Viikon levy: Ihsahn – Arktis (2016)

Arktis1

Vegard Sverre Tveitan, kenet useimmat tuntevat Ihsahnin nimellä, on yksi pelottomampia artisteja kuka on valaissut hevareita progressiivisella lähestymistavallaan extreme metalliin. Entinen Emperor-yhtyeen säveltäjä on rakentanut luovaa polkuansa jo 90-luvulta lähtien ja nyt häntä perustellusti pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista metallimuusikoista ikinä. Ihsahnin soolotuotantoa on ollut suorastaan kiehtovaa seurata, kun hän on omaksunut kullekin levylle oman suuntansa ja antanut luovuutensa kukoistaa. Mitä uutta löytäisimme progressiivisen musiikin ja raskaan metallin yhteisiltä äärirajoilta?

Nyt Ihsahn on palannut kuudennella soolojulkaisullaan nimeltään Arktis. Arktiksella on kiistämättä Ihsahnin kirjavin soundien paletti levyn kokonaisuuteen suhteutettuna ja kiitos siitä mahtanee kuulua edelliselle astetta kokeellisemmalle julkaisulle Das Seelenbrechenille. Arktis on minusta selvä hengellinen jatko Das Seelenbrechenin odottamattomalle menestykselle, sillä vaikka Ihsahn on jälleen palannut entiseen melodisesti raskaampaan kuninkuuteensa, on hän myös rakentanut uuden levynsä monista samoista rattaista, mitä olimme kahdelta edelliseltä levyltä osanneetkin jossain määrin odottaa.

Arktis2

Temaattisesti levyllä keskitytään skandinaavisen tutkimusmatkailijan Fridtjof Nansenin vaelluksiin pohjoisnavalla 1800-luvulla. Levyn raskaat ja tinkimättömät melodiat puskevat mieleen kuvan kylmästä pohjoisesta, kuten kappaleissa Mass Darkness ja My Heart Is Of The North. Kappaleissa karjutaan pohjoisen armottomasta pakkasesta, yksinolosta ja itsensä kadottamisesta. Levyn raskas, mutta runsas dynamiikka tuo mieleeni myös Ihsahnin julkaisun Eremita.

Arktiksella on myös synkästä teemastaan ja lyriikoistaan huolimatta valoakin tunnelin päässä. In The Vaults on mielestäni yksi levyn kohokohdista ja oudosti mieltä kohentava kappale merkillisistä huudoista pimeydessä, kun taas Celestial Violencessa Ihsahnin vokaalit saavuttavat suorastaan ennenkuulumattoman herkkyyden ja koko kappale huokuu yhtä sydäntä riipaisevaa kauneutta. Huutoineen päivineen.

Kyseessä on siis jälleen levy, mikä todistaa että metalli voi olla taidetta, ja ettei se musiikin raskaus tai näin hyvin harkittu kokeellisuus sen parissa tee siitä yhtään sen huonompaa tulosta. Suositellaan hevi- ja metallimusiikin ystäville, kuin myös muille avoimille musiikin kuuntelijoille.

 

These fleeting moments

Between ashes and dust

May well taste of winter

 

And yet I choose to dream

To form this life like clay

Universal insignificance will guide my way

 

Patrik Nyby

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s