Mahlerin kahdeksas sinfonia Kari Pohjolan mukaan

Tuhannen sinfonia

MahlerAineistoKari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Pohjolan artikkelit julkaistaan Musastossa yksi kerrallaan, yhdeksän viikon aikana. Nyt Mahler-sarja on edennyt kahdeksanteen osaan. Voit lukea aiempia arvioita täältä.

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa VIII

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 8, ”Tuhannen sinfonia”

Kuunneltu levytys: Chicago Symphony Orchestra, joht. Georg Solti; Wiener Staatsopernchor, Wiener Singverein, Wiener Sängerknaben; solisteina Heather Harper, Lucia Popp, Arleen Auger, Yvonne Minton, Helen Watts, René Kollo, John Shirley-Quirk, Martti Talvela.

Mahlereiden kaksi edellistä kesää — 1904 ja 1905 — olivat kuluneet perhe-elämän ja sävellystyön merkeissä. Seuraava kesä oli tarkoitus omistaa edellisiä enemmän perheen yhteiselle lomanvietolle, mutta äkillinen inspiraatio vei mennessään ja Gustav ryhtyi kahdeksan viikon hurmioituneeseen sävellystyöhön, jonka tuloksena syntyi kahdeksas sinfonia (orkestrointi valmistui seuraavana vuonna). Elokuussa 1906 Mahler kirjoitti ystävälleen Willem Mellenbergille uudesta sinfoniastaan: ”Se on suurinta mitä olen tähän mennessä tehnyt. …Kuvittele koko maailmankaikkeuden alkavan soida ja kaikua. Kysymyksessä eivät enää ole ihmisäänet, vaan planeetat ja auringot kiertämässä radoillaan” (kirjoittajan suomennos).

Kahdeksas sinfonia on sävelletty kahdeksalle laulusolistille, lapsikuorolle, kahdelle sekakuorolle ja orkesterille. Lisänimensä, ”tuhannen sinfonia”, se sai ensiesityksessään Münchenissä syyskuussa 1910, jossa teosta oli esittämässä 858 laulajaa ja 171 soittajaa. Sinfonian vastaanotto oli Mahlerin säveltäjäuran hienoimpia. Ensiesitys oli jo etukäteen arvioitu suureksi tapaukseksi, sillä paikalle saapui erityisesti kulttuurin silmäätekeviä (mm. Thomas Mann, Auguste Rodin, Camille Saint-Saëns, Richard Strauss, Lilli Lehmann, Siegfried Wagner). Esityksen harjoituttaminen ja johtaminen olivat kuitenkin Mahlerille lähes yli-inhimillinen tehtävä, sillä hän oli tuohon aikaan jo hyvin sairas ja avioliitto oli hajoamaisillaan.

Kahdeksannessa sinfoniassa on kaksi laajaa osaa, joista ensimmäinen perustuu vuonna 856 kuolleen saksalaismunkin – myös Mainzin arkkipiispana toimineen – Hrabanus Mauruksen pääsiäishymniin Veni Creator Spiritus. Jälkimmäinen osa on Johann Wolfgang von Goethen kirjoittaman Faustin toisen osan (ilmestyi 1832) loppukohtaus oratorioksi/oopperanäytökseksi kirjoitettuna. Sinfonia kattaa lähes tuhat vuotta eurooppalaista hengenhistoriaa. Tämän tuhannen vuoden aikana tapahtunut maallistuminen on kuultavissa myös sinfonian rakenteessa – puhtaasta kirkkomusiikista kuljetaan kohti oopperamaista musiikillista ilmaisua. Mahlerin sävellystyön aikaan, 1900-luvun alussa, tehtiin Wienin taidemaailmassa hyvinkin radikaaleja muotokokeiluja sekä taidelajien sisällä että niiden välillä; totta kai myös musiikissa!

Ensimmäinen osa 

Sinfonia alkaa lyhyellä ”Veni, creator spirituksella”, jossa esitellään nopeasti ne teemat, joita koko sinfoniassa tullaan kuulemaan. Luova henki on kutsuttu luomistyöhönsä. Kuorojen vauhdikkaan alun jälkeen musiikki tyyntyy ”Imple superna gratia” -osaan, jossa ensin solistit ja myöhemmin myös kuorot laulavat kaunista melodiaa ylitsevuotavan armon tuomasta täyttymyksestä. ”Infirma nostri corporis” tuo viulun säestyksellä sekakuoron ja naissolistit laulamaan epäilyksestä ja kärsimyksestä, mutta myös voimasta ja rohkeudesta, mikä tuokin musiikkiin rauhoittavaa lohdullisuutta ja toivoa. Osan keskellä on orkesterin soittama lyhyt tilannetta tarkkaileva välisoitto, jonka jälkeen solistit miesten johdolla palaavat alun tunnelmaan.

”Accende lumen sensibus” tuo valon ja kirkkauden myötä rakkautta ja ymmärryksen ihmisille. Kuorot laulavat iloiten ja musiikki on päämäärätietoisesti etenevää, kuin voitollinen hymni hyvän voittoon pahasta päättyneen taistelun tauottua. Sitä seuraava ”Veni, creator spiritus” soi pyhää rauhaa ja armoa korkeuksien kunniaksi solistien ja kuoron laulamana, ja osa myös päättyy fanfaariin. Koko ensimmäisen osan päättää lapsikuoron aloittama ”Gloria sit Patri Domino”, johon solistit ja muut kuorot yhtyvät. Maailma on luotu, ja koko maailmankaikkeus laulaa sen luojalle ylistystä.

Toinen osa

Toinen osa perustuu siis Goethen runonäytelmän Faust loppukohtaukseen, ja siinä ovat mukana seuraavat henkilöhahmot: Kolme kirkkoisää (Pater Ecstaticus, Pater Profundus, Pater Seraphicus), kolme syntistä naista Raamatusta (Magna Peccatrix, Mulier Samaritana, Maria Aegyptiaca), Doctor Marianus, Mater Gloriosa, Gretchen/Una Poenatentium, sekä erakoiden, enkelien ja autuaiden poikien kuorot.

Pitkä rauhallinen johdanto luo autiutta hehkuvan maiseman vuorineen ja rotkoineen, ja tähän maisemaan on näytelmässä sijoitettu pyhiä erakoita. Musiikissa vuorottelevat erakoiden elämää kuvaava rauha ja maiseman karuutta ilmaiseva musiikki voimakkaine nousuineen ja laskuineen. Kuoro liittyy mukaan ja sen laulu kuvaa maisemaa erakoiden näkökulmasta orkesterin hiljaisella, rauhaa henkivällä, säestyksellä. Tämän jälkeen Pater Ecstaticus laulaa ekstaattisen laulun iäisestä, ihmistä suuremmasta, rakkaudesta. Musiikkiin tulee seuraavaksi dramaattisia sävyjä Pater Profunduksen mukana hänen kertoessaan laulussaan omakohtaisemmin paitsi rakkaudesta, myös niistä epäilyksistä ja epäuskon hetkistä ja valaistumisen kaipuusta, joita erakonkin elämään kuuluu.

Hänelle vastaavat Faustin kuolematonta osaa (sielua?) kantavat enkeleiden ja autuaiden poikien kuorot kertoen olemassaolon siunauksellisuudesta, kun saa olla vapaa maallisen elämän taakasta. Enkeleiden taustalla soi musiikillinen ilo, johon Neitsyt Mariaa kunnioittavan liikkeen opettaja Doctor Marianus liittyy laulaen Jumalan äidistä, ja siitä armosta, jonka tämä voi suoda sortuneille. Tämän jälkeen musiikin sävy muuttuu anteeksipyytäväksi syntejään katuvien naisten kuoron anoessa armoa.

Yhteisen kuoro-osuuden jälkeen katuvat naiset kertovat vuoron perään oman tarinansa musiikin säestäessä heitä hellästi ja ymmärtävästi. Seuraavaksi esiin astuu Faustin entinen rakastettu Gretchen, nyt katuvana naisena Una Poenitentium, ja hänet musiikki hyväksyvästi valaisee hänen pyytäessä itselleen ja entiselle rakastetulleen, Faustille, armoa. Mater gloriosa, Jumalan äiti, armahtaa rakastavaiset. Tämän jälkeen seuraa Doctor Marianuksen kehotus kaikille katuvaisille pyrkiä kohti pyhyyttä; musiikki soi ylevyyttä, taivaallista korkeutta ja Mahlerin adagioille ominaista haikeaa kauneutta.

Chorus Mysticus päättää sinfonian seuraavin sanoin (Otto Mannisen suomennos): Vain varjo häilyvä / on kaikki mainen; / tääll’ elo säilyvä, / täys vajavainen; / näe näit’ ei lihanne, / ei mahda maa; / nais-iki-ihanne / meit’ opastaa.

Kahdeksas sinfonia on tulkinnallisesti mielenkiintoinen kokonaisuus. Ensimmäisen osan aito(?) hengellisyys vaihtuu toisessa osassa kaunokirjalliseen mystiikkaan. Siinä missä ensimmäinen osa laulaa kristillistä ylistystä maailmankaikkeuden luojalle, on toinen osa ihmisen omaa kuvitelmaa samasta aihepiiristä. Faust myi sielunsa saatanalle oman etunsa nimissä; pohtiiko Mahler maallistuneen ihmiskunnan tehneen samoin? Vai onko kysymyksessä kuvaus maailman luomisesta ja sen toteamisesta, että luomisen jälkeen kaikki on ihmisen uskon varassa? Totuus jääköön kunkin kuulijan kuultavaksi tästä hämmentävän upeasta taideteoksesta.

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

MahleraAtikkelikuva

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s