Kuukausittainen arkisto:Touko 2013

Vinyylimania: Nena – Nena

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Nena / Nena

Vuonna 1983 ilmestynyt Nena-yhtyeen debyyttikiekko ”Nena” on kiistämättä saksalaisen uuden aallon, Neue Deutsche wellen, ehdoton merkkiteos. Tottahan albumi muistetaan ympäri maailmaa hurmanneen 99 luftballons -siivun ansiosta mutta levy on kokonaisuudessaan mainio ja virkistävä annos uuden aallon syntikkarokkia. Nena Kernerin äänessä on reilu annos punkkia ja kapinaa mutta samalla Debbie Harrymaista terävyyttä. Monipuolinen albumi on kaikkea muuta kuin suoraviivaista syntikkapopittelua – mukana on myös reipasta rokkia lievästi omalaatuisella kierteellä.

Nenan ulosantia voi haarukoida Ultravoxin, Humang Leaguen, Blondien ja jopa alkuaikojen Duran Duranin suuntaan. Suomessa vaikuttaneista nimistä Paul Oxley’s Unitin debyyttikiekko on hyvinkin lähellä Nenan ulosantia. Selkeitä muistumia löytyy myös aikakauden kuivaan brittisoundiin. Asenteen, kokeilunhalun ja ennakkoluulottomuuden osalta suuntana on ennemminkin Australia.

 
Nenalta irtosi suvereenisti niin iskelmällisempi tunnelmointi, viileä syntikkapop kuin kireämpi rokittelu. Kiekon avaava Kino on rehevän syntikkasoundin ansiosta kuin Ultravoxin vieraskielinen velipuoli. Mystinen Indianer on selkeästi vaihtoehtoisempi – viisu vaikuttaa Screaming Blue Messiahs -coverilta. Vollmond-kappaleessa on utuisen syntikan lisäksi outoa Australia-kierrettä. Nur geträumt – Blondie, OMD ja Ultravox samassa paketissa. Tunnelmallinen ja leijaileva Satellitenstadt on suoranainen helmi.
 
Ja niis, se 99 Luftballons on edelleen aivan mainio kappale. Ajan hammas ei ole ainakaan alleikirjoittaneen muistoja nakertanut. Vaikka albumin soundi on selkeästi kiinni ajasssaan, ainakin 80-luvulla musiikkia kuunnellut hahmo ei voi olla ihastumatta levyn yleisilmeeseen. Nenan energinen, ennakkoluuloton ja innostunut ilme tarttuu hihaan vielä armon vuonna 2013 vaikka levyn loppua kohden viisukatraan iskevyys kärsii tason laskusta.
 
Kyseinen Nenan levy tarttui mukaan Turun T-Talon Levymessuilta  3 euron panostuksella.
 
J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania

Viikon levy: John Martyn – Ain’t No Saint

John Martyn: Aint No SaintAin’t No Saint on vuonna 2008 julkaistu 4:n CD:n kokoelmaboxi John Martynin mittavasta tuotannosta. Studioalbumeja miehelle kertyi 22; aina vuonna 1967 julkaistusta London Conversationista vuonna 2011 postuumisti julkaistuun Heaven and Hell-levyyn. Viimeksi mainittu tosin jäi raakileeksi ja Phil Collins onnistui kursimaan ainoastaan yhden biisiaihion siedettävään julkaisukuntoon. Levy ei näin ollen myöskään sisälly tähän kokoelmaan, joka on julkaistu kun John Martyn oli vielä elossa. Hän kuoli seuraavana vuonna.

Selvää on, että moisesta tuotannosta voisi koota miltei lukemattoman määrän erilaisia kokoelmia ja jokaisen John Martynin musiikin ystävän kokoelma näyttäisi varmaan aina hieman erilaiselta. Tämän nimenomaisen kokoelman ideana on ollut ottaa kappale jokaisesta studioalbumista ja sen lisäksi erilaisia live-esityksiä ja vaihtoehtoisia ottoja, jotka eivät ole aiemmin päätyneet levylle. Alkuperäiset albumiversiot ovat siis aliedustettuina ja se on ratkaisu josta voi olla montaa mieltä. Toisaalta John Martyniä pidettiin erinomaisena live-esiintyjänä – tosin pienellä ’päivän kunto’ –varauksella – joten päätös on samalla myös perusteltu. CD:t 3 ja 4 koostuvat livetaltioinneista.

Martynin tuotanto jakaantuu eri vaiheisiin, 60-luvun perinteisestä folkista 70-luvun kokeellisuuteen, siitä 80-luvun alun sliipatumpaan ilmaisuun ja lopulta 90-luvulta vaikeasti lokeroitavaan tuotantoon, joka saavutti yllättäen suosiota mm. Englannin trip-hop-piireissä. Tai ehkä ei kuitenkaan niin yllättäen, sillä jazz ja soul ovat aina läsnäolevia elementtejä hänen musiikissaan, tosin vaimeampana folk-kauden levyissä. Kokoelma Ain’t No Saint antaa hyvän johdannon Martynin musiikkiin, mutta tämäntapaiset valinnat johtavat aina mielipide-eroavaisuuksiin. Miksi esimerkiksi Grace and Danger –levyn sieluaraastavan herkät tulkinnat kappaleista Hurt in Your Heart ja Sweet Little Mystery on korvattu livetaltioinneilla? Jotka ovat sinänsä hyviä, vallan erinomaisia, mutta silti.

Tässä muodossaan boksi soveltuukin oikeastaan paremmin John Martyninsä jo tuntevalle kuin aloittelijalle. Livetallenteet ovat pitkälti ennen julkaisemattomia ja syynkin siihen voi arvata. Äänenlaatu kun on parhaimmillaan tyydyttävä. Toisaalta niissä ilmenee selkeästi Martynin kokeilunhalu ja rohkeus soittaa biisinsä erimuotoisena yleisön edessä. Kokoelma sisältää myös yhden ainoastaan Australiassa singlenä julkaistun leffatunnarin, Anna, joka jo yksistään riittäisi fanaatikon syyksi ostaa koko paketti.

Kaikkinensa boksi on kuitenkin täyttä ja aitoa tavaraa. Kaksi ensimmäistä CD:tä valottaa kelvollisesti Martynin tuotantoa ja sen muuttumista ajan saatossa ja kaksi seuraavaa CD:tä tarjoavat hyvää ja rohkeaa soittoa livetallenteiden ystäville.

Kari Vainionpää

Kokoelmalle on valittu kappaleesta Small Hours instrumentaalinen vaihtoehtoinen otto. Tässä sama biisi livenä ja laululla.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Raisiolainen Korroosio julkaisee uutta punk-musiikkia

Joel Hallikaisesta  ja Hei hei hei -hittikappaleesta muistettu raisiolainen punk-ryhmä Korroosio julkaisee uutta musiikkia. Bändi julkaisi vuonna 1982 kokopitkän nimeltä Kyllä Tytöt Ymmärtää. Armon vuonna 2013 on vuorossa albumi nimeltään Kunniakierros, joka sisältää vanhojen helmien lisäksi pääosin uutta materiaalia.

Levyltä löytyy mm. Joel Hallikaisen superhitti Kuurankukka punkimpana versiona ja tuttu Hei hei hei kevyesti uusiokäsiteltynä.

Kunniakierros on omakustanne, levyä voit ostaa maanantaista lähtien Joel Hallikaisen nettikaupasta.

Korroosio nousee Turun Down By The Laiturin lauteille torstaina 25.7. – lisää keikkoja on myös luvassa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutiset

Musiikkia Meksikosta

Musiikkia eri maista- kuuntelupiirin viides ja viimeinen kerta pidettiin 21.5.13. Tällä kertaa Ulises Marquez soitti perinteistä meksikolaista musikkia. Kuuntelimme mm. suosittua mariachia ja erityisesti el son-tyylistä perinnemusiikkia. Tiistaina sattui olemaan Turussa hellepäivä ja tämä musiikki jos mikä sopii kesään! Iloista, rytmikästä musiikkia, josta tulee hyvälle tuulelle.

EL SON, MEKSIKOLAISTA PERINNEMUSIIKKIA

Ulises Marquezin soittolista

1                    La bamba  Levy: Son jarocho de Tlacotalpan 78.48351

2                    El balaju   Levy: Son jarocho de Tlacotalpan 78.48351

3                    Las olas del mar    Levy: Son jarocho de Tlacotalpan 78.48351

mexico_son_jarocho_de_tlacotalpan_cd_xl

4                    El Hidalguense   Levy: México 78.48351

5                    El cielito lindo    Levy: México 78.48351

6                    Vals y corridita    Levy: México 78.48351

7                    Son del javalí   Levy: The real Mexico in music and song 78.48351

8                    Magnolia  Levy: The real Mexico in music and song 78.48351

explorer-latin-america-the-real-mexico-music-song_1

9                    La negra   Levy: Viva México 78.48351

10                 Malagueña  Levy: Viva México 78.48351

11                  Ojalá que llueva café (Café Tacuba) Levy: Tiempo transcurrido.

 

 

Ulisesin omasta kokoelmasta:

12                 Mariquita (Caifanes)       Levy: El silencio. Oma kokoelma

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuuntelupiirit, Musasto suosittelee

Kuukauden löytö: Sensuuri – Hulinaa

Sensuuri – Hulinaa

Tamperelainen punk-orkesteri Sensuuri muistetaan nykyään erityisesti Popeda-kitaristi Costellon ansiosta. Turkulainen Svart Records on julkaissut uudelleen vinyylinä Sensuurin ainoaksi jääneen kokopitkän albumin – Hulinaa ilmestyi elokuussa 1979. Aikalaisarvioissa bändin jäsenten nuori ikä oli ihmetyksen aihe. Hulinaa-albumia arvosteltiin epäkypsäksi. Jälkipolvet voivat kallistua ennemminkin Epe Heleniuksen mielipiteeseen, jonka mukaan sinkkubiisi Kirjoitan seinään on ”kaikkien aikojen paras punk-single”.

Kun tuottajana toimi Eppujen Pantse, Eppujen alkupään tuotantoa on helppo asettaa esikuvaksi Sensuurin suuntaan. Myös ensimmäiset Pelle Miljoona -levytykset kuuluvat taustalla. Hulinaa on varsinkin a-puolen osalta innostunutta punk-hehkutusta; Termiitti, Mikä on muotii, Ydinvoimaa ja Tulevaisus on sensuroitu ovat siivuja, joita kelpaa pyöritellä vielä vuosienkin jälkeen. Bändi todellakin osasi soittaa, uskottavuusongelmat lienevät ennemminkin perua jannujen nuoresta iästä ja jonkinlaisesta rokkipunkki-vaikutelmasta.

Niin, jo mainittu Kirjoitan seinään yhdistää tyylikkäästi punkittavan Epppu Normaalin ja Pelle Miljoonan parhaat puolet. Samoin Ramones-pastissi 682226 on sympaattinen ja hauskalla tavalla nuhainen tekele.

Sensuuri ei koskaan saanut markkinoille toista albumiaan. Bändin taival päättyi vuonna 1981. Svart Recordsin tyylikäs uusiojulkaisu tuo oikeutetusti esille aikansa suurlupauksen nousun ja uhon – jos bändi olisi saanut rauhassa kasvaa ja kehittyä, orkesteri olisi varmasti kasvanut Suomi-rockin dinosaurusluokkaan Eppujen ja Popedan rinnalle.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Raision kaupunginkirjaston musiikkiosastolla – paita muistoksi jäi…(Eric Clapton)

Kiertuepaidat jäävät monille muistoiksi maassamme vierailleista laulajista ja bändeistä. Raision kirjaston musiikkiosastolla nämä  muistot tuodaan näkyville kuukausittain vaihtuvine paitoineen.

Huhtikuun paita on Eric Claptonin kiertuevaate  vuodelta 1990. Clapton nähtiin tuolloin Journeyman-kiertueensa myötä Helsingin jäähallissa (14.2.).

 

1 kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Viikon levy Perustuu tositapahtumiin

Abduktio: Perustuu tositapahtumiin (2004)

Abduktio: Perustuu tositapahtumiin.Muistan ensimmäisen kerran kun kuulin Abduktiota. Oli rauhallinen kesäpäivä ja olimme ulkona ystävieni kanssa. Eräs heistä pisti Abduktion minialbumin Perustuu tositapahtumiin soimaan kannettavasta soittimesta. Siitä eteenpäin kesäpäivä ei enää ollut rauhallinen. Kappaleet kuulostivat osan mielestä provokatiivisilta huutolauluineen sekä raskaine kitarariffeineen ja niissä ei ollut kaikkien mielestä tarttumapintaa. Itse kuitenkin huomasin pitäväni bändistä heti ja halusin kuulla sitä lisää.

Abduktio oli tamperelainen punk-bändi, joka lopetti toimintansa vuonna 2011 bändin kitaristin ja biisinikkarin Jukka ”Zuge” Laajakallion kuoltua. Laajakalliolle pidettiin ikimuistoinen muistotilaisuus Abduktion viimeisen keikan merkeissä. Bändi ehti julkaista kaksi kokopitkää ja pienimuotoisempia äänityksiä, kuten erittäin hyvän EP:n Yövuoro. Yhtyeen kohdalla ei tosin pitäisi käyttää sanaa ”ehti”, sillä tässä tapauksessa laatu oli määrää tärkeämpi asia. Kappaleissa on todella paljon hienoja yksityiskohtia ja piirteitä, joita ei välttämättä odota kuulevansa punk-levyltä.

Yksityiskohtia kuuluu jo tällä ensimmäisellä, vuonna 2004 julkaistulla levyllä. Kitaramelodioita on siroteltu tarkkaan harkiten pitkin levyä ja sovitustyö on tuottanut taitavaa jälkeä. Suurta osaa levyn hienouksista ei löydä ensimmäisillä kuuntelukerroilla ja siinä piileekin mielestäni Abduktion hienous; jokainen kuuntelukerta saattaa tarjota jotain uutta. Punk-levyillä tämä ei ole kovin yleinen ilmiö. Tällä minialbumilla voisi sanoa olevan tasa-arvoinen äänimaailma, sillä jokainen soitin kuuluu selkeästi.

Lyriikat ovat tarkoin harkittuja ja ne käsittelevät esimerkiksi fasismia. Lienee sanomattakin selvää, että bändi on kyseistä ilmiötä vastaan. Paikoitellen luotetaan myös yksinkertaiseen, selkeään ilmaisuun. Tästä oiva esimerkki Hautarauha-kappaleen kertosäkeessä, jossa laulaja julistaa ”Vihaan natseja!” Laulajan ääni on erittäin persoonallinen, ja siksi sen voisi kuvitella olevan Abduktion tunnusmerkki. Tämä lauluääni on levyn kantava voima ja voimaa tältä levyltä ei todellakaan puutu.

Kalle Karjalainen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy