Joulupyhät lähestyvät ja on tullut aika vinkata melkein perinteisesti joulumusaa! Turun kaupunginkirjaston Musiikkiosaston immeiset heittäytyivät joulufiilikseen ja intoutuivat kirjoittamaan uudesta ja vanhasta joulumusiikista. Sellaisesta, joka kuuluu omaan jouluun tai jotain sellaista, mikä korvaa joulurenkutukset – jollainhan se saattaa olla vaikka Motörheadin koko tuotanto.
Mutta tässä siis Antin, Hannan, Juhan, Petrin ja Riikan terveisiä näin vuoden loppuun.
1. Thom Hell & Andreas Ulvo: Christmas Songs (2020)
Mitä saadaan kun norjalainen laulaja/lauluntekijä ja jazzpianisti lyövät lahjakkaat päänsä yhteen? Syntyy levyllinen uusia versioita puhkikulutetuista joulusävelmistä. Näkökulma on jokseenkin kokeellisen vinksahtanut, minimalistinen ja dekonstruoivakin. White Christmas -avausraidassa jumitetaan Beach Boys laulusoundissa, Leontovychin joulukellot paukkaavat metronomin tahtiin ja pieni rumpalipoika onkin basisti.
Eikä koskaan Lumiukko ole lentänyt jäisellä taivaankannella niin tiheän melankolian tiivistämänä kuin nyt.
Mariskan soolouran ensimmäinen joululevy Navidadii sisältää vajaan puolen tunnin verran virkistävän erilaisia joululauluja. Kannen mukaan jopa ”Arveluttavia joululauluja”. Mariskan jouluna twerkataan ja juodaan pikkutuhmasti hehkuviiniä mutta toisaalta myös herkistytään miettimään pienen lapsen toiveita ja pelkoja joulun lähestyessä. Sanoitusten puolesta albumi tuo mieleen ainakin Leevi and the Leavingsin kauniin melankolisen maailman. Sanoittajana Mariska on todella taitava.
Jos haluat antaa havuntuoksuisten ajatustesi vaeltaa ilman lyriikoiden ohjausta, viola da gamba -virtuoosi Hille Perlin J.S. Bach-levytykset tarjoavat siihen oivan mahdollisuuden. Oma suosikkini on 1999 ilmestynyt ”…per la viola da gamba”. Tämä ei ole mitenkään joulumusiikkia, mutta vanhojen soitinten lämmin ääniväri ja sopiva kaiku luovat ajattoman rauhoittavan tunnelman joka parhaimmillaan auttaa laskemaan joulusta aiheutuvia päänsisäisiä kierroksia ja antavat luvan istahtaa katsomaan ikkunasta ulkona olevaa pimeyttä, kynttilöiden valoa tai takkatulta. Äänitteen voit varata Vaskista: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.405927
4. Leevi & the Leavings: Varasteleva joulupukki (1990)
Yksi joululevy suosikkini jo vuosien takaa on Leevi and the Leavingsin Varasteleva Joulupukki, jonka kaikki kappaleet ovat omalla tavallaan helmiä, osa suorastaan timantteja. Aitoon Leevi-tyyliin monet biiseistä sisältävät mustaa huumoria, eikä ihan pieneltä rietastelultakaan säästytä. Kappaleissa tulee myös esiin Gösta Sundqvistin kriittinen suhtautuminen tavaran palvontaan ja turhan muovikrääsän lisäämiseen maailmaan.
Yllättäen melkein puolet levyn biiseistä onkin sävyltään aidosti surullisia, mutta pateettisuudelta onneksi vältytään. Levyä kannattaakin kuunnella fiiliksen mukaan, valita vuoroin biisejä joulun nostatukseen pilke silmäkulmassa tai sitten haikeampaan tunnelmointiin ja sen ihka oikean vanhan ajan joulun kaipaukseen.
Yksitoista vuotta sitten ilmestyi laulaja/lauluntekijä Alison Sudolin eli A Fine Frenzyn jouluinen EP, jossa Elviksen ja Tenavien jouluhittien lisäksi soi uusi melankolinen helmi Red Ribbon Foxes. Se käsittelee joulunpyhien raskautta, sitä miten siihen liitetty ajatus rauhasta, hyvästä olosta ja olosta eivät ole aina saavutettavissa. Joulumieli ei löydy ainakaan ruuhkaisissa kaupoissa, kiiltävissä lahjakääreistä tai kultakäätyjen painosta kaulalla.
Valitettavasti tätä helmeä ei löydy Vaskin kokoelmista…vielä!
(…Joku saattaa muuten tuntea Sudolin paremmin näyttelijänö mm. elokuvassa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat…)
6. Calexico: Seasonal shift (2020)
Tässäpä levy, joka saattaisi hyvin olla sopiva levy heille, jotka eivät niin perusta joululevyistä. Jo yhtyeen nimestä voi päätellä kuinka musiikilliset vaikutteet tulevat Kalifornian ja Meksikon rajaseudulta, eli lumisia lauluja ei niinkään ole tarjolla. Sen sijaan luvassa on kauniita, yhtyeen itsensä tekemiä uusia kappaleita, jotka ovat lähinnä sanoituksiltaan jouluun liittyviä.
Toki mukana on myös kourallinen coverkappaleita, mutta ne jäävät toiseksi yhtyeen omalle tuotannolle. Ja kun levyllä ei juuri kellot soi, mutta torvet kylläkin, niin tämä saattaisi olla sellainen joululevy jota kelpaisi kuunnella kesälläkin.
7. Dr. Demento presents the greatest Christmas novelty CD of all time (1989)
Suomalaiseen jouluun on perinteisesti kuulunut tietty vakavuus. Jos haluaa kuitenkin joulumusiikiltaan kevyempää otetta, kannattaa tarttua Dr. Demento taiteilijanimeä käyttävän radioDJ:n koostamaan hupilaulukoosteeseen. Jo kappaleiden nimet kertovat missä mennään:
“All I want for Christmas is my two front teeth” esittäjänään Spike Jones, tai “I want a hippopotamus for Christmas” / Gayla Peeve ja tietysti: Grandma got run over by a reindeer / Elmo & Patsy.
8. Jingle Cats: Meowy Christmas (1993)
Pidätkö joululauluista? Entä pidätkö kissoista? Haluaisitko kuulla kuinka kissat naukuvat joululauluja?
No sittenhän kannattaa tutustua Jingle Cats: Meowy Christmas -levyyn!
Tämän vuoden kattaus oli nyt siinä. Pääsitkö jo tunnelmaan ja jäit kaipaamaan lisää joulumaistiaisia? Ällös huoli. Aiempia Musasto-blogin jouluaiheisia kirjoituksia löytyy listattuna tämän linkin takaa: https://musasto.wordpress.com/tag/joulu/
Turun kaupunginkirjaston Musiikkiosaston Stagella kuullaan keskiviikkona 2.12. klo 17-18.30 paneelikeskustelu suomalaisen populaarimusiikin menneisyydestä ja tulevaisuudesta.
Miten ’Murheellisten laulujen maasta’ päästiin Lordin euroviisuvoittoon? Mitä suomalaisessa populaarimusiikissa tapahtui vuosituhannen vaihteessa? Miten suomalainen naismuusikko nousi miesvaltaisen alan kansainväliseksi suurmenestyjäksi omilla ehdoillaan? Onko Suomi elektronisen undergroundmusiikin suurvalta?
Keskustelun pohjana toimii kirja ”Made in Finland: Studies in Popular Music”, jonka julkaisi tunnettu tiedekustantaja Routledge, korkealaatuisessa Global Popular Music Series -sarjassa. Keskustelijoina ovat kirjan toimittajat, professori Toni-Matti Karjalainen (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia) ja dosentti Kimi Kärki (Turun yliopisto) sekä kaksi kirjaan kirjoittanutta tutkijaa, dosentti Pertti Grönholm (Turun yliopisto) ja filosofian tohtori Anna-Elena Pääkkölä (Åbo Akademi).
Kirjaston syksyn tapahtumat järjestetään koronarajoitukset ja turvavälit huomioiden.
Suosittelemme kasvomaskin käyttöä.
Tapahtumassa on 16 istumapaikkaa sekä muutama seisomapaikka, turvaväli huomioiden.
Musasto-blogissa olemme aikaisemmin kurkistaneet Vaskin sähköisen aineiston valikoimaan äänitteiden, lehtien ja nyt jo valikoimista poistuneen elokuvatarjonnan kautta. (Näihin kirjoituksiin löytyvät linkit tekstin lopusta.)
Nyt tutustumme lisää aineistoon, jota ei löydy Vaskin hakupalvelun kautta. Kirjastokimppamme tarjoaa e-aineistona myös nuotteja ja musiikkikirjallisuutta, mutta ne löytyvät vain E-aineistot -välisivulta Vaskin nettisivuilta.
OverDrive ja Libby toimivat yhdessä
Kaunokirjallisuuden lukijoille saattaa olla tuttu Ellibs, mutta musiikinystävä löytää aineistonsa OverDrive- ja Naxos Spoken Word -palveluista.
Tällä kertaa keskitymme OverDriven tarjontaan, sillä Naxos Spoken Word on toiminta- ja tarjontaperiaatteiltaan hyvin samanlainen kuin yhtiön äänite- ja videopalvelut Naxos Music Library, Naxos Jazz, Naxos Video ja Naxos World. Sieltäkin löytyy toki kiinnostavia juttuja, mm. elämänkertoja englanniksi ääneenluettuina! Linkki ohjeisiin löytyy tästä.
Muiden kirjaston tarjoamien e-palveluiden tapaan, OverDrive-palvelua pääsee käyttämään kirjautumalla Vaskin kirjastokortin numerosarjalla sekä henkilökohtaisella tunnusluvulla.
Käyttääksesi OverDriven aineistoa, tarvitset vielä erillisen Libby-sovelluksen. Libby-sovelluksen käyttökieli on englanti, mutta se on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöiseksi. Tästä voit tutustua paremmin Libbyyn ja sen käyttöönottoon Vaskin ohjeista.
Ladattava Libby-sovellus on ilmainen ja tarvitset sitä lukeaksesi sähköistä aineistoa puhelimelta tai padilta.
Kun innostut lainaamaan Vaskin sivujen kautta OverDrive-palvelusta aineistoa, ohjataan sinut lataamaan sovellus joko App Storesta tai Google Playsta. Kun sovellus on ladattu, on Libbyn palvelussa valittava kotikirjastoksi Vaski ja sen jälkeen kirjauduttava kirjastokortin tunnuksin palveluun. Tämän jälkeen voi lainata Vaskin OverDriven kautta äänikirjoja ja e-kirjoja tai e-nuotteja.
Laina-ajan päätyttyä aineisto poistuu tiedoistasi ja vapautuu muiden käyttöön.
Ohjeet tarkempiin OverDriven käyttöohjeisiin löytyvät Vaskin sivuilta, joille tässä linkki.
Mitä OverDrivessa on tarjolla?
Vaskin tarjoamat e-aineistot täyttävät fyysisten kokoelmien aukkopaikkoja, tarjoavat kätevän tavan lainata kirja luettavaksi tai kuunneltavaksi, ja joskus aineistoa hankitaan purkamaan varausjonoja.
OverDriven sivuilta löytyy siis e-kirjoina englanninkielistä musiikkikirjallisuutta, soitonoppaita ja nuotteja. Vaskin OverDrive hakupalvelun etusivulle on nostettu aihealueittain kuvakaruselleja tarjolla olevasta aineistosta. Tässä linkki suoraan sivustolle.
OverDriven etusivulta pääsee Aiheet-kohdasta klikkaamalla tarkastelemaan aihealueittain tehtyä luokittelua. Tietokirjallisuus-luokan alle on listattu myös alakategoria musiikki, josta löytyvät kirjat, nuotit ja soitonppaat. Seuraavan linkin kautta pääsee tarkastelemaan tämänhetkistä valikoimaa.
Mainittakoon, että siellä on tällä hetkellä luettavana mm. Alex Rossin teos Wagnerism, joka on aivan vasta tilattu fyysisenä kappaleena Turun pääkirjaston Musiikkiosastolle. Siellä on myös populaarimusiikin ei-binäärisiä ulottuvuuksia käsittelevä Sasha GeffeninGlitter Up the Dark sekä Marc PedeltynEcomusiology, joita ei ainakaan tällä hetkellä olla tilaamassa osastomme avohyllyyn. Löytyypä sieltä myös Billie Eilishiä ja Frozen kakkosta ukulelen soittajille ja elämänkertoja David Bowien ystäville.
Vaskin OverDrive-palvelussa tarjolla tietokirjallisuutta, nuotteja ja soitonoppaita e-aineistona.
E-aineistoihin on rajatusti lisenssejä, eli vaikka ne ovat sähköisiä ja näppärästi käsillä, on niiden käyttöoikeus kustantajan puolesta rajattu yleensä yhteen tai kahteen.
Jos aineisto on jollakulla lainassa, ilmoitetaan sen olevan odotuslistalla. Kun teet siihen varauksen, kysyy palvelu sähköpostiosoitetta, johon tieto aineiston vapautumisesta lähetetään.
Tässä vielä ne tekstin alussa mainitut linkit aikaisempiin vinkkauksiin:
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta legendaarisen alttosaksofonisti Charlie Parkerin (1920-1955) syntymästä. Parker eli vain 35-vuotiaaksi mutta häntä pidetään sekä yhtenä jazzin merkittävimmistä uudistajista että kaikkien aikojen suurimmista jazzmuusikoista. ”Bird” oli trumpetisti Dizzy Gillespien ohella tärkein bebop-tyylin kehittäjä 1940-luvulla.
Parker tuli tunnetuksi virtuoosimaisena soittajana ja nerokkaana improvisoijana. Hänen improvisaatoitaan opiskellaan edelleen ahkerasti jazzin opinahjoissa kautta maailman. Itsetuhoinen elämäntyyli, johon kuuluivat vahvasti alkoholi sekä huumeet, oli omiaan kasvattamaan hänen legendaansa. Kuolemaansa asti Parker johti omia yhtyeitään ja hänen soittokumppaneihinsa kuului mm. trumpetisti Miles Davis.
1940-luvulla Charlie Parkerista tuli ensimmäinen jazzmuusikko, joka pääsi levyttämään vanhoja amerikkalaisia musikaalisävelmiä kamariorkesterisovituksina yhdessä laajemman orkesterin kanssa. Näitä levytyksiä Parker piti parhaimpinaan. Charlie Parkerin syntymän juhlavuotta on juhlistettu Turussa kahdella Perko plays Parker– konsertilla. Niissä hyvin arvostettu suomalainen saksofonisti Jukka ”Little Bird” Perko esitti yhdessä TFO: n kanssa juuri näitä sävelmiä.
Turun pääkirjaston musiikkiosastolla on nostettu esille juhlavuoden kunniaksi Charlie Parkerin levyjä, nuotteja ja elämäkertoja. Esillä on myös Jukka Perkon tuotoantoa.
Turun kaupunginkirjastolla on toiminut musiikkiosasto nyt jo viisikymmentä vuotta!
Esillä kuuntelulevyjä toiminnan alkuajoilta.
Tapahtuman juhliminen jää valitettavasti poikkeuksellisten olojen vuoksi melko hillityksi, koska varsinaisia kansanjuhlia ei tällä hetkellä voida järjestää.
Mutta Turussa pyritään nyt tuomaan esiin osaston historiaa mm. erilaisin näyttelyin.
Ensimmäinen näistä vie osaston alkuajoille ja esittelee kuuntelylevyjä, joita on vielä varaston uumenissa.
Nämä ovat siis niitä levyjä, jotka aikanaan hankittiin kuunneltaviksi kirjaston tiloissa. Lainaan niitä ei siis saanut! Eikä itse saa asiassa vieläkään, koska näitä ei ole viety tietokantaan, vaan tiedot näistä ovat ainoastaan kirjastokorteissa. Levyt siis ovat aito varastolöytö!
Kuunteleminenhan tapahtui aikoinaan siten, että kirjastonhoitaja asetti levyn pyörimään ja myös käänsi sen kun levy oli pyörinyt loppuun.
Asiakkaalla ei tällaista sopinut tuolloin teettää.
Syksyn mittaan tuodaan tiloihin vielä muitakin varastoaarteita ja esittelyaineistoa vuosien varrelta.
Oon JP Leppäluoto, tamperelainen ammattimuusikko. Muutin vuonna 2014 Raahesta Tampereelle, kun musahommat alkoivat olla vakavasti otettava työ.
Mulla on ollut monenlaista bändiä ja projektia, joista tärkeimmät Charon, Harmaja, Raskasta Joulua ja tätä nykyä omalla nimellä vedettävä sooloura.
Tärkeimpinä saavutuksina varmaankin euroopan kiertueet, muutamat kulta-, platina- ja tuplaplatinalevyt ja suuret konsertit suomessa mm. loppuunmyydyt Hartwall Areenat.
2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?
Nyt on pakko myöntää, että aika heikosti. Kirjaston käyttö on kyllä mun ipanoille tuttua ja heidän kanssaan on kyllä kirjoja ja pelejä lainailtu. Penskana tykkäsin itsekin käydä Raahen kirjastossa kuuntelemassa vinyylejä musaosaston kuuntelukopissa ja lukemassa uudet kotimaiset ja ulkomaiset musalehdet.
3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?
Nick Cave and the Bad seeds Pori Jazzeilla vuonna 2018
4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?
Tampereella on ihan paras meininki kaikessa suhteessa. Meillä alkaa olla Suomen parhaat keikkapaikat kaikissa kokoluokissa. Tampereella on todella vireämusaskene, johon oli junantuomallakin helppo päästä sisään ja muusikoita löytyi vaikka minkälaiseen projektiin.
5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista
Vedän röyhkeästi kotiinpäin, koska kotimainen musiikki ja kulttuuri tarvitsee tällä hetkellä kaiken tuen jota saatavissa on.
Toimittaja, tietokirjailija ja suomentaja Ari Väntäsen uusin kirja Razzle: Hanoi Rocks- legendan tarinaon juuri ilmestynyt. Musasto haastatteli Aria kirjan tiimoilta. Lue haastattelu alta.
1. Minkälaisen vastaanoton uusin kirjasi Razzle – Hanoi Rocks – legendan tarina on saanut? Oletko kuullut paljon kommentteja kirjan lukeneilta?
”Kyllä niitä on tullut. Tuntuu siltä, että kirjaa pidetään tarpeellisena ja että siinä kerrotaan asioita, joita moni ei ole kuullut. Ovatpa jotkut maininneet itkeneensä koskettavissa kohdissa.
2. Razzle kuoli nuorena kohtalokkaassa auto-onnettomuudessa. Mikä on suhtautumisesi onnettomuuden aiheuttaneeseen Vince Neiliin ja MötleyCrüehun?
”No, en arvosta rattijuoppoja enkä varsinkaan toistuvasti kännissä ajavia. Neilin bändillä taas ei ollut tämän onnettomuuden kanssa tekemistä. Se oli vain rattijuopon työpaikka. Yleisesti ottaen Razzlen tapauksessa puhutaan ihan liikaa Mötley Cruesta, ja juuri siksi halusin kirjoittaa Razzlen elämästä.”
3. Haastattelit kirjaa varten runsaasti Razzlen tunteneita henkilöitä. Haastattelut ilmeisesti toteutettiin pääosin somen kautta. Tapasitko ketään face to face ja saitko paljon uusia ystäviä tämän projektin myötä?
”Tein haastatteluja puhelimen ja netin (someviestit, kuvapuhelut, sähköpostit) avulla ja naamatusten Suomessa asuvien kanssa. Ihan mikä haastateltavalle parhaiten sopi. Ainakin sain paljon uusia tuttuja. Voi olla, että käyn Englannissa moikkaamassa muutamia, kunhan kulkutauti hellittää.”
4. Tämä kirja on kirjoitettu ns. ”oral history”- tyylillä. Aiotko jatkossakin kirjoittaa kirjoja samalla tavalla?
”Jos se tuntuu sopivan johonkin kirjaan, niin miksipä ei. Nämä täytyy katsoa tapauskohtaisesti. Joskus toimii ensimmäisen persoonan kerronta, toisinaan kolmannen.”
5. Miten paljon tämä kirjoitusprojekti syvensi suhdettasi Razzleen noin fanin näkökulmasta?
”Henkilökohtaisesti minua kiinnosti eniten se, mitä kaikkea tapahtui ennen Hanoihin liittymistä. Sain paljon uutta tietoa. Missiona oli ylipäänsä syventää ja laajentaa kuvaa Razzlesta. Useimmille hän on vain se, joka kuoli. Se on ankea ajatus kun tietää, miten tärkeä Razzle oli eläessään.”
6. Olet myös suomentanut useita kirjoja. Mitä sillä rintamalla on odotettavissa seuraavaksi? Voisitko kuvitella joskus kääntäväsi muuta kuin englanninkielistä kirjallisuutta?
”Pian ilmestyy suomentamani Lenny Kravitzin ja David Ritzin kirja Let Love Rule. Se oli mielenkiintoinen työ samasta syystä kuin Razzlekin, eli uutta tietoa tuli paljon. Muutakin suomennettavaa on, mutta enpä kerro mitä ennen kuin kustantaja sen tekee. En osaa muita kieliä riittävän hyvin. Ei olisi pitänyt kuvitella koulussa, ettei sitä ruotsia mihinkään tarvita.”
7. Keväällä ilmestyi kirjasi suunnistaja Minna Kaupista. Erosiko urheilijasta kertovan kirjan syntyprosessi mitenkään aiemmista? Haluatko paljastaa, onko tulevaisuudessa luvassa lisää syrjähyppyjä musiikin parista?
”Minna-kirjan tekeminen oli mahtava kokemus. Pidin sitä kiinnostavana haasteena, koska en tiennyt urheilusta tuon taivaallista. Prosessina se ei poikennut muiden kirjojen tekemisestä, mutta sain kunnian käydä aivan uudessa maailmassa. Ja nyt tiedän urheilustakin enemmän. No joo, olenhan minä ja tulen olemaan musakirjoittaja ja rokkitoimittaja, mutta ihmisen kannattaa kierrellä joskus muuallakin kuin kotikulmillaan tai -planeetallaan. Tällä hetkelläkin on tekeillä kirja, joka ei sijoitu musiikin (eikä urheilun) maailmaan, mutta ei siitäkään vielä tämän enempää.”
8. Suosittele muutamaa muusikon elämäkertaa kirjaston kokoelmasta, jotka kannattaisi mielestäsi lukea.
Kenties tunnetuimman suomalaisen keikkakuvaajan Tomi Palsan uutuuskirja Valitut Palsat 2009-2019 julkaistiin kesäkuun alussa. Musasto haastatteli Tomia uuden kirjan tiimoilta. Lue mielenkiintoinen haastattelu alta.
1.Toinen valokuvakirjasi Valitut Palsat 2009-2019 julkaistiin kesäkuussa. Onko teosta mennyt kuinka kaupaksi ja millaista palautetta olet siitä saanut?
Kirja on saanut jopa haltioituneen vastaanoton. Teoksen graafista ilmettä on kehuttu, kirja on kuulemma jo pelkkänä esineenä kaunis. Sisältöä on kuvailtu tekijänsä näköiseksi ja useampikin kirjan lukenut ystävä on kuullut päissään ääneni kuvatekstejä lukiessaan. Negatiivisia kommentteja en ole kuullut ainuttakaan. Täytyy toki muistaa, että palautetta olen saanut käytännössä ainoastaan tuttujen suusta.
Jokunen kirja on mennyt kaupaksi, mutta on niitä vielä useampi nide varastossa.
2. Kirjassa ei käydä läpi millä säädöillä mikäkin kuva on otettu. Muutaman kerran mainitset testanneesi kuvaa otettaessa uutta objektiivia tms. Kuinka usein kalusto menee vaihtoon ja minkälaisella arsenaalilla noin suurin piirtein keikoilla kuvaat?
Tekniikan maailma on mulle vieras alue eikä se kiehdo alkuunkaan itseäni. Kuvien teknisten speksien perään haikailee korkeintaan kameranörtit ja heidän toiveidensa mukaan en halua toimia muutenkaan. Kuvien metadata-tiedoista olisi tullut ylimääräinen elementti, joka olisi sotkenut pelkistetyksi tarkoitetun taiton ikävällä tavalla.
Kalustoa päivitän silloin kun se tuntuu tarpeelliselta. Mun ei ole pakko saada aina uusimpia leluja heti niiden ilmestymispäivänä vaan hankin uuden objektiivin tai kameranrungon siinä vaiheessa, kun vanha laite menee paskaksi tai laite tuntuu todellakin olevan jarruna omalle kehitykselleni kuvaajana.
Keväällä 2019 hankin rungoksi tuoreen tulokkaan Canon Eos-R eli siirryin peilittömään aikaan. Pakko todeta, että surkea peli on tuo.
3. Kuvia valittaessa on käyty läpi miljoona, miljoona, miljoona ruutua. Kuinka vaikeaa kuvien valintaprosessi itseasiassa oli?
Valintaprosessi oli oikeastaan yllättävänkin helppo ja luonteva toimitus. Kun tein päätöksen siitä, että lähden työstämään jatko-osaa esikoiskirjalleni, kirjoitin samalta istumalta listauksen päähäni pälkähtäneistä kuvista, jotka olisi ”pakko” sisällyttää teokseen. Noin kolmannes kirjan kuvista valikoitui sitä kautta. Pian sen jälkeen aloitin urakan ja kahlasin läpi kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana täyttämäni ulkoiset kovalevyt, osan pintapuolisemmin, osan hyvinkin tarkkaan ja yritin löytää kiinnostavia tapahtumia, keikkapaikkoja, artisteja ja ilmiöitä.
Sain idean kirjan tekemisestä noin kaksi vuotta ennen sen julkaisua. Ajatus kirjasta soi koko ajan takaraivossa ja se ohjaili omalta osaltaan myös keikkakäyttäytymistäni. Äkisti sellaisetkin tapahtumat, jotka eivät aiemmin kiinnostaneet minua tuntuivat oudon kiehtovilta, koska ne olisivat oivallinen lisä kirjan tarinaan.
Kun aloin kirjoittaa tekstejä ja kasata kirjan materiaalia kokoon muutenkin, oli koossa reilun kuudensadan kuvan röykkiö. Kansien sisään siivilöityi hyvinkin luontevasti noin kahdensadan kuvan kokonaisuus. Kaikista upeimmistakaan otoksista ei välttämättä keksi mitään kiinnostavaa anekdoottia ja niissä tapauksissa paikka kirjan sivuilla jäi vain unelmaksi. Useiden artistien kohdalla potentiaalisia kuvia oli lukemattomista eri tapahtumista, ja sitä kautta monet merkittävät kuvatkin jäivät kirjan ulkopuolelle. Tavallaan pääni sisällä oli valtavan monimutkainen palapeli, mutta sen ratkominen osoittautui mutkattomaksi ja helpoksi. Totta kai ratkoisin monet pulmakohdat täysin eri tavalla, jos joutuisin kasaamaan palat uudelleen, mutta nyt mennään näillä.
4. Aloitit keikkakuvaamisen jo filmiaikana. Kuvaatko nykyisin enää missään tilanteessa filmikameralla? Kuvaatko ylipäätään paljon muuten kuin musiikkikeikkoja?
Kuvasin keikkoja filmille noin 14 vuoden ajan ennen suurta digiloikkaani. Siinä ajassa ehdin kyllä haistella filmikehitteiden ja muiden kemikaalien höyryjä vähintäänkin omiksi tarpeiksi asti. Vietin ihan tarpeeksi monet festivaalit kehittäen aamuyöstä filmirullia hotellihuoneessa sillä välin, kun muu seurue viritteli vieressä hurjia jatkobakkanaaleja.
Toki aina välillä mieleen hiipii ikävä pimiötä kohtaan. Se on onneksi ohimenevää. Filmien ja kehitteiden hinnat ovat sitä paitsi nykyään sillä tasolla, että unohdetaan koko juttu.
Kuvaan ajoittain muutakin kuin musiikkiaiheisia kuvia, mutta kyllä nekin otokset ovat useimmiten luonteeltaan tapahtumakuvausta. Aion kuitenkin lisätä muunkinlaisten aiheiden ikuistamista. Niille kuville on paikka eräässä työn alla olevassa projektissani, joten tämä kuvausaiheiden monipuolistuminen ei jää pelkän puheen asteelle.
5. Valitut Palsat 2009-2019- kirjasta löytyy vähän yli 200 kuvaa mainioine saateteksteineen. Onko kirjoittaminen sinulle yhtä helppoa ja mieluisaa kuin kuvaaminen?
Kirjan sivuille asti on päätynyt monta kuvaa tilanteista jotka ovat olleet niin haasteellisia ja ärsyttäviäkin, että olisi väärin puhua helposta toiminnasta. Pääsääntöisesti keikkojen kuvaaminen on mitä nautinnollisinta ja innostavinta puuhaa, mutta mitä isommasta maailmantähdestä on kyse, sitä varmemmin kuvaajien oikeudet ja ihmisarvot poljetaan maanrakoon ja silloin kaikki hauskuus on tipotiessään.
Voin nyt paljastaa, että juuri vähän ennen poikkeusaikoja eteeni osui kaksi kuvauskeikkaa, joiden yhteydessä kuvaajia kohdeltiin erityisen paskamaisesti ja päätin niiden kokemusten kirvoittamana lopettaa kuvaamisen kokonaan. Kävin vielä kuitenkin parilla pienemmällä keikalla nähdäkseni, oliko päätökseni oikea. Päätös tuntui hyvältä. Sitten hätiin tuli korona. Olin erikoiskeväänä yhteensä 69 päivää koskematta lainkaan kameraani. Siinä ajassa polte päästä keikoille kasvoi älyttömiin mittoihin. Tauon jälkeisiä kuvauskeikoista on nauttinut aivan eri tavalla ja onkin todettava, että tauko teki terää! Tavallaan lopettamispäätös pitää kuitenkin edelleen. Maailmantähtien pompoteltavaksi mulla ei ole lainkaan ikävä. Jatkossa aion kiertää meganimien konsertit kaukaa. Ihan pelkästään hyvä juttu, että supertähdillä ei ole näinä aikoina mitään asiaa konserttilavoille.
Kirjoittaminen oli tällä kertaa erityisen mukavaa ja nautinnollista, mutta aina näin ei ole ollut. Ekan kirjan jälkimainingeissa menetin kirjoittamisen ilon ja löysin sen oikeastaan vasta kymmenen vuotta myöhemmin, kun ryhdyin laatimaan Valitut Palsat -kirjan tarinoita. Tekstien leipominen oli siis pitkään pakkopullaa, mutta viime syksynä päätin lähteä reilun viikon kirjoituslomalle Viroon. Olin viisi yötä Tartossa ja kolme Tallinnassa ja tuon viikon aikana inspiroiduin ja löysin taas kauan kadoksissa olleen riemun tekstien suoltamiseen. Tuon viikon aikana kirjoitin yli neljäsosan kirjan teksteistä. Alkulaukaus oli onnistunut ja loput tekstit syntyivät hektisen keikkasyksyn ja -talven kiireiden keskellä vääjäämättömästi. Kivaa oli!
6. Kuvatekstien anekdootit ja humoristiset heitot naurattivat itseäni kerta toisensa jälkeen. Oliko tämä humoristinen ja rehellinen lähestymistapa alusta alkaen selvä valinta?
Kyllä peli oli selvä ihan heti kättelyssä ja lähdin hakemaan teksteihin leikkisää otetta. Valokuvaaminen on kuitenkin pääsääntöisesti hauskaa puuhaa ja yritän pitää kaikissa muissakin toimissani pilkettä silmäkulmassa, joten kirjan sävy ei olisi voinut oikeastaan edes olla muunlainen. Kirja on tekijänsä näköinen.
Toki teksteissä on huumorin lisäksi pienimuotoista herkistelyäkin. Ja kuvausmatkoillani kohtaamiini epäkohtiin otan välillä kantaa hyvinkin suoraan, koska en usko hyssyttelyyn. Yritän antaa keikkakuvaajan elämästä mahdollisimman realistisen kuvan. Välillä rajoituksia ja kuvaajien pomputtelua on niin runsaasti, että välillä on vaikeaa jaksamisen kanssa, mutta yleensä niistäkin tapauksista on selvitty juurikin huumorin avulla.
7. Monissa teksteissä mainitset, että juuri sinua on nimenomaan pyydetty johonkin videointi-/kuvaussessioon. Tämä tuntuu varmasti hyvältä, olet hoitanut hommasi hyvin ja oikein? Pystytkö sanomaan mihin video-/levynkansiprojektiin olet erityisen tyytyväinen?
Onhan se aina upeaa ja mieltäylentävää, kun joku oikein erikseen pyytää minua kuvaustehtäviin. Kai se on osoitus juuri siitä, että olen tehnyt asioita oikein urani varrella. Minut on helppo houkutella keikoille kuvaamaan, varsinkin mikäli houkuttelijana on tuttu ja hyväksi havaittu artisti tai yhtye. Väittävät, ettei ketään tulla hakemaan kotoa töihin, mutta yllättävän usein mulle on kuitenkin käsky käynyt.
Välillä kuvauspyynnöt ovat sellaisia, että Forssan poikaa meinaa hieman huimata, mutta olen kerännyt rohkeutta ja suostunut kaikista haastavimpiin ja vastuullisimpiinkin keikkatarjouksiin. Vuonna 2005 minut pyydettiin Lontoon Live8-spektaakkelia kuvaamaan ja se tulee varmasti jäämään merkittävimmäksi kuvauskeikakseni. Kun Lady Gaga tai Yoko Ono ovat halunneet paikallisen kuvaajan ikuistamaan konserttiaan Suomen-vierailuillaan, olen vastannut kutsuun ilomielin.
Videosessioita olen tehnyt hyvin vähän, mutta yksi liikkuvan kuvan projekti on ollut ylitse muiden. Jarkko Martikaisen Usko-levyn pahvikantisen erikoispainoksen kylkiäisenä julkaistiin Lauluja lämpiöistä -niminen dvd, jonka olin kuvannut ja oikeastaan ideoinutkin kokonaisuudessaan itse. Siinä Jarkko esitti kameralleni kappaleitaan viidentoista eri keikkapaikan takahuoneessa ennen lavalle astumistaan.
Levynkansiprojekteista erikseen on mainittava samaisen Jarkko Martikaisen Rakkaus-levyn kansikuva, jossa pasteeraa kaksi marabouhaikaraa. Erityisesti vinyylikoossa se kansi on erityisen juhlava ja sopii hienosti kyseisen levyn tunnelmaan. Suurimpia saavutuksiani kuvaajana ovat otosteni päätyminen kahteen Tuomari Nurmion albumin kanteen (Tuomari Nurmio & Korkein Oikeus -levy sekä Tuomari Nurmio & Alamaailman Vasarat -yhteistyö Kinaporin kalifaatti) sekä kuvani päätyminen Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlakonserttitaltioinnin kanteen.
8. Portisheadin vuoden 2014 Ilosaarirockin kuvan kohdalla mainitset, että aiemmilta yhtyeen keikoilta tekemäsi havainnot helpottivat kuvaamista. Miten usein mietit ennen kuvaamista kuinka sijoittua kuvaustilanteessa?
Aika vähän tuota sijoittumista tulee mietittyä etukäteen. Kyllä ne kulloisenkin keikan kannalta sopivimmat askelmerkit ehtii yleensä hakemaan vauhdista keikan jo alettuakin. Mahdollisuuksien mukaan yritän liikkua ja saada mahdollisimman monipuolisesti lavan tapahtumia talteen, siinä rajoitetussa ajassa, kun me kuvaajat saamme lavan edustalla häärätä.
Monesti kuvaajalaumat pakkautuvat leveyssuunnassa keskelle ja mahdollisimman lähelle lavaa, mutta itse yritän välttää sitä parhaani mukaan. Yleensä lavan reunamilta saa kiinnostavampia kuvia kuin suoraan edestä. Usein kuvaajat yrittävät myös säntäillä ylienergisesti lavalla poukkoilevan solistin perässä ja onnistuvat olemaan aina muutaman askeleen jäljessä ja tällöin kuvat eivät onnistu toivotulla tavalla. Kokeneempi kehäkettu pysyy paikallaan vähän sivussa ja nappaa kaikessa rauhassa onnistuneet kuvat sähköjäniksenä pyörivästä artistista. Tähän zen-henkiseen toimintamalliin olen oppinut ajan myötä, ja itselleni se toimii ainakin hienosti.
9. Olet kuvannut todella monessa isommassa ja pienemmässä keikkapaikassa, meillä ja muualla. Mitkä paikat ovat jääneet mieleesi erityisen haastavina kuvaajan kannalta? Onko muodostunut joitakin keikkapaikkoja, jotka jätät suosiolla väliin ”haastavuuden” takia?
Keikkapaikkoja on tullut kieltämättä kaluttua hyvinkin laajalla säteellä. Kaikissa paikoissa on omat haasteensa ja niissä pitää vaan toimia joustavasti ja yrittää parhaansa koska enempää ei voi inhimillisesti kuvaajalta vaatia. Tietenkin on olemassa keikkapaikkoja, joissa kuvaamista yritän välttää viimeiseen asti, mutta en koe aiheelliseksi lähteä nimeämään niitä tässä haastattelussa. Ja usein kuvauspaikan haastavuus ei ole niinkään kiinni keikkapaikasta vaan artistien taholta annetuista kuvausrajoitteista. Mutta mikäli meille annetaan edes pienoinen mahdollisuus onnistuneiden kuvien ottamiseen keikkapaikalle, sopeudun kyllä useimmiten tilanteeseen.
10. Kuvauskeikoilla olet tietysti tutustunut myös moniin kanssakuvaajiin. Kirjassa mainitset muutamasta epämiellyttävästä kerrasta, jolloin kollega on käyttäytynyt epäammattimaisesti.Seuraatko miten aktiivisesti tai satunnaisesti kollegojesi julkaisuja esim. netissä tai sosiaalisessa mediassa?
Yleisesti ottaen kollegat kunnioittavat toisiaan ja antavat heille työskentelyrauhan, vaikka tilanteet tukalia ja hektisiä välillä ovatkin. Ikävä kyllä joskus kuvaajien joukkoon on eksynyt mätämunia, jotka eivät ota kanssaihmisiä huomioon vaan keskittyvät omaan ”ihanuuteensa” ja onnistuvat häiritsemään toiminnallaan muita. Yleisimpiä vitsauksia on kestosuosikki ”nosta kamera suorien käsiesi varaan ja ota sokkona kuvia lavalta ja peitä samalla kaikkien muiden kuvaajien näkyvyys”. Joskus olen saanut kuvauspitissä kollegan toimesta sateenvarjosta suoraan silmään ja pelkäsin jo sokeutuvani siihen paikkaan. Jotkut eivät vaan osaa toimia väkijoukoissa.
Pääsääntöisesti kanssakuvaajat ovat kuitenkin fantastisia ihmisiä. En voi kuitenkaan sanoa seuraavani kenenkään julkaisuja erityisen aktiivisesti. Toki seuraan monia täkäläisiä kuvaajia somessa, mutta aika hiljaista on ollut keikkakuvarintamalla tässä maassa viime aikoina. Osittain siitä syystä jouduimme pistämään Soundin ”Palsa esittää” -juttusarjan tauolle. Vaikea pitää ajankohtaisuuteen pyrkivää juttusarjaa käynnissä, kun en keksi kuvaajavieraaksi ketään, joka olisi onnistunut kiertämään tänä poikkeuksellisena kesänä ahkerasti kuvaamassa tapahtumia. Toivotaan, että tilanteeseen saadaan mahdollisimman pian muutos parempaan.
Turun pääkirjaston musiikkiosastolla on esillä elokuun ajan kesäaiheinen nosto. Kesähittejä Suomessa– nimiseen nostonäyttelyyn on nostettu esille Suomessa vuosien saatossa kesähitin maineen saanutta musiikkia. Tervetuloa tarkistamaan mikä olikaan kesän 1982 hitti Suomessa. Näyttelyn levyt ja muu materiaali ovat luonnollisesti lainattavissa. Tutustu alta myös 10 valitun kesähitin listaan.
”Polttaa kesäkatu miestä…”
Danny: Kesäkatu
Tätä biisiä on kutsuttu ensimmäiseksi kesähitin kriteerit täyttäväksi kappaleeksi Suomessa. Se on käännöskappale yhdysvaltalaisen The Lovin’ Spoonfulin kappaleesta Summer in the City jonka Billboard valitsi kaikkien aikojen suosituimmaksi kesäbiisiksi vuonna 2010. Laulun on suomentanut Juha Vainio ja siitä teki suomenkielisen version Danny vuonna 1966.
Rauli Badding Somerjoki: Paratiisi
Badding levytti biisin vuonna 1973 ja se on ollut tanssipaikkojen esitetyin kappale vuodesta 2000 asti. Paratiisi on Somerjoen sävellys ja sanat siihen on tehnyt Arja Tiainen yhdessä tämän kanssa. Tiainen teki kaksi säkeistöä, joita Somerjoki täydensi. Ruotsissa kappaleen on levyttänytBo Kaspers Orkester vuonna 2006 nimellä Paradiset albumilla Hund (käännös Bo Sundström).
Popeda: Kuuma kesä
Vuonna 1985 julkaistulta Pohjantähden alla– albumilta löytyvä Kuuma kesä (tunnetaan yleisemmin nimellä Pitkä kuuma kesä) on valittu äänestyksessä Suomen kaikkien aikojen kesähitiksi vuonna 2005. Kappale on Costello Hautamäen säveltämä ja Pate Mustajärven sanoittama. Sen on väitetty muistuttavan Mud– yhtyeen kappaletta Hair of the dog. Väitteen mukaan kertosäkeen melodia ja suurin osa säkeistöstäkin on otettu suoraan Mudin biisistä.
Kaoma: Lambada
Vuoden 1989 kesähitti, Kaoman Lambada, alunperin Chorando se foi, myi maailmalla viisi miljoonaa levyä. Kaoma syntyi, kun ranskalainen yrittäjä Olivier Lamotte d’lncamps vieraili turistikohteessa Bahian Porto Segurossa ja muodosti paikallisesta tanssiryhmästä Touré Kundasta Kaoman. Lambada oli alkujaan bolivialaisen tanssiryhmän Los Kjarkasin Llorando se fue, Yksi joka jäi itkemään. Myöhemmin Los Kjarkas voitti tekijänoikeuskiistan Kaomaa vastaan.
Alexia: Summer Is Crazy
Alexiaa (Alessia Aquilani) tituleerattiin 90-luvulla dancen kuningattareksi. Tuolloin eurodancehitti Summer Is Crazy soi taukoamatta kaikkialla. Alexia nautti erityistä suosiota pohjoismaissa ja sai suomalaisetkin sekaisin esiintyessään legendaarisessa Rantarockissa vuosina 1996 ja 1997. Myöhemmin Alexia on ottanut tietoisen pesäeron ysäri-imagoonsa. Täysin laulaja ei kuitenkaan ole hylännyt eurodancejuuriaan sillä Alexia on nähty esiintymässä lukuisilla 90-luvulle omistetuilla festareilla ympäri Eurooppaa. Suomessa laulaja on esiintynyt esimerkiksi We Love the 90’s -festivaalilla.
Lou Bega: Mambo No. 5
Lou Began (David Lubega) vuoden 1999 hitti Mambo No. 5 pohjautuu Perez Pradon sävellykseen vuodelta 1949. Biisi oli listakärjessä ympäri Eurooppaa ja Yhdysvalloissa sitä soitettiin urheilutapahtumien yhteydessä. Bega vieraili samana vuonna myös Suomessa Puhdas Elämä Lapselle- konsertissa. Hän on monikulttuurisen perheen kasvatti sillä hänen äitinsä on kotoisin Sisiliasta ja isä Ugandasta. Teini-ikänsä Lou Bega vietti Miamissa ja on syntynyt Münchenissä. Hän on siis saksalainen artisti.
Manu Chao: Me Gustas Tú
Manu Chao (José-Manuel Thomas Arthur Chao) on tullut tunnetuksi eri musiikkityylien sekä kielien yhdistelemisestä. Hän on laulanut mm. ranskaksi, espanjaksi, portugaliksi, englanniksi, arabiaksi ja wolofiksi. Chaon onkin sanottu luoneen kokonaan uuden mestiza-musiikkityylin, jota ovat sittemmin seuranneet ja edelleen kehittäneet useat muut artistit. Vuonna 2001 Manu Chao julkaisi albumin Próxima Estación: Esperanza, jolta löytyy hänen ehkä tunnetuin kappaleensa Me Gustas Tú. Kyseinen biisi oli iso kesähitti Suomessa samana vuonna. Suomeksi se tarkoittaa kuta kuinkin Pidän sinusta.
PMMP: Rusketusraidat
Suomalaisten suosikkibändin PMMP:n ensimmäinen single joka viihtyi Suomen virallisen singlelistan ykkössijalla jopa 11 viikkoa ja nousi heti suursuosioon. Kappale löytyy myös yhtyeen esikoisalbumilta Kuulkaas enot! Biisin on säveltänyt Jori Sjöroos. Kappaleesta ovat tehneet cover-version muun muuassa Il Vaselino, Herra Ylppö & Ihmiset sekä Kauniit poliisit.
O-Zone: Dragostea din tei
Romanian kielellä laulettu kappale nousi singlelistojen kärkeen monissa Euroopan maissa ja siitä tuli vuoden 2004 kesähitti. Kyseessä on moldovalaisen O-Zone– yhtyeen menestynein kappale joka Suomessa sijoittui parhaimmillaan listalla toiselle sijalle. Yhtyeen muodostivat Dan Balan, Radu Sirbu ja Arsenie Todiras. O-Zonen nuorin jäsen Todiras edusti Moldovaa vuoden 2006 euroviisuissa kappaleella Loca yhdessä Natalia Gordienkon ja Connect-R:n kanssa.
Luis Fonsi: Despacito ft. Daddy Yankee
Despacito nousi Yhdysvaltojen Billboard Hot 100 -listan ykköseksi toukokuussa 2017 ja piti paikkansa kuudentoista viikon ajan, mikä tuolloin sivusi ennätystä Billboardin pitkäaikaisimpana listaykkösenä. Kyseessä on puertoricolaisen laulajan Luis Fonsin kappale, jolla vierailee Daddy Yankee. Saman vuoden heinäkuussa kappaleesta tuli kaikkien aikojen striimatuin kappale, kun se oli kerännyt puolessa vuodessa 4,6 miljardia soittokertaa suurimmissa musiikin suoratoistopalveluissa. Suomessa Despacito debytoi maaliskuussa 2017 Suomen virallisen latauslistan sijalla 10 ja nousi heinäkuussa listan ykköseksi.
Mun kokonimi on Robert Ensio Niemistö, mutta tykkään sanoa itseäni Roopeksi, sukulaiset sekä kaverit sanoo myös. Asun parhaillaan Hollolassa. Synnyin täällä 27-vuotta sitten ja kerkesin asua 10-vuotta eri kaupungeissa, kunnes pääsin palaamaan takaisin kotikonnuille.
Meillä on ollut musiikkia aina ympärillä jonkin verran, kun iskä soitti kitaraa ja oli eri bändeissä. Myös parhaan kaverin Tommi Kolsin isä lauloi kantribändissä, missä mun iskä soitti kanssa.
Aloin itse soittamaan kitaraa 14-vuotiaana Pink Floydin ja Jimi Hendrixin inspiroimana. Ennen sitä tykkäsin soittaa rumpuja ja musaopistolla soitin hetken pasuunaa. Myös ala-asteen musaluokilla oli kaikenlaista kuoroa ja muuta.
Mua kuitenkin kiinnosti bändisoittaminen eniten ja olen tuosta 14-vuoden iästä asti soittanut aina jossakin bändissä, missä tehdään itse biisit. Sitä vastuuta on aika paljon ajautunut mulle Itä-Hollola Installaatiossa, mikä on ainut aktiivinen porukka tällä hetkellä.
Olen myös julkaissut omalla nimellä kasetteja ja digijuttuja. Nyt tuli juuri toinen vinyylijulkasu Jolla on korvat se kuulkoon, mistä olen tosi iloinen.
2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?
Käytin nuorempana. Mulla ei ollut paljon rahaa, niin lainasin levyjä ja latasin parhaat koneelle. Nykyään ostan levyjä joka kuukausi ja käytän Spotifyta. Kirjoja lainasin tosi paljon lukioaikoina, kun innostuin esim. Vonnegutin, Bukowskin, Sartren, Dostojevskin yms. kirjoista. Heh eli kait kirjallisuudesta. Tuleehan niitä nykyäänkin lainailtua, mutta helpompi on melkein ostaa kirppareilta kirjat, kun ne on aika alhasissa hinnoissa (kuten myös cd-levyt).
3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?
Vaikea sanoa mitään yhtä, mutta tulee mieleen Nick Caven keikka Flow:ssa 2013. En kattonut keikkaa kokonaan, enkä edes kuuntele Nick Cavea, mutta siinä oli jotakin tosi hienoa siinä keikassa. Olin katsomassa My Bloody Valentinea siellä ja siitä en muista paljoa.
Muita on esim Dinosaur Jr. Tavastialla, kun olin täyttänyt 18-v, Kari Peitsamo ekaa kertaa Torvessa ja Jukka Nousiaisen keikka Bar Kukassa ehkä viisi vuotta sitten.
4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?
Hollolan osalta tosi hankala sanoa, mutta täällä on aika hienot puitteet esim äänittää juuri nyt, kun uimahallin alakerrassa on pieni studio. Mitään keikkapaikkoja ei kai ole. Lahessa on nykyään Sopenkorven Kesanto. Sit on tietty Torvi ja Tirra, jossa tuli soitettua nuorempana useasti. Musta tuntuu, että meno on ihan ok, mutta onhan Lahti tunnetusti vähän karumpi mesta, kuin vaikka Turku.
En siis käy oikein millään keikoilla, paitsi Puisten Heilojen!
5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista
Turun kirjastosta lainasin Jyrki Nissisen sarjakuvia kauheen läjän, kun asuin siellä, eli suositellaan Seksihullujen levyä Seksihullujen Armoilla.
Siellä oli myös Syd Barrettin kaikki studiosessiot kattava kirja, jota mulle suositteli Ville Vuorenmaa, joten kannatan tsekkaamaan Sur-rurin Ajan paksu lakana -lp:n.
Vikana mulla tulee mieleen sieltä semmonen Cisse Häkkistä käsittelevä kirja mikä oli tosi upea. Suositellaan siis myös kunnon rokkia ja Stoogesin Fun Housea, joka on ultimaattinen rock-levy.
