Musiikin Nobel-palkintona tunnettu Polar Music Prize eli Polar-palkinto on myönnetty kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Saloselle. Polar-palkinto on ruotsalainen musiikkipalkinto jonka perusti vuonna 1989 Abba-yhtyeen manageri Stig Anderson. Palkinnon nimi juontaa juurensa Andersonin Polar-levy-yhtiöön ja sen myöntää Ruotsin kuninkaallinen musiikkiakatemia. Se on suuruudeltaan miljoona kruunua eli 89 000 euroa. Palkinto myönnetään henkilöille, ryhmille tai instituutioille kunnianosoituksena poikkeuksellisen suurista saavutuksista musiikin luomisen ja kehittämisen alalla.
Salosen palkitsemisen perusteena mainitaan hänen tuoneen runsaasti uusia tuulia musiikkiin ja viitoittaneen näin tietä koko klassiselle musiikille. Tällä hetkellä Esa-Pekka Salonen vaikuttaa San Franciscossa missä hän toimii paikallisen sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana ainakin syyskuuhun 2025 asti. Hän itse on todella otettu palkinnosta. ”Tuntuu hyvältä. Tulin todella iloiseksi”, Salonen vastaa HS:n puhelinhaastattelussa.
Kirjastojen kokoelmista löytyy runsaasti materiaalia missä Esa-Pekka Salonen on mukana. Voit tutustua niihin osoittessa vaski.finna.fi. Kannattaa myös tutustua Turun Pääkirjaston Musiikkiosastolta löytyvään aineistonostoon.
Jutun lähteinä on käytetty sekä YLE:n että HS:n uutisia.
Kuva: Andrew Eccles / San Francisco Symphony
Teksti: Petri Kipinä/Turun Pääkirjasto, Musiikkiosasto
Musiikkiosastojen kokoelmahyllyjä plärääville on varmasti tullut vastaan joku Rough Guides tai Putumayo –sarjojen äänitteistä. Tässä blogikirjoituksessa ja uudessa aineistonäyttelyssä Turun pääkirjaston Musiikkiosastolla juhlistamme noita maistiaiskokoelmien mestareita valtakunnallisen Satakielikuukauden kunniaksi.
Satakielikuukautta on vietetty Suomessa vuodesta 2015. Satakielikuukausi on äidinkieltä ja kielellistä moninaisuutta juhliva jakso, jota vietetään Kansainvälisen äidinkielen päivän 21.2. ja Maailman runouden päivän 21.3. välissä. Monikielisyys näkyy erilaisten kohtaamisten, keskustelun, projektien, taiteen ja yhdessä tekemisen kautta.
Musiikkia maailmalta kirjaston hyllyköissä
Musiikkiosaston aineistoluokkien jaot tulevat kirjaston seinien ulkopuolelta. Kokoelmistamme laajimmat ovat taidemusiikin ja populaarimusiikin kokoelmat, jotka ovat pääosin keskittyneet länsimaisen musiikin esittelyyn.
Kansanmusiikki, etninen pop ja maailmanmusiikki ovat luokkia, joissa pääsee tutustumaan muihin musiikkikulttuureihin. Tarjolla on paikkaan sidottua, mutta myös valtioiden rajat ylittäviä musiikkikulttuureita, joita luokittelussa kutsutaan mm. nimellä ”etniset musiikkikulttuurit”.
Musiikin tarkempi nimeäminen ei milloinkaan ole ongelmatonta ja se useimmiten paljastaa kulttuuriin syvälle juuttuneita ennakko-oletuksia ja sanattomia sopimuksia. Yksi näistä ongelmalliseksi muodostuneista kirjastojenkin käyttämistä termeistä on maailmanmusiikki (engl. World Music). Alkuperältään kaupallinen termi on vakiintunut 1990-luvulta lähtien musiikista käytävään keskusteluun niin, että se saattaa solahtaa kielenpäältä kyseenalaistumatta.
Älkää kutsuko musiikkiani ”maailmanmusiikiksi”. Se on uuskolonialistinen leima, jota britit ja amerikkalaiset mielellään käyttävät musiikista, jota ei lauleta englanniksi”, on Manu Chao (muusikko) lausunut. (Louise Gray: Maailmanmusiikki, 2015 Into).
Maailmanmusiikki-termin kohdalla käytävässä keskustelussa on tärkeintä kuunnella niiden muusikkojen ääntä, joiden ”päälle” termiä halutaan liimata. Suoni ry:n sivuilta on luettavissa mm. selvitys ”En tee maailmanmusaa, mä teen poppia” (2023) kertoo karun totuuden rasismista Ruotsin musiikkialalla, mutta tarjoaa myös ehdotuksia tilanteen parantamiseksi. Alunperin maaliskuussa 2023 ruotsiksi julkaistu selvitys löytyy sivuilta myös suomeksi ja englanniksi tämän linkin takaa: https://www.suoni.fi/fi/toiminta-soi/2023/12/en-tee-maailmanmusaa
Itsessään termi maailmanmusiikki kolonialistisine mielleyhtymineen on siis ongelmallinen, eli sitä ei sovi purematta niellä. Sen vanavedessä on kuitenkin syntynyt myös positiivisia ilmiöitä, kuten julkaisusarjat, joissa esitellään musiikkia ympäri maailmaa. Näitä sarjoja esittelemme nyt Satakielikuukauden juhlavuoden kunniaksi.
Maailmanmusiikki-termin synty
Itse termi World Music eli suomalaisittain maailmanmusiikki nimetään yleensä etnomusikologi Robert E. Brownin käyttöönottamaksi. Hän työskenteli 1960-luvulla Wesleyan Universityssä tutkijana ja otti termin käyttöön kutsuessaan muusikoita ympäri maailman esiintymään. Pari vuosikymmentä vuotta myöhemmin 1980-luvulla tämä ”musiikkia ympäri maailmaa” sisällään pitämä termi valjastettiin markkinatalouden käyttöön ja siitä tuli ei-länsimaisen perinnemusiikin markkinointia varten muotoiltu myyntikategoria
Louise Gray kirjoittaa teoksessaan Maailmanmusiikki (2015) termin varsinaisesta ”keksimisestä” vuonna 1987. Tuolloin eräänä kesäkuisena iltana Empress of Russia -pubiin Lontoossa oli kokoontunut 19 musiikin alalla toimivaa ihmistä, joilla oli vaikeuksia promota rakastamaansa musiikkia. Sen luokittelu aiheutti ongelmia Britannian levykaupoissa, sillä ennen tuota vuotta 1987 ei ollut geneeristä luokitusjärjestelmää levyille, jotka kattoi musiikin ”jemeniläisen popin, bulgarialaisen kuoromusiikin, kongolaisen soukousin tai gamnialaisten kora-levyjen välillä. (Gray, s. 26-28.) Teostaan varten Gray on haastatellut ajankohtaan liittyen tämän ns. Empress of Russia -ryhmän jäseniä. Haastateltavista Ben Manson muisteli, että termi valittiin äänestämällä ja se oli vähiten huono vaihtoehto. Termin oli määrä kattaa monia musiikkeja, jotka eivät tavoittaneet markkinoita tai yleisöä. (Gray, s. 33.)
Termi oli siis jo alkujaan se vähiten huono vaihtoehto. Sittemmin se on muuttunut vain yhä kimurantimmaksi ja sille on eriytynyt erilaisia alagenrejä ja fuusiogenrejä. Kirjastotyössä tällä hetkellä kiinnostavaa on seurata miten seinien sisällä kansanmusiikin, maailmanmusiikin ja etnisen popin luokat limittyvät toisiinsa samalla kun ulkopuolella syytökset kolonialistisesta katseesta käyvät yhä äänekkäimmiksi.
Rough Guides- Telluksen käsikirja musaihmisille
Phil Stantonin ja Sandra Alayón-Stantonin lullepaneman World Music Network verkoston tavoitteena tavoitteena oli tuoda esiin musiikkia ympäri maailman. Tällä tavalla oli tarkoitus tarjota myös uusia näkökulmia tuttuihin musiikki-ilmiöihin. Rough Guide on yksi vuonna 1994 perustetun World Music Networkin neljästä levymerkistä. Näistä muita ovat Riverboat Records, Introducing sekä Think Global.
Rough eli alustava, epätarkka, summittainen ja suuripiirteinen. Sellaisiahan nuo sarjan julkaisut ovat ja sitä kamaa löytyy Vaskin kokoelmista runsain mitoin. Tämä Music Rough Guides –levymerkin julkaisema sarja ei kuitenkaan ole vain hyllyntäytettä. Sen kautta on mahdollista kurkistaa moniin eri musiikillisiin maailmoihin, minkä jälkeen voikin sitten sukeltaa syvään päähän…
Ensimmäinen Rough Guide -sarjan äänite julkaistiin vuonna 1994 saman nimisen kirjan kanssa, joka löytyy ainakin Salon kirjaston kokoelmista. Sarjan äänitteitä ja kirjoja löydät Vaskin kokoelmasta hakusanalla Rough Guide ja valitsemalla päägenreksi musiikin.
Putumayo – yleiskatsaus musiikin maailmaan
Toinen kokoelmissamme vilahteleva yleiskatsaukseen pyrkivä äänitesarja on Putumayo World Music -levy-yhtiön julkaisema Putumayo Presents. Näitä levyjä löytyy vähän joka luokasta samaan tapaan kuin Rough Guide -sarjan äänitteitä.
Alunperin Putumayo oli ns. maailmankauppa New Yorkissa eli se myi perinteisesti valmistettuja tuotteita ympäri maailman. Vuodesta 1975 liikkeen omistaja Dan Stroper laajensi yhtiön toimintaa ja 1990-luvun alussa hän perusti samannimisen levy-yhtiön. Putumayon julkaisut erottuvat joukosta yhteinäisen ulkoasunsa takia. Levynkansien kuvituksen on piirtänyt Nicola Heindl.
Otteeltaan Putumayo on ehkä hivenen viihteellisempi ja nimenomaan populaarimusiikin ilmiöihin kiinnittyvä. Sarja julkaisee myös lapsille suunnattuja äänitteitä.
Turun pääkirjaston musiikkiosastolle tuleva Rondo-lehti on lisätty myös etäkäyttöiseen kokoelmaan. Kyseinen lehti on luettavissa vaikka omalta kotisohvalta 14.2.2024 saakka. Tarvitset tähän voimassa olevan kirjastokortin ja nelinumeroisen pin-koodin. Lehteä voi lukea yksi asiakas kerrallaan.
Rondon tilaus jatkuu paperimuotoisena myös ensi vuonna.
Toim. Petri Kipinä, Turun pääkirjaston Musiikkiosasto
Lainaaminen on kuulunut aina musiikkiin. Säveltäjät ja muusikot ovat ottaneet teoksiinsa otteita muiden tekemästä musiikista ja näin kunnioittaneet vanhoja tekijöitä. Äänilevyt ja nauhurit mahdollistivat äänen muokkaamisen ja alkoi syntyä musiikkia, joka koostui olemassa olevista äänitteistä. Äänitteitä uusiokäyttävä musiikki oli 40-luvulta 70-luvulle pääasiassa kokeellista, konkreettisen musiikin kaltaista äänitaidetta.
Sämplääminen popularisoitui 70- ja 80-lukujen vaihteessa, kun DJ:t New Yorkin Bronxissa soittivat livetapahtumissa tanssivan yleisön suosikkikohtia uudestaan ja uudestaan kahden levysoittimen avulla. Yleensä nämä olivat soul- ja funk-levyjen rumpuväliosia eli breikkejä. Hip hop -kulttuuri omaksui tekniikan nopeasti ja DJ:t alkoivat etsimään levykauppojen laareista vanhoja levyjä, jotka sopivat uudenlaiselle musiikille. Sämpläyksen kulta-aika oli 80- ja 90-luvulla, jolloin tekniikka kehittyi, halpeni ja samplerit tulivat markkinoille kenen tahansa ostettaviksi. Alkoi syntyä hip hopin ja elektronisen musiikin levyjä, jotka olivat tehty kokonaan sämpläämällä. Yleensä taka-alalle jääneiden tuottajien joukosta nousi kuuluisuuteen Dr. Dren, DJ Shadowin, J Dillan ja Madlibin kaltaisia nimiä, jotka kehittivät omanlaisiaan tapoja muokata ääntä, käyttivät valtavasti aikaa levylaarien kaiveluun ja löysivät sampleja odottamattomistakin paikoista. Sämplääminen onkin tuonut monenlaisia unohduksiin jääneitä artisteja ja levyjä uusien sukupolvien tietoisuuteen.
Hip hopin suosion noustessa ja rahavirtojen kasvaessa sämplääminen alkoi muuttua kiistanalaiseksi musiikin tekotavaksi. 80-luvulla nähtiin ensimmäiset oikeusjutut, kun sämplätyt muusikot vaativat räppituottajilta tekijänoikeuskorvauksia. Vanhan koulukunnan rock- ja poptähdet näkivät uuden sukupolven musiikintekijät varkaina ja kykenemättöminä luovaan työhön. Alunperin tekijänoikeudellisena villinä läntenä toiminut, lupia kyselemätön sämpläyskulttuuri muuttui oikeusjuttujen pelossa, etenkin valtavirta-artistien osalta, ja samplejen käyttöoikeuksien hankkimisesta, eli ”clearaamisesta”, tuli vakavastiotettavaa bisnestä. Esimerkiksi Beastie Boys on haastatteluissa todennut, ettei voisi tänä päivänä tehdä alkuaikojen levyjään sämpläyksestä johtuvien kustannusten noustessa miljooniin.
Sämplääminen on ollut vuosikymmenten ajan kulttuurin ja lakien taistelutanner, jossa mittaa toisistaan ovat ottaneet hyvin erilaiset näkemykset taiteellisista arvoista ja tekijänoikeuksista. Aihetta on käsitelty laajalti myös musiikkikirjallisuudessa. Tässä muutama lukusuositus ja levytärppi:
Bring That Beat Back: How Sampling Built Hip-Hop (kirj. Nate Patrin 2020)
Bring That Beat Back (2020) on teos, jossa käsitellään sämpläämistä 70-luvulta 2010-luvulle. Kirjan keskiössä on neljä tuottajaa: Grandmaster Flash, Prince Paul, Dr. Dre ja Madlib, jotka kertovat tarinansa ja keskenään erilaisista lähestymistavoista ja näkökulmista sämpläämiseen ja hip hop -musiikkiin. Helposti lähestyttävä teos avaa lukijalle miten monitahoisesta ja aliarvostetusta kulttuurista sämpläyksessä on kyse.
Rhymin’ and stealin’: musical borrowing in hip-hop (kirj. Justin A. Williams 2013)
Hip hop perustuu lainaamiselle, kertoo hip hopia tutkinut Justin Williams kirjassaan Rhymin’ and stealin’ (2013). Lainaamista, joka käsittää biittien lisäksi mm. rap-lyriikan, kuvaston ja tanssiliikkeet, ei peitellä vaan päinvastoin siitä ollaan avoimia ja ylpeitä. Williamsin teos on mielenkiintoinen tutkimus kulttuurillisesta lainaamisesta ja sen muodoista sekä syistä, miksi hip hopissa lainataan niin paljon. Lukija löytää varmasti myös paljon uutta kuunneltavaa.
Beastie Boys – Paul’s boutique (1989)
Rap-kolmikko Beastie Boysin toinen albumi, Paul’s boutique, oli katastrofi. Levyn tekeminen venyi venymistään, maksoi valtavasti yli odotusten ja floppasi ilmestyessään täysin. Tuotannosta vastannut Dust Brothers ahtoi albumille valtavan kasan genrerajat ylittäviä sampleja, nostaen kustannuksia entisestään, ja teki levystä aivan liian kokeellisen aikansa rap-yleisölle. Myöhemmin Paul’s boutique on kokenut kunnianpalautuksen ja sitä pidetään uraauurtavana albumina. Etenkin sen sämpläystekniikat veivät taiteenlajia valtavin harppauksin eteenpäin.
Madlib – Sound ancestors (2021)
Hip hop -tuottaja Madlibin ja kokeellisesta elektronisesta musiikista tunnetun Four Tetin yhteistyön tuloksena syntyi albumi Sound ancestors, joka on tunnelmallinen kokoelma Madlibin biittejä. Madlib on vuosien varrella kehittänyt aivan omanlaisensa tavan tehdä musiikkia muiden äänitteistä. Tuotanto on pelkistettyä ja raakaa, samplerin soitto huojuvan inhimillistä ja levylaareista on kaivettu yllättävää lähdemateriaalia. Ääntä on lainattu unohduksiin jääneiden soul-levyjen lisäksi muun muassa brittiläisestä post-punkista, kokeellisesta musiikista, Youtube-tutoriaaleista ja kenttä-äänityksistä.
Turun pääkirjaston musiikkiosastolla on näytillä samplepainoitteisia levyjä sekä levyjä, joilta on sämplätty. Kokosin myös Vaskiin kuuntelu- ja lukuvinkkejä:
Kirjastossa jatkuvat Turun konservatorion ja musiikkiopiston kanssa yhteistyössä järjestettävät soittotunnit. Tule tutustumaan soittoharrastukseen, kun opettajat oppilaineen esittelelevät soittimia ja tavoitteellista musiikinopiskelua.
Turun pääkirjaston musiikkiosastolle tilattu Big Beat- lehti täytti vuosia. Lue tästä Visualmedian tiedote lehden historiasta sekä päätoimittaja Juha Miettisen mietteitä. Uusin numero on jo luettavissa pääkirjaston musiikkiosastolla, vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Vanhempia numeroita saa myös kotilainaan.
Suomen ainoa rockabillyyn ja muuhun amerikkalaissyntyiseen juurimusiikkiin keskittynyt musiikkilehti Big Beat on täyttänyt 25 vuotta. Vuonna 1997 perustettu Big Beat on omalla sarallaan Suomen pitkäikäisin julkaisu. Se on myös yksi maamme vanhimmista yhä painettuna ilmestyvistä musiikki- ja alakulttuurilehdistä.
– Tätä duunia tehdään suomalaisella sisulla ja suurella sydämellä. Syy lehden pitkäikäisyyteen on intohimo 1950-luvulla syntyneeseen musiikkiin ja sen ympärille ajan saatossa kehittyneeseen alakulttuuriin. Pidämme aidon ja alkuperäisen rock & rollin lippua liehumassa tässä kertakäyttömuzakin ja typerryttävien radiosoittolistojen maailmassa, kertoo Big Beatin päätoimittaja ja julkaisija Juha Miettinen.
Vuodet ovat osoittaneet, että tilattavalle Big Beatille on oma lokeronsa suomalaisten alakulttuurilehtien joukossa. Neljännesvuosisadan aikana lehdestä on ilmestynyt peräti 119 tabloid-kokoista numeroa.
– Lehden perusideana on alusta saakka ollut suomalaisen rock & roll -scenen tukeminen. Annamme äänen bändeille ja artisteille, joita ei valtamedioissa tai juurimusiikkitarjonnaltaan entisestäänkin köyhtyvällä Ylellä juuri noteerata, Miettinen kertoo.
Big Beat kattaa amerikkalaissyntyisen juurimusiikin kirjon sen moderneja ja maailmanlaajuisia variaatioita unohtamatta. Vaikka vanhoja artisteja kunnioitetaan on painopiste nykyhetkessä.
– Emme ole jämähtäneet tuhnuiseen nostalgiaan tai tiettyyn aikakauteen, sillä meille rock & roll on elävä osa tätä päivää. Emme myöskään harrasta musiikillista apartheidia keskittymällä vain yhteen americanan osa-alueeseen, sillä kaikki nämä musiikkityylit ovat sidoksissa toisiinsa, Juha Miettinen toteaa.
Perinteisen americanan kuten rockabillyn, rock & rollin, countryn, doo-wopin ja bluesin lisäksi Big Beatista löytyy juttuja niin psychobilly-, garage-, surf- kuin vaikkapa rautalankabändeistäkin. Useimmilla lehden kirjoittajilla on oma musiikillinen lempilapsensa.
– Big Beatin toimituskunta on monipuolinen ryhmä alan diggareita. Mukana on niin duunaria, myyntihenkilöä kuin proffaakin. Kaikki kirjoittajat ovat mukana scenessä, vaikka musiikillinen tulokulma vaihteleekin, Miettinen kertoo.
Lehden nimi juontaa juurensa rock & rollin syntyhetkiin 1950-luvun alkupuolella.
– Uudelle musiikille piti aikanaan keksiä nimi. Tarinan mukaan yhdysvaltalainen tiskijukka Alan Freed poimi slummien slangista käyttöönsä rock & roll -termin. Alkuvaiheessa tätä uutta rytmikästä nuorisomusiikkia kutsuttiin rock & rollin ohella myös big beatiksi. Tuo ”Iso jytke” oli mielestäni oiva nimi, joka ei turhaan rajoita lehden sisältöä tai tyyliä, Juha Miettinen kertoo.
Big Beat ilmestyi viisi kertaa vuodessa vuoteen 2013 saakka. Tuolloin ilmestymiskerrat päätettiin pudottaa neljään, mutta sivumäärää nostettiin. Tällä hetkellä tabloid-sivuja on 48.
– Big Beatillä on hyvin uskollinen lukijakunta. Huomattavan suuri osa tilaajistamme on ollut mukana jo ykkösnumerosta asti. Se kertoo sitoutumisesta, alkuperäisen rock & rollin vetovoimasta ja juurikin siitä intohimosta, jota ilman elämä olisi tylsää, Miettinen kiittää.
Viimeisin Big Beat ilmestyi 8. joulukuuta 2022. Kyseisen lehden pääjuttuna on Robert Gordon Memorial Special.
Osana TalviÄänipäivät-festivaalia Turun pääkirjaston Musiikkiosaston Stagella esiintyvä Hevonen on Timo Viialaisen (elektroakustinen altto hurdy gurdy) ja Jean-Michel Kamparan (12-kielinen kitara) ääniduo.
TalviÄänipäivät levittäytyvät Turkuun mm. Sibelius-museoon ja koko tapahtuman ohjelmaan voit tutustua osoitteessa https://aanipaivat.com/
There is an invisible figure in between us. Sometimes it grows and reaches out to fill the whole sky.
Sometimes it is just barely the size of a spark, fading away with smoke, an event before thought. In the finnish language the word horse has an automatic ending-nen which makes it diminutive by nature. Like starlet, or birdie it is something beloved to us. A horsey is Hevonen.
Hevonen is a sonic duo formed in the summer 2021 by Timo Viialainen (electroacoustic alto hurdy gurdy) and Jean-Michel Kampara (12-string guitar). Hevonen sound is based on hurdy gurdys minimalistic droney folk impressions and on the rich tonal world of 12-string guitar. Improvisation and experimentality play a fundamental part in Hevonen’s music.
Kirjaston perinteinen Kaamos järjestetään jälleen pääkirjastossa 11.11. Tänä vuonna ohjelman on innoittanut Turun linnassa marraskuussa avautuva näyttely Prinsessan matka.
Tänä vuonna Musiikkiosaston järjestämä ohjelmaa ohjelmaa on sekä osaston Stagella, että uudispuolen Studiossa.
MUSIIKKIOSASTON KAAMOS-OHJELMA 2022
STUDIO klo 16-17.30 ELOKUVAMUSIIKKILUENTO:
Sanna Qvick: Laulavat prinsessat taianomaisessa satumaailmassa. Esitelmässä käydään läpi klassisten satujen animoituja prinsessoja ja heidän laulamiaan lauluja. Mitä sävelmillä halutaan tuoda esille? Onko sanoissa salaisia viestejä? Millaiseksi musiikki kuvaa nämä laulavat prinsessat?
STAGE klo 17-18 Musasto LIVE & LUENTO klo 17–18
Harpisti Helka Ermala
STAGE Musasto LIVE klo 19–20
Ophelia Duo: Nemo nisi mors (Sanna Kola ja Tuomas Kourula)
Tervetuloa!
Muuhun Turun kaupunginkirjaston Pääkirjaston Kaamos 2022 -ohjelmaan pääset tutustumaan tästä:
Musasto 