Avainsana-arkisto: 1970-luku

Raision kirjastossa muisteltiin ensimmäistä kertaa vanhoja hittejä ’Kahdeksan kärjessä – hitit järjestykseen’ -tapahtuman muodossa

Raision kirjastossa muisteltiin maanantaina 16.9.  ensimmäistä kertaa vanhoja hittejä Kahdeksan kärjessä – hitit järjestykseen –tapahtuman muodossa.

Liikkeelle lähdettiin kotimaisella 60-luvun lopun ja 70-luvun alun rockilla ja popilla – Eero, Jussi & The Boyseista Hectoriin.

Reilun kymmenen hengen voimin fiilisteltiin, muisteltiin ja arvioitiin seuraavat kappaleet:

  • Eero, Jussi & The Boys – Tahdon saaren
  • Johnny – Öisin vain valvon
  • Topmost – Näen mustaa vain
  • Danny – Kesäkatu
  • Jormas – Rööperiin
  • Kirka – Saat kaiken
  • Isokynä Lindholm – Tätä on mun rock’n’roll
  • Hector – Asfalttiprinssi

Vaikka mielipiteet jakautuivat tasaisesti eri biisien kesken, peräti kolme kappaletta päätyi ”voittajaksi” samoilla pisteilla: Dannyn Kesäkatu, Jormas-yhtyeen Rööperiin sekä Hectorin Asfalttiprinssi.

Kahdeksan kärjessä – hitit järjestykseen seuraavan kerran Raision kirjastotalossa  ma 28.10. klo 17.30 . Tuolloin vuorossa kotimaista 60-luvun lopun ja 70-luvun alun iskelmää & poppia – Ankista Lea Laveniin.

Kahdeksan kärjessä myös Olkkarissa (Raision entisen postin tiloissa):

–          ma 7.10. klo 13 Kotimainen iskelmä & pop: Ankista Lea Laveniin

–          ma 25.11. klo 13 Kotimainen rock & pop: Eero, Jussi & The Boyseista Hectoriin

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuuntelupiirit, Musasto suosittelee, Tapahtumat

Kahdeksan kärjessä – hitit järjestykseen: ensin kuunnellaan 60-luvun lopun ja 70-luvun alun kotimaisia hittejä

Raision kirjastossa palataan rakkaiden laulujen pariin Kahdeksan kärjessä – hitit järjestykseen –tapahtuman muodossa ma 16.9. klo 17.30-19.

Iltamissa musiikkiosaston Altti Koivisto ja Juha Kaunisto soittavat eri aikakausien suosikkilauluja. He kertovat myös taustatietoa kappaleista ja niiden esittäjistä. Kuulijoiden tehtävä on antaa hiteille pisteitä ja samalla niistä voi kertoa mielipiteitä ja muistoja.

Ensimmäisellä kerralla kuunnellaan kotimaista 60-luvun lopun ja 70-luvun alun rockia ja poppia: Eero, Jussi & The Boyseista Hectoriin. Toinen kerta on omistettu kotimaiselle 60-luvun lopun ja 70-luvun alun iskelmälle ja popille Ankista Lea Laveniin.

Tapahtumaan on mahdollista osallistua joko kirjastossa tai kuntalaisten kohtaamispaikassa, entisissä Postin tiloissa toimivassa Olkkarissa.

Kahdeksan kärjessä kirjastossa:

–          ma 16.9. klo 17.30 Kotimainen rock & pop: Eero, Jussi & The Boyseista Hectoriin

–          ma 28.10. klo 17.30 Kotimainen iskelmä & pop: Ankista Lea Laveniin

Kahdeksan kärjessä Olkkarissa:

–          ma 7.10. klo 13 Kotimainen iskelmä & pop: Ankista Lea Laveniin

–          ma 25.11. klo 13 Kotimainen rock & pop: Eero, Jussi & The Boyseista Hectoriin

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuuntelupiirit, Musasto suosittelee, Tarinoita levyjen takaa

Kesäklassikkona ja näyttelyn aiheena Paul McCartney ja Wings – Band on the Run -LP merkitsi alkua Paul McCartneyn ja Wingsien suuruuden ajalle

Band on the Run -LP merkitsi alkua Paul McCartneyn ja Wingsien suuruuden ajalle

 

Beatlesien hajottua Paul McCartney julkaisi kaksi sooloalbumia (McCartney, 1970 ja Ram, 1971), kunnes hän perusti loppuvuodesta 1971 Wings-yhtyeen. Jos McCartneyn soololevyt eivät yksittäisiä helmiä lukuun ottamatta täyttäneet niihin kohdistuneita suuria odotuksia, eivät myöskään Wingsien kaksi ensimmäistä albumia (Wild Life, 1971 ja Red Rose Speedway, 1973) olleet järin onnistuneita.

Ratkaisevaa muutosta merkitsi kuitenkin seuraava vuonna 1974 ilmestynyt Band on the Run -LP, joka tehtiin Lagosissa, Nigeriassa. Ennusmerkit eivät olleet lupauksia antavia, sillä viikkoa ennen matkalle lähtöä yhtyeen kitaristi ja rumpali erosivat. Näin ollen Paul lensi Lagosiin vaimonsa Lindan, ex-Moody Blues kitaristin ja laulajan Denny Lainen ja Beatlesien myöhäiskauden äänittäjän Geoff Emerickin kanssa.

 Epäonni jatkui Lagosissa, jossa Paul ryöstettiin, kun hän oli iltakävelyllä Lindan kanssa. Ryöstäjät veivät mukanaan muun muassa Band on the Runin demonauhat. Lisäksi sikäläinen studio osoittautui hyvin vaatimattomaksi, joten Emerickin ammattitaidolle oli käyttöä. Tulevan levyn laulut oli soitettava ulkomuistista Paulin soittaessa rumpuosuudet itse ja jakaessa kitaraosuudet Lainen kanssa.

Paulin ja kumppanien palatessa Lontooseen heillä oli kuitenkin mukanaan Wingsien kaikkien aikojen parhaan studioalbumin pohjatyö, johon lisättiin AIR-studioilla jouset ja puhaltimet. Band on the Run oli tärkeä levy McCartneylle, jonka töitä kriitikot eivät olleet juurikaan kehuneet sitten Beatles-aikojen. Tämä levy sai kuitenkin hienot arvostelut, ja se nousi ykköstilalle sekä Englannissa että Yhdysvalloissa. Levyn tunnetuimmat laulut Band on the Run, Jet ja Let Me Roll It ovat sittemmin kuuluneet McCartneyn konserttien vakio-ohjelmistoon.

 Wingsien seuraavat studioalbumit Venus and Mars (1975) ja Wings at the Speed of Sound (1976) olivat hyvää jatkoa Band on the Runin viitoittamalla tiellä. Lisäksi yhtyeen vuosien 1975-76 maailmankiertueelta taltioitu kolmoisalbumi Wings over America oli kerrassaan upea konserttitaltiointi. Näinä suuruuden vuosina yhtyeeseen kuuluivat Paulin, Lindan ja aina uskollisen Denny Lainen lisäksi kitaristi Jimmy McCulloch ja rumpali Joe English.

 Vuoden 1978 Wings-albumi London Town tehtiin kokoonpanolla Paul, Linda ja Denny Laine. Levy oli taattua Wings-laatua, ja se nousi jälleen listojen kärkeen. Sen sijaan yhtyeen viimeiseksi jäänyt LP Back to the Egg (1979) ei onnistunut enää edellisten tavoin. Wingsien jälkeen rock-musiikin legendan Paul McCartneyn ura on jatkunut sooloartistina.

Altti Koivisto

 

(Raision kirjastotalon 2. kerroksessa esillä kesän ajan Wingsin tuotantoa levynkansinäyttelyn muodossa)

Wings – Red Rose Speedway

Wings – Band on the Run

 

Wings – Venus and Mars

Wings – At the Speed of Sound

Wings – London Town

Wings – Back to the Egg

Wings – Wings over America

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Kuukauden näyttely, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Vinyylimania

Raision kaupunginkirjastossa esillä Joan Baez – folkin kuningatar

Folkin kuningatar Joan Baez

 

Joan Baez (s. 1941) on epäilemättä maailman tunnetuin folklaulajatar. Hänen jalanjäljissään nousi tietoisuuteen monia muita kirkasäänisiä laulajattaria, mutta Baez loi vuonna 1960 ilmestyneellä esikoisalbumillaan pohjan 1960-luvun alkuvuosina suosioon nousseelle folkmusiikille. Perinteisistä kansanlauluista koostuva levy toi Baezille kultalevyn, mikä oli tuolloin ainutlaatuista folklevylle. Hänen voittokulkunsa jatkui seuraavana vuonna julkaistulla Joan Baez Vol 2 –albumilla, josta tuli edeltäjänsä tapaan kultalevy.

Baez tuli 1960-luvulla tunnetuksi ennen muuta muiden tekemien kantaaottavien laulujen tulkitsijana. Vuoden 1963 livelevyllä Joan Baez in Concert, Part 2 :lla kansalaisoikeustaistelija ja rauhanaktivisti Baez esitti pasifistihymnin We Shall Overcome, josta tuli kansalaisoikeusmarssien tunnuslaulu. Levyllä on myös kaksi nuoren Bob Dylanin laulua, jotka olivat ensimmäiset Dylan-sävellykset Baezin tuotannossa.

Yhdysvaltain lisäksi myös Englannissa menestyi folkin kuningattaren seuraava albumi Joan Baez 5 (1964). Levyn lauluista erityisesti Phil Ochsin sävellys There But For Fortune on jäänyt elämään yhtenä Baezin tunnetuimpana tulkintana.

Vuonna 1965 Joan Baez julkaisi 60-luvun upeimman albumikokonaisuutensa Farewell Angelina, joka nousi TOP 10:iin sekä Yhdysvalloissa että Englannissa. Ajat olivat kuitenkin muuttumassa, ja Joan Baez jäi muotiin tulleen sähköisen folkrockin jalkoihin. Bob Dylankaan ei ollut enää akustista kitaraa ja huuliharppua soittava folklaulaja, vaan hänestä oli tullut sähköistä folkrockia bändinsä kanssa soittava rocktähti.

1970-luvulla Joan Baez alkoi tehdä yhä enemmän omia lauluja. Esimerkiksi vuonna 1972 ilmestyneen Coming From The Shadows -LP:n lauluista yli puolet oli Baezin itsensä tekemiä. Vuosikymmenen puolivälissä laulajatar loi pitkän uransa kenties upeimmat levyt espanjankielisen Gracias A La Vida (1974) ja Diamonds & Rust (1975). Viimeksi mainitun kohokohta oli levyn nimisävellys, jolla Baez muistelee folkin kuningattaren ja kuninkaan (Bob Dylan) yhteistä aikaa 1960-luvulla. Levy oli ensimmäistä kertaa hänen urallaan toteutettu kokonaan sähköisin soittimin.

Folkin elävä legenda Joan Baez on 1980-luvulta lähtien julkaissut harvakseltaan uutta musiikkia. Vuonna 2008 ilmestyneen Day After Tomorrow –levyn jälkeen ehti vierähtää peräti kymmenen vuotta, kunnes tänä vuonna ilmestyi uusi albumi Whistle Down The Wind. 77-vuotias Joan Baez on kertonut tämän levyn jäävän hänen lähes 60 vuotta kestäneen uransa viimeiseksi.

(Altti Koivisto)

 

Raision kaupunginkirjaston toisessa kerroksessa esillä kesän ajan Baezin tuotantoa levynkansinäyttelyn muodossa.

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Kuukauden näyttely, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Raision kirjastossa: Melanie – folkin aatelia

Yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijä Melanie Safkan (s. 1947) uran ponnahduslauta oli esiintyminen Woodstockin rockfestivaaleilla vuonna 1969. Melanien lupauksia antanut esikoisalbumi Born to Be oli ilmestynyt vuotta aikaisemmin, mutta todellista läpimurtoa hänen uralleen merkitsi vuonna 1970 julkaistu LP Candles in the Rain. Sen tunnetuimpia lauluja ovat What Have They Done to My Song Ma, Jagger-Richards tulkinta Ruby Tuesday sekä aivan erityisesti Melanien ensimmäinen Top Ten -hitti Lay Down.

Samana vuonna julkaistu New Yorkin Carnegie Hallissa taltioitu livelevy Leftover Wine antaa käsityksen, kuinka taianomaisesti yksinään esiintyneen Melanien lavakarisma kykeni vangitsemaan kuulijansa.

Melanien voittokulku huipentui vuonna 1971 ilmestyneellä singlellä Brand New Key, joka nousi Yhdysvalloissa ykköseksi ja oli Englannissa parhaimmillaan neljännellä sijalla. Tämä vastustamattoman hyväntuulinen laulu löytyy Melanien viidenneltä vuonna 1971 ilmestyneeltä studioalbumilta Gather Me. Tämän hienon levyn muista helmistä mainittakoon niin ikään singlenäkin ilmestynyt Someday I´ll Be a Farmer.

Melanien levytysten kultakausi päättyi vuoden 1976 Photograph-LP:hen, jota The New York Times -lehti ylisti ilmestymisvuotensa parhaaksi levyksi, mutta jota levyjä ostava yleisö ei enää löytänyt. Aika oli ajanut Melanien ohi, vaikka hänen uransa on jatkunut näihin päiviin saakka. Syynä oli kukaties, ettei Melanie kyennyt enää uudistumaan sen enempää laulajana kuin lauluntekijänäkään.

Tämä ei kuitenkaan himmennä Melanien parhaimman luomiskauden loistoa, sillä vuosien 1968-1976 tuotannossaan hän edusti aikakautensa folkin aatelia.

Teksti Altti Koivisto

(Levynkansinäyttely Melanien tuotannosta esillä Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla 1.1.2018-15.2.2018.)

Melanie – Born to be

 

 

Melanie – Candles in the rain

 

Melanie – Leftover wine

 

Melanie – Gather me

 

Melanie – At Carnegie Hall

 

Melanie – Photograph

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Kuukauden näyttely, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Vinyylimania

Little Feat (ja Neon Park) esillä Raision kirjastossa

little-feat-promofoto

Little Feat

 

Slide-kitaristi ja laulaja Lowell Georgen johtama yhdysvaltalainen Little Feat –yhtye oli 1970-luvun upeimpia rockbändejä. Sen perustivat Lowell George ja basisti Roy Estrada, jotka olivat aiemmin soittaneet Frank Zappan Mothers Of Invention -yhtyeessä. Muut alkuperäisjäsenet olivat kosketinsoittaja Bill Payne ja rumpali Richie Hayward.

Bluesista ja countrysta vaikutteita ammentanut Little Feat teki 1970-luvun alkupuolella kerta kerran jälkeen kriitikoiden kilvan ylistämiä albumeja. Tuon aikakauden ajattomia mestariteoksia olivat ”Sailin´Shoes” (1972),”Dixie Chicken” (1973) ja ”Feats Don´t Fail Me Now” (1974). Yhtyeen kokoonpanoksi vakiintui Georgen, Paynen ja Haywardin lisäksi Paul Barrere (kitara ja laulu), Sam Clayton (lyömäsoittimet) sekä Estradan korvannut Kenny Gradney (basso). Suurin osa edellä mainittujen levyjen lauluista oli Lowell Georgen säveltämiä.

Muutosta merkitsi vuoden 1975 ”Last Record Album”, jolla Payne ja Barrere nousivat Georgen rinnalle säveltäjiksi. Muutenkin yhtyeen ura oli vihdoin lupaavassa nousussa. Kaivatuksi läpimurtolevyksi muodostui ”Time Loves a Hero” (1977), jota täydensi seuraavana vuonna ilmestynyt erinomainen konserttitallenne ”Waiting for Columbus”.

Valitettavasti Little Feat alkoi kuitenkin olla tiensä päässä. Sitä enteili Lowell Georgen vuonna 1979 ilmestynyt sooloalbumi ”Thanks I´ll Eat It Here”. Lopullinen päätepiste oli Georgen ennenaikainen kuolema 34-vuotiaana kesäkuussa 1979. Marraskuussa 1979 ilmestyneellä ”Down On The Farm” –LP:llä kuultiin vielä kerran Lowell Georgen johtamaa Little Featiä.

Yhtyeen maanläheistä, rentoa musiikkia kuultiin seuraavan kerran vuonna 1988, kun Little Featin tarina jatkui hienolla ”Let It Roll” -albumilla. Uusina jäseninä bändiin olivat liittyneet laulaja Craig Fuller ja kitaristi Fred Tackett. Little Featin hurjasta soitannasta päästiin nauttimaan livenä seuraavana vuonna kotoisessa Ruisrockissa.

Oma lukunsa Little Featistä puhuttaessa ovat yhtyeen upeat levynkannet, joista vastasi aiemmin Frank Zappalle levynkansia tehnyt Neon Park.

(Neon Park XIII eli Martin Muller nousi musiikkimaailman tietoisuuteen Frank Zappan vuonna 1970 julkaiseman ”Weasels Ripped My Flesh” -levynkannen johdosta. Neon Parkin tyyli, jota hän itse kutsui termilla ”Zen voodoo”, on nokkela yhdistelmä sarjakuvapiirtömistä, pop-ja optaidetta, surrealismia ja maagista realismista. ”Hippiversio Henri Rousseaun maaluksista”).

Altti Koivisto

 

Little Featin levynkansia esillä näyttelyn muodossa Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla;

Sailin'Shoes

Sailin’Shoes

Dixie Chicken

Dixie Chicken

Feats Don't Fail Me Now

Feats Don’t Fail Me Now

The Last Record Album

The Last Record Album

Waiting For Columbus

Waiting For Columbus

Down On The Farm

Down On The Farm

Let It Roll

Let It Roll

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Free at last! Muistelun kohteena Paul Rodgersin Free ja Bad Company

free jullari

Free & Bad Company

Englantilainen hard rock –yhtye Free oli maineensa huipulla vuonna 1970. Heinäkuussa julkaistu single All Right Now nousi Englannin singlelistan toiselle sijalle ja Yhdysvalloissa neljännelle sijalle. Sitä seurasi yhtyeen menestyksekkäin LP Fire and Water, joka jatkoi Freen voittokulkua ollen parhaimmillaan Englannin albumilistan toisella sijalla. Yhdysvalloissa tämä klassikkoalbumi oli parhaimmillaan 17. sijalla. Laulaja Paul Rodgersin (s. 1949), kitaristi Paul Kossoffin (1950-76), basisti Andy Fraserin (1952-2015) ja rumpali Simon Kirken (s. 1949) vuonna 1968 perustama yhtye oli vihdoinkin saavuttanut ansaitsemansa arvostuksen ja suosion. Freen luoma tunnelmoiva, bluespohjainen tyyli puhkesi täyteen kukoistukseensa tällä albumilla, ja Paul Rodgersista oli kehittynyt yksi rockmusiikin suurista äänistä.

Free oli luomisvoimansa huipulla, sillä vielä samana vuonna ilmestyivät single The Stealer ja yhtyeen kenties paras LP Highway. Jostakin käsittämättömästä syystä ostava yleisö ei kuitenkaan löytänyt niitä. Pettymys Highwayn heikkoon menestykseen, lauluntekijöiden Rodgersin ja Fraserin erimielisyydet ja Kossoffin huumeongelmat johtivat Freen ennenaikaiseen hajoamiseen vuonna 1971. Samana vuonna ilmestynyt konserttitaltiointi  Free Live oli jäädä tämän hienon yhtyeen viimeiseksi aikaansaannokseksi.

Yhtye kuitenkin palasi yhteen alkuvuodesta 1972. Free ilahdutti suomalaisia ystäviään esiintyen 21.3. Turun konserttitalolla ja seuraavana päivänä Finlandia-talolla, Helsingissä. Kesäkuussa ilmestyi uusi albumi Free at Last. Yhtyeen jo kerran hajoittaneet vaikeudet kuitenkin palasivat, ja Andy Fraser erosi lopullisesti Freestä.

Freen joutsenlauluksi muodostui tammikuussa 1973 ilmestynyt loistava Heartbreaker-albumi, jonka tunnetuin laulu on singlenäkin menestynyt Wishing Well. Levy tehtiin kokoonpanolla Paul Rodgers, Simon Kirke, basisti Tetsu Yamauchi ja kosketinsoittaja John `Rabbit´ Bundrick. Paul Kossoffin hienoa kitarointia kuullaan vielä useimmilla lauluilla, mutta kitaristeina ovat myös Paul Rodgers ja Rabbittin ystävä Snuffy.

Paul Rodgersin ja Simon Kirken vielä samana vuonna perustama Bad Company oli jatkoa Freelle. Yhtyeen muina soittajina olivat Mott the Hoople –yhtyeen kitaristi Mick Ralphs ja King Crimsonissa aiemmin soittanut basisti Boz Burrell. Erityisesti yhtyeen kaksi ensimmäistä LP:tä Bad Company (1974) ja Straight Shooter (1975) sekä niiltä poimitut singlet Can´t Get Enough, Good Lovin´Gone Bad ja Feel Like Makin´ Love olivat aikanaan suuria menestyksiä. Keväällä 1975 uutisoitiin yhtyeen tulosta Ruisrockiin, mutta valitettavasti huippukuntoisen Bad Companyn tulo tuolloin peruuntui.

Altti Koivisto

(Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä toukokuun  ajan seuraavat Freen/Bad Companyn albumien kannet)

free kuva1

Free / Fire and Water

Free / Highway

Free / Free Live

Free / Heartbreaker

Bad Company / Straight Shooter

Bad Company / Run with the Pack

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio