Mahlerin kuudes sinfonia Kari Pohjolan mukaan

Traaginen

MahlerAineistoKari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Pohjolan artikkelit julkaistaan Musastossa yksi kerrallaan, yhdeksän viikon aikana. Nyt Mahler-sarja on edennyt kuudenteen osaan. Voit lukea aiempia arvioita täältä.

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa VI

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 6, Traaginen

Kuunneltu levytys: Berliner Philharmoniker, joht. Herbert von Karajan.

Mahler aloitti kuudennen sinfoniansa säveltämisen kesällä 1903 ja sai sen valmiiksi toukokuussa 1905. Väliin sijoittuivat kiireiset talvet kapellimestarina ja oopperan johtajana Wienissä. Viidennen ja kuudennen sinfonian valmistumisen väliin ajoittui myös onnellisia perhetapahtumia; tyttäristä Maria Anna syntyi marraskuussa 1902 ja Anna Justine kesäkuussa 1904. Vaimonsa ihmetykseksi Mahler sävelsi samanaikaisesti kuudennen sinfoniansa kanssa kesällä 1903 Kindertotenlieder-laulusarjaa Rückert-nimisen runoilijan teksteihin; Alma piti sitä suorastaan epäonnen kutsumisena heidän elämäänsä. Erityisesti, koska kyseinen kesä oli pariskunnan yhteiselämän onnellisimpia.

Kuudes sinfonia on lisänimeltään ”traaginen”, mutta se ei ole Mahlerin itsensä nimeämä (lisänimensä se sai Mahlerin johtaman Wienin esityksen yhteydessä 1907). Traagisuus voidaan yhdistää kuudenteen sinfoniaan sekä itse musiikin että Mahlerin elämässä tuolloin tapahtuneiden asioiden vuoksi. Musiikissa aiempien sinfonioiden sankarillisuus saa tässä vähemmän voitollisen täyttymyksensä. Mahlerin elämää puolestaan synkisti kolme järkytystä kevätkesällä 1907: hänet käytännössä pakotettiin eroamaan Wienin oopperan johdosta, vanhempi tytär kuoli sairauteen ja hänellä itsellään diagnosoitiin kohtalokkaaksi myöhemmin osoittautuva keuhkosairaus. Näitä surullisia tapahtumia on haluttu kuulla kuudennen sinfonian musiikissa vaikka itse sinfonia oli sävelletty valmiiksi jo kaksi vuotta aikaisemmin.

Ensiesityksensä neliosainen kuudes sinfonia oli saanut Essenissä toukokuussa 1906. Musiikillisen ilmaisun erityisenä lisämausteena uudessa sinfoniassa oli lyömäsoitinten entistä runsaampi ja kekseliäämpi hyödyntäminen. Jo Mahlerin itsensä aikana kiistaa herätti osien ”oikea” järjestys; kumpi soitetaan toisena andante- vai scherzo-osa. Ja osien järjestys konserttiesityksissä ja levytyksissä vaihtelee edelleen.

Ensimmäinen osa

Sinfonia käynnistyy vahvalla marssirytmillä. Nyt ei olla luonnon keskellä sitä ihailemassa, vaan mennään ylpeän päättäväisesti kohti elämää ja sen haasteita. Lyömäsoittimet iskevät kolme kohtalokasta iskua, minkä jälkeen wagnermainen hämärä ympäröi hetkellisesti musiikin. Kaunis taite luo valoa musiikkiin, minkä jälkeen alku kerrataan. Marssi jatkuu toivon ja kaipauksen saattamana pysähtyäkseen hetkeksi lähes unenomaiseen rauhaan, josta musiikki riuhtaistaan uudelleen liikkeelle. Kohtalonomaisuus alkaa kasvaa musiikkiin osan loppua kohti. Osa kuitenkin päättyy valoisan vauhdikkaasti.

Toinen osa

Tässä levytyksessä toisena osana soi hyvin marssimaisesti käynnistyvä scherzo. Ensimmäisen osan marssiin verrattuna kulku ei ole yhtä suoraviivaista; tässä matkan varrelle osuu paljon enemmän tuntemattomia, ihmetystä herättäviä ja pysäyttäviä elementtejä, joiden äärelle todellakin pysähdytään marssin tauottua. Mahlerille ominaiseen tapaan luonto soi musiikin kauneimmissa hetkissä, välillä hyvinkin brutaalien jaksojen keskellä. Osan päätös on tyyni ja seesteinen.

Kolmas osa

Rauhallinen ja pehmeä musiikki käynnistää kolmannen osan. Luonnon ihannoinnin asemasta keskiössä on inhimillinen oleminen, kokeminen ja tekeminen osana luontoa. Ilmassa ikään kuin leijuu odotus, jotakin tuntuisi olevan tapahtumassa. Musiikki kasvaa hetkellisesti dramaattisemmaksi, jota seuraa uusi eteerinen jakso. Tämän jälkeen musiikissa koittaa pakahduttavan onnellinen vaihe, jossa jouset suorastaan kannattelevat kuulijaa. Mahlerin kerrotaan sijoittaneen Almaa kuvaavan teeman osan musiikkiin, ja Alman mukaan musiikki kuvaa heidän lastensa leikkiä kesäasunnon hiekkalaatikolla. Niin tai näin, osan musiikki on melkein epätodellisen kaunista.

Neljäs osa

Käärme luikertelee edellisen osan kuvaamaan paratiisiin heti aluksi. Tummat värit valtaavat musiikin, ja jo ensimmäisessä osassa kuultu lyömäsoitinten kohtaloaihe palaa musiikkiin. Marssimainen eteneminen on päättynyt ja ollaan keskellä kamppailua. Musiikki on kuin jatkuvaa rimpuilua eri suuntiin; valot ja varjot seuraavat toisiaan kohtalokkain ja runsain orkesterivärein maalattuina. Osasta ei puutu kauneutta ja ylväyttä, mutta brutaali voima jyrää ne alleen. Kuin merkkinä siitä, Mahlerille ominaiset kauniisti viiltävät jouset saavat soida uudelleen kuultavien kohtaloniskujen taustalla. Repivä rimpuilu jatkuu lyhyen hitaan jakson jälkeen. Kulku kiihtyy vääjäämätöntä loppuaan kohti, hetkellinen rauhoittuminen, ja lopulliset kolme kuoliniskua; teos päättyy aiemmista Mahlerin sinfonioista poiketen täydelliseen epätoivoon. Taistelu on ohi, sankari on kaatunut.

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

MahleraAtikkelikuva

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s