Avainsana-arkisto: Soul

Viikon levy: Joyce Elaine Yuille – Welcome to my world (2015)

Welcome to my world

Pehmeää, aistikasta ja miellyttävää soul-jazzia.

Kiinnostuin tästä levystä aluksi ihan saksofonisti Timo Lassyn ja bändin takia, mutta levyn artisti osoittautuikin miellyttäväksi kuunneltavaksi. Amerikkalais-italialainen Joyce Elaine Yuille on kokenut laulajatar. Hän on esiintynyt mm. soul-disco-diivan Gloria Gaynorin taustalaulajana vuosien ajan. Joycen omia kiinnostuksen kohteita ovat kuitenkin soul, jazz, gospel ja blues. Esikuvikseen hän mainitsee Etta Jamesin, Nina Simonen ja Phyllis Hymanin, jotka ovat vaikuttaneet hänen sielukkaaseen tyyliinsä.

 
Timo Lassy ja bändi (Georgios Kontrafouris, Antti Lötjönen, Ville Pynssi ja Abdissa Assefa) toimii hyvin taustabändinä. Lisävahvistuksena bändillä on puhallinsoittajia ja jousisoittajia. Wurlitzer on kaunissointinen soitin ja kun sitä osaa soittaa, kuten Kontrafouris, jää kuulija vain lumoutuneena kuuntelemaan! Soolot ovatkin tämän levyn helmi.

 
Joyce on varmaankin tuttu jo monelle suomalaiselle, sillä hän on vieraillut muutamia kertoja juurikin Timo Lassyn bändin solistina, ainakin pääkaupunkiseudulla.

Tässä Joyce ja bändi svengaa Helsingissä 2013:

Levyllä on mukana vain muutama lainakappale. Suurin osa kappaleista on Joycen omia ja hänen lisäkseen tekijöinä ovat mm. levyn tuottajana toiminut Luciano Cantone ja Giovanni Guerreti. Timo Lassy on ollut mukana tuottamassa levyä ja yksi kappaleista on hänen käsialaansa: Late I rise, jonka Joyce on sanoittanut. Late I rise löytyy Timon omalta levyltä nimellä Stay close. Minun suosikeiksi nousivat levyn aloittava Follow the sun, Chaos sekä Grant & Grantin Just say goodbye.

Levyn traileri:

Levyn arvostelu London Jazz News
Lisätietoa Joyce Elaine Yuillesta

Levyn saatavuus Vaski-kirjastoissa

 

Teksti: Päivi / Kaarinan kirjasto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Samplejen innovatiivinen käyttö hip hopissa – 6 parasta musiikkilainaa

SamplenäyttelySamplejen eli olemassa olevien musiikkiäänitteiden osien käyttö ja muokkaaminen uusien kappaleiden luomisessa on yksi hip hopin ominaispiirteistä. Monen kappaleen tunnusomaisin osa saattaakin olla esimerkiksi vanhasta soul- tai funk-kappaleesta otettu sample. Lainaaminen on osittain myös keino juhlia yhteisöä ja sen juuria.

Vaikka samplejen käyttö tuntuu laskeneen 2000-luvulla, muun muassa tekijänoikeuskysymysten ja –korvausten sekä hip hop-soundin luonnollisen kehityksen takia, ne ovat silti tärkeä osa genreä. Musasto esittelee 6 kappaletta, jossa on käytetty omaperäisesti samplea.

Fugees – Ready or not

Fugeesin vuonna 1996 julkaistun loisteliaan Ready or Not-hitin keskeinen sample on Enyan syntikkavoittoisesta Boadicea-kappaleesta. Ready or Not:n kertosäe taas perustuu soulyhtye The Delfonicsin 60-luvun hittiin Ready or Not Here I Come (Can’t Hide from Love).

Kiinnostava fakta: Tämä muun muassa Guantanamo Bayhin viittaava raita on Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman lempikappale!

Coolio – Gangsta’s paradise

Coolion vuoden 1995 megahitti Gangsta’s Paradisen melodia noudattaa uskollisesti Stevie Wonderin Pastime Paradise-kappaletta (1976). Yhdysvaltalainen artisti L.V. laulaa kappaleen kertosäkeen Wonderia mukaillen.

M.I.A. – Born Free

Brittiläis-srilankalaisen M.I.A.:n vimmainen ja musiikkivideollaan kohauttanut Born Free (2010) lainaa punkyhtye Suiciden vuoden 1977 Ghost Rider-kappaletta. Tämä omaperäinen kappale poikkeaa tyyliltään M.I.A.:n muusta tuotannosta ja muistuttaa enemmän punk rock-kappaletta kuin perinteistä hip hop-raitaa.

Katso Romain Gavrasin ohjaama Born Free-musiikkivideo Vimeossa.

2Pac feat. Dr.Dre – California Love

Rap-legenda 2Pacin ja Dr. Dren yhteistyö California Love (1995) lainaa osaa Joe Cockerin Woman to Woman-kappaleesta (1972). Roger Troutman laulaa kappaleen kertosäkeen käyttäen talk box-äänenmuuntolaitetta. Kertosäe on lainattu Ronnie Hudson & The Street Peoplen vuonna 1982 julkaistusta West Coast Poplock-kappaleesta, jonka Troutman kirjoitti veljensä Larryn kanssa.

Warren G feat. Nate Dogg – Regulate

Ajaton G-funk-klassikko Regulate samplaa Michael McDonaldin vuoden 1982 I Keep Forgettin’-hittiä. Kappale lainaa osia myös Dr.Dren Let Me Ride (1993) sekä Bob Jamesin Sign of the Times (1981)-kappaleista.

Kiinnostava fakta: Kappaleen lauluosuudet nauhoitettiin Warren G:n mukaan hänen asuntonsa makuuhuoneeseen tehdyn äänitysstudion komerossa!

Jay Z – Hard Knock Life (Ghetto Anthem)

Jay Z:n vuoden 1998 läpimurtohitti lainaa kertosäkeensä Broadway-musikaali Annien It’s the Hard Knock Life-kappaleesta (1977).

Kuuntele Hard Knock Life-kappaleen versio Annie-elokuvasta vuodelta 2014.

Mikäli kiinnostuit lukemaan lisää eri elementtien lainaamisen kulttuurista hip-hopissa, niin lainaa Justin A. Williamsin Rhymin’ and stealin’: musical borrowing in hip-hop Turun pääkirjastosta. Teos on lainattavissa myös e-kirjana.

Saimi Kallio

Lähteet:

Justin A. Williams: Rhymin’ and stealin’: musical borrowing in hip-hop (University of Michigan Press, 2013)

http://www.whosampled.com

http://en.wikipedia.org

http://blogs.telegraph.co.uk/news/tobyharnden/4899687/Top_10_favourite_songs_of_Barack_Obama_and_John_McCain_/

https://www.youtube.com/watch?v=3BVhmvU1e4I&feature=youtu.be

http://www.city.fi/kulttuuri/rytmi+on+se+veturi+sanoo+hip+hop-tuottaja/7706

 

1 kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Vinyylimania: Dusty Springfield – Collection

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Dusty Springfield – Collection (Music For The Millions)

 Dusty Springfield (oik. Mary O´Brien ) tuli 1960-luvun alussa tunnetuksi englantilaisen The Springfields -folktrion jäsenenä. Yhtye esiintyi myös Yhdysvalloissa, missä nuori laulajatar tutustui mustaan musiikkiin. Sen myötä folk sai jäädä ja Dusty Springfield aloitti menestyksekkään soolouransa pop- ja soul-laulajana. Vuonna 1963 ilmestynyt I Only Want To Be With You nousi Englannin TOP 10 –tilastoon. Siitä alkoi upea hittien sarja, joka jatkui vuoteen 1968 saakka.

Springfieldin nauttimasta suosiosta kertoo paljon se, että huippuvuosinaan hänet valittiin useamman kerran englantilaisten musiikkilehtien lukijaäänestyksissä parhaaksi naislaulajaksi. Suurten balladien tulkitsija Dusty Springfield nousi Englannin singletilaston kärkeen vuonna 1966 laulullaan You Don´t Have To Say You Love Me. Tästä elämää suuremmasta laulusta tuli suurmenestys ympäri maailmaa.

Dusty Springfieldillä oli 1960-luvulla BBC:ssä oma TV-Show nimeltään ”Dusty”. Hänet muistetaan myös soulin puolestapuhujana kotimaassaan ja hänen ansiotaan oli paljolti, että Motown-artistit saapuivat Englantiin esiintymään.

1960-luvun lopulla LP-levyjen suosio kasvoi kasvamistaan ja singlemenestyksillään maineensa luoneen Springfieldin oli seurattava aikaansa. Vuonna 1968 hän lähti Memphisiin levyttämään soulalbumia, jonka tuottivat muun muassa Aretha Franklinin kanssa työskennelleet Jerry Wexler, Tom Dowd ja Arif Mardin. Tuloksena oli loistava klassikkoalbumi Dusty In Memphis, jolta irrotettu single Son Of A Preacher Man oli TOP 10 –hitti sekä Englannissa että Yhdysvalloissa. Sen sijaan ylistävät arvostelut saanut albumi ei menestynyt kaupallisesti. Aikakautensa merkittävimmän valkoisen soul-laulajan ura huipulla alkoi olla ohi. Tosin 1980-luvun lopulla yhteistyö Pet Shop Boys –yhtyeen kanssa nosti Dusty Springfieldin vielä kerran takaisin listojen kärkeen.

Raision kirjaston vinyyli-iltamista tekemäni löytö oli tällä kertaa kertakaikkisen upean Dusty Springfieldin kokoelmalevy.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania

Viikon levy – Josh Rouse: Nashville

Kuva

Oskoshissa, Nebraskassa vuonna 1972 syntynyt Josh Rouse asettui 1990-luvun puolivälissä asumaan Nashville, Tennesseehen aikomuksenaan luoda muusikon uraa siellä.  Rykodiscin alamerkki Slow River Records kiinnostui Rousesta ja julkaisikin 1998 miehen debyyttilevyn Dressed Up Like Nebraska. Debyytti ja sitä seuranneet kaksi albumia Home (2000) ja Under Cold Blue Stars (2002) olivat vaatimattomia menestyksiä ja taiteellisestikin vasta lupauksia jostain tulevasta.

Rykodisc kuitenkin luotti Joshiin ja miehen neljäs albumi 1972 ilmestyikin jo emomerkin kautta. Muutenkin levy oli valtava harppaus edellisten albumien kotikutoisuudesta. Laulunkirjoittaminen nousi uudelle tasolle ja soulin ja kevytpopin ilmaisuin toteutetut kappaleet tekivät 1972:sta yhden vuotensa ehdottomista kärkijulkaisuista. Mutta parempaa oli vielä tulossa.

22.2.2005 julkaistu Nashville on hämmentävän lähellä täydellistä albumia. Tuottaja Brad Jonesin avustuksella purkitettu levy sisältää ainoastaan loistavia tai vielä parempia kappaleita. Aseella uhaten kymmenestä laulusta ainoastaan Why Won’t You Tell Me What saatetaan pudottaa kouluarvosanoin yhdeksikköön.

Kaikki Rousen jo viimeistään edellisellä albumilla vihjaamat vahvuudet ovat puhjenneet Nashvillellä kirkkaaseen kukintoon. Tyylillisesti albumin laulut naittavat soulia, seitsemänkymmenlukuista softrockia, barokkipoppia ja modernia Smiths-vaikutteista popmusiikkia hämmentävän tuoreella ja taidokkaalla tavalla. Tuottaja Jones nostaa Rousen hienot laulut uudelle tasolle nerokkailla tuotanto-, soundi- ja sovitusideoillaan. Ja mitkä laulut! Täydelliset popbiisit It’s the Nighttime, Streetlights ja Carolina, vahvasti The Smithsiltä lainaava Winter in the Hamptons, haikeat Saturday ja Sad Eyes ja tietysti kirkkaimpana helmenä maailman surullisimpiin ja huikeimpiin erolauluihin kuuluva My Love Has Gone.

Tämä kaikki oli tietysti liian hyvää kestääkseen. Nashvillen seuraaja Subtitulo oli vielä puoliksi täydellinen, puoliksi melko yhdentekevä albumi, mutta sen jälkeen on ollut laihempaa. Viimevuotinen The Happiness Waltz yhdisti pitkän tauon jälkeen Rousen ja tuottaja Brad Jonesin, mutta muutamasta loistavasta valopilkusta huolimatta tuoreintakin albumia vaivasi kappalemateriaalin valjuus.

Henkilökohtaisella tasolla Nashville on minulle uskomattoman tärkeä levy. Se on vienyt läpi vaikeiden hetkien, mutta toisaalta myös toiminut soundtrackina uusille valoisemmille ajoille. Ikimuistoisena talvena 2005-2006 Nashville nousi kertarysäyksellä yhdeksi kautta aikojen varmasti eniten kuunnelluksi albumiksi kokoelmassani.

Musiikilla on parantava vaikutus.

Varaa levy

Jyrki Mäkelä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Stevie Wonder – Motownin helmi (Levynkansinäyttely Raision kirjastossa)

Raision kaupunginkirjaston musiikki ja taideosaston helmikuun Motown-levynkansinäyttelyyn liittyen esillä myös Stevie Wonderin levynkansia otsikolla ”Stevie Wonder – Motownin helmi”.

Looking back

Looking back

Music of my mind

Music of my mind

Fulfillingness' first finale

Fulfillingness’ first finale

Songs in the key of life

Songs in the key of life

Journey through the secret life of plants

Journey through the secret life of plants

Levyt lainassa Christer Karjalaisen kokoelmista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Levynkansinäyttely Raision musiikkiosastolla – Motown

 Motown

Berry Gordy perusti tarunhohtoisen Motown Records –levy-yhtiön vuonna 1958. Motown perustettiin Gordyn kotikaupungissa Detroitissa, ja sen nimi tuli kaupungin merkittävästä autoteollisuudesta (Motor Town).

Motown keskittyi alusta lähtien mustan musiikin tuottamiseen ja sen taiteilijakaartiin kuuluivat 1960-luvulla muun muassa Stevie Wonder, Marvin Gaye, Diana Ross and The Supremes, Martha and The Vandellas, The Marvelettes, The Temptations, The Four Tops, Smokey Robinson and The Miracles, The Jackson 5 ja Gladys Knight and The Pips.

Motownin kulta-aikana sen luomaa soultyyliä alettiin kutsua Motown Soundiksi.  Sen syntyyn vaikuttivat ratkaisevasti useimpien levytysten taustalla soittanut studiokokoonpano The Funk Brothers sekä lauluntekijätiimi Holland-Dozier-Holland. Lamont Dozier ja veljekset Eddie ja Brian Holland vastasivat yli 50 Motownklassikon säveltämisestä.

Vuonna 1972 Motown muutti Detroitista Los Angelesiin. Itsenäisenä levy-yhtiönä Motown säilyi vuoteen 1988, jolloin Gordy myi sen MCA:lle.

Altti Koivisto

Raision kaupunginkirjaston Motown-levynkansinäyttelyssä esillä Motownille levyttäneitä artisteja.  Levyt lainattu Christer Karjalaisen, Olli Jalavan, Matti Jalavan ja Roland Wilsonin kokoelmista.

Marvin Gaye/Live

Marvin Gaye/Live

Four Tops/The best of

Four Tops/The best of

Gladys Knight & The Pips/Knight Time

Gladys Knight & The Pips/Knight Time

The Temptations/1990

The Temptations/1990

Smokey Robinson & The Miracles/The tears of a clown

Smokey Robinson & The Miracles/The tears of a clown

The Isley Brothers/Super hits

The Isley Brothers/Super hits

Marvin Gaye/How sweet it is (To be loved by you)

Marvin Gaye/How sweet it is (To be loved by you)

The Isley Brothers/ This old heart of mine

The Isley Brothers/ This old heart of mine

Four Tops/Greatest hits vol 2

Four Tops/Greatest hits vol 2

Four Tops/It's all in the game

Four Tops/It’s all in the game

Gladys Knight & The Pips/Every beat of my heart

Gladys Knight & The Pips/Every beat of my heart

Mitch Ryder & The Detroit Wheels/Greatest hits

Mitch Ryder & The Detroit Wheels/Greatest hits

Syreeta/Stevie Wonder presents Syreeta

Syreeta/Stevie Wonder presents Syreeta

David Ruffin/Me 'n rock'n'roll are here to stay

David Ruffin/Me ’n rock’n’roll are here to stay

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Uncategorized

Haastattelussa paikallinen rytmiblues-orkesteri Detroit

detroittt

 

Vuonna 1973 Suomeen muuttanut Detroitin kasvatti Roland Wilson lähti kotiseuduiltaan 18-vuotiaana Saksaan – suorittamaan asepalvelusta. Miehen tie kulki lopulta Turun kautta Raisioon. Detroit-niminen rytmibluesia soittava orkesteri perustettiin jo vuonna 1989. Jo tuolloin tarkoitus oli tuoda esille Wilsonin Detroitin aikaisia musiikillisia juuria. Detroit-yhtyeen musiikilliset lähteet löytyvät Motown ja Stax-aarteiden lisäksi nimistä kuten Steve Cropper, Booker T and the MGs, Buddy Guy, Otis Rush, The Allman Brothers, Cream…

Wilsonin lisäksi Detroitin alkuperäisessä miehityksessä vaikutti rumpali Christer Karjalainen. Nyt menossa on jo kuudes bändikokoonpano miehityksellä Christer Karjalainen (rummut), Teijo Saarinen (basso), Judo Jalava (keyboard, laulu) ja Roland Wilson (kitara ja laulu).

Detroit on uransa aikana ehtinyt soittaa mm. Ruisrockissa, Puistobluesissa ja Rauma Blues -tapahtumassa. Bändin uraa on tallennettu myös cd-julkaisujen muodossa. Tuore Back To The Motor City on jo Detroitin viides levynäyttö. Julkaisun taustalta löytyy turkulainen KC Sound.

Wilsonin mukaan tarkoitus on edelleen tuoda esille omia musiikillisia juuria, joissa heijastuu vahvana kotikaupunki Detroitin vaikutteet.  Vaikka orkesterin kuulijakunta asettuu 45-55 ikävuoden tienoille, keikoilla näkee myös nuorempaa väkeä.

Detroitin suurimmat vaikutteet tulevat Amerikan suunnalta mutta entä Pohjolan ja Suomen jättämät jäljet? Wilson toteaa asuneensa Suomessa jo niin kauan että vaikutteilta ei ole voinut välttyä.  ”Uuden levyn Searchin’ For a Dream- kappaleen voi joku tulkita valssiksi”.

– Koska muut soittajat ovat suomalaisia, uskon että he tuovat mukaan omia vaikutteita. He ovat kuunnelleet ja soittaneet monenlaista musiikkia. Suomessa on muuten paljon hyviä blues artisteja.

Blueskaavan omaksuminen jo nuorukaisena Detroitin ympäristössä lienee Wilsonille todellinen vahvuus. Yhdysvalloissa hankituista musiikin perusteista ei liene ollut ainakaan haittaa suomalaisissa roots-ympyröissä!

– Hyvä puoli on se että minä soitan ja laulan amerikkalaiseen tyyliin eli se on aitoa. Haittaa on ollut ehkä siitä että oma tyylini ei aina pure traditionaalisiin blues-diggareihin. Kerran sain kommentin että kitarasoundini ei ollut samanlainen kuin Claptonilla! Minun ensimmäiset vaikutteeni ovat olleet soulahtavia ja blues on tullut mukaan kuvioihin vasta myöhemmin.

Wilsonin mielestä yhtyeen suunta on vuosien saatossa muuttunut leppoisammaksi ja letkeämmäksi. ” Otteemme on ikäänkuin aikuistunut. Bändi soittaa nykyisin ehkä intuitiivisemmin kuin ennen”.

 

Bluesin asemasta tämän päivän Suomessa Wilsonilla on kaksijakoista sanottavaa. Keikoilla on aina hyvä vastaanotto. Ne jotka tykkäävät bluesista, tykkäävät siitä kovasti. Roots-musiikkia soittavat tahot pitävät kuitenkin itsestään ja musiikistaan turhan matalaa profiilia.

– Emme ehkä osaa myydä itseämme samoin kuin joku pop-tähti. Ehkä kielimuuri on myöskin hidaste, koska blues lauletaan useimmiten englanniksi. Olen kyllä sitä mieltä että bluesia voisi laulaa myös suomeksi.  Musiikin täytyy elää ja muuttua koko ajan mutta myöskin vanhat klassikot vetävät aina puoleensa. Mielestäni maailma tarvitsee paljon uusia lauluja, joissa artistin omat kokemukset saadaan esille.

Keikkapaikkoja on kuitenkin liian vähän – varsinkin bluesorkestereille. Wilson arvelee keikkojen niukkuuden syyksi myös lamaa ja bluesin trendikkyyttä.

– Ehkä elävä musiikki ei ole niin trendikästä kuin ennen. Lehdissä mainostetaan karaokea melkein enemmän kuin elävää musiikkia. Myös tanssimusiikkia soittavat kaverini ovat samaa mieltä, keikkoja ei ole riittävästi.

Detroitin tavoitteena on tulevaisuudessakin tehdä omaehtoista musiikkia. Lauluja syntyy vielä sopivasti ja tarinoita riittää.  Detroit keikkailee aina kun on sopiva tilaisuus ja halukkaita kuuntelijoita.

Vaikka Roland Wilsonin kotikaupunki Detroit on antanut paljon, kaupungin nykyinen ilme on surullinen ja harmaa. Detroit on henkisessä ja taloudellisessa konkurssissa.

– Kun lähdin 60-luvun loppupuolella Detrroitista, kaupungin alamäki oli jo alkanut. Muistan vielä kun vuonna 1967 tankit rullasivat kaduillamme. Rotumellakat olivat aika uskomattomia ja pelko vallitsi. Mutta vuonna 68 Detroit Tigersin Baseballin World Series –voiton ansiosta porukka oli haltioissaan. Muistiini mahtuu siis sekä hyvät, pahat että rumat hetket. Detroit City oli aikanaan loistava kaupunki. Aina kun käyn visiitillä Detroitissa, tuntuu pahalta kun huomaan ettei paluuta entiseen enää ole.

Toivo kuitenkin elää. Tuoreen Back To The Motor City –albumin vaikuttava kansikuva tuo esille autioituneen betonikaupungin kylmyyden mutta taustalla näkyy valoa.

– Etukannen valokuva symboloi hienosti Detroitin kaupungin nykytilaa. Ikkuna on rappiokunnossa mutta kun katsoo läpi, niin kaukana näkyy valonpilkahdus (Detroitin tulevaisuus?).  Kävi tuuri, kun serkkuni kaveri John Wagner tarjosi vapaasti käyttöömme kyseisen ottamansa hienon valokuvan.

Lopuksi Roland Wilson listaa muutamia omia blues-suosikkejaan:

-Albert King – King of the Blues Guitar (äänitetty Staxin studiossa)

-Blues Jam at Chess (äänitetty Chicagossa, mahtava bluesopas!)

-Robert Johnson – King of the Delta Blues

-B.B. King – Live at the Regal

– Buddy Guy – Hold that Plane

-The Allman Brothers Band –  At Filmore East.

-Cream – Fresh Cream (valkoista bluesia mikä menee vähän popin puolelle mutta loistavasti)

https://www.facebook.com/detroitbluesband

(Teksti J.Kaunisto)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee