Aihearkisto: Taidemusiikki

Robert Storm luennoi : Yhdeksän sinfonian säveltäjät

Robert Storm vierailee Turun musiikkiosastolla jälleen huhtikuussa, 25.4. alkaen. Tällä kertaa Storm esittelee Stagella suuria sinfoniasäveltäjiä.

1800-luvulla sinfonia oli instrumentaalimusiikin huomattavin lajityyppi. Vuosisadan tärkeimpiin sinfonikkoihin kuuluvat yhdeksän sinfonian säveltäjät Ludwig van Beethoven (1770–1827), Anton Bruckner (1824–96) ja Gustav Mahler (1860–1911).

 

bruckner_anton_postcard-1910

25.4. Anton Bruckner

Anton Bruckner oli pikkukylästä kotoisin ollut nöyrä ja uskonnollinen ihminen, joka suurkaupungissakin pysyi maalaispoikana. Silti hänestä tuli suurimuotoisten ja omana aikanaan radikaalien sinfonioiden säveltäjä.

gustav-mahler-kohut

2.5. Gustav Mahler

”Sinfonian pitää olla kuin maailma. Sen pitää sisältää kaikki.” Näin totesi suuri sinfonian uudistaja Gustav Mahler Jean Sibeliukselle. Mahlerin jättimäisissä sinfonioissa yhdistyvätkin vastakohtaisuudet kansanomaisuudesta majesteettisuuteen.

 

Stieler, Joseph Karl: Beethoven mit der Missa solemnis Ölgemälde, 1819

Tiistaina  9.5. Ludvig van Beethoven

Harva säveltäjä on vaikuttanut myöhempään samalla tavalla kuin Ludwig van Beethoven, joka usein nähdään romantiikan aikakauden aloittajana musiikissa. Hänen jousikvartettonsa ja pianosonaattinsa ovat erittäin tunnettuja, mutta ennen kaikkea häntä pidetään ehkä suurimpana sinfonikkona. Beethovenin yhdeksän sinfoniaa kuuluvat orkesterien tärkeimpään ohjelmistoon.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Stage, Taidemusiikki, Tapahtumat

Viikon levy : Kuniko – Xenakis: IX

mi0003846295

Iannis Xenakis (kreik. Ιάννης Ξενάκης, 1922—2001) oli paitsi säveltäjä, myös arkkitehti. Hän mm. työskenteli kaksitoista vuotta arkkitehti Le Corbusier’n assistenttina. Xenakisin sävellystyylille on ominaista ei-musiikillisten tekniikoiden käyttö; hänen teoksensa perustuvat muun muassa matemaattisiin, geometrisiin, arkkitehtonisiin ja filosofisiin periaatteisiin.

Kuniko Katon esittämä IX on upea esimerkki tästä rakennetusta, suunnitellusta musiikista. Levy on täynnä haasteita, matemaattisista muodoista, erikoisista nuotinnoksista ja virtuoosimaisista, täydellistä hallintaa vaativista esitysvaatimuksista johtuen, moni pitää Xenakista mahdottomana esittää, mutta Kunikon uskomaton taito ja kyvykkyys tekee oikeutta säveltäjän näkemyksellisyydelle.

Pääosan levystä vie Pléïades; sävellys kuudelle perkussionistille. Kuniko esittää sävellyksen kokonaan itse! Hän hyödyntää tässä moniraitaäänitystä ja soittaa kulloisenkin osan erikseen, muodostaen upean, orgaanisen kudoksen lopputuloksena.

Pléïades  teoksena tutkii perkussiivisten sointien värejä ja tekstuureja.; marimba, vibrafoni, xylofoni, xylo-marimba ja rummut luovat rytmisesti kompleksisen äänimaailman. Lisäksi  Pléïades edellyttää Sixxenin, Zenakiksen suunnitteleman soittimen käyttöä.

Kuniko on yksi lahjakkaimmista ja tärkeimmistä perkussionisteista sukupolvessaan. Hänen hämmästyttävä virtuositeettinsa ja huikea musiikillinen näkemyksensä sekä ilmaisuvoimainen, mutta elegantti esiintymistyylinsä vetoaa niin yleisöihin kuin säveltäjiin ja kapellimestareihinkin.

Ix on myös upean kuuloinen SACD-hybridilevy, jonka julkaisija Linn Records tunnetaan tinkimättömistä audiofiilitason levyistään. Onhan levy-yhtiö itsekin perustettu alunperin jotta hifilaitteita valmistava yhtiö saisi tarpeeksi laadukkaita referenssilevyjä. Ix todellakin hyötyy mitä laadukkaammilla laitteilla sitä kuuntelee, niin kaiuttimien kuin kuulokkeiden kautta. Löysinkin levyn äänenlaadultaan laadukkaiden levyjen näyttelystä Turun musiikkiosastolla.

Antti Impivaara

Levy Vaski-tietokannassa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Viikon levy

Konservatorion kitaristit musiikkikirjastossa

15039449_1374169355940094_3519527288472139533_o

Turun konservatorion klassisen kitaransoiton oppilaat esittävät kitaramusiikin helmiä renessanssista nykypäivään. Esiintymässä on kitaristeja eskari-ikäisistä aikuisiin.

Tervetuloa kuuntelemaan!

Turun pääkirjaston musiikkiosasto
maanantaina 14.11. klo 15, 16.30, 18.00

keskiviikkona 16.11. klo 15, 16.30 ja 18.00

https://www.facebook.com/events/1693459877649074/?notif_t=plan_user_associated&notif_id=1478684695674842
http://www.turunkonservatorio.fi/tapahtumat/2609
http://www.turunkonservatorio.fi/tapahtumat/2610

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Tapahtumat, Uncategorized

Viikon levynä Gramophone-lehden vuoden voittaja – sopraano Véronique Gensin Néère

neere-gens-manoff-alpha-classics-cd

Néère – Hahn, Duparc, Chausson

 

Gramophone –lehti on tänä vuonna valinnut Véronique Gensin Néère –levyn soololaulumusiikin sarjan voittajalevyksi. Gramophone –palkinnot ovat klassisen musiikin levyteollisuuden oscareita ja niitä pidetään Grammyjen ohella äänitealan arvostetuimpina palkintoina. Véronique Gens on sopraano, joka on aiemmin esittänyt ja levyttänyt paljon barokkimusiikkia. Tällä levyllä hän esittää ranskalaista laulumusiikkia ja häntä säestää pianisti Susan Manoff, jonka fantastista pianismia voi kuula myös esimerkiksi Patricia Petibonin levyllä La Belle Excentrique puhumattakaan hienosta konserttitaltioinnista e.m. sopraanon kanssa. Häkellyttävää suvereniteettia! Molemmat levyt löytyvät Vaski-kirjastojen kokoelmasta.

Viikon levyllä on kolmen ranskalaisen säveltäjän lauluja. Henri Duparcin, Ernest Chaussonin ja Reynaldo Hahnin sävellystuotanto ajoittuu ranskalaisen laulutaiteen kultakaudelle 1800-luvun kolmelle viimeiselle vuosikymmenelle. Säveltäjien elämät kytkeytyvät löyhästi toisiinsa, vaikka he eivät suoranaisesti ikätovereita olleetkaan.  Tälle levylle näiden kolmen säveltäjän tuotannosta on valittu mm. Théophile Gautierin, Leconte de Lislen, Paul Verlainen ja Charles Baudelairen teksteihin sävellettyjä lauluja.

Henri Duparcin maine perustuu erityisesti hänen lauluihinsa, joista monet ovat oikeastaan sinfonisia runoja lauluäänelle. Duparcilla on tärkeä rooli nimenomaan ranskalaisen ”liedin”, mélodien, kehittäjänä.  Esimerkiksi Leconte de Lislen tekstiin sävelletty laulu Phydilé on kaunis unenomainen mestariteos, jonka säveltäjä on omistanut kollegalleen Chaussonille. Laulu on sävyltään melankolinen, kuten Duparcin laulut monesti ovat.

Ernest Chausson oli puolestaan sangen tuottelias säveltäjä, joka tunnetaan laulujensa ohella myös orkesteri- ja näyttämömusiikistaan. Poème de l’amour et de la mer, hänen tunnettu laulusarjansa sopraanolle ja orkesterille, jatkaa tai pikemminkin uudistaa Duparcin orkesterilauluissaan käyttämää lauluperinnettä. Chaussonin laulusarja on kohteliaasti ja vastavuoroisesti omistettu Duparcille. Tälle levylle ei kuitenkaan ole valittu lauluja e.m. laulusarjasta, vaan laulusarjan Sept Mélodies laulut.

Reynaldo Hahn oli oman aikansa monipuolinen kulttuuripersoona. Hän oli säveltäjä, kapellimestari, musiikkikriitikko ja teatterinjohtaja. Hän oli vakituinen vieras tuon ajan pariisilaisissa salongeissa, joissa kokoontui Pariisin kerma ja pienenä kuriositeettina mainittakoon hänen läheinen ystävyytensä kirjailija Marcel Proustin kanssa. Myös Hahn tunnetaan erityisesti lauluistaan. Siinä missä Duparcin laulut ovat melankolisia ja Chaussonin kaihoisia, Hahnin laulut lumoavat kauneudellaan ja eleettömällä tyylikkäällä melodisuudellaan. Hieman haikean kuuloisia ovat tosin monet niistäkin.

Olen aiemminkin lumoutunut Hahnin lauluista ja luultavasti osittain tästä syystä levy sai paikan myös kotihyllystämme. Suosikkini Théophile de Viaun tekstiin sävelletty itkettävän ihana À Chloris, laulu rakastetulle, on myös tällä levyllä.  Laulu on eleetön ja tyylikäs ja, ah, niin kaunis! Le Printemps (Kevät) on puolestaan täynnä iloa: ”Te voilà, rire du Printemps!”,~ oi naurava kevät, olet vihdoinkin täällä! Säestys solisee laulun rinnalla kuin kirkas pieni puro. Lydé, Pholoé, Tyrandis ja levyn nimikappale Néère ovat sävyltään surumielisiä pieniä kappaleita, eleettömiä ja hienoja.

En ihmettele lainkaan levyn saamaa Gramophone –tunnustusta:  Véronique Gens ja Susan Manoff tulkitsevat lauluja tyylikkäästi ja kauniisti. Kyllä, levyn perustunnelma on pääosin haikea ja melankolinen ja monet lauluista ovat hyvinkin pelkistettyjä ja eleettömiä. Levyn tunnelma tarjoaakin rauhoittavan vastapainon tämän päivän isoille näyttäville konserttispektaakkeleille ja kiireiselle elämänmenolle.

Heli Pohjola

Varaa levy Vaski-kirjastoista

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Viikon levy

Mielen kuvajaisia: Turun musiikkikirjaston lokakuun näyttely

Tiinan näyttely

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla on lokakuun ajan esillä Mielen kuvajaisia-näyttely.

Näyttelyn työt ovat nimensä mukaisesti mielenmaisemia, joiden syntyyn musiikki on vaikuttanut voimakkaasti. Oli kuvan inspiraationa sitten ajatus, piirtohaaste tai kirja, musiikki on aina ollut vahvasti läsnä kuvien luomisessa.

Teosten tekijä Tiina Lundenius kertoo niiden synnystä:

Esillä olevien kuvien aiheet vaihtelevat omakuvista ja tunteista myyttisiin hahmoihin. Yhteistä kaikille kuville on, että kaikki ammentavat inspiraationsa fantasian ja kansantarujen sekä musiikin pohjattomasta aarreaitasta. Luultavasti mikään muu taiteen muoto ei ole yhtä vahvasti yhteydessä tunteisiin kuin musiikki. Musiikin avulla tunteille pystyy antamaan värin ja muodon silloinkin, kun sanat eivät siihen kykene, oli kyse sitten eteerisen kauniista laulusta tai maailmoja repivästä peikkorähinästä. Mielentila ja tunne määräävät mikä milloinkin tuntuu oikealta ja taide syntyy siitä maagisesta hetkestä, kun musiikki avaa sisimmän syvimpiin onkaloihin piilotetut portit ja päästää myrskyn valloilleen.

Useimpia kuvia tehdessä taustalla on soinut sekalainen soittolista kaikkea klassisesta musiikista mörökölliheviin ja kansanmusiikista elokuvamusiikkiin. Etenkin Thomas Bergersenin ja Ramin Djawadin mahtipontiset ja toisaalta sydäntäriipivän surulliset sävellykset ovat siivittäneet monia näyttelyn töitä.

Tiinan näyttely2

Surutyö -sarjan aikana soittolistalta löytyi etenkin Azam Alin Mehman (The Guest) albumilta From Night To the Edge of Day. Alin sensuelli ja kuulas ääni on kuin toisesta maailmasta. Laulusta on tullut minulle surun työstämisen väline siinä missä lukemattomista paperia peittävistä mustan ja punaisen sävyistä.

Muita jatkuvassa pyörityksessä olevia kappaleita ovat Ramin Djawadin säveltämät Fire and Blood sekä House of the Undying, jotka tapaavat soida taustalla etenkin lohikäärmeitä maalatessa. Ylipäätään instrumentaalimusiikki on oiva väline kuvia ja tunnelmia tapaillessa. Etenkin piirustushaasteissa sen avulla pystyy usein kaappaamaan tajunnanvirrasta mitä ihmeellisimpiä kuvajaisia, joita sitten epätoivoisella vimmalla yrittää vangita paperille.

Tiinan näyttely 3

Mikäli kuvien takana vaikuttanut musiikki kiinnostaa, QR-koodeilla pääsee kurkistamaan mitä musiikkia kunkin työn aikana on tullut luukutettua naapuruston iloksi. QR-koodi johdattaa verkkokirjaston sivustolle.

– Tiina Lundenius

Jätä kommentti

Kategoria(t): elokuvamusiikki, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Taidemusiikki

Viikon levy – Sabine Devieilhe: Mozart, the Weber Sisters

0825646075843_mozart_the_weber_sisters_cover_final
Viikon levynä on tällä kertaa aina niin vaikea johonkin klassisen musiikin historialliseen aiheeseen liittyvä teemalevytys. Ranskalainen sopraano Sabine Devieilhe on viime vuonna ilmestyneellä levyllään tarttunut Wolfgang Amadeus Mozartin ja Weberin perheen sisarusten välisiin suhteisiin. Samasta Weberin sisarusparvesta Mozart toki löysi vaimonsakin, Constanzen, mutta hän oli tekemisissä myös perheen kolmen muun tyttären kanssa isänsä vastuksesta huolimatta. Levyllä Pygmalion-yhtyettä johtava kapellimestari Raphaël Pichon on yhdessä Devieilhen kanssa valinnut levylle musiikkia Mozartin elämän eri vaiheista sitoen valitut kappaleet Weberien tarinaan.

Musikaaliset sisarukset 

Wolfgang Amadeus Mozart tutustui Weberin perheeseen vuonna 1777. Vanhemmat olivat laulajia ja neljä tytärtä oli ohjattu musiikillisen sivistyksen pariin. Mozart ihastui ensin perheen tyttäristä toiseksi vanhimpaan, 17-vuotiaaseen Aloysiaan, mutta jäätyään vaille vastarakkautta hän lopulta vei vihille toiseksi nuorimman Constanzen. Aloysia oli laulajana sisaruksista tunnetuin ja hän loi Wienissä osin kiistanalaisen uran paikallisten oopperatalojen tähtenä, ja Mozart kirjoitti koko joukon konserttiaarioita juuri Aloysian äänityypille.

Rakkauden tunnustelua

Levyn avaava alkusoitto Les petits riens (1) on sävelletty Pariisin kiertueelle, johon Mozart olisi halunnut Aloysian mukaan. Seuraavana kuultava laulu on Mozartin säveltämä muunnelma aikanaan kuuluisasta Ah, vous direi-je maman (2) – sävelmästä, jollaisia hyödynnettiin soitonopetuksessa. Se kertoo rakkauden ensi hipaisuista, kuinkas muuten. Dans un bois solitaire (3) on ennen Pariisin matkaa sävelletty suora rakkaudentunnustus Aloysialle.

Rakkaus Aloysiaan

Suoranaisesti Aloysialle kirjoitettuja konserttikappaleita on kymmenkunta. Varhaisin niistä on Alcandro lo confesso…  Non so d’ondo viene (5), joka kuvannee kasvavaa rakkaudentunnetta. Kappaleessa on kuultavissa juuri se puhdaslinjainen laulu, jota Mozart niin suuresti Aloysian laulamisessa ihaili. Vorrei spiegarvi, oh Dio (6) – kappaleen hän kirjoitti sisällytettäväksi Pasquale Anfossin oopperaan ”Il curioso indiscreto”, ja tässä hivelevän kauniissa aariassa lauletaan kyynelten läpi rakkaudesta, jota on mahdotonta tunnustaa. Huippuna Aloysialle kirjoitetuista konserttiaarioista on Popoli di Tessaglia… Io non chiedo (7). Kaksiosainen aaria alkaa surumielisellä naisen kärsimyksiä kuvaavalla tunnelmalla, mutta muuttuu vähitellen loisteliaaksi virtuoosiseksi ilotulitukseksi. Kuvanneeko Mozartin omien tunnelmien vaihteluita kaivatun vastarakkauden jäätyä toteutumatta? Keväällä 1782, vain neljä kuukautta ennen avioitumistaan Aloysian sisaren Constanzen kanssa, Mozart sävelsi vielä Aloysialle uuden laulun nimeltään Nehmt meinem Dank (8). Tällä muodoltaan saksalaisella liedillä Mozart jätti hyvästit ensimmäiselle intohimoiselle rakkaudelleen. Hän oli tällöin 26-vuotias.

Musiikkia Josephalle

Sisarusparven vanhin Josepha oli myös ammattilaulaja, äänialaltaan Aloysiaa dramaattisempi. Hänet valittiin 1789 Paisiellon Il barbiere di siviglia – oopperan uusintakierrokselle Rosinan osaan, ja Mozart kirjoitti oopperaan ”bravura-aarian” Schon lacht der holde Frühling (10), jonka oli tarkoitus antaa Josephalle mahdollisuus esitellä hienoa instrumenttiaan. Aaria on säilynyt ainoastaan luonnoksena ja tällä levyllä siitä kuullaan Franz Beyerin konstruoima versio. Josepha lauloi ensimmäisenä yön kuningattarena Mozartin viimeisessä kokonaan valmistuneessa oopperassa Die Zauberflöte. Der Hölle Rache (11) – tuo tuttu puolimahdoton aaria, jossa sopraanon pitäisi taituroida äärimmäisissä korkeuksissa kostoa lietsoen – lienee tunnetuin yksittäinen aaria Die Zauberflöte-oopperasta. Sitä levyllä seuraava lyhyt musiikillinen kappale on varhaisempaa (1773) näytelmämusiikkia ikään kuin Taikahuilun maailmasta; Thamos, König in Ägypten (12) – näytelmässä auringon papit taistelevat pimeyden voimia vastaan muinaisessa Egyptissä.

Sabine Devieilhe ja yön kuningattaren aaria.

Palavasta intohimosta järkiavioliittoon(?) – Constanze

Aloysian torjuttua Mozartin intohimoisen rakkauden kääntyi hänen mielenkiintonsa seuraavaan sisarukseen Constanzeen. Pari avioitui elokuussa 1782 Mozartin tuskin ehdittyä toipua Aloysialta saamistaan rukkasista. Mozartia ja Constanzeakin yhdisti rakkaus musiikkiin, mutta Constanze ei yltänyt taidoiltaan sille palvotulle musiikilliselle jalustalle, jonne Mozartin jumaloima Aloysia ylsi, vaikka hänetkin oli ohjattu lapsesta lähtien musiikin pariin. Constanzen musikaalisuuteen viittaa levyllä Solfeggio nro 2 (14), joka on esimerkki Constanzelle sävelletyistä lauluharjoituksista. Levyn päättää osa Et incarnatus est (15) 1782 sävelletystä c-mollimessusta. Kaunis laulullinen taidonnäyte on tämäkin.

Sisarusparven nuorin, Sophie, on hänkin saanut sivunsa historian lehdillä. Hän oli Constanzen tukena ja Mozartin lohtuna säveltäjän kuolinvuoteella.

Ranskalaissopraano Sabine Devieilhe muuntautuu levyllä uskottavasti musiikin edellyttämiin tunnelmiin, ja periodisoittimia soittava Pygmalion-orkesteri luo hänen ympärilleen raikkaan ja uskottavan musiikillisen maailman. Levyn helminä ovat vaadittavalla vimmalla ja taituruudella laulettu ”Der Hölle Rache” ja kaunis koskettava konserttiaaria ”Popolo di Tessaglia… Io non chiedo”. Yksi suosikeistani on Taikahuilun maailmaa hipova alkusoitto ”Thamos, König in Ägypten”. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja laadukas musiikillinen kokonaisuus, jossa valittu teema ei jää liian ulkokultaiseksi.

Kari Pohjola

Varaa levy Vaski-kirjastosta: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3454459

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Uncategorized, Uutuudet, Viikon levy

Viikon levynä pääsiäisen aikaan sijoittuva ooppera Cavalleria Rusticana

cavaleria

Pietro Mascagni: Cavalleria rusticana

Laulajat: Julia Varady (Santuzza), Luciano Pavarotti (Turiddu), Piero Cappuccilli (Alfio), Ida Bormida (Lucia, Turiddun äiti), Carmen Gonzales (Lola), National Philharmonic Orchestra & London Opera Chorus, joht. Gianandrea Gavazzeni.

Decca, p1978. Esitys on tallennettu Lontoossa vuonna 1976.

Pääsiäisviikon levynä on levytys italialaisen Pietro Mascagnin (1863 – 1945) hienosta yksinäytöksisestä oopperasta, melodrammasta, Cavalleria rusticana. Kyseessä ei ole ns. perinteistä pääsiaisajan musiikkia sisältävä levy, vaikka esittely hiljaiselle viikolle osuukin. Levy liittyy kuitenkin pääsiäiseen oopperan tapahtumien ajankohdan vuoksi: tapahtumapaikkana ja -aikana on sisilialainen kylä pääsiäisen aikaan noin vuonna 1880. Kestoltaan ooppera on lyhyt, noin tunti ja vartti, ja tapahtumien voi ajatella etenevän ns. reaaliajassa. Cavalleria rusticana on veristinen ooppera. Verismi on oopperataiteessa 1900-luvun molemmin puolin suosittu tyylisuunta, jossa aiheet ja henkilöhahmot ovat peräisin arkielämästä antiikin taruston ja sankarillisten jumalhahmojen sijasta.

Sisilialaisen kylän väki on menossa pääsiäisaamun jumalanpalvelukseen. Kiihtynyt nuori maalaistyttö Santuzza etsii murheen murtamana kihlattuaan Turiddua, nuorta maalaispoikaa. Turiddu on pettänyt häntä entisen rakastettunsa Lolan kanssa, joka puolestaan on mennyt naimisiin Alfion, paikallisen hevosmiehen, kanssa. Pääsiäisaamuna Santuzza tuntee, ettei voi syntiä tehneenä mennä kirkkoon, ja itkee murhettaan Turiddun äidille: ”Kunniani on viety; Lola ja Turiddu rakastavat toisiaan, minä itken, io piango!”. Santuzza yrittää epätoivoisesti saada Turiddun takaisin itselleen ja vetoaa tähän, mutta turhaan: Turiddu astuu kirkon pääsiäisjumalanpalvelukseen yhdessä Lolan kanssa. Epätoivoinen Santuzza toivottaa Turiddulle onnetonta pääsiäistä, ”mala Pasqua!” ja kertoo tuskissaan kielletystä suhteesta Lolan aviomiehelle, kiivaalle Alfiolle. Tämä on kohtalokas paljastus: sisilialainen kunniantunto vaatii tilanteen selvittämiseksi kaksintaistelua ja ooppera päättyy yhden kyläläisen vertahyytävään huutoon: ”Turiddu on tapettu!, Hanno ammazzato compar Turiddu!”.

Cavalleria rusticanan tarina on hyvin dramaattinen ja käsiteltävät tunteet hurjia, mutta musiikki on paikoin ylimaallisen kaunista. Alkusoitossa orkesteri ja kuoro maalaavat kuulijalle ihastuttavan keväisen maalaisidyllin, ”Appelsiinit tuoksuvat vehmailla pientareilla, leivoset laulavat myrttien kukkiessa”. Alkusoittoon yhtyy oopperan kulisseista laulettu tenoriaaria, Turiddun Siciliana, lempeä pastoraalinen lemmenlaulu Lolalle. Tarinan edetessä myöhemmät dramaattiset tapahtumat katkaistaan hetkeksi viivyttelevän kauniilla välisoitolla, Intermezzolla, joka on yksi oopperamusiikin helmiä. Radiossa sitä kuulee soitettavan usein. Näin pääsiäisviikolla esille pitää nostaa myös kuoron ja sopraanon pääsiäishymni ”Regina coeli – Inneggiamo, il Signor; Kiittäkäämme laulaen, Kristus ei ole kuollut ….”. Regina coeli on Maria-laulu, jota lauletaan pääsiäisaikaan katolisessa kirkossa. Oopperan lauluosuudet sen sijaan eivät ole kevyttä, eivätkä aina edes pelkästään kaunista laulettavaa, eivät aiheensa eivätkä musiikkinsa puolesta: niissä tarvitaan voimakkaita ja dramaattisia ääniä

Viikon levyksi valittu Julia Varadyn ja Luciano Pavarottin tähdittämä levytys on kelpo tallenne Cavalleria rusticanasta. Julia Varady’lla on kaunis sopraanoääni, josta löytyy myös Santuzzan roolin vaatimia dramaattisia sävyjä. Näitä sävyjä tarvitaan, sillä Santuzza laulaa pääosin murhettaan ja ahdistustaan. Esimerkiksi onnettoman pääsiäisen toivotus ”mala Pasqua!” Turiddulle kuulostaa hyvinkin uskottavalta ja katkeran suolaiselta. Luciano Pavarotti on yksi kaikkien aikojen parhaista tenoreista, sitä ei käy kiistäminen. Varsinkin Turiddun jäähyväiset äidilleen (”Mamma, quel vino è generoso) on hieno ja tunteellinen kohtaus. Pavarottin äänessä on voimaa, kauneutta, valoa ja suvereniteettia. Valoa ja aurinkoa on erityisesti Turiddun juomalaulussa ”Viva il vino spumeggiante – Eläköön helmeilevä viini!”. Alun hienoon lemmenlauluun oma korvani tosin kaipaisi hivenen enemmän hellyyttä ja tunteellisuutta. Sen sijaan Santuzzan ja Turiddun yhteisessä kohtauksessa, jossa Santuzza anelee Turiddua jäämään luokseen, tunnetta on kauneudessaan ja kauheudessaan aina itkettävyyteen asti. Piero Cappuccillin Alfio kuulostaa mielestäni juuri sellaiselta kuin mitä oopperan libretosta käy ilmi: rempseä miehinen mies, hevosajuri, jota muut kylän miehet ihailevat. ”Hevonen kuopii maata, kulkuset kilisevät … puhaltakoon hyinen tuuli, ryöpytköön vettä ja lunta, mitä se minua liikuttaa!”.

Cavalleria rusticana on hieno ooppera, yksi omista suosikeistani, ja se nostaa kerta kerran jälkeen ihokarvat pystyyn heti kun oopperan kaunis alkusoitto alkaa soida. Oopperan hienous on mielestäni juuri musiikin ylimaallisessa kauneudessa ja itkettävän dramaattisessa tunnekuohussa, jolta ei voi välttyä kun oopperan vietäväksi heittäytyy.

Vaski-kirjastojen kokoelmissa on myös muita levytyksiä oopperasta:
Zinka Milanov, Jussi Björling, Robert Merrill & RCA Victor Orchestra, joht. Renato Cellini (Naxos, taltioitu vuonna 1953)

Maria Callas, Giuseppe di Stefano, Rolando Panerai & Coro e Orchestra del Teatro alla Scala, joht. Tullio Serafin (EMI, taltioitu vuonna 1953 ja 1954)

Montserrat Caballe, José Carreras, Matteo Manuguerra & Philharmonia Orchestra, joht. Riccardo Muti (EMI, taltioitu vuonna 1979)

Kokoelmassa on myös yksi DVD-tallenne (tallenteella myös Ruggero Leoncavallon ooppera Pagliacci (Pajatso):
Paoletta Marrocu, José Cura, Cheyne Davidson & Orchestra and Chorus of the Zurich Opera House, joht. Stefano Ranzani (Arthaus Musik, taltioitu vuonna 2009)

(Heli Pohjola)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Viikon levy