Avainsana-arkisto: Wings

Kesäklassikkona ja näyttelyn aiheena Paul McCartney ja Wings – Band on the Run -LP merkitsi alkua Paul McCartneyn ja Wingsien suuruuden ajalle

Band on the Run -LP merkitsi alkua Paul McCartneyn ja Wingsien suuruuden ajalle

 

Beatlesien hajottua Paul McCartney julkaisi kaksi sooloalbumia (McCartney, 1970 ja Ram, 1971), kunnes hän perusti loppuvuodesta 1971 Wings-yhtyeen. Jos McCartneyn soololevyt eivät yksittäisiä helmiä lukuun ottamatta täyttäneet niihin kohdistuneita suuria odotuksia, eivät myöskään Wingsien kaksi ensimmäistä albumia (Wild Life, 1971 ja Red Rose Speedway, 1973) olleet järin onnistuneita.

Ratkaisevaa muutosta merkitsi kuitenkin seuraava vuonna 1974 ilmestynyt Band on the Run -LP, joka tehtiin Lagosissa, Nigeriassa. Ennusmerkit eivät olleet lupauksia antavia, sillä viikkoa ennen matkalle lähtöä yhtyeen kitaristi ja rumpali erosivat. Näin ollen Paul lensi Lagosiin vaimonsa Lindan, ex-Moody Blues kitaristin ja laulajan Denny Lainen ja Beatlesien myöhäiskauden äänittäjän Geoff Emerickin kanssa.

 Epäonni jatkui Lagosissa, jossa Paul ryöstettiin, kun hän oli iltakävelyllä Lindan kanssa. Ryöstäjät veivät mukanaan muun muassa Band on the Runin demonauhat. Lisäksi sikäläinen studio osoittautui hyvin vaatimattomaksi, joten Emerickin ammattitaidolle oli käyttöä. Tulevan levyn laulut oli soitettava ulkomuistista Paulin soittaessa rumpuosuudet itse ja jakaessa kitaraosuudet Lainen kanssa.

Paulin ja kumppanien palatessa Lontooseen heillä oli kuitenkin mukanaan Wingsien kaikkien aikojen parhaan studioalbumin pohjatyö, johon lisättiin AIR-studioilla jouset ja puhaltimet. Band on the Run oli tärkeä levy McCartneylle, jonka töitä kriitikot eivät olleet juurikaan kehuneet sitten Beatles-aikojen. Tämä levy sai kuitenkin hienot arvostelut, ja se nousi ykköstilalle sekä Englannissa että Yhdysvalloissa. Levyn tunnetuimmat laulut Band on the Run, Jet ja Let Me Roll It ovat sittemmin kuuluneet McCartneyn konserttien vakio-ohjelmistoon.

 Wingsien seuraavat studioalbumit Venus and Mars (1975) ja Wings at the Speed of Sound (1976) olivat hyvää jatkoa Band on the Runin viitoittamalla tiellä. Lisäksi yhtyeen vuosien 1975-76 maailmankiertueelta taltioitu kolmoisalbumi Wings over America oli kerrassaan upea konserttitaltiointi. Näinä suuruuden vuosina yhtyeeseen kuuluivat Paulin, Lindan ja aina uskollisen Denny Lainen lisäksi kitaristi Jimmy McCulloch ja rumpali Joe English.

 Vuoden 1978 Wings-albumi London Town tehtiin kokoonpanolla Paul, Linda ja Denny Laine. Levy oli taattua Wings-laatua, ja se nousi jälleen listojen kärkeen. Sen sijaan yhtyeen viimeiseksi jäänyt LP Back to the Egg (1979) ei onnistunut enää edellisten tavoin. Wingsien jälkeen rock-musiikin legendan Paul McCartneyn ura on jatkunut sooloartistina.

Altti Koivisto

 

(Raision kirjastotalon 2. kerroksessa esillä kesän ajan Wingsin tuotantoa levynkansinäyttelyn muodossa)

Wings – Red Rose Speedway

Wings – Band on the Run

 

Wings – Venus and Mars

Wings – At the Speed of Sound

Wings – London Town

Wings – Back to the Egg

Wings – Wings over America

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Kuukauden näyttely, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Vinyylimania

Paul McCartneyn Turun vierailusta 40 vuotta -näyttelyn avajaistunnelmia Raisiosta

Paul McCartneyn Turun vierailusta 40 vuotta -näyttelyn avajaisia vietettiin Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla maanantaina 4.6. Näyttely sisältää Vesa Hannukselan kuvaharvinaisuuksia Paul McCartneyn ja Wings-yhtyeen Turun vierailusta, elokuulta 1972.

Kuvaaja Hannuksela toimittajan tentissä

Raision kirjasto-ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo piti lyhyen avajaispuheen

Tuomas Pelttari (Turun kaupunginkirjasto) ja Altti Koivisto (Raision kaupunginkirjasto)

Kuvaaja Vesa Hannuksela

Jätä kommentti

Kategoria(t): Näyttelyt Raisio

Paul McCartneyn Turun vierailusta 40 vuotta -näyttely Raision kirjastossa

Paul McCartney täyttää 18. kesäkuuta 70 vuotta ja 5. elokuuta tulee kuluneeksi 40 vuotta Paul McCartneyn & Wings-yhtyeen Turun konsertista. Beatlesien hajottua McCartney julkaisi kaksi sooloalbumia, kunnes hän perusti loppuvuodesta 1971 Wings-yhtyeen, johon kuuluivat Paulin ja Lindan lisäksi Denny Laine, Denny Seiwell ja Henry McCullough. Seuraavana vuonna yhtye teki Euroopan kiertueen, johon kuuluivat esiintymiset Helsingissä ja Turussa.

Turussa yhtye esiintyi Kupittaan urheiluhallissa, jonne ex-beatleä saapui kuulemaan noin tuhat henkeä. Wings-yhtyeen alkuvuosina McCartney kieltäytyi esittämästä Beatles-sävellyksiä, joten yhtyeen ohjelmistoon kuului McCartneyn soolotuotantoa höystettynä muutamalla rockstandardilla.

Yleisön joukossa oli myös turkulainen valokuvaaja Vesa Hannuksela, jonka ottamia valokuvaharvinaisuuksia on esillä Raision kaupunginkirjaston musiikki- ja taideosastolla 1.6.-31.8.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Tapahtumat