Avainsana-arkisto: Jukka Gustavson

Neljä kotimaista über-klassikkoa uusiojulkaisuina – ota Pekka Pohjola haltuun

Pekka Pohjola ei kunnioita musiikissa keinotekoisia tyylirajoja, vaan etenee mihin ajatuksen lento kulloinkin halajaa. Pohjolan musiikissa suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa” (Markku Tuuli).

Monien aikalaistensa ‘Suomen parhaaksi basistiksi’ nostama Pekka Pohjola nousi suureen maineeseen Wigwamin basistina. Pohjolan Wigwam-kausi kesti neljä vuotta, kesään 1974 asti. Muusikkosukuun kuuluneen Pohjolan lapsuudesta asti elänyt haave sooloalbumista toteutui jo Wigwam-kauden aikana, vuonna 1972. ’Pihkasilmä Kaarnakorva’, kuten myös kolme seuraavaa Pohjolan sooloalbumia ’Harakka Bialoipokku’ (1974), ’Keesojen Lehto’ (1977) ja ’Visitation’ (1979) on julkaistu uudelleen vinyyliformaatissa turkulaisen Svart Recordsin toimesta.

pihkasilma

Pihkasilmä Kaarnakorva, kuten myös Harakka Bialoipokku, elävät luovuudesta, taidosta, huumorista ja virtuositeetista. Free jazz –henkinen iloittelu jäsentyy vahvoina melodioina joka varsinkin Pihkasilmä Kaarnakorvan kohdalla ottaa vahvasti huomioon suomalaiskansallisen musiikkiperinteen kansanmusiikista klassiseen – ’suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa’.

Helsingissä Finnvoxilla äänitetyn, Måns Groundstroemin tuottamalle Pihkasilmä Kaarnakorva –levylle Pohjola sai rinnalleen loistavan soittajakolmikon; saksofonisti Pekka Pöyryn, klarinetisti Risto Pensolan ja rumpali Reino Laineen. Nelikon yhteistyö on vaivattoman maagista. Kun taustalle saadaan vielä Jukka Gustavsonin urku-ja pianotyöskentely, kuulija voi unohtaa itsensä suosiolla yltiöpäisen musiikki-iloittelun vietäväksi. Metsonpeliä on häikäisevä free jazz –teos, jossa Pohjolan basso tekee mitä tahtoo. Virtojen kiharat on progressiivisempi mutta samalla monitahoinen ja raikas. Valittaja antaa Pohjolan bassolle tilaa puhua äänillä, joilla on universaali syke. Kokonaisuutena Pihkasilmä Kaarnakorva on über-klassikko, nerouden leimahdus, vapaasti hengittävää virtuositeettiä alusta loppuun. Todellinen Suomi-klassikko millä tahansa mittatikulla arvioituna.

harakka b

Tukholmassa äänitetty Harakka Bialoipokku on jäsennellympää ja hieman vakavailmeisempää kuin Pohjolan soolodebyytti. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’B the Magpie’ ja Ruotsissa nimellä ’Skatan’. Yleisradio valitsi levyn vuoden 1974 parhaaksi albumiksi.

Harakka Bialoipokku –levyllä lisääntynyt puhaltajien määrä tuo paikoin big band –henkistä tunnelmaa. Pöyryn lisäksi vahvoina osatekijöinä ovat Eero Koivistoinen ja Paroni Paakkunainen. Albumi piirtää seesteisempää ja hallitumpaa kuvaa kuin edeltäjänsä unohtamatta kuitenkaan selkeää jazz-henkisyyttä. Nälkäinen proge-jazz –hehkutus Ensimmäinen aamu saa ’kultivoitunutta’ vastapainoa Huono sää/se tanssii…Ja näkee unta –teoksista, joissa astutaan myös klassisen musiikin syvään uurretuille raja-aidoille. Hereilläkin uni jatkuu yltyy vahvaan fuusiosanailuun, joka saa tasapainottavaksi elementiksi Sekoilu seestyy –teoksen ’Love Records meets Yes’ –henkisen tunnelmoinnin. Elämä jatkuu on kuin suoraa jatkoa Pihkasilmä Kaarnakorva –levyn rikkaalle fuusiohybridille. Harakka Bialoipokku on vahva kokonaisuus, jonka harkittujen teemojen sisällä tapahtuva instrumentaalinen poreilu vaatii keskittymään.

keesojen

Vuonna 1977 ilmestynyt Keesojen Lehto oli Pohjolalle uuden ajan alkua. Edellisiin soololevyihin verratuna puhaltimet loistivat poissaolollaan. Yleissoundiin vaikutti vahvasti syntetisaattori. Pohjola sai levylle mukaan myös Mike Oldfieldin, joka ei kuulemma ’sietänyt’ puhallinsoittimia. Tuottajan roolin lisäksi Mike Oldfield myös soittaa albumilla kitaraa ja mandoliinia ja Sally Oldfieldin laulua kuullaan kappaleessa Varjojen varaslähtö. Levy äänitettiin Tukholmassa ja Englannissa Oldfieldin studiolla. Levy nousi myydyimmäksi Pohjolan sooloalbumeista. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’Mathematician’s Air Display’ ja Ruotsissa nimellä ’Skuggornas tjuvstart’.Albumi on julkaistu myös mm. Japanissa. Yhdysvalloissa ja Saksassa.

Keesojen lehto -levyllä soittavat myös ruotsalainen kitaristi Georg Wadenius ja puolalaissyntyinen Wlodek Gulkowski, joiden kanssa Pohjola oli aikaisemmin tekemisissä Made In Sweden –orkesterin tiimoilta. Myös maineikkaan Gong-yhtyeen rumpali Pierre Moerlen vierailee levyllä. Pohjolan tunnistettavat sävellykset seilaavat progefuusion ja Rick Wakemanin mieleen tuovan maalailun välimaastossa. Levyn huippuhetki, 15-minuuttinen Pääntaivuttelun seuraukset, paisuu ja kurkottelee taivaita kuin Yesin muhkeimmat teokset. Rikkaaseen sooloiloitteluun saadaan vastaavaa imua kuin Pihkasilmä Kaarnakorva –albumin kohdalla. Kitaralle lankeaa suurempi osuus levyn yleissoundista, seikka joka on tuttua Pohjolan myöhemmiltä albumeilta. Albumin teemoista ja leikkisyydestä löytää kuitenkin selkeitä yhtymäkohtia kahteen edelliseen sooloalbumiin.

visitation

Syksyllä 1977 Pohjola liittyi kotimaiseen fuusiohenkiseen ’superyhtyeeseen’ The Group. Vuonna 1979 ilmestyneelle Visitation-albumilleen Pohjola sai mukaansa The Groupista tutut Vesa Aaltosen, Olli Ahvenlahden ja Seppo Tynin. Levyllä soittaa myös puhallinpartio Pöyry/Koivistoinen/Juhani Aaltonen/Teemu Salminen mutta puhallinosaston osuus jää ohueksi. Lisäksi taustalla vaikuttaa Helsingin kaupunginorkesteri mutta albumin yleissoundi on sähköinen. Varsinkin Tynin repivän energinen kitara on vahva johtotähti. Pohjolan visio polveilevasta sähköisestä fuusiosta on selvästi laaja-alaisempaa kuin The Groupilla ja varsinkin bändipomo Pohjolan oma vaikutus on vahva. Miehen basso asettaa elastisesti liikkuvalle fuusiovoimalle tiukat rajat. Levyn energinen ja elinvoimainen ulosanti on toteuttu törkeän pöyhkeillä soundeilla.

Levyllä Pohjola hioo lopulliseen muottiin edellisellä Keesojen Lehto –levyllä alkaneen sähköisen fuusion mission. Leikkisyyttä unohtamatta, Pohjola onnistuu tuomaan free jazzin voiman ja kiihkon keskelle syntikoiden pelikenttää. Pohjolan laaja-alaisuus ja genrelokeroista välittämätön luonne kantavat vahvaa hedelmää. Puhallinsoittimet ja jouset tuovat sähköiseen fuusioon kaivattua orgaanisuutta, tasoja mutta päävastuussa ovat ’pyhänä kolminaisuutena’ kitara, basso ja koskettimet. Levyn avaava energinen sähköpurkaus Strange awakening sekä kiekon lopettava ‘taidefuusio’ Try to remember eivät kaipaa selittelyä – nauti täysillä! Visitation tarjoaa instrumentaalista voimaa sekä monipuolista osa-alueiden hallintaa, joka sopii sellaisenaan synonyymiksi käsitteelle ’fuusiomusiikki’.

Neljä klassikkoa joista valita omansa. Pihkasilmä Kaarnakorva ja Visitation ovat kolikon kaksi puolta, sellaisenaan täydellisiä. Mutta ymmärtääkseen kuljetun matkan ja lopputulokseen johtaneet syyt ja seuraukset, myös Harakka Bialouipokku ja Keesojen Lehto ovat merkitykseltään korvaamattomia.

 

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Viikon levy, Vinyylimania

Mikko Meriläinen: Wigwam kestää aikaa

Meriläinen ja Wigwam Raisiossa

Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.

Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.

Joensuulainen Mikko Meriläinen tunnetaan kulttuurityöstään suomalaisen progeyhtye Wigwamin parissa. Meriläinen perusti bändille nettisivut vuonna 1998. Pari vuotta myöhemmin hän oli mukana toimittamassa Wigwam-harvinaisuuksien kokoelmalevyä.

Historiantutkija päätyi vähitellen mittavan kirjoitusprojektin ääreen. Meriläisen 500-sivuinen bändihistoriikki Wigwam (Nemo, 2006) on yksi suomalaisen rock-kirjallisuuden perusteoksista. Kirja on ollut loppuunmyyty jo vuosia, mutta sitä on saatavana musiikkikirjastoissa ympäri Suomen.

Wigwam perustettiin 1968. Rockbändin merkittävimmiksi levytyksiksi nousivat Being (1974) ja kultaa myynyt Nuclear Nightclub (1975). Yhtyeen uusin albumi Some Several Moons julkaistiin 2005.

 

* * *

Meriläinen vieraili Raision kirjaston Vinyyli-iltamissa maaliskuussa 2015. Luento oli kirjailijalle ensimmäinen laatuaan. Meriläinen kertoi kirjastaan ja musiikista Musastolle.

Musiikkikirjastokasvatti

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuskirjastossa työskentelevä Meriläinen kertoo olevansa musiikkikirjastokasvatti:

– Musiikillinen yleissivistykseni kumpuaa Sotkamon kirjastosta. Pienessä kunnassa oli loistavat valikoimat. Vinyylejä ainakin 10 000. Johtui kait siitä, että Heikki Poroila oli ollut siellä kirjastonhoitajana. Sotkamon kirjastoon oli matkaa 60 kilometriä. Kävin siellä yhä useammin kun olin saanut ajokortin.

Kokoelmalevy Fresh Garbage

– Tutustuin Wigwamin musiikkiin 80-luvulla, kun bändi oli tauolla. Näin Wigwamin livenä ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa. Kiinnostuin myös nettisivujen teosta, joten yhdistin kaksi asiaa. Perustin Wigwam-nettisivut vuonna 1998. Nuclear Netclubin rakenteelle oli yksi selkeä esikuva: The Band -yhtyeen fanisivut. Nuclear Netclub poiki pian kontakteja ja tietoja. Pari vuotta myöhemmin pääsin toimittamaan yhtyeen harvinaisuuskokoelmaa Fresh Garbage – Rarities 1969–1977. Se oli juhlaa. Hauskempaa hommaa ei olisi voinut saada eteensä.

Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.

Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.

– Pertti Hakala oli tehnyt Love Proge 2CD-kokoelmat Siboneylle jo 90-luvulla. Hakalan oli määrä toimittaa myös Wigwam-harvinaisuuksien kooste. Kiireiden vuoksi Hakala ehdotti työhön minua sekä toimittaja Suonna Konosta. Teimme kokoelmalevyä kahdestaan. Saimme käyttöömme Ylen arkistonauhoja, Siboneyn ja Tapio Korjuksen arkistoja, joista valitsimme biisejä. Kuuntelimme matskua jota ei kukaan ollut kuullut neljännesvuosisataan.

– Fresh Garbagelta jäi pois paljon materiaalia. Korjuksen livenauhoissa on aineistoja, jotka kannattaisi julkaista. Lontoon Hyde Parkin keikkaa 30.8.1975 ei ole vieläkään julkaistu, vaikka siitä oli aikoinaan puhetta. Huhujen mukaan jotain ennenjulkaisematonta saattaa ilmaantua.

* * *

Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.

Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.

– Kokoelmalevyn jälkeen syntyi myös idea Wigwam-kirjasta. Vaikutti siltä, että kukaan ei ole kirjaa tekemässä – vaikka rock-kirjoja julkaistiin paljon tuohon aikaan. Päätin sitten kokeilla itse.

Barney Hoskynsin tekemä kirja The Bandistä oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Myös radio-ohjelma ja kirja Jee jee jee vaikuttivat. Jee jee jee antoi paljon uutta tietoa ja analyysia siitä, miten suomalainen rock oli kehittynyt.

– Askel nettisivusta Wigwam-historiikkiin oli suuri. Aloittamisen aikaan minulle ei vielä ollut selvää, mitä alan isona tehdä. Olin ollut työssä myös kirjastossa. Mietin, voisiko kirjoittamista tehdä ammatikseen. Koin kirjanteon jonkinlaiseksi meriitiiksi ja saavutukseksi. Halusin nähdä miten kirjaprojekti toteutetaan.

– Wigwamin jäsenet olivat kiinnostuneita. Ennen haastattelujen aloittamista olin jo käynyt läpi monenlaista muuta aineistoa: lehtijuttuja ja muuta. Muutama kustantaja oli kiinnostunut, yhden kanssa tein sopimuksen.

– Tein kirjaa pikkuhiljaa lomilla ja virkavapailla. Työ eteni nopeammin kun sain apurahan. Sen turvin pystyin panostamaan kirjaan usean kuukauden ajan. Kustannustoimittajan kanssa tehtiin monta kierrosta, hiottiin kirjaa ennen kuin se saatiin lopulta julki.

– Wigwam ei ollut kovin huima myyntimenestys vaikka kaksi painosta otettiin. Seison kyllä edelleen kirjan takana, en tosin ole

Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!

Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!

palannut sen pariin moneen vuoteen. Tulin mielelläni Raisioon, sillä Vinyyli-iltamiin pyydetty esitelmä taitaa olla ensimmäinen. Edes silloin tuoreeltaan ei tullut tällaisia pyyntöjä!

* * *

– Joitakin vuosia sitten esillä oli muitakin kirjaprojekteja. Yksi oli aiheista oli Tasavallan Presidentti. Kirja Pressasta olisi ollut luonteva, samoin Jim Pembroken elämäkerta. Wigwam-kirjassa kun ei mennä kovin syvälle bändin jäsenten elämään.

– Jotkut musiikkialan toimijat kysyivät, josko minua kiinnostaisi kirjoittaa heistä kirja. Koin, että minulla on varaa sanoa ei, koska olin niin voipunut Wigwam-projektista. Ehkä uusiin tilaisuuksiin olisi pitänyt tarttua. Kirjat olisivat kuitenkin olleet tilaustöitä. Wigwamin kanssa en laskenut työtunteja. Olen toimittanut pari muun alan juttua, mutten “oikeita kunnon kirjoja”.

– Salolaiset Mikko Vienonen ja Timo Lähteenmäki tekivät aivan loistavan kirjan Koit ny rauhoittu! (Teos, 2009). Yhtään ei haittaa vaikka kirjassa ei ole mukana kovin merkittäviä bändejä. Tuon tyyppistä lähestymistapaa voisi tulevaisuudessa harkita.

Classic rock

– Wigwam on kestänyt aikaa. Siitä ollaan edelleen kiinnostuneita vaikka jo 30 vuotta sitten jotkut saattoivat tuhahdella bändin musiikin vanhentuneen. Jotain ajattomuutta siinä on, arvoja jotka kestävät. Suomalaista classic rockia.

– Luultavasti se tärkein Wigwam-elementti minulle on Jim Pembroke, hänen popmainen tyylinsä. Pembroke on ollut bändissä alusta lähtien. Hän vetää vertoja kansainvälisille nimille, kuten The Beatles, Rolling Stones, Pink Floyd ja David Bowie. Pembroke on minusta erinomainen lauluntekijä. Hän voisi olla huomattavasti arvostetumpikin. Myös tekstimaailmassa olisi paljon avattavaa.  Ammennettavaa riittäisi kyllä. Tuotannon kokonaiskaarta ei ole analysoitu kunnolla.

– Pidän myös Jukka Gustavsonin ja Pekka Pohjolan ajan progemmasta Wigwamista. Muistan, että Being oli ensikuulemalla pelottava. Kaikki Wigwam-levyt kolahtivat jossain vaiheessa. Monet klassikot kun vaativat riittävän määrän kuuntelukertoja, esimerkiksi  Love-yhtyeen Forever Changes.

Tuomas Pelttari, kuvat ja teksti.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa

Raision kirjaston levynkansinäyttelyn aiheena Wigwam

Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston helmikuun levynkansinäyttelyn aiheeksi on nostettu Wigwam. Näyttely ennakoi samalla 2.3. Raision musiikki-ja taideosastolla järjestettävää Vinyyli-iltamat -tapahtumaa. Wigwam-kirjan kirjoittaja Mikko Meriläinen saapuu Raisioon kertomaan Wigwamin kunniakkaasta historiasta tuoreita kuulumisia unohtamatta.

wigwjuliste Pieni

Wigwamin kolme kautta

Wigwam on kenties kautta aikain merkittävin suomalainen rockyhtye, jonka historia voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Yhtyeen progressiivinen vaihe kesti vuodet 1968–74, jolloin erityisesti Jukka Gustavson ja Pekka Pohjolan panos Jim Pembroken sävellysten rinnalla korostui huipentuen Being-levyyn (1974).

Wigwam ykkösen hajottua Jim Pembroke ja Ronnie Österberg kokosivat Wigwam kakkosen (1974–78), johon heidän lisäkseen liittyivät Pekka ”Rekku” Rechardt ja Måns Groundstroem. Yhtyeen tyyli muuttui pophenkisemmäksi. Kauden kohokohta oli mestarillinen Nuclear Nightclub -albumi (1975), jolla Wigwam kolkutteli ensimmäisenä suomalaisena rockyhtyeenä kansainvälisen läpimurron oven.

Wigwam kakkosen hajottua 1978 seurasi hiljaiselon aika, joka päättyi 1990-luvun alussa alkaneeseen kolmanteen luomisvaiheeseen. Se huipentui Some Several Moons -albumiin (2005). Wigwam kolmosessa yhtyeen voimakaksikko Pembroke-Rechardt jatkoi siitä, mistä he edellisessä vaiheessa jäivät.

Tänä päivänä Wigwam nauttii kultti suosiota, sillä yhtyeen omaleimaisella musiikilla on yhä uskollinen kannattajajoukkonsa niin meillä Suomessa kuin ulkomaillakin. Wigwamin ajankohtaisuutta lisäävät yhtyeen entisten jäsenten tuoreet soololevyt: Jim Pembroken viime vuonna ilmestynyt loistava If The Rain Comes -soololevy samoin kuin Jukka Gustavsonin & Hoedownin loistavat arvostelut saanut Mountain Information -albumi ovat upeaa jatkoa Wigwamin tuotannolle.

 

Teksti Altti Koivisto

 

wigw1

wigvam2

Hard n' Horny

Hard n’ Horny

Tombstone Valentine

Tombstone Valentine

Fairyport

Fairyport

wigwam being

Being

 

Live Music From The Twilight Zone

Live Music From The Twilight Zone

Nuclear Nightclub

Nuclear Nightclub

 Lucky Golden Stripes and Starpose

Lucky Golden Stripes and Starpose

Dark Album

Dark Album

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Wigwam-klassikko jälleen vinyylimuodossa: Wigwam – Being

wigwam_1407_55c

Wigwam – Being

Vuonna 1974 kotimaisella rock/proge/fuusioyhtye Wigwamilla oli takanaan kolme studioalbumia, jolla mainetta oli kasvatettu jo korkealle. Being oli albumi, joka nosti bändin arvostuksen huippuunsa. Being on Wigwamin “The Wall” tai “Thick as a Brick” – massiivinen kivitaulu, johon kaiverrettiin tärkeimmät teesit. Vaikka seuraavana vuonna julkaistu Nuclear Nightclub nostetaan yleensä bändin parhaaksi levyksi, Being oli varmasti kunnianhimoisin.

Fuusiojazzin ja taiderockin parissa piehtaroinut Being etsi tekstien osalta innoitusta ihmisyyden raadollisuudesta, itsekeskeisyydestä, puutteellisuudesta. Jukka Gustavson työsti albumin libreton eli tekstin ja “juonen”. Gustavson myös sävelsi suurimman osan paketin materiaalista ja miehen soittamat urku/syntikka/moog-osuudet ovat levyn kantavana voimana. Being on musiikin osalta koukeroisen maalailevaa ja vapaasti hengittävää taide/fuusiopyöritystä. Svart Recordsin julkaiseman vinyylimuotoisen uudelleenjulkaisun saatesanoissa Gustavson kertoo saaneen vaikutteita Frank Zappalta mutta viitteitä huomaa lukuisiin aikansa taiderock/fuusiojazz-ryhmiin. Kokonaisuuden toisen merkittävän puolen muodostavat lyriikat, joissa ruoskitaan virheitä tekevää ihmiskuntaa katkeralla ja kyynisellä otteella. Paikoin teksti etenee enemmänkin tajunnanvirtana.

Tyypillisenä konseptialbumina Being ei tuota yksittäisiä radiohittejä. Normaalit neljän minuutin rock-siivut loistavat poissaolollaan. Kertosäevetoisen rockin vastapainona Wigwam saattoi maailmaan ylevän kokonaisuuden, jonka kuunteleminen kertaistumalta on vaikeaa, vaativaa. Allekirjoittaneen kohdalla paketti on turhan raskas mutta yksittäisinä paloina materiaalin mestariteoksen leima selkiytyy. Haastavan koukeroinen ja moni-ilmeinen Pedagogue on suorastaan maaginen ilmestys. Genesis-henkinen Prophet eksyy sfääreihin mutta tajunnan laajeneminen tapahtuu huomaamatta, luontevasti. Planetist on ylevä, kaunis ja sopivalla tavalla mahtaileva.

Svart Recordsin vinyylimuotoisen uudelleenjulkaisun osalle ei voi jakaa kuin ylitsevuotavaa kiitosten virtaa. Paketista löytyy niin alkuperäinen kuin vuonna 2001 remasteroitu versio. Molempi parempi. Levyjen tasapainoinen ja tarkka ulosanti tekee oikeutta jokaiselle yksittäiselle soittimelle. Vinyyliltä kuunneltuna materiaali tuntuu nousevan vastustamattomasti siivilleen, mikä imu ja voima. Vertailuna CD-versioon, laserkiekon ulosannissa on havaitsevinaan tietynlaista kulmikkuutta, töksähtelevyyttä. Lisäksi vinyylimuotoinen julkaisu herättää kuvat henkiin – Gustavsonin ideoima kansitaide on tyrmäävä kokonaisuus. Paketti on näyttävä ja mahtipontinen niin ulkoasun kuin sisällön osalta. Being on mahtiklassikko johon ei yksinkertaisesti voi kyllästyä.

Juha Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Jukka Gustavson & Hoedown – Mountain Information, vuoden paras kotimainen?

gustavson & Hoedown

Wigwam-veteraaani Jukka Gustavsonille myönnettiin juuri valtion taiteilijaeläke mutta Gustavson on kaikkea mutta kuin “has been“. Gustavson on työskennellyt laajalla skaalalla fuusio-jazz ja perinnemusiikin parissa ja miehen tuorein voimannäyttö yhdessä Hoedown-orkesterin kanssa on yksinkertaisesti mestariteos. Kuten Gustavson toteaa levyn kansipaperissa, levyltä löytyvät miehen musiikilliset juuret; 60-ja 70-lukujen sielukkaasta ja innovatiivisesta musiikista kuljetaan Bachin ja Beatlesin kautta bluesiin unohtamatta poppia tai progea eikä missään nimessä funkia. Parissa kappaleessa herää mielleyhtymä Wigwamista soittamassa The Band- covereita.

Mountain Information on kaikkea edellämainittua. Erityisesti levylle on löytynyt groovea. Levyn yleissoundi on nostalgisen orgaaninen. Hoedownin ja Gustavsonin yhteistyö on kipinöivää ja innostunutta, vapautunutta. Jos joku on leimannut mielessään Hoedownin (Hoedown= Mika Kuokkanen, Ninni Poijärvi, Esa Kaartamo, Olli Haavisto, Jarmo Nikku, Matti Maijanen, Topi Kurki) pelkästään juuri-ja countrymusiikin ryhmäksi, nyt ajatuksia voi päivittää moneen suuntaan. Bändiltä sujuu luontevasti niin Wigwam-henkinen progeporeilu (Mountain information), Love peace field reelin kaltainen perinnefuusioilakointi kuin A Small brook has grown -teoksen kamarijatsin ja klassisen lainalaisuuksia testaileva ylevä soitanta.

Kaiken aikaa Howdown onnistuu lisäämään taustalle myös maittavia perinnemusiikin kuvioita. Sovitukset ovat eläviä ja haastavia, pirskahtelevia. Myös Gustavsonin ääni taipuu niin rytmibluesin kuin hunajaisemman sielukkuuden tulkiksi. Ja ne urkukuviot, jessus kun J.Gustavson on iskussa. Parhaimmillaan Gustavson ja Hoedown yltävät aivan maagiseen lentoon. Ottaen huomioon, että albumin kappaleissa läpikäydään Gustavsonin musiikillisia vaikutteita hyvinkin laajalla skaalalla, Hoedownin venymiskyky tekee levystä nautittavan kokonaisuuden. Mikä parasta, myös sävellyksiin on löytynyt terävää kynää. Mitä sitä peittelemään – Mountain Information on välitön ja ajaton klassikko.

 

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Musasto suosittelee – Jim Pembroken uusi sooloalbumi If The Rain Comes

jim pembroke if the rain comes

Jim Pembroken uusi, loistava sooloalbumi If The Rain Comes;

Erään kaikkien aikojen merkittävimmän kotimaisen rock-yhtyeen Wigwamin kantava voima Jim Pembroke on julkaissut uuden sooloalbumin If The Rain Comes pitkän odotuksen jälkeen. Wigwamin viimeisin comeback-levy Some Several Moons ilmestyi vuonna 2005, ja Pembroken edellisen sooloalbumin Party Upstairs ilmestymisestä on ehtinyt vierähtää peräti yli 30 vuotta.

Wigwam-vuosinaan Pembroke teki kaiken kaikkiaan kolme sooloalbumia, ja yhtyeen vuonna 1978 tapahtuneen hajoamisen jälkeen ilmestyivät Jim Pembroke Bandin Flat Broke (1980) ja edellä mainittu Party Upstairs (1981). Näillä levyillään hänellä oli tilaisuus toteuttaa itsestään niitä puolia, jotka eivät päässeet esille Wigwamissa. Rentous ja vapautuneisuus ovat oikeita sanoja kuvaamaan niiden tunnelmaa.

Wigwam-tarinan kaikissa vaiheissa vuodesta 1968 vuoteen 2005 mukana ollut, Lontoosta kotoisin oleva Pembroke muutti 1990-luvun puolivälissä Kansas Cityyn, Yhdysvaltoihin, ja palasi aika ajoin Suomeen Wigwamin uusiin 1990- ja 2000-lukujen kokoonpanoihin.

Jim Pembroken tuore levy tehtiin Kansasissa kokoonpanolla, johon kuului sekä vanhoja että uusia tuttavuuksia. Edellisiä edustavat Pembroken rinnalla Wigwamissa 1970-luvun jälkipuolella vaikuttanut kosketinsoittaja Pedro Hietanen ja Pembroken 1980-luvun Jimbo-yhtyeessä soittanut kitaristi Jukka Orma. Pembrokelle uusia tuttavuuksia sen sijaan ovat basisti Ulf Krokfors ja rumpali Mika Kallio. Kansasissa levyttänyttä ryhmää täydennettiin myöhemmin Suomessa vierailevilla muusikoilla, joista mainittakoon muun muassa alkuaikojen Wigwamista tuttu urkuri Jukka Gustavson.

If The Rain Comes on omistettu levyn tuottaneelle Henrik Otto Donnerille, joka menehtyi kesken albumin viimeistelyvaiheen kesäkuussa 2013. Donnerin ja Pembroken pitkäaikainen ystävyys alkoi vuonna 1967, jolloin Donner tuotti kotimaiselle omaehtoiselle rockille suuntaa näyttäneen Blues Section -yhtyeen esikoislevyn, jolla soittivat muun muassa tulevat Wigwam-muusikot Jim Pembroke, Ronnie Österberg ja Måns Groundstroem.

Tuoreella If The Rain Comes -levyllään 68-vuotias Jim Pembroke osoittaa vanhan taian olevan tallella. Tuloksena on loistavia lauluja, joissa on muistumia vanhasta ja kokonaan uusia mausteita. Britillä, joka on tehnyt paljon suomalaisen rockin eteen, on yhä annettavaa.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Vinyyliherkkuna uusiojulkaistu Wigwam

Wigwamin Tombstone Valentine ja Fairyport jälleen saatavilla vinyylimuodossa Svart Recordsin uudelleenjulkaisuina.

Wigwam: Tombstone Valentine

Kotimainen superyhtye Wigwam julkaisi toisen albuminsa Tombstone Valentine vuonna 1970. Tuottajaksi saatiin amerikkalainen Kim Fowley, joka oli tehnyt aikaisemmin yhteistyötä mm. Frank Zappan kanssa. Fowley etsi kuulemma Skandinaviasta seuraavaa Beatlesia. Niinpä Wigwam “joutui” kyseisten tavoitteiden jonkinlaiseksi kohteeksi.

Svart Recordsin vinyylinä uudelleenjulkaisema Tombstone Valentine pitää sisällään mainion Jukka Gustavsonin kirjoittaman muistelusession. Fowleyn ensisanat lentokoentällä olivat kuulemma “I’m an american genius but don’t let it bug you”. Gustavsonin mukaan tuottaja yritti liikaa kaupallistaa Wigwamia mutta mies ei suoranaisesti pilannut albumia – ainoastaan bändin sisäisen ilmapiirin. Kitaristi Nikke Nikamo lähti Wigwamista saatuaan viestiä ettei ollut tuottajan mielestä riittävän hyvä keppimies! Levyllä kitaraosuudet hoituivat Heikki Laurilan ja Jukka Tolosen toimesta.

Jos tuottaja ei suoranaisesti “pilannut” albumin yleissoundia, miehen vaikutusta oli kuitenkin kitarapainotteisempi ulosanti urkuosaston jäädessä pahasti paitsioon. Ainakin allekirjoittaneen mielestä monet viisut suorastaan huutavan kunnon urkunostatusta. Albumin nimibiisi lienee kiekon selkein Beatles-trippi. In gratitude sisältää todella napakkaa Tolosen kitarointia ja vastaavaa on tarjolla myös mainiossa Frederick & Bill -jamittelussa, jossa myös Pekka Pohjolan basso on merkittävässä roolissa. Pembroken sävellys Whisful thinker on albumin helmi, kuten myös jazz-henkinen kilpasoitanta For America (mahtava Tolonen). Varsinkin Let the world ramble suorastaan huutaa innoittavaa urkupyörrettä. Levyn päättävä End osoittaa, mistä on muun levyn osalta jääty paitsi Gustavsonin päästessä hetkellisesti irti.

Svart Recordsin vinyyliversio tuo esille tuottajan tavoitteet – levy kuulostaa paikoin hyvinkin pophenkiseltä. Kitarasoolot soivat kirkkaina ja terävinä, selkeästi  taustastaan irroitettuina. Ripeät jazz-jamittelut toistuvat maukkaasti ja kristallinkirkkaina. Vinyyli tuo soittoon syvyyttä ja intohimoa. Erityismaininta Jim Pembroken vokaaleille, jotka ovat kautta linjan todella tasapainoista ja laadukasta (=kansainvälistä) jälkeä.

 

Wigwam: Fairyport

Jazz-rockin/taiderockin/progerockin mahtinimi Wigwam julkaisi Fairyport-nimisen tupla-albumin vuonna 1971. Svart Recordsin uudelleenjulkaisun mukana saapuva Jukka Gustavsonin mainio muisteluosio paljastaa mielenkiintoisia yksityiskohtia levytysprosessista. Wigwam oli tuolloin ilman kitaristia Nikke Nikamon erottua orkesterista edellisen albumin työstövaiheessa. Niinpä Fairyportilla kitaraosuuksia soittaa edellisen levyn tapaan Jukka Tolonen. Gustavsonin mukaan bändi aloitti yli vuoden kestänyttä levytysoperaatiota Ruotsissa mutta Tukholmassa ei lopulta saatu yhtään biisiä valmiiksi. Työtä jatkettiin Finnvoxilla

Suurin vaikuttaja albumin yleisilmeeseen ja paisumiseen kahden levyn mittaiseksi oli bändin jäsenten intohimot liittyen omiin sävellyksiinsä. Gustavsonin ja Pembroken sävellykset muodostivat omanlaisensa kokonaisuudet, jotka eivät välttämättä kommunikoineet keskenään. Levyn “pihviksi” onkin aikojen saatossa noussut Gustavsonin neljän kappaleen kokonaisuus, joka pirstaloitui vieläpä kahdelle eri levypuoliskolle. Varsinkin Gustavsonin viisujen tekstejä kehuttiin syvällisiksi ja sisintä luotaaviksi humaaneiksi runoteoksiksi. Gustavson kertoo olleensa tuolloin eräänlainen “pasifistinen anarkisti” ja se kuuluu teksteissä.

Kokonaisuutena Fairyport on kieltämättä hajanainen kokoelma progressiivista maalailua ja taidokasta jazz-rock -leikittelyä. Mutta silloin kun homma toimii, jälki on aivan tajutonta. Jim Pembroken onnistuneet vokaalit jäävät osin rikkonaisiksi saarekkeiksi villisti pyörivän progemyllyn jalkoihin. Tolosen kitarointi on maukasta ja innostavaa. Kiekon ehdottomina huippuhetkinä loistavat kauniilla kertosäkeellä etenevä jazz-kaahaus Losing hold ja aivan mainio Lost without a trace. Myös edellämainittu Gustavsonin sävellyspaketti antaa reilusti aihetta innostukseen.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisulle ei voi kuin antaa lämmintä kättä. Näin se pitää tehdä! Paketti on todella tyylikäs järkäle, suorastaan näyttävä julkaisu. Gustavsonin ja Jorma Auervaaran toteuttama kansitaide tuo esille progressiivisen rockin parhaita puolia. Mutta, huomio kiinnittyy aina lopulta itse pihviin eli levyltä ulostuvaan ääneen. Soundi on lämmin ja kirkas, täyteläinen. Verrattuna vuonna 1990 ilmestyneeseen cd-versioon, ero on järkyttävän suuri. Uudelleenjulkaisusta puuttuu täysin cd-version kliininen kylmyys. Jälleen pitää todeta ettei todellisen fanin kannata edes koskea kyseisen julkaisun cd-tallenteeseen.

J.Kaunisto

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania

Taidetta levynkansissa – näyttely Raision kaupunginkirjaston musiikki- ja taideosastolla

Taidetta levynkansissa – kokonaisuus esillä Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla syyskuussa 2011.

The Pogues - Rum, Sodomy & The Lash/Perustuu Théodore Géricaultin maalaukseen

 

Procol Harum - Exotic Birds and Fruit/Kannen maalaus Jacob Bogdani

Alan Hull - Pipedream/Kannen maalaus Réne Magritte

Jukka Gustavson - Bluesion/Kannen maalaus Rafael

Eero Koivistoinen - Kallista On ja Halvalla Menee/Kannen maalaus Hannu Riikonen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Näyttelyt Raisio, Uncategorized