Iron Maiden ja Derek Riggs
Iron Maiden on brittiläinen heavy metal -yhtye, jonka basisti Steve Harris perusti Lontoossa 1975. Yhtye on osa alkuperäistä ”brittiläisen heavy metallin uutta aaltoa”, jota voi kutsua myös erinomaisesti suuhun istuvalla lyhenteellä ”NWOBHM” (New Wave of British Heavy metal).
Iron Maidenin ensimmäinen albumi nimettiin varsin mielikuvituksettomasti yhtyeen nimen mukaan. Se julkaistiin 1980 ja se sijoittui Britannian listoilla parhaimmillaan neljänneksi. Tyylillisesti albumi oli heavy metallia, joka yhdisteli punkin aggressiivisuutta ja progen epätyypillisiä kappalerakenteita ja tempovaihdoksia.
Levyn kansikuvan maalasi Derek Riggs, joka oli tuolloin vasta 16-vuotias. Kuva pimeällä kadulla seisovasta zombimaisesta olennosta kulki alun perin nimellä ”Electric Matthew says hello”. Yhtyeen vaatimuksesta Riggs maalasi hahmolle hiukset, jottei se olisi liian punk. Näin syntyi ensimmäinen virallinen kuva Iron Maidenin maskotista, Eddie the Headista, joka tulisi seikkailemaan vielä kymmenillä albuminkansilla.
Nimikkoalbumia seurasi Killers (1981), joka jäi laulaja Paul Di’Annon viimeiseksi Iron Maiden levyksi. Vuotta myöhemmin yhtye julkaisi The Number of the Beastin uuden laulajansa Bruce Dickinsonin kanssa. Levy ampaisi ilmestyessään brittilistan kärkeen. Singlejulkaisut ”Run to the Hills” ja ”The Number of the Beast” kuuluvat yhä yhtyeen keikkakalustoon. Edeltäjiinsä verrattuna The Number of the Beastin tuotanto oli selkeästi harkitumpaa, ja Dickinsonin suuri ääniala toi yhtyeen musiikkiin uusia ulottuvuuksia.
Albumin kansi on yksi yhtyeen ikonisimmista, siitäkin huolimatta, että Riggs ei ehtinyt viimeistellä kantta ennen sen julkaisua. Tämän näkee esimerkiksi paholaisen siivistä, jotka ovat jääneet tummiksi salamoiden koristelemiksi silueteiksi.
The Number of the Beastia seurasi Piece of Mind (1983), jossa rumpali vaihtui Nicko McBrainiin. Kannessa pehmustettuun huoneeseen suljettu Eddie on teljetty pakkopaitaan, ja hänelle on suoritettu lobotomia, joka viitannee sanaleikkiin levyn nimessä.
Powerslave julkaistiin 1984, ja se vei yhtyeen soundia jälleen eteenpäin. Tästä oiva esimerkki on 13-minuuttinen kappale Rime of the Ancient Mariner. Powerslaven nimikkokappaleen aiheena toimi muinainen Egypti, ja kuvasto lainattiin myös levyn kanteen. Derek Riggs lennätettiin Hawaijille työstämään kantta, samalla kun yhtye äänitti albumia siellä. Työnteko tosin takkuili johtuen kosteasta ilmanalasta ja työvälineiden puutteesta. Riggs joutui viimeistelemään kannen kotona Englannissa. Hän luonnosteli kannen noin 16:sta A4-paperille, ja lopputuloksesta tulikin hyvin yksityiskohtainen. Tarkkakatseinen tutkija saattaa löytää kannesta mm. Mikki Hiiren ja Riggsin itsensä piirtämässä levyn kansikuvaa.
Somewhere in Time (1986) loikkasi jälleen musiikillisesti eteenpäin lisäten soitinkavalkadiin kitarasyntetisaattorit. Useista ajasta ja avaruudesta kertovista kappaleista huolimatta kyseessä ei ole konseptialbumi, vaikka kansikuvakin tukisi väitettä. Riggsin pikkutarkka tyyli on jälleen erinomaista, kuvaten kyborgimaisen Eddien vaeltamista futuristisella kadulla. Kansitaiteesta löytyy runsaasti viittauksia yhtyeen aiempaan tuotantoon.
Seuraava albumi Seventh Son of a Seventh Son (1988) jatkoi edeltäjänsä suuntaa lisäten proge-elementtejä entisestään. Levyn kansi jatkoi Piece of Mindilta alkanutta jatkumoa, jossa Eddielle (tai sille osalle, mitä maskotista oli jäljellä) oli suoritettu lobotomia ja lisätty kyborgiosia.
No Prayer for the Dying (1990) jäi viimeiseksi Maidenin levyksi, jolle Riggs teki kannen. Vaikka yhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia tämän jälkeen, yhtyeen alkupään levyt nauttivat suurta suosiota niin musiikillisten ansioidensa, kuin myös kansikuviensakin ansiosta.
(Teksti Topi Lindqvist)
Iron Maidenin levynkansia esillä Raision kirjastotalon toisessa kerroksessa joulukuun ajan;
Iron Maiden – Iron Maiden
Iron Maiden – Killers
Iron Maiden – Number of the beast
Iron Maiden – Piece of mind
Iron Maiden – Powerslave
Iron Maiden – Somewhere in time
Iron Maiden – Seventh son of a seventh son
