Avainsana-arkisto: indie

Tuleva klassikko: Dub Thompson – 9 Songs

dub thompson

Kaksi 19-vuotiasta jannua Los Angelesista tekevät omaehtoisen indiepommin, joka saa median haukkomaan henkeä – Dub Thompson on Matt Pulos ja Evan Laffer ja onneksi kaksikon musiikkimaku riitelee sopivasti keskenään. Nimittäin kun toinen (Laffer) hehkuttaa Scott Walkeria, löytyy Pulosin suosikkilistalta Jesus Lizard ja Sunn O))). Kaksikon säröinen ja lo-fi -henkinen, protopunkkia sekä garagea ja indierohinaa säteilevä 9 Songs on kieltämättä virkistävä tapaus. Bändin suhteen muistetan heittää vertailuun Can, Big Black, Pere Ubu mutta etenkin pöydälle pitää nostaa häröilytaide/post punk -nimi This Heat sekä Tame Impala.

Mutta, kaksikon ennakkoluuloton musiikillinen symbioosi lainaa suunnasta jos toisesta. Kokonaisuus on palapelia ja viisujen osista voi poimia viitteitä moneen suuntaan. Dub Thompson on kuin Suicide – varsinkin asenteensa johdosta. Kiekon avaava Hayward tekee särisevää ja post punkilta tuoksuvaa kunniaa This Heatin suuntaan. Kiekon flirttailevin viisu, This time, on kuin Portishead veivaamassa electro dubbia – tai Suicide dubin pauloissa – tai kuten eräässä arviossa todettiin, Black Dice ja Bonobo yhdessä peiton alla. Hämmennys ei lopu tähän, Epicondyles tyrkyttää tyylikästä lo -fi -indietä ja funkimpi Dograces potkii kuin LCD Soundsystemin miksaama alkuaikojen Red Hot Chili Peppers.

Kiekon koruttomin “autotalligarage” Mono tyydyttää vanhojen Sonic Youth -fanien märkiä päiväunia. Kiekon nimibiisi on säröinen instrumentaalihäröily kun taas Ash wednesday henkii Liarsin mieleen tuovaa huolimatonta puoliakustista indietä. Pterodactyls muistuttaa jälleen garagen ja protopunkin parhaudesta Jesus Lizardilla vahvistettuna.

Dub Thompson ei tee mitään uutta tai mullistavaa mutta kokoonpanon musiikillinen kierrätyskeskus suoltaa omalaatuisen säkenöivää ja innostunutta – paikoin melkeinpä anarkistista jälkea. Kuin Suicide aikoinaan albumillaan “Suicide”. Tottahan Suiciden debyytti on yksi ylittämättömistä merkkipaaluista mutta Dub Thompsonin tyyppien henkilökohtaiset kemiat tuntuvat poreilevan vastaavalla törmäysvoimalla. Ei olisi suuri ihme jos debyytti jää Dub Thompsonin viimeiseksi albumiksi.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Viikon levy – Josh Rouse: Nashville

Kuva

Oskoshissa, Nebraskassa vuonna 1972 syntynyt Josh Rouse asettui 1990-luvun puolivälissä asumaan Nashville, Tennesseehen aikomuksenaan luoda muusikon uraa siellä.  Rykodiscin alamerkki Slow River Records kiinnostui Rousesta ja julkaisikin 1998 miehen debyyttilevyn Dressed Up Like Nebraska. Debyytti ja sitä seuranneet kaksi albumia Home (2000) ja Under Cold Blue Stars (2002) olivat vaatimattomia menestyksiä ja taiteellisestikin vasta lupauksia jostain tulevasta.

Rykodisc kuitenkin luotti Joshiin ja miehen neljäs albumi 1972 ilmestyikin jo emomerkin kautta. Muutenkin levy oli valtava harppaus edellisten albumien kotikutoisuudesta. Laulunkirjoittaminen nousi uudelle tasolle ja soulin ja kevytpopin ilmaisuin toteutetut kappaleet tekivät 1972:sta yhden vuotensa ehdottomista kärkijulkaisuista. Mutta parempaa oli vielä tulossa.

22.2.2005 julkaistu Nashville on hämmentävän lähellä täydellistä albumia. Tuottaja Brad Jonesin avustuksella purkitettu levy sisältää ainoastaan loistavia tai vielä parempia kappaleita. Aseella uhaten kymmenestä laulusta ainoastaan Why Won’t You Tell Me What saatetaan pudottaa kouluarvosanoin yhdeksikköön.

Kaikki Rousen jo viimeistään edellisellä albumilla vihjaamat vahvuudet ovat puhjenneet Nashvillellä kirkkaaseen kukintoon. Tyylillisesti albumin laulut naittavat soulia, seitsemänkymmenlukuista softrockia, barokkipoppia ja modernia Smiths-vaikutteista popmusiikkia hämmentävän tuoreella ja taidokkaalla tavalla. Tuottaja Jones nostaa Rousen hienot laulut uudelle tasolle nerokkailla tuotanto-, soundi- ja sovitusideoillaan. Ja mitkä laulut! Täydelliset popbiisit It’s the Nighttime, Streetlights ja Carolina, vahvasti The Smithsiltä lainaava Winter in the Hamptons, haikeat Saturday ja Sad Eyes ja tietysti kirkkaimpana helmenä maailman surullisimpiin ja huikeimpiin erolauluihin kuuluva My Love Has Gone.

Tämä kaikki oli tietysti liian hyvää kestääkseen. Nashvillen seuraaja Subtitulo oli vielä puoliksi täydellinen, puoliksi melko yhdentekevä albumi, mutta sen jälkeen on ollut laihempaa. Viimevuotinen The Happiness Waltz yhdisti pitkän tauon jälkeen Rousen ja tuottaja Brad Jonesin, mutta muutamasta loistavasta valopilkusta huolimatta tuoreintakin albumia vaivasi kappalemateriaalin valjuus.

Henkilökohtaisella tasolla Nashville on minulle uskomattoman tärkeä levy. Se on vienyt läpi vaikeiden hetkien, mutta toisaalta myös toiminut soundtrackina uusille valoisemmille ajoille. Ikimuistoisena talvena 2005-2006 Nashville nousi kertarysäyksellä yhdeksi kautta aikojen varmasti eniten kuunnelluksi albumiksi kokoelmassani.

Musiikilla on parantava vaikutus.

Varaa levy

Jyrki Mäkelä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy – The National: Trouble Will Find Me

The_National_-_Trouble_Will_Find_Me

God loves everybody, don’t remind me.

The National on yhtye, jonka kappaleet tunnistaa yleensä nopeasti, kun istuu vaikka illalla ravintolassa ja jokin Nationalin kappaleista lähtee soimaan, niin heti tunnelma hieman muuttuu. Ihmiset rauhoittuvat ja ryhtyvät kuuntelemaan – “onko tämä?” “National?” “Mikä tämä kappale olikaan?” jne. Tätä korostaa vielä se, että National ei ole koskaan ollut varsinainen hittibändi, vaan melkein minkä tahansa kappaleen heidän levyiltään voi panna soimaan ja levyä kuunnellut voi herkistyä siihen tunnelmaan, minkä kappale hänessä herättää.

Nationalin kuudes studioalbumi Trouble Will Find Me jatkaa Nationalin hyväksi havaitulla tiellä. Laulaja Matt Berninger laulaa (vaikka oikeammin hänen tulkintansa on jossain hyräilyn ja mutinan välimaastossa) upeita ja monitulkintaisia sanoituksia kun muu yhtye (Devendorffin ja Dessnerin veljesparit) luovat jykevän taustan monimutkaisine komppeineen ja polveilevine kitarakuvioineen. Musiikki ei ensikuulemalla edes ole ehkä vaikuttavinta mahdollista, mutta useammilla toistoilla alkaa huomata tiettyjen kappaleiden vetovoiman ja musiikin alkuun ehkä yksitoikkoisenkin olemuksen takaa löytyvän syvemmän luonteen, kuin pohjavirtaukset jotka hiljalleen rikkovat tyynen veden pintaa.

Kuten aiemmillakin The Nationalin levyillä Trouble Will find Me:lläkin on Matt Berningerin sanoitukset keskeisessä osassa; yhtenä esimerkkinä levyn loppupuolen kappale Pink Rabbits, jossa kuvaillaan parisuhteen jälkeistä tyhjyyttä ja hienosti rikotuin kielikuvin kuvataan miten kertomuksen henkilö miettii, miettiikö mennyt mielitettynsä häntä: “Am I the one you think about when you’re sitting in your faintin’ chair drinking pink rabbits?” Sanoituksellisesti on ovelaa, että ei ole olemassa faintin’ chair-tuolia mutta on fainting couch, samoin pink rabbit ei ole drinkki, mutta pink bunny on. Eli sanoitusten virheellisyys luo onnistuneesti kuvaa päähenkilöstä, joka on hiljallee romahtamassa.

“You didn’t see me I was falling apart
I was a television version of a person with a broken heart”

Muita hienoja hetkiä ovat mm. hauras Fireproof ja menevämmät Don’t swallow the cap ja Graceless, joistä jälkimmäisimmässä koetaan ehkä selkeimmin tuskaa siitä kuinka asiat eivät vain ole menneet niin kuin toivoisi, mm. sosiaalisesta kömpelyydestä johtuen.

Is there a powder to erase this?
Is it dissolvable and tasteless?
You can’t imagine how I hate this

Graceless

I’m trying, but I’m graceless
Don’t have the sunny side to face this

Varaa levy

Antti Impivaara

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: MGMT – Oracular Spectacular

Vuoden 2007 lopulla digitaalisesti ja vuoden 2008 alussa fyysisessä muodossa julkaistu MGMT-yhtyeen debyyttilevy oli välitön hitti ns. vaihtoehtomusiikin kuuntelijoiden piireissä. Suosio tosin laajeni nopeasti myös valtavirran puolelle. Tätä ei voi kovin paljoa ihmetellä levyn alkupuolen hittiputkea kuunnellessaan. Reseptinä on hilpeän tarttuvia synamelodioita ja erittäin tanssittavaa fiilistä kiedottuna psykedeelisempään meininkiin. Painotukset tietysti vaihtelevat kappaleiden välillä paljonkin, esimerkkinä tästä toimivat hyvin vaikka kaksi ensimmäistä kappaletta. Levyn avaava Time to Pretend on suoraviivaisen tarttuva pophitti, jonka sanoitukset käsittelevät hauskalla tavalla rokkitähtielämän kliseitä. Kakkoskappale Weekend Wars puolestaan menee jo psykedeelisen rockin puolelle vahvasti.

The Youth -kappale jatkaa myös lievän hippifiiliksen tuovaa rauhallista ja rentoa linjaa, kun taas Electric Feel on takuuvarma indieklubien tanssittaja mukaansatempaavuudellaan, hyvä ja letkeä meininki seuraa välittömästi kappaleen kuuntelusta. Kids on synakuvion eteenpäin viemä, melodioiltaan rikas (ja äärimmäisen tarttuva korvamato, näin varoituksen sanana) sekä yksinkertaisesti loistava sävellys. Ensitutustumiseni yhtyeeseen tapahtuikin ystäväni soittaessa tätä kappaletta eräässä vaiheessa aina jokaisissa mahdollisissa bileissä…

Levyn loppupuoli ei tarjoa aivan samanlaista hittien ilotulitusta kuin alku, joten se jää helposti kuuntelijalle (ainakin omalla kohdallani) hieman vieraammaksi. 4th Dimensional Transition sukeltaa psykedelian maailmaan varsin syvälle, mutta toimivasti, tunnelma pysyy yllä. Pieces of What puolestaan on kevyen akustinen välipala. Loputkin kappaleet levyllä ovat kyllä hyviä, mutta jäävät kuitenkin harmittavasti alkupuoliskon varjoon.

Tämän levyn jälkeen MGMT julkaisi Congratulations-levyn, joka oli monelle pettymys sisältäen vähemmän tarttuvaa materiaalia, itsekään en ole tuota levyä paria kertaa enempää varmasti läpi pyöräyttänyt. Oracular Spectacular onkin toistaiseksi säilynyt bändin tähtihetkenä, jonka kappaleita fiilistellään edelleen. Se on onnistunut yhdistelmä 60-lukulaisia äänimaisemia ja nykypäivän indie rockia hyvien sävellysten kera.

Tuomas Aitonurmi

Oracular Spectacular Vaski-kirjastoissa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Solina Records popmusiikin syvällä lähteellä

Solina Records

– Be Your Own Customer –

Solina RecordsMusiikkiaarteita maakunnasta, osa 7

Turkulainen levy-yhtiö Solina Records julkaisee laadukasta popmusaa ja indietä – synapopista lasermetalliin. Ja työtä tehdään suurella sydämellä. Useat  kiinnitykset ovat turkulaisia, koska Solina on halunnut tuoda esiin paikallista osaamista. Musaston artikkelissa perustajat Tom Riski ja Jori Sjöroos kertovat levy-yhtiöstänsä. Solina Records on Musaston juttusarjan Musiikkiaarteita maakunnasta seitsemäs osa.

Näyttely Musiikkikirjastossa

Solina Recordsin vitriininäyttely on avattu Turun Musiikkikirjastossa 31.8.2012. Esillä on kansitaidetta, Solinan tuotantoa eri formaateissa, julisteita, paitoja, tarroja… Näytteillä on Kalle Taivaisen tekemä taideteos, joka on kuvattu Magenta Skycoden toisen albumin kanteen. Solinan kansitaidetta ovat tehneet myös  Kea & Emil Bertell, CHRZU, Noora Isoeskeli, Sirpa Särkijärvi, Kaija Papu, Paola Suhonen ja Tomi Tuominen. Tervetuloa kirjastoon!

Solina Recordsin perustajat Jori Sjöroos (vas.) ja Tom Riski.Musiikkia vuodesta 2005 alkaen

Turkulaiset Tom Riski ja Jori Sjöroos perustivat levy-yhtiö Solina Recordsin vuonna 2005. Syksyyn 2012 mennessä julkaisuja on kertynyt parisenkymmentä. Pieni firma on pärjännyt markkinoilla hyvin. Kehuja on tullut sekä kuluttajilta että kriitikoilta. Solinan yhtyeissä ja artisteissa on jotain erityistä, joka vetoaa kuulijoihin.

Ensimmäinen Solinan julkaisema albumi oli Magenta Skycoden IIIII (2006). Jori Sjöroosin johtaman yhtyeen debyytti oli suuri taiteellinen menestys. IIIII:n myynti rohkaisi uutta levy-yhtiötä eteenpäin, ja sittemmin levyä on myyty tuhansia kappaleita. Myös MS:n kakkosalbumi Relief (2010) on ollut menestys.

Solina Recordsin näyttely Musiikkikirjastossa syyskuussa 2012.Turkulainen Déclassé julkaisi Solinalla esimerkilliset konelevyt Remain Still (2006) ja Silos (2008). Vuonna 2010 Nightsatanin debyytti Midnight Laser Warrior loi ilahduttavan käsitteen lasermetal. Askelta uuteen ulottuvuuteen oli tuottamassa Jori Hulkkonen. Solinan uusin menestyslevy on Burning Heartsin erinomainen kakkosalbumi Extinctions (2012). Tunnetuimpia Solinan albumeita on julkaistu myös huoliteltuina LP-painoksina.

Kenties hillittömin produktio on vuonna 2008 julkaistu Mr. Velcro Fastenerin ja Reverend Bizarren split 12″, jolla yhtyeet esittävät toistensa kappaleita. Edellä mainittujen lisäksi Solinalle ovat levyttäneet myös Heroin And Your Veins ja doomahtava Arkhamin Kirjasto. Uusimmat kiinnitykset ovat Sans Parade ja synapopduo Sin Cos Tan.

***

Tom Riski ja Jori Sjöroos puhuvat:

Millaiseen tarpeeseen Solina Records perustettiin?

– Mulla oli musajutut junnannut pitkään tyhjäkäyntiä itsellä eli ei syntynyt enää mitään omaa musaa. Jori taas teki koko ajan huippujuttuja studiossa. Solinan logon on tehnyt Tomi Tuominen, Turun Peter Saville.Kun oltiin vielä pitkään keskusteltu, että olisi kiva julkaista itse kaikkea hyvää musaa, mitä ympärillä tehdään, niin Solina Records perustettiin 24.9.2005 Jorin syntymäpäivänä. Brittiläinen Factory Records toimi suurena innoittajana.

– Ekaksi julkaisuksi Jori ehdotti oman uuden bändinsä Magenta Skycoden debyyttialbumia. Saimme täydellisen startin levy-yhtiölle – ja albumin, joka toi näkyvyyttä tuoreelle lafkalle. Paita: Magenta Skycode. Vitriini: Turun kaupunginkirjasto.Magentan IIIII-albumista on otettu muistaakseni 13 painosta ja sitä on myyty koteihin yli 7500 kappaletta.

Millainen levy-yhtiö Solina Records on?

– Pieni ja omaehtoinen, ja tällaisena tulee pysymäänkin. Mitään ei tehdä muodon tai muiden vuoksi.

Millaista ääntä Solina haluaa pitää?

– Musiikillisiä rajoja ei ole eli olemme valmiita julkaisemaan lähtökohtaisesti mitä vaan. Toisaalta julkaisemme vain musiikkia, josta pidämme molemmat sataprosenttisesti. Toki haluamme myös tuoda esille paikallista osaamista. Sainauksistamme Heroin And Your Veins on Tampereelta. Reverend Bizarre on turkulais-lohjalainen, Sin Cos Tan turkulais-helsinkiläinen!

Kuinka paljon teette musiikillista yhteistyötä Solinan artistien kanssa?

– No tottakai yhteistyötä tehdään paljonkin, varsinkin kun monissa Solinan julkaisemissa bändeissä soittaa samoja tuttuja kasvoja. Aika vähän pyrimme kuitenkin ohjailemaan albumin sisällössä.

Oletteko mukana artistienne levynkansien suunnittelussa?

– Kyllä, mutta lähinnä kommentoijina. Annamme yleensä taiteellisen vapauden bändille ja kansitaiteilijalle.

Miten arkista/juhlavaa työnne levy-yhtiössä on?

– Hyvin arkista. Illat menee läppäri sylissä.

Miten lisenssisopimukset muiden levy-yhtiöiden kanssa tehdään?

– Neuvottelemalla ennen kaikkea sellaiset diilit, jotka hyödyttävät bändiä eikä niinkään Solinaa. Toki yhtiötäkin pitää ajatatella, mutta Solina ei ole  päätyömme. Voimme huolehtia enemmän bändien edunvalvonnasta sopimuksissa.

Onko uusintajulkaisujen tuottaminen teille tärkeätä?

– Ei ole. Niitä teemme aina silloin tällöin, jos joku albumi on sellainen, jonka haluaisimme saattaa uudelleen kuuluville. Pääasiassa me olemme julkaisseet uusintajulkaisuina vain sellaisia albumeita, joissa Jori on ollut mukana.

Miten markkinoitte Solinaa?

– Ahkerasti! Mielestäni paras markkinointikeino musiikille on tietysti musiikki itse. Word-of-mouth on kuitenkin se paras markkinointikeino. Käytämme kaikkia markkinointikanavia – siis sekä online että perinteisiä kanavia, bändien omat sivut, blogit, wikit, foorumit, sosiaalinen media, perinteinen musiikkimedia, webmedia, radiot jne. Albumipromootiossa käytämme toisinaan myös ulkomaisia PR-toimistoja.

Millaista menestystä olette saaneet?

– Kaikki julkaisut ovat saaneet mukavasti positiivista palautetta kuuntelijoilta ja kriitikoilta. Magenta Skycoden molemmat albumit ovat menestyneet sekä myynnillisesti että kriitikoiden levyarvioissa aivan mahtavasti. IIIII ja Relief ovat olleet aivan kärkisijoilla sekä kuuntelijoiden että kriitikojen Vuoden albumit -listauksissa. Magentan levyjen tuotoilla tätä toimintaa aika kauan itse asiassa pääasiassa pyöritettiin.

– Kun IIIII-levy julkaistiin uudestaan vinyyli-formaatissa (LP+7″) juhlan kunniaksi, nousi se Rumban albumilistalle sijalle 14 ja myös Suomen viralliselle listalle. Lisäksi IIIII-levyn kansi pääsi TOP10:n Soundi-lehden järjestämässä Suomen hienoin levynkansi kansanäänestyksessä. Samoin This Empty Flow’n klassikkoalbumi Magenta Skycode nousi Rumban albumilistalle sijalle 12 ja Reverend Bizarre vs. Mr Velcro Fastener nousi sinkkulistan sijalle 5. Déclassé on menestynyt aikanaan musavideoillaan ja saanut niistä palkintoja.

– Jori on myös saanut vuoden tuottajan Emma-palkinnon aikanaan tuottamalla samana vuonna Magenta Skycoden IIIII-levyn ja PMMP:n Kovemmat kädet. Lisäksi Magenta Skycoden Relief on saanut vuoden alternative/indie Emman.
Burning Hearts ja Nightsatan ovat saaneet suitsutusta ympäri maailmaa albumeistaan. Nightsatan oli monen musablogin tai webmedian ”Vuoden parhaat albumit” -listoilla, ja Nightsatanin musa on levinnyt musablogeissa ympäri maailman. CHRZU:n ohjaama Outro-filmi, johon Nightsatan teki scoren, sai juuri kunniamaininnan Espoon Cinéssä Méliés d´Argent -kilpailussa.

– Burning Heartsin helmikuussa 2012 julkaistu kakkoslevy Extinctions nyt on saanut aivan huippu-arviot ympäri maailmaa. Burning Hearts on jo aika tunnettu yhtye maailmalla indie-piireissä. Lisäksi Extinctions -levyn kansi sai kunniamaininnan Vuoden Huiput-kilpailussa joka on Grafian järjestämä Suomen merkittävin kommunikaation muotoilun ja markkinointiviestinnän kilpailu.

Voitteko kertoa tulevasta, mitä julkaisette seuraavaksi?

– Vielä syksyllä julkaisemme albumit musiikkituotannon huippuosoite Aurakatu 15:ssä vaikuttavilta Sans Paradelta ja Sin Cos Tanilta. Sans Parade on kahdeksanhenkinen mm. Déclassésta ja Star You Star Me:stä tutun Jani Lehdon sekä huippuäänisen singer/songwriter Markus Perttulan uusi yhtye, jota voisi kuvailla termillä ”orchestral pop”.

– Sin Cos Tan taas on Villa Nahista tutun Juho Paalosmaan ja supertuottaja Jori Hulkkosen yhteinen synapopbändi. Villa Nahin ja Hulkkosen synapop-projekti Processoryn taukoilleissa miesten luova energia kanavoituu Sin Cos Taniin ja yhtye tullaan näkemään myös keikoilla. Syksyllä on siis tiedossa kuumaa kamaa. Molempien yhtyeiden albumit tulevat olemaan todella kovia. Ja Magenta Skycoden uusi levy tulee keväällä 2013!

Lisää Solinasta Facebookissa!

Stop The Press! Uusi BH-video + Solina-ilta Klubilla

Burning Heartsin uusi musiikkivideo Modern Times sai ensi-iltansa 5.9.2012. Ohjaus/kuvaus: muotisuunnittelija, IvanaHelsingin perustaja ja elokuvaohjaaja Paola Suhonen. 

Turun Klubilla järjestetään 13.10.2012 Solina-ilta. Mukana ovat Magenta Skycode, Nightsatan, Burning Hearts ja Sin Cos Tan.

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Musiikkiaarteita maakunnasta, Näyttelyt Turku

Viikon levy: Ewert and The Two Dragons – Good Man Down

 

Virolaisen indie-musiikin viime aikojen ehkä puhutuin nimi on ollut Ewert and The Two Dragons. Yhtye on keikkaillut Suomessakin jo melko paljon, ja alkavana kesänä on tiedossa festarikeikat ainakin Ruisrockissa ja Provinssissa. Ewert and The Two Dragons on ollut aktiivinen vuodesta 2009 alkaen, jolloin julkaistiin debyyttialbumi The Hills Behind the Hills. Vokalisti-kosketinsoittaja Ewert Sundjan lisäksi yhtyeessä on nimestään huolimatta kolme muuta jäsentä. Toinen albumi Good Man Down, josta nyt kerrotaan tarkemmin, julkaistiin viime vuonna. Tämä levy nosti yhtyeen tunnetuksi myös muualla kuin kotimaassaan.

(In the End) There’s Only Love esittelee bändin tyylin melko hyvin levyn alussa. Folkahtavaa indie rockia herkänkauniilla melodioilla ja miellyttävän kuuloisesti soitettuna. Kappaleet eivät pääasiassa ole hirveän mutkikkaita, mutta pieniä progevivahteitakin on. Seuraavana kuultava Good Man Down on itselläni ollut viime aikoina todellisessa voimasoitossa, hienoja harmonioita sisältävä kappale tarttuu päähän todella helposti. Eipä ihme, että biisi on kerännyt yhtyeen kotimaassa palkintojakin. Jolene ei puolestaan ole Dolly Parton-coveri, vaan kertoo kyseisen kappaleen tarinan vähän toisesta näkökulmasta, kauniin sävellyksen kera.

Levyn alkupuolen singlekappaleiden lisäksi myös lopusta löytyy hienouksia. Road to the Hill on myös varsin tarttuva, pianon sävyttämä biisi. You Had Me at Hello lopettaa levyn kiireettömästi rauhallisiin ja vähäeleisiin tunnelmiin. Huonoja kappaleita ei kokonaisuudesta löydy.

Vaikka Ewert and The Two Dragonsia on nostettu esiin musiikkilehdissä ja blogeissa viime vuoden puolella jo hyvin paljon, päätin valita Good Man Downin viikon levyksi kuitenkin tässä vaiheessa. Kesän festarit kun ovat tulossa, ja mikäli yhtyeeseen ei ollut vielä sattunut tutustumaan, tämä levy on hyvä kuunnella ennen tulevia keikkoja. Lisäksi olen itse kuunnellut albumia tämän vuoden alkupuolella paljon, joten kirjoittaminen siitä oli siksikin ajankohtaista.

Good Man Down on varattavissa Vaskista

Tuomas Aitonurmi

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy: Hanne Hukkelberg – Featherbrain

Törmäsin norjalaiseen Hanne Hukkelbergiin pääkirjaston musiikkiosaston työhuoneen pohjattomissa syövereissä. Albumi pitää sisällään ikuisuudelta tuntuvan äänimaailman, joka verhoaa hienoja pop-kappaleita. Hanne on rakentanut voimakkaan äänimaiseman sävellystensä ja omintakeisen äänensä tueksi: kuulija uppoaa kyseiseen suohon suoraan avausraidasta lähtien, joka käynnistyy hitaasti mutta varmasti hiljaisten efektiäänien säestyksellä ja tämä kehittyy myöhemmin kertosäkeen meditoivaan junnaukseen.

Jos avausraita jättää kuulijan ihmettelemään mikä on homman nimi, niin seuraava kappale sitä ei ainakaan tee. Kaunis ja tasaisesti kasvava Noah muuntaa kalseammankin fiiliksen lämpimäksi hymyksi silkalla suloisuudellaan. Levy pyörii tästä eteenpäin todella kepeästi, vaikka kappaleiden teemat eivät välttämättä ole kevyemmästä päästä. Esimerkkinä kappaleen My devils kertosäe:

“Oh, my devils owning me
or am I owning my devils
oh, my devils are my own
oh, my devils are me”

Allekirjoittaneen suosikki levyllä on kahdeksas kappale, The Time and I and what we make. Tässä yhdistyy levyn yleinen tunnelma. Sykkivät perkussiiviset iskut, efektiäänet, kirkkourut ja Hannen elämää suurempi ääni nitoutuvat saumattomasti yhteen. Lyriikat onnistuvat löytämään olennaisia asioita elämästä. Let time in!

Featherbrain onnistuu olemaan samaan aikaan hyvin kaunis ja synkkä levy, joka vetoaa varmasti monen seikkailunhaluisemman kuulijan mieleen. Kappaleet eivät itsessään ole vaikeaselkoisia, mutta instrumentit ja tavat, joilla levyllä luodaan tunnelmaa ja tekstuuria yksinkertaisuuden ympärille saavat lopputuloksesta esiin syvän ja täyteläisen tunnelman. Kuuntelijan kannattaa ottaa tämä levy kaikessa rauhassa kuunteluun ja antaa itsensä upota maailmaan jonka tämä norjalainen neito on meidän iloksemme luonut.

Varaa kirjastosta.

 

Taneli Hildén, sivari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy