Viikon levy: Janne Tapio (debyyttijulkaisu)

Eteeni osui uusi musiikillinen tuttavuus Tampereelta. Tämän debyyttilevyn perusteella Janne Tapio on komea lisäys laulaja-lauluntekijöiden veljeskunnan suomalaiseen alahaaraan. Teksteistä ei tapanani ole ymmärtää mitään, mutta huomaan, että tämä ”L-L” ei keskity vain omaan napaansa kyyläilyyn ja elämänsä raportointiin suurella tunteen palolla. Jokapäiväisiä toimiahan voimme nykyään raportoida ja vakoilla itsekin siellä Facebookissa.

Avauskappale Nythän Alkaa Olla Kesä Jo Pitkällä (onkohan tässä yhtään piikkiä erään tappavan rasittavan kesärallin suuntaan?) alkaa kristallinkirkkaalla akustisella kitaralla. Soinnut ovat rikkaita ja raikkaita. Ne tuovat mieleeni varhaisen Joni Mitchellin erilaisine kitaravirityksineen, jotka mahdollistivat kaikenlaiset lisäsävelet. Kappaletta koristellaan viehättävillä psykedeelisillä äännähdyksillä, jotka on joko tehty viululla tai ei. Joka tapauksessa toimii kuin takinkääntö. Avaus on onnistuneesti valittu, ja siitä onkin tullut suosikkejani levyllä.

Toisen kappaleen, Pallo Ja Keihäs, avaa masteroijanakin ansioitunut viuluvelho Jussi Suonikko herkillä jousenvedoillaan. Suonikko loihtii komeita vastamelodioita Janne Tapion tarinoinnin taustalle. Kappaleessa Vanha Mies toistuvasti sisään ja ulos feidautuvat, päällekkäin äänitetyt tremolojouset ovat häkellyttävää korvanruokaa tällaiselle perinteiselle suomalaiselle, kauneuden edessä polvistuvalle miehelle. Itse kappale on aina tärkein, mutta tässä taas näkee, miten sovituksella voi tukea sen tunnelmaa. Kappaleessa Pistävä Hyönteinen jouset sahaavat rytmikkäämmin – täydentäen jälleen kerran uskollisen kumppanin tavoin Kaikkein Pyhintä eli kappaletta.

Läpi levyn melodioita vahvistetaan komeilla stemmalauluilla, jotka eivät ole ilmeisiä eli päämelodiaa orjallisesti ”terssin päässä” seuraavia. Oletan Janne Tapion laulavan itsensä kanssa. Kuullaankohan nämä stemmat myös livenä? Tietääkseni Suonikko ei ole vielä tehnyt aluevaltausta laulun puolelle, mutta viulustelun lomassa voisi muutamat laulustemmat hyvinkin irrota. Soitanta on maltettu pitää riisuttuna, vaikka studiossa mopo olisi helppo päästää omille teilleen. Kitara & viulu –duoa on tarvittaessa täydennetty Jani Matti Juhanin bassolla sekä itse soitetuilla päällekkäisäänityksillä.

Janne Tapio vaikuttaa kovalta biisinikkarilta, jolla on myös persoonallinen lauluääni. Suonikko taas toimii hänen aisaparinaan kuin uraani fissiopommissa. Toivon tälle duolle onnea, menestystä ja tasaista toimeentuloa sekä kuulijalle nautinnollisia hetkiä hienon folk-levyn parissa.

Varaa Vaskista

PS. Kyseessä on vinyyli

PPS. Pari näytettä löytyy täältä:

 

-The Ultimate Reviewer-

Kesämyrsky iski etnokokoelmaan!

Tiesittehän, ettei mikään ole kirjastossa pysyvää paitsi tietysti muutos. Kokoelmaa huolletaan, päivitetään ja uudistetaan jatkuvasti. Huonokuntoinen ja vanhentunut materiaali poistetaan, korvaavaa hankitaan tilalle. Musiikkiosastolla levyjen rikkoutuneet muovikotelot korvataan uusilla, repeytyneet kansipaperit paikataan ja raapiutuneet levyt hiotaan jälleen toimintakuntoon. Se mitä ei pystytä korjaamaan, poistetaan ja tilalle hankitaan uusi, eheä kappale mikäli sellainen vielä on saatavilla. Levyjä ja kirjoja myös varastoidaan, jotta hyllyihin saadaan tilaa koko ajan kasvavalle kokoelmalle ja jotta uutuuksia ja kiinnostavia poimintoja on mahdollista nostaa näkyville. Lisäksi pyritään vastaamaan asiakkaiden esittämiin toivomuksiin ja hankkimaan ehdotettua materiaalia.

Toisinaan kokoelman huolto voi tarkoittaa sitä, että tietyn artistin levyt vaihtavat paikkaa jos alkuperäinen sijoituspaikka alkaa tuntua väärältä. Näin esimerkiksi silloin kun asiakkailta tuleva palaute tekee selväksi, ettei levy löydy sieltä minne se on sijoitettu, tai kun saman artistin samaista musiikkityyliä edustavat levyt on jostain syystä sijoitettu sikin sokin eri puolille kokoelmaa. Ymmärrettävästi tämä aiheuttaa harmistusta, kun vuosia samasta paikasta löytynyt levy ei äkkiä olekaan totutulla paikallaan. Kaikella tällä melskaamisella ei suinkaan pyritä kiusaamaan asiakkaita – uskokaa pois! – vaan helpottamaan levyjen löytämistä ja pitämään kokoelma kattavana ja houkuttelevana, miellyttävänä käyttää.

Myllingin seurauksena levyjen lomassa on jälleen tilaa myös nostoille.

Turun kaupunginkirjaston etnokokoelma on kuluneen kesän aikana kokenut perusteellisen myllerryksen. Kuluneiden viikkojen aikana iän ja käytön kolhimat levyt on käyty perusteellisesti läpi. Huonokuntoisimmat on päästetty autuaammille kuuntelumaille. Musan myyntikärryä ahkerasti seuraavalta käyttäjältä ei varmasti ole jäänyt huomaamatta, että etnoa ja kansanmusiikkia on viime aikoina ollut runsaasti myynnissä. Silti ei pidä huolestua, sillä kaikkia vanhoja levyjä ei suinkaan ole poistettu. Mikäli vanha suosikki ei enää löydy hyllystä, saattaa sen uusi kotipaikka olla varastossa. Poistoihin tiensä löysivät lähinnä levyt, jotka olivat joko niin loppuun käytettyjä, ettei mikään hionta niiden naarmuja olisi enää pystynyt poistamaan, sekä levyt, joita kukaan ei ole lainannut vuosikymmeneen. Suosituimpien levyjen tilalle on tilattu uudet versiot, joten mikäli entinen suosikki ei osu silmiin hyllystä saati tietokannasta, kannattaa siitä käydä ahkerasti kyselemässä musan tiskistä.

Alimmaisia hyllyjä unohtamatta. Syksyn aikana myös alahyllyjen levyjä on tarkoitus nostaa näytille helpommin tutkittaviksi.

Tulevan syksyn ja talven aikana myllerryksen uudistama etnomusiikkikokoelma on tarkoitus tehdä asiakkaille tutuksi esittelysarjalla, jossa viikoittain nostetaan esiin erilaista kansanmusiikkia ympäri maailmaa. Esittelyjen suunnittelussa on otettu huomioon asiakkaiden esittämiä toivomuksia ja ideoita. Tarkoituksena on antaa hyvä ja laaja kuva kaikista niistä aarteista, joita musiikkikirjaston etnokokoelmasta löytyy.

Musiikkiosasto toivottaa asiakkaansa tervetulleeksi maailmanympärysmatkalle, jonka aikana tutuksi tulee niin kotimainen kuin kaukaisten maiden musiikkiperinne.

Tiina Lundenius

 

Van Morrisonin koko tuotanto Sony Music Entertainmentille

Pohjoisirlantilaisen laulaja-lauluntekijän ja multi-instrumentalistin, rock-legenda Van Morrisonin koko musiikillinen tuotanto siirtyy Sony Music Entertainmentin Legacy Recordings –divisioonan ’haltuun’.

Katalogi kattaa Van Morrisonin julkaisut yli 50 vuoden ajalta – 50 albumia, videoita, kokoelmia sekä harvinaisempia julkaisuja legendaarisen laulaja-lauluntekijän pitkän uran varrelta.

28.8. julkaistaan myös 36 Van Morrisonin albumia digitaalisesti kaikkiin streaming-palveluihin. Samalla julkaistaan Legacy Recordingsin uusi Essential Van Morrison –tuplakokoelma, joka sisältää 37 kappaletta irlantilaislaulajan uralta. Levy löytyy myös levykaupoista 2CD:n versiona.

”Van the Man” –nimen saanut legendaarinen laulaja-lauluntekijä on uransa varrella saanut kuusi Grammya. Näiden lisäksi hänet on palkittu Brit Awards –elämäntyöpalkinnolla sekä kutsuttu Rock And Roll Hall of Fameen sekä Songwriters Hall of Fameen. Tänä vuonna Van Morrison sai kuningatar Elisabethilta ritarin arvonimen vaikutuksestaan populaarimusiikkiin ja kesäkuussa New Yorkissa hänet palkittiin Songwriters Hall of Fame –gaalassa arvostetulla Johnny Mercer Awardsilla.

Isoa Pahaa manataan happojamien avulla – Seremonia/Kristalliarkki

Seremonia: Kristalliarkki

Kotimainen okkultistista synkkyyttä ja psykedeelistä 70-luvun rokkia vääntävä Seremonia on kolmannella (Svart records) albumillaan yhä syvemmällä pakanallisissa varjoissa ja hapokkaan psykedelian suonsilmäkkeessä. Maailmanlopun menoa ja Ison Pahan saapumista manataan niin että tuntuu. Musiikissa kitara särisee ja happojamittelu poukkoilee levottomasti kuin paholaisen orgioissa. Riffistä löytyy 70-luvun alun heavy metallia ja proto doomia. Vokaalit aiheuttavat viiltävässä ulkopuolisuudessaan kylmiä väreitä. Mustan rockin liekki lepattaa.

Kun pakettiin lyödään vielä 15-minuuttinen Kristalliarkki I -teos, jossa bändin happomatka yltää jopa fuusiojazzin lokeroon, ollaan kohtuullisen syvällä mielen raja-aitojen pimeämmällä puolella. Tosin kiekolta löytyy myös suoraviivaisesti ja kovalla iskulla lyöviä jytäpaloja (Alfa ja Omega, Lusiferin lapsi) mutta myös hitaammin laahustavia mustan messun pilkahduksia (Musta liekki, Vapauden polku).

Jylhästi jylisevä urkuosasto, kuivaa vintagesoundia ja camp-huumorin rajaviivoilla heiluvaa lyriikkafatalisimia – Seremonia on sisäistänyt oman missionsa harvinaisen kokonaisvaltaisesti. Musiikin puolesta levy osuu varmasti monenkin 70-lukulaista rokkia harrastavan hahmon toivelistalle mutta tekstien painostava pahuuden kuolinmessu saattaa olla jo liikaa. Tinkimätöntä menoa joka ei kumartele kuin korkeintaan Ison Pahan suuntaan.

J.Kaunisto

(Arvostelu julkaisu aikoinaan Mesta.net -sivustolla)

soundcloud.com/svart-records/vapauden-polku

 

Jos kesän kirkkaus rasittaa, synkkyyttä tuo Lasten Hautausmaa

Lasten Hautausmaa: Lasten Hautausmaa

Lasten Hautausmaa tempaisi ensin suurinpiirtein täydellisen EP:n, joka suorastaan säteili synkkää ja alavireistä tunnelmaa Mana Manan ja Noitalinna Huraan mieleen tuovalla kiihkolla. Pikkukiekko on siloittelematon, ankara ja omaehtoisen väkevä. Svart Recordsin tallissa levyttävän bändin kokopitkä on toisaalta hienoinen antikliimaksi, sillä bändillä on ollut liikaa studioaikaa (?) säätää ulkomuotoaan siloitellummaksi – ammattimaisemmaksi. Lasten Hautausmaa on menettänyt omaehtoisen punk-hengen särmää. Kuitenkin, albumi on monipuolisuudessaan aivan mainio tekele – pikkukiekon äärimmilleen viety inhorealismi ja ranteet auki -revittely oli paikoin jo liikaa.

EP:ltä tuttu Iho, hiukset ja luut on säväyttävä ‘nekro-folk” mutta Susien lauma osoittaa tietä aivan uudenlaiseen Lasten Haustausmaa -soundiin – Seremonian mieleen tuova paholaisrokki toimii todella maukkaasti. Punk-henkisesti säriseva Sara & Israel on vahva kannanotto. Levyn avaava Tuulipuut soi yllättävänkin ‘heleästi’ vaikka teksti on kaikkea muuta kuin kevyt – kertosäe on todellinen korvamato. Kirkaasta hämärään on kiekon raskauttavin tekele mutta Tiet vie pimeään on turhankin ‘Viikatemainen’ siivu. Hilja kaivaa syvältä mutta vastapainoksi kitaraan on saatu lohduttavaa keveyttä. Levyn päättävä Tyttöni jää käännösbiisinä etäiseksi, americanan olisi saanut kääntää Pohjoismaiseen muottiin.

Kristiina Vaaran Vaarallista-ryhmässä hankkima Mana Mana -orkesterin tuntemus ja toteavan koruton ulosanti antaa orkesterille huomionarvoisen leiman. Teksteissä ei kaiken aikaa esitetä samaistumiskohteita, meno on katkeran synkkää – suorastaan viiltävää. Tekstit asetetaan genren vaatimiin raameihin, joka tuo sanailuun tietynlaista ulkokohtaisuuden makua. Musiikillisesti kokonaisuus hengittää astetta vapautuneemmin kuin tinkimätön EP. Samalla kokopitkä on monipuolisempi ja kuluttajaystävällisempi. Lasten Hautausmaa on synkkyydestään huolimatta virkistävä kokemus.

J.Kaunisto

(Arvio julkaistu aikoinaan Mesta.net -sivustolla)

Viikon levy: Robert Plant and the Sensational Space Shifters – Lullaby and… The Ceaseless Roar

Robert Plant on Led Zeppelinin hajottua tehnyt mittavan soolouran, joka ansaitsee mielestäni enemmän huomiota kuin se on saanut. Led Zeppelinin kaltaisen megabändin jälkeen on vaara, että soolotuotanto jää vääjäämättä sen varjoon. Plantin soololevyiltä kuuluu ennen kaikkea soittamisen riemu ja avoin asenne erilaisia musiikkityylejä kohtaan. ”Lullaby and… The Ceaseless Roar” ei tee tuohon kaavaan poikkeusta, vaan musiikki on tuoreen kuuloista ja siinä on sujuvasti ja ennakkoluulottomasti yhdistelty esimerkiksi pohjoisafrikkalaista ja arabialaista musiikkia rockiin.

Kahdesta edellisestä levystä poiketen levyn kappaleet eivät ole covereita, vaan yhtä vaille kaikki kokonaan Plantin ja yhtyeen omia sävellyksiä. Levyn aloittava ”Little Maggie” on alun perin vanha kansanlaulu, mutta sekin on hyvin omalaatuinen versio. Levyllä käytetään perinteisten rock-instrumenttien lisäksi banjoa, kologoa, rittia, bendiria, djembeä ja tehardantia. Ei voi kuin ihastella millaisen yhtyeen Plant on saanut ympärilleen kerättyä. Kaikesta kokeilevaisuudesta huolimatta kokonaisuus kuulostaa vaivattomalta ja yhtenäiseltä. Yhtyeessä vaikuttaa Plantin uraa seuranneille tuttuja nimiä, sillä John Baggott, Liam ”Skin” Tyson, Justin Adams ja Billy Fuller soittivat myös Plantin 2002 ja 2005 levyt julkaisseessa Strange Sensationissa.

Plantin oma suoritus on myös erittäin vahvaa. Laulu käy rennosti ja suurella tunteella. Äänen madaltuessa Plant on oppinut käyttämään jäljellä olevaa skaalaa ihailtavan hyvin, eikä Led Zeppelinin ”Immigrant Songin” alun kiljahdusten kaltaisia revittelyjä edes jää kaipaamaan. Ihailtavaa on myös se, että kun monet ikääntyneet rokkarit jäävät paikalleen toistamaan itseään, tuntuu siltä että Plantin musiikillinen matka on vasta puolessa välissä. Levy ei todellakaan toista totuttuja kaavoja, vaan luovuus on kukassaan.

”Lullaby and… The Ceaseless Roar” on loistava levy, joka pakottaa itsensä soittimeen uudestaan ja uudestaan ja silti se tuntuu vain paranevan jokaisella kuuntelukerralla.

Janne Kuosmanen

Svart Records julkaisee uudelleen Pekka Pohjolan neljä ensimmäistä soololevyä

Turkulainen Svart Records julkaisee heinäkuun lopulla uudelleen vinyyliformaatissa Pekka Pohjolan neljä ensimmäistä soololevyä. Pohjolan sooloalbumit ovat progressiivisen rockin ja fuusiojazzin kotimaisia merkkiteoksia.

Wigwamin basistina maineeseen noussut Pohjola saavutti soololevyillään myös merkittävää kansainvälistä huomiota. Vuonna 1974 ilmestynyt Harakka Bialoipokku julkaistiin Britanniassa nimellä B the Magpie ja Ruotsissa nimeltään Skatan. Yleisradio valitsi aikoinaan albumin vuoden parhaaksi.

Myös vuonna 1977 ilmestynyt Keesojen Lehto julkaistiin Britannian ja Ruotsin lisäksi ainakin Japanissa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa. Keesojen Lehto on Pekka Pohjolan myydyin albumi. Levy valittiin myös Musa-lehden vuoden albumiksi.

Visitation ilmestyi vuonna 1979. Pohjola oli tuolloin kiertänyt brittitähti Mike Oldfieldin kiertuekokoonpanon mukana ja Visitation on ensimmäinen Pohjolan albumi, jonka kappaleiden nimet olivat jo alkujaan englanninkielisiä. Visitation-levyllä kuultiin mm. Helsingin kaupunginorkesteria.

Myös Pohjolan ensimmäinen soololevy Pihkasilmä kaarnakorva (1972) julkaistaan uudelleen Svart Recordsin toimesta.

Levyjen piti ilmestyä  jo heinäkuussa mutta tämänhetkisten tietojen mukaan Pohjolan vinyylijulkaisuja voi kysyä kaupoista 28.8.

 

 

 

Viikon levy: Angel Haze – Dirty Gold

Yhdysvaltalainen räppäri Angel Haze on ollut itselleni yksi kiinnostavimmista uusista kyvyistä. Hazen debyyttialbumi Dirty Gold (2014) on samanaikaisesti henkilökohtainen, tanssittava ja aggressiivinen. Levy käsittelee muun muassa uskontoa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja sukupuoli-identiteettiä. Vaikka aiheet ovat paikoitellen rankkoja, levyä on helppo kuunnella.

Dirty Gold onnistuu yhdistelemään tavallista luonnollisemmin räppäystä ja laulua. Kappaleista esiin nousee muun muassa Deep Sea Diver ja Angels & Airwaves. Vimmaisen Battle Cry-singlen kertosäkeen tulkitsee australialainen laulaja ja lauluntekijä Sia, jonka ääni sopii hienosti yhteen Hazen kanssa.

Cause it’s easy to keep pretending that there’s nothing wrong/
But it’s harder to keep your head up and be fucking strong/
So, now they’re telling me, ”Go, Haze, they can’t stop you./
Heavyweight flow, if they can’t lift you then they can’t drop you/
The pinnacle, if they can’t reach you then they can’t top you/
Man, they can’t do anything that you’re about to.

Angel Haze on mielenkiintoinen pelaaja rap-kentällä siitäkin syystä, että hän identifioituu asukupuoliseksi (”agender”) eli kokee olevansa perinteisen sukupuolijärjestelmän ulkopuolella. On hienoa, että valtavirtaräppiin saadaan monimuotoisuutta tälläkin saralla.

Albumin deluxeversio on mielestäni pari kappaletta liian pitkä kokonaisuuden kannalta, mutta kaiken kaikkiaan Dirty Gold on kiinnostava pelinavaus. Odotan mielenkiinnolla mitä Angel Haze tekee tulevaisuudessa.

Saimi Kallio

Levy Vaski-tietokannassa

Viikon levy – Black Box Recorder: England made me

Life is unfair. Kill yourself or get over it.

Nämä rivit saivat aikanaan Black Box Recorderin ensisinglen ‘Child psychology’ radiosoittokieltoon Isossa Britanniassa, minkä lisäksi MTV ei suostunut esittämään sitä. Yhdysvalloissa rivi sensuroitiin, osittain siitä syystä että single julkaistiin pian Columbinen joukkomurhan jälkeen. Sinänsä kappale ei käsittele itsemurhaa kuitenkaan. Lapsipsykologikin mainitaan vain hetkellisesti. Kappaleessa nuori nainen kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan varakkaassa perheessä. Siitä kuinka nahkeaa tuo elämä on ollut, kuinka jouluna sotakirveet hetkeksi haudataan. Ja ennen kaikkea kuinka yltäkylläisyys ei tuo onnea, päinvastoin laulun kertoja kokee lähinnä ynseyttä lähimmäisiään ja yhteiskuntaa kohtaan.

Sama nyrpeä ylenkatse näkyy myös monissa muissa levyn kappaleissa ja kuuluu levyn raa’an synkässä tunnelmassa. Osittain syynä voi olla laulaja-lauluntekijä Luke Hainesin syvän sarkastinen tapa ilmaista itseään musiikillaan, onhan hänestä sanottu että hänen suussaan jäätelökin happanee. Kannattaa kuitenkin huomata että synkkyyskin on hyvin ironista levyllä, kaiken aikaa mukana on myös huumoria. Levyä voi tulkita jälkiteollisen yhteiskunnan kuvauksena – tietysti levy kertoo ennen kaikkea Englannista, mutta moni sen teema on yleistettävissä laajemminkin Eurooppaan; levy katselee illuusiottomana maailmaa, jota asuttavat kidnappaajat ja heidän uhrinsa, koulun häiriköt, tytöt laulamassa romuttuneissa autoissa. Hainesille tyypillisesti levyllä käsitellään yhteiskunnallisia asioita, etenkin yläluokka nähdään rappeutuneena ja tunnekylmänä.

Black Box Recorder syntyi brittipopin jälkimainingeissa 1990-luvun lopulla. Haines ei ollut vielä hajottanut The Auteurs-yhtyettä ja tekisi vielä yhden levynkin yhtyeensä kanssa, mutta hän oli jo tehnyt Baader Meinhof-nimellä soololevyn ja oli muutenkin hakeutumassa ulos tyypillisestä popmusiikin lokerosta. Yhdessä entisen Jesus & Mary Chain-rumpali John Mooren ja eteerisesti laulavan Sarah Nixeyn kanssa hän ryhtyi tekemään päällisin puolin pintapopmusiikkia ja saikin suurimman kaupallisen menestyksensä yhtyeen kanssa. Mutta keveys on kuitenkin pintasilausta sanoitusten ollessa ristiriidassa, ylellisen esikaupunkialueen koreuden taakse on kätketty salaisuuksia ja ruumiita.

Yksi levyn teemoista on rakkaudettomuus, nykyihmisen kyvyttömyys tuntea muuta kuin nostalgiaa.  Kaikki on jo nähty. Ja toisaalta, mikään ei satuta niin kuin rakkauden päättyminen.

It’s only the end of the world,

Not a death in the family

We’ve seen all the best sights,

Been on all the best rides,

The amusement park on Saturday

And now every caress is some Cul-de-Sac,

We’ve already been down,

We’re just moving our limbs,

Making no sound

The ground is still spinning,

But it’s slowing down,

It’s only the end of the world

Antti Impivaara

Varaa levy kirjastosta