Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston kesänäyttely muistelee Chuck Berryn ensimmäistä Suomen keikkavierailua vuodelta 1976 – paikkana oli tuolloin Turun Ruisrock.
Tunnelmalliset kuvat ovat peräisin turkulaisen valokuvaaja Vesa Hannukselan arkistosta.
Näyttely on esillä Raision kirjastotalon toisessa kerroksessa, musiikki- ja taideosastolla, kesä-elokuun ajan.
Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio
Turku Rock Academy on Turku Bandstand –kilpailuun liittyvä Turun nuorisokeskuksen luoma hanke, jossa valittu joukko nuorten yhtyeitä pääsee kahdeksi vuodeksi asiantuntevaan oppiin ja valmennukseen. Bändeille järjestetään kehityksen mukaan keikkoja, tuotetaan julkaisuja sekä kuvataan musiikkivideoita. Turku Rock Academyn yhteistyökumppanina ja levy-yhtiökontaktina toimii paikallinen V.R. Label Finland.
Harmi on naantalilainen suomenkielistä poprockia soittava laulu- ja soitinyhtye. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä seikkailevat nuorukaiset kokoontuivat jamittelemaan ensimmäisen kerran syksyllä 2011. Turku Rock Academyn aikana Harmi on julkaissut kaksi sinkkua, Lentokalat ja Paperisotaa, joihin on työstetty myös videot. Orkesterilta löytyy jo monia sekä iloisia että vakavampiakin omia lauluja ja keikkakokemusta on karttunut kiitettävästi, mm. viime vuoden Ruisrockista.
Kategoria(t): Musasto suosittelee
Viilennystä kesähelteille!!
Decemberunderground on yhdysvaltalaisen AFIn (A Fire Inside) seitsemäs studioalbumi. Nelihenkiseen porukkaan kuuluvat laulaja Davey Havok, (oik. David Marchand), kitaristi Jade Puget, rumpali Adam Carson ja basisti Hunter Burgan. AFI on vuosien kuluessa nauttinut valtaisasta suosiosta ympäri maailmaa ja pitänyt yleisön hyvin otteessaan.
Vuonna 2006 ilmestynyt Decemberunderground on yksi AFIn tunnetuimmista julkaisuista. Aikaisemman hittialbumin Sing The Sorrown jälkeen ilmestynyt levy räjäytti potin ja kasvatti yhtyeen suosiota entisestään. AFI voitti vuoden 2006 MTV Music Awardsien parhaan rocktulokkaan palkinnon levynsä ansiosta.
Decemberundergroundia on sanottu AFIn parhaaksi julkaisuksi, eikä suotta. Albumi on täynnä upeita kappaleita moneen makuun. Aina kokeilunhaluinen AFI on hyvin monivivahteinen ja kappaleiden tyyli vaihtelee aina äkäisestä angstipunkista popahtavampiin rakkauslauluihin. Verrattuna AFIn aikaisempiin julkaisuihin Decemberunderground on valtaosin rauhallisempi. Poikkeuksena kappale Kill Caustic, joka todistaa kuulijalle, että AFI ei ole kadottanut energistä raivokkuuttaan.
Kokonaisuutena levy hyväilee kuulijaa ja jo ensimmäinen kappale, joka on ikään kuin intro, aiheuttaa hyvän olon väristyksiä. Mahtava meininki jatkuu sitä mukaa kun albumilla edetään pidemmälle. Yhtyeen kenties tunnetuin kappale, singlenä julkaistu Miss Murder, on levyllä kolmantena. Mukana on myös toinen single, Love Like Winter, joka edustaa AFIn popahtavampaa puolta, keveänä ja pomppivana rakkauslauluna. Levy loppuu kauniisti valssaavaan kappaleeseen Endlessly, She Said, jonka kuullessaan tekee mieli hakea joku tanssimaan.
Levyn ääni on erinomainen ja varsinkin AFIn ensimmäisiä julkaisuja täyteläisempi. Davey Havokin omaperäisen kaunis lauluääni tuntuu lähestulkoon kuiskivan korvaan ja vaikka yhtye on suhteellisen pieni, musiikki on täyttä ja vahvaa. Kuulokkeilla kuunnellessa musiikki kietoo kuulijansa paksuun harmonian harsoon, kaiuttimista kuunnellessa tuntuu melkein kuin bändi olisi samassa huoneessa.
Viileästä nimestään huolimatta Decemberunderground ei ole mikään talvilevy. Ehei, tämä on levy jota voi kuunnella milloin vain!
TET- harjoittelija Laura Karunen
Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy
Turku Rock Academy on Turku Bandstand –kilpailuun liittyvä Turun nuorisokeskuksen luoma hanke, jossa valittu joukko nuorten yhtyeitä pääsee kahdeksi vuodeksi asiantuntevaan oppiin ja valmennukseen. Bändeille järjestetään kehityksen mukaan keikkoja, tuotetaan julkaisuja sekä kuvataan musiikkivideoita. Turku Rock Academyn yhteistyökumppanina ja levy-yhtiökontaktina toimii paikallinen V.R. Label Finland.
MursuSikari on tuoreen mehukas musiikkitapaus, joka nuoresta iästään huolimatta on ehtinyt aiheuttaa ihastusta keikoillaan ja musiikillaan siinä määrin että tuli palkituksi mm. kotikaupunkinsa vuoden yhtyeenä vuoden 2013 Turku Music Awardsissa.
MursuSikarin nelikko ui hiphopin syvissä vesissä lisäillen musiikkiinsa vaikutteita aina maailmanmusiikista suomalaiseen valssiin. Orkesterin ensimmäinen sinkku Suudelmiin sai radioidenkin huomion ja myös Murtunut mies -kappaleeseen on kuvattu video. MursuSikari esiintyy myös heinäkuussa Ruisrockin lauteilla!
Kategoria(t): Musasto suosittelee
Oululainen Kansanturvamusiikkikomissio muuntui vuonna 1986 Radiopuhelimet-kokoonpanoksi, johon laulajaksi saatiin Jyrki Mäkelä. Debyyttialbumi Rokkiräjähdys ilmestyi vuonna 1988. Seuraavalle levylle K.O. bändi sai mukaan taustavaikuttajiksi Riku Mattilan ja Mikko Karmilan. Punk-henkinen tundragarage, The Stooges goes uusi aalto, kääntyi kolmannella albumilla, Jäämeri, kulmikkaammaan indie/avantgarderockin pariin. Varsinkin rumputyöskentelystä oli havaittavissa jopa jazz-henkistä levottomuutta. Vinyyliformaatissa uudelleenjulkaistun albumin saatesanoissa Jarno Mällinen kertoo tempojen laskeneen ja nykivän riffittelyn saaneen vaikutteita jazz-mestari Charles Mingusin tuotannosta. “Musa alkoi tuntua antoisan oudolta”. Kuulemma Se päivä -niminen kappale syntyi suoraan Mingusin Goodbye pork pie hat -teoksen innoittamana.
Kieltämättä vuonna 1992 julkaistu Jäämeri on edelleen hämmentävä kokemus. Nykivän levoton ulosanti unohtaa suorat viitteet punkin ja uuden aallon lokeroon. Kitaratyöskentely on kulmikasta ja repivää, jopa alastonta. Rumpalin free jazz -vaikutteita lainaileva työskentely on…mielenkiintoista. Bassolle on annettu suurempi rooli. Vokaaleissa on voimaa mutta ei vastaavaa pitelemätöntä aggressiota kuin bändin aikaisemmilla levyillä. Osittain viitteitä löytyy CMX:n suuntaan, paikoin selkeitäkin suuntaviivoja. Kuulemma levy löysi aikoinaan ystäviä jazz/avantgardetyypeistä, eikä ihme. Jäämeri kuulostaa edelleen tuoreelta, bändi oli/on uuden ja kiihoittavan äärellä.
Riku Mattilan ja Mikko Karmilan säätäminä kiekon soundit ovat timanttia, edellä aikaansa. Yksittäisten soittimien luonteenpiirteet puskevat vahvasti esille. Varsinkin akseli basso-rumpu toimii hypnoottisella otteella. Kitaraan on löydetty todella kireän särisevää sirkkeliä. Kuuntele vaikka kuivan räyhäkkäät Seinät ja Edelläkävijä, jälki on sähköistä ja energistä. Levyn nimibiisi Jäämeri on suoraviivaisempana helpommin lähestyttävä tekele. Sadan tonnin rekka on kiekon omaperäisintä ADHD-riekkumista. Jo mainittu Se päivä on suorastaan majesteettinen pala kotimaista rock-angstia.
Svart Recorsin julkaisema vinyyliversio ansaitsee viimeistään gatefold-kansien ansiosta korkeat suosituspisteet. Levy kuulostaa mainiolta. Bändin ulosanti on todella tiukkaa ja haastavaa, vimmaista. Kitarasoundiin on pakattu tuima annos jäämeren karua viimaa ja pistävyyttä. Jäämeri on älykkäiden rähinälevyjen kotimaista aatelia.
J.Kaunisto
Radiopuhelimet – Jäämeri YLE:n Elävässä Arkistossa
Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee
Joskus on kiva kuunnella teosta, joka räjäyttää tajunnan miltei ensitahdista lähtien – kuten Psalmisinfonia. Ensimmäisten sointuiskujen ja ”oktatonisesti pauhaavien” fagotti-/oboekuvioiden jälkeen ilmestyy pimeyden syövereistä riipivä, mutta viettelevä sello kahden sävelen melodialla. Kun kuoro ui sisään, toistaen niin ikään kahta säveltä, olemme kuin keskellä jotain pimeää rituaalia. Itselleni tulee paikoin mieleen Ennustus –elokuvan musiikki, mutta Psalmisinfonian latinankieliset tekstit on nimensä mukaisesti napattu Psalmeista. Stravinski oli ns. hurskas säveltäjä, mutta tästä musiikista voi halutessaan nauttia ”ihan simona” myös maallisemmissa tunnelmissa.
Yksinäisen oboen avaama kaanon aloittaa toisen osan salamyhkäisesti. Tämä osa on ehkä vähemmän ”hittimäinen”, sisältäen paikoin hyvinkin kinkkisiä kudoksia. Musiikki kuulostaa minusta välillä vinksahtaneelta J.S. Bachilta, mikä ei ole ainakaan tässä tapauksessa huono asia.
Kolmannen osan avaavan, kauniin kuoro-osuuden pääkoukku koostuu jopa kolmesta sävelestä (”…Lau-da-te, lau-da-te, lau-da-te…”). Kuoropätkän alta tepastelee esiin sangen hullunkurinen teema, joka jostain ihmeen syystä tuo itselleni mieleen erään teeman vuoden 1966 Batman-elokuvasta. Rauha palaa maahan ”bassoluupilla”, jonka päällä kuoro ompelee hypnoottista mattoa ylistyksineen. Lopulta osa päättyy siihen mistä lähtikin (”…Laudate, laudate, laudate…”).
Stravinskin tuotanto on jaettu erilaisiin kausiin, ja tämä teos mennee sinne uusklassiseen genreen, sillä siitä löytyy rutkasti kaikuja menneiden aikojen tyyleistä. Myöhemminhän Stravinski alkoi tehtailla kauan vierastamaansa ”dodekafonista” musiikkia, jossa perinteisiä sävelsuhteita vältellään kuin kuralätäköitä metsäpolulla.
CD:ltä, jolla kuullaan säveltäjän itsensä johtama versio, löytyy kaksi muutakin Stravinskin sinfoniaa. Näistä Symphony In Three Movements on itselleni tutumpi. Se ansaitsisi oman kirjoituksensa, mutta mikäli rytminen hullunkurisuus ja hauskoihin paikkoihin isketyt aksentit kiehtovat, se ei takuulla jätä kylmäksi. Tämäkin teos on kaikin puolin kiehtova.
The Ultimate Reviewer
Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy
Mukava tuoli kutsuu kuuntelemaan musiikkia Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolle. Samalla voit tutustua musiikkilehtien tuoreimpiin numeroihin, jotka on sijoitettu kuuntelupaikan välittömään läheisyyteen. ”Musiikkia, lehti ja mukava asento”.
Kategoria(t): Musasto suosittelee
Siiri Sisaskin konsertti su 18.5. klo 15 Villa Marjaniemessä, Turun Ruissalossa.
Viron tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin laulajiin kuuluva Siiri Sisask (s. 1968) tunnetaan myös säveltäjänä, sanoittajana, taidemaalarina ja näyttelijänä. Muusikkona hän on monipuolinen ja muuntautumiskykyinen oman tiensä kulkija, jolla on taito yllättää kuulijansa. Tästä käy oivana esimerkkinä Sisaskin toistaiseksi tuorein albumi ”Hommikupuu” (2012). Metsatöll-yhtyeen rumpalin Marko Atson tuottamalla levyllä nousevat esiin kansanmusiikista ja raskaasta rockista ammentavat vaikutteet. Ne sopivat erinomaisesti yhteen kaiken kruunaavan Siiri Sisaskin vahvan ja persoonallisen äänen kanssa.
Me suomalaiset tunnemme Siiri Sisaskin muutaman vuoden takaisen Matkalla Virossa –sarjan toisena juontajana. Hänen upeaa lauluaan olemme puolestaan kuulleet Puhdistus-elokuvan lopussa soivassa isänmaallisessa Mis maa see on –laulussa, jolla hän aikoinaan lauloi itsensä Ultima Thule –yhtyeen säestämänä virolaisten sydämiin.
Sisask on myös yhteiskunnallisesti aktiivinen. Hänen vuonna 1998 perustamansa hyväntekeväisyysjärjestö Saagu Valgus auttaa köyhyydessä elävien virolais- perheiden lapsia. Tämän kuun 18. päivänä on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä ja kuulla suurenmoinen Siiri Sisask, kun hän esiintyy hyväntekeväisyyskonsertissa Ruissalon Marjaniemessä. Konsertin tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Saagu Valgukselle.
(Teksti; Altti Koivisto)
Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Tapahtumat
Gabrielin vuonna 1986 julkaistu So oli sooloartistin ensimmäinen studioalbumi, joka sai varsinaisen nimen. Kannen suunnitteli Malcolm Garrett.
Peter Gabrielin viides studioalbumi So julkaistiin vuonna 1986. Kolmen levyn deluxe-versionakin julkaistu albumi on ajankohtainen, sillä Gabrielin pitkä kiertue Back To Front saapuu pian Suomeen. Gabriel konsertoi Helsingissä 20. päivä toukokuuta. Kiertueella on esitetty erityisesti klassikkoa So, yhtä 1980-luvun brittirockin merkkiteoksista.
Rocktähden maailmankiertue yltää toista kertaa Suomeen. Ensimmäisestä kerrasta onkin jo aikaa. Gabriel esiintyi Helsingin jäähallissa syksyllä 1987.
Peter Gabriel (s. 1950) nousi progebändissä Genesis lähes ikoniseen asemaan. Persoonallinen vokalisti ja esiintyjä ei pelännyt mystisen tarinankertojan roolia. Laulajan karisma vetosi yleisöönkin. Korkeatasoiset Genesis-albumit Nursery Cryme, Foxtrot, Selling England By The Pound ja The Lamb Lies Down On Broadway ovat ilman muuta rockmusiikin merkkiteoksia.
Vuosina 1977–1982 julkaistut soololevyt peter gabriel 1–4 jättivät myös syvät jäljet brittirockin kaanoniin, mutta popmusiikin maailmassa Gabriel oli tietyllä tapaa outsider aina levyyn So asti. Monet uudet fanit eivät Sledgehammerin grooven villitessä tienneet tähden Genesis-vuosista mitään.
Aiempien levyjen hitit Solsbury Hill, Games Without Frontiers ja Shock The Monkey pääsivät esille, mutta eivät välttämättä antaneet suurelle yleisölle tarvetta hankkiutua emolevyn ääreen. Vuonna -86 julkaistu So oli toista maata. Se esitteli rohkeasti Gabrielin biisikeskeisempää ilmaisua, jota singlelohkaisut ruokkivat saumattomasti.
So on myös albumi, jolla Gabriel pystyi tuomaan yhteen artistisen kehityksen, rikkaan tuotannon ja kaupallisuuden. Musiikin syvyys ja helppous yhdistyvät poikkeuksellisella tavalla. Levytyksen ajattomuus syntyi suurelta osin Daniel Lanois’n kanssa tehdystä tuotantotyöstä ja äänimaiseman hallinnasta.
Sledgehammer, Don’t Give Up ja Big Time olivat hittejä, joiden promovideot olivat kiitettävästi esillä MTV:n rotaatiossa. Monet muistavat Gabrielin palkitut videot nimenomaan Music Television kukoistusajalta. Tyylikäs ja kylmänviileä So sai ansaittua lisähuomiota.
Gabriel luotsaa äänellään eritasoisia tunteitä vakuuttavasti. Lauluraitojen uskalias kylmään veteen astuminen on aina ollut keskeinen osa Gabrielin muusikkoutta. Aloitusraita Red Rain yhdistää mestarillisen tekstin ja laulumelodian. Tuotantotyön vastustamaton vyörytys kouraisee sydämestä.
– Putting the pressure on much harder now
To return again and again
Just let the red rain splash you
Let the rain fall on your skin
I come to you defences down
with the trust of a child.
Kesän kynnyksellä -86 julkaistu single Sledgehammer viettelee vieläkin. Hyväntuulisesti svengaava ja taidokas nostatusfiilis kohoaa sitä korkeammalle mitä irtonaisemmaksi muusikot heittäytyvät. Rumpali Manu Katché, kitaristi David Rhodes ja basistiguru Tony Levin saavat aikaan jotain maagista. Sledgehammer oli tärkeä biisi ja myös massiivinen hitti Gabrielille, ikään kuin Let’s Dance kolme vuotta aiemmin David Bowielle.
Gabriel tarjosi duettoa Don’t Give Up alun perin Dolly Partonille. Yhteistyö ei toteutunut, ja tilaisuuden sai Kate Bush. On myönnettävä, että Gabrielin rinnalle on vaikea kuvitella Bushia täydellisempää vokalistia. Heidän äänensä tekevät selviytymistarinasta kuolemattoman. Pelkistetty videokin sykkii lämpöä.
Yhtä aikaa primitiivinen ja moderni draamarock on tietyllä tapaa Gabrielia omimmillaan. That Voice Again on mainio esimerkki viileästä rakenteen haltuunotosta. Varsin vähistä aineksista puristetaan esiin olennaisin. Säkeistö ja kertosäe tuntuvat epäsymmetrisiltä, mutta sovitus on ihailtava. Raastava ääni kruunaa kaiken.
– What I carry in my heart
Brings us so close and so far apart
Only love can make love.
Tunnelma on tiheä, mutta ei täyteenahdettu. Mercy Streetin vilvoittelun jälkeen Big Timen jännite tuntuu lähes sietämättömältä. Rumpali Stewart Copelandin (The Police) ilmiömäinen tatsi hengästyttää. Tekstin kulutusjuhla ja high-life kuitenkin päättyy vastentahtoiseen limboon. We Do What We’re Told laskee pulssin takaisin normaaliksi.
Alun perin LP-levyn B-puolen aloittanut In Your Eyes on täyttä juhlaa. Nerokkaasta laulumelodian ja tekstin yhteensovittamisesta syntyy lumoava jännite. Loistelias In Your Eyes siirrettiin myöhemmin remasteroidun painoksen päätösraidaksi.
Maailmanmusiikkiviritteinen mestariteos on sopiva ankkuri koko albumille. Lohtu, toiveikkuus ja kaiken yhdistävä musiikki tuovat ihmisen lähemmäksi elämän tarkoitusta. Rakkaus voittaa. Näin So elää, pian myös livenä Helsingissä.
Teksti ja kuvat: Tuomas Pelttari
Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa
Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla toukokuun ajan esillä Markus Heikkerön levynkansitaidetta. Esillä ovat seuraavat levynkannet;
Dingo – Nimeni On Dingo
Broadcast -Who’s Got The Ball
Neljä Ruusua – Hyvää Päivää
Sleepy Sleepers – Holiday In New York
Kolmas Nainen – Kolmas Nainen
Topi Sorsakoski – Hurmio
Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio
Musasto 