Avainsana-arkisto: Mahler

Das Lied von der Erde – Maan laulu Kari Pohjolan mukaan

Hyvästejä, luopumista

MahlerAineistoKari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Artikkelit julkaistaan Musastossa yksi kerrallaan, reilun kahden kuukauden aikana. Vielä ennen kymmenennen sinfonian kuvailua Pohjola kertoo teoksesta Das Lied von der Erde. Voit lukea kirjoitussarjan aiempia osia täältä.

Säveltäjähylly Gustav Mahlerille

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahler –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa X

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

– Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

– Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Kirjoitussarjassa käyttämäni lähteet:

Murtomäki, Veijo: Romantiikan orkesterimusiikki saksalaisella alueella – Gustav Mahler (artikkeli Sibelius-Akatemian musiikinhistorian tietokannassa)

Fischer, Jens Malte: Gustav Mahler (2011)

Blaukopf, Kurt & Blaukopf, Herta: Mahler – his life, work and world (1991)

Gustav Mahler: Letters to his wife (2004); edited by Henry Louis de La Grange and Günther Weiss

Das Lied von der Erde

Kuunneltu levytys: Philharmonia Orchestra, joht. Otto Klemperer; Christa Ludwig (mezzo-soprano), Fritz Wunderlich (tenor).

Tarkastellessamme seuraavassa Das Lied von der Erde- teosta (”Maan laulu”) tarkoittaa se paluuta yhdeksättä sinfoniaa edeltäneeseen aikaan Mahlereiden elämässä (Gustav sävelsi yhdeksännen sinfonian kesällä 1909). Edellisessä kirjoituksessa kerrotut tapahtumat touko- ja heinäkuussa 1907 (irtisanoutuminen Wienin valtionoopperasta, tyttären kuolema ja Gustavilla diagnosoitu sydänsairaus) värittävät vahvasti ”Maan laulun” sisältöä. Mahler sävelsi sen perheen uudessa kesäpaikassa Toblachissa kesän 1908 aikana. Mahler ei halunnut kutsua teosta yhdeksänneksi sinfoniakseen — syynä taikausko yhdeksänsien sinfonioiden kiroukseen Beethovenin jälkeen(?) — ja niin hän kutsui sitä ”sinfoniaksi tenori- ja alttoäänille ja orkesterille”.

”Maan laulu” perustuu 1907 saksaksi ilmestyneeseen kiinalaisten runojen kokoelmaan (Hans Bethge: Die chinesische Flöte). Mahlerin säveltämien runojen aihepiiri liikkuu olemassaolon katoavaisuuden ja kaiken turhuuden ympärillä. Toki mukana on myös hänelle niin tärkeä rakkaus luontoa kohtaan. ”Maan laulu” koostuu kuudesta laulusta. Teoskokonaisuuden aloittaa ”juomalaulu maan kurjuudesta”, sitä seuraavat laulut ”yksinäisestä syksyssä” ja ”nuoruudesta”, minkä jälkeen lauletaan ”kauneudesta” ja ”juopuneesta keväässä”. Sarjan päättää laulu ”jäähyväiset”, joka on sarjan sinfoninen finaali. Mahler ei itse saanut kuulla valmista teostaan, sillä se kantaesitettiin Münchenissä marraskuussa 1911, noin puoli vuotta hänen kuolemansa jälkeen.     

Ensimmäinen osa: Das Trinklied von Jammer der Erde (Juomalaulu maan murheesta)

Teos alkaa tenorin esittämällä juomalaululla. Mistään perinteisestä oopperajuomalaulusta ei alkuunkaan ole kysymys, vaan hyväntuulisesta laulusta, jonka pääsisältönä on elämän katoavaisuuden toteaminen. Ollaan kapakan pöydän ääressä, jossa iloinen nousuhumalikko puhkeaa laulamaan — surua ilon keskellä. Musiikki on paikoin innostunutta, välillä haikean surumielistä ja ajoittain ylenpalttisen toiveikastakin. Kolmesti toistettava lausahdus ”Outo on elämä, ja kuolema” määrittelee myös musiikillista ilmaisua, sillä sen sävyt vaihtelevat äärilaidasta toiseen.

Toinen osa: Der Einsame im Herbst (Yksinäinen syksyllä)

Toisen osan laulaa matala naisääni. Kysymyksessä on surullinen teksti siitä, mitä syksy saa aikaan luonnossa, ja mitä syksy tarkoittaa ihmisen sydämessä; kun kaikki on lakastunut, ja ihminen kaipaa lepoa ja virkistystä. Musiikki loihtii aluksi tekstissä mainitun syysusvan kuulijan ympärille, ja hyvin kamarimusiikillinen sointi luo haurauden ja yksinäisyyden tuntoja. Tunnelma muuttuu hetkellisesti toiveikkaaksi laulettaessa uskollisesta lepopaikasta, mutta toiveikkuus muuttuu lopussa epätoivoksi.

Kolmas osa: Von der Jugend (Nuoruudesta)

Tenorin laulama kolmas osa on teoksen valoisin. Se suorastaan kuplii hyvää tuulta kertoessaan ystävysten onnellisesta hetkestä lammen keskellä pienessä paviljongissa. Musiikissa tapahtuu hieno käänne, kun tekstissä kuvattu tilanne muuttuu lammen kuvastamana peilikuvakseen. Lopuksi kuitenkin palataan alun oikeaan, ei peilin vääristämään, tunnelmaan.

Neljäs osa: Von der Schönheit (Kauneudesta)

Seuraavaksi matala naisääni laulaa joen rannalla lootuksenkukkia poimivista tytöistä, joille musiikki luo kauniin idyllisen tunnelman, jossa ”päivänkehrä kultaa heidän hahmonsa”. On melkein mahdollista aavistaa lootuksenkukkien tuoksu musiikissa. Musiikin tunnelma muuttuu railakkaaksi komeiden poikien ilmestyessä ratsuillaan paikalle. Tekstin kuvaama hevosen vauhko laukka soi lyhyenä marssimaisena jaksona musiikissa ja talloo samalla kaiken hehkeän alleen. Osa päättyy viettelevään musiikkiin tytöistä kauneimman kaihotessa pojan perään.

Viides osa: Der Trunkene im Frühling (Juopunut keväässä)

Juopunut keväässä ei ole juopunut keväästä, vaan juomamaljojen tyhjentämisestä. Tenori esittää vastustamattoman hyväntuulisen laulun, jossa juodaan tositarkoituksella alkavasta keväästä huolimatta. Millään muulla kuin juomisella ei tekstin mukaan ole väliä; musiikin kertoessa kuitenkin hieman toisenlaista tarinaa.

Kuudes osa: Der Abschied (Hyvästijättö)

Raskas surumielisyys avaa viimeisen osan auringon painuessa vuorten taakse. Musiikki muistuttaa Mahlerin aiempien sinfonioiden adagio-osista. Maailma nukahtaa ympärillä, musiikki saattaa luonnon lepäämään ja ihmiset uneksivat nuoruusajan onnesta musiikin säestäessä toiveikkaasti. Tunnelma viilenee hetkeksi, kun käy ilmi, että kysymyksessä on ystävän hyvästeleminen. Ystävän odotuksessa soi aluksi kaipuu ja luonnon kauneuden ihailu, vähitellen musiikki muuttuu yhä surumielisemmäksi ja kohtalokkaammaksi. Ystävän saapuessa musiikki lähes seisahtuu, ja tekstissä todetaan, että ”ystävä, minulle ei maailmassa onni ollut suopea”. Musiikissa soi uudelleen lyhyt muistuma Mahlerin aiemmista teoksista, tekstissä puhutaan synnyinseudusta ja rakkaan maan heräämisestä kevääseen. Jouset soivat kaipuuta ja musiikki vaimenee vähitellen laulajan toistaessa yhä uudelleen sanaa ”iäti”. Musiikki ei lopu, se jää soimaan yhä vaimeammin ja vaimeammin ja vaimeammin…    

Erilaisten hyvästien jättäminen ja menettäminen määrittelevät ”Maan laulua”. Sävellettyjen runojen teksti ohjaa teoksen tulkintaa, totta kai, mutta musiikin sävyt ovat myös hyvin paljastavia. Välillä musiikillinen tunnelma on täysin yhtä tekstin kanssa ja välillä musiikki asettaa tekstin tarkkaan läpivalaisuun. Sillä Mahlerin kaltaiselle ihmiselle ”ei mitään väliä – asenne” on uskoakseni ollut täysin tuntematon – jopa pahimman epäuskon keskellä.

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

MahleraAtikkelikuva

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Taidemusiikki

Mahlerin kuudes sinfonia Kari Pohjolan mukaan

Traaginen

MahlerAineistoKari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Pohjolan artikkelit julkaistaan Musastossa yksi kerrallaan, yhdeksän viikon aikana. Nyt Mahler-sarja on edennyt kuudenteen osaan. Voit lukea aiempia arvioita täältä.

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa VI

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 6, Traaginen

Kuunneltu levytys: Berliner Philharmoniker, joht. Herbert von Karajan.

Mahler aloitti kuudennen sinfoniansa säveltämisen kesällä 1903 ja sai sen valmiiksi toukokuussa 1905. Väliin sijoittuivat kiireiset talvet kapellimestarina ja oopperan johtajana Wienissä. Viidennen ja kuudennen sinfonian valmistumisen väliin ajoittui myös onnellisia perhetapahtumia; tyttäristä Maria Anna syntyi marraskuussa 1902 ja Anna Justine kesäkuussa 1904. Vaimonsa ihmetykseksi Mahler sävelsi samanaikaisesti kuudennen sinfoniansa kanssa kesällä 1903 Kindertotenlieder-laulusarjaa Rückert-nimisen runoilijan teksteihin; Alma piti sitä suorastaan epäonnen kutsumisena heidän elämäänsä. Erityisesti, koska kyseinen kesä oli pariskunnan yhteiselämän onnellisimpia.

Kuudes sinfonia on lisänimeltään ”traaginen”, mutta se ei ole Mahlerin itsensä nimeämä (lisänimensä se sai Mahlerin johtaman Wienin esityksen yhteydessä 1907). Traagisuus voidaan yhdistää kuudenteen sinfoniaan sekä itse musiikin että Mahlerin elämässä tuolloin tapahtuneiden asioiden vuoksi. Musiikissa aiempien sinfonioiden sankarillisuus saa tässä vähemmän voitollisen täyttymyksensä. Mahlerin elämää puolestaan synkisti kolme järkytystä kevätkesällä 1907: hänet käytännössä pakotettiin eroamaan Wienin oopperan johdosta, vanhempi tytär kuoli sairauteen ja hänellä itsellään diagnosoitiin kohtalokkaaksi myöhemmin osoittautuva keuhkosairaus. Näitä surullisia tapahtumia on haluttu kuulla kuudennen sinfonian musiikissa vaikka itse sinfonia oli sävelletty valmiiksi jo kaksi vuotta aikaisemmin.

Ensiesityksensä neliosainen kuudes sinfonia oli saanut Essenissä toukokuussa 1906. Musiikillisen ilmaisun erityisenä lisämausteena uudessa sinfoniassa oli lyömäsoitinten entistä runsaampi ja kekseliäämpi hyödyntäminen. Jo Mahlerin itsensä aikana kiistaa herätti osien ”oikea” järjestys; kumpi soitetaan toisena andante- vai scherzo-osa. Ja osien järjestys konserttiesityksissä ja levytyksissä vaihtelee edelleen.

Ensimmäinen osa

Sinfonia käynnistyy vahvalla marssirytmillä. Nyt ei olla luonnon keskellä sitä ihailemassa, vaan mennään ylpeän päättäväisesti kohti elämää ja sen haasteita. Lyömäsoittimet iskevät kolme kohtalokasta iskua, minkä jälkeen wagnermainen hämärä ympäröi hetkellisesti musiikin. Kaunis taite luo valoa musiikkiin, minkä jälkeen alku kerrataan. Marssi jatkuu toivon ja kaipauksen saattamana pysähtyäkseen hetkeksi lähes unenomaiseen rauhaan, josta musiikki riuhtaistaan uudelleen liikkeelle. Kohtalonomaisuus alkaa kasvaa musiikkiin osan loppua kohti. Osa kuitenkin päättyy valoisan vauhdikkaasti.

Toinen osa

Tässä levytyksessä toisena osana soi hyvin marssimaisesti käynnistyvä scherzo. Ensimmäisen osan marssiin verrattuna kulku ei ole yhtä suoraviivaista; tässä matkan varrelle osuu paljon enemmän tuntemattomia, ihmetystä herättäviä ja pysäyttäviä elementtejä, joiden äärelle todellakin pysähdytään marssin tauottua. Mahlerille ominaiseen tapaan luonto soi musiikin kauneimmissa hetkissä, välillä hyvinkin brutaalien jaksojen keskellä. Osan päätös on tyyni ja seesteinen.

Kolmas osa

Rauhallinen ja pehmeä musiikki käynnistää kolmannen osan. Luonnon ihannoinnin asemasta keskiössä on inhimillinen oleminen, kokeminen ja tekeminen osana luontoa. Ilmassa ikään kuin leijuu odotus, jotakin tuntuisi olevan tapahtumassa. Musiikki kasvaa hetkellisesti dramaattisemmaksi, jota seuraa uusi eteerinen jakso. Tämän jälkeen musiikissa koittaa pakahduttavan onnellinen vaihe, jossa jouset suorastaan kannattelevat kuulijaa. Mahlerin kerrotaan sijoittaneen Almaa kuvaavan teeman osan musiikkiin, ja Alman mukaan musiikki kuvaa heidän lastensa leikkiä kesäasunnon hiekkalaatikolla. Niin tai näin, osan musiikki on melkein epätodellisen kaunista.

Neljäs osa

Käärme luikertelee edellisen osan kuvaamaan paratiisiin heti aluksi. Tummat värit valtaavat musiikin, ja jo ensimmäisessä osassa kuultu lyömäsoitinten kohtaloaihe palaa musiikkiin. Marssimainen eteneminen on päättynyt ja ollaan keskellä kamppailua. Musiikki on kuin jatkuvaa rimpuilua eri suuntiin; valot ja varjot seuraavat toisiaan kohtalokkain ja runsain orkesterivärein maalattuina. Osasta ei puutu kauneutta ja ylväyttä, mutta brutaali voima jyrää ne alleen. Kuin merkkinä siitä, Mahlerille ominaiset kauniisti viiltävät jouset saavat soida uudelleen kuultavien kohtaloniskujen taustalla. Repivä rimpuilu jatkuu lyhyen hitaan jakson jälkeen. Kulku kiihtyy vääjäämätöntä loppuaan kohti, hetkellinen rauhoittuminen, ja lopulliset kolme kuoliniskua; teos päättyy aiemmista Mahlerin sinfonioista poiketen täydelliseen epätoivoon. Taistelu on ohi, sankari on kaatunut.

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

MahleraAtikkelikuva

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Mahlerin kolmas sinfonia Kari Pohjolan mukaan

Laulu suuresta Panista

MahlerAineistoTurun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin avattiin oma paikka Gustav Mahlerin musiikille. Itävaltalainen Mahler (1860–1911) tunnetaan erityisen hyvin sinfonioistaan, joita Kari Pohjola kuvailee Musastossa. Julkaisemme Pohjolan artikkelin kerran viikossa yhdeksän viikon aikana. Sinfoniasarjan muut arviot löydät täältä.

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa III

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen. Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 3

Kuunneltu levytys: Tonhalle Orchestra Zurich & Schweizer Kammerchor & Zürcher Sängerknaben, joht. David Zinman; kontra-altto Birgit Remmert)

Mahlerin kolmatta sinfoniaa kutsutaan lempinimellä ”Laulu suuresta Panista”. Sinfonian perusvire on hyvin panteistinen. Panteismin mukainen kaikkialla oleva jumaluus on eri tavoin läsnä sinfonian kaikissa osissa; ympäröivää maailmaa ikään kuin hämmästellään eri näkökulmista. Kuusiosaisen sinfonian osilla oli vielä teoksen valmistuttua vuonna 1896 seuraavanlaisia nimiä: ”Johdanto – Pan herää, Kesä saapuu; Mitä kedon kukat kertovat minulle; Mitä metsän eläimet kertovat minulle; Mitä ihminen kertoo minulle; Mitä enkelit kertovat minulle; Mitä rakkaus kertoo minulle”. Mahler kuitenkin luopui kolmannen sinfoniansa osien nimeämisestä; kenties siksi, että koki sen rajaavan liikaa sinfonian vastaanottoa? Tosin Mahlerin kerrotaan olleen sitä mieltä, että musiikin taustalla olisi aina jokin ohjelma; eli että jotakin tarinaa sinänsä abstraktilla musiikilla aina kerrotaan. Mahlerin aikalaisista esimerkiksi Richard Strauss sävelsi sävelrunoja, joiden aiheet oli otettu suoraan kirjallisista teoksista.

Kuten edeltäneessä ”Ylösnousemussinfoniassa” on kolmannessakin sinfoniassa lauluosuuksia; neljännessä osassa kontra-altto laulaa Friedrich Nietzschen ”Näin puhui Zarathustra”-teoksen tekstiä ja viidennessä osassa solisti laulaa yhdessä kuoron kanssa ”Pojan ihmetorvi”-kokoelman runotekstiä (Mahlerille läheinen runokokoelma ”Das Knaben Wunderhorn”, jonka runoihin hän sävelsi useita lauluja). Sinfonian sävellystyön aikana Mahler oli kapellimestarina Hampurissa. Koko kolmannen sinfonian ensiesitys oli vasta heinäkuussa 1902 Krefeldissä Saksassa, ja se sai erittäin innostuneen vastaanoton.

Ensimmäinen osa

Sinfonian ensimmäinen osa on kankeasti liikkeelle lähtevä yli puolituntia kestävä järkäle. Se alkaa fanfaarin omaisesti, ikään kuin jokin haluttaisiin saada hereille, ja hiljalleen musiikkiin syntyy vähittäistä liikettä. Hetkellinen luontoidylli katkeaa kuin voimakkaisiin irti riuhtaisuihin, minkä jälkeen musiikkiin tulee päämäärätietoisuutta; ollaan vihdoinkin matkalla jotakin kohti. Tunnelma kohoaa banaaliksi tanssiksi tai kulkueeksi. Tämän jälkeen musiikki hiljenee alun teemojen tapailuun. Luonto on herännyt, ja musiikki pysähtynyt sitä ihailemaan. Rauhallista tunnelmointia seuraa iloisen irvokas marssi, mikä päättyy osan alun kertaukseen. Osan voi kuvitella päättyvän rytmikkääseen kauniita maisemia ja linnunlaulua halkovaan kävelyyn.

Toinen osa

Lähes ylitsevuotavan kaunista ilmapiiriä halkovat kenties perhosen siiveniskut tai kepeästi niityllä leijailevat höyhenet. Osa on hellän tanssillinen. Kaikki on äärimmäisen keveää ja luonnollista. On kuin katselisi kaunista luontoa tarkastelevaa maalausta, jossa ihminen on ainoastaan kokijana, ei osallisena kuvan – tai tässä tapauksessa musiikin – tapahtumiin.

Kolmas osa

Luonnosta iloitseminen jatkuu kolmannessa osassa. Sillä muutoksella edelliseen, että musiikkiin tulee mukaan ajoittaisia painavampia sävyjä. Tämä ei tuo mukanaan synkkyyttä, vaan enemmänkin maanläheisyyttä. Kiireettömyys ja rauha on pitkään suorastaan käsin kosketeltavaa. Idylli rikkoutuu välillä kuin virvatulten tanssiin. Ihmisen poissaolo musiikin luomasta todellisuudesta on edellisen osan tavoin itsestään selvää.     

Neljäs osa

Laulu palauttaa neljännessä osassa ihmisen sinfonian kuvaamaan maisemaan. Kontra-altto laulaa Nietzschen kirjoittamaa Zarathustran ”Keskiyön laulua”, jossa varoitetaan ihmistä maailman syvyydestä, siihen kuuluvasta tuskasta ja ikuisuuteen kaipaavasta ilosta. Musiikinkin voi kuulla kumpuavan syvyydestä, jostakin toiselta puolelta. Osa on harras ja toimii vastapainona edellisten osien valoisuudelle.

Viides osa

Osa käynnistyy kellojen säestämällä kuorolaululla, johon kontra-altto myöhemmin liittyy mukaan. Laulussa kerrotaan kolmesta enkelistä ”Es sungen drei Engel”, jotka laulavat Pietarin vapautumisesta synneistään ja siitä, että syntisen tulee rakastaa Jumalaa. Osa kuulostaa valoisan uskonnolliselta, jopa naiivilta, joululaululta. Solistin osuus tuo siihen hienoista alakuloisuutta.

Kuudes osa

Viimeinen osa käynnistyy seesteisesti; se on kuin täysin irti sitä edeltäneistä osista. Se on yksi Mahlerin monista hätkähdyttävän tunnepitoisista ja hienoista hitaista osista. Viimeinen osa tiivistää koko sinfonian jonkinlaiseksi maailman käsittämättömyyden hyväksymiseksi; maailmaa ei voi ymmärtää, siinä täytyy pystyä elämään!

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

Mahler

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Kari Pohjolan sarja Gustav Mahlerin sinfonioista alkaa – uusi säveltäjähylly avattu Turussa

Mahler!

MahlerTurun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin avattiin oma paikka Gustav Mahlerin musiikille. Itävaltalainen Mahler (1860–1911) tunnetaan erityisen hyvin sinfonioistaan, joita Kari Pohjola kuvailee nyt alkavassa sarjassa. Musasto julkaisee yhden Pohjolan artikkelin kerran viikossa seuraavan yhdeksän viikon ajan.

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa I

Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen. Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 1, ”Titaani”

(Kuunneltu levytys: Symphonieorchester des Bayerischen Rundfunks, joht. Rafael Kubelik)

Mahler sävelsi ensimmäinen sinfoniansa – lempinimeltään Titaani – vuosien 1885–1888 aikana. Teoksen ensiesitys oli Budapestissa marraskuussa 1889, mutta hän teki sinfoniaan lukuisia muutoksia vielä 1890-luvulla; hän esimerkiksi poisti siitä kokonaisen osan (”Blumine”), jota esitetään itsenäisenä teoksena. Valmiista versiosta tuli lopulta neliosainen. Sävellystyön aikana hän työskenteli kapellimestarina Leipzigin oopperassa. Mahler oli hyvin lukenut henkilö, ja ensimmäisen sinfonian sanotaan perustuvan Jean Paulin romaaniin nimeltä Titan.

Ensimmäinen osa

Sinfonia alkaa hyvin lempeällä luontokuvauksella. Aivan kuin olisi kävelyllä niityllä lämpimän aamu-usvan ympäröimänä. Heräävän luonnon ensi merkkinä kuullaan linnunlaulua. Hiljalleen musiikkiin tulee liikettä, ja syntyy vaikutelma reippaasta kävelystä. Liikkeen mukana musiikkiin tulee laulullisuutta ja leijailun tuntua. Hempeän alun jälkeen musiikkiin tulee hetkellisesti surumielinen, jopa pahaenteinen, tunnelma. Surumielisyys väistyy, ja ensimmäinen osa päättyy mahtipontisesti, ikään kuin fanfaarien värittämänä. Koko ensimmäinen osa on kuin liikettä irti maaseudun idyllistä tai kasvamista ulos lapsuuden viattomuudesta.

Toinen osa

Rytmikkäästi käynnistyvä toinen osa on jännittävästi ristiriitainen. Sen maalaistanssillista eloisuutta rikkoo raskassoutuisuus; on kuin hyvin raskasrakenteiset keijut olisivat tanssimassa musiikin tahdissa. Ja kuitenkin musiikissa on raikkautta ja vivahteikkuutta. Raskassoutuisuuden keskellä on hyvin kaunis valssinomainen hidas tanssi, joka muuttuu uudelleen alun maalaistanssiksi.

Kolmas osa

Mollisointinen ”Jaakko kulta”-kehtolaulu aloittaa kolmannen osan. Ei suinkaan iloisesti, vaan surumarssin kaltaisena. Kehtolaulu muuttuu vähitellen haaveelliseksi, hieman nyrjähtäneeksi, tanssiksi. Tämän jälkeen musiikki vie keveille päiväunille, joita perhosten siiveniskut saattavat. ”Jaakko kulta” ei jätä torkkujaa rauhaan, vaan se palaa yhdessä aiemman haaveellisen tanssin kanssa, mikä myös päättää osan.

Neljäs osa

Sinfonian viimeinen osa suorastaan räjähtää liikkeelle. Musiikissa on sankarillisuutta, kiihkoa ja kamppailua. On kuin yksilö taistelisi yksinään ympäröivää maailmaa vastaan – ja hän selviytyy siitä voittajana. Aiemmissa osissa kuultuja aiheita kuullaan myös neljännessä osassa. Ensimmäisen osan luontoidyllistä on kuljettu kauas ristiriitojen täyttämään maailmaan. Kamppaileva yksilö saavuttaa musiikissa hetkellisen rauhan, mutta osa kuitenkin päättyy hyvin kiihkeästi – hengen voittoon aineesta?

Koko sinfonia on kuin tarina yksilön matkasta / kehityksestä kohti jotakin itseä suurempaa. Osaksi jotakin tuntematonta, jonka voi saavuttaa ainoastaan kamppailun kautta. On kuin sinfonia kertoisi omasta pitkästä ja monivaiheisesta luomisprosessistaan. Synnyin, kamppailin ja voitin – tässä olen omana itsenäni, ottakaa tai jättäkää!

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

Mahler

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Segerstam ja Mahlerin toinen sinfonia konserttitalossa

Ylösnousemus

Turun konserttitalossa esitetään keskiviikkona 5. tammikuuta Gustav Mahlerin massiivinen sinfonia nro 2, lisänimeltään Ylösnousemus.  Sinfonia on sävelletty sopraanolle, altolle, sekakuorolle, orkesterille ja uruille. Teos on siis massiivinen paitsi kestoltaan, myös ”esityskoneistoltaan”: Turun filharmonisen orkesterin lisäksi lavalle nousevat  Chorus Cathedralis Aboensis, Turun yliopiston ylioppilaskunnan kuoro ja Laivaston soittokunta sekä solistit Helena Juntunen (sopraano)  ja Janina Baechle (mezzosopraano). Teoksen johtaa laajaa kansainvälistäkin mainetta saavuttanut kapellimestari Leif Segerstam.

Leif Segerstam

Leif Segerstam

Jos haluaa tutustua Gustav Mahlerin musiikkiin, eikä pääse huomiseen konserttiin tai jos  Ylösnousemussinfonia tuntuu ”liian rankalta aloituspalalta”, yksi vaivaton ja miellyttävä keino tutustua säveltäjän sinfoniatuotantoon on kuunnella Mahlerin Adagios -levyä. Levy sisältää nimensä mukaisesti säveltäjän sinfonioiden hitaita osia, adagio-osia. Tunnetuin Mahlerin sinfonioiden hitaista osista lienee viidennen sinfonian ”Adagietto”, joka soi mm. Luchino Viscontin ohjaamassa Thomas Mannin samannimiseen novelliin perustuvassa elokuvassa Kuolema Venetsiassa. Levy on lainattavissa Raision kaupunginkirjastosta.

CD-levy Adagios on varattavissa Vaski-verkkokirjastosta.

Yhtenä Mahlerin toisen sinfonian klassikkolevytyksenä pidetään vuoden 1962 EMI:n levytystä (Philharmonia Chorus & Orchestra, joht. Otto Klemperer + Elisabeth Schwarzkopf & Hilde Rössl-Majdan).

Turun kaupunginkirjastosta on lainattavissa hieno vuoden 2006 Deutsche Grammophonin levytys (Wiener Singverein & Wiener Philharmoniker, joht. Pierre Boulez + Christine Schäfer & Michelle DeYoung).

CD-levy  on varattavissa Vaski-verkkokirjastosta.

Lisätietoja konsertista Turun filharmonisen orkesterin kotisivulta:

http://www.tfo.fi/public/default.aspx?contentid=226231&nodeid=11135

Heli Pohjola

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Uutiset