Avainsana-arkisto: 1900-1909

Mahlerin seitsemäs sinfonia Kari Pohjolan mukaan

Yömusiikkia

MahlerKari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Pohjolan artikkelit julkaistaan Musastossa yksi kerrallaan, yhdeksän viikon aikana. Nyt Mahler-sarja on edennyt seitsemänteen osaan. Voit lukea aiempia arvioita täältä.

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa VII

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 7

Kuunneltu levytys: London Philharmonic Orchestra, joht. Klaus Tennstedt.

Ne kaksi kesää Maierniggissä sijaitsevalla kesäasunnolla, joihin seitsemännen sinfonian sävellystyö ajoittuu, olivat Mahlereiden perhe-elämän onnellisimpia. Saatuaan valmiiksi kuudennen sinfoniansa kesällä 1904 Mahler aloitti vielä seuraavankin sinfonian sävellystyön kyseisenä kesänä. Työ oli nopeaa, sillä seitsemäs sinfonia valmistui seuraavana vuonna, kesällä 1905. Näiden kahden sinfonian valmistumisen väliin sijoittui vielä viidennen sinfonian ensiesitys Kölnissä Mahlerin itsensä johtamana lokakuussa 1904.

Mahler itse piti seitsemättä sinfoniaansa humoristisena – jopa hilpeänä – teoksena ja parhaana siihenastisista sävellyksistään. Huumoripitoisuutta kenties kyseenalaistaa sinfonian yöllinen aihepiiri, mutta pidäkkeetöntä hyväntuulisuutta ja orkestraalista loistoa sinfonia on tulvillaan. Kuudennen ja seitsemännen sinfonian ensiesitysten välissä oli melkein kaksi ja puoli vuotta, sillä seitsemännen sinfonian ensiesitys oli vasta syyskuussa 1908 Prahassa. Praha oli Mahlerille entuudestaan tuttu kaupunki, sillä hän oli työskennellyt siellä saksalaisen teatterin kapellimestarina vuosien 1885–1886 aikana.

Seitsemäs sinfonia on viisiosainen teos, jossa on kaksi yölaulua (osat kaksi ja neljä), ja niiden välissä oleva scherzo tulisi esitysohjeensa mukaisesti soittaa varjomaisesti (schattenhaft). Sinfonia onkin saanut lempinimekseen yön. Mahlerille ominainen vahvojen kontrastien käyttö osien sisällä on seitsemännessä sinfoniassa aiempaa pehmeämpää, ja näin kuudennen sinfonian epätoivoinen päätös saa jatkokseen äärettömän kaunista, haurasta ja hyväntuulista tunnelmointia luonnon äänien sävyttämänä.

Ensimmäinen osa

Sinfonia lähtee liikkeelle hieman arkaillen, ikään kuin ympärilleen katsellen. Se on vain hetken harhaa, sillä pian päämäärätietoinen marssimainen liike valtaa hetkellisesti musiikin. Seuraava jakso on kuin luonnon liikekannallepanoa. Osan keskellä kulku rauhoittuu kauniiden hitaiden jaksojen katkomaksi luonnon mysteerien ihailuksi. Tunnelmassa on pitkään jotakin keskustelunomaista – luonto aivan kuin vastaa ihmettelijälle. Lyhyen tunnekuohun jälkeen vasket vievät marssien osan päätökseen.

Toinen osa (Ensimmäinen yömusiikki)

Miltä yöllisen tai yötä kuvaavan musiikin tulisi kuulostaa? Uhkaavalta, uneliaalta, kauniilta, pelottavalta, rauhoittavalta? Ensimmäisen yömusiikin tempomerkinnäksi Mahler on kirjoittanut allegro moderato eli kohtalaisen nopeasti. Ja osa onkin tasaisesti etenevä kokoelma kekseliästä musiikillista viehätystä, viettelystä ja luonnontunnetta. Musiikki luo vaikutelman ihmisestä keskellä yöllistä(?) luonnonmaisemaa katselemassa ja kuuntelemassa luontoa – ei itseään.

Kolmas osa

Yöllä tehdään muutakin kuin istutaan luontoa ihailemassa. Kolmannen osan musiikki vie mukanaan tanssin pauloihin. Musiikki on tanssillista, ajoittain jopa piinaavan tanssillista, ja jollakin tavalla ulkopuoliseksi jättävää. On kuin kirkkaasti valaistu tanssisali hehkuisi valssin tahdissa pimeän yön keskellä tanssijoiden piittaamatta ympäröivästä maailmasta millään tavalla; kuin ihminen omassa yössään.

Neljäs osa (Toinen yömusiikki)

Toisen yömusiikin tempomerkintä on andante amoroso (andante=käyden), jonka voisi tulkita tarkoittavan rakastettavasti tai viehättävästi soitettavaa. Tunnelma on yöllisen seesteinen, mutta kuitenkin aktiivinen; tässä ei olla menossa nukkumaan. Kysymyksessä voisi olla puiston yöllisen hyörinän kuvaus; kenties edellisen osan tanssiaisten jatkot suihkulähteiden ja koristepensaiden ympäröimänä (Alma on kertonut Mahlerilla olleen mielessään saksalaisen romantiikan maisemat yömusiikkeja säveltäessään). Tempomerkinnästä johtamalla osan voi yhtä hyvin kuvitella olevan rauhallista kävelyä halki yöllisen tunnelman.

Viides osa

Viides osa käynnistyy rumpujen pärinällä ja Wagnerin mestarilaulajista muistuttavalla lyhyellä teemalla, joka johtaa fanfaarien saattamana — Mahlerille jopa liioittelevan – positiiviseen musiikilliseen ilotteluun. Musiikki tuntuu ehtivän joka paikkaan, ja on kuin sillä yritettäisiin vangita kaikki mitä yhteen hetkeen mahtuu. Ei kuitenkaan paljoa melua tyhjästä, vaan paljon musiikillista iloa elämään. Musiikissa on kuultavissa runsaasti vaikutteita muilta säveltäjiltä; myös Mahlerin aiemmista teoksista.   

Seitsemännen sinfonian voi ajatella olevan Mahlerin vaihtoehtoinen kuvaus ihmisen elämästä; siinä missä kuudennen sinfonian sankari jauhautuu murskaksi oravanpyörässään, jatkaa seitsemännen sinfonian ”sankari” paistatteluaan auringon värikirjossa onnellinen ilme kasvoillaan!

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

Mahler

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Mahlerin viides sinfonia Kari Pohjolan mukaan

Sinfonia kuin elämä itse

MahlerAineistoKari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Pohjolan artikkelit julkaistaan Musastossa yksi kerrallaan, yhdeksän viikon aikana. Nyt Mahler-sarja on edennyt viidenteen osaan. Voit lukea aiempia arvioita täältä.

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa V

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 5

Kuunneltu levytys: Wiener Philharmoniker, joht. Leonard Bernstein.

Viidennen sinfonian sävellystyö ajoittuu kesiin 1901 ja 1902 ja se myös valmistui kesällä 1902. Ensiesitys oli kuitenkin vasta lokakuussa 1904. Sävellystyön aikana Mahler työskenteli Wienin valtionoopperan johtajana. Aiemmin (1899) hankittu uusi kesäpaikka Maierniggin lähistöllä toimi ympäristöineen sinfonioiden sävellyspaikkana, inspiraation lähteenä ja myös pakopaikkana Wienin työkiireistä. Mahler avioitui maaliskuussa 1902 Wienin kenties tavoitelluimman nuoren naisen, Alma Schindlerin, kanssa. Mahlerin väitetään kertoneen, että viidennen sinfonian neljäs osa (sävellystyö ei ollut vielä avioitumisen aikaan valmis) – tunnettu Adagietto – olisi musiikillinen rakkaudentunnustus hänen vaimolleen. Pariskunnan kirjeenvaihdon perusteella voi sanoa Mahlerin olleen hyvin omistautunut avioliitolleen, mutta myös hyvin omistava itseään lähes kaksikymmentä vuotta nuorempaa vaimoaan kohtaan.

Viides sinfonia aloittaa keskikauden sinfonioiden sarjan Mahlerin tuotannossa. Näitä kolmea sinfoniaa – viides, kuudes ja seitsemäs – yhdistää niiden ohjelmattomuus ja se, että niissä ei ole sooloääni- eikä kuoro-osuuksia. Neljässä ensimmäisessä sinfoniassa nimetyt teososat ja käytetyt laulutekstit ohjasivat kuulijoiden vastaanottoa toivottuun(?) suuntaan, mutta mahdollisesti Mahler koki nyt hallitsevansa musiikilliset ilmaisukeinot niin mestarillisesti, että tulevien sinfonioiden merkitykset aukeaisivat kuulijoille ilman sanallisia viitteitäkin. Viides sinfonia on viisiosainen pikkujättiläinen, jossa elämää katsotaan häpeilemättä silmästä silmään.

Ensimmäinen osa

Esitysmerkinnässä – ei siis osan nimenä – sanotaan surumarssi (Trauermarsch), mikä kuvaakin hyvin osan alun tunnelmaa. Fanfaari vetää sinfonian raskaat vaunut liikkeelle, ja surumielinen tunnelma ympäröi hitaasti vaunujen perässä etenevää kulkuetta. Kiihkeä elämää pursuava musiikillinen hetki läpivalaisee hetkellisesti surusaattueen. Pian matka kuitenkin jatkuu, mutta nyt hienovaraisen toivon säestämänä. Perille pääsy on lyhyt ja voimakas huipennus, unohdus, minkä jälkeen osa päättyy hiljaa.

Toinen osa

Toisen osan aluksi pyörremyrsky vie edellisen osan surumarssin muistot mennessään. Musiikin vimma vie kuulijan elokuvalliseen maisemaan. Tunnelma on äärettömän voimakas, kuvallista ilmaisua rikkaampi ja voimakkaampi. Alun jännitys purkautuu tanssilliseksi rytmiksi, jossa lainataan ensimmäisen osan lopussa lyhyesti soinutta teemaa. Kiihko palaa musiikkiin vuorotellakseen osin painajaismaiseksi yltyvän hidasrytmisen tanssin kanssa. Jos ensimmäinen osa ajatellaan surumarssiksi, on toinen osa kuviteltavissa ihmisen elämänvaiheiden läpikäymiseksi; iloineen, kiihkoineen ja suruineen. Minkä ylväs, vaikenemista edeltävä, lopetus vahvistaa.

Kolmas osa

Kolmannen osan alussa kuulija herätetään kirkkaaseen, lähes silmiä särkevään, valoon ja viedään tanssimaan Mahlerin tapaan. Neljännen sinfonian salonkitanssin salaperäisyys vaihtuu tässä pääosin vilpittömäksi maalaistanssiksi, ja palatsien kimallus metsien huminaksi ja luonnon ääniksi. Osa ei kuitenkaan ole pelkkää reipasta tanssia alusta loppuun, vaan osin hyvinkin rauhallista tunnelmointia, mikä tietysti välillä iskevästi rikotaan kontrastien aikaansaamiseksi. Lopuksi kaihoisa tunnelma kiihdytetään vielä kertaalleen riehakkaaksi, mikä päättää osan hengästyttävästi.

Neljäs osa

Kysymyksessä lienee Mahlerin tunnetuin sävellys; Luchino Visconti käytti sitä Kuolema Venetsiassa -elokuvansa (perustuu Thomas Mannin pienoisromaaniin) tunnelman luojana onnistuneesti, mikä osaltaan varmasti lisäsi kiinnostusta Mahlerin musiikkia kohtaan. Musiikki on hellästi haaveksivaa, viipyilevää ja kuulijansa ympärille hitaasti kietoutuvaa. Siitä ei kuitenkaan puutu dramaattisiakaan sävyjä. Mahlerille ominaiseen tapaan, mikään ei koskaan ole pelkästään/puhtaasti jotakin, vaan kaikki rakentuu aina useammista yhteen liittyvistä asioista. Kauneinkaan yksittäinen sinfonian osa ei voi olla ainoastaan kaunis; todellinen kauneus pitää tuoda esille ympäristöstään, jotta se voisi erottua.

Viides osa

Viidennen osan alku kuulostaa melkein siltä, kuin paimen kurkistaisi niityn reunalla sijaitsevan puun takaa ihmetellen, joko sopii tulla esiin. Luontoidyllin keskellä kuullaan aiheita edellisestä osasta. Musiikki kasvaa suureelliseen mittaan täyteläisin orkesterivärein sävytettynä ja luo ajatuksen ulottumisestaan kaikkialle. Ensimmäisen osan surumarssista on kuljettu viimeisen osan äärettömän elämänhaluiseen, riemukkaaseen ja maailmoja syleilevään tunnelmaan. On kuin yhden yksilön koko elämänkokemus suruineen ja iloineen olisi pakattu yhden sinfonian sisään, ja viimeinen osa huipentaa tämän – täynnä ylpeyttä omasta mahtavuudestaan.

Tiivistäen Mahlerin viidennestä sinfoniasta voisi sanoa: Vaikeuksien kautta voittoon!

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

MahleraAtikkelikuva

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Mahlerin kolmas sinfonia Kari Pohjolan mukaan

Laulu suuresta Panista

MahlerAineistoTurun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin avattiin oma paikka Gustav Mahlerin musiikille. Itävaltalainen Mahler (1860–1911) tunnetaan erityisen hyvin sinfonioistaan, joita Kari Pohjola kuvailee Musastossa. Julkaisemme Pohjolan artikkelin kerran viikossa yhdeksän viikon aikana. Sinfoniasarjan muut arviot löydät täältä.

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa III

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen. Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 3

Kuunneltu levytys: Tonhalle Orchestra Zurich & Schweizer Kammerchor & Zürcher Sängerknaben, joht. David Zinman; kontra-altto Birgit Remmert)

Mahlerin kolmatta sinfoniaa kutsutaan lempinimellä ”Laulu suuresta Panista”. Sinfonian perusvire on hyvin panteistinen. Panteismin mukainen kaikkialla oleva jumaluus on eri tavoin läsnä sinfonian kaikissa osissa; ympäröivää maailmaa ikään kuin hämmästellään eri näkökulmista. Kuusiosaisen sinfonian osilla oli vielä teoksen valmistuttua vuonna 1896 seuraavanlaisia nimiä: ”Johdanto – Pan herää, Kesä saapuu; Mitä kedon kukat kertovat minulle; Mitä metsän eläimet kertovat minulle; Mitä ihminen kertoo minulle; Mitä enkelit kertovat minulle; Mitä rakkaus kertoo minulle”. Mahler kuitenkin luopui kolmannen sinfoniansa osien nimeämisestä; kenties siksi, että koki sen rajaavan liikaa sinfonian vastaanottoa? Tosin Mahlerin kerrotaan olleen sitä mieltä, että musiikin taustalla olisi aina jokin ohjelma; eli että jotakin tarinaa sinänsä abstraktilla musiikilla aina kerrotaan. Mahlerin aikalaisista esimerkiksi Richard Strauss sävelsi sävelrunoja, joiden aiheet oli otettu suoraan kirjallisista teoksista.

Kuten edeltäneessä ”Ylösnousemussinfoniassa” on kolmannessakin sinfoniassa lauluosuuksia; neljännessä osassa kontra-altto laulaa Friedrich Nietzschen ”Näin puhui Zarathustra”-teoksen tekstiä ja viidennessä osassa solisti laulaa yhdessä kuoron kanssa ”Pojan ihmetorvi”-kokoelman runotekstiä (Mahlerille läheinen runokokoelma ”Das Knaben Wunderhorn”, jonka runoihin hän sävelsi useita lauluja). Sinfonian sävellystyön aikana Mahler oli kapellimestarina Hampurissa. Koko kolmannen sinfonian ensiesitys oli vasta heinäkuussa 1902 Krefeldissä Saksassa, ja se sai erittäin innostuneen vastaanoton.

Ensimmäinen osa

Sinfonian ensimmäinen osa on kankeasti liikkeelle lähtevä yli puolituntia kestävä järkäle. Se alkaa fanfaarin omaisesti, ikään kuin jokin haluttaisiin saada hereille, ja hiljalleen musiikkiin syntyy vähittäistä liikettä. Hetkellinen luontoidylli katkeaa kuin voimakkaisiin irti riuhtaisuihin, minkä jälkeen musiikkiin tulee päämäärätietoisuutta; ollaan vihdoinkin matkalla jotakin kohti. Tunnelma kohoaa banaaliksi tanssiksi tai kulkueeksi. Tämän jälkeen musiikki hiljenee alun teemojen tapailuun. Luonto on herännyt, ja musiikki pysähtynyt sitä ihailemaan. Rauhallista tunnelmointia seuraa iloisen irvokas marssi, mikä päättyy osan alun kertaukseen. Osan voi kuvitella päättyvän rytmikkääseen kauniita maisemia ja linnunlaulua halkovaan kävelyyn.

Toinen osa

Lähes ylitsevuotavan kaunista ilmapiiriä halkovat kenties perhosen siiveniskut tai kepeästi niityllä leijailevat höyhenet. Osa on hellän tanssillinen. Kaikki on äärimmäisen keveää ja luonnollista. On kuin katselisi kaunista luontoa tarkastelevaa maalausta, jossa ihminen on ainoastaan kokijana, ei osallisena kuvan – tai tässä tapauksessa musiikin – tapahtumiin.

Kolmas osa

Luonnosta iloitseminen jatkuu kolmannessa osassa. Sillä muutoksella edelliseen, että musiikkiin tulee mukaan ajoittaisia painavampia sävyjä. Tämä ei tuo mukanaan synkkyyttä, vaan enemmänkin maanläheisyyttä. Kiireettömyys ja rauha on pitkään suorastaan käsin kosketeltavaa. Idylli rikkoutuu välillä kuin virvatulten tanssiin. Ihmisen poissaolo musiikin luomasta todellisuudesta on edellisen osan tavoin itsestään selvää.     

Neljäs osa

Laulu palauttaa neljännessä osassa ihmisen sinfonian kuvaamaan maisemaan. Kontra-altto laulaa Nietzschen kirjoittamaa Zarathustran ”Keskiyön laulua”, jossa varoitetaan ihmistä maailman syvyydestä, siihen kuuluvasta tuskasta ja ikuisuuteen kaipaavasta ilosta. Musiikinkin voi kuulla kumpuavan syvyydestä, jostakin toiselta puolelta. Osa on harras ja toimii vastapainona edellisten osien valoisuudelle.

Viides osa

Osa käynnistyy kellojen säestämällä kuorolaululla, johon kontra-altto myöhemmin liittyy mukaan. Laulussa kerrotaan kolmesta enkelistä ”Es sungen drei Engel”, jotka laulavat Pietarin vapautumisesta synneistään ja siitä, että syntisen tulee rakastaa Jumalaa. Osa kuulostaa valoisan uskonnolliselta, jopa naiivilta, joululaululta. Solistin osuus tuo siihen hienoista alakuloisuutta.

Kuudes osa

Viimeinen osa käynnistyy seesteisesti; se on kuin täysin irti sitä edeltäneistä osista. Se on yksi Mahlerin monista hätkähdyttävän tunnepitoisista ja hienoista hitaista osista. Viimeinen osa tiivistää koko sinfonian jonkinlaiseksi maailman käsittämättömyyden hyväksymiseksi; maailmaa ei voi ymmärtää, siinä täytyy pystyä elämään!

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

Mahler

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki