Avainsana-arkisto: Vinyylilevy

Vinyylimania hehkuttaa Little River Bandia

little river bb

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Little River Band – rentoa folkrockia Australiasta

Australialainen Little River Band julkaisi erinomaisen yhtyeen nimeä kantaneen esikoisalbuminsa vuonna 1975. Melbournen Armstrongs studioilla äänitetty levy oli valtaisa arvostelu- ja myyntimenestys kotimaassaan ja herätti kiinnostusta myös Yhdysvalloissa. Syynä siihen oli varmasti se, että Little River Band muistutti tyyliltään sellaisia yhtyeitä kuin Crosby, Stills, Nash & Young sekä Eagles. Amerikkalaisten virkaveljiensä tapaan australialaisten Glenn Shorrockin (laulusolisti), Graham Goblen (kitaristi/laulaja) ja Beeb Birtlesin (kitaristi/laulaja) yhteislaulu oli upeaa kuultavaa. Kokonaisuutta täydensi soolokitaristi Rick Formosan tyylikäs kitarointi.

Little River Bandin voimavarana oli lisäksi se, että yhtyeessä oli kolme tuotteliasta säveltäjää Shorrock, Goble ja Birtles. Näin ollen levyn lauluissa on vaihtelevuutta. Amerikkalaisista aikalaisistaan yhtyeen mielestäni erotti kuitenkin ennen muuta australialainen rentous. Levyn yhdeksän laulua muodostavat nautittavan kokonaisuuden, joista singlenä menestyi It´s A Long Way There.

Muistan Little River Bandistä kirjoitetun suomalaisissa musiikkilehdissä 1970-luvun jälkipuolella, mutta minulla ei ollut tuolloin tilaisuutta tutustua heidän tuotantoonsa. Käydessäni Länsikeskuksen Kirppis-Centerissä vastaani tuli tämä yhtyeen ensimmäinen LP. Loistokuntoinen levy maksoi vaivaiset 5 euroa. Täytyypä pitää silmät auki, jos onnistuisin vielä löytämään yhtyeen läpimurroksi Yhdysvalloissa muodostuneen kolmannen LP:n ’Diamantina Coctail’ vuodelta 1977.

Altti Koivisto

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania

Raision kirjastossa:Flora Purim – Brasilian lahja jazz-musiikille

purim juliste

Flora Purim – Brasilian lahja jazz-musiikille

(Vitriinäyttely Raision kaupunginkirjastossa)

Brasilialaisen Flora Purimin (s. 1942) nousu jazzlaulajien eturiviin alkoi kosketinsoittaja Chick Corean 1970-luvun alun Return To Forever -yhtyeessä, johon kuuluivat edellämainittujen lisäksi tuolloin vielä varsin tuntematon basisti Stanley Clarke, puhaltaja Joe Farrell ja Flora Purimin aviomies rumpali Airto Moreira. Jäsenyys Chick Corean yhtyeessä merkitsi Purimille valtaisaa mahdollisuutta, sillä kokoonpanon sähköistetty lattarivaikutteinen fuusiojazz sopi täydellisesti upeaääniselle laulajattarelle. Yhtye teki kaksi unohtumatonta klassikkolevyä Return To Forever (1972) ja Light As a Feather (1973), kunnes Chick Corea hajoitti yhtyeensä kooten uuden rockvaikutteisemman Return To Forever -yhtyeen.

Flora Purim jatkoi uraansa Return To Foreverin hajottua miehensä Airto Moreiran yhtyeessä ja vieraili muun muassa Santanan levyillä, mutta ennen kaikkea hän käynnisti oman soolouransa vuonna 1973 ilmestyneellä Butterfly Dreams -albumilla, joka avasi hänelle tien kansainväliseen kuuluisuuteen. Sitä seuranneet studioalbumit Stories to Tell (1974) ja Open Your Eyes You Can Fly (1976) sekä livetaltiointi 500 Miles High – Live at Montreux (1974) loivat perustan Flora Purimin jazzia ja lattarivaikutteita yhdistävälle tyylille. Purimin ura on jatkunut aina viime vuosiin saakka niin hänen omilla levyillään kuin vierailijana muiden jazzmuusikkojen levyillä.

Altti Koivisto

purin vitriini

Return_to_Forever

Return To Forever / Return To Forever

 

purim open your eyes you can fly

Flora Purim / Open Your Eyes You Can Fly

 

Light as a Feather

Return To Forever / Light As a Feather

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Kuukauden outolintu; Bad Ass Brass Band – Töttöröö

 bad ass11

UMO Jazz Orchestra, Ismo Alanko Säätiö, J.Karjalainen & Mustat Lasit, The Balls, Nicole Willis & The Soul Investigators, Tundramatiks…kun kyseisistä kokoonpanoista tuttuja puhaltajia/muusikoita kokoontuu musisoimaan 11-miehisen Bad Ass Brass Band -nimikkeen alle, huumori ei ole ensimmäinen mieleen iskevä ajatus. Bad Ass Brass Bandin New Orleansin ja Balkanin riehakkuutta kotimaiseen melankoliaan yhdistelevä mainio ulosanti kolauttaa varpaansa huumoriin. Ainakin levyltä kuunneltuna vaikkapa Puskapissi kuulostaa turhankin suoralta Jaakko Laitinen & Väärä Raha -lainalta. Ero Töttöröö-albumin kahteen ensimmäiseen siivuun on melkeinpä ylitsepääsemätön. Tervetuloa ja Second line henkivät perinteisempää jazz-henkistä New Orleans -tunnelmaa.

Mutta, levyn edetessä huomaa kokoonpanon suuntaavan ennemminkin Tundramatiksin harrastaman psykedeelisen balkansoulin/balkan-iskelmän jalanjäljille. Tyydy siihen mitä saat lainaa 50-luvun iskelmästä. Tuhkat leijailee testailee jo jonkinlaista pelimannipunkkia – taustalta etsii vaistomaisesti Pelle Miljoonan tai Maukka Perusjätkän lauluääntä. Kokoonpanolta onnistuu myös synkkämielisempi härmä-laulelma Nuku rapussa Reiska -viisun avittamana. Hojo hojo lisää taustalle ripauksen tico-ticoa.

Bad Ass Brass Band on selkeästi tehty koettavaksi lavaolosuhteissa. Levyltä kuunneltuna kokoonpano menettää ison osan viehätyksestään. Kotikuunteluun Töttöröö on saatavilla vinyylilevyn ja cd:n sisältävänä tyylikkäänä pakettina. Vinyyliformaatti antaa kokonaisuuteen mukavasti ryhtiä ja cd on sopiva hätäiselle kuulijalle. Loppupäätelmänä levystä jää mieleen riehakas soittamisen ilo ja mukaansa tempaava puhallinsoitinten iltapäivämarssi. Jazz-sävyisempää irtiottoa voisi annostella suuremmalla kauhalla. Alleviivaavimmat huumoritekstit herättävät kuitenkin nousevaa närästystä.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Raision kirjaston levynkansinäyttelyssä reggae-klassikoita

Raision kaupunginkirjaston musiikki ja taideosaston kesäisessä levynkansinäyttelyssä esillä muutamia reggae-klassikoita.

Burning Spears - People of the world

Burning Spears – People of the world

 

Culture - Lion rock

Culture – Lion rock

 

The Gladiators - Back to roots

The Gladiators – Back to roots

 

Freddie McGregor - Love at  first sight

Freddie McGregor – Love at first sight

 

Toots & The Maytals - Funky Kingston

Toots & The Maytals – Funky Kingston

 

The Wailers - Burnin'

The Wailers – Burnin’

 

reggae

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Vinyyli-Iltamat jälleen Raision kirjaston musiikkiosastolla

Raision kirjaston musiikkiosastolla järjestetään toista kertaa Vinyyli-iltamat -nimellä  etenevä vinyylilevyjen maailmaan keskittyvä tapahtuma. Maanantaina 3.3. kello 16-19 Raision musiikkiosastolla on luvassa levymyynnin lisäksi Love Records 1966–79 -historiikin kirjoittaneen Miska Rantasen asiantuntevaa sanailua liittyen Love Recordsin vaiheisiin.

Levykauppiaista paikalla ovat Iki-Popin Joska Laine, 8raidan Fredrik Johansson ja kiertävä levykauppias Kari Prusila. Levymyynti jatkuu koko tapahtuman ajan, kello 16-19.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Tapahtumat

Svart Records jakaa rakkautta, osa 1 (Magyar, Tabula Rasa, Blues Section)

Turkulaisen Svart Recordsin vinyyliformaatissa uudelleenjulkaisemaa Love Records -tuotantoa on markkinoilla jo usean nimikkeen verran. Ensimmäisenä kauppoihin ehtivät Magyarin, Blues Sectionin ja Tabula Rasan klassikkoalbumit.

Magyar: Uusiin Maisemiin

Vuonna 1969 Varkauden seudulla perustettu Magyar erottui aikalaisistaan ainakin itse tehtyjen suomen kielellä esitettyjen viisujen sekä Jukka Itkosen runollisten tekstien ansiosta. Nuoren Voimain Liiton kilpailun ansiosta vuonna 1970 levyttämään päässyt orkesteri osoitti heti kyntensä kantaaottavan vihertietoisuuden saralla – sinkkubiisi Elävien hauta lienee Magyarin “tunnetuin” kappale. Aikansa brittirockin ja folkhenkisen fiiliksen sattumia tarjoillut Magyar ei kaihtanut luontoa sivuavia tekstejä. Progevivahteilla ja popsävyillä koristeltu Magyar avasti latua myöhemmin seuranneelle suomeksi lauletun rockin buumille – Hector oli lähempänä kuin iholla. Paikoin vokalisti Harry Gunaropulosin äänestä tulee mieleen samoihin aikoihin maata kiertänyt Kirka.

 

 

Magyar ehti julkaista yhden kokopitkän albumin. Uusiin Maisemiin -niminen kaunosieluisesti runoileva ”kadonnut” rock-klassikko ilmestyi Love Recordsin kautta vuonna 1973, Måns Groundstroem toimiessa tuottajana. Albumilta löytyy väkevän liekehtivää jazz-vivahteista progerokkia, Jethro Tull -sukuista folkhuuma ja paljon vihreillä arvoilla lastattua ilmavaa maalailua. Itkosen tekstit ovat suvereeneja runohetkiä. Mikä parasta, tekstit eivät eksy liian vaikeaselkoiseksi alitajunnan tuuletukseksi – leikkisän maanläheisellä otteella etenevä sanailu välittää tunteita.

Svart Recordsin julkaiseman vinyylipaketin toinen levy tarjoilee vielä Magyarin neljä sinkkubiisiä, myös edellämainitun Elävien hauta -kappaleen. Lisäksi mukaan on sanoitusten lisäksi tyrkätty jo cd-painoksessakin mukana ollut Jukka Itkosen asiaa tunteva historiankirjoitus.

Magyarin Uusiin Maisemiin on elävä klassikko ajalta, jolloin kotimaan kielellä laulaminen kuului vain käännösbiiseihin. Mainio kokonaisuus kestää täysipainoista tehokuuntelua armon vuonna 2013 – ja tekstien osalta osumatarkkuus on edelleen lähellä kymppiä.

 

Tabula Rasa: Tabula Rasa

Tabula Rasa oli yksi 1970-luvun alun Härmälandian tärkeimmistä progeorkestereista. Yhdessä Finnforestin kanssa Tampereen suunnalla vaikuttanut Tabula Rasa osoitti Helsingin ulkopuolellakin olevan progehenkistä elämää. Kangasalla vuonna 1972 perustettu orkesteri aloitti huipulta – pop-yhtyeiden SM-kisoista irtosi toinen sija ja jo vuoden kuluttua bändi lämppäsi jo Wigwamia. Kotimaan kielellä operoinut orkesteri viljeli selkeitä Jethro Tull -vaikutteita ja Mikko Alatalon teksteissä otettiin kantaa moneen suuntaan.

 

 

Bändin esikoisalbumi Tabula Rasa vuodelta 1975 kuuluu kotimaisen rockin klassikko-osastoon. Tabula Rasan debyyttiä äänitettiin Ruotsissa miehityksellä Heikki Silvennoinen, Asko Pekkanen, Tapio Suominen, Jarmo Sormunen ja Jukka Leppilampi. Jim Pembroke soitti levyllä pianoa. Reippaan iloluontoinen ja vapaana hengittävä albumi sai ominaisväriä vahvasta huiluosastosta. Laajalla kaarella maalailevat kappaleet tekivät oikeutta aikansa progeilmastolle ja tietynlainen kaunosieluisuus on vahvana läsnä. Myös Silvennoisen Jukka Toloselta lainaavalle kitaratyöskentelylle on annettava korkeat tyylipisteet (kuuntele vaikka Nyt maalaan elämää -kappaleen liekehtivää kitaran ja huilun vuoropuhelua) ja Leppilammen vokaalityöskentelyn hienoavaraisuus on käsinkosketeltavaa. Toisaalta juuri laulusuorituksen ailahtelevaisuus aiheuttaa albumin suurimmat miinukset.

Alatalon teksteissä on reilusti romanttishenkistä ympäripyöreyttä mutta myös purevuutta – tekstit ovat kuitenkin kokonaisuutena onnistuneesti ”korkealentoisuutta sivuavaa nuoren miehen realismia”. Svart Recordsin vinyylimuotoinen uudelleenjulkaisu tuo kyseisen klassikon jälleen perusvirtasen saataville, alkuperäisessä formaatissa. Levypussista löytyvä Kari Sipilän maalaus näytti cd-versiossa lähinnä säälittävältä – toista on vinyylipaketin mukana tuleva taidearkki. Mainio levy on saanut kiitettävän perusteellisen uusiopainoksen.

Blues Section: Blues Section

Varsinkin jälkikäteen tarkasteltuna Blues Section oli miehistöltään täysiverinen superbändi. Keväällä 1967 perustettu kokoonpano piti sisällään jo Jim Pembroken Pems-kokoonpanossa yhdessä soittaneet Hasse Wallin, Ronnie Österbergin ja Pembroken. Basistina toimi Måns Groundstroem ja saksofonistina loisti nuori Eero Koivistoinen.

 

 

Vaikka Blues Sectionin juuret olivat Bluesbreakers-tyyppisessä sinisessä musiikissa, kokoonpano intoutui usein hyvinkin kokeilevaksi jazz- improvisoinniksi. Varsinkin Wallin ja Koivistoisen tyrmäävät instrumenttikaksintaistelut säteilevät suoranaista neroutta. Pembroken sävelkynän vahvuus yhdistettynä Wallin ja Koivistoisen virtuositeettiin antoivat kokoonpanolle avaimet todellisen klassikon luomiseen. Otto Donnerin ja Atte Blomin tuottama kokopitkä albumi Blues Section ilmestyi vuonna 1967. Bändillä oli heittää tulille omia biisejä täyden levyllisen verran mikä oli tuolloin perin ainutlaatuista. Lisäksi Pembroken biisikynä oli terässä. Levy nosti Hasse Wallin ”superkitaristiksi” eikä Koivistoisenkaan maine ainakaan kokenut arvonalennusta!

Varsinkin levyn b-puolen viisuista löytyy vapaana hengittävää sooloilua vähintäänkin kiitettävästi. Carpets and bags and balls on hämmentävä free jazz -tuokio. Wallin kitaroinnista voi nauttia vaikka mainion perusbluesin Once more for the roadin avulla. Answer to life ja End of poem ovat sävellyksinä parasta a-luokkaa – täysin kansainvälistä tasoa.

Svart Recordsin vinyylimuotoisen uudelleenjulkaisun muhkealle soundille ei voi kuin jakaa lämmintä kättä. Wallin sooloskeba ja Koivistoisen foni soivat suorastaan viekottelevasti. Blues Sectionin blues/rock/proge/fuusiojazz-keitos on hämmästyttävää ja elinvoimaista, yhä tänäkin päivänä. Kansainvälisen tason taidonnäyte ja sukupolvensa kotimainen suunnannäyttäjä vuodelta 1967.

J.Kaunisto

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Vinyylimania: Widows – Fun?

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”. Tällä kertaa kyseessä ei ole divarilöytö vaan uudelleenjulkaisu.

Widows / Fun?

Kun puhutaan suomalaisista englannin kielellä operoivista ensimmäisen aallon punk-orkestereista, Widows ja Briard ovat suuria ”ikoneita”. Vaikka Pete ”Räkä” Malmin ja Andy McCoyn Briard pääsi iskemään I Really Hate Ya -huudatuksen markkinoille jo 1977, Widows ehti kokopitkän tekoon pari vuotta Briardia aikaisemmin. Poko Rekords julkaisi Fun?-nimisen härmäpunkin klassikon vuonna 1980.

Kokoonpanolla Jacky Ix, Johnny Widow, James Blockhead, T.B.Widow ja Archie Anarchy äänitetty kiekko on selkeää brittipunkin ja Ramonesin osoittaman linjan ylistyslaulua. Helsingin Kalliosta ei lähtenyt liikkeelle siistiä poikabändiä vaan kokoonpano eli täysillä punk-aatteen mukana, meno oli railakasta ja kukkoilevaa. Tosin bändin keikkailu pysähtyi levyn jälkeen laulaja Jacky Ixin vankilakomennukseen.

Mutta Fun? on aitoa ja kaunistelematonta punkkia alusta loppuun. Clash, Sex Pistols ja Sham 69 ovat hengessä mukana ja varsinkin kiekon alun Wanna be your friend, The famous five ja Stained happiness ovat silkkaa parhautta – missä porukassa ja yhteydessä tahansa!

Kiekon b-puoli säteilee raivokasta livetunnelmaa Tavastialta vuodelta 1980. Never fuck a russian girl, For the freedom, Cartoon rock – tajutonta paahtoa. Vinkiksi vaan nykynuorisolle, joiden mielestä Apulanta on tehnyt rautaisia punk-kiekkoja – tsekkaa Widows ja hämmästy… ikiklassikko ei happane. 

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania