Avainsana-arkisto: Turun musiikkikirjasto

Etäisten lauseiden mies

Kirjailija, runoilija ja suomentaja Markku Into (1945-2018) oli myös pitkän linjan kirjastoammattilainen. Hän valmistui kirjastonhoitajaksi vuonna 1979 ja työskenteli Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla vuosina 1980-2007. Syvä ja monipuolinen kiinnostus musiikkiin toimi loistavana pohjana päivätyössä. Itsekin levyttävänä artistina (single Keitä keitä kahvinkeitin) kunnostautunut Into oli karismaattinen esiintyjä joka arvosti sivistystä ja hyvää kotikasvatusta. Häntä jää moni kaipaamaan.

Kolme entistä työtoveria haluaa kertoa millaisena työkaverina ja ihmisenä he Markun näkivät. Lepää rauhassa.

Musiikkikirjaston runoruhtinas

Tarinat kulkivat hänen edellään, niin kuin legendaaristen hahmojen edellä aina.

Markku Into, Turun ja koko Suomen tuntema Underground-mies, omintakeinen runoilija, särmikäs ja itsepäinen persoona, joka halusi istua terassilla aina varjoisassa nurkkapöydässä – aivan kohta minä tapaisin hänet, josta olin kuullut niin paljon.

Markku oli Turun musiikkikirjaston ruhtinas, joka inhosi tyhmyyttä ja varsinkin epävarmoja harjoittelijoita. Eikä se jäänyt kenellekään epäselväksi.

”Nyt se löi sinne miljoonan!” Markku oli karjaissut kollegalleen ja samalla koko musiikkikirjastolle, kun eräskin harjoittelijaparka oli lyönyt vahingossa väärin kassaan. Hänellä oli erinomainen musiikkimaku ja voimakkaat mielipiteet. Markulla oli joskus tapana kommentoida asiakkaille heidän lainojaan – eikä aina kovin rakentavasti.

Mitä hän sanoisi minulle, musiikkikirjaston uudelle osastonjohtajalle, joka oli tullut töihin hänen virkavapaansa aikana? Markulla oli silloin meneillään kolmivuotinen taiteilija-apuraha ja minä olin vasta esimiestaipaleeni alkuvuosissa.

Odotin päivää kauhun ja kasvavan paniikin vallassa. Ottaisitko hän heti luulot pois? Niittaisiko minut parilla terävällä repliikillä? Vai viitsisikö puhua paljon mitään? Toisaalta mietin, voiko sellainen ihminen olla läpeensä paha, joka kirjoittaa lauluun sanat Keitä, keitä kahvinkeitin?

Ensimmäinen tapaaminen oli asiallisen ystävällinen. Ennen töiden alkua Markku halusi varmistaa, että voisi joka viikko tiistaisin käydä katsomassa äitiään ja hoitamassa tämän asioita Raisiossa. Toive oli kohtuullinen ja iltavuoro onnistui helposti.

Markku on kirjoittanut äidistään ja Raisiosta runossa Ihmeellinen päivä, joka kuuluu kokoelmaan Hyvä yö (2003).

vierailin vanhan äitini luona raisiossa

jokatiistainen kohtauksemme

ihmeellinen hidas kävely

Markku osoittautui erityiseksi – toisaalta maineensa veroiseksi, toisaalta huumorintajuiseksi, hyväntahtoiseksi ja lämpimäksi ihmiseksi. Kahdenkeskisissä keskusteluissa hän puhui asioistaan harvinaisen avoimesti ja osoitti niin täydellistä luottamusta, että sellaista saa harvoin kokea. Lupasin pyhästi itselleni olla luottamuksen arvoinen. Ja olin.

Markun kuusikymppisiä vietettiin Sammakon Humalistonkadun kirjakaupassa. Tunnelma oli rento ja vapautunut, vaikka hän olikin etukäteen synkistellyt ikävuosiensa isoja numeroita. Menimme sinne koko osaston voimin ja juhlimme kriisin pois. Markkuhan oli jotenkin iätön ihminen. Kaipa hänkin vanheni, mutta vuodet eivät näkyneet hänessä.

Boheemi kirjakauppa oli juuri sopiva paikka Markun juhlille. Hän oli runoilija ja suomentaja, mutta tunsi myös musiikin maailman läpikotaisin ja aisti herkästi kaikkia taiteen lajeja. Hän kävi vaimoineen lähes joka kerta Venetsian biennaalissa ystäväporukan kanssa. He vuokrasivat aina saman talon, jonka kattoterassin näkymiä hän maalaili musakirjaston kahvipöydässä. Näin kuvat silmissäni, hän kertoi niin hyvin.

Kun Turun uutta kirjastotaloa ryhdyttiin rakentamaan, musiikkikirjasto muutti jokirannassa olevasta keltaisesta kivitalosta ostoskeskukseen Julininkulmaan 2005.

”Ja minähän en sitten kanna mitään”, Markku jylisi pahantuulisena ennen muuttoa. Muutaman päivän kuluttua kävi ilmi, että Markku oli yksi innokkaimmista muuttajista. Evakkomusassa hän penkoi laatikoita väsymättä ja löysi monta kadonneeksi luultua nuottia. Hän säteili kuin pieni poika esitellessään aarteitaan.

Niiltä ajoilta on jäänyt mieleen yhteinen lauantaivuoro, jota pohjustimme työyhteisössä pilke silmässä jutuilla ”yhteisestä viikonlopusta”. Jostain syystä myös Turun Sanomat saapui sinä lauantaina paikalle tekemään juttua. Markku ei missään tapauksessa halunnut kuviin, joten minun oli suostuttava. Googlasin kuvan pari päivää sitten, ja lauantain tunnelma palautui elävästi mieleen.

Kun Markku sitten jäi eläkkeelle, olimme edelleen evakkomusassa. Oli talvi, Markulla kaunis tummansininen villapaita ja vakava ilme. Meillä oli pieni tilaisuus musassa oman porukan kesken, mitään isompaa hän ei halunnut.

Olin itsekin lähdössä lähitulevaisuudessa uuteen työpaikkaan – sinne Raisioon –  ja sain Markulta lahjaksi hänen suomentamansa Hunter S. Thompsonin kirjan Pelon valtakunta. Omistuskirjoituksessa lukee ”Pelottomia bussimatkoja! 23.2.07 Markku”.

Läksiäisissään hän sanoi minulle sanan, jota en 15 pomovuoden aikana ole juurikaan kuullut: Kiitos. Sillä hetkellä tuntui, että se on suomen kielen kaunein sana.

Kun Markku oli eläkkeellä, häneen törmäsi takuuvarmasti Sammakon kirjakaupassa Kauppiaskadulla. Hän puhui aina kirjallisuudesta. Erityisesti jäi mieleen kerta, jolloin hän oli lukenut Thomas Bernhardin Hakkuun. Hän puhui päätään pyöritellen sivun mittaisista lauseista, joista oli kuitenkin selvästi pitänyt.

Kun kirjastolaisilta aikoinaan kysyttiin ehdotuksia kirjaston kahvilan nimeksi, musan porukan ehdotus oli tietenkin Café Into. Markku ei ollut paikalla eikä siten voinut esittää vastalausetta. Eihän Siriuksessa mitään vikaa ole, mutta olisihan Café Into ollut komea muisto Markusta.

Eeva Kiviniemi

HEI! 

Kun astelin ensimmäisenä harjoittelupäivänäni Turun musiikkikirjastoon talvella 1993, ilmassa oli odotuksen tuntua. Millaista olisi tutustua Markku Intoon? Harjoittelijaa oli pian vastassa tarkkakatseinen kirjastonhoitaja. Into antoi minulle ensiopastuksen kirjaston musiikkiaineistoihin, erilaisten kortistojen logistiikkaan ja muuhun olennaiseen. Solahdus pieneen työyhteisöön onnistui vanhemman kollegan avulla hyvin. Työkaveruus oli alkanut.

Pistin pian merkille Markun lähes lapsenomaisen innostumisen musiikin ääressä. Kasvojen ilmeen käänteet, pieni kumara, aina ilmaa halkova, helähtävä ​HEI!​ Liki päällepuhuva tarve elämöidä tiukasta rockbändistä, hyvästä äänityksestä tai Rammsteinin kovuudesta tuli hetkessä läpi nuoren miehen suojavarustuksen. Hyppäsin mukaan estottomaan diggailuun kuin pieneen seikkailuun. Tuntui siltä, että sain luvan innostua. Työ sai kierroksia, avaruutta, uusia ulottuvuuksia.

Markun kirjallisuutta päätyi haltuuni yhä enemmän. Tekstin klangissa oli tarve sanoa vähällä paljon. Sama päti kirjojen omistuskirjoituksiin. ​Puristusta! Marsilaisittain!​ Nimiösivua koristavat one-linerit jäivät fanille mieleen. Into kuvasi myös kirjoitustyötä poikkeuksellisen iskevästi. ​Hana auki. Hana kiinni.

Opin arvostamaan Markun vaalimaa yksityisyyttä, johon liittyi tilanteen lukeminen. Hän tykkäsi olla työssäkin toisinaan omissa oloissaan. Ja halusi kovasti olla äänessä musiikkipohdinnoissa, joita pidettiin pienessä yläkerran työhuoneessa harva se päivä. Arjessa sain huomata, että Markku ei ollut vain lyhyiden lauseiden mies.

Syksyllä 2010 Turun pääkirjaston musiikkiosastolla vietettiin virallisia 40-vuotispäiviä. Markku oli jo eläkkeellä, mutta tarttui tarjoukseeni osallistua juhlaa varten toimitettavaan verkkokirjaan. ​Siellä missä asuu Ruusuritari​ sisälsi moninaista ajankuvaa kirjaston asiakkailta, henkilökunnalta ja musiikkiammattilaisilta kuluneiden vuosikymmenten varrelta.

Teos päättyy Markun tekstiin ​My Way vai kanttu vei​. Löydän siitä joka lukemalla elämän, sen elossa olemisen tempon, jota halusin seurata. Paljon myöhemmin sain kuulla, että Markku oli vaikuttamassa työllistymiseeni musiikkikirjastoon. Kiitos, Untsu.

Tuomas Pelttari

ja minähän olin kuuma kuin claude jeannen housuissa

ja nyt tinariwenin sinistä saharabluesia kuunnellessani olen kiitollinen ilpolle josta tuli sittemmin turun kaupunginteatterin johtaja  eikä kirjastonhoitaja 

olen nöyrä myös sattumalle etten sanoisi johdatukselle joka toi minut musiikin  suureen ytimeen ja palkkatyön ihanuuteen 

 

olisin oppiva dodekofanian perusteet  värisevä alban bergin viulukonserton ensitahtien viilloissa 

päässäni ryskyvä ulvovan suden huuto  minulla oli tehtävä ja tarkoitus ja mikä parasta  parhaassa mahdollisessa paikassa  aurajoen rannassa lehmusten huminassa 

syvien sointujen  sinervää ilmaa  säryttävässä 

tempossa jota myös elämäksi kutsutaan 

minulla kävi kuksi 

tulin valituksi

Mein Herz brennt – Sydämeni palaa

Valmistuin kirjastovirkailijaksi keväällä 1999. Pitkän opiskelurupeaman, iltalukiosta suoraan Raision kauppaoppilaitokseen, jälkeen halusin pitää pienen tauon. Se tuntui siinä vaiheessa oikealta ratkaisulta silläkin uhalla, että jäisin ulos työmarkkinoilta. Syksyn tullessa elämässäni tapahtui iso muutos jossa jälkikäteen ajateltuna myös onnella oli paljon osuutta asiaan.

Opiskelukaverini teki viikonloppukeikkoja Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolle jonne oli avautumassa sijaisketjun myötä määräaikainen työsuhde. Hän vinkkasi asiasta minulle ja hain kyseistä sijaisuutta. Musiikkiosaston silloinen osastonjohtaja palkkasi minut työhön haastattelun jälkeen. Sillä tiellä ollaan vieläkin, nyt jo vuosikausia vakituisessa työsuhteessa ja erikoiskirjastovirkailijan nimekkeellä.

Aloitellessani työuraani musiikkiosastolla Markku Into ei ollut töissä. Hän oli tuohon aikaan kirjoitus- ja käännöshommissa kirjastotyön ollessa näin pienellä tauolla. Markulla oli siis sijainen ja minä puolestani olin tämän sijaisen sijainen. Pääsin nopeasti ja hyvin mukaan musiikkiosaston mainioon työporukkaan. Markun kirjoitusvapaa loppui aikanaan ja hänen oli aika palata päivätyön pariin. Minua alkoi jännittää.

Kuten Eeva tuossa ylempänä kirjoittaa tarinat kulkevat aina legendojen edellä. Minäkin sain kuulla Markusta monenmoista kommenttia mutta kuten aina päätin ottaa ihmisen ihmisenä. Tehdä parhaani ja näyttää, että osaan hommani ja olen hyvä työntekijä. Alku oli varovaisen hankala ja tunnusteleva. Markku murahteli lyhyitä vastauksia kommentteihini ja tarkkaili tekemisiäni. Varsin pian kävi myös selväksi, että alkaisimme tehdä tiistai-iltavuoroja yhdessä. Mitähän siitäkin tulisi?

Hyvä tuli. Minusta me täydensimme toisiamme. Markun laaja yleissivistys ja valtava musiikkitietopankki yhdistettynä minun jokapäiväisten kirjastokäytäntöjen hallitsemiseen osoittautui toimivaksi kokonaisuudeksi. Imin tietoa ja tarinoita joita Markku tarjosi ja pistin kaiken korvan taakse sopivaa hetkeä varten. Pikkuhiljaa suhteemme parani ja meistä tuli läheisemmät työtoverit. Välillä tuntui siltä kuin Markku olisi ottanut minut siipiensä suojaan. Tämä hiljainen hyväksyntä lämmitti mieltä.

On aina mukava tavata ihmisiä jotka suhtautuvat musiikkiin lapsenomaisella innokkuudella. Näin Markku todella teki. Muistan elävästi kuinka hän selitti minulle musiikkiosaston työhuoneessa Rammsteinin nerokkuudesta ja käänsi kappaleiden sanoja. Lähes sama toistui Trio Niskalaukauksen kohdalla jota koko työhuone sai kuulla kerran jos toisenkin yhteisestä CD-soittimesta soitettuna. Nämä olivat hienoja hetkiä ja helppoja samaistumisen kohteita, pidänhän itsekin molemmista bändeistä kovasti. Ja kun Markku kysyi lähtisinkö hänen kanssaan Guns’n’Rosesin keikalle Helsinkiin, ei minun tarvinnut kahta kertaa miettiä.

Markun jäätyä eläkkeelle ei häntä nähnyt kuin harvoin. Alkuun kirjastossa enemmän, silloin kun varaukset vielä noudettiin musiikkiosastolta. Varausten noudon muuttumisen myötä myös käyntikerrat vanhalla kotiosastolla vähenivät. Myöskään kaupungilla ei Markkuun törmännyt, kuin ehkä satunnaisesti ja vain ihan ohimennen. Tämä on oikeastaan aika surullista. Olisi ollut mukava jutella, vaihtaa kuulumisia ja ehkä muistella jopa vanhoja? Toisaalta välillä Markku halusi säilyttää tietyn etäisyyden ja minä halusin arvostaa sitä.

Opin Markulta paljon ja hän jätti minuun lähtemättömän jäljen. Särmikkään ja itsepäisen, ajoittain jopa tylyn persoonan alta paljastui se toinen, mukava, lämmin ja ehkä jopa aavistuksen ujo ihminen jonka kanssa oli mukava tehdä töitä. Kiitos.

Petri Kipinä

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirjastomuistelmat, Musasto suosittelee, Musiikkikirjastojen historiaa, Näyttelyt Turku

Robert Storm esittelee: Hector Berlioz, Franz Liszt ja J. Brahms

Robert Storm vierailee Turun musiikkiosastolla jälleen lokakuussa. Storm luennoi ja soittaa musiikkinäytteitä pääkirjaston musiikkiosastolla kello 18. Teemana uudistusmielisten ja konservatiivien välinen kilpailu romantiikan ajan musiikissa. Sarjassa esitellään seuraavat säveltäjät:

ma 16.10. Hector Berlioz
ma 23.10. Franz Liszt
ma 30.10. Johannes Brahms

Jätä kommentti

Kategoria(t): luennot, Musasto suosittelee, Stage, Taidemusiikki, Tapahtumat

Club Undead -julistenäyttely Turun musiikkiosastolla

Turkulainen goottiyhteisö Club Undead on ollut toiminnassa jo kymmenen vuotta! Sen kunniaksi esittelyssä on nyt Roy Tekrin laatimaa julistetaidetta vuosien varrelta.

23ReturnUndead

Myös valikoima alkuperäisiä piirroksia on yleisön nähtävillä juhlan kunniaksi Cosmic Comic Cafessa huhtikuun ajan.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Tarinoita levyjen takaa: Keskiaikainen musiikki

Tarinoita levyjen takaa julisteKeskiajalla musiikkia esitettiin kirkoissa, luostareissa, hoveissa ja kansan keskuudessa. Millaista se oli? Tämä selviää torstaina 21.4. klo 18 alkaen kun Krisse ja Tiina kertovat tarinoita levyjen takaa.

Musiikin Stagella keskustellaan ja soitetaan levyjä. Torstai-iltojen tapahtumat keskittyvät eri teemoihin, vetäjinä musiikkiosaston työntekijät.

Tapahtuma on ilmainen. Tervetuloa!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Tapahtumat

Oopperaa Åbo Svenska Teaterin päänäyttämöllä

Figaron Häät-oopperasta (2013) tuttu tekijätiimi palaa jälleen W. A. Mozartin sävelten maailmaan. Tammikuun lopussa saa ensi-iltansa yksi Mozartin suosituimmista oopperoista, Taikahuilu. Esityksen tekijätiimi on kapellimestarin, ohjaajan, lavastajan, valosuunnittelijan sekä osittain myös roolituksen osalta sama kuin Figaron Häissä. Ooppera toteutetaan Åbo Svenska Teaterin, Turun filharmonisen orkesterin sekä Turun Musiikkijuhlien yhteistyönä. Rooleissa nähdään mm. Waltteri Torikka (Papageno), Karolina Andersson (Yön kuningatar) ja Sam Furness (prinssi Tamino).

Taikahuilu_näyttely

Valmistaudu oopperaelämykseen lainaamalla Taikahuilun musiikkia Turun Musiikkikirjastosta. Esille on nostettu niin CD–äänilevyjä kuin Blu-Ray- ja DVD–tallenteitakin. Lainattavissa on myös elämäkertoja Mozartista. Tervetuloa kirjastoon!

Lue lisää esityksestä Åbo Svenska Teaterin sivuilta.

Taikahuilu Vaski-verkkokirjastossa.

Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Uutiset

IN MEMORIAM MONTSERRAT FIGUERAS 1942 – 2011

”It is not enough to listen to music with our ears, we must also listen with our soul.”

montserrat-figueras

Montserrat Figueras oli barokin ja vanhanajan taidemusiikkiin erikoistunut katalonialainen sopraano. Hän tuli tunnetuksi mm. miehensä Jordi Savallin kanssa perustamansa monikulttuurisen vanhan musiikin yhtyeen Hespérion XX jäsenenä. Hän kuoli pitkälliseen sairauteen marraskuussa 2011 69-vuotiaana. Figueras kamppaili sairauttaan vastaan yli vuoden ajan, mikä esti häntä osallistumasta mm. Helsingin Juhlaviikoilla järjestettyihin Istanbul- ja Jerusalem-konsertteihin miehensä rinnalla.

Montserrat Figueras ehti urallaan levyttää yli 70 albumia, minkä lisäksi hänen äänensä ja esiintymisensä kansainvälisen rauhan ja kansojen välisen yhteistyön puolesta kosketti tuhansia ihmisiä ympäri maailman yli 40 vuoden ajan.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Taidemusiikki, Uncategorized

Heikki Poroilan säveltäjäesittelyssä Šostakovitš – uusi säveltäjähylly Turkuun

Šostakovitš!

 

Dmitri Šostakovitš (1906–1975).

Dmitri Šostakovitš (1906–1975).

Dmitri Šostakovitš on saanut oman paikan Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyyn. Yksi 1900-luvun venäläisen taidemusiikin mestareista on esillä aiempaa edustavammin. Dmitri Dmitrijevitš Šostakovitš (1906–1975) on viidestoista säveltäjähyllyn saanut taidemusiikin edustaja Turun musiikkikirjastossa. Löydät Šostakovitšin säveltäjähyllyn Turun pääkirjastosta, Vanhan kirjastotalon toisesta kerroksesta.

Säveltäjähyllyn myötä Šostakovitšin  levytykset on helppo löytää saman hyllyn vierekkäisiltä paikoilta, musiikinlajista riippumatta. Yhteen on tuotu yhtä lailla laulumusiikki, oopperat ja elokuva- ja kamarimusiikki kuin sinfoniatkin. Kysy lisää musiikin neuvonnasta. puh. 02 2620 658.

Kokoelma uudistuu yhteistyössä

kolme neuvostoliittolaista saveltajaaValikoimaa on työstetty yhdessä Robert Stormin kanssa. Torstai-iltana 29. lokakuuta Stormin luentosarjan Kolme neuvostoliittolaista säveltäjää aiheena oli Dmitri Šostakovitšin elämä ja musiikki. Musiikin Stagella pidetyn luennon ääreen kokoontui parisenkymmentä taidemusiikin ystävää.

Kokoelmaa on uudistettu esimerkiksi 15 sinfoniaa kattavilla kokonaislevytyksillä, johtajinaan Valeri Gergijev, Mstislav Rostropovitš ja Kirill Kondrašin. Uutta on myös Borodin Quartetin 6CD-boksi Šostakovitšin jousikvartetoista.

Šostakovitš-valikoimaa Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Šostakovitš-hylly avattiin torstaina 29.10.2015.

Šostakovitš-valikoimaa Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Šostakovitš-hylly avattiin torstaina 29.10.2015.

Šostakovitš on ajankohtainen myös Kansallisoopperassa. Zürichin oopperan tuotanto Nenä esitetään Helsingin oopperassa marras-joulukuussa 2015.

* * *

Musiikkikirjastonhoitaja Heikki Poroila pohtii Šostakovitšin ydintä.

Rillipäinen arvoitus

Minulla on ollut oma kiihkeä Šostakovitš-vaiheeni, mutta siitä on jo vuosikymmeniä. Se oli aikaa, jolloin hänen musiikkiaan ei ollut saatavana niin kattavasti kuin nykyään, eikä tietenkään CD-muodossa (pitkien sinfonioiden kohdalla asialla on muutakin kuin äänenlaadullista väliä). Olen kuunnellut kaikki 15 sinfoniaa ja 15 jousikvartettoa vinyylilevyiltä. Yritin kuunnella myös vokaalimusiikkia, mutta se ei koskaan kolahtanut soitinmusiikin lailla, eikä kolahda vieläkään.

Ihastuin Šostakovitšin viidennen sinfonian maailmaan, joka tuntui minun makuuni riittävän abstraktilta ja samalla ”klassiselta” sanan yleisluontoisessa mielessä. Säveltäjä eli tuolloin yhteiskunnallisesti ahdistavassa tilanteessa, kun Stalinin kulttuuripeukalo oli kääntynyt alaspäin, eikä maailma muutenkaan ollut luovan rauhan tilassa. Sinfonia osoittautui onnistuneeksi, sillä erilaiset kuulijat löysivät siitä vastauksia täysin vastakkaisiin odotuksiin.

Šostakovitšin sinfoniat ovat kuitenkin ”julkista” musiikkia, joka ei mielestäni heijasta säveltäjän monimutkaista persoonaa erityisen monipuolisesti. Se sisin löytyy – jos on ylipäätään löytyäkseen – Šostakovitšin jousikvartetoista ja muutamista muista kamarimusiikkiteoksista (pianokvintetto op. 57 vuodelta 1940 ja alttoviulusonaatti op. 147 vuodelta 1975). Šostakovitš tarttui jousikvartettoon sävellyslajina varsin myöhään (ensimmäinen syntyi vasta 1938 eli viidennen sinfonian jälkeen), mutta ehti luoda sinfonioiden tapaan 15 teoksen syklin ennen kuolemaansa.

En oikeastaan osaa nimetä varsinaista suosikkia kvartettojen joukosta, koska niiden sävelkieli tai musiikillinen viesti on 36 vuoden aikajänteestä huolimatta jollain tavalla samanlainen. Musiikin ja politiikan tutkijat ovat tunnetusti pyrkineet löytämään Šostakovitšin teoksista loputtomasti Staliniin ja muihin politiikan tason ilmiöihin liittyvää symboliikkaa. En itse halua sanoa, ettei sitäkin voisi olla, mutta itseäni nämä kvartetot ja niiden usein äärimmäisen pelkistetty kieli puhuttelevat juuri siksi, että ne ovat intiimiä, yleisinhimillistä kommunikaatiota tuntemuksille, joihin puhekieli ei riitä.

Šostakovitš oli tietenkin oppinut viestimään rivien välistä, mutta kvartetoissa on mielestäni kysymys syvällisemmästä henkilökohtaisuudesta, johon kulttuuripoliisin käsi ei olisi koskaan

voinutkaan ylettyä. Myös pianoteoksissa Šostakovitš onnistui mielestäni luomaan ajatonta musiikkia. 1950-luvun alussa syntyneet 24 preludia ja fuugaa, op. 87 ovat hieno kokonaisuus, jonka kommunikointi Bachin Das wohltemperierte Klavierin kanssa tarjoaa musiikin historiallisuudesta kiinnostuneille loputtomasti keksittävää. Šostakovitš sävelsi opuksensa aivan tietty solisti eli tuolloin 26-vuotias Tatjana Nikolajeva mielessään. Nikolajeva levytti opuksen 87 tiettävästi kolmeen kertaan. Jokin näistä kannattaa mielestäni valita, kun teokseen tarttuu ensimmäisen kerran.

Šostakovitšin sävellystuotanto on erittäin laaja ja kattaa kaikki länsimaisen taidemusiikin tavanomaiset teoslajit (yhtään sävellystä uruille ei tosin tunneta). Aiemmin lähes tuntematon alue eli elokuvamusiikki on erityisesti 1990-luvulta alkaen avautunut myös kaikille kiinnostuneille. Laajaan tuotantoon mahtuu tietysti paljon vähemmän onnistunutta, eikä Šostakovitšiakaan voi pitää täysin syyttömänä melko yhdentekevän musiikin suoltamiseen, jos joku sellaista tarvitsi. Mutta niitä hienoja löytöjä on toisaalta tarjolla niin paljon, että Šostakovitšin mainitseminen 1900-luvun keskeisten eurooppalaisten säveltäjien joukossa on hyvin perusteltua.

* * *

Joku ehkä ihmettelee tämän pienen kirjoitelman otsikkoa. En kuitenkaan voi mitään sille, että Dmitri Šostakovitš näyttäytyy minulle edelleen arvoituksellisena hahmona, joka tuimana tuijottaa paksusankaisten lasiensa takaa (Googlen kuvahaussa on erikseen ryhmä ”smiling Shostakovich”, johon ei montaa kuvaa ole löytynyt). Minusta hänen musiikkinsa ei anna selkeitä vastauksia, ellei ole varustautunut voimakkailla ennakkoasenteilla (ääri-ilmiöinä Šostakovitšin näkeminen sosialistisen yhteiskunnan tulkkina tai stalinistisen sortopolitiikan nöyryytettynä uhrina). Mikään määrä kuuntelemista ei tunnu avaavan tuota sankasilmälasien pistävää tuijotusta.

Ehkä siinä onkin Šostakovitšin kansainvälisen suosion selitys. Vaikka aatteellisen kiihkoilun harrastajat ovat kieputelleet säveltäjää moniin eri asentoihin, säveltäjän lopullinen lokerointi ei ole onnistunut, vaan hänestä riittää tiristettävää, harrasti sitten jykeviä sinfonioita, intiimiä kamarimusiikkia tai ahdistuksesta kumpuavaa tai makaaberilla huumorilla kauhuun vastaavaa laulumusiikkia. Šostakovitšilta löytyy tätä kaikkea ja vielä paljon muuta. Пожалуйста!

Heikki Poroila

Tuomas Pelttari, toim.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Boksit, Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki, Uutiset