Viikon levynä Von Hertzen Brothers

new day rising

Von Hertzen Brothersin kuudetta studioalbumia työstettiin Kanadassa Garth ”GGGarth” Richardsonin valvovan korvan alla. Mies on aikaisemmin säätänyt musiikkia mm. Biffy Clyron ja Rage Against The Machinen kanssa, joten lupausta pöyhkeän rokkaavasta kiekosta oli ilmassa. New Day Rising ei petä millään osa-alueella. Bändi lupaili vähemmän haahuilua ja tiukemmin biiseihin keskittyvää albumia. Sitä on tarjolla, vaikka samalla orkesterin edellinen kiekko Nine Lives oli hitusen ilmeikkäämpi kuin seuraajansa. Pitkät folkhapuilut on jätetty vähemmälle vaikka bändin progehenkisyys kuplii edelleen kerroksellisessa rakenteessa ja soittotyöskentelyn taidokkuudessa. Biffy Clyro on helppo asettaa samalle viivalle mutta muuten Von Hertzen Brothers onnistuu jälleen välttelemään ilmiselvää lokerointia.

Muualla maailmassa Von Hertzen Brothers yhdistetään edelleen vahvasti progeleiriin. Pain Of Salvation, Neal Morse, Porcupine Tree/Steven Wilson ovat vain osittain osuvia vertailukohtia. Paras mittatikku on edelleen Kingston Wall. Toisaalta jos lyödään samaan pakettiin Biffy Clyro ja mainio australialainen Karnivool, ollaan suhteellisen lähellä VHB:n nykykuntoa. Mutta, Von Hertzen Brothers löytää edelleen tukijoita myös metallin leiristä. Grungemainen paahto ja Opeth-henkinen progressiivisuus iskevät myös metallipäiden korvat punaisiksi.

Mikäpä ettei, kuuntele vaikka tuhdisti riffittelevä Trouble, jossa on juuri edellämainittua grungehenkistä painostusta ja vahvaa otetta. You don’t know my name yhdistelee mainiosti tuimemman riffin ja progemaisen poreilun. Hold me up asettuu jo seesteisemman, emotionaalisen tunnelman tulkiksi ja törkeän hunajaiset vokaalit tekevät kappaleesta todellisen korvakarkin. Oikeastaan kiekolla ei ole ohilaukauksia, sillä bändi tuhlailee tehokkaita kertosäkeitä ja lauluharmoniat ovat aivan omalla tasollaan. Mahtipontinen tuotanto tukee juuri oikeissa paikoissa mutta ei peitä alleen mediaseksikkäitä sovituksia ja soittotyöskentelyn ylivertaisuutta. Ainoastaan 60-luvun poppista lähestyvä Dreams erottuu joukosta, hieman turhana palana.

Allekirjoittanut kaipaisi tuhdimpaa progevivahdetta ja sooloja mutta toisaalta sooloilu rikkoisi tiukemmaksi ja tiiviimmäksi säädettyä ulkomuotoa. New Day Rising on juuri niin hyvä kuin voisi olettaa. Ollaan jo rajalla, jolloin erinomaisuus kääntyy itseään vastaan. Von Hertzen Brothers ei sorru kuitenkaan esittelemään ylivertaisia taitojaan fiiliksen kustannuksella. New Day Rising on riittävän kosiskeleva mutta kaupallisuuden pedolle ei anneta kuin sormen puolikas. Von Hertzen Brothers ansaitsisi Musemaisen menestyksen sillä bändi on vain niin hyvä. Virheetön. Saavutetun parhauden tason voi tuhota vain liiallinen menestymisen himo, joka aiheuttaisi ylilyöntejä kaupallisen soundin metsästyksessä.

J.Kaunisto

(Arvio julkaistu aikaisemmin V2.fi -sivustolla)

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s