Avainsana-arkisto: hard rock

Viikon levy: Rock of Ages – Original motion picture soundtrack (2012)

27805_744384

 

Turun kaupunginteatteri esittää tänä syksynä amerikkalaisen Rock of Ages –musikaalin. Musikaalin elokuvaversio julkaistiin 2012. Elokuva perustuu vuodesta 2006 lähtien esitettyyn Broadway-teatterimusikaaliin sekä Chris D’Arienzon kirjoittamaan kirjaan.

Rock of Ages kertoo tarinan pikkukaupungintyttö Sherriestä ja kaupunkilaiskundi Drewsta, jotka tapaavat 1980-luvun Sunset Stripilla tavoitellessaan Hollywood-unelmaa. Heidän rock ’n’ roll -romanssinsa leimahtaa Rock of Ages -nimisellä klubilla ja tarina kerrotaan monen legendaarisen 80-luvun bändin unohtumattomien hittien kautta. Elokuvan pääosissa olivat mm. Diego Boneta, Julianne Hough, Tom Cruise, Alec Baldwin, Mary J. Blige ja Catherine Zeta-Jones. Elokuvan soundtrack sisältää 1980-luvun hittejä, mukana mm. Def Leppard, Joan Jett, Journey, Foreigner, Bon Jovi, Night Ranger, REO Speedwagon, Twisted Sister, Poison, Whitesnake.

Elokuva on lainattavissa Vaski-kirjastojen kokoelmista dvd:nä ja blu-rayna ja elokuvasta on lainattavissa myös soundtrack, josta löytyy elokuvassa esitetyt kappaleet. mm. Tom Cruise laulaa rocktähti Stacee Jaxxina ja laulaa yllättävän hyvin. Tom Cruise sai kiitosta erityisesti tulkinnastaan ”Pour some Sugar on me”, eikä Cathrine Zeta-Jonesinkaan versio Pat Benatarin hitististä ”Hit me with your best shot”  mikään huono ole.

 

 

 

Soudtrackissä on seuraavat kappaleet:

”Paradise City” (Guns N’ Roses) – Tom Cruise

”Sister Christian/Just Like Paradise/Nothin’ but a Good Time” (Night Ranger/David Lee Roth/Poison) – Julianne Hough, Diego Boneta, Russell Brand and Alec Baldwin

”Juke Box Hero/I Love Rock ’n’ Roll” (Foreigner/The Arrows) – Diego Boneta, Julianne Hough, Russell Brand and Alec Baldwin

”Hit Me with Your Best Shot” (Pat Benatar) – Catherine Zeta-Jones

”Waiting for a Girl (Boy) Like You” (Foreigner) – Diego Boneta and Julianne Hough

”More Than Words/Heaven” (Extreme/Warrant) – Julianne Hough and Diego Boneta

”Wanted Dead or Alive” (Bon Jovi) – Tom Cruise and Julianne Hough

”I Want to Know What Love Is” (Foreigner) – Tom Cruise and Malin Akerman

”I Wanna Rock” (Twisted Sister) – Diego Boneta

”Pour Some Sugar on Me” (Def Leppard) – Tom Cruise

”Harden My Heart” (Quarterflash) – Julianne Hough, Tom Cruise and Mary J. Blige

”Shadows of the Night/Harden My Heart” (Pat Benatar/Quarterflash) – Mary J. Blige and Julianne Hough

”Here I Go Again” (Whitesnake) – Diego Boneta, Julianne Hough, Tom Cruise, Paul Giamatti and Mary J. Blige

”Can’t Fight This Feeling” (REO Speedwagon) – Russell Brand and Alec Baldwin

”Any Way You Want It” (Journey) – Mary J. Blige, Julianne Hough, Paul Giamatti and Diego Boneta

”Undercover Love” – Diego Boneta and Julianne Hough

”Every Rose Has Its Thorn” (Poison) – Julianne Hough, Diego Boneta, Tom Cruise and Mary J. Blige

”Rock You Like a Hurricane” (Scorpions) – Julianne Hough and Tom Cruise (extended cut)

”We Built This City/We’re Not Gonna Take It” (Starship/Twisted Sister) – Russell Brand and Catherine Zeta-Jones

