Avainsana-arkisto: folk

Raision kaupunginkirjastossa esillä Joan Baez – folkin kuningatar

Folkin kuningatar Joan Baez

 

Joan Baez (s. 1941) on epäilemättä maailman tunnetuin folklaulajatar. Hänen jalanjäljissään nousi tietoisuuteen monia muita kirkasäänisiä laulajattaria, mutta Baez loi vuonna 1960 ilmestyneellä esikoisalbumillaan pohjan 1960-luvun alkuvuosina suosioon nousseelle folkmusiikille. Perinteisistä kansanlauluista koostuva levy toi Baezille kultalevyn, mikä oli tuolloin ainutlaatuista folklevylle. Hänen voittokulkunsa jatkui seuraavana vuonna julkaistulla Joan Baez Vol 2 –albumilla, josta tuli edeltäjänsä tapaan kultalevy.

Baez tuli 1960-luvulla tunnetuksi ennen muuta muiden tekemien kantaaottavien laulujen tulkitsijana. Vuoden 1963 livelevyllä Joan Baez in Concert, Part 2 :lla kansalaisoikeustaistelija ja rauhanaktivisti Baez esitti pasifistihymnin We Shall Overcome, josta tuli kansalaisoikeusmarssien tunnuslaulu. Levyllä on myös kaksi nuoren Bob Dylanin laulua, jotka olivat ensimmäiset Dylan-sävellykset Baezin tuotannossa.

Yhdysvaltain lisäksi myös Englannissa menestyi folkin kuningattaren seuraava albumi Joan Baez 5 (1964). Levyn lauluista erityisesti Phil Ochsin sävellys There But For Fortune on jäänyt elämään yhtenä Baezin tunnetuimpana tulkintana.

Vuonna 1965 Joan Baez julkaisi 60-luvun upeimman albumikokonaisuutensa Farewell Angelina, joka nousi TOP 10:iin sekä Yhdysvalloissa että Englannissa. Ajat olivat kuitenkin muuttumassa, ja Joan Baez jäi muotiin tulleen sähköisen folkrockin jalkoihin. Bob Dylankaan ei ollut enää akustista kitaraa ja huuliharppua soittava folklaulaja, vaan hänestä oli tullut sähköistä folkrockia bändinsä kanssa soittava rocktähti.

1970-luvulla Joan Baez alkoi tehdä yhä enemmän omia lauluja. Esimerkiksi vuonna 1972 ilmestyneen Coming From The Shadows -LP:n lauluista yli puolet oli Baezin itsensä tekemiä. Vuosikymmenen puolivälissä laulajatar loi pitkän uransa kenties upeimmat levyt espanjankielisen Gracias A La Vida (1974) ja Diamonds & Rust (1975). Viimeksi mainitun kohokohta oli levyn nimisävellys, jolla Baez muistelee folkin kuningattaren ja kuninkaan (Bob Dylan) yhteistä aikaa 1960-luvulla. Levy oli ensimmäistä kertaa hänen urallaan toteutettu kokonaan sähköisin soittimin.

Folkin elävä legenda Joan Baez on 1980-luvulta lähtien julkaissut harvakseltaan uutta musiikkia. Vuonna 2008 ilmestyneen Day After Tomorrow –levyn jälkeen ehti vierähtää peräti kymmenen vuotta, kunnes tänä vuonna ilmestyi uusi albumi Whistle Down The Wind. 77-vuotias Joan Baez on kertonut tämän levyn jäävän hänen lähes 60 vuotta kestäneen uransa viimeiseksi.

(Altti Koivisto)

 

Raision kaupunginkirjaston toisessa kerroksessa esillä kesän ajan Baezin tuotantoa levynkansinäyttelyn muodossa.

 

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Kuukauden näyttely, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Juureva ja sähkövapaa yllättäjä – Mäkkelä

makkela

Mäkkelä: Last Of a Dying Breed

Suomalais-saksalainen Mäkkelä (=Martti Mäkkelä) todistaa jälleen vanhan viisauden – vähemmän on enemmän. Mäkkelän pääosin akustisesti etenevä americanan kyllästämä folk-juuri-blues-country -tunnelmointi ei kaipaa rinnalleen studiotemppuja tai soundikoristeita. Lo-fi on homman nimi ja Mäkkelän punk-juuretkin kaikuvat muutamassa siivussa T.V. Smithin mieleen tuovassa asenteessa. Varovaisesti trumpettia testaava No where I belong on taas selkeää osoittelua Tom Waitsin suuntaan.

Mies, kitara ja kontrabasso  – Saints yltää emotionaalisessa maanisuudessaan Waitsin ja Caven rinnalle. In the south west yllättää Pariisin syrjäkujilta kaikuvan tangokapakan vienolla kuiskauksella. Kulmikkaammin koliseva Tramontana on selkeää punk-Waitsiä. Crisis ottaa mukaan kapakkapianon ja manner vaihtuu lennossa. Bottle hill on folk punk -henkisessä kiihkossaan pirteä ilmestys.

Mäkkelä ei tee itsestään tai lauluistaan suurta numeroa. Mies on läsnä, suurella sydämellä. Nukkavierut tunnelmat piirtävät kuvaa ajattomasta maailmanmatkaajasta, jonka americanassa on selkeä häivähdys Britannian folk-huminasta ja työläiskorttelien punk-kapinasta. Last Of a Dying Breed on levy, jonka biisit eivät kulu käytössä ja vuosikertaviinin tavoin vain paranee vanhetessaan.

J.Kaunisto

(Julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Mäkkelän vanhempaa tuotantoa löytyy myös Vaski-kirjastoista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Viikon levy: Sting – The Last Ship (2013)

sting

The Last Ship (2013) on Stingin ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä albumi sitten Sacred Loven (2003). Sting ei ole tehnyt omia kappaleita vuosikymmeneen ja se on pitkä aika lauluntekijälle.

 ”Näiden kymmenen vuoden aikana esitin vanhojen  kauan sitten kuolleiden säveltäjien musiikkia ja esiinnyin kiertueilla. Mietin, olinko menettänyt intohimoni musiikin tekemiseen, joka oli elättänyt minut suurimman osan elämästäni. Muistan samanlaisen ajanjakson, jolloin laululähteeni kuivui, kun vanhempani kuolivat. Näiden tunteiden pohjalta syntyi lopulta Soul Cages– levy 1990.”

”Levyn tekeminen vaatii aina tiettyä määrää sielun etsintää,  ja etsintä vei minut paikkoihin joissa en olisi halunnut käydä: sekavaan lapsuuteen, surrealistiseen teolliseen Wallsendin telakkakaupungin maisemaan, kaupunkiin, jossa olin syntynyt. Lapsuuteni Wallsend huokui selviytyjien syyllisyyttä, paheksuntaa, piilevää vihaa ja paradoksaalista nostalgiaa sitä kohtaan mikä oli mennyttä, kivuliasta, mutta kuitenkin vangitsevaa. Laivatelakan hidas kuolema ja tarpeettomuus kuvastui koko nuoreen elämääni ja kaduille, joissa leikin. Se muutti muotoaan synkäksi metaforaksi, joka kuvasti vanhempieni poismenoa.”

Wallsend sijaitsee Koillis-Englannissa lähellä Newcastlen kaupunkia. Kaupungissa oli aikoinaan seitsemän hiilikaivosta.  Laivanrakennustelakoilta valmistui sotalaivoja, jäänsärkijöitä ja nopeita Atlantin ylittäjiä kuten RMS Mauretania – aikoinaan maailman suurin ja nopein laiva. Tällä hetkellä raskasta teollisuutta ei enää ole ja aluetta riivaa keskimääräistä pahempi työttömyys.

Täytettyään kuusikymmentä Sting palasi kotikaupunkiinsa. Menneisyyden haamut alkoivat puhua hänelle ja hän halusi antaa niille äänen. Lauluja alkoi syntyä: ” Olin täysin yllättynyt kuinka paljon aineistoa syntyi ja hyvin lyhyessä ajassa.” Sting sai apua vanhoilta ystäviltään kotikaupungistaan, jotka kertoivat tarinoita menneisyydestä. Syntyi kokonaisuus lauluja, jotka kertovat yhteisön tärkeydestä, työstä, ylpeydestä, isyydestä, uskonnosta, maanpaosta, luovuttamisesta, intohimosta, huumorista, rohkeudesta, lunastamisesta ja kuolemasta. Albumi sai nimekseen The Last Ship.”

Vakuuttavan bändinsä lisäksi Stingin vieraina levyllä esiintyy koillisenglantilainen folkmuusikko The Unthanks -yhtyeen Becky Unthank ja Auf Wiedersehen Pet -tv-sarjan Oz eli näyttelijä-laulaja Jimmy Nail. Levy on tehty kokonaan akustisilla soittimilla ja on vahvasti folk-vaikutteinen. Soittimina on käytetty mm. säkkipilliä, haitaria, viulua ja bodhránia. Sting laulaa Koillis-Englannin murteella. 2014 ilmestyy näiden laulujen ympärille tehty musikaali Broadwaylla New Yorkissa.

Tällä levyllä ei voi sanoa olevan hittibiisejä. Levy on tarinallinen, hieno kokonaisuus, joita harvoin enää tehdään.  Se sai, ainakin minussa, aikaan voimakkaan samaistumisen kokemuksen. Koko läntinen Eurooppa on täynnä pikkukaupunkeja, joiden vanha savupiipputeollisuus on siirtynyt Kiinaan ja paikalle on jäänyt turhautuneita työttömiä ja vanhoja hyviä aikoja kaipaavia vanhuksia. Luopuminen on raskasta. Yhteisöllisyys katoaa tai muuttaa muotoaan. Sting on jo 62-vuotias. Ikäistensä lailla monet palaavat kotikaupunkiinsa. Ympyrä sulkeutuu, kunnes viimeinen laiva lähtee.

 

 

 

Katso levyn saatavuus Vaski-kirjastoista tästä linkistä.

Katso Sting: The Last Ship- nuotin saatavuus Vaski-kirjastoista tästä linkistä.

 

 

Ann-Christin Antell

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy Katzenjammer: A Kiss Before You Go (2011)

katzenjammer

Tämä levy sattui silmiini ihan sattumalta, kun etsin norjalaista folkkia. Muutaman youtube-videon katsottuani en voinut kuin ihmetellä: miten taitavia nuoria naisia! Saman kappaleen aikana tytöt saattavat soittaa jopa kolmeakin eri soitinta ja he vaihtavat soittimia keskenään. Solistikin on melkein joka kappaleessa eri. Ja kaiken lisäksi tytöillä näyttää olevan todella hauskaa. Keitä nämä tytöt oikein ovat?

Katzenjammer on norjalainen folk-rock tyttöbändi. Tytöt tapasivat toisensa 2004, kun he opiskelivat yksityisessä musiikkikoulussa Oslossa. He perustivat oman bändin 2007, jolle  antoivat nimen Katzenjammer sarjakuvan Kazenjammer kids sarjakuvan mukaan. Bändi on voittanut Norjassa monia kilpailuja. Heidän ensimmäinen albuminsa ilmestyi 2008, joka oli kokoelma erilaisia musiikkityylejä, poppia, cabareeta, countria ja bluegrassia.

A Kiss Before You Go, Katzenjammerin toinen albumi ilmestyi 2011. Albumin sanoitukset ja visuaalinen ilme on saanut inspiraationsa ranskalaisen elokuvan The City of Lost Children mukaan, joka on merenalainen fantasiaelokuva. Levyn musiikin ovat säveltäneet tytöt ja heidän ystävänsä Mats Rybø. Sovitukset ovat tehneet tytöt. Bändi on ollut erittäin suosittu Saksassa, jossa levy myi kultaa.

https://www.youtube.com/watch?v=WqmbqnjbLco

A Kiss Before You Go on ilahduttavan monipuolinen levy. Tytöt soittavat itse viittätoista eri  soitinta, joista mainittakoon vispilät ja pyykkilauta, epävireinen kapakkapiano, banjo, huuliharppu, haitari, mandoliini, huilut, trumpetti ja tuuba. Tälläkin levyllä on sekoitettu erilaisia musiikkityylejä: välillä ollaan irlantilaisessa pubissa, banjokitarointi vie matkalle etelävaltioiden puuvillapelloille. Rock-Paper-Scissors-kappaleen kertosäkeen viuluriffi tuo mieleen norjan Euroviisuvoittajan Alexander Rybakin voittokappaleen Fairytale vuodelta 2009. Soviet Trumpeter kappaleesta tulee mieleen 1900-luvun alun ranskalainen makaaberi teatteri, sätkynuket ja klovnipantomiimi.  Loathsome M on sekoitus rockabillya ja punkkia, joka kaiketikin on psykobillya ripauksella Madnessia. Shepherd song puolestaan rokkaa banjolla ja huuliharpulla. Gypsy flee kuulostaa naispuolisten merirosvojen hoilotukselta, jossa xylofonin pimputus ja särökitara on mielenkiintoinen yhdistelmä.  Viimeisessä kappaleessa God’s Great Dust Storm on pelkät laulut ja rumpu, jossa tyttöjen lauluäänet ja eläytyminen saavat ihokarvat pystyyn.

Tämä levy on iloista, hilpeää, positiivista, traditionaalista ja kummallista musiikkia. Nämä tytöt soittavat mitä vaan ja tekevät mitä haluavat. Jos olisivat vielä laulaneet omalla äidinkielellään norjaksi, olisin antanut täydet pisteet.

Hevifossiili

https://www.youtube.com/watch?v=Ag2nX6zSrAE&list=PLA8C8526F827BD735

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy on Hexvesselin toinen albumi No Holier Temple

Ylistys luonnolle

Hexvessel: No Holier Temple.Hexvessel on vuonna 2009 perustettu suomalainen folk-yhtye. Yhtyeen nokkamies Mat McNerney perusti yhtyeen muuttaessaan Norjasta Suomeen. Taakse jäi black metallin kylmä maailma ja tilalle tuli vanhakantaisuudessaan raikas folkrock. Debyytti Dawnbearer oli täysiveristä rituaalimusiikkia, ja erosi occult rock -aikalaisistaan särökitaroiden puuttumisella ja erilaisten akustisten soittimien käyttämisellä. Debyytti menestyi hyvin, ja innosti McNerneytä kokoamaan yhtyeelle livekokoonpanon. Kasvavan suosion myötä tuli ajankohtaiseksi seuraava albumi, No Holier Temple.

No Holier Temple on ylistys luonnolle. Levyn äänimaailma on kuin se olisi äänitetty metsän siimeksessä. Akustisen kitaran soljuntaa tasapainottaa sähkökitaran pehmeä ääni, johon on jätetty vivahde säröstä. Trumpetti nousee esiin varsinkin kappaleessa Woods To Conjure, jossa musisointi siirtyy jo lähes jazziksi. Edeltäjäänsä verrattuna se on ehyempi kokonaisuus ja sen äänimaailma on hiotumpi.

McNerneyn ääni saa kiittelemään moneen otteeseen sitä, ettei mies vain tyytynyt örisemään black metal yhtyeissä. Kyseessä on nimittäin mahtava laulaja. Varsinkin kappale Sacred Marriage tuo laulun erittäin hyvin esiin. Muinaisista jumalista kertovien tarinoiden ja toistojen avulla lyriikat luovat kappaleisiin hypnoottisen tunnelman, joka sulkee kuulijan sisäänsä.

– In forest heart the man of leaves is dancing
He is source of stream and seed of life begun
At the edge of dawn his lithe green limbs are moving
Our thin flutes play and he steps the mystery round


– Green Lord
Green Lord
Spring maiden dances with you
Green Lord
Green Lord
Spring maiden dances with you

***

Levyn kultakimpale on lähes 11 minuuttinen His Portal Tomb. Kappale on myös yksi parhaita kuulemiani livebiisejä. Kappaleen yksinkertainen doom metal -riffi muuttuu joka kierrolla hypnoottisemmaksi, ja on Hexvesselin raskainta antia.

Pituudestaan huolimatta levyn kappaleet eivät käy tylsiksi. Ne alkavat rauhallisesti ja kasvavat edetessään. Kappaleet alkavat akustisilla kitaroilla ja päättyvät trumpettien, viulujen ja hammondin riemuvoittoon. Levyn kokonaisuutta hahmottaa muutama noin minuutin mittainen kappale, jotka sisältävät puhelaulua. Ne kokoavat yksittäiset kappaleet yhdeksi albumiksi.

Kokonaisuudessaan No Holier Temple on tuulahdus 70-lukua nykypäivänä. Albumi olisi voitu yhtä hyvin tehdä 40 vuotta sitten kuin tänä päivänä – niin musiikin kuin teemankin puolesta.

Topi Lindqvist

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Fionn Regan – The end of history

Fionn Regan: The End Of HistoryFionn Regan on irlantilainen laulaja-lauluntekijä. The End of History on hänen debyyttialbuminsa vuodelta 2006.

Albumi pitää sisällään 12 kappaleen verran paljasta, puhuttelevaa & hurmaavaa folkkia. Fionn näppäilee kitaraa ja laulaa hiljaa maalaten maisemia vähän samaan tapaan kuin Nick Drake. Musiikki suorastaan tihkuu näkymiä; irlannin niittyjä ja hiekkateitä, syksyä, sumua.

Kolmas raita Abacus kuulostaa heinäkuiselta aamuyöltä. The Cowshed on kuin musiikiksi konvertoitu valokuva.

Levy avautuu hitaasti: monet biiseistä vaativat vähän aikaa kypsyä kuuntelijan mielessä. Näihin biiseihin tutustuessa levy muuttuu jatkuvasti paremmaksi. Musiikista tulee mieleen Bob Dylan, Damien Rice ja Neil Young.

Sanoitukset ovat simppeleitä ja kuitenkin huikean vaikuttavia. Fionnia saisi ihan reilusti kutsua runoilijaksi. ”I can’t help from crying / I wish you were mine.” Hieno ”Be good or be gone” on esimerkiksi päätynyt tatuoinniksi näyttelijä Rhys Ifansin iholle.

Evi Reuhkala

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Bob Dylan 70 vuotta – tuotantoa esillä Kaarinassa

Bob Dylanin tuotantoa näyttelyssä Kaarinassa

Bob Dylan, syntyjään Rober Allen Zimmerman, on yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä ja elokuvanäyttelijä. Hän täytti 24. toukokuuta 70 vuotta.

Dylania pidetään yhtenä merkittävimmistä lauluntekijöistä. Hänen musiikkityylejään ovat olleet folk, rock, country ja blues. Uran alkuaikoja pidetään tärkeimpinä ja merkittävimpinä, erityisesti vuosia 1963- 1966. Dylanin tunnetuimpia levyjä ovat alkuaikojen folklevyjen lisäksi albumit Bringing It All Back Home, Highway 61 Revisited ja Blonde on Blonde. Hänen klassikkokappaleisiinsa kuuluvat mm. Blowin’ in the Wind, Mr. Tambourine Man ja Like a Rolling Stone.

Dylan on myös ottanut kantaa moniin yhteiskunnallisiin asioihin ja epäkohtiin. Hän oli eräs tunnetuimmista henkilöistä 1960-luvun protestiliikkeessä ja monissa hänen lauluissaan esiintyy pasifistisia ja rasisminvastaisia näkemyksiä.

Merkkipäivän johdosta Bob Dylan -aiheista materiaalia on tämän viikon ajan esillä Kaarinan pääkirjaston musiikkiosastolla.

Bob Dylanin tuotantoa Vaski-kirjastoissa

Bob Dylanin tuotantoa Kaarinan kirjastossa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Näyttelyt Kaarina