Avainsana-arkisto: Hanoi Rocks

Mitä minä luen. Nalle Österman

Nalle Österman.

Nalle Österman.

Oletko koskaan miettinyt mitä varsinaissuomalaiset musiikki-ihmiset lukevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua muusiikkivaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun Pääkirjaston Rotundassa. Esillä on myös artistin omaa musiikkia. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Rotunda sijaitsee vanhan kirjastotalon ensimmäisessä kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on pari vuotta sitten turkulaistunut Nalle Österman.

1. Kuvaile itseäsi muusikkona / musiikkielämän toimijana.

Musiikkielämän toimijana olen kuulemma ristiriitainen, mielipiteitä herättävä, vihattu ja rakastettu, ylistetty ja haukuttu, impulsiivinen, intensiivinen, röyhkeä, ärsyttävä sekä haastavakin ihminen, joka on hyvinkin kaukana sellaisesta salonkikelpoisesta ja korrektista teflonpintaisesta naminami-vaikuttajasta, joita on tapana palkita erilaisissa gaalatilaisuuksissa tässä maassa.

Synnyin Helsingissä 20. kesäkuuta 1973, mutta Turkuun päädyin 1. syyskuuta 2011, kun rakas vaimoni pääsi opiskelemaan suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta Turun yliopistoon. Huhtikuusta 2013 lähtien olen pitänyt viikoittaista musiikkipalstaa Turkulainen -lehdessä (http://www.turkulainen.fi), jossa olen esitellyt ajankohtaisen artistivieraan sekä tarjonnut alueen monipuolisimman keikkakalenterin.

13-vuotiaana aloin paukuttaa rumpuja säännöllisemmin ja 15-vuotiaana kirjoitin ensimmäiset musajuttuni Rumbaan. Siitä käynnistyi matka, joka on soittajana vienyt minut erilaisiin seikkailuihin ympäri Eurooppaa sekä vapaana toimittajana Rumban ja Turkulaisen lisäksi myös Soundiin, Suosikkiin, Hufvudstadsbladetiin, Hymyyn, Rytmiin, Ylen verkkosivuille, Tuhmaan (RIP), Johnny Knigaan (RIP), Suomi Finland Perkeleeseen (RIP) sekä Like Kustannuksen kirjailijaksi. Soittohommista olen nyttemmin eläkkeellä.

Rocktoimittajan päiväkirja -blogini (http://nalleosterman.blogspot.com) on puolestaan ollut oma leikkikenttäni ja henkireikäni käsitellä rohkeasti ja ennakkoluulottomasti erilaisia aiheita etupäässä musiikkibisneksestä ja kulissien takaa. Ilmeisen menestyksekkäästi, sillä esimerkiksi viimeisin blogikirjoitukseni MTV Push -tapahtumasta on luettu jo yli 37 000 kertaa ja sitä ovat referoineet muun muassa Ilta-Sanomat, Ylen verkkosivut ja Rumba. Aika näyttää mitä seuraavaksi.

2. Miten lukuharrastus on vaikuttanut työhösi musiikin parissa?

Omat kirjalliset harrastukset ovat yhdistyneet vahvasti työhöni musiikkitoimittajana, eli elämäkertoihin ja musiikkikirjallisuuteen. Tällaisista teoksista löytyy lukemattomia esimerkkejä kirjahyllystäni. Kirjojen lisäksi olen myös kuluttanut vuosikymmenten varrella ahkerasti musiikkilehtiä, minkä seurauksena musiikkilehtien hiipuva nykytilanne huolestuttaa ja surettaa minua suunnattomasti. Parhaat markkinoilla olevat musiikilehdet ovat tällä hetkellä ruotsalaiset Sweden Rock Magazine sekä Close-Up.

3. Esittele lempikirjasi/ -kirjailijasi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempigenresi (esimerkiksi dekkarit tai romantiikka).

Koska luen usein ja paljon musiikkielämäkertoja ja historiikkeja harrastusmielessä omaksi ilokseni sekä työni johdosta, ovat erilaiset elämäkerrat tulleet varmaankin tutuiksi läheisimmin. Näkeehän sen varmasti myös kirjahyllystäni. Sieltä löytyy myös Alvin Gibbsin kirjoittama Neighbourhood Threat: On Tour with Iggy Pop, jonka olen valinnut esiteltäväksi tässä juttusarjassa.

Bongasin tämän vuonna 1995 julkaistun teoksen syksyllä 1997 Lontoon keskustassa sijainneesta Virgin Megastoresta (RIP). Kyseessä oli hyllyn ainoa kappale, joka oli jo hieman rispaantunut ja kärsinyt. Koska teos kiinnosti, päätin kysäistä kassalla hieman alennusta 15 puntaa maksaneesta opuksesta. Silmälasipäinen myyjä katsoi minua ja näytti kädellään viittä sormea ilmaan.

– Hyvä on, ajattelin, saan viisi puntaa alennusta.

Kun sain vaihtorahat takaisin havaitsin, että myyjä oli myynyt kirjan viidellä punnalla. Tämän jälkeen etsiydyin hiljaiseen pubiin, missä ahmaisin tämän teoksen sisuksiini noin parissa tunnissa, vain muutama pintti kyytipoikana.

Alvin Gibbs kirjoittaa lennokkaasti muistoistaan Iggy Popin kiertuebändin basistina kesästä 1988 kevääseen 1989. Teos imaisee välittömästi mukaansa, vaikka Iggy Popista ja rockista ei niin välittäisikään. Suomalaisittain mielenkiintoisinta antia oman Andy McCoymme seikkailut ja sekoilut Iggy Popin kiertuekitaristina. Itse asiassa Neighbourhood Threat kertoo vähintään yhtä paljon Andystä kuin Iggystä, ellei jopa enemmän.

Musaston valikoimista löytyvä Neighbourhood Threat on uudempi ja kompaktimpi painos omasta laitoksestani. Omien empiiristen havaintojeni perusteella lennokkuutta on hieman karsittu kielellisesti oikeamman ilmaisun tieltä, mikä tekee uusintapainoksesta hieman pliisumman. Kun alkuperäispainoksen epilogissa voidaan lukea toivonkipinää Gibbsin suhtautumisessa McCoyhyn, on toivo sammunut uusintapainoksessa.

Mutta kaikkihan me tiedämme, mitä tämän jälkeen tapahtui: Andy McCoy nousi jälleen tuhkista feenikslinnun tavoin perustamaan Hanoi Rocksia yhdessä Michael Monroen kanssa, jonka nimissä syntyi lukemattomia hienoja lauluja. Andy McCoyn seuraavaa paluuta odotellessa Neighbourhood Threat antaa rock’n roll -kertomusten ystäville lukemattomia herkullisia anekdootteja ja tarinoita.

4. Käytätkö kirjastoa?

Ehdottomasti. Turun kirjaston monipuolinen valikoima on suurta kunnioitusta ja arvostusta herättävä. Pienistä yksityiskohdista huomaa, että valikoiman takaa löytyy ammattitaitoista osaamista ja moniulotteista ymmärrystä kulttuurikentän eri osa-alueille. Jo yleissivistyksen nimissä  on tärkeää turvata mahdollisimman laajat kirjastopalvelut veloituksetta kaikelle kansalle. Esimerkiksi Turun pääkirjastossa asioidessa näkee, kuinka hyvin turkulaiset ovat ottaneet koko kirjaston toiseksi olohuoneekseen – kenties juuri sen laajan ja monipuolisen tarjonnan vuoksi.

5. Jos olisit kirja, niin mikä kirja olisit?

Varmaankin Evil Dead: The Book of the Dead.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä luen, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Jessica Ekmanin Hanoi Rocks-näyttely Turun musiikkikirjastossa 16.8. asti

Turun musiikkikirjastossa on koko kesän esillä kesätyöntekijämme Jessica Ekmanin tekemä näyttely Hanoi Rocksista.  Näyttely avattiin 29.6. ja avajaispäivänä Jessica piti musiikkiosastolla myös keikan. Hän lauloi mm. Hanoi Rocksia ja Popedaa. Jessican lisäksi lavalla nähtiin myös Antti ja Smuge.

Jessica keikalla Turun musiikkikirjastossa 29.6.2012

Jätä kommentti

Kategoria(t): Näyttelyt Turku, Tapahtumat

Ari Väntänen: Musiikkiaarteita maakunnasta, osa 6

Ari Väntänen

Michael Monroe (vas.) ja Ari Väntänen. Valokuva: Johanna Fagerholm.

Michael Monroe (vas.) ja Ari Väntänen. Valokuva: Johanna Fagerholm.

Ari Väntäsen toinen kirja Michael Monroe (Like) ilmestyi kauppoihin 26. lokakuuta 2011, parahiksi Helsingin kirjamessuille. Väntäsen uusi teos kertoo turkulaistuneesta rocktähdestä Michael Monroesta – kansainvälisen sooloartistin, muusikon, bandleaderin, oman tien kulkijan polveilevasta elämästä ja urasta.

Elämäkerta avaa ensi kertaa laajasti Michaelin elämää ja kiihkeitä seikkailuja musiikin ihmeellisessä maailmassa. Michael Monroe ei ole jatkoa Väntäsen vuonna 2009 ilmestyneelle teokselle Hanoi Rocks – All Those Wasted Years (Like), vaan itsenäinen elämäkerta. Toki Hanoi Rocks käydään läpi, mutta lyhyesti.

Väntäsen debyyttikirja Hanoi Rocks – All Those Wasted Years ilmestyi vuonna 2009. Jäntevästi kirjoitettu tarina suomalaisesta rockyhtyeestä matkalla suureen kuuluisuuteen oli arvostelu- ja myyntimenestys. Kirjassa kerrotaan Hanoi Rocksin tarina 1980-luvun puoliväliin asti. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin bändi ei enää voinut olla olemassa.

***

Väntäsen molemmat kirjat ovat suomalaisen historiikki- ja elämäkertakirjallisuuden ehdotonta kärkeä. Elämäkerturi osaa kehitellä tapahtumista, kommenteista, haastatteluista ja kaikesta historian havinasta vilpitöntä ja toimivaa tarinaa. Väntänen hallitsee tyylinsä ja aineistonsa. Kirjoissa on kiihkeyttä, intohimoa ja huumoria –  toisaalta asiallisuutta ja täyttä asiaa.

Ari Väntänen: Michael Monroe (Like, 2011)Musasto julkaisee Ari Väntäsen haastattelun samalla kun aiheesta avataan vitriininäyttely Turun Musiikkikirjastossa. Näyttelyssä on esillä Väntäsen molemmat kirjat, arvosteluita sekä Michaelin ja Hanoi Rocksin levyjä. Näyttely on esillä kahden kuukauden ajan 2.1.2012. saakka. Musiikkikirjaston levynkansinäyttelyssä on esillä Hanoi Rocksin LP-levyjä 7.12. saakka.

Ari Väntänen (s. 1974) on kirjailija, toimituspäällikkö ja muusikko. Michael Monroe ja Hanoi Rocks ovat suomalaisia rocklegendoja.

Kirjailija Ari Väntänen on juttu- ja näyttelysarjan Musiikkiaarteita maakunnasta kuudes osa.

***

Ari Väntänen puhuu Musastolle:

Onnittelut uuden kirjan johdosta! Miltä nyt tuntuu?

– Kiitos. Ei tämä nyt pahalta tunnu.

Mitä olet tehnyt ennen vuonna 2009 alkanutta kirjailijauraasi?

– Kerronko kaiken? Synnyin ja sain lahjaksi ukulelen, jota luulin kitaraksi. Leikin intiaania, opin lukemaan, näin E.T:n elokuvissa ja innostuin äänilevyistä. Vinguin itselleni sähkökitaran, sain elämäni ainoan kympin englannissa ja olin töissä divarissa, josta ostin saamallani palkalla levyjä. Kävin lukion, mietin kirjoittamista ammattina ja matkustelin. Tapasin puolisoni, päädyin Turkuun ja olin työtön kunnes pääsin opiskelemaan. Soitin bändeissä, kirjoitin rocklehtiin ja valmistuin yliopistosta. Pääsin sattumalta tutkijaksi ja tein siinä sivussa rocktoimittajan hommia. Sitten olin taas työtön, kirjoitin kirjaa ja sain Suesta toimituspäällikön viran. Olen siis rokkitoimittaja, joka on kirjoittanut kaksi kirjaa, en päätoiminen kirjailija.

Missä vaiheessa musiikki tuli elämääsi?

– Löysin lapsena serkkuni Johnny Cashin Live in San Quentin -kasetin ja jonkun Elviksen kasetin, jossa oli ainakin Blue Moon of Kentucky ja Yellow Rose of Texas. Tykkäsin kuunnella niitä ja leikkiä Elvistä ukulelen kanssa (Cash kuulosti jo silloin siltä, ettei sen kanssa ollut leikkiminen). Ensimmäinen oma kasetti oli Disco 1984. Kannessa oli neito leopardiuikkarissa ja nauhalla ainakin Queenia, Michael Jacksonia ja Totoa. Kova kolahdus oli Kissin Animalize-albumin tv-mainos. Sain sen kasetin, jonka kannessa luki ”Tv:stä tuttu!” Sitä myötä rockmusiikki ja popkulttuuri tulivat tutuksi ja rakkaaksi. Eikä into tunnu hiipuvan.

Olet rocklehti Suen toimituspäällikkö. Millaista työsi toimituksessa on?

– Enimmäkseen juttujen kirjoittamista ja sisällön toimittamista lehteen ja nettiin. Työajat ovat vapaat, minkä ansiosta olen pystynyt kirjoittamaan nämä kirjat. Ei minulla olisi ollut voimia niiden tekemiseen, jos olisin istunut yhdeksästä viiteen jossain toimistossa. Työni Suessa yhdistää kaksi asiaa, joista nautin eniten; musiikin ja kirjoittamisen. Eli pidän työstäni kovasti.

Miten löysit Hanoi Rocksin? 

– Löysin bändin Suosikin julisteesta vuonna 1984 ja paljon myöhemmin vinyylilevyiltä.

Ensimmäinen kirjasi Hanoi Rocks – All Those Wasted Years julkaistiin vuonna 2009. Mistä kirja sai alkunsa?

Kirjoja ja levyjä Turun Musakirjaston vitriinissä 1.12. saakka.– Siitä, että ihmettelin, miksei tuosta hiukeasta rock’n’roll-seikkailusta ole kirjoitettu kunnollista kirjaa. Päätin tehdä sen itse. Työstin käsikirjoitusta muutaman vuoden ja annoin sen sitten Michael Monroen luettavaksi. Hän piti tekstistäni, samoin kustantaja Like. Kirja ilmestyi samalla viikolla, jolla Hanoi Rocks soitti kahdeksan jäähyväiskeikkaa kuudessa päivässä Helsingin Tavastialla.

Uusi teos ilmestyy vain kaksi vuotta Hanoi-kirjan jälkeen. Milloin teit päätöksen Monroen elämäkerrallisen kirjoittamisesta? Oliko kirjoittaminen erilaista?

– Muistan sen verran, että kättelimme uuden kirjan tekemisestä, kun olin käymässä Michaelin luona kesällä 2009. Monroe-kirja syntyi kiivaammalla tahdilla kuin Hanoi-kirja, jota työstin yksikseni vuosia ennen kuin kehtasin näyttää käsikirjoitusta kenellekään. Monroe-kirja oli intensiivinen projekti.

Millaista työtä kirjoittaminen on? Miten keräät aineistoa?

– Aineistoa on monenlaista, ja sitä voi kerätä ja käyttää monin tavoin. Molempia kirjoja tehdessäni kävin plaraamassa kokoelmia myös teillä siellä musiikkikirjastossa. Käytän aineistona kaikkea olennaiselta tuntuvaa – artikkeleja, videoita, levyjä, radio-ohjelmia, tv-ohjelmia, tiedotteita, kirjoja… Teen myös itse paljon haastatteluja ja ammennan tuokiokuvia omista kokemuksistani ja havainnoistani. Se on aikaa vievää ja mukaansa tempaavaa työtä. Aineistosta pitää hahmotella ehjä tarina, joka ottaa lukijan mukaansa.

Miten yhteistyö kustantajan kanssa toimii?

– Mahtavasti. Hanoi Rocks -kirjan jälkeen halu jatkaa yhteistyötä taisi olla yhteinen. Päättelen tämän siitä, että kun kysyin Likeltä, haluaako se julkaista Michael Monroen elämäkerran, vastaus oli: ”Ai, että halutaanko?” Kummankin kirjan viimeistelyssä ja ulkoasun suunnittelussa olivat mukana kustannustoimittaja Kristiina Sarasti ja graafikko Tex Hänninen, jotka tekivät mitä loistavinta työtä. Kun olin saanut tekstin valmiiksi, kirjat saivat lopullisen muotonsa minun, Michaelin, Kristiinan ja Texin tiiviissä myllytyksessä.

Miten paljon teit yhteistyötä Michaelin kanssa?

– Paljon. Michael Monroe on tehnyt kaikkensa sen eteen, että hänen elämäkertakirjastaan tulisi paras mahdollinen. Hänellä on hämmentävän hyvä muisti ja valtavat kokoelmat kaikenlaista jännää ja hyödyllistä memorabiliaa, kuten valokuvia, lehtileikkeitä, videoita, levyjä ja sen sellaista. Michael omistautuu täysin kaikelle mitä tekee. Myös tälle kirjalle.

Millaista kirjailijan saama julkisuus on?

– Kirjoissani kerrotaan muusikoista, jotka ovat edelleen aktiivisia, tunnettuja, luovia ja voimissaan. Lukijaa kiinnostaa vain ja ainoastaan bändi ja artisti. Siksi kirjojeni julkisuus ja promoaminen on enimmäkseen niiden päähenkilöiden kontolla, mikä on minusta lähinnä helpottavaa. Myymispuolen taas hallitsee kustantaja. Mutta jos joku haluaa kysyä jotain kirjoittamisesta, vastaan kyllä mielelläni.

Millainen on kirjailijaunelmasi?

– Kirjan kirjoittaminen oli aikoinaan unelma. Koska Hanoi Rocks – All Those Wasted Years- ja Michael Monroe -kirjat tuli tehtyä aivan perätysten, tämä toisen kirjan julkaisu tuntuu aikamoiselta täyttymykseltä. Suurimman onnistumisen elämyksen koen silloin, kun saan kirjoitettua pätkän tekstiä, joka herää eloon mielessäni ja jonka rivien välissä tuntuu lukevan jotakin tärkeää.

Käännetäänkö teoksiasi englanniksi?

– Toivottavasti joskus.

Teetkö jo seuraavaa kirjaa?

– En!

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Haastattelut, Musasto suosittelee, Musiikkiaarteita maakunnasta, Näyttelyt Turku

Hanoi Rocksin levynkansia esillä Turun Musakirjastossa

Hanoi Rocksin 1980-luvulla ilmestyneiden albumien konstailematon kansitaide tuo esille rockyhtyeen karisman ja

Hanoi Rocks: Back To Mystery City ja "All Those Wasted Years".....

Hanoi Rocks: Back To Mystery City ja "All Those Wasted Years".....

pettämättömän tyylitajun. Nuoren yhtyeen poseeraukset, frisyyrit ja meikit ovat kohdallaan. Hanoi Rocksin levynkansia kuvasi ja suunnitteli ansiokkaimmin Kari Riipinen. Hän sai bändistä esille olennaisen.

Valikoima Hanoi Rocksin levynkansia on neljäs osa LP-levyjen näyttelysarjaa Turun Musiikkikirjastossa. Viisi levyä ovat esillä musiikin neuvonnan luona.

Hanoi Rocks: Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks ja Oriental Beat.

Hanoi Rocks: Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks ja Oriental Beat.

Mukana näyttelyssä 31.10. alkaen:

°Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks. 1981.

 ° Self Destruction Blues. 1982.

 °Oriental Beat. 1982.

 °Back To Mystery City. 1983.

 °”All Those Wasted Years”….. 1984.

Tuomas Pelttari & Henri Suhonen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Näyttelyt Turku

Vince Neil

Tatuointeja ja tequilaa

Tatuointeja ja tequilaa

Vince Neil: Tatuointeja ja tequilaa

Mötley Crüe -yhtyeen solisti Vince Neil on vihdoin päästetty irti! Monien mielestä mies jäi Törkytehdas-kirjassa turhan taka-alalle, mutta ei enää huolta, Tatuointeja ja tequilaa -teoksessa äänessä on ainoastaan Vince Neil itse.

Vince Neilin 30 vuoteen rocktähtenä mahtuu enemmän seksiä, huumeita ja rock’n’rollia kuin mistä tavalliset kuolevaiset uskaltavat haaveillakaan. Mike Sagerin avustuksella kirjoittamassaan muistelmateoksessa Neil kertoo rehellisesti niin ylä- kuin alamäistäänkin. Mötley Crüen huikeasta menestyksestä, katkerista potkuista yhtyeen suosion huipulla, naisseikkailuista, alkoholi- ja huumeongelmistaan, sekä tietysti Skylar-tyttärensä traagisesta kuolemasta ja vähintään yhtä traagisesta auto-onnettomuudesta, jossa henkensä menetti Hanoi Rocks -rumpali Razzle.

Vasta syyskuussa alkukielelläkin ilmestynyt kohuelämäkerta on saatu suomennettua siis aivan tuoreeltaan.

Jyrki Mäkelä

Teos on varattavissa Vaski-verkkokirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerrat suomeksi, Uutta ja retroa