Tommie Mansfield Ruisrockissa 1975. Vesa Hannukselan kuvakokonaisuudesta ”Tasavallan pressa, yksinäinen cowboy ja lännenmies”
Turkulaisen Ruisrock-kuvillaan mainetta keränneen valokuvaajan Vesa Hannukselan kuvia oli viime vuonna esillä Finnish Blues Societyn toteuttamassa ”Bluesin sielunmaisemaa” –näyttelyssä (Helsingin Kulttuurikeskus Caisa). Kyseiset Hannukselan Ruisrock-otokset vuosilta 1978-1992 olivat myöhemmin esillä Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston kesänäyttelynä.
Bluesin sielunmaisemaa on jälleen esillä uuden näyttelyn muodossa, tällä kertaa huhtikuun ajan Helsingin Musiikkitalon alalämpiössä. Kuten viime vuonna, mukana on myös Vesa Hannukselan otoksia.
Hannukselan kuvissa suunnataan 1970-luvun Ruisrock-muistoihin; ”Tasavallan Pressa, yksinäinen cowboy ja lännenmies”. Tasavallan Presidentti –yhtyeen lisäksi (basisti Måns Groundstroem kuvattuna ensimmäisessä Ruisrockissa vuonna 1970) kahdeksan kuvan joukossa nähdään ”yksinäinen cowboy” eli Tommie Mansfield sekä ”lännenmies” Chuck Berry.
Bluesin sielunmaisemaa –näyttelyn muut valokuvaajat ovat Pertti Nurmi, Risto Vuorimies, Jari Flinck, Ville Kujala, Juha Seila, Seppo Niinikuru, Leif Laaksonen ja Pasi Rytkönen.
Bleusin sielunmaisemaa -näyttelyn kuvaajat (foto Finnish Blues Society)
Totuttuun tapaan Vesa Hannukselan kuvia nähdään jälleen Raision kirjaston musiikkiosastolla kesänäyttelyn muodossa. Bluesin sielunmaisemaa –näyttelyssä esillä olevat Ruisrock-muistot matkaavat kesäkuukausien ajaksi Raisioon.
Huoratron (eli suomalainen Aku Raski ) on luonut Cryptocracy-levyllä aggressiivisen, hypnoottisen, kaaottisen, omaperäisen ja elektronisen punk-ympäristön, jota kuuntelee kuin transsissa. Eri elementtien kerroksia on paljon, jotka tulevat ja menevät, kunnes tuttu teema toistuu taas ja takova biitti alkaa uudestaan. Todella koukuttavaa. Paras biisi levyllä on A699F (taitaa olla jonkun sosiaaliturvatunnuksen loppuosa). Sopisi hyvin tunnariksi johonkin scifileffaan.
Paleface jatkaa uusimmalla albumillaan hyväksi havaitulla tiellä. Huhtikuun lopulla julkaistu Maan tapa on jatkoa pari vuotta sitten ilmestyneelle menestysalbumille Helsinki-Shangri-La. Uudella levyllään räppäri ruotii maailmanlaajuisia vääryyksiä tiukasti ja tarkasti. Teksteissä osansa saavat niin arabikevät, saamattomat juopot kuin epärehelliset poliitikotkin. Levyn tunnelma on paikoin hyvinkin rock kun Tuomo Prättälän johtama Räjähtävä Nyrkki–yhtye panee parastaan. Albumi on kymmenen biisiä täyttä asiaa.
Lana Del Reyn levy on kuin hollywoodmelodraama, jonka keskiössä tavallisessa perheessä kasvanut tuhma tyttö haaveilee rikkauksista ja glamourelämästä. Musiikillisesti levyllä on viljalti 1960-luvun tyyliä sekoitettuna hiphop-rytmeihin, runsaasti käytettyjen viulujen luodessa elokuvamaista tunnelmaa. Sisällöltään ja etenkin arvoiltaan levy on ehkä kyseenalainen, mutta joka tapauksessa levy on yksi niitä, joista vuosi 2012 muistetaan.
Jotain uutta, mutta kuitenkin tutun kuuloista tarjosi PMMP:n uusin levytys Rakkaudesta, biisinteon tason pysyessä kuitenkin edelleen korkealla. Rohkeasti toteutetut uudet aluevaltaukset, kuten räppäykset, toimivat levyllä vaihtelevasti, mutta pääasia on, ettei liian turvallisilla poluilla ole kaikesta menestyksestä huolimatta pysytty. Levyltä löytyy tuttu sekoitus livetilanteissa hyvin toimivia laulatuskappaleita, kaunista tunnelmointia ja asenteellisia iskusävelmiä, mutta myös muuta. 10 hyvää ja paikoin jopa erinomaista kappaletta kuitenkin.
Tuomas Aitonurmi
JJ Doom: Key to the Kuffs
2012 oli niin loistava vuosi hip hopille ja rapille, että tässä yhteydessä on nostettava esille yksi vuoden aikana eniten innostaneista tuotoksista nimenomaan tältä saralta. Niin Yhdysvalloissa, Britanniassa kuin Suomessakin julkaistiin kymmeniä laaturäbäytyksiä, jotka olisivat yhtä hyvin voineet olla tässä esillä, mutta kunniamaininnan ansaitsee harmillisen vähälle huomiolle jäänyt, kesällä julkaistu JJ Doom -albumi. Nimimerkin takana ovat underground-tuottaja Jneiro Jarel ja kulttiräppäri MF Doom. Lontooseen viisumiongelmien vuoksi juuttunut Doom on levyllä uuden elinympäristönsä innoittamana kovemmassa vedossa kuin vuosiin, ja Jarelin abstraktit mutta tarttuvat rytmittelyt tekevät kokonaisuudesta todella tuoreen kuuloisen.
Yhdysvaltalaisen Sufjan Stevensin (s. 1975) uusin lahja maailmalle on toinen 5CD-boksi joulumusiikkia. Vuonna 2006 koottu Songs for Christmas sai siis jatko-osan, eikä uusi Silver & Gold petä. Päinvastoin, tästäkään runsaudensarvesta ei voi saada tarpeekseen. On joulusi harras, humoristinen, arkinen tai eeppinen – Sufjan tuntuu tietävän mitä tarvitset.
Stevensin konsepti joulusta sisältää lämmintä kotikuoroa, hellyyttävää nokkahuilusoundia, elektrojumitusta jne. Fiilis ratkaisee, soitinten vire vähemmän. Esimerkiksi Christmas Unicorn tuo uuden valon talveen, viimeistään silloin kun huomaatkin kuuntelevasi Joy Divisionin klassikkoa Love Will Tear Us Apart. Ja huom! Boksin vihkossa Sufjan kertoo miksi joulu on ikuinen, mukana myös laulutekstit ja sointumerkit.
Florence + The Machinen toinen albumi lunastaa debyyttilevyn (Lungs, 2009) lupaukset moninkertaisesti. Jo kahden levyn jälkeen Florence + The Machine on onnistunut luomaan omanlaisensa soundin, jonka ei voi määritellä kuulostavan juuri muulta kuin itseltään. Helisevä-ääninen ylenpalttinen eeppisyys kulkee tekijöidensä oivallisen draaman tajun ohjauksessa ja ottaa kuuntelijan mukaan matkalle, jolta palattuaan ei voi olla varma menikö reissu hyvin, huonosti vai jotain siltä väliltä, ja tietää vain, että kannatti lähteä. Isojen linjojen ja täydellisten yksityiskohtien kokonaisuus kuvaa erinomaisesti maailmanlopun vuotta 2012.
Tiistaina 21.9. saa ensi-iltansa Pete Europan ohjaama dokumentti Timanttikoirien vuosi 1984. Dokkari kertoo 1980-luvun alun rockklubien murroksesta Helsingissä. Musiikillisina vaikuttimina olivat näkyvästi mustanpuhuva goottikulttuuri, futupop ja uuden aallon rock.
Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaalin kotisivu:
”Dokumenttielokuva 1980-luvun alun suuresta kulttuurisesta murroksesta Helsingissä. Timanttikoirien vuosi 1984 kertoo alakulttuureiden murtautumisesta ulos klubeilta, taidegallerioista ja esiintymislavoilta suuren yleisön tietoisuuteen. Uuden sukupolven edustajat avasivat taiteen, uuden itseilmaisun ja yksilöllisyyden keinoin suomalaisen yhteiskunnan kohti nykyisin tuntemaamme kansainvälistä, avointa, yksilöllistä ja tyyliltään viileää ilmapiiriä. Nämä ihmiset tekivät omasta elämästään yksilön taidetta, osa vain olemalla, osa taiteen kautta. Oma elämäntapa ja murtautuminen ulos jäykän suomalaisuuden puristuksesta maksoi monelle paljon, joillekin jopa heidän henkensä.”
Teemu Luukka 19.9. (HS):
Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla saa ensi tiistaina ensi-iltansa elokuva, jossa dokumentoidaan ensimmäistä kertaa laajasti 1980-luvun alkupuoliskon ahdistuksesta noussutta mustahenkistä ja yksilöä korostanutta klubikulttuuria. Timanttikoirien vuosi 1984 -dokumentti kertoo nuorista, jotka olivat kyllästyneet Kekkosslovakia-Suomen tasapäistävään ja vaatimattomuutta korostavaan ilmapiiriin ja päättivät nostaa yksilön omaksi taideteoksekseen.
Kokoontumispaikkoina olivat muun muassa Einstein À Go-Go ja Bela Lugosi -klubit, joiden pitkissä illoissa koki niin rajuja performansseja, kauhufilmejä kuin synkkähenkistä musiikkiakin. Ryhmää kutsuttiin muun muassa futuristeiksi, gooteiksi ja mustahuuliksi. Uuden klubikulttuurin keskeisiä hahmoja olivat dokumentin ohjannut Pete Europa ja DJ General Njassa.”
Musasto 