Viikon levy: Lightman – Natural notes (2011)

 

Lightman (oikealta nimeltään Timi Valo) on ”legenda-statuksella” varustettu rullalautailija ja muusikko. Hänet tunnetaan mm. Melodica- nimisestä skeittifirmasta, Dog- elokuvista ja instrumentaalireggaesta, jota myös Natural notes edustaa.

Ihan mistään tavallisista reggaerytmeistä ei nyt ole kyse, vaan soundi on huomattavasti pohjolalaisempaa. Levyn äänimaisema on utuinen, hypnoottinen ja hengittävä. Ahkera melodikan käyttö ja perkussiot ovat ehkä suurimpana syynä tähän. Rummuista taas löytyy takapotkua ja ne ovatkin ehkä muutenkin traditionaalisimmat ainekset levyllä, mutta sekin on kaikkea muuta kuin huono asia.

Levyn pituus on 13 kappaletta ja se on juuri sopiva ja biiseissä on mukavasti vaihtelua, vaikka soundi pysyykin aika samana. Esimerkiksi Samettivarjot on erittäin hiipivä ja salamyhkäinen, kun taas Hjalmars fiske songen aurinkoinen ja kotoisa kappale.

Lightman ja Natural notes kuuluuvat Suomi-reggaen kovimpiin ja samalla myös omaan ”kotisoundtrackiin”.  Vahva suositus.

 

 

Levy on lainattavissa Turun musiikkikirjastosta.

 

Eero Kostiainen

Viikon levy: Evelyn Evelyn (2010)

Evelyn Evelyn on Amanda Palmerin ja Jason Webleyn yhteisprojekti, joka sekoittaa musiikkia, tarinankerrontaa ja kabareeta. Levyllä esiintyvät Evelyn ja Evelyn Neville ovat yhteenkasvaneet kaksoset. Heillä on kaksi päätä, kaksi kättä, kolme jalkaa, kolme keuhkoa, kaksi sydäntä ja yhteinen maksa. Sisarusten elinikäinen yhteiselo synnyttää ristiriitaisia tunteita sekä heissä itsessään että kuulijassa. Minuuden ja identiteetin rajoja pohtiessa menee pidempään kuin albumin keston verran.

Evelyn Evelyn on Nevillen siskosten ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa julkaistu levy. Toisaalta sille ei oikeastaan kaipaa jatkoa, sillä levyllä kerrottu tarina ja sen luoma maailma muodostavat sellaisenaan eheän ja kokonaisen taideteoksen. Kappaleiden välissä kerrotaan kolme tarinapätkää, jotka kuvaavat Evelynin ja Evelynin elämää syntymästä nykyhetkeen. Palmerin ja Webleyn eläytymisen ansiosta kuulijan myötätunto on tiukasti kaksosten puolella.

Levyn musiikki on ottanut vaikutteita monelta taholta. Friikkisirkuksen äänimaisema rakentuu soittorasioista, torvisoitosta, ukulelen helinästä, harmonikasta, melankolisista jousista ja väliin vimmaisesti taotusta pianosta, ja mukaan mahtuu lähes koko orkesteri. Albumia äänitettiin yli kolmen vuoden ajan ja sillä esiintyy kymmeniä muusikoita, joten uutta kuultavaa löytää vielä lukuisien kuuntelukertojen jälkeen.

Kappaleiden sanoituksissa kuuluu sekä Palmerin anteeksipyytelemättömyys että Webleyn lempeä absurdius. Moniäänisyys ja monipuolisuus näkyvät lyriikoissakin: Elephant, elephant on kielellä leikkimisen ilotulitusta, kun taas Chicken man toistaa kahta sanaa uudestaan ja uudestaan. Hienoimmat kappaleet ovat jotain siltä väliltä. Avaus Evelyn Evelyn tuo kuuntelijan sisään kieroutuneeseen maailmaan, jonka tuskaisuus kulminoituu toiseksi viimeiseen vetoon My space. Coveresitys Joy Divisionin kappaleesta Love will tear us apart saa levyn viimeisenä raitana uusia odottamattomia sävyjä.

Evelyn Evelyn ei ole helppo sulatettava, mutta Amanda Palmerin ja Jason Webleyn musiikin ystäville tämä levy kolahtaa varmasti. Ja mikäli artistit omana itsenään ovat jääneet tuntemattomiksi, tästä on hyvä aloittaa. Evelyn Evelyn on yhtä aikaa tiivistymä Palmerin ja Webleyn musiikista sekä paljon enemmän kuin tekijöidensä summa.

Viikon levy: Enrique Iglesias – Euphoria (2010)

Heinäkuussa 2010 julkaistiin latinalaistähti Enrique Iglesiaksen yhdeksäs studioalbumi, joka on tasapainoisesti kaksikielinen (englanti ja espanja). Se on tuotettu yhteistyössä RedOnen ja Fernando Garibayn kanssa. Levyllä vierailee myös lukuisia suuria nimiä kuten esimerkiksi Usher, Ludachris, Akon, Pitbull ja Nicole Scherzinger. Enrique on tehnyt suurimman osan sanoituksista itse.

Albumi on hyvin erikoinen, koska sen englanninkieliset kappaleet ovat pääosin klubimusiikkia. Esimerkiksi RedOnen tuottamat hittikappaleet ”Dirty Dancer” ja ”I like it”. Espanjankieliset kappaleet ovat astetta hitaampia ja syvällisempiä, kuin englanninkieliset. Levyllä yhdistyy Enriquen menevä ja tunteikas puoli. Se, että onko niitä hyvä sekoittaa samalle albumille, onkin sitten toinen kysymys.

Enrique Miguel Iglesias Preysler (syntynyt 8. toukokuuta 1975 Madrid, Espanja) on espanjalainen laulaja-lauluntekijä, malli ja näyttelijä. Iglesias aloitti musiikkiuransa meksikolaisessa indie-levy-yhtiössä Fonovisa Recordsissa, joka auttoi tekemään Iglesiaksesta yhden maailman suosituimman latinalaisamerikkalaisen artistin. Enriquen ura on siis ollut vauhdissa melkein jo pari vuosikymmentä. Albumeista kaikkein paras on silti ehkä ollut juurikin tämä uusin levy Euphoria, vaikka se on saanutkin hieman kritiikkiä kaksikielisyydestään ja lajieroistaan. Enriquelta on tulossa luultavasti aika pian jo uutta tuotosta, mitä suuret fanimäärät odottavatkin!

Meidän mielestämme levy on tosi hyvä, koska siinä on englantilaisia ja espanjalaisia kappaleita. Levyllä yhdistyy juuri sopivasti hidas ja rauhallinen puoli sekä menevä ja iloinen klubimusiikki. Erilaista Enriqueta siis samassa paketissa. Lisäksi meidän mielestämme levystä niin mahtavan tekivät tunnetut vierailevat artistit ja uudenlainen hittitunnelma.

TET-harjoittelijat Roosa ja Sara

Enrique Iglesias – Euphoria Vaski-kirjastoissa

 

Viikon levy: Linkin Park: A Thousand Suns (2010)

1. The Requiem
2. The Radiance
3. Burning in The Skies
4. Empty Spaces
5. When they come for me
6. Robot Boy
7. Jornada Del Muerto
8. Waiting for the End
9. Blackout
10.Wretches and Kings
11. Wisdom, Justice, and Love
12. Iridescent
13. Fallout
14. The Catalyst
15. The Messenger 

A Thousand Suns on yhdysvaltalaisen rock-yhtye Linkin Parkin neljäs studioalbumi. Se julkaistiin Suomessa digitaalisesti 13. syyskuuta ja fyysisesti 15. syyskuuta 2010. Bändin kotimaassa Yhdysvalloissa albumi julkaistiin 14. syyskuuta 2010. A Thousand Suns –albumin kappaleiden sanoitukset käsittelevät ydinsotaa, maailman tuhoutumista, toivoa uudesta alusta. Linkin Park aloitti albumin julkaisun jälkeen A Thousand Suns World Tour –kiertueen, joka ulottui bändin suomalaisten fanien riemuksi myös Helsinkiin kesäkuussa 2011. Aikaisemmin Linkin Park on esiintynyt Suomessa vain festareilla, Provinssirockissa 2008 ja Porin Sonispheressa 2009.

Albumi on nimetty hindujen pyhän sanskritinkielisen kirjoituksen, Bhagavad Gitan, erään kohdan mukaan. ”If the radiance of a thousand suns were to burst at once into the sky that would be like the splendor of the Mighty one….”Lainauksen teki tunnetuksi atomipommin keksijä, yhdysvaltalainen fyysikko Robert Oppenheimer, joka viittasi sillä omaan tuhoisaan keksintöönsä. Oppenheimer sanoi: ”Tiesimme ettei maailma tulisi enää olemaan sama. Osa ihmisistä nauroi, osa itki, suurin osa oli hiljaa. Muistin kappaleen hindujen pyhästä kirjasta, Bhagavad Gitasta. Vishnu yrittää suostutella prinssiä tekemään velvollisuutensa ja vaikuttaakseen häneen hän ottaa monikätisen muotonsa ja sanoo, ’Nyt minusta on tullut kuolema, maailmojen tuhoaja.’ Oletan että me kaikki ajattelimme niin, tavalla tai toisella.” Edellä oleva ote Oppenheimerin puheesta on olennainen osa kappaleen The Radiance introa.

Linkin Parkin omin sanoin: ”Emme tehneet pelkästään albumia vaan tuhosimme ja rakensimme uudestaan koko bändin.”

A Thousand Suns esitteleekin uudenlaisen Linkin Parkin. Levyn kappaleisiin on sekoitettu rappia, rockia, hip hoppia sekä etnisiä rytmejä. Erilaisten musiikin lajien yhdistäminen ei ole täysin uutta Linkin Parkille. Kappaleiden välissä on Oppenheimerin lisäksi otteita kuuluisista puheista, kuten Mario Savion ja Martin Luther King Jr:n. Puheet sulautuvat hienosti musiikkiin. Levy on erilainen kuin bändin aikaisemmat julkaisut, mutta siinä kuuluu kyllä Linkin Parkille tyypillinen energinen rullaava soundi, joka tulee laulaja Chester Benningtonin äänestä, samplauksesta ja eri musiikkityylien ennakkoluulottomasta yhdistämisestä. Levyn kappaleet yhdistyvät toisiinsa pienin introin, joista muodostuu ehjä kokonaisuus.

Minulle A Thousand Suns on cd, jota jaksan kuunnella uudestaan ja uudestaan kyllästymättä. Albumi ei avautunut minulle heti ensi kuulemalta. Kuunnellessani sitä ensimmäisen kerran ajattelin että onpa kamalaa… Toisella kerralla: joo, ehkä tässä on jotain ideaa. Vasta kolmannella kerralla hurmaannuin ja rakastuin siihen! Minusta se on täydellinen levy. Parasta siinä on sen tunnelma, joka on synkästä aihepiiristä huolimatta toiveikas. Toiveikkuus on melodioissa. Pidän erityisesti kappaleista Burning in the skies, jonka rytmi rullaa eteenpäin kuin juna. Lemppareita ovat myös rummuilla tehostettu When they come for me ja kevyesti lentävä Iridescent, vain muutamia mainitakseni.

Linkin Park, Kaisaniemen puisto 16.6.2011

Linkin Park tuli kesäkuisena torstai-iltana lavalle vain vartin myöhässä annetusta aikataulusta. Keikan alku tuntui epätodelliselta. Onko ne oikeesti nyt tuolla lavalla? Ja mä olen oikeesti täällä? Wau! Kundit tulivat lavalle ruutupaidoissaan, soittivat nauttien olostaan, ottivat kontaktia yleisöön ilman mitään turhia kosiskelueleitä. Yleisö nautti viileän aurinkoisesta kesäkuun illasta hyvää musiikkia kuunnellen. Oli hauska katsoa nuorempien serkkujeni energistä hihkuntaa, kun tuttuja kappaleita tuli toinen toisensa perään. Minuun teki suuren vaikutuksen bändin laulaja Chester Bennington, jonka ketterää lavaliikehdintää ja biisien tulkintaa oli hieno nähdä livenä. Keikka kesti yli kaksi tuntia loppuen silti liian nopeasti. Olin konsertin jälkeen vielä monta päivää Linkin Parkin tunnelmissa, ja keikalla soitetut kappaleet pyörivät mielessä pitkään.

Linkin Park on Chester Bennington (laulu), Rob Bourdon (rummut), Brad Delson (kitara), Dave ”Phoenix” Farrell (basso), Joe Hahn (samplaus) ja Mike Shinoda (laulu, kitara, koskettimet).

Linkin Park Kaisaniemen puistossa 16.6.2011

Mike Shinoda, Chester Bennington ja Joe Hahn Kaisaniemen ilta-auringossa.

Chester Benningtonin ”tavaramerkki”

MT, kuvat: MP

Lähteet:
Linkin Park
Wikipedia
Wikisitaatit

Viikon levynä soi Osmo Ikosen Heaven or hell is just a state of mind (2010)

Osmo Ikonen tekee ja esittää Suomen parhainta pop-soulia!

Osmo Ikonen on oikea musiikin monitoimimies. ”Sukurasitteena” hänellä on rutkasti musikaalisuutta ja taitoa käyttää tätä laajalla skaalalla. Osmo Ikonen säveltää, sanoittaa, tuottaa, laulaa ja soittaa… Osalle kansaa Osmo on tuttu Suomen euroviisukarsinnoista, joissa hän on kilpaillut parina vuotena sekä Signmarkin kanssa että kutsuehdokkaana.

Heaven or hell is just a state of mind on Osmon toinen levy. Albumin ensimmäinen biisi ”Heaven or hell” oli Osmon edustuskappale euroviisukarsinnoissa 2010. Ehkäpä Osmo olisi sijoittunut Norjassa paremmin kuin Kuunkuiskaajat… Jo ensimmäisellä levyllään, Stories from within (2008), Osmo sai huomiota ja kehuja, mutta mielestäni tämä toinen levy on vetoavampi. Levyn tunnelma on läpi kaikkien biisien rauhallinen ja kaunis. Osmoa verrattiin ensimmäisen levyn jälkeen Tuomoon (Prättälä), jonka levy My thing ilmestyi 2007. Hienoa musiikkia kumpikin herra tekee, mutta Osmo on selvästi enemmän kallistunut popin puolelle, kun taas Tuomo pysyttelee soulissa.

Heaven or hell is just a state of mind –levyllä kannattaa kuunnella tarkkaan muun muassa Stay true (joka varmasti houkuttelee tanssilattialle), Heaven or hell (saa pysymään tanssilattialla) ja I’m gonna be your man (jonka aikana voi hieman vetää henkeä), vielä vähän aikaa voi jatkaa House of cardsilla ja lattialta poistumisen tekee kauniisti ja rauhallisesti Changen tahdissa. Jatkot voi aloitella vaikkapa Rise abovella…

Osmosta tykkää Päivi Svala

Levyn saatavuus Kaarinan kirjastossa

Levyn saatavuus Vaskissa

Viikon levy

The Books:

The Way Out

Hypnoterapia on hypnoosiin pohjautuva terapian muoto, jossa potilasta hoidetaan hypnoosin avulla. The Books taas on amerikkalainen elektroakustista musiikkia esittävä duo, joka on kasannut neljännen albuminsa vokaaliraidat pääosin hypnoterapiasessioiden nauhoituksista ja erilaisilta itseapukaseteilta. Tämä saattaa kuulostaa hämärältä, ja sitä se totta vie onkin.

“The Books remain a genre of one”, sanoo kriitikko The Way Outin kanteen liimatussa tarrassa. Mutta vaikka aivan suoria verrokkeja on ainakaan populaarimusiikin puolelta The Booksille vaikea löytää, ei musiikki mitenkään täysin vieraalta kuulosta. The Books on paljosta velkaa instrumentaalisen hip hopin (DJ Shadow, The Avalanches, lukuisat levysoitintaiteilijakollektiivit) tavalle käsitellä puhesämplejä humoristisen efektin aikaansaamiseksi.

Suuri ero tällaiseen musiikkiin on siinä, että The Booksin huumori on huomattavasti sämplääviä kollegoitaan kuivempaa ja mustempaa. Kaksikon musiikki on pääsääntöisesti toisteista, yksinkertaisilla melodioilla silattua rytmittelyä. Kun sopiva melodia löytyy, The Books pysyttelee siinä, ja antaa nauhalta tulevan äänen kertoa asiansa kaikessa rauhassa. Koski se sitten muisteloa elämästä 1900-luvun alun Virginiassa (We Bought The Flood), tai Gandhin sanomisia (A Wonderful Phrase by Gandhi), aiheuttaa puheet yhdistettynä melodiakudelmiin illuusion jonkinlaisesta umpipsykedeelisen rentoutumiskasetin kuuntelemisesta. Mielenkiintoista on myös se, että kansivihkoon on painettu kaikki levyn litteroidut ”sanoitukset”, jotka luettuna vaikuttavat usein vielä merkillisemmiltä kuin kuultuna.

Toisinaan The Books myös irrottelee. Mukavasti rytmitetyn albumin alkupuolisko on suorastaan hämmentävän tiukkaa menoa. A Cold Freezin’ Night sisältää pätkittyjä ja luupattuja nauhoituksia kiroilevasta ja uhkailevasta lapsesta aggressiivisen, mutta hyväntuulisen biitin päälle lätkäistynä. ”I am gonna kill you. You are such an idiot. I can kill you with a rifle, a shotgun, any which way I want to”, ilmoittaa poikalapsen ääni, ja kuulija jää avuttomana pohtimaan kontekstia.

Levyn synnyttämiä teemoja ja edellä kuvattuja ristiriitaisuuksia voisi pohtia ja nostaa esiin kappale kerrallaan, mutta lopulta suurin syy kiinnostua The Booksin musiikista ei ole nauhoitusten outous, vaan duon pettämätön korva näteille äänimatoille ja melodioille. The Way Out tuntuu lähdemateriaalin kirjavuudesta huolimatta todella harmoniselta kokonaisuudelta, hyvältä poplevyltä. Eikä duo pelkää itsekään aukaista suutaan silloin kun sopivaa sämplemateriaalia ei ole löytynyt, vaan heleää mieslaulua kuullaan levyllä useaan kertaan. The Way Out on äärimmäisen huolellisesti tehty, mutta samalla ideoissaan täysin pidäkkeetön, yhtä hervottoman hauska kuin syvällinenkin albumi.

– Risto Mikkonen

The Way Out on varattavissa Vaskista.

The Booksin varhaisempaa tuotantoa voi varata myös Vaskista.

 

Vince Neil

Tatuointeja ja tequilaa

Vince Neil: Tatuointeja ja tequilaa

Mötley Crüe -yhtyeen solisti Vince Neil on vihdoin päästetty irti! Monien mielestä mies jäi Törkytehdas-kirjassa turhan taka-alalle, mutta ei enää huolta, Tatuointeja ja tequilaa -teoksessa äänessä on ainoastaan Vince Neil itse.

Vince Neilin 30 vuoteen rocktähtenä mahtuu enemmän seksiä, huumeita ja rock’n’rollia kuin mistä tavalliset kuolevaiset uskaltavat haaveillakaan. Mike Sagerin avustuksella kirjoittamassaan muistelmateoksessa Neil kertoo rehellisesti niin ylä- kuin alamäistäänkin. Mötley Crüen huikeasta menestyksestä, katkerista potkuista yhtyeen suosion huipulla, naisseikkailuista, alkoholi- ja huumeongelmistaan, sekä tietysti Skylar-tyttärensä traagisesta kuolemasta ja vähintään yhtä traagisesta auto-onnettomuudesta, jossa henkensä menetti Hanoi Rocks -rumpali Razzle.

Vasta syyskuussa alkukielelläkin ilmestynyt kohuelämäkerta on saatu suomennettua siis aivan tuoreeltaan.

Jyrki Mäkelä

Teos on varattavissa Vaski-verkkokirjastosta.

Keith Richards

Elämä

Keith Richards: Elämä

Uusi suorapuheinen muistelmateos Elämä kääntää useimmat kivet kitaristi Keith Richardsin moninaisista vaiheista. The Rolling Stones on ollut vuosikymmeniä täydellinen yhtye Richardsille. Bändi on vaarallinen ja livenä arvaamaton, yhtä aikaa tiukka ja rento, lähes muuttumaton rockinstituutio. Tällaisia arvoja edustaa myös Richards. Hän kertoo avoimesti esimerkiksi siitä, miten kaikkea ei ehkä kannata kokeilla.

Tuomas Pelttari

Teos on varattavissa Vaski-verkkokirjastosta.

Kriitikko avoimena

Andres Lokko

Andres (1989-1998) & Lokko (1999-2009)

Lokko: Andres (1989-1998)

Musiikkijournalisti Andres Lokko on arvostetuimpia ruotsalaisia populaarimusiikin kriitikoita. Hän on kirjoittanut vuosien varrella paljon, erityisesti lehdissä POP ja Bibel. Lokkon juttuja ja artikkeleita on nyt  julkaistu kahdessa massiivisessa teoksessa, Andres ja Lokko. Artikkeleita on kerätty kahdenkymmenen vuoden ajalta. Osa jutuista julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa.

Lokko arvioi albumeita, tekee haastatteluja, tapaa julkkiksia jne. Hän kertoo elämästään musiikin sisällä, mutta ei jumitu itseensä. Hän kirjoittaa auttaakseen musiikista kiinnostuneita. Tekstiä on yhteensä yli 1600 sivua. Eipä kuitenkaan hätää, ruotsinkielinen teksti on soljuvaa. Kirjoittamisen hengessä on jotain samaa kuin Mikko Vienosen ja Timo Lähteenmäen poikkeuksellisen ansiokkaassa rock-kirjassa Koit ny rauhottu! – tositarinoita pop-villitysten tulosta pikkukaupunkiin (Teos, 2009). Avointa, vilpitöntä, helppoa, kommunoivaa, havainnoivaa ja havainnollistavaa. Se on niin helppoa kun sen osaa.

Tuomas Pelttari

Teokset ovat varattavissa Vaski-verkkokirjastossa:

Andres

Lokko

Lokko: Lokko (1999-2009)

Albert Järvinen

 

Uusi kirja Suomen kaikkien aikojen kuuluisimman rock-yhtyeen, Hurriganesin,  legendaarisesta kitaristista. Kirjan tekijät John Fagerholm ja Jaakko Riihimaa ovat haastatelleet kirjaa varten lukuisia Albertin tunteneita henkilöitä.  Suuri osa kuvituksesta on aiemmin julkaisematonta aineistoa.

T.N.

Voit varata kirjan Vaski-verkkokirjastosta.