Avainsana-arkisto: alt.country

Viikon levy – Josh Rouse: Nashville

Kuva

Oskoshissa, Nebraskassa vuonna 1972 syntynyt Josh Rouse asettui 1990-luvun puolivälissä asumaan Nashville, Tennesseehen aikomuksenaan luoda muusikon uraa siellä.  Rykodiscin alamerkki Slow River Records kiinnostui Rousesta ja julkaisikin 1998 miehen debyyttilevyn Dressed Up Like Nebraska. Debyytti ja sitä seuranneet kaksi albumia Home (2000) ja Under Cold Blue Stars (2002) olivat vaatimattomia menestyksiä ja taiteellisestikin vasta lupauksia jostain tulevasta.

Rykodisc kuitenkin luotti Joshiin ja miehen neljäs albumi 1972 ilmestyikin jo emomerkin kautta. Muutenkin levy oli valtava harppaus edellisten albumien kotikutoisuudesta. Laulunkirjoittaminen nousi uudelle tasolle ja soulin ja kevytpopin ilmaisuin toteutetut kappaleet tekivät 1972:sta yhden vuotensa ehdottomista kärkijulkaisuista. Mutta parempaa oli vielä tulossa.

22.2.2005 julkaistu Nashville on hämmentävän lähellä täydellistä albumia. Tuottaja Brad Jonesin avustuksella purkitettu levy sisältää ainoastaan loistavia tai vielä parempia kappaleita. Aseella uhaten kymmenestä laulusta ainoastaan Why Won’t You Tell Me What saatetaan pudottaa kouluarvosanoin yhdeksikköön.

Kaikki Rousen jo viimeistään edellisellä albumilla vihjaamat vahvuudet ovat puhjenneet Nashvillellä kirkkaaseen kukintoon. Tyylillisesti albumin laulut naittavat soulia, seitsemänkymmenlukuista softrockia, barokkipoppia ja modernia Smiths-vaikutteista popmusiikkia hämmentävän tuoreella ja taidokkaalla tavalla. Tuottaja Jones nostaa Rousen hienot laulut uudelle tasolle nerokkailla tuotanto-, soundi- ja sovitusideoillaan. Ja mitkä laulut! Täydelliset popbiisit It’s the Nighttime, Streetlights ja Carolina, vahvasti The Smithsiltä lainaava Winter in the Hamptons, haikeat Saturday ja Sad Eyes ja tietysti kirkkaimpana helmenä maailman surullisimpiin ja huikeimpiin erolauluihin kuuluva My Love Has Gone.

Tämä kaikki oli tietysti liian hyvää kestääkseen. Nashvillen seuraaja Subtitulo oli vielä puoliksi täydellinen, puoliksi melko yhdentekevä albumi, mutta sen jälkeen on ollut laihempaa. Viimevuotinen The Happiness Waltz yhdisti pitkän tauon jälkeen Rousen ja tuottaja Brad Jonesin, mutta muutamasta loistavasta valopilkusta huolimatta tuoreintakin albumia vaivasi kappalemateriaalin valjuus.

Henkilökohtaisella tasolla Nashville on minulle uskomattoman tärkeä levy. Se on vienyt läpi vaikeiden hetkien, mutta toisaalta myös toiminut soundtrackina uusille valoisemmille ajoille. Ikimuistoisena talvena 2005-2006 Nashville nousi kertarysäyksellä yhdeksi kautta aikojen varmasti eniten kuunnelluksi albumiksi kokoelmassani.

Musiikilla on parantava vaikutus.

Varaa levy

Jyrki Mäkelä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Whiskeytown – Strangers Almanac

strangers-almanac-1Sittemmin sangen menestyksekkään ja hämmentävästä julkaisutahdista johtuen myös sangen vaihtelevatasoisen soolouran luonut amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Ryan Adams aloitti vaihtoehtokantriuransa Whiskeytown-yhtyeessä.

Teini-iän punkbändeistä pikkuhiljaa kohti perinteikkäämpää ilmaisua ajautunut Adams perusti Whiskeytownin kotikaupungissaan Raleighissa, Pohjois-Carolinassa vuonna 1994. Jo seuraavana vuonna yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Faithless Street pienellä Mood Food Records –merkillä. Laadukas albumi, humalan ja hekuman rajamailla heiluneet keikat ja Adamsin orastava pinup-potentiaali saivat isotkin levy-yhtiöt heräämään ja Whiskeytown kiinnitettiinkin Geffenin Outpost-alamerkille.

Kakkosalbumin synnytystä voidaan hyvällä syyllä kutsua vaikeaksi. Kaksi ensimmäistä levytysyritystä hylättiin, puolet yhtyeestä erosi ja koko bändi oli hajota. Lopulta, tuottaja Jim Scottin avulla, uudistunut Whiskeytown aloitti lopulliset Strangers Almanac -sessiot Nashvillessä ja sai ne Los Angelesissä jopa viimeisteltyä ja miksattua. Adams kirjoitti ja nauhoitutti koko sessioiden ajan uutta materiaalia ja lopulta karsittavaa olikin liki kymmenien biisien verran.

29.7.1997 julkaistu Strangers Almanac totisesti olikin kaiken vaivan arvoinen. The Jayhawksin Tomorrow the Green Grassin ja Wilcon A.M.:n ohella se on niin kutsutun vaihtoehtokantrin moderni merkkiteos ja lippulaiva. Materiaali vaihtelee Inn Townin herkistelystä Yesterday’s Newsin Replacements-soundiin ja Houses on the Hillin perinteisempään kantri-ilmaisuun.  Jo yksin teksteillään tai pelkästään biisien nimilläänkin albumi määrittelee meiningin: Excuse Me While I Break My Own Heart Tonight ja Dancing with the Women at the Bar tuskin löytyisivät Manowarin levyltä.

Oikeastaan kaikki Ryan Adamsin myöhemmätkin vahvuudet ovat jo täydessä kukassa tällä levyllä. Voitaisiin jopa väittää, että  Strangers Almanac on edelleen Adamsin tasavahvin albumi. Kuten nykyaikana on tapana, 2008 Strangers Almanacista julkaistiin kahdeksi levyksi laajennettu Legacy edition. Kakkoslevyllä kuulemme hylättyjä biisejä, varhaisten albumisessioiden tuotoksia, akustisia versioita, radioliveä ja muita harvinaisuuksia. Alkuperäisen 13 kappaleen mestariteoksen lisäksi yhteensä 26 uutta esitystä tekee tästä versiosta ehdottomasti hankinnan arvoisen.

Whiskeytown oli kuitenkin totta kai liian nuori ja liian sekaisin kestääkseen. Koska Adamsilla materiaalia oli, bändi ehti Almanacin jälkeen levyttää kaksi julkaisematta jäänyttä albumia ja kolmannen julkaistun, Pneumoniacin. Sen ilmestyessä bändi oli jo hajonnut ja Ryan Adams aloittanut soolouransa.

 “When I see the moon / I hear the sound of the strip / Just calling my name
Yeah, it’s calling my name”

Jyrki Mäkelä

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy