Avainsana-arkisto: Norja

Viikon levy: Ihsahn – Arktis (2016)

Arktis1

Vegard Sverre Tveitan, kenet useimmat tuntevat Ihsahnin nimellä, on yksi pelottomampia artisteja kuka on valaissut hevareita progressiivisella lähestymistavallaan extreme metalliin. Entinen Emperor-yhtyeen säveltäjä on rakentanut luovaa polkuansa jo 90-luvulta lähtien ja nyt häntä perustellusti pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista metallimuusikoista ikinä. Ihsahnin soolotuotantoa on ollut suorastaan kiehtovaa seurata, kun hän on omaksunut kullekin levylle oman suuntansa ja antanut luovuutensa kukoistaa. Mitä uutta löytäisimme progressiivisen musiikin ja raskaan metallin yhteisiltä äärirajoilta?

Nyt Ihsahn on palannut kuudennella soolojulkaisullaan nimeltään Arktis. Arktiksella on kiistämättä Ihsahnin kirjavin soundien paletti levyn kokonaisuuteen suhteutettuna ja kiitos siitä mahtanee kuulua edelliselle astetta kokeellisemmalle julkaisulle Das Seelenbrechenille. Arktis on minusta selvä hengellinen jatko Das Seelenbrechenin odottamattomalle menestykselle, sillä vaikka Ihsahn on jälleen palannut entiseen melodisesti raskaampaan kuninkuuteensa, on hän myös rakentanut uuden levynsä monista samoista rattaista, mitä olimme kahdelta edelliseltä levyltä osanneetkin jossain määrin odottaa.

Arktis2

Temaattisesti levyllä keskitytään skandinaavisen tutkimusmatkailijan Fridtjof Nansenin vaelluksiin pohjoisnavalla 1800-luvulla. Levyn raskaat ja tinkimättömät melodiat puskevat mieleen kuvan kylmästä pohjoisesta, kuten kappaleissa Mass Darkness ja My Heart Is Of The North. Kappaleissa karjutaan pohjoisen armottomasta pakkasesta, yksinolosta ja itsensä kadottamisesta. Levyn raskas, mutta runsas dynamiikka tuo mieleeni myös Ihsahnin julkaisun Eremita.

Arktiksella on myös synkästä teemastaan ja lyriikoistaan huolimatta valoakin tunnelin päässä. In The Vaults on mielestäni yksi levyn kohokohdista ja oudosti mieltä kohentava kappale merkillisistä huudoista pimeydessä, kun taas Celestial Violencessa Ihsahnin vokaalit saavuttavat suorastaan ennenkuulumattoman herkkyyden ja koko kappale huokuu yhtä sydäntä riipaisevaa kauneutta. Huutoineen päivineen.

Kyseessä on siis jälleen levy, mikä todistaa että metalli voi olla taidetta, ja ettei se musiikin raskaus tai näin hyvin harkittu kokeellisuus sen parissa tee siitä yhtään sen huonompaa tulosta. Suositellaan hevi- ja metallimusiikin ystäville, kuin myös muille avoimille musiikin kuuntelijoille.

 

These fleeting moments

Between ashes and dust

May well taste of winter

 

And yet I choose to dream

To form this life like clay

Universal insignificance will guide my way

 

Patrik Nyby

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized, Viikon levy

Kuukauden yllättäjä: Tusmørke – Riset Bak Speilet

Tusmorke

Norjalainen Tusmørke on varsinainen 70-luvun musiikillisten ilmastojen sulatusuuni. Bändin toinen kokopitkä, Svart Recordsin julkaisema Riset Bak Speilet liikkuu laajalla skaalalla progressiivisen folk rockin/krautrockin sekä kansanmusiikin välimaastossa. Tusmørken perinnemusiikkilähteet löytyvät niin Britannian kuin Pohjolan suunnalta. Oudoin mielikuva syntyy Hedningarnasta soittamassa Piirpauke ja krautrock-covereita.

Krautrock soi vahvasti pohjalla. Amon Düül, Faust ja Novalis ovat tarkkaan kuunneltuja orkestereita. Myös Jethro Tull, Lindisfarne ja Gryphon ovat jäljitettävissä. Jälkiä italoprogeen on havaittavissa. Oudoin ja vinoin materiaali on sukua mainiolle ranskalaiselle Magmalle. Parhaat kansanmusiikin fiilikset löytyvät Norjan suunnalta. Kiekon avaava Offerpresten kuulostaa vahvemmin brittifolkin jälkeläiseltä kun taas Gamle aker kirke hapuilee Britannian suunnalta jo Saksan maaperälle. Black swift pyörii jo selkeämmin krautrockin pauloissa ja Novalis on hyvä lähtökohta. Kulmikas All is lost etsii jo hapokkaassa koukeroisuudessaan tietä Magman suuntaan.

Tusmørke on moni-ilmeinen, progressiivinen, sähköinen, vitaalinen mutta ehdottoman perinnetietoinen ilmestys. Soundeissa luotetaan 70-luvun suhinoihin. Kansanmusiikkifiilikset eivät pyri liian hallitsevaan osaan ja vaikka taustalla on brittiläistä folk rokkia, meno on pääosin reipashenkistä ja tulisieluista – paikoin jopa hektistä. Viisujen pituudet karkaavat käsistä ja varsinkin cd-versio bonareineen kestää peräti 71 minuuttia. Kieltämättä pienimuotoinen tiivistäminen olisi paikallaan mutta kyseiseen musiikkityyliin kuuluvat pitkät “teokset”. Tusmørke ei aivan yllä esikuviensa tasolle mutta bändin harrastama perinnemusiikkitrippailu tuo kokonaisuuteen mieltä ylentävää hurmoshenkeä. Riset Bak Speilet kannattaa (ehdottomasti) ostaa vinyyliversiona, sillä bonusviisut eivät tuo kokonaisuuteen mitään oleellista plussaa.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Viikon levy Katzenjammer: A Kiss Before You Go (2011)

katzenjammer

Tämä levy sattui silmiini ihan sattumalta, kun etsin norjalaista folkkia. Muutaman youtube-videon katsottuani en voinut kuin ihmetellä: miten taitavia nuoria naisia! Saman kappaleen aikana tytöt saattavat soittaa jopa kolmeakin eri soitinta ja he vaihtavat soittimia keskenään. Solistikin on melkein joka kappaleessa eri. Ja kaiken lisäksi tytöillä näyttää olevan todella hauskaa. Keitä nämä tytöt oikein ovat?

Katzenjammer on norjalainen folk-rock tyttöbändi. Tytöt tapasivat toisensa 2004, kun he opiskelivat yksityisessä musiikkikoulussa Oslossa. He perustivat oman bändin 2007, jolle  antoivat nimen Katzenjammer sarjakuvan Kazenjammer kids sarjakuvan mukaan. Bändi on voittanut Norjassa monia kilpailuja. Heidän ensimmäinen albuminsa ilmestyi 2008, joka oli kokoelma erilaisia musiikkityylejä, poppia, cabareeta, countria ja bluegrassia.

A Kiss Before You Go, Katzenjammerin toinen albumi ilmestyi 2011. Albumin sanoitukset ja visuaalinen ilme on saanut inspiraationsa ranskalaisen elokuvan The City of Lost Children mukaan, joka on merenalainen fantasiaelokuva. Levyn musiikin ovat säveltäneet tytöt ja heidän ystävänsä Mats Rybø. Sovitukset ovat tehneet tytöt. Bändi on ollut erittäin suosittu Saksassa, jossa levy myi kultaa.

https://www.youtube.com/watch?v=WqmbqnjbLco

A Kiss Before You Go on ilahduttavan monipuolinen levy. Tytöt soittavat itse viittätoista eri  soitinta, joista mainittakoon vispilät ja pyykkilauta, epävireinen kapakkapiano, banjo, huuliharppu, haitari, mandoliini, huilut, trumpetti ja tuuba. Tälläkin levyllä on sekoitettu erilaisia musiikkityylejä: välillä ollaan irlantilaisessa pubissa, banjokitarointi vie matkalle etelävaltioiden puuvillapelloille. Rock-Paper-Scissors-kappaleen kertosäkeen viuluriffi tuo mieleen norjan Euroviisuvoittajan Alexander Rybakin voittokappaleen Fairytale vuodelta 2009. Soviet Trumpeter kappaleesta tulee mieleen 1900-luvun alun ranskalainen makaaberi teatteri, sätkynuket ja klovnipantomiimi.  Loathsome M on sekoitus rockabillya ja punkkia, joka kaiketikin on psykobillya ripauksella Madnessia. Shepherd song puolestaan rokkaa banjolla ja huuliharpulla. Gypsy flee kuulostaa naispuolisten merirosvojen hoilotukselta, jossa xylofonin pimputus ja särökitara on mielenkiintoinen yhdistelmä.  Viimeisessä kappaleessa God’s Great Dust Storm on pelkät laulut ja rumpu, jossa tyttöjen lauluäänet ja eläytyminen saavat ihokarvat pystyyn.

Tämä levy on iloista, hilpeää, positiivista, traditionaalista ja kummallista musiikkia. Nämä tytöt soittavat mitä vaan ja tekevät mitä haluavat. Jos olisivat vielä laulaneet omalla äidinkielellään norjaksi, olisin antanut täydet pisteet.

Hevifossiili

https://www.youtube.com/watch?v=Ag2nX6zSrAE&list=PLA8C8526F827BD735

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Hanne Hukkelberg – Featherbrain

Törmäsin norjalaiseen Hanne Hukkelbergiin pääkirjaston musiikkiosaston työhuoneen pohjattomissa syövereissä. Albumi pitää sisällään ikuisuudelta tuntuvan äänimaailman, joka verhoaa hienoja pop-kappaleita. Hanne on rakentanut voimakkaan äänimaiseman sävellystensä ja omintakeisen äänensä tueksi: kuulija uppoaa kyseiseen suohon suoraan avausraidasta lähtien, joka käynnistyy hitaasti mutta varmasti hiljaisten efektiäänien säestyksellä ja tämä kehittyy myöhemmin kertosäkeen meditoivaan junnaukseen.

Jos avausraita jättää kuulijan ihmettelemään mikä on homman nimi, niin seuraava kappale sitä ei ainakaan tee. Kaunis ja tasaisesti kasvava Noah muuntaa kalseammankin fiiliksen lämpimäksi hymyksi silkalla suloisuudellaan. Levy pyörii tästä eteenpäin todella kepeästi, vaikka kappaleiden teemat eivät välttämättä ole kevyemmästä päästä. Esimerkkinä kappaleen My devils kertosäe:

“Oh, my devils owning me
or am I owning my devils
oh, my devils are my own
oh, my devils are me”

Allekirjoittaneen suosikki levyllä on kahdeksas kappale, The Time and I and what we make. Tässä yhdistyy levyn yleinen tunnelma. Sykkivät perkussiiviset iskut, efektiäänet, kirkkourut ja Hannen elämää suurempi ääni nitoutuvat saumattomasti yhteen. Lyriikat onnistuvat löytämään olennaisia asioita elämästä. Let time in!

Featherbrain onnistuu olemaan samaan aikaan hyvin kaunis ja synkkä levy, joka vetoaa varmasti monen seikkailunhaluisemman kuulijan mieleen. Kappaleet eivät itsessään ole vaikeaselkoisia, mutta instrumentit ja tavat, joilla levyllä luodaan tunnelmaa ja tekstuuria yksinkertaisuuden ympärille saavat lopputuloksesta esiin syvän ja täyteläisen tunnelman. Kuuntelijan kannattaa ottaa tämä levy kaikessa rauhassa kuunteluun ja antaa itsensä upota maailmaan jonka tämä norjalainen neito on meidän iloksemme luonut.

Varaa kirjastosta.

 

Taneli Hildén, sivari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy