Avainsana-arkisto: näyttelyt

Matti Koskinen: Maalauksia ja piirroksia Turun musiikkiosastolla 2.1.-31.1.2019

Matti Koskisen taidetta esillä Turun musiikkiosastolla.

Tervetuloa katsomaan!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden näyttely, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Tapahtumat, Uutiset

Turun musiikkiosastolla tapahtuu

Kuluva vuosi on ollut vilkas tapahtumavuosi Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla. Vielä on vuotta ja tapahtumia jäljellä. Myös vuoden 2019 tapahtumat alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Tästä julisteesta voit bongata musan tulevia tapahtumia sekä näyttelyitä.

Nämä kaikki tietysti ilmaiseksi.

Tervetuloa viihtymään musiikkiosastolle!

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Kuukauden näyttely, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Stage, Tapahtumat

Mary Chapin Carpenter – vahva Amerikan ääni

carpenter-jullari

MARY CHAPIN CARPENTER

 

Mary Chapin Carpenter (s. 21.2.1958) on amerikkalainen laulaja/lauluntekijä, joka on 30 vuoden aikana levyttänyt 14 albumia ja myynyt 14 miljoonaa levyä. Moninkertaisesti palkittuna artistina hän on saanut mm viisi kantrimusiikin Grammy-palkintoa, joista neljä ainutkertaisesti peräkkäisinä vuosina. Lauluntekijänä Carpenter on itse arvostanut erityisesti vuoden 2012 nimitystä Nashvillen Songwriters Hall of Fameen.

Lapsuudenkodissa kuunneltiin paljon musiikkia. Isän laajasta levykokoelmasta löytyi Fats Waller ja Billie Holiday, folkmusiikin uudesta noususta kiinnostuneelta äidiltä Woody Guthrie. Vanhemmilla sisaruksilla The Mamas & The Papas, The Beatles ja Judy Collins. Mary, tuttavallisemmin MCC, oli perheen neljäs lapsi ja peri vanhempiensa nimet; äiti oli nimeltään Mary Bowie Carpenter ja isä Chapin Carpenter jr.

Soittamisen alkeisiin nuori Mary sai äidiltään ensin viisikielisen basso ukulelen ja sitten nailonkielisen akustisen. Ja tykästyikin siihen sitten niin, että koulutoverit uhkasivat katkoa kitarasta kielet, jos hän vielä kerran soittaisi (Nuorten Sävellahjastakin 60 -70-luvun taitteessa tuttua) Leaving On A Jet Plane folk-iskelmää.. Vanhemmat erosivat, kun Mary oli kuudentoista. Se oli kokemus, johon hän palasi myöhemmin laulussa House Of Cards.

Koulun jälkeen MCC opiskeli yliopistossa kulttuurihistoriaa ja esiintyi pienillä klubeilla harrastusmielessä, kolikoita hattuun (tai tässä tapauksessa koriin) keräten. Hän harkitsi jo aikuistumista ja ”oikeisiin töihin” menoa, kun Columbia Records tarjosi levytyssopimusta. Omasta mielestään hän oli laaja-alaisemmin folk- ja jopa poplaulaja, mutta Columbia näki otollisemmat markkinat kantrin kentällä.

Sitä kautta hän tutustui uuden sukupolven tarinankertoja-lauluntekijöihin, kuten Guy Clark, Lyle Lovett ja Steve Earle, jotka yhtä kaikki laskettiin laajemman kantri-käsitteen alle kuuluviksi. Carpenter kotiutui tähän joukkoon, joiden lauluissa toistuivat amerikkalaisuuden peruskivet; sinnikkyys ja itsenäisyys, kaiho ja lämmin huumori.

 

Carpenterin kolmas albumi ’Come On Come On’ (1992) oli luonteva sekoitus folkkia, poppia ja kantrirokkia. Se oli suunnannäyttäjä sille, minkälaiseksi 2000-luvun kantri tulisi kehittymään. Tuloksena oli Carpenterin uran tähän saakka menestynein levy, jota myytiin neljä miljoonaa kappaletta ja joka poiki kantrilistoille hämmästyttävät seitsemän listahittiä.

Seuraava levy ’Stones In The Road’ (1994) oli tasapainoinen paluu pehmeämpään ilmaisuun. Kaupallisten koukkujen sijaan paino oli sanoituksissa. Levyn yleisilme oli vakava, esimerkkeinä tosipohjainen John Doe No. 24 ja kovin henkilökohtaiselta kuulostava The Last Word.

”You can have it, I don’t want it and when you’ve got it I’ll be gone/                                                                                                It won’t matter what you’re saying when the damage has all been done”

Toisaalta, levyltä löytyy myös varsin kiihkeätunnelmainen Shut Up And Kiss Me, joka toi Carpenterille uran ensimmäisen Billboardin kantrilistan kärkisijan.

2000-luvun alussa levyjen sovitukset olivat siloitellumpia, ikään kuin tavoitteena olisi ollut Adult Contemporary Radio, eli suomeksi suoraan sanottuna iskelmäradio. Toisaalta sanoitukset olivat entistä vahvempia, itseä ja yhteiskuntaa herkästi ja tarkasti analysoivia. Konservatiiviseen Nashvilleen verrattuna on MCC aina edustanut liberaalimpaa ajattelutapaa. Lyriikoiden ollessa useimmiten hienovaraisia kertomuksia, eikä suoria julistuksia, on suuren yleisön ollut helpompi ottaa omakseen nämä modernit, humanistisemmat tulkinnat.

Poikkeuksiakin teksteistä löytyy, kuten George W Bushin sotapolitiikkaa arvostellutta ja sitä kautta harvinaisen ankaraa (Shut up and sing!) kritiikkiä saanutta Dixie Chicks-trioa tukenut, tulikivenkatkuinen On With The Song (2007).

2000-luvun loppu oli Carpenterille traumaattista aikaa. Vuonna 2007 hän sairastui hengenvaaralliseen keuhkoveritulppaan ja joutui jäämään pitkälle toipumisvapaalle. Valmisteilla ollut kiertue piti peruuttaa ja mieleen iski epävarmuus tulevaisuudesta, lopputuloksena todella vakava masennustila. Kesti puoli vuotta ennen kuin uusia lauluja alkoi syntyä ja hidas tervehtyminen niiden kautta saattoi alkaa.

”I found myself between two places, Neither of them home,                                                                                       I could not recoqnize the faces, I’ve never felt so alone,                                                                                                              So alone”

’Holding Up The Sky’ (2010)

Toipumisaikana Carpenter paitsi opetteli laittamaan ruokaa, hän myös luki paljon ja uuden levyn tekstit olivatkin entistä enemmän kuin pieniä novelleja. Esimerkkinä Mrs. Hemingway, joka (enteellisesti) kertoi tarinan kirjailijan ensimmäisen vaimon näkökulmasta. Vuonna 2010 julkaistu ’Age Of Miracles’ sai hyvän vastaanoton ja nousi Billboardin folk-listan kärkisijalle.

 

Mutta huolet eivät olleet ohi. Samana vuonna Carpenterin avioliitto kariutui ja vuotta myöhemmin tytärtä taiteilijan uralla aina tukenut isä kuoli pitkällisen keuhkosairauden uuvuttamana. Kaikista näistä kokemuksista syntyi Carpenterin uran vakavin ja syvällisin levy, ’Ashes And Roses’ (2012). Tuskan ja eheytymisen ohella kantava teema on se, että kaikki nämä vastoinkäymiset; sairaus, avioero, vanhempien poismeno, ovat universaaleja, me kaikki kohtaamme niitä jossain elämämme vaiheessa. Ja tietoisuus siitä tuo lohtua.

„Had enough of sad days, Had enough of sleepless nights,                                                                                            I only need a tank of gas, Babe I’m going for a ride,                                                                                                        Cause when I’m all alone on a midnight highway,                                                                                                    There’s nothing like two hands on the wheel,                                                                                                             And the radio playing I Won’t Back Down,                                                                                                                 Baby that’s about the way I feel“

 

’The Way I Feel’ (2010)

 

Vuosi 2016: Uusi uuden sukupolven tuottaja, uusi levy ’The Things That We Are Made Of’.  Matka jatkuu..

 

Teksti; Markku Oksanen

(Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä Mary Chapin Carpenterin tuotantoa vitriininäyttelyn muodossa)

carpenter1

carpenter2

carpenter5

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Oopperaa Åbo Svenska Teaterin päänäyttämöllä

Figaron Häät-oopperasta (2013) tuttu tekijätiimi palaa jälleen W. A. Mozartin sävelten maailmaan. Tammikuun lopussa saa ensi-iltansa yksi Mozartin suosituimmista oopperoista, Taikahuilu. Esityksen tekijätiimi on kapellimestarin, ohjaajan, lavastajan, valosuunnittelijan sekä osittain myös roolituksen osalta sama kuin Figaron Häissä. Ooppera toteutetaan Åbo Svenska Teaterin, Turun filharmonisen orkesterin sekä Turun Musiikkijuhlien yhteistyönä. Rooleissa nähdään mm. Waltteri Torikka (Papageno), Karolina Andersson (Yön kuningatar) ja Sam Furness (prinssi Tamino).

Taikahuilu_näyttely

Valmistaudu oopperaelämykseen lainaamalla Taikahuilun musiikkia Turun Musiikkikirjastosta. Esille on nostettu niin CD–äänilevyjä kuin Blu-Ray- ja DVD–tallenteitakin. Lainattavissa on myös elämäkertoja Mozartista. Tervetuloa kirjastoon!

Lue lisää esityksestä Åbo Svenska Teaterin sivuilta.

Taikahuilu Vaski-verkkokirjastossa.

Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Uutiset

Turun Sanomat ja Kaupunkiuutiset huomioivat Raision kirjastossa esillä olevan Raisrock-näyttelyn

raisrock laitinen salminen(Kuvassa Eino Laitinen ja Esa Salminen. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy/Kaupunkiuutiset)

Raision kaupunginkirjaston musiikki- ja taideosastolla on esillä syys-ja lokakuun ajan raisiolaisen Esa Salmisen kokoama näyttely Raisrock 1979-85.

Vuosikymmenten ajan Raision ja myös laajemmin Turun alueen musiikkia esille tuonut Raisrock ansaitsee tulla esille  näyttelyn muodossa. Myös paikallinen media on huomioinut näyttelyn. Kaupunkiuutisten jutussa Esa Salminen toteaa näyttelyn tuovan esille ajanjakson, jolloin bänditoiminta oli vilkkaimmillaan Raisiossa. Suunnitteilla on myös Raisrock-historiikki. Lue Kaupunkiuutisten juttu täältä.

Turun Sanomien artikkelissa Esa Salminen toteaa aloitteen Raisrockin järjestämisestä tulleen silloiselta nuorisotoimen johtomieheltä, Eino Laitiselta. Tavoitteena oli tarjota maineikkaassa Pommarin treenitilassa harjoitteleville bändeille tilaisuus päästä esiintymään isommalle yleisölle. Kuulemma luvan saaminen lautakunnasta oli ’aika työn takana’.

Ensimmäinen Raisrock (vuonna 1979) houkutteli paikalle n. 600 henkeä. Enimmillään porukkaa on ollut noin 4000 silmäparia!

Esa Salminen  tuli mukaan toisen Raisrockin kohdalla ja hän on toiminut ensiapuryhmän vetäjänä siitä  lähtien.

Raisrock on aina ollut yleisölle maksuton tapahtuma. Ainoa maksettu esiintyjä oli vuonna 1983 Vaisaaren kentällä soittanut ex-Wigwam-solisti Jim Pembroke bändeineen.

Aiheesta myös Raisrockin kultaiset vuodet 1979-85 – näyttely Raision kirjastossa

 


Jätä kommentti

Kategoria(t): Näyttelyt Raisio, Uutiset

Tuntemattomat laulajat harmonioiden takana – 20 metriä tähteydestä

20 metriä tähteydestä – Turun musiikkikirjaston näyttely avattu 26.2.

20 Feet From Stardom.Taustalaulajat ovat studiomuusikoiden ohella yksi musiikin unohdetuimmista kyvyistä. Taustalaululla on tärkeä rooli lukuisissa kaikkien aikojen suosituimmista kappaleista, mutta laulajat harmonioiden takana ovat jääneet tuntemattomiksi tai ilman lopullista läpimurtoa tähteyteen. Joskus heidän nimeään ei ole edes löytynyt kansilehdistä – tai se on kirjoitettu väärin. Suuri osa taustalaulajista on mustaihoisia naisia, joiden kohtalona on ollut jääminen miesten musiikin taustalle.

Osa taustalaulajina toimivista artisteista pysyttelee myös omasta tahdostaan poissa parrasvaloista. Morgan Nevillen ohjaamassa 20 Feet From Stardom-elokuvassa (2013) kerrotaan näiden suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneiden laulajien tarina. Elokuva on voittanut lukuisia elokuva-alan palkintoja, muun muassa parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnon vuonna 2014.

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla on esillä ja lainattavana eri artistien tuotantoa, joissa esille nostettujen taustalaulajien ääntä on kuultavissa. Joiltakin artisteilta, kuten Darlene Lovelta löytyy myös omaa tuotantoa. Osa näyttelyn laulajista esiintyy 20 Feet From Stardom-dokumentissa.

20 Feet From Stardom on katsottavissa Yle Areenassa 28.2.2015 asti.

Lisa Fischer

Lisa Fischer (s. 1958) on menestynyt amerikkalainen laulaja, joka on muun muassa ollut taustalaulajana jokaisella Rolling Stonesin kiertueella vuodesta 1989 alkaen. Hän on työskennellyt Luther VandrossinTina Turnerin ja Stingin sekä lukuisten muiden artistien kanssa. Fischer julkaisi vuonna 1991 ensimmäisen ja viimeiseksi jääneen sooloalbuminsa So Intense. Albumi sisälsi hitin How Can I Ease the Pain, josta Fischer voitti parhaan naisvokalistin (R&B) Grammy-palkinnon.

Varaa Rolling Stonesin Sweet Summer Sun-livetaltiointi, jossa Fischer nousee välillä valokeilaan Mick Jaggerin rinnalle vaskikirjastot.fi-sivustolta

Merry Clayton

Merry Clayton (s. 1948) on työskennellyt taustalaulajana, sooloartististina ja näyttelijänä. Hänet tunnetaan parhaiten vainoavan kauniista laulustaan Rolling Stonesin kappaleessa Gimme Shelter. Clayton on työskennellyt myös muun muassa Ray Charlesin, Supremesin ja Joe Cockerin kanssa. 

Darlene Love

Darlene Love (s. 1941) on pitkän uransa aikana toiminut taustalaulajana, näyttelijänä ja julkaissut soololevyjä. Hän on toiminut omien sanojensa mukaan yli 200 artistin taustalaulajana. Love ei koskaan saavuttanut suurta läpimurtoa, mutta oli erittäin kysytty studiomuusikko etenkin 1960-luvulla. Vuonna 2011 hän sai viimein ansaitsemansa tunnustuksen kun hän pääsi Rock and Roll Hall of Fame-museoon.

Varaa Darlene Loven CD-kokoelma The sound of love: the very best of Darlene Love.

Táta Vega

Táta Vega (s. 1951) on monipuolinen solisti, joka on julkaissut soololevyjä (mm. Motown-levymerkille) ja laulanut taustoja muun muassa Stevie Wonderille, Chaka Khanille, Michael Jacksonille ja Andraé Crouchille.

Lorraine Crosby

Lorraine Crosby (s. 1960) on julkaissut sooloalbumeja sekä laulanut taustoja Meat Loafin levyllä Bat Out Of Hell II – Back Into Hell. Hänen tunnetuin kappaleensa on Meat Loafin kanssa laulettu I’d do anything for love (but I won’t do that), josta hän ei tosin saanut koskaan tekijänoikeuspalkkiota ja musiikkivideossa hänen tilallaan esiintyi malli Dana Patrick.

Judith Hill

Judith Hill (s. 1984) on laulanut taustoja Michael Jacksonille, Stevie Wonderille ja Elton Johnille. Hänen uransa on ollut nousujohteinen ja hänellä on tällä hetkellä tekeillä ensimmäinen sooloalbumi. Nähtäväksi jää saavuttaako Hill suurta tähteyttä urallaan. 

Irina Milan

Irina Milan (s. 1947) on suomalainen laulaja, sanoittaja ja näyttelijä. Hän on julkaissut soololevyjä sekä toiminut taustalaulajana muun muassa Euroviisuissa.

Anita Pajunen

Anita Pajunen on toiminut taustalaulajana monelle eri artistille ja hän on myös Roma-yhtyeen solisti. Hän on muun muassa laulanut taustoja lukuisissa Suomen Euroviisujoukkueen kappaleissa.

Varaa Anita Pajusen levy Neonenkeleitä.

 

Saimi Kallio

 

Lähteet:

http://twentyfeetfromstardom.com

http://darleneloveworld.com

http://www.biography.com/people/darlene-love-17170008

http://www.discogs.com/artist/83904-Merry-Clayton

http://lisafischermusic.com

http://en.wikipedia.org/wiki/Lisa_Fischer

http://www.discogs.com/artist/28630-Tata-Vega

http://lorrainecrosby.co.uk

http://www.judithhill.com

http://fi.eurovision.wikia.com/wiki/Anita_Pajunen

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Näyttelyt Turku

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pioneerit musiikin historiassa

pride2

 

Syyskuun 20. päivä järjestettävän Turku Pride-juhlan merkeissä Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla on esillä 2.9.-31.10. näyttely, jossa esitellään 1900- ja 2000- luvun merkittäviä muusikoita ja yhtyeitä, jotka ovat myös osa LGBT-liikkeen (seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen) historiaa – ja nykyisyyttä.

 

Esillä mm. Pjotr Tšaikovski, Queen, Eva Dahlgren, Judas Priest, Ma Rainey ja k.d.lang.

 

 

 

1920-luvun bluesdiivat

Vaikka 20-luvun Amerikassa homoseksuaalisuus oli  laitonta, bluesmusiikin kautta artistit pystyivät käsittelemään liberaalimpia teemoja, kuten seksuaalisuutta – mustaihoisten artistien bluesmusiikki kun oli valkoiselle valtavirtayleisölle tuntematonta. Harlemin renessanssin aikaan 20-luvun lopulla muun muassa drag-esityksiä alkoi ilmestyä yökerhoihin. Monet edelläkävijänä toimineet naispuoliset blueslaulajat käsittelivät seksuaalisuutta ja homoseksuaalisuuttaan ajan kappaleissaan. Smokkiin pukeutuva ja naisyleisölle flirttaileva Gladys Bentley oli julkisesti avoin seksuaalisesta suuntautumisestaan, kun taas Bessie Smith ja Ma Rainey vihjailivat asiasta osassa kappaleissaan. Laulajat Alberta Hunter ja Ethel Waters sen sijaan yrittivät pitää seksuaalisuutensa salassa.

 

40-luvun sotavuodet

1940-luvulla ilmapiiri muuttui konservatiivisemmaksi toisen maailmansodan seurauksena. New Yorkissa suljettiin homo- ja lesbobaareja, Natsi-Saksassa homoseksuaaleja uhkasi kuolemantuomio, keskitysleirit, kastraatio ja pakkosterilisaatiot. Jyrkkä asenne homoseksuaalisuutta kohtaa jatkui vielä 50-luvullakin. Muun muassa säveltäjä Benjamin Brittenia kuulusteltiin poliisin toimesta liittyen huhuihin hänen homoseksuaalisuudestaan.

70-luku: lgbt-liikkeen synty ja discon valtakausi

70-luvulla seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset alkoivat huomattavissa määrin ensi kertaa tulla julkisesti ulos kaapista. New Yorkissa vuonna 1969 tapahtuneet Stonewallin mellakat ovat länsimaisen lgbt-liikkeen alku. Vuonna 1970 Yhdysvalloissa järjestettiin ensimmäiset Pride-marssit. Elton John sekä Sylvester, jota nimitettiin myös discon kuningattareksi, tekivät läpimurron Yhdysvalloissa.

80-luvun syntikkapoppi

Aids-kriisi ja valtavat menetykset, joita lgbt-yhteisö koki, pakottivat yhteiskunnan tunnustamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen olemassaolon. Stigma leimasi kuitenkin pitkään liikettä. 80-luvulla homokulttuurin vaikutteet, muun muassa androgyynin tyylin suosio, alkoivat näkyä hieman avoimemmin myös musiikin parissa. Monien yhtyeiden, kuten Frankie Goes To Hollywood ja Soft Cell, musiikissa ja tyylissä näkyi epäsuoraa homoseksuaalista vihjailua. Brittiläinen Bronski Beat teki avoimesti homoseksuaalisia kappaleita ja saavutti myös listasuosiota.

2000-luku ja valtavirtaistuminen

Avoimesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien artistien tekemä musiikki on saavuttanut jalansijaa 2000-luvulla. Homoseksuaalisuudesta on pääsääntöisesti tullut entistä hyväksyttävämpää  länsimaisen populaarimusiikin kentällä. Uutta on, että useat suositut artistit kuten Adam Lambert ja Ricky Martin ovat tulleet kaapista jo uransa aktiivivaiheessa. Seksuaalisuudestaan ja sukupuolestaan avoimesti kertovia artisteja löytyy nykyään hip hopista kantriin ja kaikkea siltä väliltä.

Queer hiphop: Hip hopia on perinteisesti pidetty homofobisena ja ultramaskuliiniisena genrenä (vaikka on kyseenalaista eroaako genre tässä asiassa juurikaan rokista, kantrista ynnä muista…). 2010-luvulla lukuisat lgbt-räppärit ovat tehneet nimeä itselleen. Tunnetuimmat suurelle yleisölle ovat biseksuaalit räppärit Frank Ocean ja Azealia Banks. Nousevia kykyjä ovat muun muassa Mykki Blanco, Angel Haze, Le1f, Big Freedia, Zebra Katz ja Cakes da Killa.

Sukupuolen moninaisuus ja musiikki: Musiikkimaailmassa on aina vaikuttanut transnaisia ja –miehiä sekä muunsukupuolisia artisteja, joiden sukupuoli-identiteetti ei ole sopinut perinteisen länsimaisen dualistisen sukupuolijaottelun piiriin. 2000-luvulla sukupuolivähemmistöjen pioneereja ja esitaistelijoita musiikkimaailmassa ovat olleet mm. Against me!-yhtyeen solisti Laura Jane Grace, Antony and the Johnsons-yhtyeen solisti Antony Hegarty, Life of Agony-yhtyeen solisti Mina Caputo ja taiteilija Genesis P-Orridge.

Lähteinä käytetty muun muassa:
http://orangemagazine.co/2012/11/27/theyre-coming-out-a-history-of-gay-musicians/
http://www.rem.ufpr.br/_REM/REMv7/Brett_Wood/Brett_and_Wood.html
http://www.collectorsweekly.com/articles/singing-the-lesbian-blues-in-1920s-harlem/
http://dot429.com/articles/1645-homo-hop-is-dead-queer-hip-hop-is-the-real-deal
http://zagria.blogspot.fi/2011/11/richard-obrien-1942-playwright-actor.html#.VABT9rR7R0c
Marc Almond: Tainted Life – the autobiography. Sidgwick and Jackson,1999.

 

Saimi K.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku