Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2014

Musiikkia kauhuelokuvista ja murhaballadeja

kauhukaksoset

Turun pääkirjaston Kauhujen talon kauhukaksoset soittavat perjantaina 31.10. klo 16-18 musiikkia kauhuelokuvista ja murhaballadeja. Levyjä saa myös lainata. Tule ja lainaa karmeaa musiikkia omiin kauhujuhliin. Samaan aikaan kirjallisuusosastolla näytetään kauhelokuvien klassikko Nosferatu (K-12).

DJ GNISTAN (a.k.a DJ HANNIBAL) soittolista:

Musiikkia kauhuelokuvista:

James Bernard: Nosferatu (Overture)

John Williams: Jaws (Main title and first victim)

Danny Elfman: Sleepy Hollow (End titles)

Angelo Badalamenti: Mulholland Drive (Main title theme)

John Carpenter: Halloween (Main title)

Mike Oldfield: The exorcist (Tubular bells)

Hans Zimmer: The ring (This is going to hurt)

Ennio Morricone: The thing (Main theme)

Wojciech Kilar: Bram Stoker’s Dracula (The Storm)

kauhukaksoset2

Murhaballadit:

Riitaoja: Mantereelle

Johnny Cash: The long black veil

Nick Cave feat P.J. Harvey: Henry Lee

Bill Cox: Trial of Richard Bruno Hauptmann, Pt 1

Bill Cox: Trial of Richard Bruno Hauptmann, Pt2

Bob Dylan: Ballad of Hollis Brown

Furry Lewis: Kassie Jones Pt 1

Furry Lewis: Kassie Jones Pt 2

Johnny Cash: Mister Garfield

Type O Negative: Hey Pete (Pete’s ego trip version)

kauhujentalo4

DJ Rosemaryn soittolista

Musiikkia kauhuelokuvista:

The best of Hammer Horror: The Devil rides out ja Twins of Evil

Goblin: Suspiria

The X-files

Elfman, Danny: Hitchcock: Original motion picture soundtrack. Psycho

Tim Burton: The Nightmare Before Christmas. This is Halloween

Elfman, Danny: Beetlejuice. “Laughs”

Badalamenti, Angelo: Twin Peaks music: Dark Mood Woods/ The Red Room

Johann Sebastian Bach: Toccata and Fugue in D minor

Modest Mussorsgy: Night on a Bare Mountain

Benjamin Britten: Peter Grimes: The Storm (from 4 Sea Interludes)

kauhukaksoset5

Murhaballadeja
Heikki Laitinen ja Kimmo Pohjonen: Murhaballadeja. Murder ballads

Nick Cave and the Bad Seeds: Murder Ballads

Snakefarm: My Halo at Half-Light. Perinteisiä amerikkalaisia murhaballadeja uusina sovituksina.

Wadling, Freddie: Skillingtryck och mordballader. Ruotsalaisia murhaballadeja

 

kauhukaksoset3

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee

Mahlerin kahdeksas sinfonia Kari Pohjolan mukaan

Tuhannen sinfonia

MahlerAineistoKari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Pohjolan artikkelit julkaistaan Musastossa yksi kerrallaan, yhdeksän viikon aikana. Nyt Mahler-sarja on edennyt kahdeksanteen osaan. Voit lukea aiempia arvioita täältä.

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa VIII

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 8, ”Tuhannen sinfonia”

Kuunneltu levytys: Chicago Symphony Orchestra, joht. Georg Solti; Wiener Staatsopernchor, Wiener Singverein, Wiener Sängerknaben; solisteina Heather Harper, Lucia Popp, Arleen Auger, Yvonne Minton, Helen Watts, René Kollo, John Shirley-Quirk, Martti Talvela.

Mahlereiden kaksi edellistä kesää — 1904 ja 1905 — olivat kuluneet perhe-elämän ja sävellystyön merkeissä. Seuraava kesä oli tarkoitus omistaa edellisiä enemmän perheen yhteiselle lomanvietolle, mutta äkillinen inspiraatio vei mennessään ja Gustav ryhtyi kahdeksan viikon hurmioituneeseen sävellystyöhön, jonka tuloksena syntyi kahdeksas sinfonia (orkestrointi valmistui seuraavana vuonna). Elokuussa 1906 Mahler kirjoitti ystävälleen Willem Mellenbergille uudesta sinfoniastaan: ”Se on suurinta mitä olen tähän mennessä tehnyt. …Kuvittele koko maailmankaikkeuden alkavan soida ja kaikua. Kysymyksessä eivät enää ole ihmisäänet, vaan planeetat ja auringot kiertämässä radoillaan” (kirjoittajan suomennos).

Kahdeksas sinfonia on sävelletty kahdeksalle laulusolistille, lapsikuorolle, kahdelle sekakuorolle ja orkesterille. Lisänimensä, ”tuhannen sinfonia”, se sai ensiesityksessään Münchenissä syyskuussa 1910, jossa teosta oli esittämässä 858 laulajaa ja 171 soittajaa. Sinfonian vastaanotto oli Mahlerin säveltäjäuran hienoimpia. Ensiesitys oli jo etukäteen arvioitu suureksi tapaukseksi, sillä paikalle saapui erityisesti kulttuurin silmäätekeviä (mm. Thomas Mann, Auguste Rodin, Camille Saint-Saëns, Richard Strauss, Lilli Lehmann, Siegfried Wagner). Esityksen harjoituttaminen ja johtaminen olivat kuitenkin Mahlerille lähes yli-inhimillinen tehtävä, sillä hän oli tuohon aikaan jo hyvin sairas ja avioliitto oli hajoamaisillaan.

Kahdeksannessa sinfoniassa on kaksi laajaa osaa, joista ensimmäinen perustuu vuonna 856 kuolleen saksalaismunkin – myös Mainzin arkkipiispana toimineen – Hrabanus Mauruksen pääsiäishymniin Veni Creator Spiritus. Jälkimmäinen osa on Johann Wolfgang von Goethen kirjoittaman Faustin toisen osan (ilmestyi 1832) loppukohtaus oratorioksi/oopperanäytökseksi kirjoitettuna. Sinfonia kattaa lähes tuhat vuotta eurooppalaista hengenhistoriaa. Tämän tuhannen vuoden aikana tapahtunut maallistuminen on kuultavissa myös sinfonian rakenteessa – puhtaasta kirkkomusiikista kuljetaan kohti oopperamaista musiikillista ilmaisua. Mahlerin sävellystyön aikaan, 1900-luvun alussa, tehtiin Wienin taidemaailmassa hyvinkin radikaaleja muotokokeiluja sekä taidelajien sisällä että niiden välillä; totta kai myös musiikissa!

Ensimmäinen osa 

Sinfonia alkaa lyhyellä ”Veni, creator spirituksella”, jossa esitellään nopeasti ne teemat, joita koko sinfoniassa tullaan kuulemaan. Luova henki on kutsuttu luomistyöhönsä. Kuorojen vauhdikkaan alun jälkeen musiikki tyyntyy ”Imple superna gratia” -osaan, jossa ensin solistit ja myöhemmin myös kuorot laulavat kaunista melodiaa ylitsevuotavan armon tuomasta täyttymyksestä. ”Infirma nostri corporis” tuo viulun säestyksellä sekakuoron ja naissolistit laulamaan epäilyksestä ja kärsimyksestä, mutta myös voimasta ja rohkeudesta, mikä tuokin musiikkiin rauhoittavaa lohdullisuutta ja toivoa. Osan keskellä on orkesterin soittama lyhyt tilannetta tarkkaileva välisoitto, jonka jälkeen solistit miesten johdolla palaavat alun tunnelmaan.

”Accende lumen sensibus” tuo valon ja kirkkauden myötä rakkautta ja ymmärryksen ihmisille. Kuorot laulavat iloiten ja musiikki on päämäärätietoisesti etenevää, kuin voitollinen hymni hyvän voittoon pahasta päättyneen taistelun tauottua. Sitä seuraava ”Veni, creator spiritus” soi pyhää rauhaa ja armoa korkeuksien kunniaksi solistien ja kuoron laulamana, ja osa myös päättyy fanfaariin. Koko ensimmäisen osan päättää lapsikuoron aloittama ”Gloria sit Patri Domino”, johon solistit ja muut kuorot yhtyvät. Maailma on luotu, ja koko maailmankaikkeus laulaa sen luojalle ylistystä.

Toinen osa

Toinen osa perustuu siis Goethen runonäytelmän Faust loppukohtaukseen, ja siinä ovat mukana seuraavat henkilöhahmot: Kolme kirkkoisää (Pater Ecstaticus, Pater Profundus, Pater Seraphicus), kolme syntistä naista Raamatusta (Magna Peccatrix, Mulier Samaritana, Maria Aegyptiaca), Doctor Marianus, Mater Gloriosa, Gretchen/Una Poenatentium, sekä erakoiden, enkelien ja autuaiden poikien kuorot.

Pitkä rauhallinen johdanto luo autiutta hehkuvan maiseman vuorineen ja rotkoineen, ja tähän maisemaan on näytelmässä sijoitettu pyhiä erakoita. Musiikissa vuorottelevat erakoiden elämää kuvaava rauha ja maiseman karuutta ilmaiseva musiikki voimakkaine nousuineen ja laskuineen. Kuoro liittyy mukaan ja sen laulu kuvaa maisemaa erakoiden näkökulmasta orkesterin hiljaisella, rauhaa henkivällä, säestyksellä. Tämän jälkeen Pater Ecstaticus laulaa ekstaattisen laulun iäisestä, ihmistä suuremmasta, rakkaudesta. Musiikkiin tulee seuraavaksi dramaattisia sävyjä Pater Profunduksen mukana hänen kertoessaan laulussaan omakohtaisemmin paitsi rakkaudesta, myös niistä epäilyksistä ja epäuskon hetkistä ja valaistumisen kaipuusta, joita erakonkin elämään kuuluu.

Hänelle vastaavat Faustin kuolematonta osaa (sielua?) kantavat enkeleiden ja autuaiden poikien kuorot kertoen olemassaolon siunauksellisuudesta, kun saa olla vapaa maallisen elämän taakasta. Enkeleiden taustalla soi musiikillinen ilo, johon Neitsyt Mariaa kunnioittavan liikkeen opettaja Doctor Marianus liittyy laulaen Jumalan äidistä, ja siitä armosta, jonka tämä voi suoda sortuneille. Tämän jälkeen musiikin sävy muuttuu anteeksipyytäväksi syntejään katuvien naisten kuoron anoessa armoa.

Yhteisen kuoro-osuuden jälkeen katuvat naiset kertovat vuoron perään oman tarinansa musiikin säestäessä heitä hellästi ja ymmärtävästi. Seuraavaksi esiin astuu Faustin entinen rakastettu Gretchen, nyt katuvana naisena Una Poenitentium, ja hänet musiikki hyväksyvästi valaisee hänen pyytäessä itselleen ja entiselle rakastetulleen, Faustille, armoa. Mater gloriosa, Jumalan äiti, armahtaa rakastavaiset. Tämän jälkeen seuraa Doctor Marianuksen kehotus kaikille katuvaisille pyrkiä kohti pyhyyttä; musiikki soi ylevyyttä, taivaallista korkeutta ja Mahlerin adagioille ominaista haikeaa kauneutta.

Chorus Mysticus päättää sinfonian seuraavin sanoin (Otto Mannisen suomennos): Vain varjo häilyvä / on kaikki mainen; / tääll’ elo säilyvä, / täys vajavainen; / näe näit’ ei lihanne, / ei mahda maa; / nais-iki-ihanne / meit’ opastaa.

Kahdeksas sinfonia on tulkinnallisesti mielenkiintoinen kokonaisuus. Ensimmäisen osan aito(?) hengellisyys vaihtuu toisessa osassa kaunokirjalliseen mystiikkaan. Siinä missä ensimmäinen osa laulaa kristillistä ylistystä maailmankaikkeuden luojalle, on toinen osa ihmisen omaa kuvitelmaa samasta aihepiiristä. Faust myi sielunsa saatanalle oman etunsa nimissä; pohtiiko Mahler maallistuneen ihmiskunnan tehneen samoin? Vai onko kysymyksessä kuvaus maailman luomisesta ja sen toteamisesta, että luomisen jälkeen kaikki on ihmisen uskon varassa? Totuus jääköön kunkin kuulijan kuultavaksi tästä hämmentävän upeasta taideteoksesta.

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

MahleraAtikkelikuva

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Uudelleenjulkaistu klassikko: Maaritin ensimmäinen soololevy

maarit

Maarit/Maarit

Parikymppinen Maarit Äijö, myöhemmin Hurmerinta, julkaisi debyyttialbuminsa Love Recordsin kautta vuonna 1973. Klassisen musiikin kautta “herätyksen” saanut sekä The Beatlesin ja Procol Harumin huumaamana rockin valinnut Maarit bongattiin treenikämpältä Love Recordsin Atte Blomin suosikiksi. Ensimmäisen sinkun jälkeen (Aamun tulo -sävellys Jim Pembroke, teksti Maarit, B-puolella Nyt olen tullut mä maailmaan, Carole Kingin Home again) Maarit keikkaili bändinsä Afrikan Tähden kanssa, jossa soittivat mm. Upi Sorvali, Heikki Pekkinen, Ilkka Hanski, Teemu ja Simo Salminen. Keväällä 1973 Maarit osallistui myös Euroviisukarsintoihin.

Joulukuussa 1973 ilmestyi Otto Donnerin, Måsse Groundstroemin ja Atte Blomin tuottama kokopitkä albumi Maarit, johon Love Recordsin toimesta saatiin (jälkikäteen ajateltuna) käsittämättömän kova taustatiimi. Käytännössä Maaritin taustalla soitti Albert Järvisellä ja Sakari Kukolla vahvistettu Wigwam. Lainabiisien (Carole King, Rolling Stones, Stevie Wonder) lisäksi levyn sävellyksistä vastasivat Dave Lindholm, Jim Pembroke ja Otto Donner.

Svart Recordsin vinyylimuodossa tapahtuva uudelleenjulkaisu osoittaa albumin ajattoman soundin, ajan hammas ei ole nakertanut levyn parhaita puolia. Maaritin äänessä on nuoruuden moninaisia sävyjä mutta tarvittaessa vakuuttavaa voimaa (Jumpin’ Jack Flash -coveri Synnyin saatanan merkit käsissäin) ja erityisesti iholle käyvää herkkyyttä (Lainaa vain). Otto Donnerin suureelliset jousisovitukset tuovat kokonaisuuteen arvokkuutta (Laulu kuolleesta rakastetusta) mutta kieltämättä albumin materiaalia ei voi kehua yhtenäiseksi. Sielukas ja jazz-henkinen Stevie Wonder -coveri Sua ehkä liikaa pomputin ja räkäinen rock’n’roll -kaahaus Anna tukan valuu vaan ovat aivan eri ääripäistä mutta Maarit onnistuu molemmissa siivuissa aivan mainiosti. Sovitus-ja soittopuoli on nautinnollista kautta linjan. Laadukas on ehkä liiankin vähättelevä määre.

Uudelleenjulkaisun mukana seuraava vihkonen (liitteen tekstin on laatinut Turun oma musiikkikirjastovaikuttaja Tuomas Pelttari) kertaa tärkeimmät askelmerkit ja lisäksi mukana on fotoja, jotka ovat selvästi eri maata kuin kansikuvaksi päätynyt otos. Jokainen voi itse tehdä vertailua, kauniit kasvot vai Atte Blomin päättämä “katu-uskottavampi” kuvaotos. Vuonna 1973 Maaritin esikoisalbumi toimi esitaistelijana kotimaiselle naisäänellä esitetylle rockille. Samalla nauhalle tarttui klassikko, joka ei häpeile olemassaoloaan millään osa-alueella vielä 40 elinvuoden jälkeen.

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Mitä minä luen. Nalle Österman

Nalle Österman.

Nalle Österman.

Oletko koskaan miettinyt mitä varsinaissuomalaiset musiikki-ihmiset lukevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua muusiikkivaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun Pääkirjaston Rotundassa. Esillä on myös artistin omaa musiikkia. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Rotunda sijaitsee vanhan kirjastotalon ensimmäisessä kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on pari vuotta sitten turkulaistunut Nalle Österman.

1. Kuvaile itseäsi muusikkona / musiikkielämän toimijana.

Musiikkielämän toimijana olen kuulemma ristiriitainen, mielipiteitä herättävä, vihattu ja rakastettu, ylistetty ja haukuttu, impulsiivinen, intensiivinen, röyhkeä, ärsyttävä sekä haastavakin ihminen, joka on hyvinkin kaukana sellaisesta salonkikelpoisesta ja korrektista teflonpintaisesta naminami-vaikuttajasta, joita on tapana palkita erilaisissa gaalatilaisuuksissa tässä maassa.

Synnyin Helsingissä 20. kesäkuuta 1973, mutta Turkuun päädyin 1. syyskuuta 2011, kun rakas vaimoni pääsi opiskelemaan suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta Turun yliopistoon. Huhtikuusta 2013 lähtien olen pitänyt viikoittaista musiikkipalstaa Turkulainen -lehdessä (http://www.turkulainen.fi), jossa olen esitellyt ajankohtaisen artistivieraan sekä tarjonnut alueen monipuolisimman keikkakalenterin.

13-vuotiaana aloin paukuttaa rumpuja säännöllisemmin ja 15-vuotiaana kirjoitin ensimmäiset musajuttuni Rumbaan. Siitä käynnistyi matka, joka on soittajana vienyt minut erilaisiin seikkailuihin ympäri Eurooppaa sekä vapaana toimittajana Rumban ja Turkulaisen lisäksi myös Soundiin, Suosikkiin, Hufvudstadsbladetiin, Hymyyn, Rytmiin, Ylen verkkosivuille, Tuhmaan (RIP), Johnny Knigaan (RIP), Suomi Finland Perkeleeseen (RIP) sekä Like Kustannuksen kirjailijaksi. Soittohommista olen nyttemmin eläkkeellä.

Rocktoimittajan päiväkirja -blogini (http://nalleosterman.blogspot.com) on puolestaan ollut oma leikkikenttäni ja henkireikäni käsitellä rohkeasti ja ennakkoluulottomasti erilaisia aiheita etupäässä musiikkibisneksestä ja kulissien takaa. Ilmeisen menestyksekkäästi, sillä esimerkiksi viimeisin blogikirjoitukseni MTV Push -tapahtumasta on luettu jo yli 37 000 kertaa ja sitä ovat referoineet muun muassa Ilta-Sanomat, Ylen verkkosivut ja Rumba. Aika näyttää mitä seuraavaksi.

2. Miten lukuharrastus on vaikuttanut työhösi musiikin parissa?

Omat kirjalliset harrastukset ovat yhdistyneet vahvasti työhöni musiikkitoimittajana, eli elämäkertoihin ja musiikkikirjallisuuteen. Tällaisista teoksista löytyy lukemattomia esimerkkejä kirjahyllystäni. Kirjojen lisäksi olen myös kuluttanut vuosikymmenten varrella ahkerasti musiikkilehtiä, minkä seurauksena musiikkilehtien hiipuva nykytilanne huolestuttaa ja surettaa minua suunnattomasti. Parhaat markkinoilla olevat musiikilehdet ovat tällä hetkellä ruotsalaiset Sweden Rock Magazine sekä Close-Up.

3. Esittele lempikirjasi/ -kirjailijasi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempigenresi (esimerkiksi dekkarit tai romantiikka).

Koska luen usein ja paljon musiikkielämäkertoja ja historiikkeja harrastusmielessä omaksi ilokseni sekä työni johdosta, ovat erilaiset elämäkerrat tulleet varmaankin tutuiksi läheisimmin. Näkeehän sen varmasti myös kirjahyllystäni. Sieltä löytyy myös Alvin Gibbsin kirjoittama Neighbourhood Threat: On Tour with Iggy Pop, jonka olen valinnut esiteltäväksi tässä juttusarjassa.

Bongasin tämän vuonna 1995 julkaistun teoksen syksyllä 1997 Lontoon keskustassa sijainneesta Virgin Megastoresta (RIP). Kyseessä oli hyllyn ainoa kappale, joka oli jo hieman rispaantunut ja kärsinyt. Koska teos kiinnosti, päätin kysäistä kassalla hieman alennusta 15 puntaa maksaneesta opuksesta. Silmälasipäinen myyjä katsoi minua ja näytti kädellään viittä sormea ilmaan.

– Hyvä on, ajattelin, saan viisi puntaa alennusta.

Kun sain vaihtorahat takaisin havaitsin, että myyjä oli myynyt kirjan viidellä punnalla. Tämän jälkeen etsiydyin hiljaiseen pubiin, missä ahmaisin tämän teoksen sisuksiini noin parissa tunnissa, vain muutama pintti kyytipoikana.

Alvin Gibbs kirjoittaa lennokkaasti muistoistaan Iggy Popin kiertuebändin basistina kesästä 1988 kevääseen 1989. Teos imaisee välittömästi mukaansa, vaikka Iggy Popista ja rockista ei niin välittäisikään. Suomalaisittain mielenkiintoisinta antia oman Andy McCoymme seikkailut ja sekoilut Iggy Popin kiertuekitaristina. Itse asiassa Neighbourhood Threat kertoo vähintään yhtä paljon Andystä kuin Iggystä, ellei jopa enemmän.

Musaston valikoimista löytyvä Neighbourhood Threat on uudempi ja kompaktimpi painos omasta laitoksestani. Omien empiiristen havaintojeni perusteella lennokkuutta on hieman karsittu kielellisesti oikeamman ilmaisun tieltä, mikä tekee uusintapainoksesta hieman pliisumman. Kun alkuperäispainoksen epilogissa voidaan lukea toivonkipinää Gibbsin suhtautumisessa McCoyhyn, on toivo sammunut uusintapainoksessa.

Mutta kaikkihan me tiedämme, mitä tämän jälkeen tapahtui: Andy McCoy nousi jälleen tuhkista feenikslinnun tavoin perustamaan Hanoi Rocksia yhdessä Michael Monroen kanssa, jonka nimissä syntyi lukemattomia hienoja lauluja. Andy McCoyn seuraavaa paluuta odotellessa Neighbourhood Threat antaa rock’n roll -kertomusten ystäville lukemattomia herkullisia anekdootteja ja tarinoita.

4. Käytätkö kirjastoa?

Ehdottomasti. Turun kirjaston monipuolinen valikoima on suurta kunnioitusta ja arvostusta herättävä. Pienistä yksityiskohdista huomaa, että valikoiman takaa löytyy ammattitaitoista osaamista ja moniulotteista ymmärrystä kulttuurikentän eri osa-alueille. Jo yleissivistyksen nimissä  on tärkeää turvata mahdollisimman laajat kirjastopalvelut veloituksetta kaikelle kansalle. Esimerkiksi Turun pääkirjastossa asioidessa näkee, kuinka hyvin turkulaiset ovat ottaneet koko kirjaston toiseksi olohuoneekseen – kenties juuri sen laajan ja monipuolisen tarjonnan vuoksi.

5. Jos olisit kirja, niin mikä kirja olisit?

Varmaankin Evil Dead: The Book of the Dead.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä luen, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Mahlerin seitsemäs sinfonia Kari Pohjolan mukaan

Yömusiikkia

MahlerKari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Pohjolan artikkelit julkaistaan Musastossa yksi kerrallaan, yhdeksän viikon aikana. Nyt Mahler-sarja on edennyt seitsemänteen osaan. Voit lukea aiempia arvioita täältä.

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa VII

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 7

Kuunneltu levytys: London Philharmonic Orchestra, joht. Klaus Tennstedt.

Ne kaksi kesää Maierniggissä sijaitsevalla kesäasunnolla, joihin seitsemännen sinfonian sävellystyö ajoittuu, olivat Mahlereiden perhe-elämän onnellisimpia. Saatuaan valmiiksi kuudennen sinfoniansa kesällä 1904 Mahler aloitti vielä seuraavankin sinfonian sävellystyön kyseisenä kesänä. Työ oli nopeaa, sillä seitsemäs sinfonia valmistui seuraavana vuonna, kesällä 1905. Näiden kahden sinfonian valmistumisen väliin sijoittui vielä viidennen sinfonian ensiesitys Kölnissä Mahlerin itsensä johtamana lokakuussa 1904.

Mahler itse piti seitsemättä sinfoniaansa humoristisena – jopa hilpeänä – teoksena ja parhaana siihenastisista sävellyksistään. Huumoripitoisuutta kenties kyseenalaistaa sinfonian yöllinen aihepiiri, mutta pidäkkeetöntä hyväntuulisuutta ja orkestraalista loistoa sinfonia on tulvillaan. Kuudennen ja seitsemännen sinfonian ensiesitysten välissä oli melkein kaksi ja puoli vuotta, sillä seitsemännen sinfonian ensiesitys oli vasta syyskuussa 1908 Prahassa. Praha oli Mahlerille entuudestaan tuttu kaupunki, sillä hän oli työskennellyt siellä saksalaisen teatterin kapellimestarina vuosien 1885–1886 aikana.

Seitsemäs sinfonia on viisiosainen teos, jossa on kaksi yölaulua (osat kaksi ja neljä), ja niiden välissä oleva scherzo tulisi esitysohjeensa mukaisesti soittaa varjomaisesti (schattenhaft). Sinfonia onkin saanut lempinimekseen yön. Mahlerille ominainen vahvojen kontrastien käyttö osien sisällä on seitsemännessä sinfoniassa aiempaa pehmeämpää, ja näin kuudennen sinfonian epätoivoinen päätös saa jatkokseen äärettömän kaunista, haurasta ja hyväntuulista tunnelmointia luonnon äänien sävyttämänä.

Ensimmäinen osa

Sinfonia lähtee liikkeelle hieman arkaillen, ikään kuin ympärilleen katsellen. Se on vain hetken harhaa, sillä pian päämäärätietoinen marssimainen liike valtaa hetkellisesti musiikin. Seuraava jakso on kuin luonnon liikekannallepanoa. Osan keskellä kulku rauhoittuu kauniiden hitaiden jaksojen katkomaksi luonnon mysteerien ihailuksi. Tunnelmassa on pitkään jotakin keskustelunomaista – luonto aivan kuin vastaa ihmettelijälle. Lyhyen tunnekuohun jälkeen vasket vievät marssien osan päätökseen.

Toinen osa (Ensimmäinen yömusiikki)

Miltä yöllisen tai yötä kuvaavan musiikin tulisi kuulostaa? Uhkaavalta, uneliaalta, kauniilta, pelottavalta, rauhoittavalta? Ensimmäisen yömusiikin tempomerkinnäksi Mahler on kirjoittanut allegro moderato eli kohtalaisen nopeasti. Ja osa onkin tasaisesti etenevä kokoelma kekseliästä musiikillista viehätystä, viettelystä ja luonnontunnetta. Musiikki luo vaikutelman ihmisestä keskellä yöllistä(?) luonnonmaisemaa katselemassa ja kuuntelemassa luontoa – ei itseään.

Kolmas osa

Yöllä tehdään muutakin kuin istutaan luontoa ihailemassa. Kolmannen osan musiikki vie mukanaan tanssin pauloihin. Musiikki on tanssillista, ajoittain jopa piinaavan tanssillista, ja jollakin tavalla ulkopuoliseksi jättävää. On kuin kirkkaasti valaistu tanssisali hehkuisi valssin tahdissa pimeän yön keskellä tanssijoiden piittaamatta ympäröivästä maailmasta millään tavalla; kuin ihminen omassa yössään.

Neljäs osa (Toinen yömusiikki)

Toisen yömusiikin tempomerkintä on andante amoroso (andante=käyden), jonka voisi tulkita tarkoittavan rakastettavasti tai viehättävästi soitettavaa. Tunnelma on yöllisen seesteinen, mutta kuitenkin aktiivinen; tässä ei olla menossa nukkumaan. Kysymyksessä voisi olla puiston yöllisen hyörinän kuvaus; kenties edellisen osan tanssiaisten jatkot suihkulähteiden ja koristepensaiden ympäröimänä (Alma on kertonut Mahlerilla olleen mielessään saksalaisen romantiikan maisemat yömusiikkeja säveltäessään). Tempomerkinnästä johtamalla osan voi yhtä hyvin kuvitella olevan rauhallista kävelyä halki yöllisen tunnelman.

Viides osa

Viides osa käynnistyy rumpujen pärinällä ja Wagnerin mestarilaulajista muistuttavalla lyhyellä teemalla, joka johtaa fanfaarien saattamana — Mahlerille jopa liioittelevan – positiiviseen musiikilliseen ilotteluun. Musiikki tuntuu ehtivän joka paikkaan, ja on kuin sillä yritettäisiin vangita kaikki mitä yhteen hetkeen mahtuu. Ei kuitenkaan paljoa melua tyhjästä, vaan paljon musiikillista iloa elämään. Musiikissa on kuultavissa runsaasti vaikutteita muilta säveltäjiltä; myös Mahlerin aiemmista teoksista.   

Seitsemännen sinfonian voi ajatella olevan Mahlerin vaihtoehtoinen kuvaus ihmisen elämästä; siinä missä kuudennen sinfonian sankari jauhautuu murskaksi oravanpyörässään, jatkaa seitsemännen sinfonian ”sankari” paistatteluaan auringon värikirjossa onnellinen ilme kasvoillaan!

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

Mahler

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Uudelleenjulkaistua kapinaa…Vaurio, 80-luvun punkkia Naantalista

vaurio huuto
Vaurio: Huuto Yöstä

 

Vuosina 1981–1985 toiminut naantalilainen punk/hardcore-ryhmä Vaurio on elävä esimerkki Berliinin muurin korkuisista esteistä, jotka joidenkin bändien on ylitettävä saadakseen levynsä julkiseen levitykseen. Nimellä Sidi ja Siivottomat aloittanut Vaurio nappasi nimensä Black Flagin Damaged-kiekosta. Musiikillisesti Vaurio asettui hardcoren ja suomalaisen 70-luvun punkin välimaastoon. Kohu-63 ja Kaaos saivat rinnalleen Laman ja Ratsian. Brittein suunnalta Discharge ja Subhumans mutta Dead Kennedys lienee ollut suuri tekijä ainakin vihaisten sanoitusten osalta. Vaurion tekstit henkivät kautta linjan ankaraa ja radikaalia “yhteiskunta on paska” -linjaa.

Propaganda Recordsin piti julkaista Vaurion debyytti-Ep “Sortoa Ja Vainoa” vuonna 1983. Bändi joutui kuitenkin kustantamaan itse levyn vaatiman studioajan, kuudessa tunnissa äänitettiin ja miksattiin kuusi viisua. Jostain syystä levyä ei kuitenkaan julkaistu. Pikkukiekon materiaali ilmestyi yllättäen vuonna 1996 julkaistun “Propaganda – Hardcore ‘ 83″ -kokoelman kylkiäisenä. Vaurion tyypit eivät tienneet asiasta mitään. Yhtä huonosti onnistui kokonaisen albumin tuottaminen markkinoille. Jostain syystä bändi suostui kesällä 1984 Propaganda Recordsin kosiskeluihin kokopitkästä albumista. Materiaali pukattiin kasaan vain kahdeksassa tunnissa. Mutta albumia ei näkynyt eikä kuulunut. Lopulta levy ilmestyi saksalaisen Rock-O-Raman julkaisemana nimellä A Shout From The Night. (Tuolloin Rock-O-Rama ei vielä ollut uusnatsi/white power -musiikin levittäjä…)

Turkulaisen Svart Recordsin vinyylijulkaisu “Huuto Yöstä” tuo levyn ensimmäistä kertaa kauppojen hyllylle “oikeassa muodossaan”. Kattavan historiikin sisältävä julkaisu kuuluu armotta sarjaan “parempi myöhään kun ei milloinkaan”. Levyllä Vaurio osoittaa vihaista asennetta, armotonta yhteiskuntakritiikkiä ja hardcore-henkistä ärhäkkyyttä…mutta samalla Laman ja Ratsian tunnistaa taustalta. Kitarasoundi jää paikoin vokaalien ja rumpujen jalkoihin mutta varsinkin kiekon B-puoli hehkuu armotonta asennetta ja keskisormen heristelyä. Semiklassikko

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Mitä minä luen. Jari Suominen

Jari Suominen

Jari Suominen

Oletko koskaan miettinyt mitä varsinaissuomalaiset musiikki-ihmiset lukevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua muusiikkivaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun Pääkirjaston Rotundassa. Esillä on myös artistin omaa musiikkia. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Rotunda sijaitsee vanhan kirjastotalon ensimmäisessä kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on uus-turkulainen Jari Suominen.

1. Kuvaile itseäsi muusikkona / musiikkielämän toimijana.

Olen uus-turkulainen psykedeelisen minimalismin nimeen vannova muusikko ja mediataiteilija. Vaikutan mm. kokoonpanoissa Jarse, Shogun Kunitoki, Kiila ja olen ollut studion sohvalla edesauttamassa mm. turkulaisen Pöllöt-yhtyeen debyytin syntyä. Käytän musiikinteossa melko lailla itse viriteltyä laitteistoa ja ohjelmistoja ja äänitän levyni itse. Kaikenkaikkiaan olen jonkinasteisen DIY-ideologisti. Vaikka (tai koska) olen jonkin sortin multi-instrumentalisti, en miellä itseäni varsinaiseksi soittajaksi tai ainakaan identifioi itseäni minkään soittimen soittajaksi.

Musiikin tekeminen on minulle ensisijaisesti studiotyöskentelyä, jossa kaikki musiikin tekovaiheet limittyvät saumattomasti toisiinsa.Yliopisto-opintojeni seurauksena olen päätynyt tutkimaan helsinkiläisen generalistin Erkki Kurenniemen 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuja sähkösoittimia, joiden kanssa olen myös esiintynyt lukuisia kertoja ympäri Eurooppaa. Olen myös toiminut turkulaisessa Titanik-galleriassa mm. kuratoimassa äänitaiteilijoita gallerian residenssiohjelmaan.

2. Miten lukuharrastus on vaikuttanut musiikintekemiseesi / työhösi musiikin parissa?

Lukuharrastukseni suuntautuu suhteellisen oleellisesti tietokirjallisuuteen eri muodoissaan, mitä nyt sarjakuvia tulee jonkin verran kahlattua (tässä esille nostettakoon Ville Pirisen mainiot oman tuttavapiirinikin legendoja ynnäilevät Yhesti yhessä paikassa -läpyskät). Pääpaino on musiikkiteknologiaa ja tekemistä käsittelevä kirjallisuus ja lehdet.

Eniten ehkä nimenoman musiikintekooni on vaikuttanut amerikkalaisessa Tape Op -lehdessä julkaistut artikkelit. Niissä tyypillisesti painopiste on laitefetisismin sijasta musiikin tekemisen metodologiassa ja filosofiassa ja yllättävienkin äänittäjien tai tuottajien haastatteluista voi jäädä korvan taa paljon.

3. Esittele lempikirjasi/ -kirjailijasi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempigenresi (esimerkiksi dekkarit tai romantiikka).

Mikäli tutkitaan lainaushistoriaani (tai myöhästymismaksuhistoriaa), nousee yksi teos ylitse muiden. Kyseessä on Tee-itse-korjausopas: Ford Fiesta 1976-1993.

Populaarimusiikin mullistanut soitinrakentajapioneeri Bob Moog kertoo Hans Fjellestadin dokumentissa pitävänsä sähkösoittimien rakennusharrastusta suorana jatkumona aiempien vuosikymmenten autojen rakenteluun ja virittämiseen keskittyneelle Hotrod-kulttuurille. Vähintäänkin molemmat liittyvät vahvasti tee-se-itse-liikkeeseen. Itse Moog haki innoitusta rakennustyölleen puutarhanhoidosta. Ajatus, että teknisen laitteen toimintaa voi kuka tahansa ymmärtää, sen voi kuka tahansa korjata ja sitä voi kuka tahansa muokata on mielestäni ensiarvoisen tärkeä lähtökohta monelaiselle taiteen tekemiselle.

Oma taiteen tekemiseni alkupisteenä näen nimenomaan perheemme autojen korjaus- ja huoltotyöt joita isoisäni johdolla olen tehnyt ehkä noin neljävuotiaasta. Olen jo nuorena nähnyt, että teknisten laitteiden toiminta on hahmotettavissa pienellä paneutumisella. Autoja korjaan itse edelleen ja Fiestoja on suvussa ollut lukuisia. Vuosien varrella olen laajentanut osaamistani erilaisten soitinten korjaamiseen, rakentamiseen ja muokkaamiseen sekä monimutkaisempien interaktiivisten taideinstallaatioiden rakentamiseen.

Tee-itse-korjausoppaat ovat käännöksiä Haynes kustantamon korjausoppaista. Kustantamo on keskittynyt nimenomaisesti korjausoppaiden julkaisuun ja on vuodesta 1965 alkaen julkaissut niitä yli neljäsataa. Oppaissa opastetaan tyypillisesti, kuinka kohteena oleva ajoneuvo puretaan osiin ja rakennetaan uudelleen. Korjausoppaiden maailmasta on helppo nähdä yhteys 00-luvun puolessavälissä syntyneeseen Maker-liikkeeseen, jonka edustajaksi voisin itsenikin lukea. Liikkeen kasvamiseen oleellisesti liittyvä Make Magazine julkaisi 2006 oman Oikeuksien julistuksensa (Maker’s bill of rights), jossa vaaditaan markkinoille tuotavien tuotteiden olevan suunniteltu ja rakennettu niin, että niiden korjaaminen ja muokkaaminen on mahdollista ’jos et voi avata sitä, et omista sitä’ -periaatteen mukaisesti.

Kehitys on kulkenut kuitenkin täysin päinvastaiseen suuntaan on selkeästi nähtävissä ja varsinkin 1990-luvulle tultaessa kiihtyvällä nopeudella. Vielä 1970-luvulla oli tavallista, että kodin viihde-elektroniikkalaitteisto sisälsi kytkentäkaaviot mahdollisten vikojen varalta. Autojen konehuoneet on peitetty muovilevyillä ja hajoavien kulutusosien vaihtaminen on tehty hankalaksi ilman erikoistyökaluja. Uusia korjausoppaita julkaistaan yhä, mutta väistämättä niihin tulee suhtautuneeksi katoavana kansanperinteenä ajasta, jolloin ihmiset todella omistivat autonsa ja muut tekniset laitteensa. Tämä kehitys on oleellisin syy, miksi ajan (ne vaatimattomat kilometrit mitä ylipäätään taitan muulla kuin polkupyörällä) yli 30 vuotta vanhalla autolla.

Johtuen kirjan käyttötarkoituksesta, niiden läpiselaaminen paljastaa lukijalleen jotakin niiden lainaushistoriasta. Kirjaston kirjoja tulee toki käsitellä kunnioituksella, mutta käytännössä tyypillinen lukija nauttii kirjasta auton alla kädet öljyssä. Tahriintuneet sivut paljastavat viat, joiden kanssa lukijat ovat painineet. Tämä lienee kirjaston kirjojen tapauksessa suhteellisen uniikkia, vaikkakaan en ole etsinyt multaisia sivuja sienestyskirjallisuuden tai suolavesikupruja purjehduskirjallisuuden sivuilta.

4. Käytätkö kirjastoa?

Turkuun muutettuani ehkä enemmän kun aiemmin. Keskustakirjasto on sijaintinsa puolesta oiva paikka tappaa aikaa, lukaista uudet lehdet ja sarjakuvat. Helsingin kaupunginkirjaston poistolaarista napatun Fiestan korjausoppaan myötä, varsinainen lainaustarve on kuitenkin romahtanut. Wire Magazinen ja Practical Classics -lehdet käyn kuitenkin yhä lukemassa kirjastolla.

5. Jos olisit kirja, niin mikä kirja olisit?

Mitä ilmeisimmin kyseessä pitäisi olla jokin eeppinen, jatko-osilla varustettu ja sopivasti romantiikalla maustettu kirja, kohdeyleisöäkään unohtamatta. Esim. Jean M. Untinen-Auelin Luolakarhun Klaani.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

 

 

1 kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä luen, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku