Raision musiikki-ja taideosaton Vinyyli-iltamat järjestetään maanantaina 2.3 ( bit.ly/1zamYne). Kello 16 alkavan levymyynnin lisäksi luvassa Mikko Meriläisen esitelmä Wigwamista (n. kello 18).
Raision kaupunginkirjaston musiikkiosastolla esillä myös todellinen Wigwam-harvinaisuus – bändin debyyttilevyn Hard N’ Hornyn ensimmäisen painoksen levynkansi, jotka yhtyeen jäsenet aikoinaan piirsivät omin käsin (bit.ly/1G1WZmA). 400 kappaleen painoksen jokainen kansi on erilainen. Mikko Meriläisen ylläpitämältä Wigwam-sivustolta voit katsoa muutamia muita Hard N’ Hornyn kansia ja tehdä maanantaina vertailuilua, mikä on kansista paras! Raisiossa esillä olevan levynkannen omistaja Olli Valtosen mukaan kyseisen yksilön kansikuva on Hard N’ Hornyn kansista paras, jonka hän on nähnyt.
20 metriä tähteydestä – Turun musiikkikirjaston näyttely avattu 26.2.
Taustalaulajat ovat studiomuusikoiden ohella yksi musiikin unohdetuimmista kyvyistä. Taustalaululla on tärkeä rooli lukuisissa kaikkien aikojen suosituimmista kappaleista, mutta laulajat harmonioiden takana ovat jääneet tuntemattomiksi tai ilman lopullista läpimurtoa tähteyteen. Joskus heidän nimeään ei ole edes löytynyt kansilehdistä – tai se on kirjoitettu väärin. Suuri osa taustalaulajista on mustaihoisia naisia, joiden kohtalona on ollut jääminen miesten musiikin taustalle.
Osa taustalaulajina toimivista artisteista pysyttelee myös omasta tahdostaan poissa parrasvaloista. Morgan Nevillen ohjaamassa 20 Feet From Stardom-elokuvassa (2013) kerrotaan näiden suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneiden laulajien tarina. Elokuva on voittanut lukuisia elokuva-alan palkintoja, muun muassa parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnon vuonna 2014.
Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla on esillä ja lainattavana eri artistien tuotantoa, joissa esille nostettujen taustalaulajien ääntä on kuultavissa. Joiltakin artisteilta, kuten Darlene Lovelta löytyy myös omaa tuotantoa. Osa näyttelyn laulajista esiintyy 20 Feet From Stardom-dokumentissa.
Lisa Fischer (s. 1958) on menestynyt amerikkalainen laulaja, joka on muun muassa ollut taustalaulajana jokaisella Rolling Stonesin kiertueella vuodesta 1989 alkaen. Hän on työskennellyt Luther Vandrossin, Tina Turnerin ja Stingin sekä lukuisten muiden artistien kanssa. Fischer julkaisi vuonna 1991 ensimmäisen ja viimeiseksi jääneen sooloalbuminsa So Intense. Albumi sisälsi hitin How Can I Ease the Pain, josta Fischer voitti parhaan naisvokalistin (R&B) Grammy-palkinnon.
Varaa Rolling Stonesin Sweet Summer Sun-livetaltiointi, jossa Fischer nousee välillä valokeilaan Mick Jaggerin rinnalle vaskikirjastot.fi-sivustolta
Merry Clayton
Merry Clayton (s. 1948) on työskennellyt taustalaulajana, sooloartististina ja näyttelijänä. Hänet tunnetaan parhaiten vainoavan kauniista laulustaan Rolling Stonesin kappaleessa Gimme Shelter. Clayton on työskennellyt myös muun muassa Ray Charlesin, Supremesin ja Joe Cockerin kanssa.
Darlene Love
Darlene Love (s. 1941) on pitkän uransa aikana toiminut taustalaulajana, näyttelijänä ja julkaissut soololevyjä. Hän on toiminut omien sanojensa mukaan yli 200 artistin taustalaulajana. Love ei koskaan saavuttanut suurta läpimurtoa, mutta oli erittäin kysytty studiomuusikko etenkin 1960-luvulla. Vuonna 2011 hän sai viimein ansaitsemansa tunnustuksen kun hän pääsi Rock and Roll Hall of Fame-museoon.
Táta Vega (s. 1951) on monipuolinen solisti, joka on julkaissut soololevyjä (mm. Motown-levymerkille) ja laulanut taustoja muun muassa Stevie Wonderille, Chaka Khanille, Michael Jacksonille ja Andraé Crouchille.
Lorraine Crosby
Lorraine Crosby (s. 1960) on julkaissut sooloalbumeja sekä laulanut taustoja Meat Loafin levyllä Bat Out Of Hell II – Back Into Hell. Hänen tunnetuin kappaleensa on Meat Loafin kanssa laulettu I’d do anything for love (but I won’t do that), josta hän ei tosin saanut koskaan tekijänoikeuspalkkiota ja musiikkivideossa hänen tilallaan esiintyi malli Dana Patrick.
Judith Hill
Judith Hill (s. 1984) on laulanut taustoja Michael Jacksonille, Stevie Wonderille ja Elton Johnille. Hänen uransa on ollut nousujohteinen ja hänellä on tällä hetkellä tekeillä ensimmäinen sooloalbumi. Nähtäväksi jää saavuttaako Hill suurta tähteyttä urallaan.
Irina Milan
Irina Milan (s. 1947) on suomalainen laulaja, sanoittaja ja näyttelijä. Hän on julkaissut soololevyjä sekä toiminut taustalaulajana muun muassa Euroviisuissa.
Anita Pajunen
Anita Pajunen on toiminut taustalaulajana monelle eri artistille ja hän on myös Roma-yhtyeen solisti. Hän on muun muassa laulanut taustoja lukuisissa Suomen Euroviisujoukkueen kappaleissa.
Turkulaista Dead End 5 -orkesteria markkinoitiin vuonna 1976 “Suomen ensimmäisenä punkbändinä”. Kaksi albumia julkaisseen ryhmän musiikillinen pohja oli hard rockin raskaudessa ja myöhemmin mukaan tulivat vaikutteet orkestereilta kuten MC5, New York Dolls, Blue Öyster Cult ja tietenkin Ramones. Dead End 5:n debyytin (Dead Ends, vuosi 1976) korviinpistävä ominaisuus on räväkkä asenne, punk-henkinen lataus, hard rock -skebat ja kitaristi Rauno Meloksen aggressiivinen kitarointi. Unohtaa ei voi erityisesti vokalisti Annika Salmista, jonka vahvassa rokkariasenteessa oli Muskalta lainattua sähköisyyttä. Lisäksi bändi lauloi suomeksi, siis melkoinen outolintu vuoden 1976 Kekkoslandiassa.
Bändi aloitti jo 1970-luvun alkuvuosina nimellä Egotrip. Keikkaa tehtiin ankarasti ja kun Virtanen ja Sleepy Sleepers -yhteyksistä kannuksia ansainnut Kari Heimonen tuli orkesterin manageriksi, homma alkoi pelittää suuremmalla sykkeellä. Heimonen toi musiikkiin Amerikan meininkiä ja bändi innostui lopulta coveroimaan Ramonesia toiselle levylleen Läpilyönti.
Dead Ends myi mukavasti – 15 000 kappaleen myyntimäärä takasi bändille paljon keikkoja. Dead End 5 kiersi Suomea omalla bussillaan valomiehen, roudarin ja äänimiehen kera. Kun Svart Recordsin vinyylimuotoista uudelleenjulkaisua kuuntelee vuonna 2015, päällimmäisenä mieleen jää kova yritys ja innostus. Annika Salmisen äänessä on röyhkeää voimaa mutta viisujen osalta levy ei onnistu luomaan linjassa olevaa kokonaisuutta. Myös vaikutteiden kirjon laajuus hämmentää, paikoin meno on kuin hard rock -orkesterin veivaamaa, hieman kulmikasta, MC5-coverointia. Kitarasoundi on terävän muhkeaa mutta rumpali jää auttamattomasti varjoon.
Noin kolme vuotta elänyt Dead End 5 hajosti lopulta Heimosen lähdettyä kehittelemään Teddy & the Tigersia ja laulaja Salmisen yrittäessä soolouraa. Svart Recordsin uusiojulkaisussa on bonuksena bändin ensimmäinen sinkkujulkaisu Kiertotähti/Kadun kuningatar sekä basisti Jari Salmisen mielenkiintoinen bändihistoriikki. Dead Ends on pala elävää historiaa, protopunkkia, mutta totuuden nimissä biisimateriaalia ei voi kehua tasalaatuiseksi. Levyltä löytyy kuitenkin aikansa kuvaa, joka oli epätavallinen ilmestys Suomenmaan rannoilla vuonna 1976 – suurelle kansalle punk ja naisrokkari olivat käsitteinä etäisiä kuin ufo kirkkaalla sinitaivaalla.
J.Kaunisto
(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)
Raision kaupunginkirjaston musiikkiosaston Vinyyli-iltamat järjestetään jo kolmatta kertaa maanantaina 2.3. klo 16–19.
Tapahtumaan vieraaksi saapuu Joensuusta ”Wigwam-asiantuntija” Mikko Meriläinen, joka on kirjoittanut paljon kiitosta saaneen kirjan Suomi-rockin ylpeydestä, Wigwamista (2006). Meriläinen on ylläpitänyt myös yhtyeestä kertovaa nettisivustoa.
Musiikki-ja taideosastolla on esillä myös Wigwamin klassikkolevyjä levynkansinäyttelyn muodossa. Vinyyli-iltamia ajatellen esille on saatu myös todellinen harvinaisuus – Wigwamin vuonna 1969 ilmestyneen esikoisalbumi Hard N’ Hornyn ensimmäisen painoksen edustava yksilö!
Hard N´Horny ensimmäisestä 400 kappaleen painoksesta on tullut todellinen keräilyharvinaisuus. Näiden levyjen kannet tehtiin käsityönä kahdesta yhteen niitatusta pahvinpalasta, joihin yhtyeen jäsenet, etenkin Jim Pembroke ja Mats Hulden, piirsivät ja kirjoittivat tussilla. Jokaisesta kannesta tuli näin ainutkertainen. Alkuperäisen painoksen liitteenä oli lisäksi kahdeksansivuinen kuvitettu sanavihko. Kun kukaan ei enää jaksanut piirtää kansia, Love Records painatti Jorma Auersalon suunnitteleman kannen.
Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä oleva kansi on saatu lainaan Olli´s Vinyl StorenOlli Valtosen kokoelmasta. (Levy on esillä 18.2.-2.3. välisen ajan)
Raision Teatteri tuo 35 v. juhlavuotensa kunniaksi lavalle maineikkaan raisiolaisen SIGin. Vuosisadan Rakkaustarina –niminen musikaali perustuu SIG-yhtyeen tuotantoon ja produktioon on saatu mukaan myös aikaisemmin julkaisemattomia ja yleisölle uusia SIG-kappaleita.
Raision Teatterin suurproduktiossa kerrotaan 80-luvun alussa Vaisaaren koulun yhden luokan oppilaiden tarina: kertomus Tiinan ja Juhanin rakkaudesta ja samalla jo keski-ikään ehtineiden nuorten tahdosta löytää se elämässä tärkein!
Ennen 6.3.2015 juhlittavaa ensi-iltaa on tapahtunut paljon. Millainen oli prosessi, jonka ansiosta SIG-biisit muuntuivat musikaalin muottiin. Hankkeessa musiikin sovittajana ja orkesterin johtajana toimivan Jouni Lehtosen mukaan kappalevalinnat tehtiin jo ensimmäisen käsikirjoitusversion kohdalla.
Tuomo Saarinen, joka on koko musikaalihankkeen ”isä”, kirjoitti peruskäsikirjoituksen ja samalla Saarinen tuli valinneeksi suuren osan produktioon päätyneistä SIG-biiseistä.
Hankkeen alkuvaiheessa työryhmä sai käyttöönsä DAT-nauhalle tallennettua, aikaisemmin julkaisematonta SIG-demomateriaalia. Materiaalista seulottiin porukalla esille neljä kappaletta jo muutenkin laajan SIG-tuotannon rinnalle. Kyseisen SIG-demomateriaalin näihin päiviin asti säilytänyt Juhani ”Jusku” Tuominen toimii hankeen päämiksaajana ja produktiossa on mukana myös ”historiallinen” äänipöytä, jolla on äänitetty niin SIGin kuin muiden aikalaisten demoja!
Musiikin sovittajana ja orkesterin johtajana toimivan Jouni Lehtosen mukaan produktioon päätyneiden SIG-kappaleiden määräävänä nimittäjänä on biisien tekstin sopiminen juoneen – Biisit vievät osaltaan juonta eteenpäin. Osa kappaleista vaati enemmän tai vähemmän rankkaa sovitusta, joka aiheutti tekijöissä pohdintaa.
Muutenkin Lehtonen painottaa, ettei kyseessä ole SIG-tribuuttikonsertti. Lauluja on sovitettu aina kyseiseen tunnelmaan sopivaksi. Tyylilajia voi kutsua ”jukebox-musikaaliksi”. Osa kappaleista säilyi alkuperäisen kaltaisena mutta joitakin on muutettu paljonkin.
Produktiossa tärkeässä osassa olevaa orkesteria alettiin miettiä jo pari-kolme vuotta sitten. Soittomiehiä etsittiin omasta lähipiiristä. Lopulta ryhmään valikoitui monessa mukana olleita soittomiehiä kuten Turun kaupunginteatterin Rocky Horror Show –produktiossakin soittanut rumpali Markku ”Mäikkä” Tuomi (Korroosio), kitaristi Pauli ”Pate” Paju (Mindos), basisti Timo Rautala (Mindos, Atlas) sekä Markus Takala ja Petri Hatakka. Takala ja Hatakka vuorottelevat kosketinsoittimissa. Muutamassa esityksessä basistina toimii Jussi Ahonen. Jouni Lehtonen soittaa orkesterinjohtajan arvovallalla myös kitaraa/pianoa.
Vuosisadan Rakkaustarina – SIG-musikaali aloittaa Raision vanhan kauppaoppilaitoksen tiloissa (Juhaninkuja 3) perjantaina 6.3. Esityksiä on aina toukokuun 8. päivään asti. Lisätietoja ja lippuvaraukset Raision teatterin kotisivuilta.
Raision kaupunginkirjaston musiikkiosaston Vinyyli-iltamista on tullut perinne: levyjenkeräilyn jaloimpaan muotoon keskittyvä tapahtuma järjestetään jo kolmatta kertaa maanantaina 2.3. klo 16–19. Tapahtumaan kuuluu luonnollisesti levymyynti, joten Iki-Popin Joska Laine, 8raidan Fredrik Johansson ja kiertävä levykauppias Kari Prusila ovat jälleen paikalla myyntitiskeineen.
Tapahtumaan vieraaksi saapuu Joensuusta Mikko Meriläinen, joka on kirjoittanut paljon kiitosta saaneen kirjan Suomi-rockin ylpeydestä, Wigwamista (2006). Meriläinen on pitkän linjan Wigwam-asiantuntija: hän on ylläpitänyt yhtyeestä kertovaa nettisivustoa ja ollut mukana toimittamassa Fresh Garbage -kokoelmalevyä (2000). Leipätyönään Meriläinen toimii Itä-Suomen yliopiston kirjaston kirjahankinnoista vastaavana henkilönä.
Mikko Meriläisen Wigwam-esitelmä alkaa noin klo 18.
Myös musiikkiosaston seiniltä löytyy Wigwamia levynkansinäyttelyn muodossa.
Aina tasaisin väliajoin tulee bändi, joka todistaa rockin kuolemattoman totuuden trio-kokoonpanon ylivertaisuudesta. Simppeliä, tiukkaa, hikistä ja asenteellista. Petri Wallin johtama Kingston Wall teki kyseisen tempun 1990-luvun alussa ja kokoonpanon kolme kokopitkää albumia ovat vuosien saatossa nousseet kulttimaineeseen. Intialaisvaikutteita, hapokasta progea ja kitarasankari – siinä hyvät lähtökohdat trio-kokoonpanon aiheuttamalle alkuräjähdykselle.
Wallissa oli reilu ripaus Hendrixiä, keppi sai kyytiä ja lavalla heilui villimies. Levyltä kuunneltuna bändin debyyttikiekko (vuodelta 1992) liekehtii ja poreilee terävän vastustamattomasti ja skebasoundissa on vastustamatonta groovea. Viisujen osalta albumi ei ole täydellinen onnistuminen mutta energia on timanttia ja soittomiehinä ovat alansa todelliset osaajat. Sami Kuoppamäen rummutuksesta ja Jukka Jyllin bassojylinästä kelpaa ottaa oppia ja inspiraatiota!
Svart Recordsin uudelleenjulkaisu Kingston Wallin debyytistä myytiin loppuun hetkessä – tuhat kappaletta. Vinyylipainos. Kun albumia kuuntelee vuosien jälkeen, bändin nauttimaa kulttimainetta ei sovi ihmetella. Walli oli ilmiömäinen “lankuttaja”. Hendrixin Fire on kuultu tuhansien esittämänä mutta Kingston Wallin versiossa on kiireistä kiimaa ja psykedeliaa. Levyn avaava With my mind on kiekon ehdoton timantti, hallittu ja tunteellinen mutta samalla sähköisen rullaava fiilismatka. Used to feel before on silkkaa energiaa ja rautalankaa. Waste of time – no huh kun on tarjolla sähköistä happojumppaa.
Svart Recordsin uusiojulkaisun mukana saadaan (hengissä olevien) tyyppien luonnehdinnat albumin viisuista. Bonarina levylle on heitetty kolme Tavastian levynjulkaisukeikalta tallennettua liveraitaa. Kyseisen kiekon osalta ostopäätöstä ei tarvitse suuremmin haarukoida – energisen trio-tykityksen kotimainen klassikko mitat täyttävänä vinyylipakettina. RIP Petri Walli – lankku laulaa täältä ikuisuuteen.
J.Kaunisto
(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)
Vuonna 1971 norjalainen kosketinsoittaja Stein Groven muutti Lontooseen aikomuksenaan perustaa maailman kovin rock’n’roll-bändi. Syntyikin Englannin vastine New York Dollsille, Hollywood Brats. Maailma oli kuitenkin kaikkea muuta kuin valmis räyhäkkää rokkia kimaltavissa vaatteissa soittaville pitkätukille ja bändi hajosikin yleiseen turhautumiseen. Valmiiksi äänitetty albumikin julkaistiin vasta yhtyeen hajoamisen jälkeen 1975 ja ainoastaan Norjassa. Britanniassa Hollywood Brats näki päivänvalon vasta 1980.
Casino Steel –nimellä jo tässä vaiheessa tunnettu Stein ei lannistunut, vaan liittyi punkrockin oppikouluun, London SS –yhtyeeseen. Bändin lyhyen historian aikana kokoonpano eli päivittäin ja liki kaikki brittiläisen punkin myöhemmät huippunimet ehtivät vähintään yksiin treeneihin, heidän joukossaan mm. Mick Jones (The Clash), Tony James (Generation X), Brian James (The Damned) ja ennenkaikkea nuori kitaristi Matt Dangerfield.
Kun Casino Steel tajusi ettei London SS tule koskaan pääsemään treenikämppää pidemmälle, hän houkutteli Dangerfieldin mukaansa uuteen projektiin. Kun mukaan saatiin toinen kitaristi Honest John Plain, basisti Duncan ”Kid” Reid ja rumpali Jack Black, uusi bändi oli valmis. Se sai nimekseen koruttomasti The Boys.
Jo muutaman kuukauden keikkailun jälkeen bändi kiinnitettiin NEMS –levy-yhtiölle tammikuussa 1977. Koska Sex Pistols oli hieman aiemmin saanut potkut EMI:ltä, oli The Boys hetken aikaa ainoa punkbändi jolla oli levytyssopimus. Alkuvuodesta julkaistu debyyttisingle I Don’t Care sai lupaavan vastaanoton ja bändi ryhtyi äänittämään ensimmäistä albumiaan. Vaikka levy oli valmis jo toukokuussa, sen julkaisu venyi kuitenkin syksyyn. Toinen single, First Time, ilmestyi elokuussa ja albumi The Boys vihdoin kauppojen hyllylle syyskuun alussa.
Albumi sai innostuneen vastaanoton mediassa ja aikakauden muille yhtyeille vieraamman moniäänisen stemmalaulun ansiosta bändiä alettiin kutsua nimellä ”punkin Beatles”, osaksi myös albumilta löytyvän energisen I Call Your Name –lainan ansiosta. Myös Casino Steelin koskettimet olivat piristävä poikkeus punkskenessä. Eikä mahtavista iskusävelistäkään ollut puutetta! I Don’t Care ja Tumble With Me olivat jo Hollywood Bratsin peruja (ja Steelin ja Brats-solisti Andrew Mathesonin yhteistekeleitä), mutta uusiakin hittejä mahtui joukkoon koko nippu. Soda Pressing, First Time, Box Number ja Cop Cars ovat tunnustettuja punkklassikkoja jos mitkä.
Elokuussa tapahtunut Elvis Presleyn kuolema kuitenkin nousi The Boysin megasuosion esteeksi. NEMS:in jakelija RCA pisti kaiken energiansa kuninkaan levyjen jakeluun ja kaikki muut jäivät lapsipuolen asemaan. Lupaavasti alkanut The Boys–albumin myyntikin hyytyi pahanlaisesti.
The Boys levytti NEMS:ille vielä toisenkin, mahdollisesti vieläkin paremman albumin Alternative Chartbusters ja sen jälkeen Safari-yhtiölle kaksi levyä, To Hell with The Boys ja Boys Only, ennen kuin turhautui, luovutti ja hajosi vuonna 1981.
Kesällä 1999 Japanista löytyi tarpeeksi jenejä ja 4/5 alkuperäisestä The Boys –kokoonpanosta kipusi jälleen lauteille Tokiossa. Hitaahkosti muutaman keikan vuositahdilla käynnistyneen paluun jälkeen bändi on 2000-luvulla aktivoitunut jälleen oikeaksi kiertäväksi yhtyeeksi. Kruununa kaikelle The Boys julkaisi 2014 ensimmäisen uuden albuminsa kolmeenkymmeneenkolmeen vuoteen. Punk Rock Menopauseesittelee edelleen hämmentävässä iskussa olevan veteraanikombon, jolta ei hyviä biisejä eikä meininkiä puutu.
Eikä siinä vielä kaikki: maaliskuussa 2015 The Boys saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen!
Ke 18.3.2015 Turku, Klubi
To 19.3.2015 Helsinki, Tavastia
Pe 20.3.2015 Tampere, Klubi
The Boys -albumi on vuosien saatossa julkaistu uudelleen monesti ja monenlaisin bonusraidoin varustettuna, mutta tässä näppärä twofer jossa sekä debyyttialbumi, että sitä seurannut Alternative Chartbusters: The Boys / Alternative Chartbusters
Jyrki Mäkelä
Ja bonuksena The Boys yhä mainiossa vedossa vuonna 2015!
Brasilialaisen Flora Purimin (s. 1942) nousu jazzlaulajien eturiviin alkoi kosketinsoittaja Chick Corean 1970-luvun alun Return To Forever -yhtyeessä, johon kuuluivat edellämainittujen lisäksi tuolloin vielä varsin tuntematon basisti Stanley Clarke, puhaltaja Joe Farrell ja Flora Purimin aviomies rumpali Airto Moreira. Jäsenyys Chick Corean yhtyeessä merkitsi Purimille valtaisaa mahdollisuutta, sillä kokoonpanon sähköistetty lattarivaikutteinen fuusiojazz sopi täydellisesti upeaääniselle laulajattarelle. Yhtye teki kaksi unohtumatonta klassikkolevyä Return To Forever (1972) ja Light As a Feather (1973), kunnes Chick Corea hajoitti yhtyeensä kooten uuden rockvaikutteisemman Return To Forever -yhtyeen.
Flora Purim jatkoi uraansa Return To Foreverin hajottua miehensä Airto Moreiran yhtyeessä ja vieraili muun muassa Santanan levyillä, mutta ennen kaikkea hän käynnisti oman soolouransa vuonna 1973 ilmestyneellä Butterfly Dreams -albumilla, joka avasi hänelle tien kansainväliseen kuuluisuuteen. Sitä seuranneet studioalbumit Stories to Tell (1974) ja Open Your Eyes You Can Fly (1976) sekä livetaltiointi 500 Miles High – Live at Montreux (1974) loivat perustan Flora Purimin jazzia ja lattarivaikutteita yhdistävälle tyylille. Purimin ura on jatkunut aina viime vuosiin saakka niin hänen omilla levyillään kuin vierailijana muiden jazzmuusikkojen levyillä.
Ehkäpä kuuluisimman jamaikalaisen ja varmasti kuuluisimman reggaeartistin syntymästä on kulunut tänään seitsemänkymmentä vuotta. Juhlan kunniaksi Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla on näyttely, johon on nostettu esille ja lainattavaksi artistin tuotantoa sekä hänestä kertovia elokuvia ja kirjoja.
Bob Marleyn elämä oli lyhyt mutta vivahteikas, hänen tarinansa on klassinen rääsyistä rikkauksiin-tarina. Nesta Marley syntyi köyhyyteen mutta kuoli tunnustettuna ja arvostettuna Berhane Selassiena saavutettuaan urallaan valtaisan suosion, nostaen kokonaisen musiikkigenren ja lisäksi uskonnon yleiseen tietoisuuteen.
Eräänä esimerkkinä Marleyn neuvokkuudesta voisi mainita kuinka hän pääsi rahattomana Lontoosta marssimalla levy-yhtiöön ja tehden sopimuksen jonka suomin varoin hän ja Wailers palasivat kotiinsa. Tosin Wailersilla oli jo sopimus, mutta yhtyeen Islandille levyttämät levyt ovat niitä, jotka yleensä Marleyhyn henkilöityvät, tietysti jo siksikin että tässä vaiheessa yhtye oli levynkansissa Bob Marley & The Wailers. Yhtyeen nimi tosin oli aivan aluksi The Teenagers, jolla ei ehkä maailmanlaajuista menestystä olisi suotu. Myös nimiä Wailing Rude Boys ja Wailing Wailers kokeiltiin. Nimen vaihtaminen oli Bob Marleyn elämässä toistuvaa – syntyjään hän oli Nesta Robert Marley, mutta passiviranomainen vaihtoi järjestystä koska katsoi että hänen toinen nimensä toimisi paremmin Yhdysvalloissa.
Bob Marley oli myös hyvin poliittinen, vastoin yleistä rastafarien linjaa, hän tuki vasemmistoaatteita ja myös toimi aatteidensa mukaan avustaen parhaimmillaan 1970-luvun lopussa yli 4000 ihmistä. Nykyisin näkeekin Marleyn vaikutuksen mm. modernissa hippiliikkeessä. Samoin monelle reggae henkilöityy Marleyn musiikkiin, vaikka jo aikoinaan hän edusti hyvin erilaista, kitarapohjaista reggaeta verrattuna aikalaisiinsa. Bob Marley oli myös suuri jalkapallofani ja eli terveellisesti; kasvisruokaan ja tuoreisiin hedelmiin tottuneena Euroopan kiertäminen olikin hänelle uran alkuvaiheessa koettelemus. Hän myös juoksi, kiertueillaankin. Valitettavasti juuri jalkapallo saattoi olla osatekijä hänen ennenaikaiseen kuolemaansa; Marley sai ihosyövän joka levisi hänen jalkapallossa loukaantuneesta varpaastaan.
Musasto 