Tervetuloa kuuntelemaan kirjailija/muusikko Pauli Saarisen haastattelua hänen uudesta kirjastaan Matti Pellonpää-Musiikin parissa.
Kaupunginkirjaston Stage sijaitsee musiikkiosastolla, vanhan kirjastorakennuksen toisessa kerroksessa. Haastattelijana toimii Aku-Tuomas Mattila.
Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Stage, Tapahtumat
Toimittaja, tietokirjailija ja suomentaja Ari Väntäsen uusin kirja Razzle: Hanoi Rocks- legendan tarina on juuri ilmestynyt. Musasto haastatteli Aria kirjan tiimoilta. Lue haastattelu alta.
1. Minkälaisen vastaanoton uusin kirjasi Razzle – Hanoi Rocks – legendan tarina on saanut? Oletko kuullut paljon kommentteja kirjan lukeneilta?
”Kyllä niitä on tullut. Tuntuu siltä, että kirjaa pidetään tarpeellisena ja että siinä kerrotaan asioita, joita moni ei ole kuullut. Ovatpa jotkut maininneet itkeneensä koskettavissa kohdissa.
2. Razzle kuoli nuorena kohtalokkaassa auto-onnettomuudessa. Mikä on suhtautumisesi onnettomuuden aiheuttaneeseen Vince Neiliin ja MötleyCrüehun?
”No, en arvosta rattijuoppoja enkä varsinkaan toistuvasti kännissä ajavia. Neilin bändillä taas ei ollut tämän onnettomuuden kanssa tekemistä. Se oli vain rattijuopon työpaikka. Yleisesti ottaen Razzlen tapauksessa puhutaan ihan liikaa Mötley Cruesta, ja juuri siksi halusin kirjoittaa Razzlen elämästä.”
3. Haastattelit kirjaa varten runsaasti Razzlen tunteneita henkilöitä. Haastattelut ilmeisesti toteutettiin pääosin somen kautta. Tapasitko ketään face to face ja saitko paljon uusia ystäviä tämän projektin myötä?
”Tein haastatteluja puhelimen ja netin (someviestit, kuvapuhelut, sähköpostit) avulla ja naamatusten Suomessa asuvien kanssa. Ihan mikä haastateltavalle parhaiten sopi. Ainakin sain paljon uusia tuttuja. Voi olla, että käyn Englannissa moikkaamassa muutamia, kunhan kulkutauti hellittää.”
4. Tämä kirja on kirjoitettu ns. ”oral history”- tyylillä. Aiotko jatkossakin kirjoittaa kirjoja samalla tavalla?
”Jos se tuntuu sopivan johonkin kirjaan, niin miksipä ei. Nämä täytyy katsoa tapauskohtaisesti. Joskus toimii ensimmäisen persoonan kerronta, toisinaan kolmannen.”
5. Miten paljon tämä kirjoitusprojekti syvensi suhdettasi Razzleen noin fanin näkökulmasta?
”Henkilökohtaisesti minua kiinnosti eniten se, mitä kaikkea tapahtui ennen Hanoihin liittymistä. Sain paljon uutta tietoa. Missiona oli ylipäänsä syventää ja laajentaa kuvaa Razzlesta. Useimmille hän on vain se, joka kuoli. Se on ankea ajatus kun tietää, miten tärkeä Razzle oli eläessään.”
6. Olet myös suomentanut useita kirjoja. Mitä sillä rintamalla on odotettavissa seuraavaksi? Voisitko kuvitella joskus kääntäväsi muuta kuin englanninkielistä kirjallisuutta?
”Pian ilmestyy suomentamani Lenny Kravitzin ja David Ritzin kirja Let Love Rule. Se oli mielenkiintoinen työ samasta syystä kuin Razzlekin, eli uutta tietoa tuli paljon. Muutakin suomennettavaa on, mutta enpä kerro mitä ennen kuin kustantaja sen tekee. En osaa muita kieliä riittävän hyvin. Ei olisi pitänyt kuvitella koulussa, ettei sitä ruotsia mihinkään tarvita.”
7. Keväällä ilmestyi kirjasi suunnistaja Minna Kaupista. Erosiko urheilijasta kertovan kirjan syntyprosessi mitenkään aiemmista? Haluatko paljastaa, onko tulevaisuudessa luvassa lisää syrjähyppyjä musiikin parista?
”Minna-kirjan tekeminen oli mahtava kokemus. Pidin sitä kiinnostavana haasteena, koska en tiennyt urheilusta tuon taivaallista. Prosessina se ei poikennut muiden kirjojen tekemisestä, mutta sain kunnian käydä aivan uudessa maailmassa. Ja nyt tiedän urheilustakin enemmän. No joo, olenhan minä ja tulen olemaan musakirjoittaja ja rokkitoimittaja, mutta ihmisen kannattaa kierrellä joskus muuallakin kuin kotikulmillaan tai -planeetallaan. Tällä hetkelläkin on tekeillä kirja, joka ei sijoitu musiikin (eikä urheilun) maailmaan, mutta ei siitäkään vielä tämän enempää.”
8. Suosittele muutamaa muusikon elämäkertaa kirjaston kokoelmasta, jotka kannattaisi mielestäsi lukea.
Arkko, H.S: Totuus palaa – Jouni Mömmön maailma
Heikkinen, Antti: Kari Tapio – Elämä
Lahdenmäki, Ari: Kari Peitsamo – Rokkari ja saarnamies
Liimatta, Tommi & Yaffa, Sami: Sami Yaffa – Tie taipuu
Pesonen, Lindfors, Salo: Dumari – Vanha ja uusi testamentti
Puustinen, Viljami: Kingston Wall – Petri Wallin saaga
Äijälä, Läjä & Vuori, Katariina: Läjä Äijälä
Toim. Petri Kipinä
Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Haastattelut, lukuvinkit, Musasto suosittelee, Viikon kirja
Kuva: Nelli Palomäki
Kenties tunnetuimman suomalaisen keikkakuvaajan Tomi Palsan uutuuskirja Valitut Palsat 2009-2019 julkaistiin kesäkuun alussa. Musasto haastatteli Tomia uuden kirjan tiimoilta. Lue mielenkiintoinen haastattelu alta.
1.Toinen valokuvakirjasi Valitut Palsat 2009-2019 julkaistiin kesäkuussa. Onko teosta mennyt kuinka kaupaksi ja millaista palautetta olet siitä saanut?
Kirja on saanut jopa haltioituneen vastaanoton. Teoksen graafista ilmettä on kehuttu, kirja on kuulemma jo pelkkänä esineenä kaunis. Sisältöä on kuvailtu tekijänsä näköiseksi ja useampikin kirjan lukenut ystävä on kuullut päissään ääneni kuvatekstejä lukiessaan. Negatiivisia kommentteja en ole kuullut ainuttakaan. Täytyy toki muistaa, että palautetta olen saanut käytännössä ainoastaan tuttujen suusta.
Jokunen kirja on mennyt kaupaksi, mutta on niitä vielä useampi nide varastossa.
2. Kirjassa ei käydä läpi millä säädöillä mikäkin kuva on otettu. Muutaman kerran mainitset testanneesi kuvaa otettaessa uutta objektiivia tms. Kuinka usein kalusto menee vaihtoon ja minkälaisella arsenaalilla noin suurin piirtein keikoilla kuvaat?
Tekniikan maailma on mulle vieras alue eikä se kiehdo alkuunkaan itseäni. Kuvien teknisten speksien perään haikailee korkeintaan kameranörtit ja heidän toiveidensa mukaan en halua toimia muutenkaan. Kuvien metadata-tiedoista olisi tullut ylimääräinen elementti, joka olisi sotkenut pelkistetyksi tarkoitetun taiton ikävällä tavalla.
Kalustoa päivitän silloin kun se tuntuu tarpeelliselta. Mun ei ole pakko saada aina uusimpia leluja heti niiden ilmestymispäivänä vaan hankin uuden objektiivin tai kameranrungon siinä vaiheessa, kun vanha laite menee paskaksi tai laite tuntuu todellakin olevan jarruna omalle kehitykselleni kuvaajana.
Keväällä 2019 hankin rungoksi tuoreen tulokkaan Canon Eos-R eli siirryin peilittömään aikaan. Pakko todeta, että surkea peli on tuo.
3. Kuvia valittaessa on käyty läpi miljoona, miljoona, miljoona ruutua. Kuinka vaikeaa kuvien valintaprosessi itseasiassa oli?
Valintaprosessi oli oikeastaan yllättävänkin helppo ja luonteva toimitus. Kun tein päätöksen siitä, että lähden työstämään jatko-osaa esikoiskirjalleni, kirjoitin samalta istumalta listauksen päähäni pälkähtäneistä kuvista, jotka olisi ”pakko” sisällyttää teokseen. Noin kolmannes kirjan kuvista valikoitui sitä kautta. Pian sen jälkeen aloitin urakan ja kahlasin läpi kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana täyttämäni ulkoiset kovalevyt, osan pintapuolisemmin, osan hyvinkin tarkkaan ja yritin löytää kiinnostavia tapahtumia, keikkapaikkoja, artisteja ja ilmiöitä.
Sain idean kirjan tekemisestä noin kaksi vuotta ennen sen julkaisua. Ajatus kirjasta soi koko ajan takaraivossa ja se ohjaili omalta osaltaan myös keikkakäyttäytymistäni. Äkisti sellaisetkin tapahtumat, jotka eivät aiemmin kiinnostaneet minua tuntuivat oudon kiehtovilta, koska ne olisivat oivallinen lisä kirjan tarinaan.
Kun aloin kirjoittaa tekstejä ja kasata kirjan materiaalia kokoon muutenkin, oli koossa reilun kuudensadan kuvan röykkiö. Kansien sisään siivilöityi hyvinkin luontevasti noin kahdensadan kuvan kokonaisuus. Kaikista upeimmistakaan otoksista ei välttämättä keksi mitään kiinnostavaa anekdoottia ja niissä tapauksissa paikka kirjan sivuilla jäi vain unelmaksi. Useiden artistien kohdalla potentiaalisia kuvia oli lukemattomista eri tapahtumista, ja sitä kautta monet merkittävät kuvatkin jäivät kirjan ulkopuolelle. Tavallaan pääni sisällä oli valtavan monimutkainen palapeli, mutta sen ratkominen osoittautui mutkattomaksi ja helpoksi. Totta kai ratkoisin monet pulmakohdat täysin eri tavalla, jos joutuisin kasaamaan palat uudelleen, mutta nyt mennään näillä.
4. Aloitit keikkakuvaamisen jo filmiaikana. Kuvaatko nykyisin enää missään tilanteessa filmikameralla? Kuvaatko ylipäätään paljon muuten kuin musiikkikeikkoja?
Kuvasin keikkoja filmille noin 14 vuoden ajan ennen suurta digiloikkaani. Siinä ajassa ehdin kyllä haistella filmikehitteiden ja muiden kemikaalien höyryjä vähintäänkin omiksi tarpeiksi asti. Vietin ihan tarpeeksi monet festivaalit kehittäen aamuyöstä filmirullia hotellihuoneessa sillä välin, kun muu seurue viritteli vieressä hurjia jatkobakkanaaleja.
Toki aina välillä mieleen hiipii ikävä pimiötä kohtaan. Se on onneksi ohimenevää. Filmien ja kehitteiden hinnat ovat sitä paitsi nykyään sillä tasolla, että unohdetaan koko juttu.
Kuvaan ajoittain muutakin kuin musiikkiaiheisia kuvia, mutta kyllä nekin otokset ovat useimmiten luonteeltaan tapahtumakuvausta. Aion kuitenkin lisätä muunkinlaisten aiheiden ikuistamista. Niille kuville on paikka eräässä työn alla olevassa projektissani, joten tämä kuvausaiheiden monipuolistuminen ei jää pelkän puheen asteelle.
5. Valitut Palsat 2009-2019- kirjasta löytyy vähän yli 200 kuvaa mainioine saateteksteineen. Onko kirjoittaminen sinulle yhtä helppoa ja mieluisaa kuin kuvaaminen?
Kirjan sivuille asti on päätynyt monta kuvaa tilanteista jotka ovat olleet niin haasteellisia ja ärsyttäviäkin, että olisi väärin puhua helposta toiminnasta. Pääsääntöisesti keikkojen kuvaaminen on mitä nautinnollisinta ja innostavinta puuhaa, mutta mitä isommasta maailmantähdestä on kyse, sitä varmemmin kuvaajien oikeudet ja ihmisarvot poljetaan maanrakoon ja silloin kaikki hauskuus on tipotiessään.
Voin nyt paljastaa, että juuri vähän ennen poikkeusaikoja eteeni osui kaksi kuvauskeikkaa, joiden yhteydessä kuvaajia kohdeltiin erityisen paskamaisesti ja päätin niiden kokemusten kirvoittamana lopettaa kuvaamisen kokonaan. Kävin vielä kuitenkin parilla pienemmällä keikalla nähdäkseni, oliko päätökseni oikea. Päätös tuntui hyvältä. Sitten hätiin tuli korona. Olin erikoiskeväänä yhteensä 69 päivää koskematta lainkaan kameraani. Siinä ajassa polte päästä keikoille kasvoi älyttömiin mittoihin. Tauon jälkeisiä kuvauskeikoista on nauttinut aivan eri tavalla ja onkin todettava, että tauko teki terää! Tavallaan lopettamispäätös pitää kuitenkin edelleen. Maailmantähtien pompoteltavaksi mulla ei ole lainkaan ikävä. Jatkossa aion kiertää meganimien konsertit kaukaa. Ihan pelkästään hyvä juttu, että supertähdillä ei ole näinä aikoina mitään asiaa konserttilavoille.
Kirjoittaminen oli tällä kertaa erityisen mukavaa ja nautinnollista, mutta aina näin ei ole ollut. Ekan kirjan jälkimainingeissa menetin kirjoittamisen ilon ja löysin sen oikeastaan vasta kymmenen vuotta myöhemmin, kun ryhdyin laatimaan Valitut Palsat -kirjan tarinoita. Tekstien leipominen oli siis pitkään pakkopullaa, mutta viime syksynä päätin lähteä reilun viikon kirjoituslomalle Viroon. Olin viisi yötä Tartossa ja kolme Tallinnassa ja tuon viikon aikana inspiroiduin ja löysin taas kauan kadoksissa olleen riemun tekstien suoltamiseen. Tuon viikon aikana kirjoitin yli neljäsosan kirjan teksteistä. Alkulaukaus oli onnistunut ja loput tekstit syntyivät hektisen keikkasyksyn ja -talven kiireiden keskellä vääjäämättömästi. Kivaa oli!
6. Kuvatekstien anekdootit ja humoristiset heitot naurattivat itseäni kerta toisensa jälkeen. Oliko tämä humoristinen ja rehellinen lähestymistapa alusta alkaen selvä valinta?
Kyllä peli oli selvä ihan heti kättelyssä ja lähdin hakemaan teksteihin leikkisää otetta. Valokuvaaminen on kuitenkin pääsääntöisesti hauskaa puuhaa ja yritän pitää kaikissa muissakin toimissani pilkettä silmäkulmassa, joten kirjan sävy ei olisi voinut oikeastaan edes olla muunlainen. Kirja on tekijänsä näköinen.
Toki teksteissä on huumorin lisäksi pienimuotoista herkistelyäkin. Ja kuvausmatkoillani kohtaamiini epäkohtiin otan välillä kantaa hyvinkin suoraan, koska en usko hyssyttelyyn. Yritän antaa keikkakuvaajan elämästä mahdollisimman realistisen kuvan. Välillä rajoituksia ja kuvaajien pomputtelua on niin runsaasti, että välillä on vaikeaa jaksamisen kanssa, mutta yleensä niistäkin tapauksista on selvitty juurikin huumorin avulla.
7. Monissa teksteissä mainitset, että juuri sinua on nimenomaan pyydetty johonkin videointi-/kuvaussessioon. Tämä tuntuu varmasti hyvältä, olet hoitanut hommasi hyvin ja oikein? Pystytkö sanomaan mihin video-/levynkansiprojektiin olet erityisen tyytyväinen?
Onhan se aina upeaa ja mieltäylentävää, kun joku oikein erikseen pyytää minua kuvaustehtäviin. Kai se on osoitus juuri siitä, että olen tehnyt asioita oikein urani varrella. Minut on helppo houkutella keikoille kuvaamaan, varsinkin mikäli houkuttelijana on tuttu ja hyväksi havaittu artisti tai yhtye. Väittävät, ettei ketään tulla hakemaan kotoa töihin, mutta yllättävän usein mulle on kuitenkin käsky käynyt.
Välillä kuvauspyynnöt ovat sellaisia, että Forssan poikaa meinaa hieman huimata, mutta olen kerännyt rohkeutta ja suostunut kaikista haastavimpiin ja vastuullisimpiinkin keikkatarjouksiin. Vuonna 2005 minut pyydettiin Lontoon Live8-spektaakkelia kuvaamaan ja se tulee varmasti jäämään merkittävimmäksi kuvauskeikakseni. Kun Lady Gaga tai Yoko Ono ovat halunneet paikallisen kuvaajan ikuistamaan konserttiaan Suomen-vierailuillaan, olen vastannut kutsuun ilomielin.
Videosessioita olen tehnyt hyvin vähän, mutta yksi liikkuvan kuvan projekti on ollut ylitse muiden. Jarkko Martikaisen Usko-levyn pahvikantisen erikoispainoksen kylkiäisenä julkaistiin Lauluja lämpiöistä -niminen dvd, jonka olin kuvannut ja oikeastaan ideoinutkin kokonaisuudessaan itse. Siinä Jarkko esitti kameralleni kappaleitaan viidentoista eri keikkapaikan takahuoneessa ennen lavalle astumistaan.
Levynkansiprojekteista erikseen on mainittava samaisen Jarkko Martikaisen Rakkaus-levyn kansikuva, jossa pasteeraa kaksi marabouhaikaraa. Erityisesti vinyylikoossa se kansi on erityisen juhlava ja sopii hienosti kyseisen levyn tunnelmaan. Suurimpia saavutuksiani kuvaajana ovat otosteni päätyminen kahteen Tuomari Nurmion albumin kanteen (Tuomari Nurmio & Korkein Oikeus -levy sekä Tuomari Nurmio & Alamaailman Vasarat -yhteistyö Kinaporin kalifaatti) sekä kuvani päätyminen Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlakonserttitaltioinnin kanteen.
8. Portisheadin vuoden 2014 Ilosaarirockin kuvan kohdalla mainitset, että aiemmilta yhtyeen keikoilta tekemäsi havainnot helpottivat kuvaamista. Miten usein mietit ennen kuvaamista kuinka sijoittua kuvaustilanteessa?
Aika vähän tuota sijoittumista tulee mietittyä etukäteen. Kyllä ne kulloisenkin keikan kannalta sopivimmat askelmerkit ehtii yleensä hakemaan vauhdista keikan jo alettuakin. Mahdollisuuksien mukaan yritän liikkua ja saada mahdollisimman monipuolisesti lavan tapahtumia talteen, siinä rajoitetussa ajassa, kun me kuvaajat saamme lavan edustalla häärätä.
Monesti kuvaajalaumat pakkautuvat leveyssuunnassa keskelle ja mahdollisimman lähelle lavaa, mutta itse yritän välttää sitä parhaani mukaan. Yleensä lavan reunamilta saa kiinnostavampia kuvia kuin suoraan edestä. Usein kuvaajat yrittävät myös säntäillä ylienergisesti lavalla poukkoilevan solistin perässä ja onnistuvat olemaan aina muutaman askeleen jäljessä ja tällöin kuvat eivät onnistu toivotulla tavalla. Kokeneempi kehäkettu pysyy paikallaan vähän sivussa ja nappaa kaikessa rauhassa onnistuneet kuvat sähköjäniksenä pyörivästä artistista. Tähän zen-henkiseen toimintamalliin olen oppinut ajan myötä, ja itselleni se toimii ainakin hienosti.
9. Olet kuvannut todella monessa isommassa ja pienemmässä keikkapaikassa, meillä ja muualla. Mitkä paikat ovat jääneet mieleesi erityisen haastavina kuvaajan kannalta? Onko muodostunut joitakin keikkapaikkoja, jotka jätät suosiolla väliin ”haastavuuden” takia?
Keikkapaikkoja on tullut kieltämättä kaluttua hyvinkin laajalla säteellä. Kaikissa paikoissa on omat haasteensa ja niissä pitää vaan toimia joustavasti ja yrittää parhaansa koska enempää ei voi inhimillisesti kuvaajalta vaatia. Tietenkin on olemassa keikkapaikkoja, joissa kuvaamista yritän välttää viimeiseen asti, mutta en koe aiheelliseksi lähteä nimeämään niitä tässä haastattelussa. Ja usein kuvauspaikan haastavuus ei ole niinkään kiinni keikkapaikasta vaan artistien taholta annetuista kuvausrajoitteista. Mutta mikäli meille annetaan edes pienoinen mahdollisuus onnistuneiden kuvien ottamiseen keikkapaikalle, sopeudun kyllä useimmiten tilanteeseen.
10. Kuvauskeikoilla olet tietysti tutustunut myös moniin kanssakuvaajiin. Kirjassa mainitset muutamasta epämiellyttävästä kerrasta, jolloin kollega on käyttäytynyt epäammattimaisesti. Seuraatko miten aktiivisesti tai satunnaisesti kollegojesi julkaisuja esim. netissä tai sosiaalisessa mediassa?
Yleisesti ottaen kollegat kunnioittavat toisiaan ja antavat heille työskentelyrauhan, vaikka tilanteet tukalia ja hektisiä välillä ovatkin. Ikävä kyllä joskus kuvaajien joukkoon on eksynyt mätämunia, jotka eivät ota kanssaihmisiä huomioon vaan keskittyvät omaan ”ihanuuteensa” ja onnistuvat häiritsemään toiminnallaan muita. Yleisimpiä vitsauksia on kestosuosikki ”nosta kamera suorien käsiesi varaan ja ota sokkona kuvia lavalta ja peitä samalla kaikkien muiden kuvaajien näkyvyys”. Joskus olen saanut kuvauspitissä kollegan toimesta sateenvarjosta suoraan silmään ja pelkäsin jo sokeutuvani siihen paikkaan. Jotkut eivät vaan osaa toimia väkijoukoissa.
Pääsääntöisesti kanssakuvaajat ovat kuitenkin fantastisia ihmisiä. En voi kuitenkaan sanoa seuraavani kenenkään julkaisuja erityisen aktiivisesti. Toki seuraan monia täkäläisiä kuvaajia somessa, mutta aika hiljaista on ollut keikkakuvarintamalla tässä maassa viime aikoina. Osittain siitä syystä jouduimme pistämään Soundin ”Palsa esittää” -juttusarjan tauolle. Vaikea pitää ajankohtaisuuteen pyrkivää juttusarjaa käynnissä, kun en keksi kuvaajavieraaksi ketään, joka olisi onnistunut kiertämään tänä poikkeuksellisena kesänä ahkerasti kuvaamassa tapahtumia. Toivotaan, että tilanteeseen saadaan mahdollisimman pian muutos parempaan.
Toim. Petri Kipinä
Valitut Palsat 2009-2019- kirjan voit varata tästä: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4083733
Tampereen kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Juhani Koivisto haastatteli Tomi Palsaa alkukesästä. Linkki Youtube-videoon alla.
Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Viikon kirja
Kuva: Laura Ahvonen
1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi
Nimeni on Ville Suopajärvi, olen musiikintekijä ja kuvataiteilija. Kiinnostukseni musiikkiin sekä kuvaan heräsi lapsena ja vahvistui varhaisteini-iässä, jolloin niistä alkoi kehittyä pikkuhiljaa jonkinlainen elämäntapa, etenkin musiikista. Omakustanteita ja pienten levymerkkien julkaisemia kokonaisuuksia on eri yhtyeillä ja artistinimillä kertynyt yhteensä ehkä parisenkymmentä 20 vuoden aikana. Olen tehnyt säveltämisen ohella myös äänitaidetta sekä hieman elokuvamusiikkia.
Pääasiallinen yhtyeeni on 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolen välin tienoilla perustettu Puiset heilat. Alunperin se oli sooloprojekti mutta vuosien varrella siinä on ollut mukana monia eri soittajia. Vuonna 2017 se vakiintui neljän hengen yhtyeeksi, joskin kokoonpano on muuttunut senkin jälkeen. Nykyään yhtye on täysin turkulainen ja siihen kuuluvat lisäkseni Laura Ahvonen ja Tommi Rantamäki. Muita yhtyeitä, joissa olen ollut mukana ovat mm. Vindi Karlos, Tissit ja Riukupastori!.
2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?
Melko säännöllisesti. Ennen kävin lainaamassa kirjastosta nimenomaan musiikkia mutta nykyään lainaan enemmän kirjoja. Kirjaston käyttöni kulkee aaltoillen, välillä lainaan paljon enemmän kuin mitä ehdin lukea, toisinaan taas saattaa kulua parikin kuukautta etten juurikaan muista käydä kirjastossa. Jokaisen kaupungin tärkeimpiin paikkoihin se joka tapauksessa kuuluu.
3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?
Minulla on hieman ristiriitainen suhde keikoilla ja konserteissa käymiseen, en aina välttämättä ole keikkapaikoilla vastaanottavaisimmillani. Olen aina viihtynyt enemmän kotona kuunnellen levyjä. Livenä itselleni toimii usein parhaiten äänekäs, meteliin kallellaan oleva musiikki. Se piristää, tuo hyvää energiaa ja inspiroi.
Yksi tällaisista keikoista oli, kun eräs tuttavani kysyi pystyisinkö majoittamaan Faith vs. Free Willy -nimistä yhtyettä, joka oli tulossa keikalle Turkuun. Olin joskus törmännyt nimeen mutta en ollut kuullut yhtyeen musiikkia. Suostuin ja menin illalla kuuntelemaan heitä edesmenneeseen Baaribaariin. Ilahduin kovasti heidän noiserockistaan.
4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?
Edelliseen vastaukseeni viitaten olen ehkä vähän huono sanomaan siitä suoranaisesti mitään, koska en ole hirveän aktiivinen keikoilla kävijä, mutta nähdäkseni se on mennyt jossain kohdin vähän alamäkeen. Esimerkiksi marginaalimman musiikin keikkapaikkoja tuntuisi olevan vähemmän kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten kun muutin Turkuun.
Onneksi Turussa on useampia tahoja, monipuolisia tekijöitä ja laaja musiikinkuluttajakunta, joten aina joku jotain tapahtumia keksii järjestää. On myös hyvin mahdollista etten ole oikein perillä kaikesta mitä tapahtuu.
5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista
Aphex Twin – Selected Ambient Works II
Maailman upeinta musiikkia, yksi ehdottomista suosikkilevyistä jo 20 vuotta.
Mr. Bungle – Disco Volante
Synkkä levy mutta kun sen muistaa yksityiskohtia myöten ulkoa niin se toimii lähes missä mielentilassa vain.
Mikä vaan Xiu Xiu -yhtyeen levyistä
Vaikea kuvailla… Rankkoja aiheita ja monipuolista musiikkia, sovitukset ovat omaa luokkaansa ja vaikutteita on taidettu saada varsin laajalta alalta.
Toim. Petri Kipinä
1.Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi
Olen Merita Berg, laulaja-lauluntekijä, koirahullu. Musiikin pariin tulin entisen yhtyeeni Hullu Ruusun kautta ja nykyisin jatkan musiikintekoa taiteilijanimellä Rosita Luu.
Musiikkia päädyin tekemään sattuman kautta kesällä 2016. Taustani on oikeastaan lavarunouden ja valokuvauksen kanssa vietetyt vuodet, joita seurasi sitten hyppäys musiikkiin. Ennen musiikintekoa, tuotin ja juonsin lavarunouteen keskittyvää klubia Runöklubi kirjastoa vastapäätä sijaitsevassa kapakassa Bar Ö:ssä. Tarkoitus oli tarjota matalan kynnyksen leikkikenttä kaikille tekstistä kiinnostuneille.
Esiintymisiä oli laidasta laitaan, moni muusikkokin buukattiin keikalle: itseä on aina kiinnostanut lauluntekijöiden tekstit. Jossain välissä kohtasin muusikoita, jotka kannustivat ja houkuttelivat minua tekemään musiikkia kuultuaan runojani. Ns. tulppa aukesi heti ja biisejä syntyi. Teen kappaleeni aina tiiviissä yhteistyössä sovittajien ja soittajien kanssa.
2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?
En tällä hetkellä, rehellisesti sanottuna en ole uskaltanut kurkistaa kuinka suuret myöhästymismaksut itseäni on vastassa, summa heiluu varmaan satasen ja risat tienoilla. Asun nykyään Helsingissä. On oltava hieman perverssi tyyppi antaakseen tapahtua näin suuret myöhästymismaksut…
Turussa on ihana kaupunginkirjasto ja hemmetin hyvällä paikkaa. Turussa asuessani suoritin yleensä tämän tyyppistä trianglea: ensiksi kirjaston runopuolen sohville rauhoittamaan hieman ajatuksiaan, sieltä Cafe Artiin ja sen terassille ihmettelemään lintuja sekä elämää ja vielä kotimatkalla kulku kirjaston kautta, yleensä ”herätelainoja” lainaillen. Enkä ajautunut velkaloukkuun!
3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?
Mitä äkkiseltään tulee mieleen, viimeaikaisista tamperelainen yhtye Maria ja Marsialaiset löivät kyllä kuin kelohalolla päin kuonoon. Yhtyeen laulaja-rumpalilla Marialla on mieleenpainuva, jylhä ja primitiivistä vaaraa uhkuva ääni. Ja mikä karisma tällä jengillä! Kun vedetään rokkia, siinä on oltava tyypeillä särmää ja tyyliä. Heillä on sitä! Heillä on SE!
4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?
Täällä tapahtuu paljon ja jatkuvasti! Tilanne on Helsingissä hyvä. Ei tässä perässä pysy. Käyn silloin tällöin kuuntelemassa keikkoja.
5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.
Turussa perustettu mahdottoman ihana Mummin Kullat julkaisi 2017 mainion debyyttialbuminsa. Kulta on kasa jännittäviä yhdistelmiä folkimmasta kamasta aina elektronisempaan, melkeinpä virtaviivaisen tanssittavaan kamaan. Sanoitukset vasta onkin herkkua, paikka paikoin tosi tarkkanäköisiä, esim. albumilla kuultava Maailman paskin nalle on viiltävää yhteiskuntakritiikkiä rempova kappale. Tärkeää ja ilahduttavaa, että teiltä löytyy tämä levy kokoelmistanne!
Itä-Hollola Installaatio: Elävien aalloilla
Tässäkin vahva debyyttialbumi. Tämä on intensiivinen, vimmainen kokonaisuus: yhdistelmä herkkää sekä roiman vahvaa. Laulaja-lauluntekijä Robertin ääni on todella omintakeinen. Suosittelen tätä etenkin kaikille säröisen kitararockin ystäville.
Novellinomaisesti vyöryävät tarinat ja sävelet. Rakastan tätä albumia. Se on täynnä hienoa ja omalaatuista tarinankerrontaa, tosi taitavaa soitantaa ja no, ylipäätänsä Rickien äänenkäyttö on hämmästyttävän kiintoisaa. Albumilla esiintyy paljon myös aika ”juustoisia” elementtejä, jotka assosioituvat omassa päässäni musikaaliin tms. piirrettyihin viittaaviksi. Ne on sellaisia suureellisen melodisia koukkuja, joista nousee hassut höpsöt sävärit ja voisi sännätä tanssimaan kaduille tai pussailemaan.
Toim. Petri Kipinä
Merita Berg (Rosita Luu) Turun Sanomien haastattelussa 27.2. ja keikalla Cafe Victorissa la 7.3. klo 20
Matti Rag Paanasen haastattelu lokakuussa 2019
Olen säveltäjä sekä jazzpianisti Matti Rag Paananen ja synnyin Turussa 9.11.1939. Olen säveltänyt marginaalimusiikkia pitkinä sarjoina.
Vuoden päivät (soiva kalenteri 366 osaa) on mainittu Guinnessin Suuressa Ennätyskirjassa maailman pisimpänä yhtenäisenä sävelteoksena.
Tuhannen ja yhden yön lauluja sävelsin 16 vuotta ja se sisältää tuhat ja yksi kappaletta.
Venyvä käsite sisältää 200 teosta ja sarja Varjojen loisteessa on edennyt lauluun numero 152 (joka on Uuno Kailaan lähes sata vuotta kadoksissa ollut runo: Me olemme silmiä vaihtaneet.)
Sinfonioita on seitsemän ja television dokumenttielokuviin sävellettyä musiikkia (Aleksis Kivi, Elias Lönrot, Pentti Haanpää jne.) suuri määrä. Sinfonioista ovat kaikki (vain) kantaesitettyjä, paitsi kuudes sinfoniani Rag´s Blues Symphony.
Täysimittaisia LP- ja CD- levyjä on parisenkymmentä sekä nuottivihkoja yhdeksän, mm. Federico Garsía Lorca, joka sisältää kaikki Lorcan runot sävellettyinä. Nuottivihko Tangot taas sisältää 20 teosta joissa on myös allekirjoittaneen sanoitus. Levyistä mainitsisin WWF:lle sävelletty LP- ja CD- levy Amazon, jota myytiin Amazonian sademetsien hyväksi, ja jonka sävelsin Perun Amazonian viidakossa, noin 500 kilometrin päässä lähimmästä kaupungista Iquitosista.
Konserteista mainitsisin huumeiden vastaiset Prinsessan testamentti – konsertit, joita pidimme eri puolilla Suomea noin 250 kertaa. Myös säveltämäni Isä meidän – rukous Turun tuomiokirkossa muutama vuosi sitten on jäänyt mieleeni, kuten myös säveltämäni Jobin kirja Turun Mikaelinkirkossa vuonna 2010.
Vuodet Afrikassa
Toinen levy jonka tein WWF:lle oli The Sounds of Wild, jonka sävelsin Afrikan Masaimaassa ja jonka tuotolla suojeltiin Afrikan villieläimiä. Asuimme Afrikassa kolmena vuonna, joten sävelsin siellä myös seitsemännen sinfoniani The White Maasai´s Jazz Symphonyn, joka kantaesitettiin 10 vuotta sitten 70-vuotis -juhlakonsertissani. Afrikassa sain oman puun (kuten myös täällä Turussa) ja minut vihittiin vaimoni kanssa Masaiden heimoon kuuluviksi. Arvonimekseni tuli Oloiboni, joka on päälliköstä seuraava alaspäin ja tarkoittaa, että olen Tietäjä (Prophet) joka tietää kaiken.
Parhaat haukkumiset
Parhaat haukkumiset tulivat TV-ohjelmasta ja levystä The Symphony of Robinson Crusoe, jonka sävelsin Karibianmerellä, Antiqualla, samalla autiolla rannalla jonne Robinson Crusoe olisi Daniel Defoen kirjan mukaan haaksirikkoutunut. Helsingin Sanomien arvostelijan mukaan säveltäjän täytyy olla hullu.
Taidegalleria Ragala
Maalaan myös tauluja ja kirjoitan kirjoja. Kotonani Hirvensalossa, Toijaistentie 16, minulla on taidegalleria Ragala (lausutaan hienosti englanniksi Räkälä), jossa on kymmenen huonetta ja satoja maalauksiani seinillä. Avointen ovien päivää vietämme joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina kello 12 – 16, tervetuloa! Taulujen lisäksi galleriassa on myynnissä levyjäni (a´ 15 €, mutta jos haluaa nimmarin saa kympillä), sekä kirjojani. Esimerkiksi kymmenosaista teosta Taide ja nerous (yhteensä 3000 sivua) saa vain minulta, sekä suuren menestyksen saavuttanutta Mietelmäkuvia -teosta on vielä muutama jäljellä.
Musiikkiosaston merkitys
Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla kävin aikoinani ahkerasti. Tämä oli sitä aikaa, kun opiskelin sinfonioiden tekemistä. Lainasin levyjä sekä niihin kuuluvia pieniä partituurikirjoja. Kuuntelin kotonani Vesku Loirilta saamistani hyvistä kaiuttimista valtavan määrän sinfonioita ja seurasin soittoa partituurista. Oli hienoa, että tällainen palvelu oli mahdollinen, sillä ilman sitä ja ilman varsinaista opettajaa en olisi sinfonioiden maailmaan milloinkaan yltänyt.
Toki kävin myös haastattelemassa kaikkia ”soittimia” Turun kaupunginorkesterin takahuoneessa. Parhaiten jäi mieleeni käyrätorvensoittajan varoitus: ”Äläkä sitten sävellä suurta tuskaa! – Beethoven on kuollut, Mozart on kuollut, minuakin väsyttää.”
Rag
Turkulainen progressiivisen rockin pikkujättiläinen Sammal julkaisee 9.3.2018 kolmannen pitkäsoittonsa Suuliekki. Sen kunniaksi yhtye saapuu Turun pääkirjaston musiikkiosaston Stagelle haastateltavaksi vaikutteistaan – kiinnostavista levyistä, elokuvista ja kirjoista – ja luomistyöstään. Jutellaan rennosti mutta kriittisesti maailman menosta sekä kuunnellaan ja katsellaan näytteitä vaikuttavista teoksista. Mikäli ehditään, kuullaan myös itse Suuliekkiä.
Haastattelun lopuksi siirrytään 8raitaan livekeikalle (Yliopistonkatu 9, keikka alkaa klo 19:30). Yhtyettä haastattelee populaarikulttuurin tutkija ja muusikko Kimi Kärki. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä 8raidan ja Svart Recordsin kanssa.
Löydät Musaston Stagen vanhan kirjastotalon toisesta kerroksesta. Tervetuloa!
Sammal on turkulainen suomenkielistä progressiivista rockia esittävä yhtye, joka on ollut aktiivisena nykyisessä muodossaan vuodesta 2010 lähtien. Yhtyeen perustajajäseniin kuuluvat Jan-Erik Kiviniemi ja Jura Salmi, joiden lisäksi yhtyeessä musisoivat Lasse Ilano, Tuomas Karivaara ja Juhani Laine .
Vuoden 2013 tammikuussa Svart Recordsin julkaisema esikoisalbumi Sammal ylsi Suomen virallisen listan sijalle 22. Toinen levy Nr 2 (EP) julkaistiin helmikuussa 2014. Kolmas levy, täysipitkä Myrskyvaroitus, julkaistiin toukokuussa 2015. Elokuussa 2017 julkaistiin livetallenne yhtyeen vuoden 2015 Roadburn-festivaalin esiintymisestä.
Tammikuussa 2018 julkaistiin vinyylisingle Suuliekki 7″ (original version) Ja nyt siis on vuorossa kolmas studioalbumi.
Teksti: Kimi Kärki
Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Stage, Tapahtumat
Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.
Joensuulainen Mikko Meriläinen tunnetaan kulttuurityöstään suomalaisen progeyhtye Wigwamin parissa. Meriläinen perusti bändille nettisivut vuonna 1998. Pari vuotta myöhemmin hän oli mukana toimittamassa Wigwam-harvinaisuuksien kokoelmalevyä.
Historiantutkija päätyi vähitellen mittavan kirjoitusprojektin ääreen. Meriläisen 500-sivuinen bändihistoriikki Wigwam (Nemo, 2006) on yksi suomalaisen rock-kirjallisuuden perusteoksista. Kirja on ollut loppuunmyyty jo vuosia, mutta sitä on saatavana musiikkikirjastoissa ympäri Suomen.
Wigwam perustettiin 1968. Rockbändin merkittävimmiksi levytyksiksi nousivat Being (1974) ja kultaa myynyt Nuclear Nightclub (1975). Yhtyeen uusin albumi Some Several Moons julkaistiin 2005.
* * *
Meriläinen vieraili Raision kirjaston Vinyyli-iltamissa maaliskuussa 2015. Luento oli kirjailijalle ensimmäinen laatuaan. Meriläinen kertoi kirjastaan ja musiikista Musastolle.
Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuskirjastossa työskentelevä Meriläinen kertoo olevansa musiikkikirjastokasvatti:
– Musiikillinen yleissivistykseni kumpuaa Sotkamon kirjastosta. Pienessä kunnassa oli loistavat valikoimat. Vinyylejä ainakin 10 000. Johtui kait siitä, että Heikki Poroila oli ollut siellä kirjastonhoitajana. Sotkamon kirjastoon oli matkaa 60 kilometriä. Kävin siellä yhä useammin kun olin saanut ajokortin.
– Tutustuin Wigwamin musiikkiin 80-luvulla, kun bändi oli tauolla. Näin Wigwamin livenä ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa. Kiinnostuin myös nettisivujen teosta, joten yhdistin kaksi asiaa. Perustin Wigwam-nettisivut vuonna 1998. Nuclear Netclubin rakenteelle oli yksi selkeä esikuva: The Band -yhtyeen fanisivut. Nuclear Netclub poiki pian kontakteja ja tietoja. Pari vuotta myöhemmin pääsin toimittamaan yhtyeen harvinaisuuskokoelmaa Fresh Garbage – Rarities 1969–1977. Se oli juhlaa. Hauskempaa hommaa ei olisi voinut saada eteensä.
Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.
– Pertti Hakala oli tehnyt Love Proge 2CD-kokoelmat Siboneylle jo 90-luvulla. Hakalan oli määrä toimittaa myös Wigwam-harvinaisuuksien kooste. Kiireiden vuoksi Hakala ehdotti työhön minua sekä toimittaja Suonna Konosta. Teimme kokoelmalevyä kahdestaan. Saimme käyttöömme Ylen arkistonauhoja, Siboneyn ja Tapio Korjuksen arkistoja, joista valitsimme biisejä. Kuuntelimme matskua jota ei kukaan ollut kuullut neljännesvuosisataan.
– Fresh Garbagelta jäi pois paljon materiaalia. Korjuksen livenauhoissa on aineistoja, jotka kannattaisi julkaista. Lontoon Hyde Parkin keikkaa 30.8.1975 ei ole vieläkään julkaistu, vaikka siitä oli aikoinaan puhetta. Huhujen mukaan jotain ennenjulkaisematonta saattaa ilmaantua.
* * *
Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.
– Kokoelmalevyn jälkeen syntyi myös idea Wigwam-kirjasta. Vaikutti siltä, että kukaan ei ole kirjaa tekemässä – vaikka rock-kirjoja julkaistiin paljon tuohon aikaan. Päätin sitten kokeilla itse.
– Barney Hoskynsin tekemä kirja The Bandistä oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Myös radio-ohjelma ja kirja Jee jee jee vaikuttivat. Jee jee jee antoi paljon uutta tietoa ja analyysia siitä, miten suomalainen rock oli kehittynyt.
– Askel nettisivusta Wigwam-historiikkiin oli suuri. Aloittamisen aikaan minulle ei vielä ollut selvää, mitä alan isona tehdä. Olin ollut työssä myös kirjastossa. Mietin, voisiko kirjoittamista tehdä ammatikseen. Koin kirjanteon jonkinlaiseksi meriitiiksi ja saavutukseksi. Halusin nähdä miten kirjaprojekti toteutetaan.
– Wigwamin jäsenet olivat kiinnostuneita. Ennen haastattelujen aloittamista olin jo käynyt läpi monenlaista muuta aineistoa: lehtijuttuja ja muuta. Muutama kustantaja oli kiinnostunut, yhden kanssa tein sopimuksen.
– Tein kirjaa pikkuhiljaa lomilla ja virkavapailla. Työ eteni nopeammin kun sain apurahan. Sen turvin pystyin panostamaan kirjaan usean kuukauden ajan. Kustannustoimittajan kanssa tehtiin monta kierrosta, hiottiin kirjaa ennen kuin se saatiin lopulta julki.
– Wigwam ei ollut kovin huima myyntimenestys vaikka kaksi painosta otettiin. Seison kyllä edelleen kirjan takana, en tosin ole
Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!
palannut sen pariin moneen vuoteen. Tulin mielelläni Raisioon, sillä Vinyyli-iltamiin pyydetty esitelmä taitaa olla ensimmäinen. Edes silloin tuoreeltaan ei tullut tällaisia pyyntöjä!
* * *
– Joitakin vuosia sitten esillä oli muitakin kirjaprojekteja. Yksi oli aiheista oli Tasavallan Presidentti. Kirja Pressasta olisi ollut luonteva, samoin Jim Pembroken elämäkerta. Wigwam-kirjassa kun ei mennä kovin syvälle bändin jäsenten elämään.
– Jotkut musiikkialan toimijat kysyivät, josko minua kiinnostaisi kirjoittaa heistä kirja. Koin, että minulla on varaa sanoa ei, koska olin niin voipunut Wigwam-projektista. Ehkä uusiin tilaisuuksiin olisi pitänyt tarttua. Kirjat olisivat kuitenkin olleet tilaustöitä. Wigwamin kanssa en laskenut työtunteja. Olen toimittanut pari muun alan juttua, mutten “oikeita kunnon kirjoja”.
– Salolaiset Mikko Vienonen ja Timo Lähteenmäki tekivät aivan loistavan kirjan Koit ny rauhoittu! (Teos, 2009). Yhtään ei haittaa vaikka kirjassa ei ole mukana kovin merkittäviä bändejä. Tuon tyyppistä lähestymistapaa voisi tulevaisuudessa harkita.
– Wigwam on kestänyt aikaa. Siitä ollaan edelleen kiinnostuneita vaikka jo 30 vuotta sitten jotkut saattoivat tuhahdella bändin musiikin vanhentuneen. Jotain ajattomuutta siinä on, arvoja jotka kestävät. Suomalaista classic rockia.
– Luultavasti se tärkein Wigwam-elementti minulle on Jim Pembroke, hänen popmainen tyylinsä. Pembroke on ollut bändissä alusta lähtien. Hän vetää vertoja kansainvälisille nimille, kuten The Beatles, Rolling Stones, Pink Floyd ja David Bowie. Pembroke on minusta erinomainen lauluntekijä. Hän voisi olla huomattavasti arvostetumpikin. Myös tekstimaailmassa olisi paljon avattavaa. Ammennettavaa riittäisi kyllä. Tuotannon kokonaiskaarta ei ole analysoitu kunnolla.
– Pidän myös Jukka Gustavsonin ja Pekka Pohjolan ajan progemmasta Wigwamista. Muistan, että Being oli ensikuulemalla pelottava. Kaikki Wigwam-levyt kolahtivat jossain vaiheessa. Monet klassikot kun vaativat riittävän määrän kuuntelukertoja, esimerkiksi Love-yhtyeen Forever Changes.
Tuomas Pelttari, kuvat ja teksti.
Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa
Kimmo Nurminen.
Oletko koskaan miettinyt mitä varsinaissuomalaiset musiikki-ihmiset lukevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua muusiikkivaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun Pääkirjaston Rotundassa. Esillä on myös artistin omaa musiikkia. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Rotunda sijaitsee vanhan kirjastotalon ensimmäisessä kerroksessa. Käykääpä katsomassa!
Marraskuun avaa keikka- ja tapahtumajärjestäjä Kimmo Nurminen.
1.Kuvaile itseäsi muusikkona / musiikkielämän toimijana.
Olen toiminut Turun Klubin ohjelma- ja markkinointipäällikkönä vuoden 2012 lokakuusta lähtien. Keikkoja ja erilaisia tapahtumia olen järjestänyt Turussa yli 25 vuotta. Lukioaikana ensimmäiset. Ohjelman suunnittelu tuottaa edelleen tyydytystä, ihmisten viihtyminen ja tapahtumasta nauttiminen tuntuu hyvältä.
2. Miten lukuharrastus on vaikuttanut musiikintekoosi / työhösi musiikin parissa?
Kirjoja lukemalla oppii. Ja oppimisesta on tietenkin hyötyä kaikessa tekemisessä, myös tapahtumien järjestämisessä.
3. Esittele lempikirjasi/ -kirjailijasi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempigenresi (esimerkiksi dekkarit tai romantiikka).
Ursula le Guin, Frederik Pohl ja Dan Simmons osaavat haastaa ajattelemaan vaihtoehtoisia maailmankuvia, talousjärjestelmiä ja yhteiskuntarakenteita. Ihmisten ennakkoluulot, perinteiset käytösmallit ja esim. vaikka markkinointitavat kyseenalaistetaan. Olen siis scifi-ihmisiä, en fantasia. Dekkareista Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön teokset kertovat myös tehokkaasti länsimaisen yhteiskunnan muutoksesta ja sen vaikutuksista yksilöiden elämään.
4. Käytätkö kirjastoa?
Tietenkin.
5. Jos olisit kirja, niin mikä kirja olisit?
Sheri S. Tepper – Portti naisten maahan
Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard
Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä luen, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku
Emilie Gardberg. Kuva: Seilo Ristimäki.
Musasto esittelee paikallisia musiikin toimijoita ja erilaisia ammattilaisia. Turun filharmonisen orkesterin intendentti Emilie Gardberg kertoo uudesta työstään taidemusiikin ytimessä.
Aloitit Turun filharmonisen orkesterin intendenttinä elokuussa 2012. Miltä uusi työ tuntuu?
– Toistaiseksi olen viihtynyt todella hyvin. Orkesteri on entuudestaan tuttu, niin henkilöt kuin talo, ja minut on otettu vastaan hyvin. Pidän erityisesti siitä, että talossa on osaava ja intohimoinen henkilökunta, joka haastaa myös hallinnon toimimaan mahdollisimman hyvin.
Missä olet ollut työssä aiemmin?
– Edellinen työni oli Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtajana, jossa toimin 2008–2012. Ennen sitä vietin kaksi vuotta New Yorkissa, jossa opiskelin ja tein töitä. Sitä ennen olen toiminut mm. Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian ja Turun konservatorion intendenttinä, eli vastasin mm. opiskelijaorkestereista, opiskelijaoopperaprojekteista ja musikaaleista sekä esiintymismatkoista.
***
TFO ja Turun konserttitalo ovat aina olleet sinulle läheisiä.
– Isäni oli töissä talossa 25 vuotta orkesterin 1-viulistina. Kävin nuorena aina perjantaisarjan konserteissa yhdessä muun perheen kanssa. Kaikissa opiskelun vaiheissa ja aikaisemmissa töissä on ollut jonkunlainen yhteistyö myös orkesterin kanssa.
Mitä työhösi kuuluu? Millainen tiimi TFO:n toimistossa on?
– TFO:n toimisto ei ole kovin iso, toimimme yhteistyössä Vapaa-ajan eri ryhmittymien kanssa, joten moni myyntiin ja markkinointiin liittyvä asia hoidetaan osittain keskitetysti. Toimistossamme on apulaisintendentti, joka vastaa pitkälti henkilöstöasioista, tiedottaja, tuottaja ja kanslisti. Talossa on muusikoiden lisäksi myös konserttijärjestäjät, käyttöpäällikkö, valo- ja äänimestari sekä muutamia siviilipalvelusmiehiä ja harjoittelijoita.
– Intendentin töihin kuuluu toiminnan kokonaisvaltainen suunnittelu ja johtaminen. Taiteellista suunnittelua intendentti tekee yhdessä ylikapellimestarin ja taiteellisen toimikunnan kanssa. Taloussuunnittelua tehdään kaupungin suuntaviivoja noudattaen.
Millaista yhteistyö orkesterin ja ylikapellimestari Leif Segerstamin kanssa on?
– Leif Segerstamin myötä orkesteri on saanut kunnon piristysruiskeen ja innostuksen toimintaan. Leif on myös tuonut orkesterille lisää mainetta kansainvälisesti sekä uusia solisti- ja kapellimestarituttavuuksia.
***
Miten kuvailisit Turun musiikkikulttuuria tällä hetkellä?
– Musiikkikulttuuri on virkeätä ja uudistuvaa. Lukuisat opiskelijat, niin yliopistoissa kuin ammattikorkeakoulussa ja konservatoriossa pitävät nuoremman polven aktiivisesti mukana konserttielämässä, niin soittajina kuin yleisönä. Konserttitarjontaa on yllin kyllin ja vaikka joskus onkin valinnan vaikeus en halua valittaa. Ylitarjontaa ei kuitenkaan mielestäni ole – ja jos joskus on se on positiivinen ongelma!
Miten haluat kehittää filharmonista orkesteria?
– Päätavoitteekseni asetin paikkaa hakiessa kolme asiaa: kansainvälisyys, yleisötyö ja työhyvinvointi. Näihin, hyvin laajoihin kokonaisuuksiin olemme nyt perehtyneet ja työstäminen on alkanut. Työhyvinvointi on laaja asia, se sisältää myös tila-asiat, jotka tällä hetkellä ovat orkesterilla ala-arvoisen huonot. Konserttitalo on ahdas, huonosti ilmastoitu, akustisesti haastava ja työtiloiltaan epämoderni.
– Kansainvälisyyttä kehitetään suunnittelemalla erilaisia vierailuita ja myös tuomalla kansainvälisesti tunnettuja solisteja ja kapellimestareita Turkuun. Tähän on nyt ainutlaatuiset mahdollisuudet vetovoimaisen ylikapellimestarin Leif Segerstamin myötä. Yleisötyöhön kuuluu lippukaupan uusi tuleminen konserttitaloon lahjakaupan mukana, aulapalvelujen kehittäminen, yleisötempauksien ja kausikorttilaisten eritysohjelmat. Kaikkein tärkeimpänä kehitysasiana pidän kuitenkin orkesterin taiteellisen tason ylläpitämistä ja parantamista. Soittajavakanssien lisääminen antaisi tähän aiempaa paremmat edellytykset.
Millainen tilaus Turun Musiikkitalolla on?
– Konserttitalo on huonossa kunnossa, joten uusi tai perusteellisesti remontoitu tila on välttämättömyys. Uusi tila elävöittäisi kaupungin matkailua, turkulaista yleisöä ja edesauttaisi suomalaisten ja kansainvälisten huippunimien saamista orkesterin vierailijoiksi.
***
Miten TFO houkuttelee lapsia ja nuoria yleisöön?
– Tätä kirjoittaessa vietetään perinteisiä Lasten musiikkijuhlia. Konserttiviikon seitsemän Disney-konserttia olivat loppuunmyytyjä – tilausta on lasten- ja nuorten sekä koko perheen tapahtumille. TFO yrittää omalta osaltaan kasvattaa nuorta polvea sinfoniamusiikin harrastajiksi. Lisäksi orkesterin yhteydessä toimii Junioriklubi, joka esittelee lapsille orkesterin soittajia, vierailijoita ja lavantakaisen elämän. Orkesterissa käy lisäksi lähes viikoittain eri vierailijaryhmiä, koululaisia ja alle kouluikäisiä tutustumassa mm. kenraaliharjoituksiin, muusikoihin tai soittimiin.
Miten kausikortit menevät kaupaksi?
– Orkesterilla on noin 600 uskollista kausikorttiasiakasta, jotka käyvät säännöllisesti konserteissa. Nämä kanta-asiakkaat ovat arvokas osa orkesterin toimintaa.
Tuleeko lipunmyynti takaisin konserttitalolle?
– Tulee! Avaamme lähiaikoina uuden kulttuurikaupan, jossa tulee olemaan myös lipunmyyntitoimintaa. Toivotamme siis asiakkaat takaisin talolle myös päiväsaikaan.
***
Soitatko itse musiikkia? Lempisäveltäjäsi?
– Oma musisointi on nykyään enää kotiseinien kuultavana. Opiskelin aikaisemmin pianoa, hiukan laulua ja harpunsoittoa. Soitonopiskelusta on hyötyä nykyisessä työssäni, mutta ei itse soittamisen takia vaan alan ja työtehtävien ymmärtämisen takia. Soittajana lempisäveltäjinäni olivat Bach ja Debussy, kuuntelijana eniten vetävät puolensa suuret venäläiset sekä Wagner, vaikka täytyy myöntää että lempisäveltäjä vaihtuu yhtä usein kuin orkesterilla on huippuosuma konsertissa!
Tuomas Pelttari
Kategoria(t): Haastattelut, Taidemusiikki
Musasto 