Aihearkisto: Musasto suosittelee

Raision kirjaston musiikkiosastolla – Chrissie Hynden ääni ja vimma

Chrissie Hynden ÄÄNI JA VIMMA

Olipa kerran aika, jolloin ei ollut nettiä eikä matkapuhelimia, ei edes sähköpostia. Mutta The Pretenders oli olemassa, ja Turun Sanomien rocktoimittaja Ellen Ahonen oli kuuntelemassa bändin keikkaa jossakin festareilla, todennäköisesti Roskildessa.

Ellen kirjoitti juttunsa ja luki sen puhelimessa toimitukseen. Seuraavana päivänä Turun Sanomissa kerrottiin, että festivaaleilla esiintyi Brit Endös Britanniasta.

The Pretendersistä ei oikein voi kirjoittaa puhumatta vokalistista, joka ei todellakaan ole Brit Endös vaan Chrissie Hynde. Ja Chrissien ääni, se on tumma ja täyteläinen, mutta aivan erityisellä tavalla. Ilman keulakuvansa yhtä aikaa vahvaa ja kuulasta ääntä bändi ei todennäköisesti erottuisi, vaikka mainio onkin.

Voisiko Chrissien ääntä kutsua altoksi? “Miksi ihmeessä?” tyrmäävät sekä oma mies että työkaveri, jotka ovat molemmat töissä eri kirjastojen musiikkiosastoilla. Okei, en tee niin.

Siirappiin tai sulatettuun suklaaseen ääntä ei voi verrata, koska Chrissiessä ei ole mitään makeaa. Olisiko se tervantumma? “Tuo lähinnä mieleen pastillin”, työkaveri tylyttää.

Entä laava? Chrissie Hynde on kuuma rockmimmi, ja hänen voimakas äänensä voisi olla kuin tulivuoresta valuvaa laavaa. Välillä se muuttuu läpikuultavaksi kimmeltää kuin geysiristä suihkuava vesi. Huonoissa biiseissä (kyllä, niitäkin on) soiton päälle vahvaksi miksattu laulu tukahduttaa soundin ja kivettää koko biisin.

Siis laavaa.

Vaikka Chrissie Hynde on amerikkalainen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä, hänen yhtyeensä on aito brittibändi, 1978 Lontoossa perustettu The Pretenders. Bändin tunnetuimpia biisejä ovat Brass in Pocket albumilta Pretenders (1980) ja Don’t Get Me Wrong  albumilta Get Close (1986).

Jos on ihan pakko valita näiden kahden albumin välillä, Get Close on minulle The Albumi. Jo kansi on eleettömän tyylikäs: valkoinen pohja ja yksinkertainen fontti. Hottis Chrissie mustassa miesten takissa, valkoisessa paidassa sininen kitara lanteilla on juuri niin cool ja sensuelli ja androgyyni ja rock kuin hän vaan voi.

Ja kun timanttisen My Babyn maagisesti helisevä riffi alkaa, biisi valtaa mielen totaalisesti. Levy on täynnä rujonkauniita kitarakuvioita, maalailevia urkusoundeja ja itsevarmoja, uhmakkaita biisejä, jotka kestävät aikaa. Get Close on ilmava ja melodinen, silti välillä myös tumma ja uhkaava. Hittibiisi Don’t Get Me Wrong poreilee ja säihkyy ja koukuttaa.

Toisaalta myös Pretenders-albumi on aivan vastustamaton: siinä hehkuu nuoruus, siinä on punkkia, rosoa ja särmää. Rakastan sen hittejä: Kid lumoaa stemmalauluillaan, Stop Your Sobbing solisevilla kitaroillaan ja Brass in Pocket nyt vaan vetää puoleensa kuin magneetti.

Valovoimaisia klassikoitahan Pretenderseillä riittää: Hymn to Her, Back on the Chain Gang, I’ll Stand By You, Talk of the Town, My City Was Gone, Middle of the Road…

Kun Chrissie Hynde kiipesi Ruisrockin lavalle 1987, keikka oli kaikkea sitä, mitä odotin ja enemmänkin. Chrissie on bändin karismaattinen laulaja, mutta samalla yksi jätkistä. Kaatosateessa, viskin lämmittäminä, tanssimme ystäväni Marjon kanssa märässä hiekassa. Aallot huuhtoivat jalat ja vesipisarat kastelivat hiukset. Me leijuimme väistämättömästi absoluuttiseen hurmioon.

Oikeastaan meillä on Chrissien kanssa aika paljon yhteistä, jos unohdetaan se, että minä en ole rocktähti. Chrissie Hynde on kasvissyöjä ja pitää sitä parhaana valintanaan ikinä. Hän toimii myös aktiivisesti eläinten oikeuksien puolesta ja vastustaa turkistuotantoa. Olen aina arvostanut rocktähtiä, jotka ottavat moraalisesti kantaa ja käyttävät kuuluisuuttaan antaakseen äänen heille, joilla sitä ei ole.

Mutta on Chrissie ehtinyt kaikenlaista muutakin. Ari Väntäsen 2016 suomentamassa elämäkerrassa Tunnustan – holtiton elämäni, hän kirjoittaa, ettei olisi voinut julkaista teosta vanhempiensa eläessä. Niin paljon on tullut sekoiltua ja käytettyä.

Soololevy Stockholm (2014) on kuitenkin seesteinen ja elegantti. Biisit ovat taitavasti rakennettuja ja tulkittuja. Albumi on kypsä ja salonkikelpoinen, mutta ehkä lauluissa ei ole riittävästi sitä kultapölyä, joka nostaisi ne hyvistä loistaviksi.

Silti: jos olisin rocktähti, tekisin tietenkin soololevyn, jonka nimi olisi Stockholm. Minäkin fanitan Ruotsia ja haluaisin kietoutua sinikeltaiseen lippuun.

Eeva Kiviniemi

 

Chrissie Hynde –keskustelu jatkuu…

 

 Olen kahlannut vähitellen läpi Philip Normanin Paul McCartney –elämäkertaa, ja kas kummaa Chrissie Hynden nimi tuli esille Paulin vaimoon Lindaan liittyen. Chrissie ja Linda nimittäin tutustuivat toisiinsa 1980-luvun lopulla. He olivat molemmat amerikkalaisia, jotka elivät englantilaisten rocklegendojen kanssa. Chrissien tapauksessa kyseessä oli tietenkin Kinks-yhtyeen Ray Davies. Lisäksi he olivat kasvissyöjiä ja intohimoisia eläinten oikeuksien puolustajia.

Ystäväni Eeva käytti paljon aikaa pohdintaan, miten kuvailla Chrissie Hynden upeaa ääntä. Erään vastauksen saa Philip Normanin kirjasta. Siinä Pretendersien laulaja käytti hunajaisen karheaa ääntään kertoessaan kuulijoilleen, miten paljon eläinmaailma heidän suojeluaan kaipasi.

(Työkaveri Altti Koivisto)

 

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Kuukauden näyttely, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Tarinoita levyjen takaa – Kotimaisen metallimusiikin helmet

Tarinoita levyjen takaa palaa Turun musiikin Stagelle. Joulukuun alussa kirjastossa soi metalli kun musiikkiosaston ikuiset hevarit Krisse ja Petri soittavat levyjä sekä kertovat tarinoita levyjen takaa.

Tapahtuma on osa suomalaisen musiikin päivää jota vietetään 8.12.

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Stage, Tapahtumat, Tarinoita levyjen takaa

Lähikuvassa Udo Dirkschneider

Dirkschneider konsertoi Turussa keskiviikkona 15.11. Tämän kunniaksi musasto päätti nostaa esille Saksan pienen suuren miehen Udo Dirkschneiderin uraa blogijutun ja näyttelyn muodossa.

Wuppertalissa vuonna 1952 syntyntyt Udo Dirkschneider tunnetaan parhaiten saksalaisen heavy metal–yhtye Acceptin solistina. Udon tunnusmerkki on hänen omalaatuinen, nariseva laulutyylinsä. Acceptin kulta-ajat sijoittuvat 80-luvun puolivälin molemmin puolin jolloin ilmestyivät mm. sellaiset albumit kuten Balls to the wall sekä Metal heart.

Vuonna 1987 Dirkschneider erosi Acceptista musiikillisten erimielisyyksien takia ja perusti U.D.O.-nimisen orkesterin. Ensimmäinen albumi oli nimeltään Animal house joka sisälsi 11 kappaletta, kaikki Acceptin tekemiä. Udon mukaan tällaiseen ratkaisuun päädyttiin siksi, että Acceptilta jäi aikanaan paljon hyvää materiaalia käyttämättä. Levyn singleksi valikoitui lapsisotilaista kertova They want war.

Udon terveys petti vuonna 1990, kesken kiertueen. Huhuttiin jopa sydänkohtauksesta, jonka mies itse kuitenkin kielsi. Udon mukaan voimat menivät ja sen seurauksen hän paloi loppuun. Dirkschneider joutui sairaalaan tapauksen johdosta ja kiertue keskeytyi. Kuitenkin jo vuotta myöhemmin ilmestyi uusi albumi Timebomb. Näihin aikoihin liikkui myös vahvoja huhuja Udon paluusta Acceptin riveihin. Huhut osoittautuivat perättömiksi mutta niiden seurauksena yhtye hajosi ja U.D.O. laitettiin telakalle.

Vuonna 1992 Udon paluusta Acceptiin tuli kuin tulikin totta. Yhtye julkaisi muutaman albumin ja pysyi koossa viitisen vuotta. Uuden välirikon jälkeen oli aika kaivaa U.D.O. naftaliinista ja julkaista uusi albumi nimeltään Solid. Siitä lähtien orkesteri on ollut voimissaan ja julkaissut levyjä tasaiseen tahtiin aina näihin päiviin saakka. Viimeisin studioalbumi on vuodelta 2015 ja nimeltään Decadent.

Acceptia Udo ei ole unohtanut. Meneillään olevalla maailmankiertueella Dirkschneider-niminen kokoonpano soittaa Acceptin kappaleita livenä. Tänä vuonna ilmestynyt livelevy on nimetty jämäkästi Live-Back to the roots-Accepted!

Petri Kipinä

PS. Tsekkaa myös Udo-aiheinen näyttely Turun musassa!

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Suomalaisen taidemusiikin 100 vuotta

Tämä luentosarja alkaa huomenna torstaina Turun pääkirjaston Studiossa:

Studia generalia -luentosarja pääkirjaston Studiossa torstaisin klo 18-20. Aiheeseen liittyvä näyttely pystytetty musiikkiosastolle.

9.11. Musiikki osana itsenäisyystaistelua
16.11. Kiihkeältä 1920-luvulta eteenpäin
23.11. Sotavuosien vaikutus musiikkiin ja uusimman eurooppalaisen radikalismin tulo Suomeen
30.11.Suomi eri tyylisuuntien tyyssijana ja oopperoiden kasvualustana
7.12. Suomalaisten nuorten säveltäjien murtautuminen laajalla rintamalla globaaliin tietoisuuteen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Tapahtumat, Näyttelyt Turku, Musasto suosittelee, Taidemusiikki, luennot

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

Guns N’ Roses: GN’R Lies (1988)

Jethro Tull: Thick as a brick (1972)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee

Ensi maanantaina Raision kirjastotalon Martinsalissa – Säkene sytyttää kalevalaiset runot liekkeihin

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Tapahtumat

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

Bruce Springsteen: Born in the U.S.A. (1984)

Sleepy Sleepers: Born in the S.A.V.O.(1985)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee