Turun kaupunginkirjaston uutuustornissa on kuunneltavana seuraavat levyt:
Wild Nothing: Empty Estate EP
Varaa levy Vaskista
Mount Kimbie: Cold spring fault less youth
Varaa levy Vaskista
Pure love: Anthems
Varaa levy Vaskista
Simian Mobile Disco: Live
Varaa levy Vaskista
Jana Herzen: Passion of a lonely heart
Varaa levy Vaskista
Kategoria(t): Uutuudet, Uutuustorni
Ahkerasta ja ansiokkaasta vinyylituotannostaan tunnetuksi tullut turkulainen Svart Records on solminut Love Recordsin kanssa lisenssisopimuksen, jonka myötä markkinoille saatetaan parikymmentä tarkoin valittua nimikettä yhtiön laajasta valikoimasta.
Julkaisusarjan avaavat Tabula Rasan ja Blues Sectionin esikoisalbumit, jotka ilmestyvät kauppoihin syyskuun lopulla. Myöhemmin on luvassa mm. varhaista Wigwamia, Pekka Pohjolaa, Tasavallan Presidenttiä, Kasevaa sekä Novan kaltaisia tuntemattomampiakin valintoja…
Levykeräilijälle Love Recordin tuotanto (1966-1979) on suuri seikkailu ja todiste erilaisten porttiteorioiden oikeellisuudesta. Svart Recordsin Love-vinyylien uudelleenjulkaisusarja tarjoaa kohtuuhintaisen korvaushoidon keräilytautiin. 
Svart Recordsin Love-uudelleenjulkaisut:
Tabula Rasa:Tabula Rasa LP
Blues Section: Blues Section LP
Pohjalla LP
Tasavallan Presidentti: Tasavallan Presidentti LP
Magyar: Uusiin maisemiin LP
Kari Peitsamo: Kari Peitsamo ja Ankkuli LP
Maarit: Maarit LP
Wigwam: Fairyport 2LP
Tasavallan Presidentti: Lambertland LP
Tabula Rasa: Ekkedien tanssi LP
Kristiina Halkola: Täytyy uskaltaa LP
Wigwam: Being LP
Kaseva: Silloin kun LP
Tasavallan Presidentti: Milky Way Moses LP
Widows: Overscrupulous 7″
Wigwam Hard N’ Horny LP
Pekka Pohjola: Keesojen lehto LP
Wigwam: Tombstone Valentine LP
M.A. Numminen: Taisteluni LP
Pekka Pohjola Pihkasilmä kaarnakorva LP
Eero Koivistoinen Quartet: Labyrinth LP
Pekka Pohjola Harakka Bialoipokku LP
Nova: Atlantis LP
Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uutiset
Matti Pajuniemen kirjoittama Aamunkoiton portit ilmestyi 2013. Kansitaide on Eetu Pellonpään.
Matti Pajuniemen Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979 ilmestyi alkukesästä 2013. Kyseessä on ensimmäinen laaja suomenkielinen teos ulkomaisesta progesta. Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen julkaisema liki 400 sivuinen kirja on tervetullut uutuus kaikille progen ystäville.
Progressiivisen rockin antia lähestytään uudessa teoksessa albumien kautta. Pajuniemi esittelee 206 albumia yli 150 tekijältä. Suurimman osan kirjasta täyttää brittiläinen musiikki. Painotus on tarpeen, sillä niin monet muusikot ja klassikkobändit ovat brittejä: Pink Floyd, The Moody Blues, Genesis, Yes, Jethro Tull, Emerson Lake & Palmer, Camel ja monet muut.
Pajuniemi jatkaa kirjassaan kuitenkin pidemmälle. Ilmeisimpien klassikkoalbumien vierellä tuodaan ilahduttavasti esiin vähemmän tunnettuja yhtyeitä, kuten Beggar’s Opera, Gracious, Rare Bird ja Audience. Aamunkoiton porttien kautta voi kulkea vaivatta myös saksalaisen, italialaisen, ruotsalaisen ja kanadalaisen progen ytimeen. Vain suomalaiset puuttuvat. Esipuheessa Pajuniemi toivookin, että Suomen antoisa progeviidakko selvitetään myöhemmin, sillä aihetta varten tarvitaan kokonaan uusi teos. Kuka tarttuu haasteeseen?
Pajuniemi avaa progen portit alkusanojen ja erilaisten genremääritysten jälkeen Pink Floydin debyyttialbumilla The Piper At The Gates Of Dawn vuodelta 1967. Artikkelin yllä kerrotaan kätevästi albumin ilmestymisajankohta, biisit ja muusikot. Pienet mustavalkoiset valokuvat levyjen kansista ovat toki vaatimattomia, mutta tästä ei ole suurta haittaa.
Albumikokonaisuuksiin perustuva kirjoittaminen tuntuu jäntevältä, koska keskimäärin reilun sivun mittaisissa teksteissä on kiinnostavaa alustusta ja/tai jatkumoa levyn ilmestymisen ulkopuolelta. Esimerkiksi Van der Graaf Generatorin levyistä kirjoitetut jutut toimivat sekä erikseen että jatkotarinan lailla. Rick Wakemanin sooloura ikään kuin nivoutuu yhteen juttuihin Strawbsista ja Yesistä.
Aamunkoiton porteista on sekä aloittelijan että kultivoituneen progeilijan helppo löytää vinkkejä esimerkiksi musiikkikirjastossa käyntiä varten. Lopussa käydään läpi myös alan kirjallisuutta, ja hakemistokin on erinomainen. Suosittelen Pajuniemen teosta lämpimästi!
Tuomas Pelttari
***
Musiikkikirjasto (vanha kirjastotalo, toinen kerros) toivottaa Matti Pajuniemen tervetulleeksi Stagelle perjantaina 6.9. klo 18–19. Keskustelutilaisuuden tarkoituksena on keskustella erityisesti Pajuniemen uudesta kirjasta Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979. Lisäksi kuunnellaan näytteitä muutamilta progealbumeilta, ja tietysti puhutaan progesta. Matti Pajuniemeä haastattelee Tuomas Pelttari. Uutta kirjaa on perjantaina myynnissä suoraan kirjailijalta.
Stagelle on vapaa pääsy. Tervetuloa!
Kategoria(t): Musasto suosittelee, Stage, Tapahtumat, Uutiset, Uutuudet
Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.
Weather Report / Heavy Weather
1970-luvulla kukoistaneen fuusiojazzin yksi merkittävimmistä edustajista oli Weather Report –yhtye. Sen voimahahmot kosketinsoittaja Joe Zawinul ja saksofonisti Wayne Shorter olivat olleet soittamassa jo Miles Davisin vuonna 1969 ilmestyneillä In a Silent Way ja Bitches Brew –albumeilla, jotka olivat fuusiojazzin suunnannäyttäjiä. Näillä levyillä soittivat myös kosketinsoittaja Chick Corea ja kitaristi John McLaughlin. Edellisen Return To Forever –kokoonpano ja jälkimmäisen Mahavishnu Orchestra olivat sittemmin Weather Reportin ohella 1970-luvun kolme merkittävintä fuusioyhtyettä.
Vuonna 1971 perustetun Weather Reportin tarina jatkui aina vuoteen 1986 saakka. Yhtyeen uran merkittävintä aikaa oli kuitenkin 1970-luvun puoliväli, jolloin ilmestyivät fuusiojazzin keskeisiin levytyksiin kuuluvat Mysterious Traveller (1974), Black Market (1976) ja Heavy Weather (1977).
Kuuluisin näistä levyistä on ehdottomasti Heavy Weather, joka oli sekä taiteellinen että kaupallinen menestys. Albumin aloittava Joe Zawinulin sävellys Birdland menestyi jopa singlelistoilla, mikä ei ole aivan jokapäiväistä jazzlevyjen kohdalla. Laajemmin ajatellen fuusiojazzin yksi tärkeä merkitys olikin, että se toi jazzin aiempaa suuremman kuulijakunnan tietoisuuteen.
Heavy Weather –levy tehtiin kokoonpanolla Joe Zawinul, Wayne Shorter, Alex Acuna (rummut), Manolo Badrena (lyömäsoittimet) ja Jaco Pastorius (basso). Erityisen merkittävä oli virtuoosimaisen Pastoriuksen rooli paitsi soittajana myös säveltäjänä. Aikaisemmilla levyillä säveltämisestä olivat vastanneet Zawinul ja Shorter. Tämän loistokkaan klassikkolevyn tekemisessä nousi heidän rinnalleen jo Black Market –levyllä soittanut, mutta nyt täysivaltaisempaan rooliin yhtyeen jäsenenä noussut Pastorius.
Loistokuntoinen Heavy Weather oli täsmälöytö Manhattanin kirppikseltä 11 euron hintaan.
Altti Koivisto
Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania
The Brian Jonestown Massacre on vuonna 1988 perustettu yhdysvaltalainen, San Franciscosta kotoisin oleva yhtye. Sen vaikutteet ulottuvat tyylilajiltaan psykedeelisestä rockista, folkin ja bluesin kautta aina elektroniseen poppiin. Bändi punoutuu perustajansa, laulaja- säveltäjä Anton Newcomben ympärille, joka on tullut aikoinaan tunnetuksi julkisuudessa enemmän riehumisesta ja vauhdikkaasta elämästään kuin musiikillisesta ulosanniltaan.
Vuonna 2004 valmistuneessa dokumenttielokuvassa Dig!, käydään läpi seitsemän vuoden aikana taltioitua materiaalia bändin matkasta, historiasta ja keskinäisistä viha-rakkaus suhteistaan. Dig! voitti Sundancen Grand Jury palkinnon ja se toi yhtyeelle kansainvälistä tunnustusta. Albumin kansikuvassa esiintyy Yhdysvaltalainen independent elokuvantekijä Jim Jarmusch, joka on käyttänyt yhtyeen ”Not if You Were the Last Dandy on Earth” kappaletta Broken Flowers elokuvassaan.
Bravery, Repetition and Noise ei ole suoraa jatkoa edelliselle, vuonna 1998 ilmestyneelle Strung Out In Heaven albumille. Jonkinlainen punainen lanka levyjen välillä on silti havaittavissa. Ensikuulemalla löytää vaikutteita 70-luvun lopun ja 80-luvun brittiläisistä punkrock -tuotannoista.
Tämä on ehdottomasti yhtyeen haaveilevin albumi. Bravery, Repetition and Noisen rakkaudenkipeä ja katkera melankoliaestetiikka yhdistettynä popahtaviin biiseihin lienee albumin menestyksen resepti. Newcomben vähätellyt laulutaidot ja Matt Hollywoodin suriseva basso pääsee nyt oikeuksiinsa ja sitoo tämän kaiken yhteen.
‘Just For Today’ aloittaa levyn mystisellä sointumelodialla. Se on herkkä kappale ja esittelee levyn aikomukset selvästi.
‘Open Heart Surgery’ antaa ehkä parhaan esimerkin jo mainitusta unelmoivasta ja synkästä melodiasta. Kappaleen kitarat sekä laahaava biitti on hyvää kontrastia ”Sailor”-kappaleelle, joka taas edustaa enemmän 60-luvun psykedeelistä rockia. Päällekkäisillä lauluharmonioilla sekä särökitarasoundillaan se muistuttaa eniten yhtyeen aikaisempaa tuotantoa.
Tamburiinit ja marakassit ovat kuultavissa monella kappaleella. Niistä on vaikeaa olla pitämättä, sillä se pitää rytmin menevänä ja mielenkiintoisena.
Mukana on toki bändille tuttua efektipedaali säröä, tamburiinia, bongo-rumpuja, mutta sähkökitaran lisäksi myös akustista kitaraa, joka tuo biiseihin syvyyttä ja alakuloisia sävyjä.
Albumi ei ole kuitenkaan masentava ja levyn loppupuolella on kuultavissa toivoa.
Levyn taustalla työskentelee vahva ryhmä. Black Rebel Motorcycle Clubin Robert Turner on sanonut, että jokainen muusikko vaikuttaa olleen jossakin vaiheessa mukana yhtyeen kokoonpanossa. Sanojen taustalla näyttää olevan jotakin totuutta, sillä albumin crediteissä mainitaan yhteesä kaksitoista eri muusikkoa. Vaikka kokoonpano elää jatkuvaa muutosvaihetta, asiat ovat silti entisillä paikoillaan ja muistuttavat menneistä.
Yhtyeen kappaleissa on aina jotakin tummaa, jotain vaarallisen kiehtovaa, huolimatta kuinka psykedeeliseltä se kuullostaa, tai monestiko sana ‘’love’’ mainitaan sanoituksissa. Ja epäonnistuneesta rakkaudestahan tässä lauletaan, niin kuin yleensä on tapana.
Vaikka levyllä rokataan rauhallisesti, lähes MTV-ystävällisesti se on kuitenkin tuttua ja turvallista The Brian Jonestown Massacrea.
Levyä voi suositella rakkaudenkipeän syksyn sateisiin sunnuntai-iltoihin sekä yhtyeen vanhoille ystäville.
Joni
Kategoria(t): Viikon levy
Laulaja-lauluntekijä Paul Simonin 72-vuotis syntymäpäivää vietetään 13. lokakuuta ja samalla viikolla julkaistaan miehen uraauurtava, 12 albumia ja 2 live-levyä sisältävä kattava paketti.
Jokaisesta julkaisusta löytyy originaali albumi sekä uusintapainos bonus-materiaaleineen ja paketista löytyy yhteensä 37 bonusbiisiä. Mukana tulee 56-sivuinen kirja kuvineen sekä albumin kansitekstit, jotka on kirjoittanut amerikkalaisen musiikin historian tutkija Ashley Kahn.
Paul Simon – The complete albums collection julkaistaan 11. lokakuuta.
Kategoria(t): Uutiset
Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.
Maria Muldaur / Maria Muldaur (1973)
Yhdysvaltalainen Maria Muldaur (s. 1943) oli ennen ensimmäisen oman levynsä ilmestymistä tehnyt jo kymmenen vuotta töitä musiikin parissa, joten folklaulajana uransa aloittanut Muldaur ei noussut hetkessä pinnalle. Tämä kokemuksen mukanaan tuoma valmius on leimaa antava koko albumille, jolla Maria Muldaur tulkitsee suvereenilla tyylitajulla niin kantria, bluesia kuin jazziakin. Erilaisista musiikillisista tunnelmista huolimatta Muldaurin esikoisalbumi on loistava kokonaisuus, josta ei löydy heikkoja hetkiä. Onnistuneeseen lopputulokseen olivat osaltaan vaikuttamassa huippuluokan taustamuusikot. Mukana olivat muun muassa Jim Keltner, Chris Ethridge, Ry Cooder, Klaus Voorman, Andrew Gold ja Mac Rebennack. Niin ikään levyn tuottaneet Joe Boyd ja Lenny Waronker osasivat antaa tilaa Maria Muldaurin lahjakkuudelle ja persoonallisuudelle.
Levy sai ilmestyessään ylistävät arvostelut ja oli suuri myyntimenestys. Singlenäkin ilmestyneestä albumin tunnetuimmasta laulusta Midnight At The Oasis tuli top-10 hitti. Samanlaiseen kaupalliseen menestykseen Maria Muldaur ei ole enää kertaakaan yltänyt myöhemmässä tuotannossaan. Nykyään hänet tunnetaan eritoten bluesmusiikin tulkitsijana. Suomessa Maria Muldaur ei ole koskaan ollut mikään suuri nimi. Näin ollen hänen levyjään liikkuu sangen vähän levydivareissa. Sitä suurempi oli riemuni löytäessäni tämän loistavan albumin Levyliike Kaakosta 8 euron hintaan.
Altti Koivisto
Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania
Tämä levy sattui silmiini ihan sattumalta, kun etsin norjalaista folkkia. Muutaman youtube-videon katsottuani en voinut kuin ihmetellä: miten taitavia nuoria naisia! Saman kappaleen aikana tytöt saattavat soittaa jopa kolmeakin eri soitinta ja he vaihtavat soittimia keskenään. Solistikin on melkein joka kappaleessa eri. Ja kaiken lisäksi tytöillä näyttää olevan todella hauskaa. Keitä nämä tytöt oikein ovat?
Katzenjammer on norjalainen folk-rock tyttöbändi. Tytöt tapasivat toisensa 2004, kun he opiskelivat yksityisessä musiikkikoulussa Oslossa. He perustivat oman bändin 2007, jolle antoivat nimen Katzenjammer sarjakuvan Kazenjammer kids sarjakuvan mukaan. Bändi on voittanut Norjassa monia kilpailuja. Heidän ensimmäinen albuminsa ilmestyi 2008, joka oli kokoelma erilaisia musiikkityylejä, poppia, cabareeta, countria ja bluegrassia.
A Kiss Before You Go, Katzenjammerin toinen albumi ilmestyi 2011. Albumin sanoitukset ja visuaalinen ilme on saanut inspiraationsa ranskalaisen elokuvan The City of Lost Children mukaan, joka on merenalainen fantasiaelokuva. Levyn musiikin ovat säveltäneet tytöt ja heidän ystävänsä Mats Rybø. Sovitukset ovat tehneet tytöt. Bändi on ollut erittäin suosittu Saksassa, jossa levy myi kultaa.
https://www.youtube.com/watch?v=WqmbqnjbLco
A Kiss Before You Go on ilahduttavan monipuolinen levy. Tytöt soittavat itse viittätoista eri soitinta, joista mainittakoon vispilät ja pyykkilauta, epävireinen kapakkapiano, banjo, huuliharppu, haitari, mandoliini, huilut, trumpetti ja tuuba. Tälläkin levyllä on sekoitettu erilaisia musiikkityylejä: välillä ollaan irlantilaisessa pubissa, banjokitarointi vie matkalle etelävaltioiden puuvillapelloille. Rock-Paper-Scissors-kappaleen kertosäkeen viuluriffi tuo mieleen norjan Euroviisuvoittajan Alexander Rybakin voittokappaleen Fairytale vuodelta 2009. Soviet Trumpeter kappaleesta tulee mieleen 1900-luvun alun ranskalainen makaaberi teatteri, sätkynuket ja klovnipantomiimi. Loathsome M on sekoitus rockabillya ja punkkia, joka kaiketikin on psykobillya ripauksella Madnessia. Shepherd song puolestaan rokkaa banjolla ja huuliharpulla. Gypsy flee kuulostaa naispuolisten merirosvojen hoilotukselta, jossa xylofonin pimputus ja särökitara on mielenkiintoinen yhdistelmä. Viimeisessä kappaleessa God’s Great Dust Storm on pelkät laulut ja rumpu, jossa tyttöjen lauluäänet ja eläytyminen saavat ihokarvat pystyyn.
Tämä levy on iloista, hilpeää, positiivista, traditionaalista ja kummallista musiikkia. Nämä tytöt soittavat mitä vaan ja tekevät mitä haluavat. Jos olisivat vielä laulaneet omalla äidinkielellään norjaksi, olisin antanut täydet pisteet.
Hevifossiili
https://www.youtube.com/watch?v=Ag2nX6zSrAE&list=PLA8C8526F827BD735
Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy
– Hey, Monkey Boy, why are you unemployed?
’Coz I’m jammin’
Kuuma Kalifornian aurinko, rantahiekka varpaiden alla, tyhjissä uima-altaissa grindaavat skeittarit ja vanhat hipit vaeltamassa rantabulevardilla. Brant Bjork tekee musiikkia, josta huokuu Etelä-Kalifornian lämpö ja rento elämänasenne. Asiat voi ottaa iisimmin.
Desert Palmin kaupungissa on syntynyt omaleimainen rock-skene, jonka musiikillista suuntausta kutsutaan desert rockiksi. Tyylisuunta yhdistelee usean musiikkityylien elementtejä mm. psykedeliaa, heavyä ja bluesia. Eräs tämän tyylin edustajista on Brant Bjork ja viikon levyksi on valittu hänen soolotuotannostaan kolmas albumi, vuonna 2003 ilmestynyt Keep Your Cool.
Ennen soolouraansa Brant Bjork on soittanut legendaarisissa stoner rock bändeissä, kuten Kyuss ja Fu Manchu, joita pidetään desert rockin suurimpina vaikuttajina. Kyuksen tunnetuin muusikko on Josh Homme, joka johtaa nykyään yhtyettä Queens of the Stoneage.
Kyussin ja Fu Manchun jälkeen Brant Bjork on keskittynyt levyttämään ja esiintymään sooloartistina, sekä oman levy-yhtiön pyörittämiseen. Hän on omistanut Duna Records (lakkautettu 2007) ja Low Desert Punk Records -nimiset levy-yhtiöt, jotka molemmat ovat julkaisseet Bjorkin oman tuotannon lisäksi muiden desert rock bändien levyjä.
Vuonna 2010 Brant Bjork palasi yhteen entisen Kyuss-laulaja, John Garcian kanssa. Mukaan tuli hetkeksi myös Nick Oliveri (Kyuss, Queens of the Stoneage). He keikkailivat Kyuss Lives! nimellä soittaen Kyussin vanhoja hittejä. Entisten Kyuss-jäsenten, Josh Hommen ja Scott Reederin nostettua kanteen tavaramerkin loukkauksesta ja kuluttajapetoksesta, bändin nimeksi muutettiin Vista Chino, jonka kanssa Brant Bjork edelleen keikkailee.
Albumilla Keep Your Cool Brant Bjork jatkaa omalla rennolla linjallaan. Hän chillailee, jammailee ja kaipaa naistaan. Brantin pehmeä lauluääni ja virtuoosimainen kitarointi ovat helposti tunnistettavissa ja saavat kuulijan hyvälle tuulelle.
Levyn aloitusraita, Hey Monkeyboy, lyö alkutahdit levyn yleiselle tunnelmalle. Jammailu on joskus tärkeämpää, kuin arkinen aherrus. Kappaleessa I Miss My Chick, Bjork kertoilee kieli poskessa, kuinka hän kaipailee naistaan pitkillä kiertueilla. Gonna Make The Scene kritisoi rokkistarameininkiä ja musiikkibisnestä yleisesti. Funkin, rockin ja bluesin vaikutteet kuuluvat vahvasti Bjorkin musiikissa.
Levyllä on kahdeksan raitaa, joilla Brant Bjork tarinoi elämästä, toiveistaan ja haaveistaan. Hyvän musiikin ja elämän ei tarvitse olla monimutkaista. Keep your cool.
Tapio Koivisto
Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy
Tulevana lauantaina 10.8. Raision torilla järjestetään maksuton punk rock -konsertti, jossa esiintyvät raisiolaiset uuden aallon sankarit Korroosio ja Rattlers sekä tuoreemman polven turkulainen punk-orkesteri Yleislakko.
Ja huomio, soitto soi jo kello 11.00!
Aikataulu:
Klo 11.00 Yleislakko
Klo 12.00 Rattlers
Klo 13.00 Korroosio
Turun suunnalta tuleville vinkiksi että parkkipaikkoja on torin kulmalla rajoitetusti, kannattaa tulla vaikka bussilla (Naantalin bussit 10 ja 11 kulkevat sopivasti lavan ohi, muista piipata ajoissa…)
Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Tapahtumat