”Don’t Stop Believin'” (Journey) – Julianne Hough, Diego Boneta, Tom Cruise, Alec Baldwin, Russell Brand, Mary J. Blige and Catherine Zeta-Jones

 

Katso Rock of Ages -soundtrackin ja elokuvan saatavuus Vaski-kirjastoista tästä:

Mielenkiintoista nähdä syksyllä, millaisen version Turun kaupunginteatteri esittää tästä musikaalista. Ainakin roolivalinta lupaa hyvää: Rooleissa: Mikael Saari (Drew Boley), Anna Victoria Eriksson (Sherrie Christian), Aki Louhela (Lonny Barnett), Mika Kujala (Dennis Dupree), Veeti Kallio (Stacee Jaxx). Katso tarkempaa tietoa esityksistä tästä:

 

 

Ann-Christin Antell

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Free at last! Muistelun kohteena Paul Rodgersin Free ja Bad Company

free jullari

Free & Bad Company

Englantilainen hard rock –yhtye Free oli maineensa huipulla vuonna 1970. Heinäkuussa julkaistu single All Right Now nousi Englannin singlelistan toiselle sijalle ja Yhdysvalloissa neljännelle sijalle. Sitä seurasi yhtyeen menestyksekkäin LP Fire and Water, joka jatkoi Freen voittokulkua ollen parhaimmillaan Englannin albumilistan toisella sijalla. Yhdysvalloissa tämä klassikkoalbumi oli parhaimmillaan 17. sijalla. Laulaja Paul Rodgersin (s. 1949), kitaristi Paul Kossoffin (1950-76), basisti Andy Fraserin (1952-2015) ja rumpali Simon Kirken (s. 1949) vuonna 1968 perustama yhtye oli vihdoinkin saavuttanut ansaitsemansa arvostuksen ja suosion. Freen luoma tunnelmoiva, bluespohjainen tyyli puhkesi täyteen kukoistukseensa tällä albumilla, ja Paul Rodgersista oli kehittynyt yksi rockmusiikin suurista äänistä.

Free oli luomisvoimansa huipulla, sillä vielä samana vuonna ilmestyivät single The Stealer ja yhtyeen kenties paras LP Highway. Jostakin käsittämättömästä syystä ostava yleisö ei kuitenkaan löytänyt niitä. Pettymys Highwayn heikkoon menestykseen, lauluntekijöiden Rodgersin ja Fraserin erimielisyydet ja Kossoffin huumeongelmat johtivat Freen ennenaikaiseen hajoamiseen vuonna 1971. Samana vuonna ilmestynyt konserttitaltiointi  Free Live oli jäädä tämän hienon yhtyeen viimeiseksi aikaansaannokseksi.

Yhtye kuitenkin palasi yhteen alkuvuodesta 1972. Free ilahdutti suomalaisia ystäviään esiintyen 21.3. Turun konserttitalolla ja seuraavana päivänä Finlandia-talolla, Helsingissä. Kesäkuussa ilmestyi uusi albumi Free at Last. Yhtyeen jo kerran hajoittaneet vaikeudet kuitenkin palasivat, ja Andy Fraser erosi lopullisesti Freestä.

Freen joutsenlauluksi muodostui tammikuussa 1973 ilmestynyt loistava Heartbreaker-albumi, jonka tunnetuin laulu on singlenäkin menestynyt Wishing Well. Levy tehtiin kokoonpanolla Paul Rodgers, Simon Kirke, basisti Tetsu Yamauchi ja kosketinsoittaja John `Rabbit´ Bundrick. Paul Kossoffin hienoa kitarointia kuullaan vielä useimmilla lauluilla, mutta kitaristeina ovat myös Paul Rodgers ja Rabbittin ystävä Snuffy.

Paul Rodgersin ja Simon Kirken vielä samana vuonna perustama Bad Company oli jatkoa Freelle. Yhtyeen muina soittajina olivat Mott the Hoople –yhtyeen kitaristi Mick Ralphs ja King Crimsonissa aiemmin soittanut basisti Boz Burrell. Erityisesti yhtyeen kaksi ensimmäistä LP:tä Bad Company (1974) ja Straight Shooter (1975) sekä niiltä poimitut singlet Can´t Get Enough, Good Lovin´Gone Bad ja Feel Like Makin´ Love olivat aikanaan suuria menestyksiä. Keväällä 1975 uutisoitiin yhtyeen tulosta Ruisrockiin, mutta valitettavasti huippukuntoisen Bad Companyn tulo tuolloin peruuntui.

Altti Koivisto

(Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä toukokuun  ajan seuraavat Freen/Bad Companyn albumien kannet)

free kuva1

Free / Fire and Water

Free / Highway

Free / Free Live

Free / Heartbreaker

Bad Company / Straight Shooter

Bad Company / Run with the Pack

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

V.R. Label suosittelee; The Grammers – Journey

the grammers

70-lukulaiseen perusrockiin luottava The Grammers on julkaissut jo kuudennen albuminsa. Turkulaisen V.R. Labelin kautta maailmalle leviävä Journey-niminen levy osoittaa heti kättelyssä hienoisia muutoksen tuulia verrattuna edelliseen kokopitkään Electra Magic. Uusi levy on vahvemmin rock kuin hard rock, hammondin ulinaa on korvattu pianolla ja hard rockin rinnalle on tullut enemmän syvän etelän rock-vääntöä.

Albumin nimibiisi yllättää tyrkkäämällä ilmoille AOR:lta tuoksahtavaa materiaalia – viisu on kuin Journeylta lainassa. Journey-fiilarit jäävät pääosin yhteen kappaleeseen vaikka Journeyn mieleen tuovaa pianolinjaa löytyy laajemmalti mutta rockin ilmavuutta ja southern rockin groovea on huomaavinaan koko levyn mitalla. 70-lukulaisuus on selkeä ohjenuora ja kiekolta löytyvät niin Zeppelinit, Lynyrd Skynyrdit ja Black Oak Arkansasit. Erityisesti ennakkoluuloton pianon käyttö keventää tunnelmaa ja potkii viisuihin iloluontoista menovaihdetta.

Amerikan peruskaavaa, sitähän se on. Hannu Vainionpään vokaalisuoritus on monipuolista mutta ikävuosista ei olisi haittaa. Soitto soi kuitenkin maukkaasti. The Grammersin orgaanisempi soundi on lämmin mutta samalla iloluontoisen reipas. Hikeä on tallella. Allekirjoittaneen papereissa bändi on löytänyt energian rinnalle tasapainottavaa sielukkuutta. The Grammers rakastaa jenkkimenoa. Tosin Journeyn suunnalta voisi ottaa enemmänkin vaikutteita, southern rockin ja AOR:n yhdistäminen kuulostaisi paperilla aivan kuningasidealta.

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Jytää ja protopunkkia Turusta vuodelta 1976 – Dead End 5/Dead Ends

dead end

Turkulaista Dead End 5 -orkesteria markkinoitiin vuonna 1976 “Suomen ensimmäisenä punkbändinä”. Kaksi albumia julkaisseen ryhmän musiikillinen pohja oli hard rockin raskaudessa ja myöhemmin mukaan tulivat vaikutteet orkestereilta kuten MC5, New York Dolls, Blue Öyster Cult ja tietenkin Ramones. Dead End 5:n debyytin (Dead Ends, vuosi 1976) korviinpistävä ominaisuus on räväkkä asenne, punk-henkinen lataus, hard rock -skebat ja kitaristi Rauno Meloksen aggressiivinen kitarointi. Unohtaa ei voi erityisesti vokalisti Annika Salmista, jonka vahvassa rokkariasenteessa oli Muskalta lainattua sähköisyyttä. Lisäksi bändi lauloi suomeksi, siis melkoinen outolintu vuoden 1976 Kekkoslandiassa.

Bändi aloitti jo 1970-luvun alkuvuosina nimellä Egotrip. Keikkaa tehtiin ankarasti ja kun Virtanen ja Sleepy Sleepers -yhteyksistä kannuksia ansainnut Kari Heimonen tuli orkesterin manageriksi, homma alkoi pelittää suuremmalla sykkeellä. Heimonen toi musiikkiin Amerikan meininkiä ja bändi innostui lopulta coveroimaan Ramonesia toiselle levylleen Läpilyönti.

Dead Ends myi mukavasti – 15 000 kappaleen myyntimäärä takasi bändille paljon keikkoja. Dead End 5 kiersi Suomea omalla bussillaan valomiehen, roudarin ja äänimiehen kera. Kun Svart Recordsin vinyylimuotoista uudelleenjulkaisua kuuntelee vuonna 2015, päällimmäisenä mieleen jää kova yritys ja innostus. Annika Salmisen äänessä on röyhkeää voimaa mutta viisujen osalta levy ei onnistu luomaan linjassa olevaa kokonaisuutta. Myös vaikutteiden kirjon laajuus hämmentää, paikoin meno on kuin hard rock -orkesterin veivaamaa, hieman kulmikasta, MC5-coverointia. Kitarasoundi on terävän muhkeaa mutta rumpali jää auttamattomasti varjoon.

Noin kolme vuotta elänyt Dead End 5 hajosti lopulta Heimosen lähdettyä kehittelemään Teddy & the Tigersia ja laulaja Salmisen yrittäessä soolouraa. Svart Recordsin uusiojulkaisussa on bonuksena bändin ensimmäinen sinkkujulkaisu Kiertotähti/Kadun kuningatar sekä basisti Jari Salmisen mielenkiintoinen bändihistoriikki. Dead Ends on pala elävää historiaa, protopunkkia,  mutta totuuden nimissä biisimateriaalia ei voi kehua tasalaatuiseksi. Levyltä löytyy kuitenkin aikansa kuvaa, joka oli epätavallinen ilmestys Suomenmaan rannoilla vuonna 1976 – suurelle kansalle punk ja naisrokkari olivat käsitteinä etäisiä kuin ufo kirkkaalla sinitaivaalla.

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

1 kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Turku Rock Academy suosittelee: Viper Arms

Turku Rock Academy on Turku Bandstand –kilpailuun liittyvä Turun nuorisokeskuksen luoma hanke, jossa valittu joukko nuorten yhtyeitä pääsee kahdeksi vuodeksi asiantuntevaan oppiin ja valmennukseen. Bändeille järjestetään kehityksen mukaan keikkoja, tuotetaan julkaisuja sekä kuvataan musiikkivideoita. Turku Rock Academyn yhteistyökumppanina ja levy-yhtiökontaktina toimii paikallinen V.R. Label Finland.

viper arms

Turkulainen naisnelikko Viper Arms soittaa kiihkeää hard rockilla vahvistettua rock’n’rollia Girlschoolin ja L7.n hengessä. Nykyisellä kokoonpanollaan vuodesta 2008 lähtien soittanut orkesteri julkaisi toukokuussa Addiction-nimisen sinkun ja keikkahenkisen videon.

Bändin kommentti singlestä: ”On vai off? Oikein vai väärin? Rock vai roll? Viper Armsin sinkkubiisi puntaroi tilannetta, jossa haluaa pysyä ja josta samaan aikaan tahtoo irti. Katkeransuloisissa tunnelmissa piehtaroiva Addiction on täsmäannos vauhtia ja koukuttavia melodioita tiiviin rokkaavassa paketissa. Riippuvuuden ja kiintymyksen lävistämässä biisissä on omat vaaransa: siihen voi kehkeytyä vakava addiktio.”

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee

In memoriam: Fergie Frederiksen

Fergie Frederiksen: Any Given Moment

Jokin aikaa sitten taivaalliseen orkesteriin siirtynyt Dennis ”Fergie” Frederiksen (Trillion, LeRoux, Toto) muistetaan mainiona AOR-äänenä, jonka uran huippuhetki lienee lyhyeksi jäänyt Toto-komennus. Frederiksen ehti laulaa vain Toton Isolation-albumilla mutta jälki oli sitäkin komeampaa.

Maksasyövästä kärsinyt laulaja julkaisi viimeiseksi jääneen sooloalbuminsa viime syksynä. Any Given Moment osoittautuu lopulta mittavan uran tyylikkääksi testamentiksi – levy on ehtaa kultakauden AOR-hekumointia. Italialaisen Alessandro Del Vecchin tuottama albumi ei haikaise omaperäisyydellään mutta AOR-genren harrastajalle kuviot ja reunaehdot ovat selkeät. Fergien ääni on vahva ja tunteita herättävä. Sävellysten osalta miehen edellinen, Happiness Is The Road -niminen albumi oli vahvempi mutta ammattitaitoinen jälki ei anna aihetta suurille mutinoille.

Kiekon aloitus on mainio. Last battle of my war ja Let go tähtäävät suoraan 80-luvulle ja varsinkin vahvasti Toto ja Journey -henkinen Let go herättää hurraa-huutoja. Ruotsin AOR-hemmo Robert Sällin (Work Of Art) sävellys I’ll be the one on jo turhankin sokerista euroviisuhuttua mutta ah kun kitarasoolo viiltää tunnelmallista tilulilua. Toisen ruotsalaishahmon Sören Kronqvistin Times will change onnistuu huomattavasti paremmin.

Levyn todellisia hekumointiehetkiä ovat Survivor-tyyppi Jim Peterikin Any giving moment, Toto-coveri Angel don’t cry ja Issa-duettobiisi Not alone.

Kansipaperit paljastavat kuvien muodossa kovin hauraan Fergien. Lopunajan merkkejä on havaittavissa. Any Given Moment ei jää historian lehdille genrensä merkittävänä muistomerkkinä mutta kylläkin hienona näyttönä Dennis ”Fergie” Frederiksenin aikuisrockin kenttää vahvistaneesta vivahteikkaasta äänestä. Laulajamestari on poissa mutta hänen äänensä on säilötty tuhansiin sydämiin ympäri maailmaa.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Uncategorized

Viikon levy System of a down: Hypnotize (2005)

hypnotize

System of a Down (SOAD) perustettiin vuonna 1994 Los Angelesissa. Bändin perustivat Serj Tamkian ja Daron Malakian. Kolme vuotta myöhemmin bändin rumpali erosi ja hänet korvattiin nykyisellä John Dolmayanilla. He julkaisivat kesällä 1998 ensimmäisen debyyttialbuminsa nimeltään System of a Down. Vähän ajan päästä SOAD julkaisi kolme singleä Sugar, Spiders ja War?.

Yhtyeessä on neljä jäsentä, Serj Tankian (laulu), Daron Malakian (kitara), Shavo Odadjian (basso) ja John Dolmayan (rummut), joilla kaikilla on armenialaiset sukujuuret. System of a Down voitti vuonna 2006 parhaan metalliesityksen palkinnon. SOAD:in tyylilajit ovat alternative metal, metal, nu metal, progressive rock, hard rock ja experimental.

Vuonna 2004 SOAD valitsi noin sadasta kappaleesta sopivimmat uudelle albumille. Materiaalia tuli kuitenkin niin paljon, että SOAD päätti tehdä tupla-albumin. Ensimmäinen albumi oli Mezmerize, joka julkaistiin toukokuussa 2005. Puoli vuotta myöhemmin marraskuussa ilmestyi tupla-albumin toinen osa Hypnotize. Molemmat albumit lunastivat paikkansa albumilistan ykkösenä.

Vuonna 2006 yhtye ilmoitti jäävänsä tauolle. SOAD ei ilmoittanut kauanko tauko kestäisi mutta Daron Malakian vahvisti, että tauko kestää enintään viisi vuotta. Vuonna 2011 he lopettivat tauon ja aloittivat Euroopan kiertueen.

Hypnotize albumi on mielestäni loistava. Kappaleet ovat mahtavia, koska musiikkityyli vaihtuu rauhallisesta metalliin ja takaisin.

http://www.youtube.com/watch?v=T8YluAMCRT8

Hypnotize-albumin kappaleet

  1. Attack – 03:06
  2. Dreaming – 03:59
  3. Kill Rock ’N Roll – 02:28
  4. Hypnotize – 03:09
  5. Stealing Society – 02:58
  6. Tentative – 03:36
  7. U-Fig – 02:55
  8. Holy Mountains – 05:28
  9. Vicinity of Obscenity – 02:51
  10. She’s Like Heroin – 02:44
  11. Lonely Day – 02:47
  12. Soldier Side – 03:40

 

Wäinö ja Roni

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy