Aihearkisto: Toimitukselta

Kari Pohjola sai Musasto-palkinnon 2015

Musasto palkitsi Pohjolan

Kari Pohjola (vas.) sai Musasto-palkinnon 2015. Paimion kirjastossa oli paikalla Musasto-kollegoita Kaarinasta, Raisiosta ja Turusta. Palkinnon luovutti Tuomas Pelttari. Kuva: Juha Kaunisto. Vuoden 2015 Musasto-palkinto on myönnetty 24.6. Paimion kirjaston johtaja Kari Pohjolalle. Palkinto myönnetään Pohjolan ansiokkaasta ja laajasta kirjoitustyöstä taidemusiikin saralla. Pohjola on avannut Musastossa monien suurten klassisen musiikin säveltäjien teoksia ja historiaa jo vuodesta 2013 lähtien. Aktiivisuus näkyi kenties konkreettisimmillaan Pohjolan 11-osaisessa suursarjassa Gustav Mahlerin sinfonioista syys-marraskuussa 2014. Kahden kuukauden mittainen Mahler-jatkumo on viisivuotiaan Musaston suurimpia kulttuuritekoja. Kari Pohjola aloitti työn Musastossa jo huhtikuussa 2013, ensimmäisinä aiheinaan 200-vuotisjuhliaan viettäneet Giuseppe Verdi ja Richard Wagner. Kirjoitustyö taidemusiikin parissa jatkui, ja Pohjolan näkemyksellisyydestä tuli olennainen osa Musaston profiilia. Taidemusiikista kirjoitetaan suomalaisessa blogikulttuurissa pienemmällä liekillä kuin populaarimusiikista. Pohjola osoittaa Musastossa sen, että taidemusiikin tuli on voimakas ja sen tulee päästä esiin. Tähän tarkoitukseen Pohjolan inspiroitunut ja helppolukuinen tarinointi sopii erinomaisesti. Pohjolan intohimo musiikkiin välittyy.

Paimion kirjasto tuli mukaan Musasto-työhön 2013

Pohjolan aktiivisuuden myötä Paimion kirjasto lunasti paikkansa neljäntejä Musasto-toimijana, yhdessä Kaarinan, Raision ja Turun kanssa. Paimio liittyi Musastoon marraskuussa 2013. Kari Pohjola: ”Huolimatta kaupungin pienestä koosta (n. 10 500 asukasta) toimii Paimiossa useampi aktiivinen kuoro ja soittoporukka, musiikkiopisto ja tietysti elävän musiikin yhdistys. Jo tämänkin vuoksi pitää Paimion kirjaston olla mukana kirjastojen kokoelmia erinomaisella tavalla avaavassa Musastossa. Ja ehkä oman klassisen musiikin harrastuksenkin kautta voi kantaa pienen kortensa kasvavaan kekoon…” kari po1 kari po2

* * *

Musasto-palkinto jaettiin Paimion kirjastossa 24.6.2015 viidettä kertaa. Musasto-palkinto on tunnustus, joka myönnetään epäsäännöllisin väliajoin henkilölle tai taholle, joka on edistänyt Musaston Vaski-alueen kuntarajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä. Palkinnon myöntää Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogi Musaston toimituskunta. Tuomas Pelttari, toim. Kuvat: Juha Kaunisto

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Toimitukselta, Uutiset

Gene Simmons: Me, Inc. : build an army of one, unleash your inner rock god, win in life and business

Gene Simmons on mielenkiintoinen veijari. Hän osaa olla ärsyttävä, mutta toisaalta hallitsee myös itseironian. Lempisutkautuksiani häneltä ovat:

”Aren’t you all glad to see me?”

”I forgot your question, because I was fascinated by what I was saying.”

“I suck, but I look good.”

Osa Simmonsin viisauksista tuntuu muuttuvan sitä mukaa, kun oma elämä muuttuu. Aiemmin hän kiersi luennoimassa siitä, miten miesten ei pidä koskaan mennä naimisiin. Nyt kun hän on itse astunut avioliittoon, miesten ei pidäkään avioitua ”liian aikaisin”.

Simmons on julkaissut jo muutaman kirjan, ja lisää pukkaa. Tämän uusimman kirjansa alkuhehkutuksessa hän ottaa ihastuttavaan, simmonsiaaniseen tyyliinsä omiin nimiinsä myös KISS-aiheiset kirjat ”KISS : Behind The Mask” (suom. ”KISS : Maskin Takaa”) ja ”Nothin’ To Lose : The Making Of KISS”. Jälkimmäisessä hänet kieltämättä jopa mainittiin kolmantena tekijöistä…

Tämän ”viisauden kirjan” kirjoittaja ei ole koskaan erityisemmin hävennyt sitä, että on menestynyt. Sen sijaan hän on aina osannut sopivissa määrin – sopivissa tilanteissa – olla mainitsematta muita menestykseen ehkä jopa enemmän vaikuttaneita osapuolia.  Nyt on tullut aika jakaa itselle kertynyttä viisautta lukijoille. Me, Inc (jne.) valaisee, miten menestyä yrittäjänä.

Simmons on viihdyttävä kaveri, ja tätäkin kirjaa lukee mielellään viihteenä (ehkä jopa komediana), vaikkei itse hautoisi yrittäjäksi ryhtymistä. Teksti on tahallisen liioittelevaa, yksinkertaistavaa ja kiteyttävää. Toistuvia fraaseja ovat mm. ”do the research” ja ”educate yourself”. Simmons toki myöntääkin toiston kirjassaan.  Teksti on myös simmonsiaanisen provokatiivista. Jos haluaa menestyä, pitää hylätä ystävät, jotka haluavat nauttia elämästä. Että näin.

Tässä se nyt on! Legendaarinen Gene Simmons antaa vinkkejä menestykseen, kertoen siinä sivussa hivenen myös itsestään…

Toni Lehto

Varaa Vaskista

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Toimitukselta, Uutuudet

Squire on kurko

Chris SquireYesin basistilla, Chris Squirella, on tuoreen raportin mukaan leukemia. Hoitoa on onneksi luvassa. Hän  on ainoa muusikko, joka on soittanut YESin jokaisella keikalla ja levyllä bändin perustamisesta tähän päivään. Squire on rockin arvostetuimpia basisteja, mutta harvemmin näkee mainittavan hänen taustalaulunsa. Yesin laulusolisti on välillä vaihtunut, mutta Squiren usein läpi kappaleen kestävän stemmalaulun ja tunnistettavan äänen ansiosta laulupuoli on aina kuulostanut ainakin jossain määrin aidolta Yesiltä – niin studiossa kuin lavalla. Squiren tuuraajaana toimii Billy Sherwood, joka on Yes-faneille tuttu mies.

Nauttikaamme hetki videosta, jolla Squire esittää hienon soololevynsä Fish Out Of Water (1975) kaksi ensimmäistä kappaletta – vuonna 2012, mikäli esitys on samalta vuodelta kuin YouTube-lataus.

Pikaista paranemista, Chris!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Toimitukselta, Uutiset

Juha Kaunisto sai Musasto-palkinnon 2014

Vuoden 2014 Musasto-palkinto on myönnetty raisiolaiselle Juha Kaunistolle. Hän on työssä Raision kaupunginkirjaston musiikki- ja taideosastolla. Tunnustus luovutettiin Musaston toimitustyössä ansioituneelle kirjastovirkailijalle Raisio-huoneessa perjantaina 19.12.

Palkinnon uutisoivat myös Aamuset ja Turkulainen.

Juha Kaunisto palkittiin Raisio-huoneessa perinteisellä soittimella.

Juha Kaunisto palkittiin Raisio-huoneessa perinteisellä soittimella.

Tunnustus omaperäisestä työstä

Juha Kaunisto saa neljättä kertaa jaettavan palkinnon näkemyksellisestä ja uutterasta kirjoitus- ja toimitustyöstä musiikkikirjastoblogi Musastossa. Kauniston teksti on liitänyt Musastossa omaa tunnistettavaa reittiään jo vuosia, blogin perustamisesta lähtien. Reipas ote on jättänyt puumerkin suomalaiseen blogijournalismiin.

Palkinnonsaajan asiantuntijuutta ja vaikutusta kuvaa hyvin viimekesäinen palaute Kirjastot.fi:n uutisfoorumilla:

”Mikäli Kauniston Juha on yhä Raision musaosastolla töissä, niin asiakaspalvelun puutteeseen tai musiikkitietoisuuden vähenemiseen ei Raisio todellakaan kaadu. Sellainen guru on kyseessä, että tunnustusta jaan todella mielelläni.” (Ex-raisiolainen, 17. kesäkuuta 2014 13:42).

Palkinnon luovutti Musaston toimituskuntaa edustanut Tuomas Pelttari.

Palkinnon luovutti Musaston toimituskuntaa edustanut Tuomas Pelttari.

Musaston blogin ja Facebook-sivujen ohella Kaunisto tekee aktiivista toimitustyötä myös Twitterissä.  Musasto-palkinnon myöntämistä puoltaa myös toimittajan voimakas tahto vaikuttaa paikallisen populaarikultturin esilläoloon. Lukuisat perusteelliset artikkelit esimerkiksi Svart Recordsista ja Vinyylimaniasta nostavat myös Musastoa esiin kerta toisensa jälkeen. Kirjoittaminen on Kaunistolle luonteva osa musiikkikirjastotyötä, jossa tekemisen meininki näkyy ja tuntuu.

***

Musasto-palkinto on tunnustus, joka  myönnetään epäsäännöllisin väliajoin henkilölle tai taholle, joka on edistänyt Musaston Vaski-alueen kunta- ja somerajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä. Palkinnon myöntää Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogi Musaston toimituskunta.

Tuomas Pelttari, toim.

Kuvat: Mari Tammela.

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Toimitukselta, Uutiset

Kaj Lahtisen musiikkikokemuksissa säilyy Naantalin vanha kirjasto

Woodstockiin Naantalin kirjastosta

Naantalin vanhan kirjaston tyylikäs julkisivu. Kuva: Naantalin museo.

Naantalin vanha kirjasto sijaitsi Humpin talossa. Julkisivu oli tyylikäs. Kuva: Naantalin museo.

1960- ja 1970-lukujen vaihteen Naantali oli runsaan 5000 asukkaan pikkuruinen kaupunki. Turku oli toki lähellä, mutta sinne ajettiin linja-autolla vasta kun oli uskallusta ja omaa rahaa taskussa. Siihen asti oltiin vaan Naantalissa. Vapaa-ajanviettomahdollisuuksia tarjoutui runsaasti eri urheilulajien parissa ja sen lisäksi pääsi 15 vuotta täytettyään nuorisotalolle parina iltana viikossa soittamaan uusia LP-levyjä (vinyyleiksi niitä alettiin kutsua paljon myöhemmin) ja pelaamaan pingistä.

Vanha kirjastotalo lumosi

Ja sitten oli Kirjasto. Ja siellähän me kävimme joka päivä ja parhaimpina viidesti. Kesällä mentiin kävellen eli juosten tai pyörällä, talvella usein kelkalla tai jäiseen aikaan luistimilla Kuparivuoren kentältä suoraan (ja hengenvaarallisesti) mäkeä alas kirjaston ovelle. Autoliikennettä oli vähän.

Kirjasto sijaitsi kauniissa kaupunkipuutalossa vanhan kaupungin sydämessä pienen puistikon kyljessä. Runsaista ikkunoista tulvi puiston puiden siivilöimää luonnonvaloa ja ilmastointivapaa rakennus tuoksui lähinnä kirjoilta. Unissani käyn siellä edelleen. Naantalin nykyinen kirjasto on kaupungin uudessa keskustassa, pompöösi kivitalo, kerran olen käynyt.

Mielikuvissani me istuimme siellä tuntikausia ja usein jo illan pimennyttyä. Mutta tuskin se siihen aikaan kuitenkaan kovin myöhään auki oli paitsi ehkä kerran viikossa. Istuttiin lehtisalissa jossa valvoja piti ankaraa porttikielloin höystettyä hiljaisuuskuria ja istuttiin käsikirjastossa pelaamassa tietokilpailua niin kovaäänisesti että usein tuli varoitusten jälkeen lähtö koko talosta. Mutta seuraavan päivänä oltiin taas tervetulleita. Kirjojakin lainattiin tasaista tahtia; kunnon kirjastolaisena muistan edelleen ensimmäisen kirjastokorttini numeron. Jossain määrin rajallista kokoelmaa tuli käytyä läpi aika perusteellisesti; raamatusta Pääomaan ja Blytonista Beckettiin.

Kirjasto itsenäisyyspäivänä iltavalaistuksessa. Kuva: Naantalin kaupunginkirjaston arkisto.

Kirjasto itsenäisyyspäivänä iltavalaistuksessa. Kuva: Naantalin kaupunginkirjaston arkisto.

Vaikka olen kirjaihminen eivät mieleenpainuvimmat kirjastomuistot kuitenkaan liity kirjoihin vaan Naantalin kirjaston musiikkiosastoon. Pitkänomainen rakennus koostui useista huoneista tai looseista joissa oli eri aiheista kirjallisuutta, käsikirjasto ja musiikkiosasto. Nykyperspektiivistä tämä on toki varsin suurellinen nimitys pienehkölle loosille, jossa oli pöytä ja neljä tuolia. Musiikkiosaston toiminta oli sitä, että asiakkaat kuuntelivat kuulokkeilla virkailijan pyörittämiä LP-levyjä. Levyt valittiin ohuesta mapista, jossa oli jonkin verran klassista, vähän jatsia ja ajan mittaan kasvava määrä rock- ja popmusiikkia. Kotilainausta ei tunnettu.

Woodstock – yhden sukupolven unelma

1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku oli ainakin minun mielestäni jonkinlaista rockmusiikin kulta-aikaa. Kuunneltiin Dylania ja Beatlesia ja Kinksejä ja CCR:ää. Kaikkein veret seisauttavin tapahtuma oli kuitenkin Woodstock-kolmoisälppärin ilmestyminen kirjastoon. Itse festivaalihan tapahtui vuonna 1969.

Ilmeisesti aika pian sen jälkeen joku kirjaston aikaansa seuraava työntekijä hankki kokoelman Naantalin kirjastoon. Neulan rasahdus kuulokkeista, silmät kiinni ja hetkessä siirryit räntäsateisesta varsinaissuomalaisesta pikkukaupungista tuhansien kilometrien päähän New Yorkin osavaltioon puolimiljoonaisen ihmisjoukon keskelle. Me kuuntelimme levyä herkeämättä kuukausikaupalla niin että, kun elokuva Woodstock lopulta esitettiin Naantalin Kinossa, me osasimme ulkoa kaikki kappaleet ja välispiikit ja muut kuulutukset. ”What we have in mind is breakfast in bed for 300 000.”

Sen jälkeen olen tietoisen harvoin katsonut elokuvan. Se on aina juhlahetki. Jimi Hendrixin käsittämättömät kitaroinnit, Carlos Santanan riffit ja nuoren rumpalin tykitykset, The Whon loputon energia, Ten Years Afterin Alvin Leen tyrmäyskeikka, Crosby, Stills, Nash & Young, Joan Baez, Joe Cocker, Janis Joplin, Richie Havens, Arlo Guthrie, Country Joe McDonald… Mutta unohtumaton ensikosketus tapahtui siis kirjastossa.

***

Kun nyt 2010-luvulta käsin tarkastelemme noita neljää pitkätukkaista 15-vuotiasta istumassa luurit päässä Naantalin kirjastossa on muistettava, että toisen maailmansodan loppumisesta oli kulunut vasta 25 vuotta. Heidän sodassa tai sotalapsina traumatisoituneet isänsä olivat eläneet eri maailmassa ja elivät yhä. Se mikä noista pojista oli uutta, hurjaa ja vapauttavaa oli heidän isiensä mielestä käsittämätöntä kohellusta.

Valtava ja pitkälle tulevaisuuteen ulottuva sukupolvien välinen törmäyskurssi oli vääjäämätön tunnettuine yhteiskannallisine ja poliittisine seurauksineen. Tässä yhteiskunnallisessa ja sukupolvimurroksessa musiikilla oli keskeinen rooli ja imagoulottuvuus. NME kirjoitti heti Woodstockin jälkeen, että ”no one who was there will ever be the same”. Woodstock edusti ja symboloi kahlitsematonta vapautta, ystävyyttä ja rauhaa ja nämä ideat jäivät ainakin joksikin aikaa elämään lähes kokonaisen sukupolven arvopohjana.

Kaj Lahtinen

Musaston kiitokset valokuvista: Ritva Joensuu (Naantalin museo) ja Merja Lintula (Naatalin kaupunginkirjasto).

Toim. Petri Kipinä, Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirjastomuistelmat, Musasto suosittelee, Musiikkikirjastojen historiaa, Toimitukselta

Paimion kirjasto mukaan Musastoon

Musasto kasvaa

Paimion kirjaston kukkaloistoa.

Paimion kirjaston kukkaloistoa.

Vaski-kirjastojen kunnissa toimitettu blogi Musasto laajenee, kun Paimion kaupunginkirjasto tulee mukaan ylläpitotyöhön. Näin Kaarina, Raisio ja Turku saavat uuden kumppanin Vaski-yhteistyöhön. Paimio oli mukana jo aiemmin tänä vuonna, kun Kari Pohjola syvensi viime huhtikuussa julkaistuja Giuseppe Verdin ja Richard Wagnerin 200-vuotisartikkeleita. Paimion ensimmäinen Viikon levy julkaistiin 14.11.2013. Tervetuloa mukaan!

Kirjastonjohtaja Kari Pohjola: ”Huolimatta kaupungin pienestä koosta (n. 10 500 asukasta) toimii Paimiossa useampi aktiivinen kuoro ja soittoporukka, musiikkiopisto ja tietysti elävän musiikin yhdistys. Jo tämänkin vuoksi pitää Paimion kirjaston olla mukana kirjastojen kokoelmia erinomaisella tavalla avaavassa Musastossa. Ja ehkä oman klassisen musiikin harrastuksenkin kautta voi kantaa pienen kortensa kasvavaan kekoon…”

Toim. Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Taidemusiikki, Toimitukselta, Uutiset

Juhani Ervastin mielestä musiikkikirjaston soittohuone on kullanarvoinen

Kirjastossa saa soittaa rauhassa

Juhani Ervasti käy usein musiikkikirjaston soittohuoneessa. Hän soittaa altto- ja tenorisaksofonia sekä huilua.

Juhani Ervasti käy usein musiikkikirjaston soittohuoneessa. Hän soittaa altto- ja tenorisaksofonia sekä huilua.

Turun vanhan kirjastotalon ovi käy jälleen. Juhani Ervasti saapuu aamu toisensa jälkeen musiikkikirjastoon soitinlaukku selässään. Ervasti harjoittelee 5–10 tuntia viikossa, ja hän tarvitsee kirjaston soittohuonetta säännöllisesti. Musasto kysyi Ervastin harrastuksesta lisää.

***

Ajanvaraukset

Soitto- ja lauluhuone on käytössäsi kirjastokortilla. Voit tehdä varauksen musiikin neuvonnasta. Musiikkikirjasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa, osoitteessa Linnankatu 2. Voit myös soittaa neuvontaan (02 2620 658) tai lähettää sähköpostia (musiikkikirjasto@turku.fi). Lisätietoja saat Musastosta. Tervetuloa kirjastoon!

***

Juhani Ervasti, millaiseen tarpeeseen soittohuone on tullut Sinulle?

– Kerrostalossa asuvana varsinkin saksofoni on soitin, jonka ääni voi harjoittelussa häiritä naapureita liiaksi. Vaikkakin soittamista ei suorastaan kielletä asunto-osakeyhtion säännöissä normaalin asumisrytmin mukaan päiväsaikaan. Soittohuoneessa harjoittelun vaatimat toistot on huomattavasti huolettomampaa toteuttaa kuin kotiympäristössä. Samoin harjoittelun aiheuttamat musikaaliset virheet eivät toivottavasti täällä aiheuta kenellekään verenpaineen nousua.

– Varsinkin nyt kun olen siirtynyt 65 täytettyäni eläkkeelle, ei Turussa ole kovin helppoa löytää soittoharrastukselle sopivaa paikkaa. Työssä ollessani sain soitella työnantajan sosiaalitiloissa iltaisin työajan jälkeen. Ilman soittohuonetta ei edes vähäisen soittotaidon vaatimaa ylläpitoa ole helppo toteuttaa kerrostaloympäristössä.

Miten sait tietää soittohuoneesta?

– Olin etsimässä jonkin amerikkalaisen jazzkappaleen nuotteja musiikkiosastolla, kun kuulin jonkun soittavan pianoa lähistöllä. Kun kysyin, missä täällä on menossa konsertti, sain vastaukseksi että kirjastossa on varattavissa soittohuone tunniksi kerrallaan. Sieltä se pianonsoitto kuului ja se kuulosti todella hyvältä, tosin melko vaimealta kirjaston tiloissa. Vaikutelmaksi jäi ainakin tuon soittajan osalta miellyttävä, hiljainen, taustamusiikki!

Mitä instrumentteja soitat musiikkikirjastossa?

– Itse soitan (tai ainakin harjoittelen soittamista) altto- ja tenorisaksofonia sekä huilua. Puupuhaltimet, kuten puhaltimet yleensä, vaativat päivittäistä harjoittelua edes jonkinlaisen taidon ylläpitämiseksi. Tunti päivässä jollakin instrumentillani antaa pienen mahdollisuuden myös kehittää taitoani. Siksi myös olen valinnut instrumenteiksini huilun ja saksofit, sillä niillä kaikilla on viritysasteesta riippumatta lähes identtinen sormitus.

– Soitin aikaisemmin myös klarinettia, mutta sen poikkeava sormitus häiritsi huilua ja saksofoneja, joten siirryin soittamaan pelkästään näitä instrumentteja. Toki klarinetissa olisi tosi makea ääni, mutta kaikkea ei varsinkaan enää vanhalla iällä ole mahdollista tavoittaa. Motoriikka monelle instrumentille olisi harjoiteltava alle kaksikymppisenä!

Kuinka usein varaat soittohuoneen käyttöösi?

– Jos oma aikani antaa myöten ja jos soittohuoneessa on tilaa, pyrin varaamaan soittovuoron kerran päivässä. Teen varauksen aina edellisenä paivänä ollessani soittamassa. Jos huone ei ole vapaa, siirrän oman varaukseni aina seuraavaan vapaaseen vuoroon. Eläkeläisenä en ole kovin nirso aikatauluille. Varsinkin aamuajat tuntuvat olevan helposti vapaita.

Olet saanut soittohuoneeseen yleisöäkin. 

– Kerran ollessani soittamassa ovi avautui ja ovesta kurkisti nuori Aasiasta kotoisi oleva nuori mies. Hän kysyi voisiko kuunneella hetken huiluni soittoa. Minulla taisi olla musikaalisesti ns. parempi päivä tai sitten kappaleet olivat minulle jo niin tuttuja, että pystyin keskittymään äänen muodostamiseen (soundiin) ja vireen tarkkuuteen. Hetken kuunneltuaan nuorukainen kiitti ja kertoi menevänsä luennolle. Sen verran keskustelimme soiton lomassa että sain tietää nuorukaisen olevan vietnamilainen opiskelija Turussa.

Miten kauan olet soittanut? 

– Taitotasooni nähden liian kauan! Aloitin jo alle kymmenvuotiaana nokkahuilulla. Varsinaisten ammattiopintojen aikana en sitten enää soittanut mitään instrumenttia.

– Valmistuttuani teknikoksi ajattelin että hankin itselleni huilun. Silloin ei nykyisen tapaisia ja hintaisia oppilassoittimia ollut ilmeisesti Suomesta saatavissa, sillä huilu jonka Helsingissä erään musiikkiliikkeen loppuunmyynnistä huomasin, maksoi tosi suurella alennuksella vastavalmistuneen teknikon bruttokuukausipalkan. Eli siihen ei ollut silloin varaa!

– Myöhemmin jatkoin vielä opiskelua. Jatko-opintojen aikana hankin kunnollisen tenorinokkahuilun. Sillä soiteltiin sitten lähinnä vain lastenlauluja lasten ollessa pieniä. Ja niitäkin melko vähäisessä määrin.

– Vasta noin viisikymppisenä oli omasta mielestäni varaa hankkia ensimmäinen kunnon huilu. Sitä on sitten seurannut klarinetti ja saksofonit.

Millaista muusiikin koulutusta olet saanut?

– Varsinaista musiikin koulutusta en ole keskikoulun musiikkiopin tuntien lisäksi koskaan saanut. Jollei sitten oteta lukuun ajanjaksoa jossa yritin opetella viulunsoittoa noin 12 – 13 vuotiaana. Valitettavasti opettaja kuoli noin vuoden kuluttua soittoharjoittelun aloituksesta. Paikkakunnalla ei ollut helppoa saada toista opettajaa, joten se instrumentti jäi sitten siihen. Taisin vastata isälleni jotain siihen tyyliin että, ehkä en tapa toista opettajaa enää, isäni kysyessä haluanko hänen etsivän uuden opettajan viulunsoitolle.

– Myöhemmin nykyisten puhaltimien kanssa olen ottanut jonkin verran soittotunteja täällä Turussa. Maksimissaan tunti viikossa. Yleensä kuitenkin noin kerran kahdessa viikossa. Kesäaikana ei ole yleensä ollut tunteja ollenkaan.

Millä tavoin harjoitat soittotaitoasi? Millaisia harjoituksia teet?

– Harjoittelu koostuu lähinnä balladityyppisistä, ei kovin vaikeita sormituksia sisältävistä kappaleista. Enimmäkseen soittelusta omaksi iloksi. Suomalaiset tangot ja amerikkalainen vanhahko iskelmä ja jazzballadit ovat suosikkejani. Samoin jouluaikaan meille niin tutut ja haikeat joululaulut.

– Jos haluaisi todella kehittyä nopeasti täytyisi ottaa jokin huilua tai saksofonia tukeva koulutusohjelma käyttöön. Niitähän olisi esimerkiksi kirjaston soitinkohtaiset hyllyt pullollaan. Se vaatisi kuitenkin jonkin opettajan mukaan ottamista, sillä noiden etydien soittaminen ja varsinkin sormitusten eri variaatiot vaatisivat jonkun todellisen osaajan antamia neuvoja.

– Oma harjoitteluni on keskittynyt lähinnä rytmiikan ylläpitämiseen ja taustanauhan kanssa soittamiseen.

Käytät apuna iPodia. Miten toimit iPodin kanssa?

– Taustanauhat on tallennettu iPodiini. Yleensä olen hakenut jonkin mielenkiintoisen kappaleen Toivelaulukirjasarjasta tai jostakin muusta nuottikokoelmasta. Tuon nuotinnuksen olen sitten siirtänyt nuotti nuotilta Encore-nuotinnusohjelmaan (saman asian voisi tehdä Finalella tai Sibelius-nimisellä ohjelmalla). Encorella tehdyt pianosäestyksen ja soolo-osuuden olen siirtänyt Band-in-a-Box -ohjelmaan MIDI-muodossa. Viimeksi mainitulla ohjelmalla voi vielä soinnutukseen sovittaa johonkin kappaleeseen sopivaan tyylilajiin. Samoin sillä saa rummut yms. taustabändin ainekset kasaan.

– Tuon edellä mainitun ”sekamelskan” saa samalla tietokoneohjelmalla muokattua MIDI-muotoon, jolloin sen voi tallettaa iTunes-ohjelman kautta mp3-muotoon ja sopivaksi  iPodiin harjoittelua varten.

– Suurin puute tässä menetelmässä on se että harjoittelussa ei voi vaihdella tempoa. Ainakin  minulla on uuden kappaleen sormituksen ja motoriikan kanssa sen verran vaikeuksia että aloittaminen hitammalla tempolla tekisi terää. Nyt putoaa alkuun liian helposti pois uudesta ja tuntemattomasta kappaleesta kun sormituksen motoriikka tulee vaikeammaksi.

– Samoin MIDI-muotoisen esityksen mahdollistama esim. soolon tai muun instrumentin poiskytkeminen ei iPodilla onnistu.

– Tietokoneeseen olisi mahdollista kytkeä jokin MIDI-soitin, jolla noita temppuja olisi mahdollista tehdä. Kaikista käyttämistäni kappaleista on olemassa aina myös MIDI-muotoinen tallenne.

Millaista palautetta haluat antaa soittohuoneesta?

– Soittohuone on ainakin minulle ollut todella kullanarvoinen ”verovaroilla” aikaansaatu etu! Vielä kun soittohuoneessa olisi tietokone ja siinä MIDI-soitin voisi yksinpuurtajan harjoittelun saada vieläkin helpommaksi. Tosin mikään ei estä ottamasta mukaan omaa tietokonetta, joten tässäkin on kysymys enemmän omasta mukavuudenhalusta. Oma läppäri painaa soittimen lisäksi liikaa, joten sen mukaanotto jää tekemättä.

– Muuten minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa soittohuoneesta. Jokin valaisin tai jokin rakenne tosin aiheuttaa pienen resonanssin ainakin huilulla jossakin B1 – C2 – D2 alueella. Mutta vastaavia resonansseja löytyy miltei kaikista tiloista, joissa olen harjoitellut. Joissakin tuo resonanssi on ollut jopa häiritsevä. Täällä se ei ole minua häirinnyt. Uskon että tuo sama resonanssi löytyy myös pianolla soitettaessa. Onko joku muu huomannut saman?

Toimitus ja valokuva: Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Soittohuone, Toimitukselta