Avainsana-arkisto: Måns Groundstroem

Vesa Hannukselan valokuvia jälleen Finnish Blues Societyn näyttelyssä – kuvat seuraavaksi Raision kirjastoon

mansff

Tommie Mansfield Ruisrockissa 1975. Vesa Hannukselan kuvakokonaisuudesta ”Tasavallan pressa, yksinäinen cowboy ja lännenmies”

Turkulaisen Ruisrock-kuvillaan mainetta keränneen valokuvaajan Vesa Hannukselan kuvia oli viime vuonna esillä Finnish Blues Societyn toteuttamassa ”Bluesin sielunmaisemaa” –näyttelyssä (Helsingin  Kulttuurikeskus Caisa). Kyseiset Hannukselan Ruisrock-otokset vuosilta 1978-1992 olivat myöhemmin esillä Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston kesänäyttelynä.

Bluesin sielunmaisemaa on jälleen esillä uuden näyttelyn muodossa, tällä kertaa huhtikuun ajan Helsingin Musiikkitalon alalämpiössä.  Kuten viime vuonna, mukana on myös Vesa Hannukselan otoksia.

Hannukselan kuvissa suunnataan 1970-luvun Ruisrock-muistoihin; ”Tasavallan Pressa, yksinäinen cowboy ja lännenmies”. Tasavallan Presidentti –yhtyeen lisäksi (basisti Måns Groundstroem kuvattuna ensimmäisessä Ruisrockissa vuonna 1970)  kahdeksan kuvan joukossa nähdään ”yksinäinen cowboy” eli Tommie Mansfield sekä ”lännenmies” Chuck Berry.

Bluesin sielunmaisemaa –näyttelyn muut valokuvaajat ovat Pertti Nurmi, Risto Vuorimies, Jari Flinck, Ville Kujala, Juha Seila, Seppo Niinikuru, Leif Laaksonen ja Pasi Rytkönen.

kuvaajat blues-nayttely

Bleusin sielunmaisemaa -näyttelyn kuvaajat (foto Finnish Blues Society)

Totuttuun tapaan Vesa Hannukselan kuvia nähdään jälleen Raision kirjaston musiikkiosastolla kesänäyttelyn muodossa. Bluesin sielunmaisemaa –näyttelyssä esillä olevat Ruisrock-muistot  matkaavat kesäkuukausien ajaksi Raisioon.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Uutiset

Neljä kotimaista über-klassikkoa uusiojulkaisuina – ota Pekka Pohjola haltuun

Pekka Pohjola ei kunnioita musiikissa keinotekoisia tyylirajoja, vaan etenee mihin ajatuksen lento kulloinkin halajaa. Pohjolan musiikissa suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa” (Markku Tuuli).

Monien aikalaistensa ‘Suomen parhaaksi basistiksi’ nostama Pekka Pohjola nousi suureen maineeseen Wigwamin basistina. Pohjolan Wigwam-kausi kesti neljä vuotta, kesään 1974 asti. Muusikkosukuun kuuluneen Pohjolan lapsuudesta asti elänyt haave sooloalbumista toteutui jo Wigwam-kauden aikana, vuonna 1972. ’Pihkasilmä Kaarnakorva’, kuten myös kolme seuraavaa Pohjolan sooloalbumia ’Harakka Bialoipokku’ (1974), ’Keesojen Lehto’ (1977) ja ’Visitation’ (1979) on julkaistu uudelleen vinyyliformaatissa turkulaisen Svart Recordsin toimesta.

pihkasilma

Pihkasilmä Kaarnakorva, kuten myös Harakka Bialoipokku, elävät luovuudesta, taidosta, huumorista ja virtuositeetista. Free jazz –henkinen iloittelu jäsentyy vahvoina melodioina joka varsinkin Pihkasilmä Kaarnakorvan kohdalla ottaa vahvasti huomioon suomalaiskansallisen musiikkiperinteen kansanmusiikista klassiseen – ’suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa’.

Helsingissä Finnvoxilla äänitetyn, Måns Groundstroemin tuottamalle Pihkasilmä Kaarnakorva –levylle Pohjola sai rinnalleen loistavan soittajakolmikon; saksofonisti Pekka Pöyryn, klarinetisti Risto Pensolan ja rumpali Reino Laineen. Nelikon yhteistyö on vaivattoman maagista. Kun taustalle saadaan vielä Jukka Gustavsonin urku-ja pianotyöskentely, kuulija voi unohtaa itsensä suosiolla yltiöpäisen musiikki-iloittelun vietäväksi. Metsonpeliä on häikäisevä free jazz –teos, jossa Pohjolan basso tekee mitä tahtoo. Virtojen kiharat on progressiivisempi mutta samalla monitahoinen ja raikas. Valittaja antaa Pohjolan bassolle tilaa puhua äänillä, joilla on universaali syke. Kokonaisuutena Pihkasilmä Kaarnakorva on über-klassikko, nerouden leimahdus, vapaasti hengittävää virtuositeettiä alusta loppuun. Todellinen Suomi-klassikko millä tahansa mittatikulla arvioituna.

harakka b

Tukholmassa äänitetty Harakka Bialoipokku on jäsennellympää ja hieman vakavailmeisempää kuin Pohjolan soolodebyytti. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’B the Magpie’ ja Ruotsissa nimellä ’Skatan’. Yleisradio valitsi levyn vuoden 1974 parhaaksi albumiksi.

Harakka Bialoipokku –levyllä lisääntynyt puhaltajien määrä tuo paikoin big band –henkistä tunnelmaa. Pöyryn lisäksi vahvoina osatekijöinä ovat Eero Koivistoinen ja Paroni Paakkunainen. Albumi piirtää seesteisempää ja hallitumpaa kuvaa kuin edeltäjänsä unohtamatta kuitenkaan selkeää jazz-henkisyyttä. Nälkäinen proge-jazz –hehkutus Ensimmäinen aamu saa ’kultivoitunutta’ vastapainoa Huono sää/se tanssii…Ja näkee unta –teoksista, joissa astutaan myös klassisen musiikin syvään uurretuille raja-aidoille. Hereilläkin uni jatkuu yltyy vahvaan fuusiosanailuun, joka saa tasapainottavaksi elementiksi Sekoilu seestyy –teoksen ’Love Records meets Yes’ –henkisen tunnelmoinnin. Elämä jatkuu on kuin suoraa jatkoa Pihkasilmä Kaarnakorva –levyn rikkaalle fuusiohybridille. Harakka Bialoipokku on vahva kokonaisuus, jonka harkittujen teemojen sisällä tapahtuva instrumentaalinen poreilu vaatii keskittymään.

keesojen

Vuonna 1977 ilmestynyt Keesojen Lehto oli Pohjolalle uuden ajan alkua. Edellisiin soololevyihin verratuna puhaltimet loistivat poissaolollaan. Yleissoundiin vaikutti vahvasti syntetisaattori. Pohjola sai levylle mukaan myös Mike Oldfieldin, joka ei kuulemma ’sietänyt’ puhallinsoittimia. Tuottajan roolin lisäksi Mike Oldfield myös soittaa albumilla kitaraa ja mandoliinia ja Sally Oldfieldin laulua kuullaan kappaleessa Varjojen varaslähtö. Levy äänitettiin Tukholmassa ja Englannissa Oldfieldin studiolla. Levy nousi myydyimmäksi Pohjolan sooloalbumeista. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’Mathematician’s Air Display’ ja Ruotsissa nimellä ’Skuggornas tjuvstart’.Albumi on julkaistu myös mm. Japanissa. Yhdysvalloissa ja Saksassa.

Keesojen lehto -levyllä soittavat myös ruotsalainen kitaristi Georg Wadenius ja puolalaissyntyinen Wlodek Gulkowski, joiden kanssa Pohjola oli aikaisemmin tekemisissä Made In Sweden –orkesterin tiimoilta. Myös maineikkaan Gong-yhtyeen rumpali Pierre Moerlen vierailee levyllä. Pohjolan tunnistettavat sävellykset seilaavat progefuusion ja Rick Wakemanin mieleen tuovan maalailun välimaastossa. Levyn huippuhetki, 15-minuuttinen Pääntaivuttelun seuraukset, paisuu ja kurkottelee taivaita kuin Yesin muhkeimmat teokset. Rikkaaseen sooloiloitteluun saadaan vastaavaa imua kuin Pihkasilmä Kaarnakorva –albumin kohdalla. Kitaralle lankeaa suurempi osuus levyn yleissoundista, seikka joka on tuttua Pohjolan myöhemmiltä albumeilta. Albumin teemoista ja leikkisyydestä löytää kuitenkin selkeitä yhtymäkohtia kahteen edelliseen sooloalbumiin.

visitation

Syksyllä 1977 Pohjola liittyi kotimaiseen fuusiohenkiseen ’superyhtyeeseen’ The Group. Vuonna 1979 ilmestyneelle Visitation-albumilleen Pohjola sai mukaansa The Groupista tutut Vesa Aaltosen, Olli Ahvenlahden ja Seppo Tynin. Levyllä soittaa myös puhallinpartio Pöyry/Koivistoinen/Juhani Aaltonen/Teemu Salminen mutta puhallinosaston osuus jää ohueksi. Lisäksi taustalla vaikuttaa Helsingin kaupunginorkesteri mutta albumin yleissoundi on sähköinen. Varsinkin Tynin repivän energinen kitara on vahva johtotähti. Pohjolan visio polveilevasta sähköisestä fuusiosta on selvästi laaja-alaisempaa kuin The Groupilla ja varsinkin bändipomo Pohjolan oma vaikutus on vahva. Miehen basso asettaa elastisesti liikkuvalle fuusiovoimalle tiukat rajat. Levyn energinen ja elinvoimainen ulosanti on toteuttu törkeän pöyhkeillä soundeilla.

Levyllä Pohjola hioo lopulliseen muottiin edellisellä Keesojen Lehto –levyllä alkaneen sähköisen fuusion mission. Leikkisyyttä unohtamatta, Pohjola onnistuu tuomaan free jazzin voiman ja kiihkon keskelle syntikoiden pelikenttää. Pohjolan laaja-alaisuus ja genrelokeroista välittämätön luonne kantavat vahvaa hedelmää. Puhallinsoittimet ja jouset tuovat sähköiseen fuusioon kaivattua orgaanisuutta, tasoja mutta päävastuussa ovat ’pyhänä kolminaisuutena’ kitara, basso ja koskettimet. Levyn avaava energinen sähköpurkaus Strange awakening sekä kiekon lopettava ‘taidefuusio’ Try to remember eivät kaipaa selittelyä – nauti täysillä! Visitation tarjoaa instrumentaalista voimaa sekä monipuolista osa-alueiden hallintaa, joka sopii sellaisenaan synonyymiksi käsitteelle ’fuusiomusiikki’.

Neljä klassikkoa joista valita omansa. Pihkasilmä Kaarnakorva ja Visitation ovat kolikon kaksi puolta, sellaisenaan täydellisiä. Mutta ymmärtääkseen kuljetun matkan ja lopputulokseen johtaneet syyt ja seuraukset, myös Harakka Bialouipokku ja Keesojen Lehto ovat merkitykseltään korvaamattomia.

 

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Viikon levy, Vinyylimania

Mikko Meriläinen: Wigwam kestää aikaa

Meriläinen ja Wigwam Raisiossa

Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.

Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.

Joensuulainen Mikko Meriläinen tunnetaan kulttuurityöstään suomalaisen progeyhtye Wigwamin parissa. Meriläinen perusti bändille nettisivut vuonna 1998. Pari vuotta myöhemmin hän oli mukana toimittamassa Wigwam-harvinaisuuksien kokoelmalevyä.

Historiantutkija päätyi vähitellen mittavan kirjoitusprojektin ääreen. Meriläisen 500-sivuinen bändihistoriikki Wigwam (Nemo, 2006) on yksi suomalaisen rock-kirjallisuuden perusteoksista. Kirja on ollut loppuunmyyty jo vuosia, mutta sitä on saatavana musiikkikirjastoissa ympäri Suomen.

Wigwam perustettiin 1968. Rockbändin merkittävimmiksi levytyksiksi nousivat Being (1974) ja kultaa myynyt Nuclear Nightclub (1975). Yhtyeen uusin albumi Some Several Moons julkaistiin 2005.

 

* * *

Meriläinen vieraili Raision kirjaston Vinyyli-iltamissa maaliskuussa 2015. Luento oli kirjailijalle ensimmäinen laatuaan. Meriläinen kertoi kirjastaan ja musiikista Musastolle.

Musiikkikirjastokasvatti

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuskirjastossa työskentelevä Meriläinen kertoo olevansa musiikkikirjastokasvatti:

– Musiikillinen yleissivistykseni kumpuaa Sotkamon kirjastosta. Pienessä kunnassa oli loistavat valikoimat. Vinyylejä ainakin 10 000. Johtui kait siitä, että Heikki Poroila oli ollut siellä kirjastonhoitajana. Sotkamon kirjastoon oli matkaa 60 kilometriä. Kävin siellä yhä useammin kun olin saanut ajokortin.

Kokoelmalevy Fresh Garbage

– Tutustuin Wigwamin musiikkiin 80-luvulla, kun bändi oli tauolla. Näin Wigwamin livenä ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa. Kiinnostuin myös nettisivujen teosta, joten yhdistin kaksi asiaa. Perustin Wigwam-nettisivut vuonna 1998. Nuclear Netclubin rakenteelle oli yksi selkeä esikuva: The Band -yhtyeen fanisivut. Nuclear Netclub poiki pian kontakteja ja tietoja. Pari vuotta myöhemmin pääsin toimittamaan yhtyeen harvinaisuuskokoelmaa Fresh Garbage – Rarities 1969–1977. Se oli juhlaa. Hauskempaa hommaa ei olisi voinut saada eteensä.

Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.

Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.

– Pertti Hakala oli tehnyt Love Proge 2CD-kokoelmat Siboneylle jo 90-luvulla. Hakalan oli määrä toimittaa myös Wigwam-harvinaisuuksien kooste. Kiireiden vuoksi Hakala ehdotti työhön minua sekä toimittaja Suonna Konosta. Teimme kokoelmalevyä kahdestaan. Saimme käyttöömme Ylen arkistonauhoja, Siboneyn ja Tapio Korjuksen arkistoja, joista valitsimme biisejä. Kuuntelimme matskua jota ei kukaan ollut kuullut neljännesvuosisataan.

– Fresh Garbagelta jäi pois paljon materiaalia. Korjuksen livenauhoissa on aineistoja, jotka kannattaisi julkaista. Lontoon Hyde Parkin keikkaa 30.8.1975 ei ole vieläkään julkaistu, vaikka siitä oli aikoinaan puhetta. Huhujen mukaan jotain ennenjulkaisematonta saattaa ilmaantua.

* * *

Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.

Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.

– Kokoelmalevyn jälkeen syntyi myös idea Wigwam-kirjasta. Vaikutti siltä, että kukaan ei ole kirjaa tekemässä – vaikka rock-kirjoja julkaistiin paljon tuohon aikaan. Päätin sitten kokeilla itse.

Barney Hoskynsin tekemä kirja The Bandistä oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Myös radio-ohjelma ja kirja Jee jee jee vaikuttivat. Jee jee jee antoi paljon uutta tietoa ja analyysia siitä, miten suomalainen rock oli kehittynyt.

– Askel nettisivusta Wigwam-historiikkiin oli suuri. Aloittamisen aikaan minulle ei vielä ollut selvää, mitä alan isona tehdä. Olin ollut työssä myös kirjastossa. Mietin, voisiko kirjoittamista tehdä ammatikseen. Koin kirjanteon jonkinlaiseksi meriitiiksi ja saavutukseksi. Halusin nähdä miten kirjaprojekti toteutetaan.

– Wigwamin jäsenet olivat kiinnostuneita. Ennen haastattelujen aloittamista olin jo käynyt läpi monenlaista muuta aineistoa: lehtijuttuja ja muuta. Muutama kustantaja oli kiinnostunut, yhden kanssa tein sopimuksen.

– Tein kirjaa pikkuhiljaa lomilla ja virkavapailla. Työ eteni nopeammin kun sain apurahan. Sen turvin pystyin panostamaan kirjaan usean kuukauden ajan. Kustannustoimittajan kanssa tehtiin monta kierrosta, hiottiin kirjaa ennen kuin se saatiin lopulta julki.

– Wigwam ei ollut kovin huima myyntimenestys vaikka kaksi painosta otettiin. Seison kyllä edelleen kirjan takana, en tosin ole

Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!

Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!

palannut sen pariin moneen vuoteen. Tulin mielelläni Raisioon, sillä Vinyyli-iltamiin pyydetty esitelmä taitaa olla ensimmäinen. Edes silloin tuoreeltaan ei tullut tällaisia pyyntöjä!

* * *

– Joitakin vuosia sitten esillä oli muitakin kirjaprojekteja. Yksi oli aiheista oli Tasavallan Presidentti. Kirja Pressasta olisi ollut luonteva, samoin Jim Pembroken elämäkerta. Wigwam-kirjassa kun ei mennä kovin syvälle bändin jäsenten elämään.

– Jotkut musiikkialan toimijat kysyivät, josko minua kiinnostaisi kirjoittaa heistä kirja. Koin, että minulla on varaa sanoa ei, koska olin niin voipunut Wigwam-projektista. Ehkä uusiin tilaisuuksiin olisi pitänyt tarttua. Kirjat olisivat kuitenkin olleet tilaustöitä. Wigwamin kanssa en laskenut työtunteja. Olen toimittanut pari muun alan juttua, mutten “oikeita kunnon kirjoja”.

– Salolaiset Mikko Vienonen ja Timo Lähteenmäki tekivät aivan loistavan kirjan Koit ny rauhoittu! (Teos, 2009). Yhtään ei haittaa vaikka kirjassa ei ole mukana kovin merkittäviä bändejä. Tuon tyyppistä lähestymistapaa voisi tulevaisuudessa harkita.

Classic rock

– Wigwam on kestänyt aikaa. Siitä ollaan edelleen kiinnostuneita vaikka jo 30 vuotta sitten jotkut saattoivat tuhahdella bändin musiikin vanhentuneen. Jotain ajattomuutta siinä on, arvoja jotka kestävät. Suomalaista classic rockia.

– Luultavasti se tärkein Wigwam-elementti minulle on Jim Pembroke, hänen popmainen tyylinsä. Pembroke on ollut bändissä alusta lähtien. Hän vetää vertoja kansainvälisille nimille, kuten The Beatles, Rolling Stones, Pink Floyd ja David Bowie. Pembroke on minusta erinomainen lauluntekijä. Hän voisi olla huomattavasti arvostetumpikin. Myös tekstimaailmassa olisi paljon avattavaa.  Ammennettavaa riittäisi kyllä. Tuotannon kokonaiskaarta ei ole analysoitu kunnolla.

– Pidän myös Jukka Gustavsonin ja Pekka Pohjolan ajan progemmasta Wigwamista. Muistan, että Being oli ensikuulemalla pelottava. Kaikki Wigwam-levyt kolahtivat jossain vaiheessa. Monet klassikot kun vaativat riittävän määrän kuuntelukertoja, esimerkiksi  Love-yhtyeen Forever Changes.

Tuomas Pelttari, kuvat ja teksti.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa

Raision kirjaston levynkansinäyttelyn aiheena Wigwam

Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston helmikuun levynkansinäyttelyn aiheeksi on nostettu Wigwam. Näyttely ennakoi samalla 2.3. Raision musiikki-ja taideosastolla järjestettävää Vinyyli-iltamat -tapahtumaa. Wigwam-kirjan kirjoittaja Mikko Meriläinen saapuu Raisioon kertomaan Wigwamin kunniakkaasta historiasta tuoreita kuulumisia unohtamatta.

wigwjuliste Pieni

Wigwamin kolme kautta

Wigwam on kenties kautta aikain merkittävin suomalainen rockyhtye, jonka historia voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Yhtyeen progressiivinen vaihe kesti vuodet 1968–74, jolloin erityisesti Jukka Gustavson ja Pekka Pohjolan panos Jim Pembroken sävellysten rinnalla korostui huipentuen Being-levyyn (1974).

Wigwam ykkösen hajottua Jim Pembroke ja Ronnie Österberg kokosivat Wigwam kakkosen (1974–78), johon heidän lisäkseen liittyivät Pekka ”Rekku” Rechardt ja Måns Groundstroem. Yhtyeen tyyli muuttui pophenkisemmäksi. Kauden kohokohta oli mestarillinen Nuclear Nightclub -albumi (1975), jolla Wigwam kolkutteli ensimmäisenä suomalaisena rockyhtyeenä kansainvälisen läpimurron oven.

Wigwam kakkosen hajottua 1978 seurasi hiljaiselon aika, joka päättyi 1990-luvun alussa alkaneeseen kolmanteen luomisvaiheeseen. Se huipentui Some Several Moons -albumiin (2005). Wigwam kolmosessa yhtyeen voimakaksikko Pembroke-Rechardt jatkoi siitä, mistä he edellisessä vaiheessa jäivät.

Tänä päivänä Wigwam nauttii kultti suosiota, sillä yhtyeen omaleimaisella musiikilla on yhä uskollinen kannattajajoukkonsa niin meillä Suomessa kuin ulkomaillakin. Wigwamin ajankohtaisuutta lisäävät yhtyeen entisten jäsenten tuoreet soololevyt: Jim Pembroken viime vuonna ilmestynyt loistava If The Rain Comes -soololevy samoin kuin Jukka Gustavsonin & Hoedownin loistavat arvostelut saanut Mountain Information -albumi ovat upeaa jatkoa Wigwamin tuotannolle.

 

Teksti Altti Koivisto

 

wigw1

wigvam2

Hard n' Horny

Hard n’ Horny

Tombstone Valentine

Tombstone Valentine

Fairyport

Fairyport

wigwam being

Being

 

Live Music From The Twilight Zone

Live Music From The Twilight Zone

Nuclear Nightclub

Nuclear Nightclub

 Lucky Golden Stripes and Starpose

Lucky Golden Stripes and Starpose

Dark Album

Dark Album

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Kuuntelen Pressaa – Tasavallan Presidentti uudelleenjulkaisujen voimin

Turkulaisen Svart Recordsin Love Recordsin progempaa kulmaa valottavien uusintajulkaisujen sarjassa Tasavallan Presidentin kiekot ovat todellisia klassikoiden klassikoita. Alkuperäisistä Pressan kiekoista joutuu innokas vinyylin kerääjä maksamaan tukevasti, siinä mielessä vinyylimuotoinen uusiojulkaisu on tervetullut tapaus. Nimittäin cd-versioihin verrattuna soundit ovat jotain aivan muuta.

Pressan levyistä Lambertland ja Milky Way Moses ovat tunnustettuja Suomi-progen kulmakiviä, jotka voi asettaa ilman sinivalkoisia silmälaseja ulkomaisten kanssaeläjiensä rinnalle. Bändin vuonna 1969 julkaistu debyytti Tasavallan Presidentti oli hyvinkin vapaasti laukkaavaa rock-fuusio-jazzia. Eero Raittisen Helpistä lähteneet kitaristi Jukka Tolonen ja rumpali Vesa Aaltonen saivat rinnalleen Blues Sectionista tutun basisti Måns Groundstroemin ja Soulsetin entisen saksofonistin/huilistin Juhani Aaltosen. Vokalistin paikalle saatiin brittilähtöinen Frank Robson, tosin Tasavallan Presidentin normaalia kertosäevetoista musiikkia kaihtanut ulosanti ei antanut laulajalle tilaa loistaa.

Pressan debyyttilevy nosti Tolosen lopullisesti kitarasankarin asemaan, vaikka sävellysten osalta kaksikko Robson/Groundstroem oli kantavana voimana. Levyn juurevasti mutta vapaasti hengittänyt improvisaatiopohjainen revittely antoi erityisesti tilaa Juhani Aaltosen häikäisevälle saksofoni/huiluiloittelulle. Myös Tolosen vahvasti blueshenkinen kitaratyöskentely tuotti albumille vakuuttavia ilonhetkiä.

Uusiojulkaisun rumpusoundi on ehkä hieman ”kirkaampi” kuin alkuperäinen, samaa voi sanoa bassosta mutta fonin kohdalla muutos on pelkästään positiivinen. Kokonaisuus soi kuitenkin todella tasapainoisena ja ennenkaikkea puhtaana. Tuplalevyn mukana seuraa vielä tyylikäs juliste.

Vuonna 1972 julkaistu Lamberland on monessa käänteessä nostettu Pressan parhaaksi näytöksi – ja yhdeksi 70-luvun kotimaisista timanteista. Bändin soundi asettui selkeämmin aikakautensa progen suuntaviivoille ja varsinkin Tolosen kitaralle löytyi yhä enemmän tilaa. Juhani Aaltonen oli jo aikaisemmin korvattu Pekka Pöyryllä ja vokalistin paikalle oli tullut Eero Raittinen. Levyn myötä Pressan maine Suomen ulkopuolella koki suuren arvonnousun. Bändi oli varsinkin muusikkopiirien suosiossa. Milky Way Moses -albumin mukana seuraava juliste kertoo selkeästi aikalaisten ajatuksia Pressan iskukyvystä; ”Tolonen…a future Zappa”, ”Their music is difficult…rock with a strong jazz bias and works only because they are so together as a group”, ”Better than 80 procent of the rock product currently on the market”, ”Ridiculously fast, more lyrical and witty than Clapton, Hendrix and Page”. Ja kyseiset kommentit kantautuivat brittiläisestä musiikkimediasta!

Mutta Lambertland oli myös kaupallinen menestys. Ylistäviä arvoita keränneen albumin ensimmäinen puolisko oli todellista progehekuman juhlaa. Haastavaa ja koukeroista mutta ei itsetarkoituksellista oman erinomaisuuden korostamista – yksinkertaisesti tasapainoista ja mallikasta bändisoittoa. Tolosen nousevan tähden myötä lisääntynyt biisintekovastuu kuului pelkkastään positiivisena asiana. Pöyry jäi ehkä pienempään osaa kuin debyyttilevyllä puhaltanut Aaltonen mutta Pöyry ei jäänyt varjoon! Allekirjoittaneen mielestä Raittinen ei korvannut Robsonia mutta laulajalle Lambertland oli myös suhteellisen vähätöinen projekti.

Myös Lambertlandin uusiojulkaisun soundeista on kuulemma hifistien kesken väännetty kättä – että rumpu-ja bassosoundissa olisi vähemmän potkua kuin alkuperäisessä. Tiedä häntä, ainakin soundi on mieltä ylentävän selkeä. Allekirjoittaneen vertailukappaleen kohdalla vanhasta vinyylistä oli raavittu irti jo parhaimmat soundit joten vanhan ja uuden version vertailu ei tehnyt oikeutta kumpaankaan suuntaa. Kokonaispakettina Lamberlandin uusiojulkaisu on kuitenkin mahtava kokonaisuus. Tuhdin kirjasen lisäksi paketista löytyy Sisältäni portin löysin/Selvä näkijä -sinkula.

Milky Way Moses on monessa lähteessä jätetty Lambertlandin jalkoihin. Vuonna 1974 ilmestynyt levy sai jo aikalaisiltaan nihkeämmän vastaanoton. Englannissa äänitetty albumi on kuitenkin soundien osalta loistavaa jälkeä. Kosketinsoittimilla oli suurempi rooli ja ehkä Pressan soundi liikkui jo turhankin lähelle valtavirtaprogen perusvirtaa. Pressan uusintajulkaisuista Milky Way Moses on kuitenkin kuuntelukokemuksena ylittämätön. Pehmeän vakaa ja orgaaninen soundi on hunajaa progemiehen korville. Myös basso potkii tukevasti. Soundin erotteleva tarkkuus tulee erityisesti esille vapaana laukkaavissa soolokohdissa ja varsinkin kitara/fonisoundi on todella elävää. Allekirjoittanut ei halua tehdä eroa Lambertlandin ja Milky Wayn välillä – molemmissa on tunnistettavaa omalaatuisuutta ja uusintajulkaisuna Milky Way Moses on varmasti levyyn sijoitetun rahan arvoinen.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Uncategorized

Svart Records jakaa rakkautta, osa 1 (Magyar, Tabula Rasa, Blues Section)

Turkulaisen Svart Recordsin vinyyliformaatissa uudelleenjulkaisemaa Love Records -tuotantoa on markkinoilla jo usean nimikkeen verran. Ensimmäisenä kauppoihin ehtivät Magyarin, Blues Sectionin ja Tabula Rasan klassikkoalbumit.

Magyar: Uusiin Maisemiin

Vuonna 1969 Varkauden seudulla perustettu Magyar erottui aikalaisistaan ainakin itse tehtyjen suomen kielellä esitettyjen viisujen sekä Jukka Itkosen runollisten tekstien ansiosta. Nuoren Voimain Liiton kilpailun ansiosta vuonna 1970 levyttämään päässyt orkesteri osoitti heti kyntensä kantaaottavan vihertietoisuuden saralla – sinkkubiisi Elävien hauta lienee Magyarin “tunnetuin” kappale. Aikansa brittirockin ja folkhenkisen fiiliksen sattumia tarjoillut Magyar ei kaihtanut luontoa sivuavia tekstejä. Progevivahteilla ja popsävyillä koristeltu Magyar avasti latua myöhemmin seuranneelle suomeksi lauletun rockin buumille – Hector oli lähempänä kuin iholla. Paikoin vokalisti Harry Gunaropulosin äänestä tulee mieleen samoihin aikoihin maata kiertänyt Kirka.

 

 

Magyar ehti julkaista yhden kokopitkän albumin. Uusiin Maisemiin -niminen kaunosieluisesti runoileva ”kadonnut” rock-klassikko ilmestyi Love Recordsin kautta vuonna 1973, Måns Groundstroem toimiessa tuottajana. Albumilta löytyy väkevän liekehtivää jazz-vivahteista progerokkia, Jethro Tull -sukuista folkhuuma ja paljon vihreillä arvoilla lastattua ilmavaa maalailua. Itkosen tekstit ovat suvereeneja runohetkiä. Mikä parasta, tekstit eivät eksy liian vaikeaselkoiseksi alitajunnan tuuletukseksi – leikkisän maanläheisellä otteella etenevä sanailu välittää tunteita.

Svart Recordsin julkaiseman vinyylipaketin toinen levy tarjoilee vielä Magyarin neljä sinkkubiisiä, myös edellämainitun Elävien hauta -kappaleen. Lisäksi mukaan on sanoitusten lisäksi tyrkätty jo cd-painoksessakin mukana ollut Jukka Itkosen asiaa tunteva historiankirjoitus.

Magyarin Uusiin Maisemiin on elävä klassikko ajalta, jolloin kotimaan kielellä laulaminen kuului vain käännösbiiseihin. Mainio kokonaisuus kestää täysipainoista tehokuuntelua armon vuonna 2013 – ja tekstien osalta osumatarkkuus on edelleen lähellä kymppiä.

 

Tabula Rasa: Tabula Rasa

Tabula Rasa oli yksi 1970-luvun alun Härmälandian tärkeimmistä progeorkestereista. Yhdessä Finnforestin kanssa Tampereen suunnalla vaikuttanut Tabula Rasa osoitti Helsingin ulkopuolellakin olevan progehenkistä elämää. Kangasalla vuonna 1972 perustettu orkesteri aloitti huipulta – pop-yhtyeiden SM-kisoista irtosi toinen sija ja jo vuoden kuluttua bändi lämppäsi jo Wigwamia. Kotimaan kielellä operoinut orkesteri viljeli selkeitä Jethro Tull -vaikutteita ja Mikko Alatalon teksteissä otettiin kantaa moneen suuntaan.

 

 

Bändin esikoisalbumi Tabula Rasa vuodelta 1975 kuuluu kotimaisen rockin klassikko-osastoon. Tabula Rasan debyyttiä äänitettiin Ruotsissa miehityksellä Heikki Silvennoinen, Asko Pekkanen, Tapio Suominen, Jarmo Sormunen ja Jukka Leppilampi. Jim Pembroke soitti levyllä pianoa. Reippaan iloluontoinen ja vapaana hengittävä albumi sai ominaisväriä vahvasta huiluosastosta. Laajalla kaarella maalailevat kappaleet tekivät oikeutta aikansa progeilmastolle ja tietynlainen kaunosieluisuus on vahvana läsnä. Myös Silvennoisen Jukka Toloselta lainaavalle kitaratyöskentelylle on annettava korkeat tyylipisteet (kuuntele vaikka Nyt maalaan elämää -kappaleen liekehtivää kitaran ja huilun vuoropuhelua) ja Leppilammen vokaalityöskentelyn hienoavaraisuus on käsinkosketeltavaa. Toisaalta juuri laulusuorituksen ailahtelevaisuus aiheuttaa albumin suurimmat miinukset.

Alatalon teksteissä on reilusti romanttishenkistä ympäripyöreyttä mutta myös purevuutta – tekstit ovat kuitenkin kokonaisuutena onnistuneesti ”korkealentoisuutta sivuavaa nuoren miehen realismia”. Svart Recordsin vinyylimuotoinen uudelleenjulkaisu tuo kyseisen klassikon jälleen perusvirtasen saataville, alkuperäisessä formaatissa. Levypussista löytyvä Kari Sipilän maalaus näytti cd-versiossa lähinnä säälittävältä – toista on vinyylipaketin mukana tuleva taidearkki. Mainio levy on saanut kiitettävän perusteellisen uusiopainoksen.

Blues Section: Blues Section

Varsinkin jälkikäteen tarkasteltuna Blues Section oli miehistöltään täysiverinen superbändi. Keväällä 1967 perustettu kokoonpano piti sisällään jo Jim Pembroken Pems-kokoonpanossa yhdessä soittaneet Hasse Wallin, Ronnie Österbergin ja Pembroken. Basistina toimi Måns Groundstroem ja saksofonistina loisti nuori Eero Koivistoinen.

 

 

Vaikka Blues Sectionin juuret olivat Bluesbreakers-tyyppisessä sinisessä musiikissa, kokoonpano intoutui usein hyvinkin kokeilevaksi jazz- improvisoinniksi. Varsinkin Wallin ja Koivistoisen tyrmäävät instrumenttikaksintaistelut säteilevät suoranaista neroutta. Pembroken sävelkynän vahvuus yhdistettynä Wallin ja Koivistoisen virtuositeettiin antoivat kokoonpanolle avaimet todellisen klassikon luomiseen. Otto Donnerin ja Atte Blomin tuottama kokopitkä albumi Blues Section ilmestyi vuonna 1967. Bändillä oli heittää tulille omia biisejä täyden levyllisen verran mikä oli tuolloin perin ainutlaatuista. Lisäksi Pembroken biisikynä oli terässä. Levy nosti Hasse Wallin ”superkitaristiksi” eikä Koivistoisenkaan maine ainakaan kokenut arvonalennusta!

Varsinkin levyn b-puolen viisuista löytyy vapaana hengittävää sooloilua vähintäänkin kiitettävästi. Carpets and bags and balls on hämmentävä free jazz -tuokio. Wallin kitaroinnista voi nauttia vaikka mainion perusbluesin Once more for the roadin avulla. Answer to life ja End of poem ovat sävellyksinä parasta a-luokkaa – täysin kansainvälistä tasoa.

Svart Recordsin vinyylimuotoisen uudelleenjulkaisun muhkealle soundille ei voi kuin jakaa lämmintä kättä. Wallin sooloskeba ja Koivistoisen foni soivat suorastaan viekottelevasti. Blues Sectionin blues/rock/proge/fuusiojazz-keitos on hämmästyttävää ja elinvoimaista, yhä tänäkin päivänä. Kansainvälisen tason taidonnäyte ja sukupolvensa kotimainen suunnannäyttäjä vuodelta 1967.

J.Kaunisto

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Raision musiikkiosaston kuukauden artisti – Pihasoittajat

 Pihasoittajien muusikoilla on juurensa 1960-luvun folkinnostuksessa. Vuonna 1969 perustettu yhtye keskittyi aluksi irlantilaiseen kansanmusiikkiin. Vuonna 1971 Pihasoittajat tekivät Ryhmäteatterin kanssa yhteisen produktion Vanha iloinen Irlanti, joka kertoi Irlannin historiasta teatterin ja musiikin keinoin. Hedelmällisen yhteistyön syntyyn vaikutti se, että yhtyeen jäsen Kim Kuusi oli ollut perustamassa Ryhmäteatteria ja toimi teatterin säveltäjänä ja muusikkona vuosina 1969-73. Vanha iloinen Irlanti –esityksestä tuli erittäin suosittu, sillä olivathan Pohjois-Irlannin tapahtumat voimakkaasti esillä tiedotusvälineissä 1970-luvun alussa. Esitys televisioitiin ja sen musiikki levytettiin keväällä 1971 Love Recordsin seuraavana vuonna julkaisemalle LP:lle Rocky Road to Dublin – Kivinen tie Dubliniin. Yhtyeen esikoisalbumi tehtiin kokoonpanolla Kim Kuusi, Henrik Bergendahl, Hannu Karlsson, Harry Lindahl ja Kyösti Pärssinen. Hyvän vastaanoton saaneen levyn tuottamisesta vastasi Måns Groundstroem. Pihasoittajien erinomaisen LP:n innoittamana maahamme syntyi useita irlantilaista kansanmusiikkia esittäneitä yhtyeitä.

  Pihasoittajat eivät kuitenkaan jääneet soittamaan irlantilaista kansanmusiikkia. Vuonna 1973 ilmestynyt seuraava albumi Hattukauppiaan aamu sisälsi yhtyeen omia, lähinnä Kim Kuusen sävellyksiä. Toki irlantilaisen kansanmusiikin vaikutus kuului edelleen selvänä. Sanoitukset olivat sekä kansanrunoja että yhtyeen jäsenten omia. Mukana oli myös Aale Tynnin ja Viljo Kajavan runoja. Yhtyeen kokoonpano oli sama, mutta lauluun oli tullut mukaan Arja Karlsson. Levyllä soittivat bassoa Pentti Mutikainen ja Pekka Pohjola. Erinomaisesti onnistuneen levyn tuotti jälleen Måns Groundstroem.

  Vuosi 1974 oli Pihasoittajien osalta hiljaisempaa, sillä suurin osa heistä oli opintojensa loppuvaiheessa. Seuraavana vuonna Kim Kuusi sai kutsun Suomen euroviisun sävellyskilpailuun, jonka hän voitti säveltämällään Viulu-ukolla. Laulun sanoituksen teki Hannu Karlsson. Pihasoittajat vahvistettuna viulisti Seppo Sillanpäällä menestyivät Tukholmassa järjestetyissä Euroviisuissa mainiosti sijoittuen seitsemänneksi.

 Vakituisesti Vanha isäntä –yhtyeessä vaikuttaneesta Sillanpäästä tuli Viulu-ukon myötä Pihasoittajien ulkojäsen. Hän oli mukana myös yhtyeen viimeisellä vuonna 1975 ilmestyneellä Kontaten kotia –albumilla. Sen sävellyksistä vastasi yhtä lukuun ottamatta yhtyeen voimahahmo Kim Kuusi. Sanoitukset olivat suurelta osin kansanrunoja, mutta Hattukauppiaan aamun tavoin tekstejä oli valittu myös kotimaisilta lyyrikoilta (P. Mustapää ja Aale Tynni). Luonnollisesti mukana oli myös Euroviisujen edustuskappale Viulu-ukko. Levyn tuottivat Otto Donner ja Måns Groundstroem. Yhtyeen sointiin oli tullut jazz-vaikutteita, mihin varmasti olivat vaikuttamassa taustoja soittaneet huippumuusikot (mm. Pekka Pohjola, Juhani Aaltonen, Esa Kotilainen ja Olli Ahvenlahti). Tuloksena oli loistava albumi, kenties Pihasoittajien paras. Valitettavasti levyä ei myyty juuri lainkaan, mihin osaltaan vaikutti se, ettei yhtye tehnyt enää keikkoja. Kontaten kotia –albumi viitoitti kuitenkin tien suomalaiselle nykykansanmusiikille. Yhtye hajosi pian levyn ilmestymisen jälkeen. Kim Kuusi jatkoi vielä Pihasoittajien viitoittamalla tiellä vuonna 1978 ilmestyneellä soololevyllään Kahlaajatyttö : Kim Kuusen lauluja.

 1990- ja-2000 luvuilla Pihasoittajat ovat aika ajoin aktivoituneet uudestaan tekemään joitakin keikkoja muun muassa Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla.

 Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio