Viikon levy – Josh Rouse: Nashville

Kuva

Oskoshissa, Nebraskassa vuonna 1972 syntynyt Josh Rouse asettui 1990-luvun puolivälissä asumaan Nashville, Tennesseehen aikomuksenaan luoda muusikon uraa siellä.  Rykodiscin alamerkki Slow River Records kiinnostui Rousesta ja julkaisikin 1998 miehen debyyttilevyn Dressed Up Like Nebraska. Debyytti ja sitä seuranneet kaksi albumia Home (2000) ja Under Cold Blue Stars (2002) olivat vaatimattomia menestyksiä ja taiteellisestikin vasta lupauksia jostain tulevasta.

Rykodisc kuitenkin luotti Joshiin ja miehen neljäs albumi 1972 ilmestyikin jo emomerkin kautta. Muutenkin levy oli valtava harppaus edellisten albumien kotikutoisuudesta. Laulunkirjoittaminen nousi uudelle tasolle ja soulin ja kevytpopin ilmaisuin toteutetut kappaleet tekivät 1972:sta yhden vuotensa ehdottomista kärkijulkaisuista. Mutta parempaa oli vielä tulossa.

22.2.2005 julkaistu Nashville on hämmentävän lähellä täydellistä albumia. Tuottaja Brad Jonesin avustuksella purkitettu levy sisältää ainoastaan loistavia tai vielä parempia kappaleita. Aseella uhaten kymmenestä laulusta ainoastaan Why Won’t You Tell Me What saatetaan pudottaa kouluarvosanoin yhdeksikköön.

Kaikki Rousen jo viimeistään edellisellä albumilla vihjaamat vahvuudet ovat puhjenneet Nashvillellä kirkkaaseen kukintoon. Tyylillisesti albumin laulut naittavat soulia, seitsemänkymmenlukuista softrockia, barokkipoppia ja modernia Smiths-vaikutteista popmusiikkia hämmentävän tuoreella ja taidokkaalla tavalla. Tuottaja Jones nostaa Rousen hienot laulut uudelle tasolle nerokkailla tuotanto-, soundi- ja sovitusideoillaan. Ja mitkä laulut! Täydelliset popbiisit It’s the Nighttime, Streetlights ja Carolina, vahvasti The Smithsiltä lainaava Winter in the Hamptons, haikeat Saturday ja Sad Eyes ja tietysti kirkkaimpana helmenä maailman surullisimpiin ja huikeimpiin erolauluihin kuuluva My Love Has Gone.

Tämä kaikki oli tietysti liian hyvää kestääkseen. Nashvillen seuraaja Subtitulo oli vielä puoliksi täydellinen, puoliksi melko yhdentekevä albumi, mutta sen jälkeen on ollut laihempaa. Viimevuotinen The Happiness Waltz yhdisti pitkän tauon jälkeen Rousen ja tuottaja Brad Jonesin, mutta muutamasta loistavasta valopilkusta huolimatta tuoreintakin albumia vaivasi kappalemateriaalin valjuus.

Henkilökohtaisella tasolla Nashville on minulle uskomattoman tärkeä levy. Se on vienyt läpi vaikeiden hetkien, mutta toisaalta myös toiminut soundtrackina uusille valoisemmille ajoille. Ikimuistoisena talvena 2005-2006 Nashville nousi kertarysäyksellä yhdeksi kautta aikojen varmasti eniten kuunnelluksi albumiksi kokoelmassani.

Musiikilla on parantava vaikutus.

Varaa levy

Jyrki Mäkelä

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s