Viikon levy: Little Marbles – Vi slutar när vi är klara

Kuin pilvet taivaalla, kauniina kesäpäivänä.

Little Marbles on kahden ruotsalaisen nuoren naisen (kumpainenkin syntynyt vuonna 1990) muodostama duo, joka on julkaissut kaksi levyä. Ensivaikutelmana laulajien nenä-äänet ja nuoruus tuovat suomalaiselle helposti mieleen kotoisen Nylon Beatin, mutta tämän Norrköpingiläisen duon musiikki on kuitenkin selkeästi kuulaampaa ja klassisen pop-musiikin sävyttämää, minkä lisäksi Linn Tabudlong ja Julia Adams tekevät itse laulamansa kappaleet.

Vi slutar när vi är klaraa voisi kuvata sävyiltään nuorekkaan energiseksi kuin pirskahtelevaa proseccoa kesäisellä piknikillä. Levy sisältää yhtäältä keväistä ja kesäistä energiaa ollen samalla selkeän syksyisen kaipauksentäyteisissä tunnelmissa, kappaleiden ollessa kuitenkin varsin rauhallisia ja haikean melankolisia. Esiin nousee etenkin kappale En galning på stan, joka edustaa loistavasti yhtyeen 60-lukulaisen popin ja naivismin yhdistymistä; akustisten kitaroiden helkyntä yhdistyy klarinettiin ja sähkökitaroihin saumattomasti. Ja samalla kun kappale  kulkee kepeästi, sen sisällä on kuitenkin synkempi puoli; millaista onkaan kaivata rakkaintaan, kun kaupungissa on mielipuoli vapaana?

Varaa levy kirjastosta

– Antti Impivaara

About these ads

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s