tällä kokoonpanolla julkaistiin vuonna 1971 kaksi studioalbumia Rory Gallagher ja Deuce. Näiden levyjen yleisilme oli huomattavasti vaihtelevampi kuin Tasten suoraviivainen bluesrock, ja Gallagher antoi niillä myös akustisille esityksille tilaa. Akustisesta kitaroinnista tulikin oivallinen lisämauste sittemmin Gallagherin keikoille ja lähes kaikille myöhemmille levyille. Varsinaista läpimurtoa Rory Gallagherin uralle merkitsi seuraavana vuonna ilmestynyt loistava konserttitaltiointi Live In Europe, joka antoi käsityksen millainen intensiivinen tunnelma vallitsi Gallagherin keikoilla.
Näiden levyjen jälkeen Rory Gallagher kasasi uuden kokoonpanon, johon kuuluivat Gerry McAvoyn lisäksi rumpali Rod De Ath ja pianisti Lou Martin. Tällä koostumuksella julkaistiin Gallagherin uran kultakauden levyt Blueprint (1973), Tattoo (1973), Irish Tour 1974, Against The Grain (1975) ja Calling Card (1976). Edellä mainituista Irish Tour 1974 oli jälleen loistava livetaltiointi ja Against The Grain -levyä pidetään monasti hänen parhaana studiolevynään. Useita vuosia esiintynyt ja levyttänyt yhtye oli hitsautunut täydellisesti yhteen ja Rory Gallagher oli luomisvoimansa huipulla.
Vuoden 1978 Photo Finish ja seuraavan vuoden Top Priority levyt tehtiin triokokoonpanolla, jossa Gallagherin ja McAvoyn rinnalla oli uutena rumpalina aiemmin The Sensational Alex Harvey Bandissa soittanut Ted McKenna. Näitä tuhdisti rokkaavia levyjä seurasi jälleen Gallagherille niin tyypillinen pitkä kiertue, josta taltioitiin dokumenttina livelevy Stage Struck (1980). Samaa tyyliä jatkoi vielä vuonna 1982 ilmestynyt Jinx-albumi, jolla Brendan O´Neil korvasi McKennan rummuissa.
1980-luvulla Rory Gallagherin kohtaloksi tuli jäädä punkin ja uuden aallon jalkoihin. Keikkailu toki jatkui, mutta uutta levyä jouduttiin odottamaan aina vuoteen 1987 saakka. Näiden uran hiljaisempien vuosien aikana alkoholista alkoi muodostua ongelma Gallagherille. Vuonna 1987 ilmestynyt Defender ja Rory Gallagherin viimeiseksi levyksi jäänyt vuoden 1990 Fresh Evidence olivat kuitenkin kitaravelhon uran parhaisiin aikaansaannoksiin kuuluvia levyjä ja vahvoja näyttöjä uudelleen löytyneestä luomishuipusta.
1990-luvulla Rory Gallagherillä oli yhä enenevässä määrin ongelmia terveytensä kanssa, kunnes Irlannin kitaristiässän elämä päättyi Lontoossa 14.6.1995. Gallagherin kitara ei kuitenkaan onneksemme vaikene koskaan, vaan jatkaa elämistään hänen upeilla levyillään.
Altti Koivisto
Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä Rory Gallagherin tuotantoa levynkansinäyttelyn muodossa tammikuun ajan. Esillä ovat seuraavat albumit: