Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2016

Mitä minä kuuntelen? Kirsi Alaniva

Kirsi_Alaniva

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on kirjailija Kirsi Alaniva.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana/kirjallisuuden alan toimijana.

Esikoisromaanini Villa Vietin linnut julkaistiin helmikuussa. Tarina lähti keriytymään auki kolme vuotta sitten luovan kirjoittamisen aineopintojen seminaarissa, kaksi viikkoa esikoislapseni syntymän jälkeen. Ensimmäiset kuukaudet kirjoitin hirvittävässä hormonipöllyssä ja sellaisella vimmalla, etten pysynyt itsekään käsikirjoitukseni kärryillä. Vähitellen teksti kuitenkin löysi muotonsa ja tajusin kirjoittavani ensimmäistä romaaniani.

Olen haaveillut kirjailijan ammatista lapsesta saakka. Äitini elätti perheemme pitkään kirjoittamalla viihdepokkareita ja novelleja nuorten lehtiin. Teini-ikäisenä istuin usein äidin työhuoneessa ja autoin häntä täydentämään tarinoiden yksityiskohtia. Myöhemmin pyristelin irti äitini edustamasta maailmasta ja loikkasin faktan puolelle opiskelemalla toimittajaksi.

Opinnäytetyöni käsitteli kuitenkin kaunokirjallisten keinojen hyödyntämistä journalistisessa tekstissä, ja kaksi vuotta valmistumiseni jälkeen palasin fiktion pariin. Aloitin opinnot Turun yliopistolla pääaineenani yleinen kirjallisuustiede. Neljäntenä opiskeluvuotena ymmärsin, että olin ajanut itseni ammatillisesti siihen pisteeseen, että kirjan kirjoittaminen oli jäänyt ainoaksi mahdollisuudekseni jatkaa eteenpäin.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi/työhösi kirjallisuuden parissa?

Musiikki antaa kirjoittamiselle rytmiä ja auttaa virittäytymään tunnelmaan. Olen hyvin fyysinen kirjoittaja ja eläydyn voimakkaasti kirjoittamieni henkilöiden nahkoihin. Musiikkia kuuntelemalla pystyn pulahtamaan keskellä kirkasta päivää mustien virtojen vietäväksi tai päinvastoin, löytämään valon keveyden keskellä pimeää yötä. Villa Vietin lintujen mieleltään nyrjähtäneet naiset ovat myös ammentaneet rutkasti vaikutteita esimerkiksi porilaisen Eleanoora Rosenholmin lyriikoista.

3. Esittele lempilevysi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Musiikin kuvailu sanallisesti on suunnattoman vaikeaa, siitäkin huolimatta että työskentelin vuosia turkulaisen Ilmiö-festivaalin tiedottajana. Yksi lempilevyistäni on joka tapauksessa Paavoharjun  Yhä hämärää. Kriitikot ovat kuvanneet Paavoharjua ”psykedeeliseksi folkiksi” ja ”marginaaliseksi suhinarockiksi”. Itse kuvailisin levyä pikemminkin upottavaksi poluksi keskellä oudosti suhisevaa metsää tai pulahdukseksi tummavetisen metsälammen pinnan alle, paikkaan jossa kaikki tuttu ja tavallinen heijastuu hieman vinosta kulmasta. Levyn toinen kappale Valo tihkuu kaiken läpi on yksi maailmankaikkeuden hienoimmista kappaleista ja saa joka kerta soidessaan sydämeni nyrjähtämään.

4. Käytätkö kirjastoa?

Kirjasto on niin kiinteä osa elämääni, etten edes tiedä millainen ihminen olisin ilman sitä. Lapsuuteni tuulisina vuosina pakenin usein isän juomista kirjastoon. Kun kotona myrskysi, kirjastossa sai olla rauhassa. Jälkikäteen on ollut hämmentävää huomata, etten pysty nimeämään yhtään lukemaani kirjaa noilta vuosilta, ylipäätään muistan hyvin vähän lapsuudestani. Siitä huolimatta tunnistin lähikirjastoni (turvallisen) tuoksun välittömästi, kun vuosia myöhemmin jouduin hakemaan sieltä erään tenttikirjan.

Nykyään käyn lapseni kanssa kirjastolla vähintään kerran viikossa. Pääkirjasto on Turun keskustan alueella ainoa epäkaupallinen paikka, jossa viihdymme tyttäreni kanssa. Kirjoitusprosessin aikana kannan selkä vääränä kotiin taustakirjallisuutta ja fantasioin siitä, että jonain päivänä voisin ostaa kaikki lukemani kirjat omaksi. Voisin väittää, että minua kirjailijana ei olisi ilman julkisia kirjastoja.

5. Jos olisit levy niin mikä levy olisit?

Vaikea kysymys! Puolisoni vastasi tähän välittömästi, että Slayerin Reign in Blood. Kuuntelin hetken ja totesin, että hänellä saattaa olla kumppanistaan hieman yksipuolinen kuva. Mutta sanotaanko näin, että toivoisin että persoonastani voisi löytää jotain samankaltaista alkukantaista voimaa kuin Mari Boinen In The Hand Of The Night levyltä.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä kuuntelen?, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Mary Chapin Carpenter – vahva Amerikan ääni

carpenter-jullari

MARY CHAPIN CARPENTER

 

Mary Chapin Carpenter (s. 21.2.1958) on amerikkalainen laulaja/lauluntekijä, joka on 30 vuoden aikana levyttänyt 14 albumia ja myynyt 14 miljoonaa levyä. Moninkertaisesti palkittuna artistina hän on saanut mm viisi kantrimusiikin Grammy-palkintoa, joista neljä ainutkertaisesti peräkkäisinä vuosina. Lauluntekijänä Carpenter on itse arvostanut erityisesti vuoden 2012 nimitystä Nashvillen Songwriters Hall of Fameen.

Lapsuudenkodissa kuunneltiin paljon musiikkia. Isän laajasta levykokoelmasta löytyi Fats Waller ja Billie Holiday, folkmusiikin uudesta noususta kiinnostuneelta äidiltä Woody Guthrie. Vanhemmilla sisaruksilla The Mamas & The Papas, The Beatles ja Judy Collins. Mary, tuttavallisemmin MCC, oli perheen neljäs lapsi ja peri vanhempiensa nimet; äiti oli nimeltään Mary Bowie Carpenter ja isä Chapin Carpenter jr.

Soittamisen alkeisiin nuori Mary sai äidiltään ensin viisikielisen basso ukulelen ja sitten nailonkielisen akustisen. Ja tykästyikin siihen sitten niin, että koulutoverit uhkasivat katkoa kitarasta kielet, jos hän vielä kerran soittaisi (Nuorten Sävellahjastakin 60 -70-luvun taitteessa tuttua) Leaving On A Jet Plane folk-iskelmää.. Vanhemmat erosivat, kun Mary oli kuudentoista. Se oli kokemus, johon hän palasi myöhemmin laulussa House Of Cards.

Koulun jälkeen MCC opiskeli yliopistossa kulttuurihistoriaa ja esiintyi pienillä klubeilla harrastusmielessä, kolikoita hattuun (tai tässä tapauksessa koriin) keräten. Hän harkitsi jo aikuistumista ja ”oikeisiin töihin” menoa, kun Columbia Records tarjosi levytyssopimusta. Omasta mielestään hän oli laaja-alaisemmin folk- ja jopa poplaulaja, mutta Columbia näki otollisemmat markkinat kantrin kentällä.

Sitä kautta hän tutustui uuden sukupolven tarinankertoja-lauluntekijöihin, kuten Guy Clark, Lyle Lovett ja Steve Earle, jotka yhtä kaikki laskettiin laajemman kantri-käsitteen alle kuuluviksi. Carpenter kotiutui tähän joukkoon, joiden lauluissa toistuivat amerikkalaisuuden peruskivet; sinnikkyys ja itsenäisyys, kaiho ja lämmin huumori.

 

Carpenterin kolmas albumi ’Come On Come On’ (1992) oli luonteva sekoitus folkkia, poppia ja kantrirokkia. Se oli suunnannäyttäjä sille, minkälaiseksi 2000-luvun kantri tulisi kehittymään. Tuloksena oli Carpenterin uran tähän saakka menestynein levy, jota myytiin neljä miljoonaa kappaletta ja joka poiki kantrilistoille hämmästyttävät seitsemän listahittiä.

Seuraava levy ’Stones In The Road’ (1994) oli tasapainoinen paluu pehmeämpään ilmaisuun. Kaupallisten koukkujen sijaan paino oli sanoituksissa. Levyn yleisilme oli vakava, esimerkkeinä tosipohjainen John Doe No. 24 ja kovin henkilökohtaiselta kuulostava The Last Word.

”You can have it, I don’t want it and when you’ve got it I’ll be gone/                                                                                                It won’t matter what you’re saying when the damage has all been done”

Toisaalta, levyltä löytyy myös varsin kiihkeätunnelmainen Shut Up And Kiss Me, joka toi Carpenterille uran ensimmäisen Billboardin kantrilistan kärkisijan.

2000-luvun alussa levyjen sovitukset olivat siloitellumpia, ikään kuin tavoitteena olisi ollut Adult Contemporary Radio, eli suomeksi suoraan sanottuna iskelmäradio. Toisaalta sanoitukset olivat entistä vahvempia, itseä ja yhteiskuntaa herkästi ja tarkasti analysoivia. Konservatiiviseen Nashvilleen verrattuna on MCC aina edustanut liberaalimpaa ajattelutapaa. Lyriikoiden ollessa useimmiten hienovaraisia kertomuksia, eikä suoria julistuksia, on suuren yleisön ollut helpompi ottaa omakseen nämä modernit, humanistisemmat tulkinnat.

Poikkeuksiakin teksteistä löytyy, kuten George W Bushin sotapolitiikkaa arvostellutta ja sitä kautta harvinaisen ankaraa (Shut up and sing!) kritiikkiä saanutta Dixie Chicks-trioa tukenut, tulikivenkatkuinen On With The Song (2007).

2000-luvun loppu oli Carpenterille traumaattista aikaa. Vuonna 2007 hän sairastui hengenvaaralliseen keuhkoveritulppaan ja joutui jäämään pitkälle toipumisvapaalle. Valmisteilla ollut kiertue piti peruuttaa ja mieleen iski epävarmuus tulevaisuudesta, lopputuloksena todella vakava masennustila. Kesti puoli vuotta ennen kuin uusia lauluja alkoi syntyä ja hidas tervehtyminen niiden kautta saattoi alkaa.

”I found myself between two places, Neither of them home,                                                                                       I could not recoqnize the faces, I’ve never felt so alone,                                                                                                              So alone”

’Holding Up The Sky’ (2010)

Toipumisaikana Carpenter paitsi opetteli laittamaan ruokaa, hän myös luki paljon ja uuden levyn tekstit olivatkin entistä enemmän kuin pieniä novelleja. Esimerkkinä Mrs. Hemingway, joka (enteellisesti) kertoi tarinan kirjailijan ensimmäisen vaimon näkökulmasta. Vuonna 2010 julkaistu ’Age Of Miracles’ sai hyvän vastaanoton ja nousi Billboardin folk-listan kärkisijalle.

 

Mutta huolet eivät olleet ohi. Samana vuonna Carpenterin avioliitto kariutui ja vuotta myöhemmin tytärtä taiteilijan uralla aina tukenut isä kuoli pitkällisen keuhkosairauden uuvuttamana. Kaikista näistä kokemuksista syntyi Carpenterin uran vakavin ja syvällisin levy, ’Ashes And Roses’ (2012). Tuskan ja eheytymisen ohella kantava teema on se, että kaikki nämä vastoinkäymiset; sairaus, avioero, vanhempien poismeno, ovat universaaleja, me kaikki kohtaamme niitä jossain elämämme vaiheessa. Ja tietoisuus siitä tuo lohtua.

„Had enough of sad days, Had enough of sleepless nights,                                                                                            I only need a tank of gas, Babe I’m going for a ride,                                                                                                        Cause when I’m all alone on a midnight highway,                                                                                                    There’s nothing like two hands on the wheel,                                                                                                             And the radio playing I Won’t Back Down,                                                                                                                 Baby that’s about the way I feel“

 

’The Way I Feel’ (2010)

 

Vuosi 2016: Uusi uuden sukupolven tuottaja, uusi levy ’The Things That We Are Made Of’.  Matka jatkuu..

 

Teksti; Markku Oksanen

(Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä Mary Chapin Carpenterin tuotantoa vitriininäyttelyn muodossa)

carpenter1

carpenter2

carpenter5

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

statusquo_kansi

Status Quo: In the army now (1986)

savatage_kansi

Savatage: Fight for the rock (1986)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee

Mitä minä kuuntelen? Tommi Kinnunen

Tommi Kinnunen

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on kirjailija Tommi Kinnunen.

1. Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Olen Tommi Kinnunen, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Turun Luostarivuoren koulussa. Olen julkaissut kaksi romaania, Neljäntienristeyksen ja Lopotin. Parasta aikaa kirjoittelen YLElle oopperalibrettoa.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

Oopperafani olen ollut siitä asti kun kahdeksankesäisenä näin televisiosta Bayreuhtin ooppelavalta taltioidun Reininkullan. Se teki niin kovan vaikutuksen, että kärtin myöhemmin vanhempiani viemään minut katsomaan Oulun kaupunginteatterin esittämää La Traviataa. Siitä pitäen olen ollut myyty.

Musiikki vaikutti myös proosan kirjoittamiseen, sillä Lopotti-kirjan luvut on nimetty iskelmien, liedien ja euroviisujen mukaan. Toinen päähenkilöistä alkoi opiskella Sibelius-akatemiassa ja työskentelee pianonvirittäjänä. Hauskin kohtaus kirjoittaa oli hänen virityskeikkaluvun loppu, missä hän alkaa soittaa Prokovfjevin kolmatta pianokonserttoa.

3. Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Isosiskollani oli tapana soitella minulle kaikenlaisia levyjä silloin, kun asuimme vielä Kuusamossa molemmat. Sitä kautta lempilaulajakseni on noussut Janis Joplin. Uskomattoman säröinen, paskainen ääni yhdistyy uskomattomaan tulkintaan. Suosittelen tutustumaan vaikkapa kappaleisiin Piece of My Heart, Summertime sekä Kris Kristofersson -coveriin Me and Bobby McGee.

4. Käytätkö kirjastoa?

Käyn kirjastossa vähintään kerran viikossa, mutta yleensä useammin.

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Ehdottomasti olisin rahiseva vinyylilevy. Sisällöstä en ole varma, mutta luulen, että se sisältäisi haikeita lauluja niistä hetkistä, jolloin ihminen seisahtuu ja huomaa elämän mahdollisuuksien karanneen käsien ylettämättömiin. Jotain Della Reesen Some of my best friends are the blues -tyylistä.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä luen, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Viikon levy: Coheed and Cambria – Good Apollo, I’m Burning Star IV, Volume Two: No World for Tomorrow

Coheed And Cambria

Coheed and Cambrian vuonna 2007 julkaistu neljäs albumi jatkaa yhtyeen teemalevyjen sarjaa. Tiiviisti nimetty Good Apollo, I’m Burning Star IV, Volume Two: No World for Tomorrow -albumi sijoittuu laulaja-kitaristi Claudio Sanchezin luomaan omaelämänkerralliseen scifi-maailmaan. Kyseessä on progressiivinen rock-ooppera, joka mahtipontisuudestaan huolimatta pysyy maan pinnalla (ei tosin lyriikoiden tasolla…).

Rehellisesti sanottuna yhteensä seitsemän albumia käsittävä Amory Wars -saaga ei ole ikinä oikein avautunut minulle. Yhtyeen ansiot ovat kappaleiden rakenteessa, koukuissa ja soundimaailmassa, eivät niinkään tarinankerronnassa. Tämä ei poista sitä, että yhtyeellä on myös upeasti sanoitettuja kappaleita. Yksittäisiä teemalevyjä voi mielestäni kuunnella ilman, että tarvitsee tietää kappaleiden tarinallista kontekstia.

Osa Coheed and Cambrian viehätyksestä liittyy Sanchezin omaperäiseen lauluääneen. Lisäksi bändi soittaa hienosti yhteen, kitaroiden ollessa keskiössä. Soitto yltyy välillä suoranaiseksi kaahaukseksi, kuten singlekappaleessa The Running Free.

Albumin parhaimmistoon kuuluu levyn lopussa oleva, viisi kappaletta käsittävä The End Complete -niminen kokonaisuus. Osiosta erottuvat etenkin The End Complete -kappale (jonka mukaan teemaosio on nimetty) ja Radio Bye Bye. Albumin mieleenpainuvin hetki koetaan, kun ilmoille kajahtaa The Road and the Damned. Väittäisin kappaleen olevan yksi bändin parhaimpia, ellei jopa paras. Se on myös hyvä esimerkki kappaleesta, joka toimii hienosti myös yksinään, ilman albumin kehyskertomusta.

Turun pääkirjastosta löytyy myös Neverender: Children of The Fence Edition -kokoelma, joka sisältää yhtyeen neljän ensimmäisen albumin liveversiot sekä DVD-tallenteet livekeikoista. Suosittelen!

Saimi Kallio

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

eaglesofdeathmetal

Eagles Of Death Metal:Death by sexy… (2006)

loverboy

Loverboy: Get lucky (1981)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee

Tarinoita levyjen takaa: Kohtalokas fado, Portugalin sielu

tarinoita-levyjen-takaa-lokakuu-2016

Keväällä alkanut sarja Tarinoita levyjen takaa jatkuu. Kolmena lokakuun iltana musiikin Stagella keskustellaan ja soitetaan levyjä. Torstai-iltojen tapahtumat keskittyvät eri teemoihin, vetäjinä musiikkiosaston työntekijät.

27.10. vuorossa Kohtalokas fado, Portugalin sielu.

Tapahtuma on ilmainen. Tervetuloa!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Stage, Tapahtumat, Tarinoita levyjen takaa