Avainsana-arkisto: kirjailijat

Ari Väntänen: Musiikkiaarteita maakunnasta, osa 6

Ari Väntänen

Michael Monroe (vas.) ja Ari Väntänen. Valokuva: Johanna Fagerholm.

Michael Monroe (vas.) ja Ari Väntänen. Valokuva: Johanna Fagerholm.

Ari Väntäsen toinen kirja Michael Monroe (Like) ilmestyi kauppoihin 26. lokakuuta 2011, parahiksi Helsingin kirjamessuille. Väntäsen uusi teos kertoo turkulaistuneesta rocktähdestä Michael Monroesta – kansainvälisen sooloartistin, muusikon, bandleaderin, oman tien kulkijan polveilevasta elämästä ja urasta.

Elämäkerta avaa ensi kertaa laajasti Michaelin elämää ja kiihkeitä seikkailuja musiikin ihmeellisessä maailmassa. Michael Monroe ei ole jatkoa Väntäsen vuonna 2009 ilmestyneelle teokselle Hanoi Rocks – All Those Wasted Years (Like), vaan itsenäinen elämäkerta. Toki Hanoi Rocks käydään läpi, mutta lyhyesti.

Väntäsen debyyttikirja Hanoi Rocks – All Those Wasted Years ilmestyi vuonna 2009. Jäntevästi kirjoitettu tarina suomalaisesta rockyhtyeestä matkalla suureen kuuluisuuteen oli arvostelu- ja myyntimenestys. Kirjassa kerrotaan Hanoi Rocksin tarina 1980-luvun puoliväliin asti. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin bändi ei enää voinut olla olemassa.

***

Väntäsen molemmat kirjat ovat suomalaisen historiikki- ja elämäkertakirjallisuuden ehdotonta kärkeä. Elämäkerturi osaa kehitellä tapahtumista, kommenteista, haastatteluista ja kaikesta historian havinasta vilpitöntä ja toimivaa tarinaa. Väntänen hallitsee tyylinsä ja aineistonsa. Kirjoissa on kiihkeyttä, intohimoa ja huumoria –  toisaalta asiallisuutta ja täyttä asiaa.

Ari Väntänen: Michael Monroe (Like, 2011)Musasto julkaisee Ari Väntäsen haastattelun samalla kun aiheesta avataan vitriininäyttely Turun Musiikkikirjastossa. Näyttelyssä on esillä Väntäsen molemmat kirjat, arvosteluita sekä Michaelin ja Hanoi Rocksin levyjä. Näyttely on esillä kahden kuukauden ajan 2.1.2012. saakka. Musiikkikirjaston levynkansinäyttelyssä on esillä Hanoi Rocksin LP-levyjä 7.12. saakka.

Ari Väntänen (s. 1974) on kirjailija, toimituspäällikkö ja muusikko. Michael Monroe ja Hanoi Rocks ovat suomalaisia rocklegendoja.

Kirjailija Ari Väntänen on juttu- ja näyttelysarjan Musiikkiaarteita maakunnasta kuudes osa.

***

Ari Väntänen puhuu Musastolle:

Onnittelut uuden kirjan johdosta! Miltä nyt tuntuu?

– Kiitos. Ei tämä nyt pahalta tunnu.

Mitä olet tehnyt ennen vuonna 2009 alkanutta kirjailijauraasi?

– Kerronko kaiken? Synnyin ja sain lahjaksi ukulelen, jota luulin kitaraksi. Leikin intiaania, opin lukemaan, näin E.T:n elokuvissa ja innostuin äänilevyistä. Vinguin itselleni sähkökitaran, sain elämäni ainoan kympin englannissa ja olin töissä divarissa, josta ostin saamallani palkalla levyjä. Kävin lukion, mietin kirjoittamista ammattina ja matkustelin. Tapasin puolisoni, päädyin Turkuun ja olin työtön kunnes pääsin opiskelemaan. Soitin bändeissä, kirjoitin rocklehtiin ja valmistuin yliopistosta. Pääsin sattumalta tutkijaksi ja tein siinä sivussa rocktoimittajan hommia. Sitten olin taas työtön, kirjoitin kirjaa ja sain Suesta toimituspäällikön viran. Olen siis rokkitoimittaja, joka on kirjoittanut kaksi kirjaa, en päätoiminen kirjailija.

Missä vaiheessa musiikki tuli elämääsi?

– Löysin lapsena serkkuni Johnny Cashin Live in San Quentin -kasetin ja jonkun Elviksen kasetin, jossa oli ainakin Blue Moon of Kentucky ja Yellow Rose of Texas. Tykkäsin kuunnella niitä ja leikkiä Elvistä ukulelen kanssa (Cash kuulosti jo silloin siltä, ettei sen kanssa ollut leikkiminen). Ensimmäinen oma kasetti oli Disco 1984. Kannessa oli neito leopardiuikkarissa ja nauhalla ainakin Queenia, Michael Jacksonia ja Totoa. Kova kolahdus oli Kissin Animalize-albumin tv-mainos. Sain sen kasetin, jonka kannessa luki ”Tv:stä tuttu!” Sitä myötä rockmusiikki ja popkulttuuri tulivat tutuksi ja rakkaaksi. Eikä into tunnu hiipuvan.

Olet rocklehti Suen toimituspäällikkö. Millaista työsi toimituksessa on?

– Enimmäkseen juttujen kirjoittamista ja sisällön toimittamista lehteen ja nettiin. Työajat ovat vapaat, minkä ansiosta olen pystynyt kirjoittamaan nämä kirjat. Ei minulla olisi ollut voimia niiden tekemiseen, jos olisin istunut yhdeksästä viiteen jossain toimistossa. Työni Suessa yhdistää kaksi asiaa, joista nautin eniten; musiikin ja kirjoittamisen. Eli pidän työstäni kovasti.

Miten löysit Hanoi Rocksin? 

– Löysin bändin Suosikin julisteesta vuonna 1984 ja paljon myöhemmin vinyylilevyiltä.

Ensimmäinen kirjasi Hanoi Rocks – All Those Wasted Years julkaistiin vuonna 2009. Mistä kirja sai alkunsa?

Kirjoja ja levyjä Turun Musakirjaston vitriinissä 1.12. saakka.– Siitä, että ihmettelin, miksei tuosta hiukeasta rock’n’roll-seikkailusta ole kirjoitettu kunnollista kirjaa. Päätin tehdä sen itse. Työstin käsikirjoitusta muutaman vuoden ja annoin sen sitten Michael Monroen luettavaksi. Hän piti tekstistäni, samoin kustantaja Like. Kirja ilmestyi samalla viikolla, jolla Hanoi Rocks soitti kahdeksan jäähyväiskeikkaa kuudessa päivässä Helsingin Tavastialla.

Uusi teos ilmestyy vain kaksi vuotta Hanoi-kirjan jälkeen. Milloin teit päätöksen Monroen elämäkerrallisen kirjoittamisesta? Oliko kirjoittaminen erilaista?

– Muistan sen verran, että kättelimme uuden kirjan tekemisestä, kun olin käymässä Michaelin luona kesällä 2009. Monroe-kirja syntyi kiivaammalla tahdilla kuin Hanoi-kirja, jota työstin yksikseni vuosia ennen kuin kehtasin näyttää käsikirjoitusta kenellekään. Monroe-kirja oli intensiivinen projekti.

Millaista työtä kirjoittaminen on? Miten keräät aineistoa?

– Aineistoa on monenlaista, ja sitä voi kerätä ja käyttää monin tavoin. Molempia kirjoja tehdessäni kävin plaraamassa kokoelmia myös teillä siellä musiikkikirjastossa. Käytän aineistona kaikkea olennaiselta tuntuvaa – artikkeleja, videoita, levyjä, radio-ohjelmia, tv-ohjelmia, tiedotteita, kirjoja… Teen myös itse paljon haastatteluja ja ammennan tuokiokuvia omista kokemuksistani ja havainnoistani. Se on aikaa vievää ja mukaansa tempaavaa työtä. Aineistosta pitää hahmotella ehjä tarina, joka ottaa lukijan mukaansa.

Miten yhteistyö kustantajan kanssa toimii?

– Mahtavasti. Hanoi Rocks -kirjan jälkeen halu jatkaa yhteistyötä taisi olla yhteinen. Päättelen tämän siitä, että kun kysyin Likeltä, haluaako se julkaista Michael Monroen elämäkerran, vastaus oli: ”Ai, että halutaanko?” Kummankin kirjan viimeistelyssä ja ulkoasun suunnittelussa olivat mukana kustannustoimittaja Kristiina Sarasti ja graafikko Tex Hänninen, jotka tekivät mitä loistavinta työtä. Kun olin saanut tekstin valmiiksi, kirjat saivat lopullisen muotonsa minun, Michaelin, Kristiinan ja Texin tiiviissä myllytyksessä.

Miten paljon teit yhteistyötä Michaelin kanssa?

– Paljon. Michael Monroe on tehnyt kaikkensa sen eteen, että hänen elämäkertakirjastaan tulisi paras mahdollinen. Hänellä on hämmentävän hyvä muisti ja valtavat kokoelmat kaikenlaista jännää ja hyödyllistä memorabiliaa, kuten valokuvia, lehtileikkeitä, videoita, levyjä ja sen sellaista. Michael omistautuu täysin kaikelle mitä tekee. Myös tälle kirjalle.

Millaista kirjailijan saama julkisuus on?

– Kirjoissani kerrotaan muusikoista, jotka ovat edelleen aktiivisia, tunnettuja, luovia ja voimissaan. Lukijaa kiinnostaa vain ja ainoastaan bändi ja artisti. Siksi kirjojeni julkisuus ja promoaminen on enimmäkseen niiden päähenkilöiden kontolla, mikä on minusta lähinnä helpottavaa. Myymispuolen taas hallitsee kustantaja. Mutta jos joku haluaa kysyä jotain kirjoittamisesta, vastaan kyllä mielelläni.

Millainen on kirjailijaunelmasi?

– Kirjan kirjoittaminen oli aikoinaan unelma. Koska Hanoi Rocks – All Those Wasted Years- ja Michael Monroe -kirjat tuli tehtyä aivan perätysten, tämä toisen kirjan julkaisu tuntuu aikamoiselta täyttymykseltä. Suurimman onnistumisen elämyksen koen silloin, kun saan kirjoitettua pätkän tekstiä, joka herää eloon mielessäni ja jonka rivien välissä tuntuu lukevan jotakin tärkeää.

Käännetäänkö teoksiasi englanniksi?

– Toivottavasti joskus.

Teetkö jo seuraavaa kirjaa?

– En!

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Haastattelut, Musasto suosittelee, Musiikkiaarteita maakunnasta, Näyttelyt Turku

Kauko Röyhkä ja 1990-luku

Kauko Röyhkä ja Riku Mattila yhtyeineen esiintyvät lauantai-iltana Turun Klubilla. Keikkaa kelpaa odottaa, sillä uusin albumi Kaksi lensi tuulen mukaan (Ranka) on taiteellinen ja kaupallinen menestys. Lujaa menee muutenkin: Röyhkän uusi romaani Kreikkalainen salaatti (Like) on juuri ilmestynyt, ja nyt tekeillä on usean CD-levyn boksi. Lauantain keikkaa ja boksia odotellessa Musasto julkaisee toisen osan Röyhkän albumiesittelyjä.

Toim. huom. Kauko Röyhkän melko kattava 6CD boksi Olen messias – valitut palat 1980–2012 julkaistiin viimein lokakuussa 2012.

1990-luvulla Röyhkältä ilmestyi hyvin erilaisia levyjä. Toiset olivat suuria klassikoita, toiset pienempiä. Kyllä, välillä albumien taso laski. Vuosikymmenen puolivälissä ilmestyneet levyt on kuitenkin aivan liian helppoa jättää unholaan vain sen vuoksi, että Kauko Röyhkä & Narttu teki niin monta unohtumatonta levyä. 1990-luvun vähemmän myydyillä albumeilla on monia loistavia biisejä, joita ei löydy Röyhkän lukuisilta kokoelmalevyiltä. Ja mikä parasta: harvinaisemmatkin levyt ovat edelleen lainattavissa kirjastoissa!

* * *

Alla oleva juttu on jatkoa artikkelille Kauko Röyhkä & Narttu, joka julkaistiin Musastossa toukokuussa. Huhtikuussa 2012 julkaistiin sarjan kolmas osa Kauko Röyhkä ja uusi vuosituhat, jonka aiheena on artistin vuosituhannen vaihteen jälkeen julkaistut albumit.

Kaksi koiraa (1990)

Kauko Röyhkä & Narttu oli hajonnut. Vastaisku hienostelevan Nartun ahtaalle tiukkissovittamiselle tuli nopeasti. Röyhkällä oli pian uusi bändi, joka kuulosti aivan muulta. Kitaristi Timo Vikkula (ex Shadowplay) aloitti Röyhkän kanssa, ja vanhasta bändistä jäi mukaan vain Pekka Gröhn. Uutta oli myös musiikki. Kaksi koiraa (Herodes) on äärimmäisen vapautunut ja mukavalla tavalla vastuuttoman demomainen albumi, jonka jännite pitää.

Kaksi koiraa – lyhyt albumi, mutta paljon mistä ammentaa. Rujo viulu ja valittava kitara särmittävät nimikappaletta, joka on kiinnostava tarina koirista ja elämän käänteistä. Rumpukoneluupin täysin vangitseva ote nostaa päätösraitaa Vladivostok. Aavemainen Hardi Tiidus kiehtoo kuin Tintin seikkailu. Väliosassa ääntä laulaa Castafior… siis Pekka Gröhn.

Tyttöjen ystävä (1991)

Tyttöjen ystävä on vaivaton ja rento kokonaisuus, jonka hienovarainen – mutta ei hienosteleva – kahvilarock on nautinto. Ilmavat sovitukset korostavat keveyttä, rosoisuus jäi edelliselle albumille. Vain pitkä ja massiivinen päätösraita Älkää menkö ilman meitä erottuu raskaana. Viettelevä, mantramainen henki kuljettaa uljaan biisin pilviin.

Tyttöjen ystävä aivan vilisee ihastuttavia biisejä. Hän toiselta puolelta on Costi Suhosen ja Röyhkän erikoinen duetto. Tuhat tuhat tuhat vuotta svengaa ilmeikkäästi, tekstin sovitus on tiukka:

-Tääl’ on usein vieraita, jotain ihme jätkiä joilla ilmeisesti ei oo mitään muuta tekemistä…
Olet jumalan lahja, olet Äiti Teresa.
Pidät huolta kaikista, jotka tulee sun huomaan.

Sanoissa on osuuvuutta ja oivallusta. Sun puolella:

-Mä soitan kitaraa.
Mä soitan miten sattuu, mull on aikaa sitten noussut hattuun…

Timo Vikkulan ja Röyhkän sävellys Kevät on klassikkobiisi. Nautiskeleva laulu kantaa hyvin, biisi maistuu makealta. Vikkulan kitaraoutro on huikea. Korkeaa tunnelmaa korostaa onnistunut promovideo.

Jumalan lahja (1993)

Kolmen biisin single 80-luvun absurdismi//Kuuntele mua/Näin on käynyt monta kertaa (Herodes) ilmestyi vuonna 1992. Biisit ovat ok, mutta ne kuulostivat hieman vajailta. Sinkku oli kuin treeniä Jumalan lahjaa varten.

Kovasti odotettu, kauniiseen kanteen pakattu Jumalan lahja (Herodes) oli kokonaisuus, jolla Timo Vikkula, Tero Kling, Ari Vaahtera (ex Bluesounds) ja Röyhkä onnistuivat komeasti. Kvartetti oli jo vakuuttava yhtye: esimerkiksi rajut Lilith ja Katse/Saksalaisten tuho hätkähdyttävät yhä. Noita on Röyhkän kauneimpia kappaleita. Jumalan lahja on klassikkoalbumi, todella kova näyttö tuottaja Ari Vaahteralta.

Mika Taanila ohjasi erinomaisen videon vangitsevaan aloitusraitaan Kultainen aasi. Taanila iskosti maagiseen biisiin aivan erityistä lisäenergiaa.

Jumalan lahja toi esille Röyhkän kiinnostusta pimeämpiin voimiin. Röyhkä oli äkisti vähän isompi julkkis – ja jälleen ilmeni julkisuuden varjopuoli: yli-innostunut media oli kiinnostunut vain lukijoiden ja TV-yleisön kohahduttamisesta, ei Röyhkän teksteistä.

Loppuvuodesta 1993 ilmestyi melko vähän huomiota saanut single Helena//Rauno rokkaa/Nuo keskellä olevat. Nuo biisit löytyvät kokoelmalevyltä Pohjoinen taivas 1993-1995.

* * *

Jumalan lahjan jälkeen ilmestyneet albumit heijastivat lievää hermoilua. Muutaman vuoden ajan tekstit kuulsivat vähemmän mystiikkaa. Suorempi ilmaisu saattoi olla vastareaktio median aiempiin ylilyönteihin. Elokuvamaisen elämän peilaamisen sijaan kerrontaan iskostui suorempi polaroidmainen ote. Helppotajuisemmat tarinat olivat usein myös raadollisempia, oli sitten aiheena naiset tai miehet.

* * *

Kaunis eläin (1994)

Kaunis eläin (Herodes) sisältää aiemmin singlenä julkaistut biisit Pyhä kaupunki/Mies jolla on maine. Ari Vaahtera tuotti levyn edellistä albumia välittömämmäksi, ja muusikoiden ote on paikoitellen irrotteleva. Varsinkin Mun täytyy elää tällaisena on ilahduttavan svengaava. Seesteinen Silvia sopii hienosti viimeiseksi raidaksi.

Akti (1995)

Studiolivenä äänitetty Akti (Herodes) sisältää muutaman uuden biisin. Mun pitää siivota mun akti, Täytyy mennä Viikiin ja Lauantai-ilta vaikuttavat ylijäämäbiiseilta, mutta kaunis Observatorion mäellä toimii hienosti. Koskettava teksti on herkkä.

Uusien biisien lisäksi levyllä kuullaan muutamia hittibiisejä, kuten Mainostaulujen taakse, Kanerva ja Paha maa. Valitettavasti Aktin studiolivetoteutus jää vaillinaiseksi. Se olennainen hurmos ja livesoiton tuntu jää saavuttamatta.

Sinä olet tähti (1997)

Seuraava studiolevy Sinä olet tähti (Ranka) ilmestyi parin vuoden levytystauon jälkeen. Tuotanto ei ole kestänyt aikaa kovin hyvin, eikä Röyhkän bändi kuulosta erityisen yhtenäiseltä. Röyhkä kuulostaa välillä jopa vastentahtoiselta tarinankertojalta (Tulkaa isin luokse, Kyl sä muuten oot jees).

Kuitenkin, albumilta löytyy myös paljon laatua: Virheet on sovitukseltaan riisutumpi. Rauhallisuus ja vaivattomuus pukee biisiä hyvin, ja Kaukon teksti on onnistunut. Myös verkkainen Elefanttimies on kiinnostava, ja Nainen surupuvussa varsin oivallinen. Kokoelmalevyllä Talo meren rannalla aiemmin julkaistu Sinä olet tähti on mukana uutena versiona.

Puiden alle (1998)

Puiden alle (Ranka) sisältää erinomaiset singlet Hipit vanhemmat ja Sinä teit sen taas, Marjaana. Marjaanan ainutlaatuinen tunnelma tulee bandoneonista, jota soittaa Petri Ikkelä. Biisit Puiden alle, Aamun koi sekä itseriittoinen Kaikki rakastaa mua kuin Jeesusta toimivat hyvin. Myös aloitusbiisi Kolme sisarta on kekseliäs ja lupaava. Kokonaisuutena Puiden alle on parempi kuin Sinä olet tähti.

Rock ’n’ roll -klisee (1999)

Ja niin, Röyhkän 1990-luku päättyi äärimmäisen hienosti. Taiteellinen huipputaso saavutettiin uudestaan, samalla kun Riku Mattila palasi pitkän tauon jälkeen Röyhkän tuottajaksi. Pitkästä aikaa myös Mats Huldén (ex Narttu, Wigwam) tuli basistiksi. Klassikkoalbumi Rock ’n’ roll -klisee (Ranka) on musiikillisesti ajattoman ilmava. Iskevä soundi uhkuu syvää henkeä.

Sanoituksissa on jälleen oudon viehkeää kuvauksellisuutta. Rento inhorealismi vakuuttaa, esimerkiksi biisissä Voi, ihmiset lakoninen kertoja on kuin kotonaan:

– Sukulainen soitteli perinnöstä jotain.
Puhui jostain hopeisista haarukoista jotain.
Siell’ on käynnissä nyt Kolmas Maailmansota…
”Ota mun osuudest’ jos sulta puuttuu jotain.”
Voi, ihmiset! Kuin’ te viitsitte?

Moderni swamp blues Oman pääni vankina hypnotisoi täysin, Mari voisi olla Lauralle -albumilta – Mattilan ja Röyhkän perinteet tunnistaa helposti. Rock ‘n’ roll -klisee sisältää myös mainion radiohitin – hersyvä Hammerfest on hauska ja todellinen:

– Perhe lähtee Norjaan ajelulle.
Auto täyteen, ruokaa kylmälaukkuun.
Uutuutena teltta joss’ on sievä, raidallinen katos…
Vasta siellä missä manner päättyy jyrkänteeseen, rauhoittuu hän.
Vasta Hammerfestin viimeisellä jyrkänteellä isä maistaa kermajäätelöä.

Tuomas Pelttari

3 kommenttia

Kategoria(t): Boksit, Musasto suosittelee

Kauko Röyhkä & Narttu

Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan uusi albumi Kaksi lensi tuulen mukaan (CD ja LP) julkaistaan toukokuun 18. päivä 2011. Uutuus on jatkoa vuonna 2008 ilmestyneelle menestyslevylle Kauko Röyhkä & Riku Mattila.

Röyhkä ja Mattila ovat tehneet musiikkia jo kauan ennen duolevyjä. 1980-luvulla he tekivät yhteistyötä kuudella albumilla, joista ensimmäinen ilmestyi yli 30 vuotta sitten. Musasto kertoo vaiheittain Turussa asuvan Röyhkän aiemmasta tuotannosta. Aloitetaan ajasta, jolloin bändin nimi oli Kauko Röyhkä & Narttu.

Toimitukselta:
Musasto julkaisi artikkelitrilogian toisen osan Kauko Röyhkä ja 1990-luku syyskuussa 2011.
Kolmas osa Kauko Röyhkä ja uusi vuosituhat julkaistiin huhtikuussa 2012.
Kauko Röyhkän 6CD boksi Olen messias – valitut palat 1980–2012 julkaistiin viimein lokakuussa 2012.

Steppaillen (1980)

Vuonna 1980 saimme täyslaidallisen musiikkia uudelta ja jännittävältä artistilta. Mustavalkoisessa levynkannessa oli seitsemän kuvaa Kauko Röyhkästä (isoimmassa nuori artisti hymyilee hieman kuin Anni Sinnemäki). LP-levyn takakanteen oli painettu laulujen sanoitukset: laulu ja tekstit tulevat lähelle. Samana vuonna Röyhkä nousi esiin myös kirjailijana: esikoisromaani oli Tien laidalla Waterloo (Weilin+Göös).

Röyhkän tyyli ja persoona kiinnostivat heti yleisöä. Hän näkyi televisiossa ja lehdissä. Röyhkä oli sanavalmis ja piristävän ärsyttävä artisti jo debyyttialbumilla Steppaillen (EMI). Musiikki on osin hermostunutta ja epävireistäkin, mutta silti levy toimii. Raimo Mittalan [=Riku Mattila] kuivakka tuotanto onnistui. Albumin parhaita biisejä ovat komea Kotikaupunkini ja kaunis Kauas pois.

Uusia tansseja (1981)

Toisen albumin Uusia tansseja (EMI) tekijänä mainitaan myös Röyhkän bändi Narttu. Uusia tansseja soittavat livebändistä ja debyytiltäkin tutut muusikot Heikki Tikka, Riku Mattila, Kaj Backman ja Jarmo Heikkinen. Uusia tansseja tuntuu harkitummalta ja hiotummalta kuin debyyttialbumi, mutta levy jää silti hieman hajanaiseksi. Suosittu Kanerva toimii loistavasti.

Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet (1982)

Vaikea kolmas albumi Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet (Kerberos) vei yhtyeen omaehtoisuuden pisimmälle. Valitettavasti levy möi vain muutamia satoja kappaleita. Hankalasti hahmottuva musiikki alkoi vaikuttaa negatiivisesti bändiin. Röyhkän ja Nartun oli muututtava, muuten levyfirmat olisivat jättäneet bändin ja yhtye olisi kuollut.

Loistavat singleraidat Herra presidentti//Viiltäjä/Kun olin kuollut kuullaan bonuksina CD-levyn lopussa. Varsinaisen albumin kohokohtia ovat Andien lentäjä ja Sanovat, että olen homo.

Onnenpäivä (1983)

Vuonna 1983 Nartulla oli paineita. Uuden albumin oli myytävä edellistä paremmin, jotta levytysura jatkuisi. Onnenpäivä (Euros) oli kuin uusi alku. Uudet biisit olivat mutkattomia ja häkellyttävän hyväntuulisia. Sovitusten draamaa on vähemmän, tekstit painottuvat enemmän. Bändi on rentoutunut, ja Röyhkän falsettilaulu on vapautunutta.

Röyhkän sanoitusten kertomuksellisuus on jo pitkällä. Tarinoiden henkilöt ja erilaisten tunteiden kirjo nousevat esiin vaivatta.  Nartun kevyempi linja ei syntynyt helposti, mutta lopputulos on helpottuneen oloinen. Onnenpäivä oli lopulta pienoinen menestys. Erityisesti dramaattiset Nivelet, Rakkauden valtakunta ja Kotona taas ovat vakuuttavia.

Lauralle (1984)

Onnenpäivällä oli akustista ja suorempaa ilmaisua, ja samaa on lisää albumilla Lauralle (Euros). Studioalbumien ilme ja dynamiikka nousi uudelle tasolle, koska akustisissa biiseissä oli uutta herkkyyttä. Kitaristi Riku Mattila on huippuvedossa. Kauko Röyhkän ja Nartun ensimmäinen suuri klassikko on albumin nimikappale Lauralle. Yhtäaikaa vakava ja leikkisä sanoitus on oikeasti koskettavaa kerrontaa, ja biisin sovitus on kypsä. Muita albumin kohokohtia ovat Se ihana soul-levy ja Kuollut osa.

Maa on voimaa (1985)

Nartun verevin rock-albumi on Maa on voimaa (Euros). Soundissa on uutta jylhyyttä, ja bändi kuulostaa entistä viettelevämmältä. Yksi albumin huippuhetkistä on vastustamaton  nimikappale:

Halusin takas pohjoiseen, halusin taas poltetun maan valtateillä vaeltaa, savua vetää hengitykseen. – Halusin takas pohjoiseen, halusin maan rakkautta. Halusin sen voiman valavan minuun rohkeutta.

Erinomaisen albumin muita huippuja ovat Keskiyön juna ja Joo joo joo. Kitaristi Riku Mattila jäi pois Nartusta tämän levyn jälkeen. Hänen tilalleen tuli Jarmo Heikkinen.

Pikku enkeli (1986)

Pikku enkeli (Euros), aloitusraita Vihaiset miehet, oivallinen laulusovitus – ja asenne:

– Mikä tahansa bändi tulee paremmin toimeen, niil on kaveripiiri ja naiset. – Niil on kitaralaukuissakin leopardivuori, niil on kamat ja kaikki muu, puuttuu vain älyä.

Pikku enkeli on hengästyttävä runsaudensarvi, lähes täydellinen sekoitus kauneutta ja kovuutta. Laulujen nainen, Zaia, Ruosteinen kuu ja lyhyt tuutulaulu aikuisille Sama vanha juttu ovat ajattomia herkkiä hetkiä. Biisissä Talo meren rannalla on vähintään novellin ainekset. Levyn päättävä Pikku enkeli tuo rauhoittavan hymyn kasvoille.

Mielummin vanha kuin aikuinen (1987)

Måns Groundstoemin tuottama orgaaninen ja tanssiorkesterimainen soundi sopii iskelmällisiin kappaleisiin, kuten Matkustaa ja Ennen olin kokonaan toinen. Mutta albumilla Mielummin vanha kuin aikuinen (Euros) on niin paljon muutakin: eeppiset Huippumies ja albumin nimikappale hiipivät hitaammin ja tekevät syvät jäljet. Myös Mainostaulujen taakse on klassikko: pelottava rock, jossa on yksi maailman parhaista riffeistä.

Paha maa (1987)

Aikailematta ilmestynyt Paha maa (Euros) on hätkähdyttävä. Minialbumin sävellykset ovat taianomaisia. Jo edellisellä levyllä soittanut kitaristi Tommi Vikstén tuo jokaiseen biisiin tiheää intensiteettiä.  Rumpali Heikki Tikka näyttää kykynsä sovittajana, erityisesti Väärässä filmissä on maaginen. Nimikappaleesta Paha maa tuli yksi toivotuimmista keikkabiiseistä, ja Majavalakki oli suosikki Hittimittarissa. Olen messias, tuo astraalitason bossa nova, on ällistyttävä.

Ihmelapsi (1988)

Ihmelapsen viimeiset hetket:

– Kun juna matelee hiljaa rautasiltaa – samea on joki – sä näet aseman puiston, na-na-na… – Se sun vanha keinu puussa heiluu, mikä sitä repii? – Ei, et sinä nähnyt mitään… 

Ihmelapsi (Euros) antaa erilaisen ulottuvuuden Nartun matkaan. Huldénin tuottamassa poplevyssä on uutta syvyyttä. Vaivattoman linjakas matka, joka kuljetaan ylpeänä ja tyylikkäästi. Musiikin draama ja tekstit luovat kappaleisiin arvoituksellisuutta: kuinka monta minää Ihmelapsella on? Mistä Mats Huldén laulaa kappaleessa Valehtelijat, tai kenen matka levyn päättävä 16.3. mahtaa olla?

– Hän on sileänaama poikanen vielä, lunastaa tulleen paketin, jonka sisältö muuttaa kaiken. – Hän viettää viistoista seuraavaa vuottansa matkalla…

Mutta, mutta (1989)

Minialbumin Mutta, mutta (Euros) maailma on arvokkaan vanhahtava. Levy huokuu vuosikymmenten takaista maailmaa, jotain syrjäistä jazzklubia. Teksteissä on optimismia ja bergmanilaista elokuvallisuutta. Biisit ovat laadukkaita. Kryptinen valssi Vanha Eurooppa on Nartun pieni helmi, ja svengaava Huutoa puistosta on aina valloittava.

Joko-tai (1990)

Yhtyeen viimeinen albumi Joko-tai (Euros) on viilattu ja ehkä hieman seestynyt kokonaisuus. Musiikki on raskaamman oloista – aivan kuin Narttu olisi valmistautumassa uneen. Osa luontevimmasta ilmaisusta on kadonnut, ja joitakin biisejä on ylisovitettu. Kauko Röyhkä & Narttu saivat kuitenkin rauhaisan lopun. Albumin komean kannen piirsi Mats Huldén.

Tuomas Pelttari

2 kommenttia

Kategoria(t): Boksit, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa