Avainsana-arkisto: Sting

Musaston perjantaikevennys: Kuin kaksi marjaa

Sting: … Nothing like the sun (1987)

Daniel Lanois: Acadie (1989)

Varaa levyt Vaski-verkkokirjastosta.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuin kaksi marjaa, Musasto suosittelee

Viikon levy: Sting – The Last Ship (2013)

sting

The Last Ship (2013) on Stingin ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä albumi sitten Sacred Loven (2003). Sting ei ole tehnyt omia kappaleita vuosikymmeneen ja se on pitkä aika lauluntekijälle.

 ”Näiden kymmenen vuoden aikana esitin vanhojen  kauan sitten kuolleiden säveltäjien musiikkia ja esiinnyin kiertueilla. Mietin, olinko menettänyt intohimoni musiikin tekemiseen, joka oli elättänyt minut suurimman osan elämästäni. Muistan samanlaisen ajanjakson, jolloin laululähteeni kuivui, kun vanhempani kuolivat. Näiden tunteiden pohjalta syntyi lopulta Soul Cages– levy 1990.”

”Levyn tekeminen vaatii aina tiettyä määrää sielun etsintää,  ja etsintä vei minut paikkoihin joissa en olisi halunnut käydä: sekavaan lapsuuteen, surrealistiseen teolliseen Wallsendin telakkakaupungin maisemaan, kaupunkiin, jossa olin syntynyt. Lapsuuteni Wallsend huokui selviytyjien syyllisyyttä, paheksuntaa, piilevää vihaa ja paradoksaalista nostalgiaa sitä kohtaan mikä oli mennyttä, kivuliasta, mutta kuitenkin vangitsevaa. Laivatelakan hidas kuolema ja tarpeettomuus kuvastui koko nuoreen elämääni ja kaduille, joissa leikin. Se muutti muotoaan synkäksi metaforaksi, joka kuvasti vanhempieni poismenoa.”

Wallsend sijaitsee Koillis-Englannissa lähellä Newcastlen kaupunkia. Kaupungissa oli aikoinaan seitsemän hiilikaivosta.  Laivanrakennustelakoilta valmistui sotalaivoja, jäänsärkijöitä ja nopeita Atlantin ylittäjiä kuten RMS Mauretania – aikoinaan maailman suurin ja nopein laiva. Tällä hetkellä raskasta teollisuutta ei enää ole ja aluetta riivaa keskimääräistä pahempi työttömyys.

Täytettyään kuusikymmentä Sting palasi kotikaupunkiinsa. Menneisyyden haamut alkoivat puhua hänelle ja hän halusi antaa niille äänen. Lauluja alkoi syntyä: ” Olin täysin yllättynyt kuinka paljon aineistoa syntyi ja hyvin lyhyessä ajassa.” Sting sai apua vanhoilta ystäviltään kotikaupungistaan, jotka kertoivat tarinoita menneisyydestä. Syntyi kokonaisuus lauluja, jotka kertovat yhteisön tärkeydestä, työstä, ylpeydestä, isyydestä, uskonnosta, maanpaosta, luovuttamisesta, intohimosta, huumorista, rohkeudesta, lunastamisesta ja kuolemasta. Albumi sai nimekseen The Last Ship.

Vakuuttavan bändinsä lisäksi Stingin vieraina levyllä esiintyy koillisenglantilainen folkmuusikko The Unthanks -yhtyeen Becky Unthank ja Auf Wiedersehen Pet -tv-sarjan Oz eli näyttelijä-laulaja Jimmy Nail. Levy on tehty kokonaan akustisilla soittimilla ja on vahvasti folk-vaikutteinen. Soittimina on käytetty mm. säkkipilliä, haitaria, viulua ja bodhránia. Sting laulaa Koillis-Englannin murteella. 2014 ilmestyy näiden laulujen ympärille tehty musikaali Broadwaylla New Yorkissa.

Tällä levyllä ei voi sanoa olevan hittibiisejä. Levy on tarinallinen, hieno kokonaisuus, joita harvoin enää tehdään.  Se sai, ainakin minussa, aikaan voimakkaan samaistumisen kokemuksen. Koko läntinen Eurooppa on täynnä pikkukaupunkeja, joiden vanha savupiipputeollisuus on siirtynyt Kiinaan ja paikalle on jäänyt turhautuneita työttömiä ja vanhoja hyviä aikoja kaipaavia vanhuksia. Luopuminen on raskasta. Yhteisöllisyys katoaa tai muuttaa muotoaan. Sting on jo 62-vuotias. Ikäistensä lailla monet palaavat kotikaupunkiinsa. Ympyrä sulkeutuu, kunnes viimeinen laiva lähtee.

 

Hevifossiili

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Sting – If on a Winter’s Night (2009)

Sting-Winters_Night_2009

If on a Winter’s Night on Stingin yhdeksäs pitkä albumi, joka on  saanut nimensä Italo Calvinon kirjan Jos talviyönä matkamies englanninkielisen käännöksen  If on a Winter’s Night mukaan.

Stingin talvilevy johdattaa hiljentymiseen ja rauhaan.  Hän kertoo levyn esipuheessa, että ”talvessa on jotakin alkukantaista, mysteeristä,  korvaamatonta, jotakin joka on sekä ankeaa että kaunista, jotakin oleellista uskomuksesta itseemme, osa ihmisyydestä, ikäänkuin jotenkin tarvitsemme talven pimeyttä täydentääksemme sisäisiä voimiamme yhtä paljon kuin tarvitsemme valoa, lämpöä ja energiaa kesällä”.

Levyllä on vain muutama Stingin sävellys, loput ovat tuttuja ja tuntemattomia kansanlauluja ja kehtolauluja satojenkin vuosien takaa. Kansanlaulujen lomaan Sting on valinnut kaksi Henry Purcellin renessanssilaulua.  Päätteeksi kuullaan vielä lievästi muunneltu Schubertin The Hurdy-Gurdy Man sekä Bachia.

Kokonaisuuteen on valittu myös muutamia vanhoja englantilaisia joululauluja. ”Ensimmäisestä vuosituhannesta asti Jeesuksen syntymäjuhlasta on tullut keskeinen ja jakava jakso keskellä talvea. Jeesus-lapsen syntymässä on monia maagisia elementtejä; muinaisten ennustusten toteutuminen: jumalainen kuningas syntyy tallissa eläinten keskellä, mysteerinen idän tähti, kolme viisasta miestä, kuningas Herodes ja viattomien teurastus, Maria ja Joosef ja neitsyen synnyttämisen arvoitus. Arvostan näiden tarinoiden kauneutta ja kuinka ne ovat inspiroineet muusikoita ja runoilijoita vuosisatojen ajan. Halusin käsitellä näitä teemoja kunnioituksella. Vaikka olenkin agnostikko, kirkkotaiteen pyhä symboliikka vaikuttaa voimakkaasti minuun. Jeesuksen syntymä ja ylösnousemus muistuttavat meitä siitä, että talven pimeydenkin keskellä on valoa ja elämää, ja päinvastoin: vaikka kuinka mukavaksi tunnemme olon kehdossa, pimeys ja vaara ovat ympärillämme”.

Levy on äänitetty Stingin Toscanan talossa, jonne hän kutsui joukon ammattimuusikoita. Akustiset soittimet luovat levylle levollisen tunnelman. Levyllä kuullaan viulua, harppua, haitaria, kitaraa, kontrabassoa, huilua ja trumpettia. Kappaleiden sovitukset ovat pelkistettyjä ja kuulaita.  Kokonaisuus on tyylikäs, rauhallinen ja lempeä.  Levyllinen hienoja vanhoja lauluja talvesta ja Stingillä on miellyttävä ääni.

”Talvi on kummitusten ja henkien aikaa, meidän pitää kohdella niitä rauhallisesti ja sivistyneesti, ennenkuin lumi sulaa ja vuodenaikojen kierto alkaa uudelleen jälleen kerran.”

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti

Eva & Manu album cover1. Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi.

Mun nimi on Eva Louhivuori ja synnyin ja kasvoin Suomen Toscanassa, Jyväskylässä. Mun musiikkiura alkoi jo ihan pikkutyttönä, kun meidän koko perhe serkuista mummeihin soittaa ammatikseen. Olen toiminut laulajana muutamissa bilebändeissä, sitten Captain Cougarissa jonka kanssa tein ensimmäiset levyni. Laskin tuossa, että olen esiintynyt eri kokoonpanoissa yli kymmenessä maassa! (Etelä-Afrikka, Kenia, Kiina, Italia, Ranska, Yhdysvallat…)

Muutin 2008 Bostoniin opiskelemaan elokuva- ja teatterimusiikkia sekä laulua. Siellä tutustuin ranskalaiseen Manuun, jonka kanssa lähdimme reissaamaan Eurooppaa. Tästä reissusta meillä muodostui duo Eva & Manu, ja julkaisimme matkalauluista kootun debyyttialbumimme 17.8.2012! Julkaisijana toimii Warner Music Finland, joiden kanssa tein myös elämäni ensimmäisen levytyssopimuksen.

Matkan jälkeen 2011 esiinnyimme Ranskan suurimmassa TV-ohjelmassa Taratata, jossa jaoimme lavan Red Hot Chili Peppersin, James Morrisonin, Ed Sheeranin ja monen muun kanssa!

Levymme oli julkaisuviikolla Rumba-listan sijalla 1 ja Suomen virallisella listalla sijalla 8. Siellä levymme taitaa vieläkin heilua!

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Mulla tuo lukeminen on sellainen koko elämän kestävä projekti. Koitan aina tsempata itseäni lukemaan, mutta se tuntuu jotenkin hankalalta. Meillä on kiva kirjasto täällä Töölössä, ihan meidän naapurissa. Joskus hengailen siellä ihan muuten vaan, katselen levyjä, nuotteja ja muuta kirjallisuutta. Säännöllistä tuo hengailu ei kyllä ole.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

Kyllä se on Spice Girlsien kaikkien aikojen viimeinen konsertti Hartwall Areenalla. Olin silloin aivan mieletön fani, ja tytöt täyttivät kyllä kaikki odotukseni! Muistan siellä 10-vuotiaana peruukki ja värikkäät vaatteet päällä miettineeni, että kyllä, minäkin haluan esiintyjäksi! Se oli mulle tosi tärkeä keikka juuri tuon oivalluksen takia.

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?

Helsinki on varmasti kokonsakin takia Suomen monipuolisimpia musiikkikaupunkeja, joten musiikkielämä on täällä todella aktiivista. Keikkapaikat on myös upeita, Club Liberte, Tavastia ja kaikki upeet pienet pubit ja baarit! Uusia juttujakin tulee koko ajan, esimerkiksi tuo Kulttuuriratikka on aivan upee! Viedään sitä musiikkia suoraan ihmisten luo, kirjaimellisesti.

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.

Kukaan säveltäjä tai artisti ei mulla nouse Claude Debussyn yli. Joten häneltä suosittelen esimerkiksi Deux Arabesques.

Toisena suosittelen upean artistin ja säveltäjän Stingin levyä If on a Winter´s Night.

Viimeisenä mieleeni tuli Joni Mitchell. Meidän lähikirjastosta ei löytynyt mun lempilevyä Blue (Vaski-kirjastojen alueelta löytyy, toim. huom.), mutta löytyi Travelogue, jossa kuullaan Mitchellin kappaleita sinfoniaorkesterin säestämänä. Aivan upea plätty!

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee