Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2012

Turun Musiikkikirjastossa uusi Mozart-hylly

Mozart!

The Mozart AlbumEtsitkö Mozartin levytyksiä? Nyt voit löytää Wolfgang Amadeus Mozartin (1756–1791) CD-levyjä kätevästi Turun musiikkikirjaston uudesta Mozart-hyllystä.

Mozart-levyjen selaaminen on nyt helpompaa. Uusi järjestys tuo itävaltalaisen säveltäjän erilaiset kokoomateokset, oopperat, requiemit, kamarimusiikin ja viulukonsertot yhteen paikkaan. Näin CD-levyjä ei tarvitse hakea erikseen esimerkiksi hengellisen musiikin aiheryhmästä.

Mozartia esillä

Sibeliuksen viereen Mozart

Uusi Mozart-hylly on jatkoa viereiselle Sibelius-hyllylle, joka luotiin marraskuussa 2011.

Löydät musiikkikirjaston säveltäjähyllyt taidemusiikin luokituksen loppupäästä.

Lisätietoja saat musiikin neuvonnasta: Vanha kirjastotalo, toinen kerros. Puh. (02) 2620 658.

Tervetuloa kirjastoon!

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki, Uutiset

Viikon levy: Olivier Messiaen – Quatuor pour la fin du temps (”Quarter for the end of time”)

Olivier Messiaen - Quatuor pour la fin du temps ("Quarter for the end of time")Ranskalainen säveltäjä Olivier Messiaen (1908 – 1992) toimi kanttorina, ja improvisoidessaan hän löysi uusia asteikoita. Rytmisesti yksi hänen tavaramerkeistään oli käyttää intialaisia rytmikuvioita. Kaveri oli myös lintutieteilijä ja nuotinsi lintujen livertelyä ympäri maailmaa. Tätä kuullaankin alvariinsa miehen musiikissa. Soittimet elävät usein rytmillisesti ja fraasillisesti omaa elämäänsä, mutta kokonaisuus toimii kuin teinirakkaus. Suureen osaan Messiaenin musiikkia liittyy katolinen ohjelma.

Vuonna 1940 Messiaen joutui toisen maailmansodan tiimellyksessä saksalaisten vangiksi. Vankileirillä hän sävelsi tämän kvarteton, ja siellä se myös kantaesitettiin. Soitinarsenaali koostui soittimista, joiden soittajia vankien joukossa sattui olemaan – klarinetti, viulu, sello ja piano. Messiaen on sanonut, ettei hänen musiikkiaan ole koskaan kuunneltu sellaisella tarkkaavaisuudella ja ymmärryksellä, kuin tuossa kantaesityksessä.

Utuisessa avausosassa viulu ja klarinetti imitoivat satakieltä ja mustarastasta. Sello maalailee huiluääniä ja glissandoja, piano hiljaisia sointuja. Kaikki elävät omaa elämäänsä, mutta kyllä toimii.

http://www.youtube.com/watch?v=PhQVX46ooro&feature=related

Toisessa osassa aggressiivisen alun jälkeen kuullaan outoja pianosointuja, viulun ja sellon loihtiessa päälle kieroa melodiaa. Kolmas osa on klarinetin hiirenhiljainen soolo. Neljäs osa on energistä sellon, klarinetin ja viulun sahausta – usein yksiäänisesti – jyrkkine voimakkuudenvaihteluineen. Minusta tämä kuulostaa hieman Béla Bartókilta, ja sehän ei voi koskaan olla huono asia.

http://www.youtube.com/watch?v=qtOE-4Lvmlg

Levollinen viides osa oli kuultu jo aiemmassa teoksessa. Nyt se kuullaan sellolla ja pianolla. Tämä lähentelee mielestäni jo sairaalloisen kaunista musiikkia. Melodia ja soinnut riitelevät paikoin keskenään Messiaenmaisen lumoavasti. Kuudennessa osassa mennään taas lujaa. Rytmisesti kimurantihko, yksiäänisesti tuutattu ”pääriffi” voisi toimia jonkinlaisen uusproge-poppoon ohjelmistossa. Asteikkoja kiivetään ja lasketaan, välillä rauhoitutaan. Todella tyylikästä sahausta. Hämärä, mutta perin lumoava seitsemäs osa alkaa pianolla säestetyllä sellomelodialla. Myöhemmin viulu ja klarinetti ripottelevat hienovaraista höystettä. Välissä olevien kaoottisempien maisemien jälkeen hidastetaan lopulta takaisin mystiseen päämelodiaan, jousten soittaessa sitä selkäpiitä karmivilla trilleillä (Hrrr…). Piano suoltaa nopeita murtosointuja ylös – alas. Vaikuttava päätös upealle osalle.

http://www.youtube.com/watch?v=wCTNy7on4tw

Viimeinen osa oli alun perin urkuteoksessa, mutta nyt se kuullaan viulun ja pianon värisyttävän kauniina duettona. Nyt ollaan niin levollisilla laitumilla, että tästä olisi vaikea enää jatkaa. Lopulta viulu ja piano haihtuvat pois. Messiaenilla oli usein tapana päättää teoksensa tällaiseen levolliseen maalailuun, jossa on päästy perille Jumalan tykö…

Messiaen ei enää koskaan palannut tällaiseen kokoonpanoon – ehkä siksi, ettei enää toistamiseen ajautunut sotavangiksi – eli se on ainutlaatuinen etappi tämän täysin oman kielen omaavan säveltäjän tuotannossa.

Varaa Vaskista:

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.420207

https://vaski.finna.fi/Record/vaski.524982

Toni Lehto, the ultimate reviewer

Jätä kommentti

Kategoria(t): Taidemusiikki, Viikon levy

Musasto suosittelee: Van Halen – Different Kind Of Truth

Van Halen: A Different Kind Of Truth
 
 
David Lee Roth jätti Van Halenin 80-luvun puolen välin merkkipaalulla. Vuonna 2012 Van Halen räjäyttää markkinoille uuden takuuvarman VH-paketin. Vanhaa fania pelottaa, jännittää ja innostaa tasapuolisesti. Onko David Lee Rothin ääni vielä tallella, entä Eddien skebavoimistelu. Onko bändillä yhtään uutta viisua? Kaikkiin edellä esitettyihin arveluihin voi vastata KYLLÄ. Diamond-Daven äänessä on edelleen viriiliä alfa-uroksen pullistelua ja vetoavaa vonkaamista. Eddien skeban hiplailu on tutun liekehtivää, jokaisella soololla pyritään lyömään kuulijan tekarit lattiaan. Alex Van Haleninrumpusavotta on voimakasta ja käskevää. Bassosta voi sanoa, että kuka homman studiossa on sitten hoitanutkin, hyvältä kuulostaa.

Ja pari uutta viisuakin löytyy. Vaikka Van Halen on kaivanut esiin demoja jopa 70-luvulta, yllättävän verevästi bändi rokkaa ja rollaa…nimenomaan rokkaa! Syntikka on unohdettu kokonaan pois kuvioista ja Eddien kitara on ehdoton ylipappi – jopa David Lee Rothin kustannuksella. Elämää suuremman egon omistava vokalisti täyttää oman tonttinsa pätevästi mutta show elää ja hengittää Eddie Van Halenin stondaavan skeban ansiosta.

Kiekon ensimmäinen sinkku Tattoo kuulosti aluksi liian helpolta ja löysäpäiseltä renkutukselta mutta niinhän se taisi kuulostaa aikoinaan myös turbohitti Jump. Kuuntelukertojen myötä Tattoo on kasvanut ja ”tattoo”-hokema tarttuu hihaan kuin sinappitahra nakkikioskilta. Arkistojen aarre She’s a Woman on kokenut rankan päivityksen ja tukevasti riffittelevä peruskallio on tuttua mutta veetun toimivaa VH-kalustoa. Reipasvauhtinen sähköskeban tuuletusjuoksutus China Town on kiekon parhaita hetkiä, Van Halen on liekeissä!

Blood and Fire on ainoita rauhoittumisen hetkiä, tehokertsin kohdalla kierrokset nousevat mutta Eddie malttaa pitää mättövaihteen kurissa. Nimittäin mättövaihteelle löytyy käyttöä raivoissassa Bullethead-pikapalassa. As Is runttaa raskainta Van Halenia sitten vuoden Jeesus ja miekka, kuin raskautettu Hot for teacher. Honeybabysweetiedoll vaikuttaa turhankin auringonpolttamalta peruskauralta mutta viisun tarkoitus on antaa Eddien vapauttaa kitarasankarin paineitaan – ja käsi käy kiitettävästi! Outta space riffittelee todella tulisesti ja viisussa on menoa ja meininkiä – kitarasoolo heruttaa ja heruttaa…

Stay frosty yllättää biisin alun akustisella blueshölkälla – kuin Ice cream man joskus vuosikymmeniä sitten. Big river on myös harvinaisen selkeää ja tukevaa VH-kuvastoa eikä levyn lopettava Beats workin’ petä yleisöä – kasassa on siis suhteellisen peruvarma VH-paketti. Yllättävää, kyllä!

Van Halenin ex-vokalisti Sammy Hagar on ehtinyt tuulettaa turpaansa kommenteilla kuten ”Van Halenin tuoreella albumilla luovuuden osuus on nolla prosenttia”. Hagarin happamia lausuntoja tukee lähinnä seikka, ettei Van Halen ole pyrkinyt löytämään mitään uutta ja mediaseksikästä – oikeastaan albumi on hyvinkin tuttua ja jäsentensä selkeimmällä mukavuusalueella liikkuvaa materiaalia. Kilpailevana pointtina voi väittää bändin kuulostavat energisesti rokkaavalta kitaravirtuoosiorkesterilta – ajalta ennen 1984-albumin syntikkakokeiluita. Ja sitähän me vanhat fanit olemme odottaneet kuin paratiisin makeita hedelmiä.

Allekirjoittaneen mielestä Van Halenin paluu kuulostaa 100 prosenttia verevämmältä kuin mitä uskalsi toivoa. Kyseessä ei ole vetelä rahastuskiekko mutta ei myöskään uusia uria aukova rockin merkkipaalu. Different Kind Of Truth on henkeen ja vereen aito ja säväyttävä Van Halen -kiekko.

 
J.Kaunisto

1 kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy on hardcore-klassikko Blood, Sweat & No Tears

Sick of It All

Blood, Sweat & No Tears (1989)

Sick Of It All: Blood, Sweat & No TearsSpreading the hardcore reality in ‘89!

1980-luku oli New York-hardcoren kulta-aikaa. Rystysiin leimatut NYHC-tatuoinnit, bändien vakavuus ja omistautuneisuus, legendaksi muodostuneet CBGB’s-klubin jokasunnuntaiset punk/thrash-keikkaillat sekä tuona aikana julkaistut klassikkolevyt ovat tästä todisteena. Useat kyseiseen aikakauteen kuuluvat bändit – kuten Bad Brains, Cro-Mags, Agnostic Front ja myös Sick of It All – ovat edelleen aktiivisia ja asialleen omistautuneita. Keikat olivat useimmiten loppuunmyytyjä ja suosio oli tietyissä piireissä suurta. Tilanne on sama vielä tänäkin päivänä.

Blood Sweat & No Tears on bändin ensimmäinen LP. Tämän 19 kappaletta sisältävän, hieman yli 28 minuuttia pitkän levyn julkaisi Relativity Records vuonna 1989 – kolme vuotta yhtyeen perustamisen jälkeen. Tätä ennen yhtye oli ehtinyt äänittää yhden demon sekä EP:n. Blood Sweat & No Tears on nopeatempoista, aggressiivista ilmaisua, joka ei jätä erityisemmin tulkinnanvaraa vaan välittää viestinsä selkeästi. Sanoituksissa käsitellään suorasukaisesti (sekä aikakaudelleen ominaisesti) yhteiskunnan ongelmia, turhautumista, vapauden kaipuuta sekä yhteisön tärkeyttä.

Tarkasti soitetut kitara-, rumpu-, sekä bassoraidat tukevat bändin vahvaa sanomaa tukipilareiden tavoin. Vokaalit tasapainoilevat toimivasti ryhmähuutojen ja Lou Kollerin oman ulosannin välillä. Kollerin ote on tällä ensimmäisellä kokopitkällä itsevarmempi ja laulutyyli sulautuu osittain tästä syystä musiikkiin paremmin kuin bändin aiemmilla julkaisuilla. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii eräs levyn kohokohdista nimeltään Injustice System! Kappale alkaa hymyn huulille nostattavalla äänileikkeellä, joka on otettu elokuvasta West Side Story:

– Oh, I know. It’s a free country and I ain’t got the right. But I got a badge. What’ve you got?

Mielestäni LP:n parhaaksi vedoksi nousee kuitenkin jykevä, pariminuuttinen Alone. Vokalistin velipojan Pete Kollerin crossover-kitarariffit, Armand Majidin tarkka ja juuri sopivan groovaava rumpalointi sekä kappaleen todella tarttuva kertosäe tempaavat kuuntelijan mukaansa sen kummempia kyselemättä. 

Levyltä löytyy myös viisi kappaletta alle minuutin pituisia raivonpurkauksia (muunmuassa Rat Pack ja Pete’s Sake), joissa tempo käy todella korkealla. NYHC:lle ominainen äänimaailma palvelee albumia erittäin hyvin. Samankaltaista musiikkia äänitetään suhteellisen paljon edelleenkin, mutta useimmiten paljon massiivisimmilla ja hieman turhan bassovoittoisilla soundeilla. Tämä albumi todistaa sen, että levy voi olla aivan yhtä hyökkäävä, aggressiivinen sekä erityisesti iskevän kuuloinen ilman nykypäiväisimpiä äänitys- ja miksausratkaisuja.

Yhtye julkaisi hiljattain 25 vuotta pitkän taipaleensa kunniaksi levyn, joka kulkee nimellä Nonstop. Albumilta löytyy uudelleenäänitettyjä ja jossain määrin erilaisia versioita yhtyeen vanhoista kappaleista.

Kalle Karjalainen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Raision kaupunginkirjaston musiikkiosastolla – paita muistoksi jäi…(Van Morrison)

Kiertuepaidat jäävät monille muistoiksi maassamme vierailleista laulajista ja bändeistä. Raision kirjaston musiikkiosastolla nämä  muistot tuodaan näkyville kuukausittain vaihtuvine paitoineen. 

Helmikuun paita on Van Morrisonin vuoden 1986 Euroopan kiertueelta (paikkana Helsingin Kulttuuritalo  7.10.1986).

1 kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Levynkansinäyttely Raision kaupunginkirjastossa – Lou Reed

Lou Reed -levynkansinäyttely Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla helmikuussa 2012.

Erottuaan Velvet Underground –yhtyeestä vuonna 1970 Lou Reed alkoi luoda omaa soolouraansa, joka on jatkunut tähän päivään saakka. Reedin 1970-luvun alkupuolen tuotanto antoi voimakkaita vaikutteita muun muassa David Bowielle. Viimeisin Lou Reedin albumeista on Metallican kanssa vuonna 2011 julkaistu yhteislevy.

Lou Reed/Transformer

 

Lou Reed/Berlin

 

Lou Reed/Coney Island Baby

 

Lou Reed/The Blue Mask

 

Lou Reed/Legendary Hearts

 

Lou Reed/New York

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

John Adamsin musiikkia esillä Turun Musiikkikirjastossa

John Adams

65 vuotta

Yhdysvaltalainen säveltäjä John Adams (s. 1947) täyttää tänään 65 vuotta. Adams on taidemusiikin tunnustettu crossover-säveltäjä. Uran alkupuolella sävellystyössä on selkeitä yhteyksiä minimalismiin. Adamsin ilmaisussa on kuitenkin myös perinteisempää substanssia. Adams ymmärtää musiikin draaman päälle – hän osaa pitää kuulijan valppaana, otteessa joka pitää. Musiikin intensiteetti on usein täysin hillitöntä!

The John Adams EarboxThe John Adams Earbox

John Adams on säveltänyt kamarimusiikkia, oopperoita, lukuisia teoksia orkesterille – ja paljon muuta. Yksi tie Adamsin musiikkiin on 10 CD-levyn boksi The John Adams Earbox (1999), jolla on sävellyksiä yli 20 vuoden ajalta. Earbox on merkittävä kulttuuriteko Nonesuch Recordsilta. Sama levy-yhtiö julkaisi massiiviset boksit myös Steve Reichiltä ja Philip Glassilta.

Kuuluisa ooppera Nixon in China (1987) voitti Adamsille Grammyn. Kolminäytöksinen ooppera esitettiin myös Helsingissä. Vuonna 2003 Adams sai Pulizer-palkinnon teoksesta On The Transmigration Of Souls, joka on omistettu syyskuun 11. uhreille. Stuart Stratfordin johtama oopperaa Doctor Atomic (2005) esitettiin Kansallisoopperassa marras-joulukuussa 2011.

John Adamsin musiikkia on esillä Turun Musiikkikirjastossa 15.2. alkaen. Kaikki esillä olevat äänitteet ovat lainattavissa.

Tuomas Pelttari

Kalle Karjalainen

ps. Tiistaina 13.3. klo 18 jatkuu Jaakko Penttisen luentosarja Turun Musiikkikirjaston Stagella. Sarjassa Minimalismi musiikissa on tuolloin aiheena Terry Riley. Tervetuloa!

1 kommentti

Kategoria(t): Boksit, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Taidemusiikki, Uutiset

Raision musiikkiosaston kuukauden albumi – Ultima Thule / Ultima Thule

Ultima Thule / Ultima Thule (1988)

 Viron kaikkien aikojen merkittävin rock-yhtye on vuonna 1986 perustettu Ultima Thule. Yhtyeen esiaste oli Tarton musiikkipäivillä  samana vuonna esiintynyt Kobrin Blues Band, joka tunnettiin paremmin Lainer-nimellä. Siinä soittivat Vjatseslav `Slavka´ Kobrin, Riho Sibul, Raul Vaigla, Aare Pöder, Harry Körvits ja Jaak Joala, joista neljä ensin mainittua muodostivat Ultima Thulen perusrungon. Seuraavana vuonna yhtyeeseen liittyivät vielä Tonis Mägi ja Jaak Ahelik Muusik Seif –yhtyeestä. Näin syntyi superyhtye Ultima Thule.

Vuonna 1987 Ultima Thule esiintyi Seinäjoen Provinssirockissa sekä Intiassa, jossa esiteltiin neuvostoliittolaista kulttuuria. Vuosikymmenen lopulla yhtye kokeili siipiensä kantavuutta myös Kanadassa ja Ruotsissa. Ultima Thule oli ensimmäinen virolainen bändi, jolla uskottiin olevan mahdollisuudet menestyä ulkomailla. Tätä uskoa vahvisti ajatus, että länsimaita kiinnostaa, mitä rautaesiripun takana tapahtuu. Ja ennen kaikkea Ultima Thule oli julkaissut vuonna 1988 mestarillisen esikoislevynsä Ultima Thule, jonka kahdeksan laulua ovat klassikkoja. Yhtye onnistui yhdistämään niissä runollisuuden, maanläheisyyden ja perinnetietoisuuden 1980-luvun raskaisiin kitarasoundeihin unohtamatta heille ominaista ironiaa. Laulut olivat yhtyeen sielun, kitaristi/laulaja Riho Sibulin säveltämiä. Sanoituksista vastasivat Peep Ilmet, Ott Arder, Vladislav Korzets ja Villu Kangur. Levy ilmestyi oikealla hetkellä, ja sai heti paikkansa virolaisten sydämissä.

1980-luvun lopulla Neuvostoliitossa elettiin Mihail Gorbatsovin alullepaneman perestroikan ja glasnostin aikaa. Neuvosto-Virossakin oli totuttu sensuuriin ja sananvapauden puuttumiseen. Ajat olivat kuitenkin muuttumassa, ja virolaiset alkoivat uskoa parempaan huomiseen. Ja ennen kaikkea tuli laulava vallankumous, joka johti Viron uudelleen itsenäistymiseen vuonna 1991. Jos halutaan tehdä dokumentti Viron laulavasta vallankumouksesta, Ultima Thule –yhtyeen on oltava mukana. He olivat silloin niin paljon siinä osallisina.

Ultima Thulen muusikoista ovat Riho Sibul ja Tonis Mägi menestyneet sittemmin omilla soolourillaan. Aika ajoin legendaarinen Ultima Thulekin on ollut esillä, viimeksi vuonna 2010, jolloin ilmestyi Jälgede jälgedes –albumi. Maineikas yhtye esiintyy 25-vuotisjuhlakonsertissaan Rock Cafessa, Tallinnassa 3.3.2012.

Altti Koivisto

1 kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Peter Hammill – The Future Now

Viikon levy: Peter Hammill – The Future Now (1978)

Viikon levy on kulttimaineesta nauttivan brittiartistin 7. studiojulkaisu vuodelta 1978. Teos on miehen ensimmäinen soololevy, joka ilmestyi herran bändin Van Der Graaf Generator:n hajoamisen jälkeen. Tämä välittyy myös albumin tunnelmassa: Ennen kyseistä levytystä Peter Hammillin soolotuotantoa on paikoitellen hankala erottaa VDGG:n tuotannosta ja The Future Now aikanaan onnistuikin allekirjoittaneen näkökulmasta viemään artistin musiikillista ulosantia itsenäisempään suuntaan.

The Future Now koostuu kahdestatoista lyhyestä kappaleesta, joiden joukosta löytyy Hammillille tunnusomaisia balladeja, kiemuraisen suoraviivaisia rokkareita sekä kokeilevampia kappaleita, joissa Hammill luo klaustrofobisen tunnelman kylmänsynkeällä äänimaisemalla. ’The Cut’ on tästä hyvä esimerkki, jossa Rolandin beat boxilla ja nauhaefekteillä on tehty jopa industrialilta haiskahtavaa sovitusta vahvan kappaleen taakse. ’Mediaevil’ on mielestäni levyn säväyttävin teos. Kappale koostuu monesta lauluraidasta sekä joukkoon sekoitetusta syntetisaattorista, joka luo vihaiselle tunnelmalle aivan oman kummittelevan maailmansa.

Tulkinnallisesti The Future Now on artistin tuntevalle taattua tavaraa ja vähemmän tietävälle luultavasti joko järkytys tai ihastus. Kauniista ja tunnelmallisesta laulusta liikutaan sulavasti suuriin raivonpurkauksiin ja tunnetilat välitetään voimakkaasti kuulijalle. Soitto on mielikuvituksellista ja sovituksilla on onnistuttu saamaan lauluista paljon irti.

Albumilla on kaksi pääteemaa sanoitusten puolesta, jotka ovat tärkeä osa Hammillin työtä. Yksi osa kokonaisuudesta on synkkä kuva teknologisesti kehittyvästä maailmasta, jossa ihminen kuvittelee antavansa asioille merkityksen teknologian ja tieteen avulla, mutta joka on juuri suuren kuilun partaalla ja valmiina tippumaan; on mielenkiintoista huomata miten esimerkiksi kappale ’Still In The Dark’ ja nimikkokappale ’The Future Now’ ovat edelleen ajankohtaisia.

Toinen aihealue on hyvin henkilökohtaista ja riipivää laulantaa elämästä artistina, kivusta ja turhasta toivosta. Hyvä esimerkki tästä on levyn ehkäpä kaunein raita ’The Mousetrap (Caught in)’, jonka viimeiset sanat jäävät mieleen kummittelemaan:

”And behind the actor’s pose, heaven knows
If there’s anyone left in there”

Hammill toteuttaa paatoksen taidokkaasti kappaleissaan, eikä kuuntelun jälkeen tule fiilistä että olisi juuri kuunnellut pelkästään itsekeskeisiä valituslauluja. Syventymällä kappaleiden sanoituksiin ja musiikilliseen maailmaan kuulija samaistuu syvästi riipiviin teoksiin, joissa on vuodatettu artistin sielu ääniraidoille.

–          Taneli Hildén, sivari

Peter Hammill: Future Now saatavuus Vaskikirjastoissa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy on Thomas Dolbyn uusi albumi A Map Of The Floating City

Lisää Dolbya

Popin Outo Tiedemies teki Musaston Viikon levyn

Popmusiikin Eka Vekara on palannut! Thomas Dolbyn ensimmäistä albumia liki kahteenkymmeneen vuoteen on todella odotettu. Millaista jatkoa saavat Thomas Morgan Dolby Robertsonin klassikot The Golden Age Of Wireless ja The Flat Earth? Onko uusi levy parempi kuin Aliens Ate My Buick tai Astronauts & Heretics?

TD: A Map Of The Floating CitySyntsapopin maestron sädepistooli on edelleen ladattu tutuilla ammuksilla: syvältä kouraisevaa kaihoa, viipyileviä maisemia, kekseliäitä melodioita, sovituksia ja tuotannon draamaa.

Dolby on uudella levyllä vakuuttava alusta asti. Nothing New Under The Sun toimii kuten kaikki popvelhon viehättävästi keinuvat hitit: valmista kamaa mille tahansa vähän nivahtaneelle radiokanavalle. Aloitusraidasta tulee mieleeni Joni Mitchellin svengaava Good Friends, joka on Dolbyn tuottamalla albumilla Dog Eat Dog (1985). Ajatonta!

Massiivinen syntetisaattorimaisema ei kuitenkaan ole enää Dolbyn kovin juttu. Akustiset A Jealous Thing Called Love ja Road To Reno tuovat valoa ja energiaa, samoin hilpeä The Toad Lickers. Eeppinen 17 Hills voisi olla Dire Straitsin albumilta – kitaraa soittaakin Mark Knopfler!

Yksi avainbiiseistä on Oceanea, jonka vieraileva tähti on laulaja Eddi Reader. Kaunis melodia ja rakenne ovat niin hienovaraisia, että kappale aukeaa eteesi kuin tyhjästä. Ja niin se tapahtuu – kuin huomaamatta olet löytänyt musiikista jotain olennaista.

Dolby ei tietenkään saa enää nostetta 1980-luvun suurista hiteistä, kuten She Blinded Me With Science, Hyperactive! tai One Of Our Submarines. Artisti ottaa tämän huomioon riemastuttavasti eikä epäröi ottaa riskejä. Nothing New Under The Sun:

– You could have quit while you’re on top (I know, I know). There is no fool like a fool that don’t know when to stop.

Paluu popmusiikkiin ei ole välttämättä yksinkertaista. A Map Of The Floating City pitää Dolbyn ikään kuin piilossa hittilistoilta, uutta albumia kun ei myydä miljoonia. Hillitty menestys sopii kuitenkin hyvin, sillä albumin perimmäinen tunne on downshiftausta muistuttava harkinta: saavutat yhä vähemmän jos et hidasta tahtiasi. Pienestä kasvaa suurta. Myös musiikissa.

Tuomas Pelttari

PS. Uusi albumi viitoittaa myös pelimaailmaan, jota Dolby on ideoinut.  Täältä pääset alkuun: http://www.floatingcity.com/

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy