Avainsana-arkisto: Australia

’Kun rocktähti istui muovituoliin’ – Raision kirjastossa huomion kohteena australialainen kantaaottava rockyhtye Midnight Oil

midjuliste

Kun rocktähti istui muovituoliin

Ruisrock kesällä 1990 oli niin lähellä taivaallista kuin festari voi olla. Aurinko säkenöi, meri kimmelsi ja kitarat helisivät. Ei haitannut, vaikka olin töissä: tein festareilta juttua lehteen. Olihan tulossa australialaisen Midnight Oilin keikka ja bändi pitäisi oman pressitilaisuudenkin. Albumi Blue Sky Mining oli ilmestynyt saman vuoden helmikuussa ja yhtye eli loistonsa päiviä.

Menin pressitelttaan hyvissä ajoin ja kätkeydyin takaseinustalle. Oli kuumaa, ahdasta ja hämärää, jännitti. Olin bändin kiihkeä fani ja uskoin, että kantaaottava ympäristörock tekisi maailmasta paremman paikan. Se oli naiivia, mutta 1980-luku oli ollut Bob Geldofin organisoimien Band Aidien ja Live Aidien aikaa. Kyynisinkin meistä katsoi niitä salaa.

Ilmapiiri sähköistyi, kun Peter Garrett ilmestyi ovelle. Midnight Oilin keulakuvalle oli varattu oma tuoli keskelle telttaa. Mutta Garrett uhmasi kaavaa. Hän pysähtyi, katseli ympärilleen ja käveli määrätietoisesti kohti… minua. Rocktähti rojahti vieressä olevaan tuoliin, ojensi kätensä ja esittäytyi. ”Nice to meet you, too”, sopersin. ”How are you?”

Sitten en sanonutkaan enää mitään. Painoin rec ja play -nappeja rystyset valkoisina, koska haastattelunauhuri oli ainoa kiinnekohta siihen todellisuuteen, joka vielä äsken oli olemassa. Pressitilaisuuden järjestäjienkin konseptit menivät hetkeksi sekaisin. Saatoin melkein nähdä toisten toimittajien ajatukset. KUKA tuo mimmi on? MIKSI Garrett istui hänen viereensä? MITÄ täällä oikein tapahtuu?

Lopulta pressitilaisuus alkoi onnahdella eteenpäin tutulla sabluunalla. Kysymyksiä, vastaus, kysymyksiä, vastaus, kysymyksiä… Vain minä olin hiljaa. Keskityin hillitsemään paniikkia ja varomaan tähden pitkiä, levottomia jalkoja, jotka eivät mitenkään mahtuneet kiikkerän muovituolin alle.

En ole ihan varma, miten selviydyin teltasta ulos.

Midnight Oil oli kovan livebändin maineessa, eikä turhaan. Ruisrockin lavalla yhtye oli energinen ja vimmainen, melkein maaninen. Karismaattisen Garrettin ääni soi intohimoisen raapivana ja repivänä. Yhtyeen soundi oli sopivasti raaempi ja rockimpi kuin levyllä, silti laulustemmat piirtyivät puhtaasti. Kuten tämä Blue Sky Mine -kertis

’And the company takes what the company wants/ And nothing’s as precious, as a hole in the ground’

Kun lempibiisini, euforinen Forgotten years, alkoi soida, olisin tanssinut vaikka ikuisesti uusi bändipaita palaneiden olkapäiden suojana. Paidan selässä luki:  “This is a fragile ball we are living on. It’s a miracle and we‘re destroying it…”

midnig

 

Midnight Oilin musiikki on rosoista, vahvaa ja karheaa kitararokkia. Särmän lisäksi biiseissä on häpeämättömän melodista stemmalaulua ja tarttuvia kertiksiä, joihin on ilo koukuttua. Tunnetuimpana hittinä pidetään kappaletta Beds Are Burning albumilta Diesel and Dust. Myös Power and The Passion albumilta 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1 kolahti ympäri maailmaa.

 Myös Blue Sky Mining -albumi on kestänyt aikaa hyvin. Se ei ole menettänyt intensiivisyyttään eikä alkukantaista voimaansa. Hittejä riittää: Blue Sky Mine (ja raastava huuliharppu), King of the Mountain, Shakers and Movers ja One Country.

Yhtye perustettiin Sydneyssä 1970-luvulla. Ensimmäinen albumi, Midnight Oil, ilmestyi 1978. Levyjä kertyi yhteenä 15, jos mukaan lasketaan virallisen hajoamisen jälkeen julkaistu Best of Both Worlds (2004).

Midnight Oil oli avoimesti poliittinen yhtye, joka otti näkyvästi kantaa ympäristöasioihin, ydinaseisiin ja Australian aboriginaalien asemaan. Varsinkin The Dead Heartbiisi käsitteli kaunistelematta Australian alkuperäiskansojen ja -kulttuurien riistämistä.

Bändi oli samalla tavalla tiedostava kuin yhdysvaltalainen R.E.M., mutta lyriikat ja lausunnot olivat astetta suoraviivaisempia. Musiikistakin voi löytää yhtäläisyyksiä: jos Michael Stipen pistäisi laulamaan vaikka Dreamworldin, väitän, että täydestä menisi.

Vuonna 2002 laulaja Peter Garrett erosi yhtyeestä ja siirtyi politiikkaan. Hänet valittiin 2004 Australian parlamentin alahuoneeseen työväenpuolueen edustajana, ja joulukuussa 2007 hänestä tuli ministeri.

Eeva Kiviniemi

(Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä huhtikuun ajan seuraavat Midnight Oilin vinyylialbumien kannet;)

midkuva1

midkuva2

Head Injuries

Head Injuries

Place Without a Postcard

Place Without a Postcard

 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1

10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1

Red Sails In The Sunset

Red Sails In The Sunset

mid diesel and dust

Diesel and Dust

Blue Sky Mining

Blue Sky Mining

Earth and Sun and Moon

Earth and Sun and Moon

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Vinyylimania hehkuttaa Little River Bandia

little river bb

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Little River Band – rentoa folkrockia Australiasta

Australialainen Little River Band julkaisi erinomaisen yhtyeen nimeä kantaneen esikoisalbuminsa vuonna 1975. Melbournen Armstrongs studioilla äänitetty levy oli valtaisa arvostelu- ja myyntimenestys kotimaassaan ja herätti kiinnostusta myös Yhdysvalloissa. Syynä siihen oli varmasti se, että Little River Band muistutti tyyliltään sellaisia yhtyeitä kuin Crosby, Stills, Nash & Young sekä Eagles. Amerikkalaisten virkaveljiensä tapaan australialaisten Glenn Shorrockin (laulusolisti), Graham Goblen (kitaristi/laulaja) ja Beeb Birtlesin (kitaristi/laulaja) yhteislaulu oli upeaa kuultavaa. Kokonaisuutta täydensi soolokitaristi Rick Formosan tyylikäs kitarointi.

Little River Bandin voimavarana oli lisäksi se, että yhtyeessä oli kolme tuotteliasta säveltäjää Shorrock, Goble ja Birtles. Näin ollen levyn lauluissa on vaihtelevuutta. Amerikkalaisista aikalaisistaan yhtyeen mielestäni erotti kuitenkin ennen muuta australialainen rentous. Levyn yhdeksän laulua muodostavat nautittavan kokonaisuuden, joista singlenä menestyi It´s A Long Way There.

Muistan Little River Bandistä kirjoitetun suomalaisissa musiikkilehdissä 1970-luvun jälkipuolella, mutta minulla ei ollut tuolloin tilaisuutta tutustua heidän tuotantoonsa. Käydessäni Länsikeskuksen Kirppis-Centerissä vastaani tuli tämä yhtyeen ensimmäinen LP. Loistokuntoinen levy maksoi vaivaiset 5 euroa. Täytyypä pitää silmät auki, jos onnistuisin vielä löytämään yhtyeen läpimurroksi Yhdysvalloissa muodostuneen kolmannen LP:n ’Diamantina Coctail’ vuodelta 1977.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania

Viikon levy: Sia – Colour the small one (2004)

Sia_Colour_the_Small_One

Colour the small one on australialaisen Sia Furlerin kolmas levy. Levyllä Sia fiilistelee r&b:n, jazzin ja popin maailmoissa. Colour the small one on Sian edellisiä levyjä rauhallisempi ja tunnelmallisempi. Sian omien sanojen mukaan levy on helppoa kuunneltavaa. Kappaleita ovat olleet tekemässä Sian lisäksi mm. levyn tuottaja Jimmy Hogarth, basisti Samuel Dixon ja Beck.

Colour the small one julkaistiin vuonna 2004 Australiassa, Britanniassa ja Euroopassa. Levyn Amerikan valloitus tapahtui muutama vuosi myöhemmin. Amerikkalaiset löysivät Colour the small one:n sen jälkeen kun Breathe me –kappale soi Mullan alla TV-sarjassa. Sian muitakin kappaleita on päätynyt TV-mainoksiin ja -sarjoihin sekä elokuviin.

Breathe me:n lisäksi nostaisin omiin suosikkeihini Sunday:n. Sunday on tarttuvaa poppia ja eroaa mielestäni levyn muista kappaleista. Kauneimman laulun tittelin vie Natale’s song. Jos ihastut tämän levyn herkkiin tunnelmiin, suosittelen tutustumaan myös Sian Some people have real problemslevyyn vuodelta 2008.

Sia on tehnyt paljon musiikkia myös muille artisteille. Viimeisimmällä Britney Spearsin levyllä, Britney Jean, on kolme Sian kappaletta. Tunnetuin yhteistyö on ehkä David Guettan kanssa valmistunut Titanium, jonka Sia esittää.

Sia netissä: http://siamusic.net/

Colour the small one Vaski-kirjastoissa

Päivi/Kaarinan kaupunginkirjasto

Jätä kommentti

17 helmikuun, 2014 · 18:38