Viikon levy: The Mutants – La Fiesta Infernal (Jymp Rekords 2016)

Yhdeksänhenkisellä kokonpanolla julkaistu The Mutantsin kuudes virallinen pitkäsoitto, La Fiesta Infernal ilmestyi alkuvuodesta 2016. Vajaan 20 ikävuoden saavuttanut, instrumentaalista rockia useilla eri vivahteilla soittava yhtye on juuri palannut Euroopan kiertueeltaan, Rock Explotion Tour, joka piti sisällään keikkoja Saksassa, Sveitsissä, Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Viime vuoden puolella bändi kerkesi kiertää myös Argentiinassa sekä Brasiliassa ja seuraavaksi yhtyeellä on vuorossa keikkoja Jenkeissä. Käy selväksi, että The Mutants soittaa hienosti rajoja ylittävää musiikkia ja tärkein sanoma itsessään on musiikki yhdistettynä hauskanpitoon. Bändi kutsuu musiikkiaan Afro-Garage-Mamboksi, joka mielestäni on kyseisestä bändistä puhuttaessa todella mainio kuvaus. Musiikin eri tyylilajeja kun kertyy useampia kuin osaan itse suorilta käsiltä luetella.

La Fiesta Infernalin yhdeksän biisin levykokonaisuus alkaa tarjoilemalla hieman seesteisempää ja rauhallisempaa The Mutantsia, kuin aiemmin julkaistuilla pitkäsoitoilla. Mutta kauaa ei tarvitse odotella, kun jo groovaava komppi ja tukevasti soivat puhallinsoittimet saavat kuuntelijan tempautumaan mukaan bändin villiin jamitteluun. Levyn biisit koostuvat 3-5 minuutin pituisista rockin ja rautalangan sekoituksesta aina 70- 80 -lukujen soundtrackien takaa-ajo henkisiin vahvasti funkiin tukeutuviin paahtoihin. Levy etenee saumattomasti eteenpäin ja tasapainottelee rauhallisempien ja rockaavimpien biisien symbioosissa täydellisesti. Albumi on kokonaisuutena miellyttävän tasapainoinen ja kestää hyvin kuuntelua, mieluiten lujalla volyymilla ja useamman kerran putkeen. Rytmimusiikin ystävät eri genreistä varmasti samaistuvat bändin musiikilliseen ilmaisuun ja toivottavasti löytävät The Mutantsista uuden miellyttävän tuttavuuden.

Juurikin levyn monipuolisen tyylilajien johdosta albumia ei kannata lokeroida mihinkään tietynlaiseen genreen, mielentilaan, aikaan taikka paikkaan, mutta henkilökohtaisesti tämän tyyppinen musiikki saa kevätauringon paistamaan vielä astetta kirkkaammin ja hymyn herkästi huulille. Levyä kuunnellessa tulee selväksi, että tässä on yhtye, joka on näkemisen arvoinen livenä.

Jarno Ruohonen

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta.

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Bob Dylanin läpimurtoalbumi The Freewheelin’ Bob Dylan (1963)

Viime vuoden lokakuussa kohistiin sekä kirjallisuus- että musiikkipiireissä: vuoden 2016 Nobelin kirjallisuuspalkinnon oli juuri pokannut Bob Dylan. Palkinto myönnettiin ensi kerran laululyyrikolle, ja poikkeuksellinen valinta jakoi mielipiteitä.

Seuraavalle tasolle kohun nosti Dylan itse kieltäytymällä kommentoimasta voittoaan millään lailla. Edes palkinnon myöntävä Ruotsin Akatemia ei saanut voittajaan yhteyttä. Lopulta laulunkirjoittaja katkaisi kahden viikon hiljaisuutensa ja lähetti Akatemialle kohteliaan kirjeen, jossa ilmoitti ottavansa palkinnon kiitollisena vastaan, mutta jättäytyvänsä pois palkintoseremoniasta. Dylan vastaanotti kunnianosoituksensa viimein huhtikuun alussa Tukholman-konserttinsa yhteydessä pidetyssä salaisessa tilaisuudessa, piilossa medialta.

Palkintoperusteiden mukaan Dylan toi ”uudenlaista runollista ilmaisua vanhaan amerikkalaiseen lauluperinteeseen”. Valitsijat vertasivat Dylania jopa muinaiskreikkalaiseen Homerokseen, jonka runous oli myös tarkoitettu esitettäväksi ääneen musiikin säestyksellä. Ylistys ei liene perätöntä, vaan Dylania voidaan pitää yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä laulunkirjoittajista.

Bob Dylan syntyi vuonna 1941 Duluthissa, Minnesotassa. Hän kiinnostui folkmusiikista ja bluesista jo nuorena ja piti idolinaan 1940-luvulla vaikuttanutta suurta amerikkalaista folk- ja protestilaulajaa Woody Guthrieta. Häneltä ammentamiinsa perinteisiin aineksiin Dylan sekoitti omissa lauluissaan vaikutteita beat-sukupolven runoilijoiden ja modernistien tuotannosta.

Vuonna 1961 Dylan muutti New Yorkiin, ja julkaisi seuraavana vuonna ensimmäisen, omaa nimeään kantavan albumin. Levy sisälsi perinteisiä lauluja ja muita lainakappaleita, jotka väistyivät oman tuotannon tieltä seuraavan, The Freewheelin’ Bob Dylan -albumin (1963) myötä. Levyn protestihenkisestä aloitusraidasta ”Blowin’ in the Wind” muodostui sittemmin yksi Dylanin kaikkien aikojen tunnetuimmista teksteistä. Lopullisesti laulaja-laulunkirjoittaja löi läpi 1960-luvun kuluessa, seuraavien albumiensa ja kappaleiden kuten ”The Times They Are A-Changing”, ”Mr Tambourine Man” ja ”Like a Rolling Stone” myötä.

Musaston viikon levynä on tällä kertaa tuo Dylanin toinen albumi, 1963 julkaistu The Freewheelin’ Bob Dylan. Sen kolmetoista raitaa ovat ehtaa Dylania: aikanaan mullistavaa ja sittemmin ajattomaksi osoittautunutta laululyriikkaa. Kyseisen albumin voi sanoa sysänneen Dylanin kohta kuusi vuosikymmentä kestäneelle laulunkirjoittajan uralle, joka on tehnyt hänestä ikonin.

Vuoden 2016 kirjallisuuden Nobel-palkinto on paitsi kunnianosoitus laululyriikan suurelle mestarille, myös tunnustus laululyriikalle kirjallisuuden osana, arvostettavana ja miljoonia ihmisiä tavoittavana runouden lajina.

Levy Vaski-tietokannassa: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.421231

 

Ilari Martti

 

1 kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

Elvis Presley: 50,000,000 Elvis fan’s can’t be wrong: Elvis’ gold records – Volume 2 (1959)

Bon Jovi: 100,000,000 Bon Jovi fans can’t be wrong… The premiere collection (2004)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee

Viikon levy: Jackie Oates – Hyperboreans

Jackie Oates on Englannin eläväisen folkskenen kirkkaimpia ääniä. Hän aloitti uransa Rachel Unthankin maineikkaassa Winterset-yhtyeessä, mutta jatkoi soolouralle 23-vuotiaana omalla nimellään kulkevalla esikoislevyllään 2006. Soolouraa eittämättä vauhditti Oatesin kuuluisampi veli Jim Moray, joka on tunnettu folkin uudistaja Englannissa. Oatesin kolmas levy Hyperboreans onkin Morayn tuottama ja kappaleista monet hänen sovittamiaan. Levyä kehuttiin sen ilmestyttyä ja sitä pidetäänkin Oatesin läpimurtona.

Yhteensä Jackie Oates on julkaissut kuusi täyspitkää sooloalbumia ja on ollut mukana kymmenillä muilla.

Unearthed/One Little Indianin 2009 julkaisema Hyperboreans aivan vilisee nykyfolkin tähtiä: nimikappale on glasgowlaisen laulaja-kitaristi Alasdair Robertsin käsialaa ja mies laulaa taustoja tämän lisäksi myös lohduttomassa skotlantilaisessa murhaballadissa The Butcher’s Boy. Robertsin tavaramerkki, väräjävä ääni, säestää soittimen lailla Oatesin pehmeän heleää sopraanoa. Kansanmusiikissa on tapana kertoa kenen version laulusta esittää vai onko sovitus täysin oma. Jackie Oates kertoo oman versionsa The Butcher’s Boysta pohjautuvan Elizabeth Stewartin versioon.

Lähes jokaisessa kappaleessa harmonikkaa soittaa Saul Rose, joka tunnetaan nykyisin bändistään Faustus. Rosen soitin on kaksirivinen harmonikka, mikä on perinteinen kansansoitin Englannissa, jossa se tunnetaan melodion nimellä.

Tässä youtube-klipissä Saul Rose soittaa:

 

Oatesin ääni on yhtä aikaa perinteinen ja moderni. Hän hallitsee perinteisen englantilaisen folktyylin, jossa koristelut ovat eri kohdassa kuin skotlantilaisessa tai irlantilaisessa tyylissä. Tästä hienoja esimerkkejä levyllä ovat ainakin 1870-luvulta peräisin oleva Locks and Bolts ja perinteinen hukkumisballadi Young Leonard. Oates antaa kuitenkin oman murteensa kuulua ja etenkin uudemmissa kappaleissa on perinteisestä tyylistä poikkeavaa äänenkäyttöä. Levyn yllättävin veto lienee jousisovitus vanhasta The Sugarcubes-hitistä Birthday. Siinä Oatesin äänen hellyttävä laulu pääsee oikeuksiinsa.

Jackie Oates on monen muun kansanmuusikon tavoin myös multi-instrumentalisti. Levyllä hän soittaa viulua, alttoviulua, selloa ja shrutia (tai surpetia), mikä on harmonikansukuinen soitin Intiasta. Hänelle on tyypillistä soittaa viulua jopa samalla kun hän laulaa.

 

Hyperboreans Vaskin kokoelmissa: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.666939

Erika Woodard, musadiggari ja kirjastonhoitaja Turusta

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Hector 70 vuotta

Heikki Harma eli Hector täyttää 20.4.  70 vuotta. Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosasto kunnioittaa suurta mestaria levynkansinäyttelyn muodossa. Esillä olevat levyt ovat Timo Aalin ja Antti Aalin kokoelmista.

Timo Aali (s. 1957) ja Antti Aali (s. 1982) kertovat omasta lähes elämän mittaisesta suhteestaan Hectoriin ja samalla kerrataan Hectorin elämänvaiheita;

H E C T O R

 

02.06.1991 Heikki Harma eli Hector esiintyi  yhtyeineen Turussa Puolalan puistossa. Olin paikalla kuuntelemassa esitystä vanhemman poikani, Antin kanssa. Nuoresta iästään, 8 vuotta, huolimatta Antti oli jo tuolloin erittäin kiinnostunut Hectorin musiikista.  Koska Antti halusi Hectorin nimikirjoituksen, menimme viimeisen kappaleen jälkeen lavan taakse. Hectorin tullessa lavalta, menin Antin puolesta pyytämään nimmaria. Kitaristi Jarmo Nikku tuli eteeni sanoen ettei nyt sovi, koska Hector soittajineen meni lavalle esittämään encorea. Encoren jälkeen, Hectorin tullessa lavan taakse, meni Antti reippaasti hänen luokseen nimmaria pyytäen. Tästä muistona on Hectorin nimmari kiinnitetty Yhtenä iltana… LP:n takakanteen.

Hector on todella mielenkiintoinen musiikintekijä. Kuten edeltä käy ilmi, pitävät hänen musiikistaan niin isät kuin pojatkin. Ja varmaan myös äidit ja tyttäret.

Levytuotanto on Hectorilla melkoinen :

Nostalgia  (1972)

Herra Mirandos  (1973)

Hectorock I  (1974)

Liisa pien  (1975)

Hotelli Hannikainen  (1976)

H.E.C.  (1977)

Kadonneet lapset  (1978)

Ruusuportti  (1979)

Linnut, linnut  (1980)

Eurooppa  (1981)

Hyvää yötä Bambi  (1982)

Hectorock II  (1985)

Nuku idiootti  (1987)

Varjot ja lakanat  (1988)

Yhtenä iltana  (1990)

In concert 1966–1991  (1992)

Ensilumi tulee kuudelta  (1992)

Salaisuuksien talo  (1994)

Kultaiset lehdet  (1995)

Hidas  (1999)

Helismaan pikajuna  (2001)

Total Live 1991–2003  (2003)

Ei selityksiä  (2004)

Hauras  (2014)

Useimmat näistä albumeista ovat myyneet kultaa, monet timanttia ja osa platinaa.

Matti Pajuniemi kirjoittaa kirjassaan Prog Finlandia; ”Selkeästi progen piiriin lokeroituu ainoastaan albumi Liisa pien, mutta mielestäni etenkin alkupään tuotannossa on muitakin progekuuntelijan huomion ansaitsevia teoksia”.  Hector on ajan myötä käynyt lävitse monia eri tyylejä progen lisäksi, kuten folkpop, Leonard Cohen, psykedelia, yhteiskunnallisuus, mystiikka, David Bowie,….

Ensimmäinen Hectorin levytys oli Buffy Sainte-Marien Universal Soldier, jonka Hector suomensi Palkkasoturiksi. Hector oli 18-vuotias levyttäessään tämän kappaleen.

Hector oli vuosina 1969-1974 mukana lauluyhtye Cumuluksessa, jonka esittämät kappaleet olivat hänen sanoittamiaan. Cumuluksen Sirkustirehtöörin pieni sydän -levyssä sanotaan olevan esimakua pari kuukautta myöhemmin ilmestyneestä Herra Mirandoksesta, joka varmasti on parhaimpia 70-luvulla ilmestyneistä suomalaisista levyistä.  Hectorin tuotannon ehkä tunnetuin laulu Lumi teki enkelin eteiseen on juuri tältä levyltä.

Hectoriin vaikutti aikanaan paljonkin David Bowie. Hectorock I – levyllä on suomennos Bowien Life on Mars –kappaleesta nimellä Sudenkorento. Samalla levyllä on myös Hectorin oma klassikkko Ake, Make, Pera ja mä. Varmaan henkilökohtainen totuus nuoruusvuosilta. Bowien vaikutteet tulivat selvästi esiin, kun Hector osallistui Syksyn Sävel  – kilpailuun Lapsuuden loppu -kappaleellaan.

Minuun on vaikuttanut kovastikin edellä mainittu Herra Mirandos, joka on kuulunut levystööni 70-luvulta lähtien ja soi aina uudelleen ja uudelleen. Tällä levyllä on  Lumi teki enkelin eteiseen -kappaleen lisäksi monia klassikoksi miellettäviä kappaleita, kuten Olet lehdetön puu:

” jossain kauempana kuljen

ja ihmettelen:

miks’ itket

etkä huomaa, että luonas en

minä ollutkaan

milloinkaan

se minä ollut en

ollenkaan ………”

Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä Hectorin musiikki on aina kanssamme.

 

Monien vaikuttavien sanoitusten joukossa on myös Varjot ja lakanat- levyn Jos sä tahdot niin – kappale:

”jos sä tahdot niin, tulen jouluksi kotiin

jos sä tahdot niin, en enää lähde uusiin sotiin

jos sä tahdot niin, jään vahtikoiraksi ovelles,

tai painan pääni sun povelles…”

 

Siksi kiitos Hector ja Paljon Onnea 70-vuotispäivänä.

 

Timo Aali


 

”Vieläkö sä kuuntelet sitä Hectoria?”

Kysymys tyrmäsi nuoren kolmetoistavuotiaan syksyisenä aamuna yläasteen käytävällä. Olin pari vuotta aiemmin, viidennellä luokalla, pitänyt elämäni ensimmäisen esitelmän koko koululuokalle ja aiheena oli ollut Hector –  mikäs muukaan. Vastaukseni ei ole taltioitunut muistiini, mutta tuo kysymys on.

Olin tutustunut Hectorin kai jo äidinmaidossa. Muistan vanhan punamustan BASFin C-kasetin, jonka A-puolella soi Kadonneet lapset ja toiselta puolelta kuului sekalaista rokkia Suomesta ja ulkomailta. Vinyyleinä isältäni löytyi käytännössä koko silloinen diskografia yhtä lukuun ottamatta ja kaikki levyt nauhoitin itselleni kaseteille, jotta saisin kuunnella niitä omassa huoneessani, silloin kun haluaisin. Opin laulujen sanat ulkoa. Tiesin, mikä kappale tulee seuraavaksi ja muistin levyjen biisijärjestyksen.

Nuoren mieleni valtasi suuri hämmennys, kun kuulin ettei kokoelmamme ollut täydellinen. Linnut, linnut puuttui. Levyä ei löytynyt mistään. En tiennyt siitä muuta kuin että se oli ilmestynyt vuonna 1980 ja että halusin kuulla ja saada sen. Tällöin apuun riensi Raision kirjaston punapartainen musiikkiosaston vetäjä, joka sai kirjastolle kyseisen LP:n ja nauhoitti sen minulle kasetille. Tajuntani aukesi taas uudelleen. Aiemmat mahtipontiset suosikkini Woyzeck, Eurooppa ja Tuulisina öinä saivat rinnalleen Linnut, linnut-nimikappaleen, jonka sanojen syvyydestä en tuolloin tajunnut yhtään mitään, mutta joka puhutteli minua kuin olisin aina tuntenut sen.

Pitkään katsoin kummastellen ihmisiä, jotka kysymättä tai kysyttäessä kertoivat suosikkikappaleensa Hectorilta olevan Lumi teki enkelin eteiseen tai Ake, Make, Pera ja mä – hämmästelin, etteikö parempaa tuntemusta mestarin musiikista ole. Myöhemmällä iällä olen ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, ettei kaikkien tarvitse tietää tai kuunnella enempää, jos eivät halua. Se ei ole minulta pois.

Hectorin musiikki on auttanut ja kulkenut mukanani miltei kaikissa elämäntilanteissani; vahvistanut, piristänyt, helpottanut, tuudittanut, muistuttanut toivosta ja siitä, että elämä yllättää aina. Näin vaikka Hidas-levyn jälkeen olin valmis unohtamaan koko miehen, koska levy ei uponnut minulle. Kirosin, miksi olin mennyt edes hankkimaan sen ja miksi ihmeessä tuollainen taidelevy piti tehdä. Onneksi en saanut impulsiivista ideaa ja heittänyt kaikkia levyjä pois… Levy jäi hyllyyn pitkäksi aikaa, kunnes kymmenisen vuotta myöhemmin, 2008 se alkoi taas soida ja sai uusia ulottuvuuksia. Liian aikuinen levy teinipojalle, mutta sopiva perhettä rakentavalle työssäkävijälle.

Olen huomannut Hectorin elävän matkallani mukana miltei missä vain. Ei pelkästään levyltä tai radiosta soivana musiikkina, vaan usein havahdun hyräilemästä jotain hänen tuotantoaan tai huomaan kokevani ikävää siitä, etten ole hetkeen kuunnellut mitään Hectorin levyä. Tällöin eteen tulee valinnanvaikeus, koska laajasta, parinkymmenen pitkäsoiton ja muutaman livelevyn seasta on hankala päättää mitä juuri nyt haluaisi kuunnella. Jokaisella levyllä on kuitenkin sekä hyviä että hieman huonompia kappaleita ja kokoelmien tutuimmat hittikimarat vierastuttavat eniten. Useimmiten valitsenkin omalle levylautaselleni Liisa Pien-albumin vuodelta 1975, jonka kaihoisa proge toimii aina.

En usko, että yksikään toinen elossa oleva suomalainen lauluntekijä​ nauttii tällä hetkellä vastaavaa arvostusta kuin Hector. On vaikea keksiä, kenen muun tuotannolla päästäisiin edes lähelle sitä tunteiden määrää, jota hän yksinään on meille tarjonnut. Lukemattomista kappaleista löytyy jokaiselle jotain ja vaikka ei edes pitäisi suomalaisesta musiikista, osaa melko varmasti nimetä edes yhden Hectorin kappaleen.

Seitsemänkymmentä vuotta on kunnioitettava ikä kenelle tahansa ja myös edelleen uraansa jatkavalle, 50-vuotista taiteilijauraansa viime vuonna juhlineelle ja vielä jatkavalle muusikolle se on iso tapahtuma. Näköpiirissä on kirja ja toivottavasti vielä studioalbumikin on tulossa. Myös juhlakonserttitaltiointi viime vuodesta on ainakin omalla toivelistalla. Tulevaa on hyvä odottaa.

Hyvää syntymäpäivää Hector!

Antti Aali

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Viikon levy : Fantômas – Suspended animation

fantomas-suspendedanimation
Fantômas on yhdysvaltalainen, kokeellista vaihtoehtorockia soittava superyhtye. Nimensä yhtye on lainannut Marcel Allainin ja Pierre Souvestren rikoskirjoista sekä niiden pohjilta tehdyistä elokuvista, joissa Fantômas-nimeä kantava mestaririkollinen toteuttaa murhia jäämättä koskaan kiinni. Fantômas-yhtyeen säveltäjänä ja vokalistina toimii muun muassa Faith No Moren, Mr. Bunglen ja Tomahawkin keulahahmoina tunnettu Mike Patton. Kitaraa soittaa The Melvinsin riffimestari Buzz Osborne, tahtia määrää muun muassa Slayerissä rumpuja takonut Dave Lombardo ja bassoa näpäyttelee kokeellisista projekteistaan tunnettu Trevor Dunn. Yhtyeen musiikki yhdistää kollaasin keinoin erilaisia musiikkigenrejä ja äänisampleja. Vaikutteita on saatu niin rockista, avantgarde-jazzista kuin elokuvamusiikistakin. Kaikki yhtyeen levyt on julkaistu Pattonin Ipecac Recordings -levy-yhtiön kautta.

Suspended animation

Fantômasin levyt rakentuvat kaikki jonkinlaisen vallitsevan teeman ympärille – teemojen vaikuttaessa esimerkiksi levy- ja kappalerakenteisiin sekä tietenkin levyjen äänimaailmoihin. Fantomasin ensimmäinen levy Fantômas (1999) suunniteltiin rakenteeltaan sarjakuvaksi, jossa jokainen kappale edusti yhtä sivua. Toinen levy, Director’s Cut (2001), oli puolestaan kunnianosoitus kultti- ja kauhuelokuvien soundtrackeille – sisältäen cover-versioita legendaarisista teemakappaleista. Kyseiseltä levyltä löytyy muun muassa erinomaiset versiot Henry Mancinin Experiment in Terror- ja Charade -kappaleista. Vuonna 2005 julkaistulla Suspended Animation -levyllä teemana on huhtikuu – jokaisen kappaleen edustaessa yhtä huhtikuun päivää. Tämän vuoksi se on rakenteeltaan hiukan samanalainen kuin yhtyeen ensimmäinen levy – kummassakin levyssä on kolmekymmentä kappaletta.

Suspended Animationin rakenne ja teema vaikuttavat paljolti levyn kuuntelukokemukseen. Jokainen kappale on vain hetki levyn kokonaiskestosta, tai toisin sanoen, jokainen päivä on vain silmänräpäys kuukaudesta. Yksittäinen kappale levyltä kuulostaa monesti kaoottiselta ja levyn kontekstista irrotetulta. Tämän vuoksi se kannattaakin ehdottomasti kuunnella kokonaisuudessaan.

Musiikillisesti levy on erittäin mielenkiintoinen. Se yhdistelee erilaisia musiikkilajeja kuten esimerkiksi trashia, sludge-metallia, vaihtoehtorockia ja avantgarde-jazzia toisiinsa, luoden täysin uudenlaisen kuuntelukokemuksen. Levyllä soittavat muusikot ovat selvästi oman ”genrensä” pioneereja.

Pattonin ääni toimii levyllä muiden soitinten lailla yhtenä instrumenteista – Patton kirkuu, rääkyy, läähättää, kujertelee vauvan lailla ja messuaa kuin osana jotain pakanallista kuoroa. Vaikka levyllä ei ole vahvistettuja sanoituksia, välillä luulee kuulevansa erilaisia lausahduksia kuten esimerkiksi ”You are right, You are right” tai ”Satan, get me / Sayeth, the man”.

Lisäelementtinä toimivat Pattonin vanhoista animaatioelokuvista poimimat ja muokkaamat ääniefektit. Levy on täynnä lasten ja erilaisten animaatio-olentojen äännähdyksiä, kilkahteluja, lelujen ja härveleiden luomia efektejä sekä omituisia digitaalisia piipahteluja. Levy onnistuu tämän vuoksi ajoittain kuulostamaan samaan aikaa sekä huvittavalta että karmivalta.

Yoshitomo Naran levylle luoma, ajoittain jopa naivistinen taide tukee musiikin rinnalla levyn huhtikuu- ja animaatioteemoja. Levy on luotu kalenteriksi, jossa jokainen sivu ja niillä seikkailevat animaatiohahmot edustavat yhtä huhtikuun päivää. Sivuilla mainitaan myös erilaisia juhlapäiviä. 11.4.2005 oli USA:ssa ”Eight Track Tape Day” ja 15.4.2005 puolestaan ”That Sucks! Day”. Kalenteria kannattaa ehdottomasti selata samalla, kun kuuntelee levyä – se täydentää kokemusta.

Fantômasin Suspended Animation on erinomainen levy. Se yhdistää rohkeasti erilaisia musiikillisia elementtejä ja viihdyttää takuulla kuuntelijaansa. Sitä voi suositella lämpimästi kaikille niille, jotka etsivät uudenlaisia kuuntelukokemuksia.

Levy Vaskissa https://vaski.finna.fi/

Fantômasin levyt Bandcampissa https://fantomasofficial.bandcamp.com/

Yoshitomo Naran taidetta http://www.artnet.com/artists/yoshitomo-nara/

Kirjoittaja: M.E, Kirjastovirkailija

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

Samuli Putro: Taitekohdassa (2014)

Bob Dylan: The freewheelin’Bob Dylan (1963)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee