Tervetuloa kuuntelemaan kirjailija/muusikko Pauli Saarisen haastattelua hänen uudesta kirjastaan Matti Pellonpää-Musiikin parissa.
Kaupunginkirjaston Stage sijaitsee musiikkiosastolla, vanhan kirjastorakennuksen toisessa kerroksessa. Haastattelijana toimii Aku-Tuomas Mattila.
Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Stage, Tapahtumat
Torstaina 25.8. klo 17 Turun kaupunginkirjaston Muusiikkiosastolle saapuu tietokirjailijavieraaksi Timo Kalevi Forss (s. 1967) helsinkiläinen tietokirjailija, muusikko ja toimittaja. Hän on kiinnostava monitaituri populaarikulttuurin kentällä.
Musiikin tietokirjallisuuden saralla häneltä on julkaistu teoksia liittyen pop&rockista ja punkista aina iskelmään:
Leevi and the Leavings: Hittitehtaan tarina (2022)
Helismaa: Sanoittajamestarin värikäs ja traaginen elämä (2021)
Gösta Sundqvist: Leevi and the Leavingsin dynamo (2017)
Tähden meren yllä – suomalaisen tangon tarina (2019
Toverit herätkää: poliittinen laululiike Suomessa (2015)
sekä yhteistyössä Aiju Salmisen kanssa teos Mitä on punk? (2018)
Toimittajana Forss kirjoittaa mm. Voimaan ja on tehnyt ohjelmia myös Radio Helsinkiin. Muusikkona Timo Kalevi Forss toimii muun muassa yhtyeissä Atomic Blast ja Amurin Tiikerit. Forss on lauluntekijä, erityisesti sanoittaja. Hänen tekstejään esittäneet muun muassa Vibrakööri, Danny, Freud, Marx, Engels & Jung, Muska, Tumppi Varonen, Sinikka Sokka, Maria Hänninen, Viktor Klimenko ja Veli-Matti Järvenpää.
Haaastattelu nähtävissä myös FB-Live-lähetyksenä ja nauhoitteena 2 viikon ajan jälkeenpäin.
11.8-9.9.2022
Musiikkiosaston Stage, kirjaston aukioloaikoina
Taiteilijahaastattelu Taiteiden yönä to 11.8. klo 17-17.45
Taiteiden yönä Turun pääkirjaston Musiikkiosastolla avautuva Pöytä kahdelle -teos on kahden koettava interaktiivinen musiikki-installaatio.
Musiikintekijä Hilla Väyrysen ja äänitaiteilija Jaakko Aution interaktiivinen ääni-installaatio kutsuu kaksikkoja — rakastavaisia ja ystäviä — tunnustelemaan läsnäoloa ja läheisyyttä välillään.Teoksen voi kokea myös yksin kuvitellen vastakkaiselle penkille merkityksellisen toisen.
Pöydän äärellä kokijoille aukeaa jokaisella kuuntelukerralla uniikki musiikillinen matka, joka johdattaa heidät kohtaamaan itsensä ja toisensa käsillä olevassa hetkessä.
”Työllämme tahdomme suunnata tietoisen huomion ihmisen sisäiseen maailmaan, jossa voi tuntea myös arjen ristiriidat ylittävää yhteyttä itseen ja toiseen. Työn äärellä voi levätä”, kertovat Väyrynen ja Autio.
Tietoa tekijöistä:
Hilla Väyrynen (s. 1985) on oululais-turkulainen teatterisäveltäjä-äänisuunnittelija, nukketeatteritaiteilija ja psykologian maisteriopiskelija. Sooloartistina hänet tunnetaan nimellä Tienhaara.
www.hillavayrynen.com
Jaakko Autio (s. 1981) on äänitaiteilija ja taiteen maisteri, jonka installaatioita on ollut esillä mm. Mikkelin taidemuseossa, Retretissä, Seinäjoen taidehallissa ja Tallinnan musiikkiviikoilla Virossa. Hän työskentelee myös äänisuunnittelijana teatterin kentällä.
www.jaakkoautio.com
Teosta ovat tukeneet Turun kaupunki, Varsinais-Suomen Taiteen edistämiskeskus ja Valco.
Myöhemmin syksyllä Musiikkiosaston Stagella on esillä Antti Tolvin ääni-installaatio Perhosvaikutus/Butterfly effect, mutta siitä lisää tuonnempana!
Toim. Hanna Kaikko
Suomessa ja maailmalla kirjastoissa digituotannon padoissa pöhisee. Jos kaiken tapahtuvan kokoaisi yhteen, voisi viettää aikaansa virtuaalimatkaillen musiikkikirjastoissa. Kevään aikana teemme Digireissuja täällä Musasto-blogissa ja vinkkaamme Musaston seuraajille mitä muiden striimit ja somet tarjoavat. Tarkoituksenamme on esitellä kollegojemme kättenjälkiä ja levittää heidän työnsä tuloksiaan maakuntarajoja kauemmas…
Matkalle musiikkikirjastojen digimaailmaan voi lähteä myös omin päivän ja käyttää apuna vaikka Musiikkikirjastot.fi -sivustoa, josta musiikkiosastojen vinkit ja verkkopalvelut löytyvät yhdestä paikasta.
Ensimmäisellä Digireissulla suuntaamme Rovaniemelle. Siellä erikoiskirjastonhoitaja Marko Niemelän haastateltavina kävivät helmikuussa pyörähtämässä Laura Ahvonen ja Ville Suopajärvi yhtyeestä Puiset Heilat. PopuLappi-tuubi on sarja, jossa haastatellaan lappilaisia musiikintekijöitä. Sarjan ensimmäisessä osassa tammikuussa soi lappilainen gotiikka kun Jarkko Honkanen, Heikki Vaara ja Jarkko Niemi pistivät uusiksi Tom Jonesin hitin Delilah.
PopuLappi on Rovaniemen musiikkikirjaston tuoteperhe, johon kuuluu mm. äänitekokoelma sekä Lapin Kansan kanssa yhteistyössä tehty 21-osainen podcast SoundCloudissa.
PopuLappi-tuubin konsepti on mukava. Toteutus nauhoitettu ja editoitu live-striimin sijaan. Tämä mahdollistaa laadukkaan lopputuloksen ja osaston esittelyn tilavaihdosten kautta. Näemmekin Lauran ja Villen esim. levyvarastossa ja lopuksi pakkaamassa soittimiaan potkukelkan kyytiin! Siinäpä eksotiikkaa kerrassaan!
Keskustelun aiheina ovat uusin julkaisu, muusikoiden suosikkilevyt ja heidän soittimensa. Musiikkikin soi kun duo esittää kappaleet Minne lie, Kuunihailuyö ja Raiteet kuin käärmeet. Jakson sisältö on myös merkattu videon tietoihin nauhoitteen keston avulla.
Tunnusmusiikista vastaa Hannu Raudaskoski ja työryhmässä ovat Marko Niemelä, Jani Ekblom, Jari-Pekka Karkkola.
Ota tämä vaikka lauantain katselulistallesi! Mikään ei myöskään estä sinua ryhtymästä Rovaniemen musiikkikirjaston seuraajaksi Facebookissa tai tilaamasta Rovaniemen kaupunginkirjaston YouTube-kanavaa. Vaikka et itse pääse Jorma Eton tielle, voit matkata sinne digivirtoja pitkin.
Teksti: Hanna Kaikko, Turun Musiikkikirjasto
Kuva: Robert Frankó
1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi
Oon JP Leppäluoto, tamperelainen ammattimuusikko. Muutin vuonna 2014 Raahesta Tampereelle, kun musahommat alkoivat olla vakavasti otettava työ.
Mulla on ollut monenlaista bändiä ja projektia, joista tärkeimmät Charon, Harmaja, Raskasta Joulua ja tätä nykyä omalla nimellä vedettävä sooloura.
Tärkeimpinä saavutuksina varmaankin euroopan kiertueet, muutamat kulta-, platina- ja tuplaplatinalevyt ja suuret konsertit suomessa mm. loppuunmyydyt Hartwall Areenat.
2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?
Nyt on pakko myöntää, että aika heikosti. Kirjaston käyttö on kyllä mun ipanoille tuttua ja heidän kanssaan on kyllä kirjoja ja pelejä lainailtu. Penskana tykkäsin itsekin käydä Raahen kirjastossa kuuntelemassa vinyylejä musaosaston kuuntelukopissa ja lukemassa uudet kotimaiset ja ulkomaiset musalehdet.
3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?
Nick Cave and the Bad seeds Pori Jazzeilla vuonna 2018
4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?
Tampereella on ihan paras meininki kaikessa suhteessa. Meillä alkaa olla Suomen parhaat keikkapaikat kaikissa kokoluokissa. Tampereella on todella vireä musaskene, johon oli junantuomallakin helppo päästä sisään ja muusikoita löytyi vaikka minkälaiseen projektiin.
5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista
Vedän röyhkeästi kotiinpäin, koska kotimainen musiikki ja kulttuuri tarvitsee tällä hetkellä kaiken tuen jota saatavissa on.
Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet – Ystävien taloissa
Holmala – Sakar (ei kirjaston kokoelmissa toim.huom.)
JP Leppäluoto – Piilevää pimeää
Toim. Petri Kipinä
Toimittaja, tietokirjailija ja suomentaja Ari Väntäsen uusin kirja Razzle: Hanoi Rocks- legendan tarina on juuri ilmestynyt. Musasto haastatteli Aria kirjan tiimoilta. Lue haastattelu alta.
1. Minkälaisen vastaanoton uusin kirjasi Razzle – Hanoi Rocks – legendan tarina on saanut? Oletko kuullut paljon kommentteja kirjan lukeneilta?
”Kyllä niitä on tullut. Tuntuu siltä, että kirjaa pidetään tarpeellisena ja että siinä kerrotaan asioita, joita moni ei ole kuullut. Ovatpa jotkut maininneet itkeneensä koskettavissa kohdissa.
2. Razzle kuoli nuorena kohtalokkaassa auto-onnettomuudessa. Mikä on suhtautumisesi onnettomuuden aiheuttaneeseen Vince Neiliin ja MötleyCrüehun?
”No, en arvosta rattijuoppoja enkä varsinkaan toistuvasti kännissä ajavia. Neilin bändillä taas ei ollut tämän onnettomuuden kanssa tekemistä. Se oli vain rattijuopon työpaikka. Yleisesti ottaen Razzlen tapauksessa puhutaan ihan liikaa Mötley Cruesta, ja juuri siksi halusin kirjoittaa Razzlen elämästä.”
3. Haastattelit kirjaa varten runsaasti Razzlen tunteneita henkilöitä. Haastattelut ilmeisesti toteutettiin pääosin somen kautta. Tapasitko ketään face to face ja saitko paljon uusia ystäviä tämän projektin myötä?
”Tein haastatteluja puhelimen ja netin (someviestit, kuvapuhelut, sähköpostit) avulla ja naamatusten Suomessa asuvien kanssa. Ihan mikä haastateltavalle parhaiten sopi. Ainakin sain paljon uusia tuttuja. Voi olla, että käyn Englannissa moikkaamassa muutamia, kunhan kulkutauti hellittää.”
4. Tämä kirja on kirjoitettu ns. ”oral history”- tyylillä. Aiotko jatkossakin kirjoittaa kirjoja samalla tavalla?
”Jos se tuntuu sopivan johonkin kirjaan, niin miksipä ei. Nämä täytyy katsoa tapauskohtaisesti. Joskus toimii ensimmäisen persoonan kerronta, toisinaan kolmannen.”
5. Miten paljon tämä kirjoitusprojekti syvensi suhdettasi Razzleen noin fanin näkökulmasta?
”Henkilökohtaisesti minua kiinnosti eniten se, mitä kaikkea tapahtui ennen Hanoihin liittymistä. Sain paljon uutta tietoa. Missiona oli ylipäänsä syventää ja laajentaa kuvaa Razzlesta. Useimmille hän on vain se, joka kuoli. Se on ankea ajatus kun tietää, miten tärkeä Razzle oli eläessään.”
6. Olet myös suomentanut useita kirjoja. Mitä sillä rintamalla on odotettavissa seuraavaksi? Voisitko kuvitella joskus kääntäväsi muuta kuin englanninkielistä kirjallisuutta?
”Pian ilmestyy suomentamani Lenny Kravitzin ja David Ritzin kirja Let Love Rule. Se oli mielenkiintoinen työ samasta syystä kuin Razzlekin, eli uutta tietoa tuli paljon. Muutakin suomennettavaa on, mutta enpä kerro mitä ennen kuin kustantaja sen tekee. En osaa muita kieliä riittävän hyvin. Ei olisi pitänyt kuvitella koulussa, ettei sitä ruotsia mihinkään tarvita.”
7. Keväällä ilmestyi kirjasi suunnistaja Minna Kaupista. Erosiko urheilijasta kertovan kirjan syntyprosessi mitenkään aiemmista? Haluatko paljastaa, onko tulevaisuudessa luvassa lisää syrjähyppyjä musiikin parista?
”Minna-kirjan tekeminen oli mahtava kokemus. Pidin sitä kiinnostavana haasteena, koska en tiennyt urheilusta tuon taivaallista. Prosessina se ei poikennut muiden kirjojen tekemisestä, mutta sain kunnian käydä aivan uudessa maailmassa. Ja nyt tiedän urheilustakin enemmän. No joo, olenhan minä ja tulen olemaan musakirjoittaja ja rokkitoimittaja, mutta ihmisen kannattaa kierrellä joskus muuallakin kuin kotikulmillaan tai -planeetallaan. Tällä hetkelläkin on tekeillä kirja, joka ei sijoitu musiikin (eikä urheilun) maailmaan, mutta ei siitäkään vielä tämän enempää.”
8. Suosittele muutamaa muusikon elämäkertaa kirjaston kokoelmasta, jotka kannattaisi mielestäsi lukea.
Arkko, H.S: Totuus palaa – Jouni Mömmön maailma
Heikkinen, Antti: Kari Tapio – Elämä
Lahdenmäki, Ari: Kari Peitsamo – Rokkari ja saarnamies
Liimatta, Tommi & Yaffa, Sami: Sami Yaffa – Tie taipuu
Pesonen, Lindfors, Salo: Dumari – Vanha ja uusi testamentti
Puustinen, Viljami: Kingston Wall – Petri Wallin saaga
Äijälä, Läjä & Vuori, Katariina: Läjä Äijälä
Toim. Petri Kipinä
Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Haastattelut, lukuvinkit, Musasto suosittelee, Viikon kirja
Kuva: Nelli Palomäki
Kenties tunnetuimman suomalaisen keikkakuvaajan Tomi Palsan uutuuskirja Valitut Palsat 2009-2019 julkaistiin kesäkuun alussa. Musasto haastatteli Tomia uuden kirjan tiimoilta. Lue mielenkiintoinen haastattelu alta.
1.Toinen valokuvakirjasi Valitut Palsat 2009-2019 julkaistiin kesäkuussa. Onko teosta mennyt kuinka kaupaksi ja millaista palautetta olet siitä saanut?
Kirja on saanut jopa haltioituneen vastaanoton. Teoksen graafista ilmettä on kehuttu, kirja on kuulemma jo pelkkänä esineenä kaunis. Sisältöä on kuvailtu tekijänsä näköiseksi ja useampikin kirjan lukenut ystävä on kuullut päissään ääneni kuvatekstejä lukiessaan. Negatiivisia kommentteja en ole kuullut ainuttakaan. Täytyy toki muistaa, että palautetta olen saanut käytännössä ainoastaan tuttujen suusta.
Jokunen kirja on mennyt kaupaksi, mutta on niitä vielä useampi nide varastossa.
2. Kirjassa ei käydä läpi millä säädöillä mikäkin kuva on otettu. Muutaman kerran mainitset testanneesi kuvaa otettaessa uutta objektiivia tms. Kuinka usein kalusto menee vaihtoon ja minkälaisella arsenaalilla noin suurin piirtein keikoilla kuvaat?
Tekniikan maailma on mulle vieras alue eikä se kiehdo alkuunkaan itseäni. Kuvien teknisten speksien perään haikailee korkeintaan kameranörtit ja heidän toiveidensa mukaan en halua toimia muutenkaan. Kuvien metadata-tiedoista olisi tullut ylimääräinen elementti, joka olisi sotkenut pelkistetyksi tarkoitetun taiton ikävällä tavalla.
Kalustoa päivitän silloin kun se tuntuu tarpeelliselta. Mun ei ole pakko saada aina uusimpia leluja heti niiden ilmestymispäivänä vaan hankin uuden objektiivin tai kameranrungon siinä vaiheessa, kun vanha laite menee paskaksi tai laite tuntuu todellakin olevan jarruna omalle kehitykselleni kuvaajana.
Keväällä 2019 hankin rungoksi tuoreen tulokkaan Canon Eos-R eli siirryin peilittömään aikaan. Pakko todeta, että surkea peli on tuo.
3. Kuvia valittaessa on käyty läpi miljoona, miljoona, miljoona ruutua. Kuinka vaikeaa kuvien valintaprosessi itseasiassa oli?
Valintaprosessi oli oikeastaan yllättävänkin helppo ja luonteva toimitus. Kun tein päätöksen siitä, että lähden työstämään jatko-osaa esikoiskirjalleni, kirjoitin samalta istumalta listauksen päähäni pälkähtäneistä kuvista, jotka olisi ”pakko” sisällyttää teokseen. Noin kolmannes kirjan kuvista valikoitui sitä kautta. Pian sen jälkeen aloitin urakan ja kahlasin läpi kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana täyttämäni ulkoiset kovalevyt, osan pintapuolisemmin, osan hyvinkin tarkkaan ja yritin löytää kiinnostavia tapahtumia, keikkapaikkoja, artisteja ja ilmiöitä.
Sain idean kirjan tekemisestä noin kaksi vuotta ennen sen julkaisua. Ajatus kirjasta soi koko ajan takaraivossa ja se ohjaili omalta osaltaan myös keikkakäyttäytymistäni. Äkisti sellaisetkin tapahtumat, jotka eivät aiemmin kiinnostaneet minua tuntuivat oudon kiehtovilta, koska ne olisivat oivallinen lisä kirjan tarinaan.
Kun aloin kirjoittaa tekstejä ja kasata kirjan materiaalia kokoon muutenkin, oli koossa reilun kuudensadan kuvan röykkiö. Kansien sisään siivilöityi hyvinkin luontevasti noin kahdensadan kuvan kokonaisuus. Kaikista upeimmistakaan otoksista ei välttämättä keksi mitään kiinnostavaa anekdoottia ja niissä tapauksissa paikka kirjan sivuilla jäi vain unelmaksi. Useiden artistien kohdalla potentiaalisia kuvia oli lukemattomista eri tapahtumista, ja sitä kautta monet merkittävät kuvatkin jäivät kirjan ulkopuolelle. Tavallaan pääni sisällä oli valtavan monimutkainen palapeli, mutta sen ratkominen osoittautui mutkattomaksi ja helpoksi. Totta kai ratkoisin monet pulmakohdat täysin eri tavalla, jos joutuisin kasaamaan palat uudelleen, mutta nyt mennään näillä.
4. Aloitit keikkakuvaamisen jo filmiaikana. Kuvaatko nykyisin enää missään tilanteessa filmikameralla? Kuvaatko ylipäätään paljon muuten kuin musiikkikeikkoja?
Kuvasin keikkoja filmille noin 14 vuoden ajan ennen suurta digiloikkaani. Siinä ajassa ehdin kyllä haistella filmikehitteiden ja muiden kemikaalien höyryjä vähintäänkin omiksi tarpeiksi asti. Vietin ihan tarpeeksi monet festivaalit kehittäen aamuyöstä filmirullia hotellihuoneessa sillä välin, kun muu seurue viritteli vieressä hurjia jatkobakkanaaleja.
Toki aina välillä mieleen hiipii ikävä pimiötä kohtaan. Se on onneksi ohimenevää. Filmien ja kehitteiden hinnat ovat sitä paitsi nykyään sillä tasolla, että unohdetaan koko juttu.
Kuvaan ajoittain muutakin kuin musiikkiaiheisia kuvia, mutta kyllä nekin otokset ovat useimmiten luonteeltaan tapahtumakuvausta. Aion kuitenkin lisätä muunkinlaisten aiheiden ikuistamista. Niille kuville on paikka eräässä työn alla olevassa projektissani, joten tämä kuvausaiheiden monipuolistuminen ei jää pelkän puheen asteelle.
5. Valitut Palsat 2009-2019- kirjasta löytyy vähän yli 200 kuvaa mainioine saateteksteineen. Onko kirjoittaminen sinulle yhtä helppoa ja mieluisaa kuin kuvaaminen?
Kirjan sivuille asti on päätynyt monta kuvaa tilanteista jotka ovat olleet niin haasteellisia ja ärsyttäviäkin, että olisi väärin puhua helposta toiminnasta. Pääsääntöisesti keikkojen kuvaaminen on mitä nautinnollisinta ja innostavinta puuhaa, mutta mitä isommasta maailmantähdestä on kyse, sitä varmemmin kuvaajien oikeudet ja ihmisarvot poljetaan maanrakoon ja silloin kaikki hauskuus on tipotiessään.
Voin nyt paljastaa, että juuri vähän ennen poikkeusaikoja eteeni osui kaksi kuvauskeikkaa, joiden yhteydessä kuvaajia kohdeltiin erityisen paskamaisesti ja päätin niiden kokemusten kirvoittamana lopettaa kuvaamisen kokonaan. Kävin vielä kuitenkin parilla pienemmällä keikalla nähdäkseni, oliko päätökseni oikea. Päätös tuntui hyvältä. Sitten hätiin tuli korona. Olin erikoiskeväänä yhteensä 69 päivää koskematta lainkaan kameraani. Siinä ajassa polte päästä keikoille kasvoi älyttömiin mittoihin. Tauon jälkeisiä kuvauskeikoista on nauttinut aivan eri tavalla ja onkin todettava, että tauko teki terää! Tavallaan lopettamispäätös pitää kuitenkin edelleen. Maailmantähtien pompoteltavaksi mulla ei ole lainkaan ikävä. Jatkossa aion kiertää meganimien konsertit kaukaa. Ihan pelkästään hyvä juttu, että supertähdillä ei ole näinä aikoina mitään asiaa konserttilavoille.
Kirjoittaminen oli tällä kertaa erityisen mukavaa ja nautinnollista, mutta aina näin ei ole ollut. Ekan kirjan jälkimainingeissa menetin kirjoittamisen ilon ja löysin sen oikeastaan vasta kymmenen vuotta myöhemmin, kun ryhdyin laatimaan Valitut Palsat -kirjan tarinoita. Tekstien leipominen oli siis pitkään pakkopullaa, mutta viime syksynä päätin lähteä reilun viikon kirjoituslomalle Viroon. Olin viisi yötä Tartossa ja kolme Tallinnassa ja tuon viikon aikana inspiroiduin ja löysin taas kauan kadoksissa olleen riemun tekstien suoltamiseen. Tuon viikon aikana kirjoitin yli neljäsosan kirjan teksteistä. Alkulaukaus oli onnistunut ja loput tekstit syntyivät hektisen keikkasyksyn ja -talven kiireiden keskellä vääjäämättömästi. Kivaa oli!
6. Kuvatekstien anekdootit ja humoristiset heitot naurattivat itseäni kerta toisensa jälkeen. Oliko tämä humoristinen ja rehellinen lähestymistapa alusta alkaen selvä valinta?
Kyllä peli oli selvä ihan heti kättelyssä ja lähdin hakemaan teksteihin leikkisää otetta. Valokuvaaminen on kuitenkin pääsääntöisesti hauskaa puuhaa ja yritän pitää kaikissa muissakin toimissani pilkettä silmäkulmassa, joten kirjan sävy ei olisi voinut oikeastaan edes olla muunlainen. Kirja on tekijänsä näköinen.
Toki teksteissä on huumorin lisäksi pienimuotoista herkistelyäkin. Ja kuvausmatkoillani kohtaamiini epäkohtiin otan välillä kantaa hyvinkin suoraan, koska en usko hyssyttelyyn. Yritän antaa keikkakuvaajan elämästä mahdollisimman realistisen kuvan. Välillä rajoituksia ja kuvaajien pomputtelua on niin runsaasti, että välillä on vaikeaa jaksamisen kanssa, mutta yleensä niistäkin tapauksista on selvitty juurikin huumorin avulla.
7. Monissa teksteissä mainitset, että juuri sinua on nimenomaan pyydetty johonkin videointi-/kuvaussessioon. Tämä tuntuu varmasti hyvältä, olet hoitanut hommasi hyvin ja oikein? Pystytkö sanomaan mihin video-/levynkansiprojektiin olet erityisen tyytyväinen?
Onhan se aina upeaa ja mieltäylentävää, kun joku oikein erikseen pyytää minua kuvaustehtäviin. Kai se on osoitus juuri siitä, että olen tehnyt asioita oikein urani varrella. Minut on helppo houkutella keikoille kuvaamaan, varsinkin mikäli houkuttelijana on tuttu ja hyväksi havaittu artisti tai yhtye. Väittävät, ettei ketään tulla hakemaan kotoa töihin, mutta yllättävän usein mulle on kuitenkin käsky käynyt.
Välillä kuvauspyynnöt ovat sellaisia, että Forssan poikaa meinaa hieman huimata, mutta olen kerännyt rohkeutta ja suostunut kaikista haastavimpiin ja vastuullisimpiinkin keikkatarjouksiin. Vuonna 2005 minut pyydettiin Lontoon Live8-spektaakkelia kuvaamaan ja se tulee varmasti jäämään merkittävimmäksi kuvauskeikakseni. Kun Lady Gaga tai Yoko Ono ovat halunneet paikallisen kuvaajan ikuistamaan konserttiaan Suomen-vierailuillaan, olen vastannut kutsuun ilomielin.
Videosessioita olen tehnyt hyvin vähän, mutta yksi liikkuvan kuvan projekti on ollut ylitse muiden. Jarkko Martikaisen Usko-levyn pahvikantisen erikoispainoksen kylkiäisenä julkaistiin Lauluja lämpiöistä -niminen dvd, jonka olin kuvannut ja oikeastaan ideoinutkin kokonaisuudessaan itse. Siinä Jarkko esitti kameralleni kappaleitaan viidentoista eri keikkapaikan takahuoneessa ennen lavalle astumistaan.
Levynkansiprojekteista erikseen on mainittava samaisen Jarkko Martikaisen Rakkaus-levyn kansikuva, jossa pasteeraa kaksi marabouhaikaraa. Erityisesti vinyylikoossa se kansi on erityisen juhlava ja sopii hienosti kyseisen levyn tunnelmaan. Suurimpia saavutuksiani kuvaajana ovat otosteni päätyminen kahteen Tuomari Nurmion albumin kanteen (Tuomari Nurmio & Korkein Oikeus -levy sekä Tuomari Nurmio & Alamaailman Vasarat -yhteistyö Kinaporin kalifaatti) sekä kuvani päätyminen Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlakonserttitaltioinnin kanteen.
8. Portisheadin vuoden 2014 Ilosaarirockin kuvan kohdalla mainitset, että aiemmilta yhtyeen keikoilta tekemäsi havainnot helpottivat kuvaamista. Miten usein mietit ennen kuvaamista kuinka sijoittua kuvaustilanteessa?
Aika vähän tuota sijoittumista tulee mietittyä etukäteen. Kyllä ne kulloisenkin keikan kannalta sopivimmat askelmerkit ehtii yleensä hakemaan vauhdista keikan jo alettuakin. Mahdollisuuksien mukaan yritän liikkua ja saada mahdollisimman monipuolisesti lavan tapahtumia talteen, siinä rajoitetussa ajassa, kun me kuvaajat saamme lavan edustalla häärätä.
Monesti kuvaajalaumat pakkautuvat leveyssuunnassa keskelle ja mahdollisimman lähelle lavaa, mutta itse yritän välttää sitä parhaani mukaan. Yleensä lavan reunamilta saa kiinnostavampia kuvia kuin suoraan edestä. Usein kuvaajat yrittävät myös säntäillä ylienergisesti lavalla poukkoilevan solistin perässä ja onnistuvat olemaan aina muutaman askeleen jäljessä ja tällöin kuvat eivät onnistu toivotulla tavalla. Kokeneempi kehäkettu pysyy paikallaan vähän sivussa ja nappaa kaikessa rauhassa onnistuneet kuvat sähköjäniksenä pyörivästä artistista. Tähän zen-henkiseen toimintamalliin olen oppinut ajan myötä, ja itselleni se toimii ainakin hienosti.
9. Olet kuvannut todella monessa isommassa ja pienemmässä keikkapaikassa, meillä ja muualla. Mitkä paikat ovat jääneet mieleesi erityisen haastavina kuvaajan kannalta? Onko muodostunut joitakin keikkapaikkoja, jotka jätät suosiolla väliin ”haastavuuden” takia?
Keikkapaikkoja on tullut kieltämättä kaluttua hyvinkin laajalla säteellä. Kaikissa paikoissa on omat haasteensa ja niissä pitää vaan toimia joustavasti ja yrittää parhaansa koska enempää ei voi inhimillisesti kuvaajalta vaatia. Tietenkin on olemassa keikkapaikkoja, joissa kuvaamista yritän välttää viimeiseen asti, mutta en koe aiheelliseksi lähteä nimeämään niitä tässä haastattelussa. Ja usein kuvauspaikan haastavuus ei ole niinkään kiinni keikkapaikasta vaan artistien taholta annetuista kuvausrajoitteista. Mutta mikäli meille annetaan edes pienoinen mahdollisuus onnistuneiden kuvien ottamiseen keikkapaikalle, sopeudun kyllä useimmiten tilanteeseen.
10. Kuvauskeikoilla olet tietysti tutustunut myös moniin kanssakuvaajiin. Kirjassa mainitset muutamasta epämiellyttävästä kerrasta, jolloin kollega on käyttäytynyt epäammattimaisesti. Seuraatko miten aktiivisesti tai satunnaisesti kollegojesi julkaisuja esim. netissä tai sosiaalisessa mediassa?
Yleisesti ottaen kollegat kunnioittavat toisiaan ja antavat heille työskentelyrauhan, vaikka tilanteet tukalia ja hektisiä välillä ovatkin. Ikävä kyllä joskus kuvaajien joukkoon on eksynyt mätämunia, jotka eivät ota kanssaihmisiä huomioon vaan keskittyvät omaan ”ihanuuteensa” ja onnistuvat häiritsemään toiminnallaan muita. Yleisimpiä vitsauksia on kestosuosikki ”nosta kamera suorien käsiesi varaan ja ota sokkona kuvia lavalta ja peitä samalla kaikkien muiden kuvaajien näkyvyys”. Joskus olen saanut kuvauspitissä kollegan toimesta sateenvarjosta suoraan silmään ja pelkäsin jo sokeutuvani siihen paikkaan. Jotkut eivät vaan osaa toimia väkijoukoissa.
Pääsääntöisesti kanssakuvaajat ovat kuitenkin fantastisia ihmisiä. En voi kuitenkaan sanoa seuraavani kenenkään julkaisuja erityisen aktiivisesti. Toki seuraan monia täkäläisiä kuvaajia somessa, mutta aika hiljaista on ollut keikkakuvarintamalla tässä maassa viime aikoina. Osittain siitä syystä jouduimme pistämään Soundin ”Palsa esittää” -juttusarjan tauolle. Vaikea pitää ajankohtaisuuteen pyrkivää juttusarjaa käynnissä, kun en keksi kuvaajavieraaksi ketään, joka olisi onnistunut kiertämään tänä poikkeuksellisena kesänä ahkerasti kuvaamassa tapahtumia. Toivotaan, että tilanteeseen saadaan mahdollisimman pian muutos parempaan.
Toim. Petri Kipinä
Valitut Palsat 2009-2019- kirjan voit varata tästä: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4083733
Tampereen kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Juhani Koivisto haastatteli Tomi Palsaa alkukesästä. Linkki Youtube-videoon alla.
Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Viikon kirja
1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi
Mun kokonimi on Robert Ensio Niemistö, mutta tykkään sanoa itseäni Roopeksi, sukulaiset sekä kaverit sanoo myös. Asun parhaillaan Hollolassa. Synnyin täällä 27-vuotta sitten ja kerkesin asua 10-vuotta eri kaupungeissa, kunnes pääsin palaamaan takaisin kotikonnuille.
Meillä on ollut musiikkia aina ympärillä jonkin verran, kun iskä soitti kitaraa ja oli eri bändeissä. Myös parhaan kaverin Tommi Kolsin isä lauloi kantribändissä, missä mun iskä soitti kanssa.
Aloin itse soittamaan kitaraa 14-vuotiaana Pink Floydin ja Jimi Hendrixin inspiroimana. Ennen sitä tykkäsin soittaa rumpuja ja musaopistolla soitin hetken pasuunaa. Myös ala-asteen musaluokilla oli kaikenlaista kuoroa ja muuta.
Mua kuitenkin kiinnosti bändisoittaminen eniten ja olen tuosta 14-vuoden iästä asti soittanut aina jossakin bändissä, missä tehdään itse biisit. Sitä vastuuta on aika paljon ajautunut mulle Itä-Hollola Installaatiossa, mikä on ainut aktiivinen porukka tällä hetkellä.
Olen myös julkaissut omalla nimellä kasetteja ja digijuttuja. Nyt tuli juuri toinen vinyylijulkasu Jolla on korvat se kuulkoon, mistä olen tosi iloinen.
2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?
Käytin nuorempana. Mulla ei ollut paljon rahaa, niin lainasin levyjä ja latasin parhaat koneelle. Nykyään ostan levyjä joka kuukausi ja käytän Spotifyta. Kirjoja lainasin tosi paljon lukioaikoina, kun innostuin esim. Vonnegutin, Bukowskin, Sartren, Dostojevskin yms. kirjoista. Heh eli kait kirjallisuudesta. Tuleehan niitä nykyäänkin lainailtua, mutta helpompi on melkein ostaa kirppareilta kirjat, kun ne on aika alhasissa hinnoissa (kuten myös cd-levyt).
3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?
Vaikea sanoa mitään yhtä, mutta tulee mieleen Nick Caven keikka Flow:ssa 2013. En kattonut keikkaa kokonaan, enkä edes kuuntele Nick Cavea, mutta siinä oli jotakin tosi hienoa siinä keikassa. Olin katsomassa My Bloody Valentinea siellä ja siitä en muista paljoa.
Muita on esim Dinosaur Jr. Tavastialla, kun olin täyttänyt 18-v, Kari Peitsamo ekaa kertaa Torvessa ja Jukka Nousiaisen keikka Bar Kukassa ehkä viisi vuotta sitten.
4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?
Hollolan osalta tosi hankala sanoa, mutta täällä on aika hienot puitteet esim äänittää juuri nyt, kun uimahallin alakerrassa on pieni studio. Mitään keikkapaikkoja ei kai ole. Lahessa on nykyään Sopenkorven Kesanto. Sit on tietty Torvi ja Tirra, jossa tuli soitettua nuorempana useasti. Musta tuntuu, että meno on ihan ok, mutta onhan Lahti tunnetusti vähän karumpi mesta, kuin vaikka Turku.
En siis käy oikein millään keikoilla, paitsi Puisten Heilojen!
5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista
Turun kirjastosta lainasin Jyrki Nissisen sarjakuvia kauheen läjän, kun asuin siellä, eli suositellaan Seksihullujen levyä Seksihullujen Armoilla.
Siellä oli myös Syd Barrettin kaikki studiosessiot kattava kirja, jota mulle suositteli Ville Vuorenmaa, joten kannatan tsekkaamaan Sur-rurin Ajan paksu lakana -lp:n.
Vikana mulla tulee mieleen sieltä semmonen Cisse Häkkistä käsittelevä kirja mikä oli tosi upea. Suositellaan siis myös kunnon rokkia ja Stoogesin Fun Housea, joka on ultimaattinen rock-levy.
Toim. Petri Kipinä
Kuva: Laura Ahvonen
1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi
Nimeni on Ville Suopajärvi, olen musiikintekijä ja kuvataiteilija. Kiinnostukseni musiikkiin sekä kuvaan heräsi lapsena ja vahvistui varhaisteini-iässä, jolloin niistä alkoi kehittyä pikkuhiljaa jonkinlainen elämäntapa, etenkin musiikista. Omakustanteita ja pienten levymerkkien julkaisemia kokonaisuuksia on eri yhtyeillä ja artistinimillä kertynyt yhteensä ehkä parisenkymmentä 20 vuoden aikana. Olen tehnyt säveltämisen ohella myös äänitaidetta sekä hieman elokuvamusiikkia.
Pääasiallinen yhtyeeni on 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolen välin tienoilla perustettu Puiset heilat. Alunperin se oli sooloprojekti mutta vuosien varrella siinä on ollut mukana monia eri soittajia. Vuonna 2017 se vakiintui neljän hengen yhtyeeksi, joskin kokoonpano on muuttunut senkin jälkeen. Nykyään yhtye on täysin turkulainen ja siihen kuuluvat lisäkseni Laura Ahvonen ja Tommi Rantamäki. Muita yhtyeitä, joissa olen ollut mukana ovat mm. Vindi Karlos, Tissit ja Riukupastori!.
2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?
Melko säännöllisesti. Ennen kävin lainaamassa kirjastosta nimenomaan musiikkia mutta nykyään lainaan enemmän kirjoja. Kirjaston käyttöni kulkee aaltoillen, välillä lainaan paljon enemmän kuin mitä ehdin lukea, toisinaan taas saattaa kulua parikin kuukautta etten juurikaan muista käydä kirjastossa. Jokaisen kaupungin tärkeimpiin paikkoihin se joka tapauksessa kuuluu.
3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?
Minulla on hieman ristiriitainen suhde keikoilla ja konserteissa käymiseen, en aina välttämättä ole keikkapaikoilla vastaanottavaisimmillani. Olen aina viihtynyt enemmän kotona kuunnellen levyjä. Livenä itselleni toimii usein parhaiten äänekäs, meteliin kallellaan oleva musiikki. Se piristää, tuo hyvää energiaa ja inspiroi.
Yksi tällaisista keikoista oli, kun eräs tuttavani kysyi pystyisinkö majoittamaan Faith vs. Free Willy -nimistä yhtyettä, joka oli tulossa keikalle Turkuun. Olin joskus törmännyt nimeen mutta en ollut kuullut yhtyeen musiikkia. Suostuin ja menin illalla kuuntelemaan heitä edesmenneeseen Baaribaariin. Ilahduin kovasti heidän noiserockistaan.
4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?
Edelliseen vastaukseeni viitaten olen ehkä vähän huono sanomaan siitä suoranaisesti mitään, koska en ole hirveän aktiivinen keikoilla kävijä, mutta nähdäkseni se on mennyt jossain kohdin vähän alamäkeen. Esimerkiksi marginaalimman musiikin keikkapaikkoja tuntuisi olevan vähemmän kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten kun muutin Turkuun.
Onneksi Turussa on useampia tahoja, monipuolisia tekijöitä ja laaja musiikinkuluttajakunta, joten aina joku jotain tapahtumia keksii järjestää. On myös hyvin mahdollista etten ole oikein perillä kaikesta mitä tapahtuu.
5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista
Aphex Twin – Selected Ambient Works II
Maailman upeinta musiikkia, yksi ehdottomista suosikkilevyistä jo 20 vuotta.
Mr. Bungle – Disco Volante
Synkkä levy mutta kun sen muistaa yksityiskohtia myöten ulkoa niin se toimii lähes missä mielentilassa vain.
Mikä vaan Xiu Xiu -yhtyeen levyistä
Vaikea kuvailla… Rankkoja aiheita ja monipuolista musiikkia, sovitukset ovat omaa luokkaansa ja vaikutteita on taidettu saada varsin laajalta alalta.
Toim. Petri Kipinä
1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi
Olen Liina Turtonen (artistinimi LNA), musiikkituottaja, muusikko, yliopiston opettaja ja YouTuberi. Olen asunut seitsemän vuotta Iso-Britanniassa, johon päädyin reppureissulla ja josta nyt olen saanut kaksi tutkintoa, sekä aviomiehen.
Alunperin olen kotoisin Naantalista ja kävin Turussa Puolalanmäen musiikkiluokat, sekä Turun konservatoriossa viulutunnit. Musiikista ei ikinä kylläkään pitänyt tulla ammattiani sillä Naantalin Teatterissa vietetty lapsuus inspiroi näyttelijän ammattiin. 21-vuotiaana löysin tieni Glasgown työväenkaupunkiin ja siellä ajauduin löytämään uuden intohimoni: musiikkituottamisen.
Tällä hetkellä työni on koostuu monesta eri osa-alueesta. Musiikkituottajana nauhoitan, miksaan ja luon kappaleita niin bändien, kuin soolo-artistien kanssa. Sävellän myös omaa musiikkia englanniksi ja suomeksi. Musiikkini on elektroakustista poppia, jossa keskityn akustisten ja synteettisten äänien yhteyteen. Tämän lisäksi opetan Leeds College of Music- yliopistossa musiikkituottamista ja pyöritän YouTube- kanavaa LNA Does Audio Stuff. Kanavallani haluan edistää naisten näkyvyyttä audio-alalla ja inspiroida lisää naisia ja tyttöjä musiikkituottamiseen.
2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?
Olen onnekas työskennellässäni yliopistossa, jossa meillä on upea kirjasto. Audio-alalla internetistä saa nykyään paljon informaatiota, mutta edistyneempiä tekniikoita ja tiedettä ei muualta saa kuin kirjoista. Itseäni koitan tästä jatkuavasti muistuttaa, jotta voin kehittää taitojani, mutta myös löytää kirjallisuutta oppilailleni.
Tykkään siitä miten kirjastoista on nykyään tullut interaktiivisempia tiloja, joista löytyy mahdollisuus musiikin kuuntelemiseen ja myös tekemiseen. Tämä on upeaa, koska se mahdollistaa uuden harrastuksen aloittamisen taloudellisesta tilanteesta huolimatta.
3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?
Pari vuotta sitten menimme katsomaan Bruce Springsteenin keikkaa Glasgowssa. Oli upeaa todistaa tämän legendaarisen artistin omistautumista musiikilleen ja nähdä miten maailmanluokan konkari vetää kolmen ja puolen tunnin keikan täydellä energialla. Klassikko, jota on vaikea ylittää.
4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?
Asun Yorkissa, joka on viikinkiaikainen kaupunki. Täällä turisteja viihdyttää monta sataa pubia (yksi jokaiselle vuodenpäivälle), joten brittiläiseen tapaan täällä soi kansanmusiikki joka ilta. Valitettavasti keskustan arjessa ei näy se, että kaupungissa on myös kaksi isoa yliopistoa joissa molemmissa on hienot musiikkikurssit. Oppilaiden keikat järjestetään kaupungin ulkopuolella olevissa kampuksissa, jonne ei aina ole helppoa lähteä.
York on osa Yorkshiren maakuntaa, joka on tunnettu sen musiikista. Täältä ovat kotoisin mm. The Arctic Monkeys, Pulp ja The Cribs. Tunnin päästä Yorkista on kaupunki nimeltä Sheffield jonka musiikkikulttuurista pidän enemmän kuin Yorkin tarjonnasta. Sheffield on kahden ensimmäisen edellämainitun bändin kotikaupunki ja nykyään sen on täynnä elektornista musiikkia ja salaisia klubi-iltoja.
5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.
Elektronisen musiikin pioneereja, jotka osaavat tuoda luoda tumman tunnelman, mutta pitävät soundit aina keveinä ja jatkuvasti uusiutuvana.
Tätä albumia on tullut kuunneltua toistolla samalla, kun opiskelin maisterin tutkintoani. Heidän tapansa tuottaa ja luoda musiikkia akustisista äänistä/materiaalista ja kääntää se synteettiseksi on upea. Albumi kertoo tarinan alusta loppuun ja jaksaa yllättää.
Mitäpä tätä klassikkoa kommentoimaan. Piristää aina.
Toim. Petri Kipinä
Musasto 