Avainsana-arkisto: Pekka Pöyry

Neljä kotimaista über-klassikkoa uusiojulkaisuina – ota Pekka Pohjola haltuun

Pekka Pohjola ei kunnioita musiikissa keinotekoisia tyylirajoja, vaan etenee mihin ajatuksen lento kulloinkin halajaa. Pohjolan musiikissa suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa” (Markku Tuuli).

Monien aikalaistensa ‘Suomen parhaaksi basistiksi’ nostama Pekka Pohjola nousi suureen maineeseen Wigwamin basistina. Pohjolan Wigwam-kausi kesti neljä vuotta, kesään 1974 asti. Muusikkosukuun kuuluneen Pohjolan lapsuudesta asti elänyt haave sooloalbumista toteutui jo Wigwam-kauden aikana, vuonna 1972. ’Pihkasilmä Kaarnakorva’, kuten myös kolme seuraavaa Pohjolan sooloalbumia ’Harakka Bialoipokku’ (1974), ’Keesojen Lehto’ (1977) ja ’Visitation’ (1979) on julkaistu uudelleen vinyyliformaatissa turkulaisen Svart Recordsin toimesta.

pihkasilma

Pihkasilmä Kaarnakorva, kuten myös Harakka Bialoipokku, elävät luovuudesta, taidosta, huumorista ja virtuositeetista. Free jazz –henkinen iloittelu jäsentyy vahvoina melodioina joka varsinkin Pihkasilmä Kaarnakorvan kohdalla ottaa vahvasti huomioon suomalaiskansallisen musiikkiperinteen kansanmusiikista klassiseen – ’suomalaismetsien vehreä humina istuu vierekkäin kivisen kaupungin hermostuneen pohjasykkeen kanssa’.

Helsingissä Finnvoxilla äänitetyn, Måns Groundstroemin tuottamalle Pihkasilmä Kaarnakorva –levylle Pohjola sai rinnalleen loistavan soittajakolmikon; saksofonisti Pekka Pöyryn, klarinetisti Risto Pensolan ja rumpali Reino Laineen. Nelikon yhteistyö on vaivattoman maagista. Kun taustalle saadaan vielä Jukka Gustavsonin urku-ja pianotyöskentely, kuulija voi unohtaa itsensä suosiolla yltiöpäisen musiikki-iloittelun vietäväksi. Metsonpeliä on häikäisevä free jazz –teos, jossa Pohjolan basso tekee mitä tahtoo. Virtojen kiharat on progressiivisempi mutta samalla monitahoinen ja raikas. Valittaja antaa Pohjolan bassolle tilaa puhua äänillä, joilla on universaali syke. Kokonaisuutena Pihkasilmä Kaarnakorva on über-klassikko, nerouden leimahdus, vapaasti hengittävää virtuositeettiä alusta loppuun. Todellinen Suomi-klassikko millä tahansa mittatikulla arvioituna.

harakka b

Tukholmassa äänitetty Harakka Bialoipokku on jäsennellympää ja hieman vakavailmeisempää kuin Pohjolan soolodebyytti. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’B the Magpie’ ja Ruotsissa nimellä ’Skatan’. Yleisradio valitsi levyn vuoden 1974 parhaaksi albumiksi.

Harakka Bialoipokku –levyllä lisääntynyt puhaltajien määrä tuo paikoin big band –henkistä tunnelmaa. Pöyryn lisäksi vahvoina osatekijöinä ovat Eero Koivistoinen ja Paroni Paakkunainen. Albumi piirtää seesteisempää ja hallitumpaa kuvaa kuin edeltäjänsä unohtamatta kuitenkaan selkeää jazz-henkisyyttä. Nälkäinen proge-jazz –hehkutus Ensimmäinen aamu saa ’kultivoitunutta’ vastapainoa Huono sää/se tanssii…Ja näkee unta –teoksista, joissa astutaan myös klassisen musiikin syvään uurretuille raja-aidoille. Hereilläkin uni jatkuu yltyy vahvaan fuusiosanailuun, joka saa tasapainottavaksi elementiksi Sekoilu seestyy –teoksen ’Love Records meets Yes’ –henkisen tunnelmoinnin. Elämä jatkuu on kuin suoraa jatkoa Pihkasilmä Kaarnakorva –levyn rikkaalle fuusiohybridille. Harakka Bialoipokku on vahva kokonaisuus, jonka harkittujen teemojen sisällä tapahtuva instrumentaalinen poreilu vaatii keskittymään.

keesojen

Vuonna 1977 ilmestynyt Keesojen Lehto oli Pohjolalle uuden ajan alkua. Edellisiin soololevyihin verratuna puhaltimet loistivat poissaolollaan. Yleissoundiin vaikutti vahvasti syntetisaattori. Pohjola sai levylle mukaan myös Mike Oldfieldin, joka ei kuulemma ’sietänyt’ puhallinsoittimia. Tuottajan roolin lisäksi Mike Oldfield myös soittaa albumilla kitaraa ja mandoliinia ja Sally Oldfieldin laulua kuullaan kappaleessa Varjojen varaslähtö. Levy äänitettiin Tukholmassa ja Englannissa Oldfieldin studiolla. Levy nousi myydyimmäksi Pohjolan sooloalbumeista. Levy julkaistiin Isossa-Britanniassa nimellä ’Mathematician’s Air Display’ ja Ruotsissa nimellä ’Skuggornas tjuvstart’.Albumi on julkaistu myös mm. Japanissa. Yhdysvalloissa ja Saksassa.

Keesojen lehto -levyllä soittavat myös ruotsalainen kitaristi Georg Wadenius ja puolalaissyntyinen Wlodek Gulkowski, joiden kanssa Pohjola oli aikaisemmin tekemisissä Made In Sweden –orkesterin tiimoilta. Myös maineikkaan Gong-yhtyeen rumpali Pierre Moerlen vierailee levyllä. Pohjolan tunnistettavat sävellykset seilaavat progefuusion ja Rick Wakemanin mieleen tuovan maalailun välimaastossa. Levyn huippuhetki, 15-minuuttinen Pääntaivuttelun seuraukset, paisuu ja kurkottelee taivaita kuin Yesin muhkeimmat teokset. Rikkaaseen sooloiloitteluun saadaan vastaavaa imua kuin Pihkasilmä Kaarnakorva –albumin kohdalla. Kitaralle lankeaa suurempi osuus levyn yleissoundista, seikka joka on tuttua Pohjolan myöhemmiltä albumeilta. Albumin teemoista ja leikkisyydestä löytää kuitenkin selkeitä yhtymäkohtia kahteen edelliseen sooloalbumiin.

visitation

Syksyllä 1977 Pohjola liittyi kotimaiseen fuusiohenkiseen ’superyhtyeeseen’ The Group. Vuonna 1979 ilmestyneelle Visitation-albumilleen Pohjola sai mukaansa The Groupista tutut Vesa Aaltosen, Olli Ahvenlahden ja Seppo Tynin. Levyllä soittaa myös puhallinpartio Pöyry/Koivistoinen/Juhani Aaltonen/Teemu Salminen mutta puhallinosaston osuus jää ohueksi. Lisäksi taustalla vaikuttaa Helsingin kaupunginorkesteri mutta albumin yleissoundi on sähköinen. Varsinkin Tynin repivän energinen kitara on vahva johtotähti. Pohjolan visio polveilevasta sähköisestä fuusiosta on selvästi laaja-alaisempaa kuin The Groupilla ja varsinkin bändipomo Pohjolan oma vaikutus on vahva. Miehen basso asettaa elastisesti liikkuvalle fuusiovoimalle tiukat rajat. Levyn energinen ja elinvoimainen ulosanti on toteuttu törkeän pöyhkeillä soundeilla.

Levyllä Pohjola hioo lopulliseen muottiin edellisellä Keesojen Lehto –levyllä alkaneen sähköisen fuusion mission. Leikkisyyttä unohtamatta, Pohjola onnistuu tuomaan free jazzin voiman ja kiihkon keskelle syntikoiden pelikenttää. Pohjolan laaja-alaisuus ja genrelokeroista välittämätön luonne kantavat vahvaa hedelmää. Puhallinsoittimet ja jouset tuovat sähköiseen fuusioon kaivattua orgaanisuutta, tasoja mutta päävastuussa ovat ’pyhänä kolminaisuutena’ kitara, basso ja koskettimet. Levyn avaava energinen sähköpurkaus Strange awakening sekä kiekon lopettava ‘taidefuusio’ Try to remember eivät kaipaa selittelyä – nauti täysillä! Visitation tarjoaa instrumentaalista voimaa sekä monipuolista osa-alueiden hallintaa, joka sopii sellaisenaan synonyymiksi käsitteelle ’fuusiomusiikki’.

Neljä klassikkoa joista valita omansa. Pihkasilmä Kaarnakorva ja Visitation ovat kolikon kaksi puolta, sellaisenaan täydellisiä. Mutta ymmärtääkseen kuljetun matkan ja lopputulokseen johtaneet syyt ja seuraukset, myös Harakka Bialouipokku ja Keesojen Lehto ovat merkitykseltään korvaamattomia.

 

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Viikon levy, Vinyylimania

Kuuntelen Pressaa – Tasavallan Presidentti uudelleenjulkaisujen voimin

Turkulaisen Svart Recordsin Love Recordsin progempaa kulmaa valottavien uusintajulkaisujen sarjassa Tasavallan Presidentin kiekot ovat todellisia klassikoiden klassikoita. Alkuperäisistä Pressan kiekoista joutuu innokas vinyylin kerääjä maksamaan tukevasti, siinä mielessä vinyylimuotoinen uusiojulkaisu on tervetullut tapaus. Nimittäin cd-versioihin verrattuna soundit ovat jotain aivan muuta.

Pressan levyistä Lambertland ja Milky Way Moses ovat tunnustettuja Suomi-progen kulmakiviä, jotka voi asettaa ilman sinivalkoisia silmälaseja ulkomaisten kanssaeläjiensä rinnalle. Bändin vuonna 1969 julkaistu debyytti Tasavallan Presidentti oli hyvinkin vapaasti laukkaavaa rock-fuusio-jazzia. Eero Raittisen Helpistä lähteneet kitaristi Jukka Tolonen ja rumpali Vesa Aaltonen saivat rinnalleen Blues Sectionista tutun basisti Måns Groundstroemin ja Soulsetin entisen saksofonistin/huilistin Juhani Aaltosen. Vokalistin paikalle saatiin brittilähtöinen Frank Robson, tosin Tasavallan Presidentin normaalia kertosäevetoista musiikkia kaihtanut ulosanti ei antanut laulajalle tilaa loistaa.

Pressan debyyttilevy nosti Tolosen lopullisesti kitarasankarin asemaan, vaikka sävellysten osalta kaksikko Robson/Groundstroem oli kantavana voimana. Levyn juurevasti mutta vapaasti hengittänyt improvisaatiopohjainen revittely antoi erityisesti tilaa Juhani Aaltosen häikäisevälle saksofoni/huiluiloittelulle. Myös Tolosen vahvasti blueshenkinen kitaratyöskentely tuotti albumille vakuuttavia ilonhetkiä.

Uusiojulkaisun rumpusoundi on ehkä hieman ”kirkaampi” kuin alkuperäinen, samaa voi sanoa bassosta mutta fonin kohdalla muutos on pelkästään positiivinen. Kokonaisuus soi kuitenkin todella tasapainoisena ja ennenkaikkea puhtaana. Tuplalevyn mukana seuraa vielä tyylikäs juliste.

Vuonna 1972 julkaistu Lamberland on monessa käänteessä nostettu Pressan parhaaksi näytöksi – ja yhdeksi 70-luvun kotimaisista timanteista. Bändin soundi asettui selkeämmin aikakautensa progen suuntaviivoille ja varsinkin Tolosen kitaralle löytyi yhä enemmän tilaa. Juhani Aaltonen oli jo aikaisemmin korvattu Pekka Pöyryllä ja vokalistin paikalle oli tullut Eero Raittinen. Levyn myötä Pressan maine Suomen ulkopuolella koki suuren arvonnousun. Bändi oli varsinkin muusikkopiirien suosiossa. Milky Way Moses -albumin mukana seuraava juliste kertoo selkeästi aikalaisten ajatuksia Pressan iskukyvystä; ”Tolonen…a future Zappa”, ”Their music is difficult…rock with a strong jazz bias and works only because they are so together as a group”, ”Better than 80 procent of the rock product currently on the market”, ”Ridiculously fast, more lyrical and witty than Clapton, Hendrix and Page”. Ja kyseiset kommentit kantautuivat brittiläisestä musiikkimediasta!

Mutta Lambertland oli myös kaupallinen menestys. Ylistäviä arvoita keränneen albumin ensimmäinen puolisko oli todellista progehekuman juhlaa. Haastavaa ja koukeroista mutta ei itsetarkoituksellista oman erinomaisuuden korostamista – yksinkertaisesti tasapainoista ja mallikasta bändisoittoa. Tolosen nousevan tähden myötä lisääntynyt biisintekovastuu kuului pelkkastään positiivisena asiana. Pöyry jäi ehkä pienempään osaa kuin debyyttilevyllä puhaltanut Aaltonen mutta Pöyry ei jäänyt varjoon! Allekirjoittaneen mielestä Raittinen ei korvannut Robsonia mutta laulajalle Lambertland oli myös suhteellisen vähätöinen projekti.

Myös Lambertlandin uusiojulkaisun soundeista on kuulemma hifistien kesken väännetty kättä – että rumpu-ja bassosoundissa olisi vähemmän potkua kuin alkuperäisessä. Tiedä häntä, ainakin soundi on mieltä ylentävän selkeä. Allekirjoittaneen vertailukappaleen kohdalla vanhasta vinyylistä oli raavittu irti jo parhaimmat soundit joten vanhan ja uuden version vertailu ei tehnyt oikeutta kumpaankaan suuntaa. Kokonaispakettina Lamberlandin uusiojulkaisu on kuitenkin mahtava kokonaisuus. Tuhdin kirjasen lisäksi paketista löytyy Sisältäni portin löysin/Selvä näkijä -sinkula.

Milky Way Moses on monessa lähteessä jätetty Lambertlandin jalkoihin. Vuonna 1974 ilmestynyt levy sai jo aikalaisiltaan nihkeämmän vastaanoton. Englannissa äänitetty albumi on kuitenkin soundien osalta loistavaa jälkeä. Kosketinsoittimilla oli suurempi rooli ja ehkä Pressan soundi liikkui jo turhankin lähelle valtavirtaprogen perusvirtaa. Pressan uusintajulkaisuista Milky Way Moses on kuitenkin kuuntelukokemuksena ylittämätön. Pehmeän vakaa ja orgaaninen soundi on hunajaa progemiehen korville. Myös basso potkii tukevasti. Soundin erotteleva tarkkuus tulee erityisesti esille vapaana laukkaavissa soolokohdissa ja varsinkin kitara/fonisoundi on todella elävää. Allekirjoittanut ei halua tehdä eroa Lambertlandin ja Milky Wayn välillä – molemmissa on tunnistettavaa omalaatuisuutta ja uusintajulkaisuna Milky Way Moses on varmasti levyyn sijoitetun rahan arvoinen.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Uncategorized

Raision musiikkiosastolla – Carita Holmström 60 vuotta

Carita Holmström 60 vuotta

Helsingissä 10.2.1954 syntynyt Carita Holmström aloitti uransa 1960-luvun lopulla esittämällä folkmusiikkia Marianne Nymanin kanssa. Soolouran hän aloitti vuonna 1973 ilmestyneellä singlellä  Joki / Sua muistelen säälien. Sitä seurasi kesän aikana levytetty Mikael Wiikin tuottama esikoisalbumi We Are What We Do, joka sai ilmestyessään loistavat arvostelut. Yleisradion viihdetoimittajat valitsivat LP:n vuoden 1973 levyksi. Carita Holmströmin edustama laulaja-lauluntekijäperinne nautti 1970-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa ja Englannissa suurta suosiota, mutta meillä Suomessa Holmströmin esikoisalbumi avasi uusia uria kestäen mainiosti vertailun ulkomaalaisiin tyylin edustajiin.

Carita Holmström sävelsi poikkeuksellisen kypsän levynsä kaikki laulut lukuun ottamatta Yes-yhtyeen Time and a word –sävellystä. Hän lauloi, soitti kitaraa ja pianoa. Muut levyllä soittaneet muusikot fonisti/huilisti Pekka Pöyryn  johdolla toivat Holmströmin folkpohjaiseen musiikkiin jazzvaikutteita.

Kuin tyhjästä  maamme ylivoimaiseksi laulaja-lauluntekijäksi noussut Carita Holmström edusti keväällä 1974 maatamme Eurovision laulukilpailuissa Brightonissa esittämällä Eero Koivistoisen sävellyksen Älä mene pois. Kilpailussa hän esitti sen englanniksi nimellä Keep Me Warm sijoittuen kolmanneksitoista. Holmström osallistui myös Syksyn Sävel –kilpailuun vuonna 1973 sävellyksellään Joki ja seuraavana vuonna jälleen omalla sävellyksellään ja Juice Leskisen sanoittamalla kappaleella Jos tahtoo aamuun.

Viimeksi mainittu laulu aloitti myös hänen seuraavan jälleen erinomaiset arvostelut saaneen albuminsa Toinen levy. Kaikki sävellykset olivat Carita Holmströmin ja suomenkieliset sanoitukset Juice Leskisen lukuun ottamatta kolmea Holmströmin itsensä sanoittamaa laulua. Mikael Wiikin tuottamalle levylle olivat jälleen luonteenomaisia jazzvaikutteet, joita olivat tuomassa levyllä soittaneet maamme eturivin muusikot.

Valitettavasti suuri yleisö ei löytänyt näitä levyjä ylistävistä  arvosteluista huolimatta. Nämä kulttiklassikon maineeseen nousseet levytykset julkaistiin vuonna 2004 uudelleen nimellä ”Jos tänään tuntis huomisen – Kaikki EMI-levytykset 1973-74”.

Vuodesta 1983 Sibelius-Akatemiassa pianomusiikin lehtorina toiminut Carita Holmström on esiintynyt ja levyttänyt harvakseltaan vuosien 1973 ja 1974 jälkeen. Vuonna 2010 ilmestynyt My Diary of Songs –albumi merkitsi hienoa paluuta Holmströmin laulaja-lauluntekijätyylin juurille.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio