Avainsana-arkisto: folk rock

Raision musiikkiosaston kesän klassikko – Jethro Tull

Jethro Tull

(Jethro Tullin albumien kansia esillä kesän ajan Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla)

Jethro Tull on brittiläinen, 1960 -luvulla perustettu yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät folk rockin ja vanhojen kansantarinoiden tematiikka, sekä progressiivisen rockin monipuoliset sävellysratkaisut. Yhtyeen soundia leimaavat laulaja Ian Andersonin tunnistettava lauluääni, bluesvoittoiset kitarat, persoonallinen huilunsoittotyyli, sekä virtuoosimainen rytmisektio. Unohtaa ei parane myöskään Andersonin akustisen kitaran vaikutusta yhtyeen musiikkiin.

Ian Anderson on esiintynyt useamman kerran Suomessa – välillä  Jethro Tullin kanssa ja toisinaan myös sooloprojektinsa nimen alla. Tänä kesänä yhtye saapuu Pori Jazzeille esittämään pehmeää musiikkiaan suomalaisten iloksi.

Vaikka yhtyeen musiikkia voidaankin luonnehtia pääpiirteittäin folkin ja progressiivisen rockin yhdistelmäksi, Jethro Tullin diskografia on laajamittainen ja rikas. Alkuaikojen blues rock -painotteinen musiikki alkoi omaksumaan viimeistään vuonna 1971 julkaistulla Aqualungilla selkeästi progressiivisempia piirteitä. Seuraavana vuonna julkaistu Thick as a Brick oli jo kuitenkin selkeä ja puhdas progelevy. Tämä konseptilevy sisältää kahtia jaetun nimikkokappaleen, jolle tuli pituutta yhteensä yli 40 minuuttia. Samanlainen järkälemäinen lähestymistapa jatkui seuraavana vuonna A Passion Play -levyllä – albumilla on siis kaksi raitaa ja hieman päälle 40 minuuttia musiikkia. Tämän vaiheen jälkeen bändin äänimaailma ja kappalemateriaali alkoivat mukautumaan 1970 -luvun (ja myöskin teknologian) etenemiseen. Esimerkiksi vuoden ’77 Heavy Horses kuulostaa mielestäni vahvasti erilaiselta yhtyeen alkuperäiseen, totuttuun yleissoundiin verrattuna. Jethro Tullin äänimaailmaa voivat vahvasti muokata näennäisesti pienetkin seikat, kuten hieman erilainen laulutyyli, bassosoundin vaihtaminen tai esimerkiksi erikuuloisten symbaalien käyttäminen.

Jethro Tull on merkittävä ja persoonallinen yhtye, joka voi helposti jättää jälkensä jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. (Raision kaupunginkirjaston musiikki ja taideosaston) näyttelyssä on muutamia levyjä, jotka ovat tarttuneet levykaupoilta mukaani vuosien varrelta. Jokaiseen liittyy oma, vahva muistonsa.

Kalle Karjalainen

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Kuukauden näyttely, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Viikon levynä Pistepirkkojen ajattomuutta vuodelta 2011

 22-Pistepirkko_Lime+Green

22-Pistepirkko: Lime Green Delorean

22-Pistepirkon 2010-luku on ollut hiljainen. Lime Green Delorean julkaistiin vuonna 2011. Parhaillaan bändi on tauolla.

Ikävä on kova. Siksi on hieno huomata Lime Green Delorean -albumin olevan yhtä ajankohtainen tai ajaton kuin vuonna 2011. Pistepirkkojen psykoboogie venyy moneen suuntaan. Mukana on Mumford & Sons -henkistä folk-hekumointia eli siis listakamaa! Pirkot kertaavat matkan varrella hyväksi havaittuja temppujaan – folkahtavan avaruusrockin ja suobluesin kautta akustiseen hymistelyyn ja onhan bändin pakko veivata pakollinen autotallirymistely (Stupid).

Albumilta aistii kuitenkin vapautuneen ja omaehtoisen tekemisen meiningin – bändi vaikuttaa aidosti innostuneelta. Alkuun päästään heti melkoisella herkkupalalla, avaruuden kaikujen ja elektronisten temppujen takaa löytyy hämmentävän herkkää uusiofolk – utuisesti leijuva urkuballadi kantaa nimeä Lights Up The Highway. Dream 1987 kulkee paksussa sumussa, psykedeelinen matka toimii mutta peruskouluenglannilla hoettu teksti ärsyttää. Ufo Girl on ehdoton täysosuma, akustisen riisuttu rallattelu toimii mainiosti. Blueshölkkä So Much Snow kuulostaa autenttiselta – kunnes vokaalit astuvat kuvioihin. J.Karjalainen onnistui muuntumaan Lännen-Jukkana kähiseväksi perinneveivaajaksi mutta Pirkoilta temppu taittuu kankeammin. Kaikesta huolimatta viisu on kolisevan suobluesin elinvoimainen ilmestys.

Albumi osoittaa melkeinpä parhaat hetkensä vähemmän sähköisissä merkeissä. Sunny Days on konstailematon mutta kaikessa vähäeleisyydessään sykähdyttävä pala. Myös Sweet Rodeo Heart onnistuu tulemaan iholle, PK:n ääni on vahvimmillaan korviin kuiskaavissa fiilistelytuokioissa. Albumin nimibiisi lähestyy indie-ja taiderockin sudenkuoppia mutta leimallisesti Pistepirkoilta kuulostava tekele kasvaa albumin kantavien voimien joukkoon.

22-Pistepirkko osoittaa värkeistä yhä irtoavan vapaasti hengittävää genrerajoista piittaamatonta tajunnanlaajentajaa. Albumille on tavoitettu rentoutta ja tekemisen iloa. Luonnollisesti Pirkot ovat asemassa, jossa tyypeillä on vapaus tehdä täysin omanlaista musiikkia. Kuulijan kannalta Lime Green Delorean haastaa riittävästi mutta antaa myös helposti sulavia kertosäkeitä.

J.Kaunisto

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levynä soi Tuomari Nurmion sivupersoona Judge Bone

judge_orig

Tuomari Nurmio & Hoedown: Tales Of Judge Bone

Tuomari Nurmio palaa rakkaan lajin pariin. Judge Bone -aliaksen avittamana mies kierrättää Amerikan perinneherkkuja ja osansa saavat folk, blues, country, bluegrass ja gospel. Verrattuna edelliseen Judge Bone -kiekkoon, meno on tällä kertaa ‘salonkikelpoista’ mutta juurevaa – mukana on kotimaisen perinnemusiikin superyhtye Hoedown. Viimeksi Hoedown teki Jukka Gustavsonin kanssa aivan mainion yhteistyölevyn. Mainiosti homma etenee myös Nurmion kanssa. Nurmio jää jopa ‘jalkoihin’.

Judge Bone on tällä kertaa hillitympi, rujous on poissa. Nurmion vokaalisuoritus ei rahise tai rohise vaan miehen äänessä on hallittua selkeyttä. Kyseinen seikka antaa lopputulokselle selkeän suuntaviitan – kokonaisuus onkin pirteää ja vauhdikasta. Country ja bluegrass ovat vahvassa vetovastuussa ja varsinkin Ninni Poijärven viulu sekä Jarmo Nikun banjo ovat merkittävässä osassa. Nurmion kappaleissa piirretään kuvaa villistä lännestä, tai ainakin ajasta ennen moottorikäyttöisiä kulkupelejä. Nurmion tekstit eivät välttämättä tavoittele historiallista todistusvoimaa vaan tunnelmia, still-kuvia. Ongelmaksi muodostuu Nurmion vieraan kielen ääntäminen – mies joutuu panostamaan sanoihin fiiliksen kustannuksella.

Vaikka allekirjoittanut kaipaisi rosoisempaa ulosantia, niin bändiltä kuin Nurmion suusta, albumin vakuuttava perinnehehkutus vie mennessään. Rento, sydämellinen, jopa hengellisen ylevä ulosanti on kunnioittavaa ja omistautunutta. Soitosta löytyy mehukkaita yksityiskohtia. Perinnemateriaalin painotus vaihtelee kappaleesta toiseen – välillä ‘niskan päällä’ on country ja seuraavassa viisussa folk blues. Country on kuitenkin selkeä johtotähti. Blues hoituu myös mallikkaasti, kuuntele vaikka mainio Soultripper. Train-train-train voisi olla todellinen bluesjuna mutta viisu saa maukkaan bluegrass-kasteen. Allekirjoittaneen suosikki on sielukkaan rento ja gospelhenkinen Pinemoor cemetary.

Nurmio onnistui paremmin Dumari ja Spuget -albumilla – varsinkin livetallenne on suorastaan maagista jälkeä. Se, että Nurmio pyrkii laulamaan mahdollisimman hyvin on allekirjoittaneelle albumin kompastuskohta. Samaa taisi yrittää myös Bob Dylan tuoreimmalla levyllään. Tulkinta ennen kaikkea!

nurmiohoedown-622x415

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levyllä soi irlantilaisesta perinnemusiikista iloa ammentanut The Saw Doctors

The_Saw_Doctors_-_If_This_Is_Rock_and_Roll,_I_Want_My_Old_Job_Back

The Saw Doctors / If This Is Rock And Roll, I Want My Old Job Back (1991)

 Irlantilaisen The Saw Doctors -yhtyeen esikoinen If This Is Rock And Roll, I Want My Old Job Back on huippualbumi. Se merkitsi pienestä länsi-irlantilaisesta Tuamin kaupungista kotoisin olleelle Saw Doctorsille nousua tuntemattomuudesta jokaisen irlantilaisen tuntemaksi bändiksi. Tämän tuhkimotarinan syntyyn vaikutti ratkaisevasti Waterboys-yhtyeen Mike Scott, joka paria vuotta aikaisemmin oli löytänyt yhtyeen ja oli tuottanut sen ensisinglen.

Suuri suosio tuli kuitenkin I Useta Lover -singlen myötä, josta tuli Irlannin kaikkien aikojen myydyin single. Kertakaikkisen vastustamaton ykköshitti itseoikeutetusti myös aloittaa yhtyeen ensimmäisen pitkäsoittolevyn. Sen jälkeen seuraa neljätoista muuta tarttuvaa laulua, jotka kaikki ovat yhtyeen omia sävellyksiä.

Saw Doctorsien rento musiikki yhdistelee luontevasti aineksia ennen muuta 60-luvun popista, irlantilaisesta kansanmusiikista ja amerikkalaisesta folk-rockista. Näistä aineksista yhtye loi oman raikkaan tyylinsä. Tämä levy on ehdottomasti poimittava hyllystä silloin, kun haluaa kuulla hyväntuulista musiikkia.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Raision kirjaston kuukauden artistina englantilaisen folkrockin kuningatar Sandy Denny

sandy jullari pieni

Englantilaisen folkrockin kuningatar Sandy Denny (1947-1978)

Lontoossa vuonna 1967 perustettu Fairport Convention haki ensi alkuun vaikutteensa Yhdysvaltain länsirannikon yhtyeiltä, kunnes yhtye loi oman tyylinsä, englantilaisen folkrockin vuonna 1969 ilmestyneellä kakkosalbumillaan What We Did On Our Holidays. Tällä levyllä Fairport Convention alkoi käyttää musiikkinsa perustana brittiläistä perinnemusiikkia yhdistäen sen sähköiseen rockilmaisuun. Tyylin muutokseen vaikutti ratkaisevasti yhtyeen uusi jäsen Sandy Denny, joka oli herättänyt ennen Fairport Conventioniin liittymistään huomiota folklaulajattarena. Albumin huippuhetkiä ovat muun muassa Sandy Dennyn säveltämä Fotheringay ja singlenäkin menestynyt kitaristi Richard Thompsonin sävellys Meet On The Ledge. Eritoten Sandy Dennyn ja Ian Matthewsin upeasti laulamasta Meet On The Ledge -laulusta on vuosien varrella muodostunut kenties yhtyeen muistettavin laulu.

Alkuvuodesta 1969 ilmestynyttä kakkosalbumia seurasi saman vuoden kesällä ilmestynyt Unhalfbricking-levy, jolta on peräisin Fairportin ensimmäinen singlehitti Bob Dylanin säveltämä If You Gotta Go, Go Now, jonka yhtye esitti ranskaksi nimellä Si Tu Dois Partir. Toinen levyn ikivihreä on Sandy Dennyn säveltämä Who Knows Where The Time Goes?, joka on varmasti Dennyn tunnetuin laulu. Fairport oli saanut riveihinsä paitsi loistavan laulajattaren myös taitavan lauluntekijän, jonka sävellykset eivät kalvenneet Richard Thompsonin tekemien laulujen rinnalla.

Yhtye oli luomisvoimaisimmillaan, kun se julkaisi vuoden 1969 lopulla klassikkoalbuminsa Liege And Liefe. Levy tehtiin kokoonpanolla Sandy Denny (laulu ja kitara), Richard Thompson (kitara ja laulu), Simon Nicol (kitara ja laulu), Ashley Hutchings (basso), Dave Mattacks (rummut) ja bändiin pysyvästi liittynyt Dave Swarbrick (viulu ja mandoliini). Levyn traditionaalisesta materiaalista erottui eritoten kartanonrouvan aviorikoksesta ja sen traagisista seurauksista kertova murhalaulu Matty Groves. Yhtyeen jäsenet sävelsivät jälleen myös omia kappaleita, joista mainittakoon Dennyn ja Hutchingsin yhdessä tekemä Come All Ye, Thompsonin ja Swarbrickin Crazy Man Michael ja Thompsonin Farewell, Farewell. Levyn tuottamisesta vastasi Joe Boyd, joka oli tuottanut myös Fairportin aikaisemmat levyt. Viimeistään tällä mestariteoksellaan Fairport Convention loi käsitteen folkrock ja Sandy Dennystä tuli tämän levyn myötä Englannin rakastetuin laulajatar. Liege And Liefe oli paitsi arvostelumenestys myös kaupallinen menestys.

Sandy Dennyn eroaminen suosionsa huipulla olleesta yhtyeestä Liege And Liefe -levyn jälkeen tuli ankarana iskuna niin muille fairportilaisille kuin heidän musiikkinsa ystäville. Fairportin jälkeen Denny perusti lyhytaikaiseksi jääneen Fotheringay-yhtyeen, joka julkaisi vuonna 1970 hyvät arvostelut saaneen LP:n ennen hajoamistaan. Fotheringayn kitaristista Trevor Lucasista tuli paitsi Sandy Dennyn elämänkumppani myös hänen tulevien soololevyjensä tuottaja.

Vuonna 1971 Sandy Denny vieraili Led Zeppelinin folkmusiikista vaikutteensa saaneessa The Battle Of Evermore -kappaleessa, johon Dennyn kaunis ääni toi mystisen tunnelman. Herkkätunnelmainen laulu on tärkeä osa Led Zeppelinin nelosalbumin monipuolista sisältöä. Saman vuoden syksyllä Sandy Denny julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa The North Star Grassman and the Ravens, joka sisälsi Dennyn säveltämää folkrockia. Sitä seurasi vuonna 1972 kerrassaan loistava kakkoslevy Sandy, joka kuuluu folkrockin upeimpiin klassikkolevyihin. Hyvää jatkoa näille oli vuonna 1973 ilmestynyt Like An Old Fashioned Waltz -albumi.

Sandy Denny palasi miehensä Trevor Lucasin kanssa tämän jälkeen vielä kerran Fairportiin. He olivat mukana vuonna 1974 ilmestyneellä livelevyllä Fairport Live Convention ja sitä seuraavana vuonna seuranneella kaupallisesti epäonnistuneella Rising for the Moon -LP:llä. Kovin hyvin ei menestynyt myöskään Sandy Dennyn joutsenlauluksi muodostunut vuoden 1977 Rendezvous-albumi. Huippulahjakkaan laulaja-lauluntekijä Sandy Dennyn elämäntyö katkesi hänen ennenaikaiseen kuolemaansa vuonna 1978 vain 31-vuotiaana.

Altti Koivisto

sandy1

sandy3

Fairport Convention ‎– What We Did On Our Holidays

Fairport Convention ‎– Unhalfbricking

Fairport Convention ‎– Unhalfbricking

Fairport Convention ‎– Liege & Lief

Fairport Convention ‎– Liege & Lief

Sandy Denny ‎– The North Star Grassman And The Ravens

Sandy Denny ‎– The North Star Grassman And The Ravens

Sandy Denny - Sandy

Sandy Denny – Sandy

Sandy Denny Like an Old Fashioned Waltz

Sandy Denny – Like an Old Fashioned Waltz

Sandy Denny ‎– Rendezvous

Sandy Denny ‎– Rendezvous

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Tuleva klassikko; Sammal – Myrskyvaroitus

sammal myrs2

Sammal: Myrskyvaroitus

Janu Kiviniemen ja Jura Salmen kipparoima Sammal laventaa toisella albumillaan 70-luvun Suomi-progen soundien uusiokäyttöä yhä rehevämmällä jamittelulla sekä psykedeelisen rockin arvaamattomuudella. Myrskyvaroitus-nimisellä kokonaisuudella on enemmän instrumentaalitunnelmointia kuin parin vuoden takaisella, aivan mainiolla debyyttilevyllä. Instrumentaalinen jamittelu vaatii avautuakseeen kuuntelukertoja. Materiaali ei ole yhtä suoraviivaisesti Love Recordsin laarista poimitun oloista kuin debyyttilevyllä.

Alkuun heitetään tarinaa vielä ruotsin puheella, siitäkin huolimatta levyn nimiibiisi on eittämättä yksi kiekon kirkkaimmista timanteista. Järjen ohimarssi on repivän reipasta – Tasavallan Presidenttiä. Samaan aikaan hyväilee muhkealla urkusoundilla ja kertosäe on silkkaa kesäistä auringonpaistetta. Kohtaus yön vyöllä on tyylikkään särisevän pörisevä instrumentaali  – omiaan antamaan alkupotkua levyn ehkä parhaalle progetuokiolle, uneomaisen viekottelevalle Muurahaisen päiväuni -teokselle. Unenomaisuus karisee viisun puolen välin merkkipaalulla biisin ottaessa jalat alleen. Kappaleessa on aistivinaan tribuuttia mainiolle Kalevala-orkesterille.

Levyn päättävä Herätkää on jo uusiutunutta Sammalta.Tukeva ripaus krautrockia, Amon Düül II:sta sekä psykedeelista folk progea. Myös Aika on alkamassa louhii yllättävänkin hapokkailta metsästysmailta – särisevä skeba raastaa kylmiä väreitä. Sulle haavan tein on outolintu kyseisten teosten välissä, sillä kiekon pehmeäreunaisin Love Records -tunnelmointi on kaunis kuin kesäinen aamunnousu ja seesteinen kuin tuulettoman aamun järven selkä.

Sammal hallitsee 70-luvun ja lämpimän vintage-soundin. Autenttista ja aitoa mutta ei tylsää kopiointia. Monipuolisuus on myös selkeä vahvuus. Albumin vinyyliversiota on myös helppo kehua. Levyn yleissoundi on kuin tehty kuunneltavaksi vinyylikiekolta. Sammal tuottaa musiikkia aikakaudelta, jolloin cd-levyn kokoinen kiekko oli single-levy. Erityishehkutus albumin kansitaiteesta. Taidetta koteihin.

J.Kaunisto

(Arvio julkaistu alunperin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Raision kirjastossa; Vanha Isäntä

vanha is

Vanha Isäntä

 

Olli Haaviston ja Timo Vakkilaisen perustama espoolainen Vanha Isäntä -yhtye oli poikkeava ilmestys folkrockia soittavana kokoonpanona voittaessaan popyhtyeiden Suomen mestaruuden vuonna 1973. Vanhan Isännän vuoden 1975 lopulla ilmestynyt esikoisalbumi Vanha Isäntä koostui irlantilaisesta ja skotlantilaisesta kansanmusiikista sekä pohjois-amerikkalaisesta bluegrass-musiikista. Levyn tuottivat Pihasoittajien Kim Kuusi ja Henrik Bergendahl sekä Vanha Isäntä.

Olli Haaviston hankittua pedal steel -kitaran Vanhan Isännän tyyli alkoi muuttua esikoislevyn jälkeen yhä enemmän countryn ja country-rockin suuntaan, jonka myötä irlantilaiset ja skotlantilaiset sävelmät jäivät kokonaan pois.

Tyylinmuutoksensa jälkeen Vanha Isäntä julkaisi kaiken kaikkiaan kolme Tommi Liuhalan tuottamaa LP:tä Fire on the Mountain (1977), III (1978) ja Rednecks, Blue Falls (1979). Vuosien varrella yhtyeen kokoonpanot vaihtuivat useasti, mutta pisimpään siinä vaikuttivat Olli Haavisto (steel-kitara, dobro, kitara, hanuri ja mandoliini), Timo Vakkilainen (laulu ja kitara), Juha Tikka (basso) ja Seppo Sillanpää (viulu, banjo, kitara ja mandoliini).

Nykyään Vanha Isäntä muistetaan erityisesti vuonna 1979 singlenä ilmestyneestä suomenkielisestä laulustaan Kuuskytluvun kauan soiva blues, joka tuli tutuksi Pekka Gronowin ja Jake Nymanin radiosarjan ”Uskomaton 60-luku” tunnuslauluna. Tarttuva laulu oli alunperin Al Stewartin säveltämä Post World War Two Blues, jonka hienosta suomennoksesta vastasi Hector.

Altti Koivisto

 

Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla tammikuun ajan esillä Vanha Isäntä -yhtyeen albumit levynkansinäyttelyn muodossa.

Vanha Isäntä - Vanha Isäntä

Vanha Isäntä – Vanha Isäntä

Vanha Isäntä - Fire On The Mountain

Vanha Isäntä – Fire On The Mountain

Vanha Isäntä - III

Vanha Isäntä – III

Vanha Isäntä - Rednecks, Blue Falls

Vanha Isäntä – Rednecks, Blue Falls

vanha is2

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio