Avainsana-arkisto: Nikke Nikamo

Mikko Meriläinen: Wigwam kestää aikaa

Meriläinen ja Wigwam Raisiossa

Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.

Raision kirjaston kolmannet Vinyyli-iltamat saivat vieraakseen Mikko Meriläisen. Wigwam-aiheista luentoa tuli kuulemaan useita kymmeniä progressiivisen rockin ystäviä.

Joensuulainen Mikko Meriläinen tunnetaan kulttuurityöstään suomalaisen progeyhtye Wigwamin parissa. Meriläinen perusti bändille nettisivut vuonna 1998. Pari vuotta myöhemmin hän oli mukana toimittamassa Wigwam-harvinaisuuksien kokoelmalevyä.

Historiantutkija päätyi vähitellen mittavan kirjoitusprojektin ääreen. Meriläisen 500-sivuinen bändihistoriikki Wigwam (Nemo, 2006) on yksi suomalaisen rock-kirjallisuuden perusteoksista. Kirja on ollut loppuunmyyty jo vuosia, mutta sitä on saatavana musiikkikirjastoissa ympäri Suomen.

Wigwam perustettiin 1968. Rockbändin merkittävimmiksi levytyksiksi nousivat Being (1974) ja kultaa myynyt Nuclear Nightclub (1975). Yhtyeen uusin albumi Some Several Moons julkaistiin 2005.

 

* * *

Meriläinen vieraili Raision kirjaston Vinyyli-iltamissa maaliskuussa 2015. Luento oli kirjailijalle ensimmäinen laatuaan. Meriläinen kertoi kirjastaan ja musiikista Musastolle.

Musiikkikirjastokasvatti

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuskirjastossa työskentelevä Meriläinen kertoo olevansa musiikkikirjastokasvatti:

– Musiikillinen yleissivistykseni kumpuaa Sotkamon kirjastosta. Pienessä kunnassa oli loistavat valikoimat. Vinyylejä ainakin 10 000. Johtui kait siitä, että Heikki Poroila oli ollut siellä kirjastonhoitajana. Sotkamon kirjastoon oli matkaa 60 kilometriä. Kävin siellä yhä useammin kun olin saanut ajokortin.

Kokoelmalevy Fresh Garbage

– Tutustuin Wigwamin musiikkiin 80-luvulla, kun bändi oli tauolla. Näin Wigwamin livenä ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa. Kiinnostuin myös nettisivujen teosta, joten yhdistin kaksi asiaa. Perustin Wigwam-nettisivut vuonna 1998. Nuclear Netclubin rakenteelle oli yksi selkeä esikuva: The Band -yhtyeen fanisivut. Nuclear Netclub poiki pian kontakteja ja tietoja. Pari vuotta myöhemmin pääsin toimittamaan yhtyeen harvinaisuuskokoelmaa Fresh Garbage – Rarities 1969–1977. Se oli juhlaa. Hauskempaa hommaa ei olisi voinut saada eteensä.

Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.

Kokoelma Fresh Garbage julkaistiin kesän 2000 paluukeikkojen vanavedessä. CD:n vihkossa on kiinnostavaa kuvitusta sekä Mikko Meriäisen ja Suonna Konosen ansiokas Wigwam-artikkeli.

– Pertti Hakala oli tehnyt Love Proge 2CD-kokoelmat Siboneylle jo 90-luvulla. Hakalan oli määrä toimittaa myös Wigwam-harvinaisuuksien kooste. Kiireiden vuoksi Hakala ehdotti työhön minua sekä toimittaja Suonna Konosta. Teimme kokoelmalevyä kahdestaan. Saimme käyttöömme Ylen arkistonauhoja, Siboneyn ja Tapio Korjuksen arkistoja, joista valitsimme biisejä. Kuuntelimme matskua jota ei kukaan ollut kuullut neljännesvuosisataan.

– Fresh Garbagelta jäi pois paljon materiaalia. Korjuksen livenauhoissa on aineistoja, jotka kannattaisi julkaista. Lontoon Hyde Parkin keikkaa 30.8.1975 ei ole vieläkään julkaistu, vaikka siitä oli aikoinaan puhetta. Huhujen mukaan jotain ennenjulkaisematonta saattaa ilmaantua.

* * *

Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.

Mikko Meriläinen signeeraa Wigwam-historiikkia Raisio-huoneessa 2.3.2015.

– Kokoelmalevyn jälkeen syntyi myös idea Wigwam-kirjasta. Vaikutti siltä, että kukaan ei ole kirjaa tekemässä – vaikka rock-kirjoja julkaistiin paljon tuohon aikaan. Päätin sitten kokeilla itse.

Barney Hoskynsin tekemä kirja The Bandistä oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Myös radio-ohjelma ja kirja Jee jee jee vaikuttivat. Jee jee jee antoi paljon uutta tietoa ja analyysia siitä, miten suomalainen rock oli kehittynyt.

– Askel nettisivusta Wigwam-historiikkiin oli suuri. Aloittamisen aikaan minulle ei vielä ollut selvää, mitä alan isona tehdä. Olin ollut työssä myös kirjastossa. Mietin, voisiko kirjoittamista tehdä ammatikseen. Koin kirjanteon jonkinlaiseksi meriitiiksi ja saavutukseksi. Halusin nähdä miten kirjaprojekti toteutetaan.

– Wigwamin jäsenet olivat kiinnostuneita. Ennen haastattelujen aloittamista olin jo käynyt läpi monenlaista muuta aineistoa: lehtijuttuja ja muuta. Muutama kustantaja oli kiinnostunut, yhden kanssa tein sopimuksen.

– Tein kirjaa pikkuhiljaa lomilla ja virkavapailla. Työ eteni nopeammin kun sain apurahan. Sen turvin pystyin panostamaan kirjaan usean kuukauden ajan. Kustannustoimittajan kanssa tehtiin monta kierrosta, hiottiin kirjaa ennen kuin se saatiin lopulta julki.

– Wigwam ei ollut kovin huima myyntimenestys vaikka kaksi painosta otettiin. Seison kyllä edelleen kirjan takana, en tosin ole

Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!

Meriläisen kirjoittama Wigwam-historiikki julkaistiin vuonna 2006. Kysy teosta omasta kirjastostasi!

palannut sen pariin moneen vuoteen. Tulin mielelläni Raisioon, sillä Vinyyli-iltamiin pyydetty esitelmä taitaa olla ensimmäinen. Edes silloin tuoreeltaan ei tullut tällaisia pyyntöjä!

* * *

– Joitakin vuosia sitten esillä oli muitakin kirjaprojekteja. Yksi oli aiheista oli Tasavallan Presidentti. Kirja Pressasta olisi ollut luonteva, samoin Jim Pembroken elämäkerta. Wigwam-kirjassa kun ei mennä kovin syvälle bändin jäsenten elämään.

– Jotkut musiikkialan toimijat kysyivät, josko minua kiinnostaisi kirjoittaa heistä kirja. Koin, että minulla on varaa sanoa ei, koska olin niin voipunut Wigwam-projektista. Ehkä uusiin tilaisuuksiin olisi pitänyt tarttua. Kirjat olisivat kuitenkin olleet tilaustöitä. Wigwamin kanssa en laskenut työtunteja. Olen toimittanut pari muun alan juttua, mutten “oikeita kunnon kirjoja”.

– Salolaiset Mikko Vienonen ja Timo Lähteenmäki tekivät aivan loistavan kirjan Koit ny rauhoittu! (Teos, 2009). Yhtään ei haittaa vaikka kirjassa ei ole mukana kovin merkittäviä bändejä. Tuon tyyppistä lähestymistapaa voisi tulevaisuudessa harkita.

Classic rock

– Wigwam on kestänyt aikaa. Siitä ollaan edelleen kiinnostuneita vaikka jo 30 vuotta sitten jotkut saattoivat tuhahdella bändin musiikin vanhentuneen. Jotain ajattomuutta siinä on, arvoja jotka kestävät. Suomalaista classic rockia.

– Luultavasti se tärkein Wigwam-elementti minulle on Jim Pembroke, hänen popmainen tyylinsä. Pembroke on ollut bändissä alusta lähtien. Hän vetää vertoja kansainvälisille nimille, kuten The Beatles, Rolling Stones, Pink Floyd ja David Bowie. Pembroke on minusta erinomainen lauluntekijä. Hän voisi olla huomattavasti arvostetumpikin. Myös tekstimaailmassa olisi paljon avattavaa.  Ammennettavaa riittäisi kyllä. Tuotannon kokonaiskaarta ei ole analysoitu kunnolla.

– Pidän myös Jukka Gustavsonin ja Pekka Pohjolan ajan progemmasta Wigwamista. Muistan, että Being oli ensikuulemalla pelottava. Kaikki Wigwam-levyt kolahtivat jossain vaiheessa. Monet klassikot kun vaativat riittävän määrän kuuntelukertoja, esimerkiksi  Love-yhtyeen Forever Changes.

Tuomas Pelttari, kuvat ja teksti.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa

Vinyyliherkkuna uusiojulkaistu Wigwam

Wigwamin Tombstone Valentine ja Fairyport jälleen saatavilla vinyylimuodossa Svart Recordsin uudelleenjulkaisuina.

Wigwam: Tombstone Valentine

Kotimainen superyhtye Wigwam julkaisi toisen albuminsa Tombstone Valentine vuonna 1970. Tuottajaksi saatiin amerikkalainen Kim Fowley, joka oli tehnyt aikaisemmin yhteistyötä mm. Frank Zappan kanssa. Fowley etsi kuulemma Skandinaviasta seuraavaa Beatlesia. Niinpä Wigwam “joutui” kyseisten tavoitteiden jonkinlaiseksi kohteeksi.

Svart Recordsin vinyylinä uudelleenjulkaisema Tombstone Valentine pitää sisällään mainion Jukka Gustavsonin kirjoittaman muistelusession. Fowleyn ensisanat lentokoentällä olivat kuulemma “I’m an american genius but don’t let it bug you”. Gustavsonin mukaan tuottaja yritti liikaa kaupallistaa Wigwamia mutta mies ei suoranaisesti pilannut albumia – ainoastaan bändin sisäisen ilmapiirin. Kitaristi Nikke Nikamo lähti Wigwamista saatuaan viestiä ettei ollut tuottajan mielestä riittävän hyvä keppimies! Levyllä kitaraosuudet hoituivat Heikki Laurilan ja Jukka Tolosen toimesta.

Jos tuottaja ei suoranaisesti “pilannut” albumin yleissoundia, miehen vaikutusta oli kuitenkin kitarapainotteisempi ulosanti urkuosaston jäädessä pahasti paitsioon. Ainakin allekirjoittaneen mielestä monet viisut suorastaan huutavan kunnon urkunostatusta. Albumin nimibiisi lienee kiekon selkein Beatles-trippi. In gratitude sisältää todella napakkaa Tolosen kitarointia ja vastaavaa on tarjolla myös mainiossa Frederick & Bill -jamittelussa, jossa myös Pekka Pohjolan basso on merkittävässä roolissa. Pembroken sävellys Whisful thinker on albumin helmi, kuten myös jazz-henkinen kilpasoitanta For America (mahtava Tolonen). Varsinkin Let the world ramble suorastaan huutaa innoittavaa urkupyörrettä. Levyn päättävä End osoittaa, mistä on muun levyn osalta jääty paitsi Gustavsonin päästessä hetkellisesti irti.

Svart Recordsin vinyyliversio tuo esille tuottajan tavoitteet – levy kuulostaa paikoin hyvinkin pophenkiseltä. Kitarasoolot soivat kirkkaina ja terävinä, selkeästi  taustastaan irroitettuina. Ripeät jazz-jamittelut toistuvat maukkaasti ja kristallinkirkkaina. Vinyyli tuo soittoon syvyyttä ja intohimoa. Erityismaininta Jim Pembroken vokaaleille, jotka ovat kautta linjan todella tasapainoista ja laadukasta (=kansainvälistä) jälkeä.

 

Wigwam: Fairyport

Jazz-rockin/taiderockin/progerockin mahtinimi Wigwam julkaisi Fairyport-nimisen tupla-albumin vuonna 1971. Svart Recordsin uudelleenjulkaisun mukana saapuva Jukka Gustavsonin mainio muisteluosio paljastaa mielenkiintoisia yksityiskohtia levytysprosessista. Wigwam oli tuolloin ilman kitaristia Nikke Nikamon erottua orkesterista edellisen albumin työstövaiheessa. Niinpä Fairyportilla kitaraosuuksia soittaa edellisen levyn tapaan Jukka Tolonen. Gustavsonin mukaan bändi aloitti yli vuoden kestänyttä levytysoperaatiota Ruotsissa mutta Tukholmassa ei lopulta saatu yhtään biisiä valmiiksi. Työtä jatkettiin Finnvoxilla

Suurin vaikuttaja albumin yleisilmeeseen ja paisumiseen kahden levyn mittaiseksi oli bändin jäsenten intohimot liittyen omiin sävellyksiinsä. Gustavsonin ja Pembroken sävellykset muodostivat omanlaisensa kokonaisuudet, jotka eivät välttämättä kommunikoineet keskenään. Levyn “pihviksi” onkin aikojen saatossa noussut Gustavsonin neljän kappaleen kokonaisuus, joka pirstaloitui vieläpä kahdelle eri levypuoliskolle. Varsinkin Gustavsonin viisujen tekstejä kehuttiin syvällisiksi ja sisintä luotaaviksi humaaneiksi runoteoksiksi. Gustavson kertoo olleensa tuolloin eräänlainen “pasifistinen anarkisti” ja se kuuluu teksteissä.

Kokonaisuutena Fairyport on kieltämättä hajanainen kokoelma progressiivista maalailua ja taidokasta jazz-rock -leikittelyä. Mutta silloin kun homma toimii, jälki on aivan tajutonta. Jim Pembroken onnistuneet vokaalit jäävät osin rikkonaisiksi saarekkeiksi villisti pyörivän progemyllyn jalkoihin. Tolosen kitarointi on maukasta ja innostavaa. Kiekon ehdottomina huippuhetkinä loistavat kauniilla kertosäkeellä etenevä jazz-kaahaus Losing hold ja aivan mainio Lost without a trace. Myös edellämainittu Gustavsonin sävellyspaketti antaa reilusti aihetta innostukseen.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisulle ei voi kuin antaa lämmintä kättä. Näin se pitää tehdä! Paketti on todella tyylikäs järkäle, suorastaan näyttävä julkaisu. Gustavsonin ja Jorma Auervaaran toteuttama kansitaide tuo esille progressiivisen rockin parhaita puolia. Mutta, huomio kiinnittyy aina lopulta itse pihviin eli levyltä ulostuvaan ääneen. Soundi on lämmin ja kirkas, täyteläinen. Verrattuna vuonna 1990 ilmestyneeseen cd-versioon, ero on järkyttävän suuri. Uudelleenjulkaisusta puuttuu täysin cd-version kliininen kylmyys. Jälleen pitää todeta ettei todellisen fanin kannata edes koskea kyseisen julkaisun cd-tallenteeseen.

J.Kaunisto

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania