Viikon levy: Rock of Ages – Original motion picture soundtrack (2012)

 

Turun kaupunginteatteri esittää tänä syksynä amerikkalaisen Rock of Ages –musikaalin. Musikaalin elokuvaversio julkaistiin 2012. Elokuva perustuu vuodesta 2006 lähtien esitettyyn Broadway-teatterimusikaaliin sekä Chris D’Arienzon kirjoittamaan kirjaan.

Rock of Ages kertoo tarinan pikkukaupungintyttö Sherriestä ja kaupunkilaiskundi Drewsta, jotka tapaavat 1980-luvun Sunset Stripilla tavoitellessaan Hollywood-unelmaa. Heidän rock ’n’ roll -romanssinsa leimahtaa Rock of Ages -nimisellä klubilla ja tarina kerrotaan monen legendaarisen 80-luvun bändin unohtumattomien hittien kautta. Elokuvan pääosissa olivat mm. Diego Boneta, Julianne Hough, Tom Cruise, Alec Baldwin, Mary J. Blige ja Catherine Zeta-Jones. Elokuvan soundtrack sisältää 1980-luvun hittejä, mukana mm. Def Leppard, Joan Jett, Journey, Foreigner, Bon Jovi, Night Ranger, REO Speedwagon, Twisted Sister, Poison, Whitesnake.

Elokuva on lainattavissa Vaski-kirjastojen kokoelmista dvd:nä ja blu-rayna ja elokuvasta on lainattavissa myös soundtrack, josta löytyy elokuvassa esitetyt kappaleet. mm. Tom Cruise laulaa rocktähti Stacee Jaxxina ja laulaa yllättävän hyvin. Tom Cruise sai kiitosta erityisesti tulkinnastaan ”Pour some Sugar on me”, eikä Cathrine Zeta-Jonesinkaan versio Pat Benatarin hitististä ”Hit me with your best shot”  mikään huono ole.

 

 

 

Soudtrackissä on seuraavat kappaleet:

”Paradise City” (Guns N’ Roses) – Tom Cruise

”Sister Christian/Just Like Paradise/Nothin’ but a Good Time” (Night Ranger/David Lee Roth/Poison) – Julianne Hough, Diego Boneta, Russell Brand and Alec Baldwin

”Juke Box Hero/I Love Rock ’n’ Roll” (Foreigner/The Arrows) – Diego Boneta, Julianne Hough, Russell Brand and Alec Baldwin

”Hit Me with Your Best Shot” (Pat Benatar) – Catherine Zeta-Jones

”Waiting for a Girl (Boy) Like You” (Foreigner) – Diego Boneta and Julianne Hough

”More Than Words/Heaven” (Extreme/Warrant) – Julianne Hough and Diego Boneta

”Wanted Dead or Alive” (Bon Jovi) – Tom Cruise and Julianne Hough

”I Want to Know What Love Is” (Foreigner) – Tom Cruise and Malin Akerman

”I Wanna Rock” (Twisted Sister) – Diego Boneta

”Pour Some Sugar on Me” (Def Leppard) – Tom Cruise

”Harden My Heart” (Quarterflash) – Julianne Hough, Tom Cruise and Mary J. Blige

”Shadows of the Night/Harden My Heart” (Pat Benatar/Quarterflash) – Mary J. Blige and Julianne Hough

”Here I Go Again” (Whitesnake) – Diego Boneta, Julianne Hough, Tom Cruise, Paul Giamatti and Mary J. Blige

”Can’t Fight This Feeling” (REO Speedwagon) – Russell Brand and Alec Baldwin

”Any Way You Want It” (Journey) – Mary J. Blige, Julianne Hough, Paul Giamatti and Diego Boneta

”Undercover Love” – Diego Boneta and Julianne Hough

”Every Rose Has Its Thorn” (Poison) – Julianne Hough, Diego Boneta, Tom Cruise and Mary J. Blige

”Rock You Like a Hurricane” (Scorpions) – Julianne Hough and Tom Cruise (extended cut)

”We Built This City/We’re Not Gonna Take It” (Starship/Twisted Sister) – Russell Brand and Catherine Zeta-Jones

”Don’t Stop Believin'” (Journey) – Julianne Hough, Diego Boneta, Tom Cruise, Alec Baldwin, Russell Brand, Mary J. Blige and Catherine Zeta-Jones

 

Katso Rock of Ages -soundtrackin ja elokuvan saatavuus Vaski-kirjastoista tästä:

Mielenkiintoista nähdä syksyllä, millaisen version Turun kaupunginteatteri esittää tästä musikaalista. Ainakin roolivalinta lupaa hyvää: Rooleissa: Mikael Saari (Drew Boley), Anna Victoria Eriksson (Sherrie Christian), Aki Louhela (Lonny Barnett), Mika Kujala (Dennis Dupree), Veeti Kallio (Stacee Jaxx). Katso tarkempaa tietoa esityksistä tästä:

 

 

Ann-Christin Antell

Free at last! Muistelun kohteena Paul Rodgersin Free ja Bad Company

Free & Bad Company

Englantilainen hard rock –yhtye Free oli maineensa huipulla vuonna 1970. Heinäkuussa julkaistu single All Right Now nousi Englannin singlelistan toiselle sijalle ja Yhdysvalloissa neljännelle sijalle. Sitä seurasi yhtyeen menestyksekkäin LP Fire and Water, joka jatkoi Freen voittokulkua ollen parhaimmillaan Englannin albumilistan toisella sijalla. Yhdysvalloissa tämä klassikkoalbumi oli parhaimmillaan 17. sijalla. Laulaja Paul Rodgersin (s. 1949), kitaristi Paul Kossoffin (1950-76), basisti Andy Fraserin (1952-2015) ja rumpali Simon Kirken (s. 1949) vuonna 1968 perustama yhtye oli vihdoinkin saavuttanut ansaitsemansa arvostuksen ja suosion. Freen luoma tunnelmoiva, bluespohjainen tyyli puhkesi täyteen kukoistukseensa tällä albumilla, ja Paul Rodgersista oli kehittynyt yksi rockmusiikin suurista äänistä.

Free oli luomisvoimansa huipulla, sillä vielä samana vuonna ilmestyivät single The Stealer ja yhtyeen kenties paras LP Highway. Jostakin käsittämättömästä syystä ostava yleisö ei kuitenkaan löytänyt niitä. Pettymys Highwayn heikkoon menestykseen, lauluntekijöiden Rodgersin ja Fraserin erimielisyydet ja Kossoffin huumeongelmat johtivat Freen ennenaikaiseen hajoamiseen vuonna 1971. Samana vuonna ilmestynyt konserttitaltiointi  Free Live oli jäädä tämän hienon yhtyeen viimeiseksi aikaansaannokseksi.

Yhtye kuitenkin palasi yhteen alkuvuodesta 1972. Free ilahdutti suomalaisia ystäviään esiintyen 21.3. Turun konserttitalolla ja seuraavana päivänä Finlandia-talolla, Helsingissä. Kesäkuussa ilmestyi uusi albumi Free at Last. Yhtyeen jo kerran hajoittaneet vaikeudet kuitenkin palasivat, ja Andy Fraser erosi lopullisesti Freestä.

Freen joutsenlauluksi muodostui tammikuussa 1973 ilmestynyt loistava Heartbreaker-albumi, jonka tunnetuin laulu on singlenäkin menestynyt Wishing Well. Levy tehtiin kokoonpanolla Paul Rodgers, Simon Kirke, basisti Tetsu Yamauchi ja kosketinsoittaja John `Rabbit´ Bundrick. Paul Kossoffin hienoa kitarointia kuullaan vielä useimmilla lauluilla, mutta kitaristeina ovat myös Paul Rodgers ja Rabbittin ystävä Snuffy.

Paul Rodgersin ja Simon Kirken vielä samana vuonna perustama Bad Company oli jatkoa Freelle. Yhtyeen muina soittajina olivat Mott the Hoople –yhtyeen kitaristi Mick Ralphs ja King Crimsonissa aiemmin soittanut basisti Boz Burrell. Erityisesti yhtyeen kaksi ensimmäistä LP:tä Bad Company (1974) ja Straight Shooter (1975) sekä niiltä poimitut singlet Can´t Get Enough, Good Lovin´Gone Bad ja Feel Like Makin´ Love olivat aikanaan suuria menestyksiä. Keväällä 1975 uutisoitiin yhtyeen tulosta Ruisrockiin, mutta valitettavasti huippukuntoisen Bad Companyn tulo tuolloin peruuntui.

Altti Koivisto

(Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä toukokuun  ajan seuraavat Freen/Bad Companyn albumien kannet)

Free / Fire and Water

Free / Highway

Free / Free Live

Free / Heartbreaker

Bad Company / Straight Shooter

Bad Company / Run with the Pack

 

V.R. Label suosittelee; The Grammers – Journey

70-lukulaiseen perusrockiin luottava The Grammers on julkaissut jo kuudennen albuminsa. Turkulaisen V.R. Labelin kautta maailmalle leviävä Journey-niminen levy osoittaa heti kättelyssä hienoisia muutoksen tuulia verrattuna edelliseen kokopitkään Electra Magic. Uusi levy on vahvemmin rock kuin hard rock, hammondin ulinaa on korvattu pianolla ja hard rockin rinnalle on tullut enemmän syvän etelän rock-vääntöä.

Albumin nimibiisi yllättää tyrkkäämällä ilmoille AOR:lta tuoksahtavaa materiaalia – viisu on kuin Journeylta lainassa. Journey-fiilarit jäävät pääosin yhteen kappaleeseen vaikka Journeyn mieleen tuovaa pianolinjaa löytyy laajemmalti mutta rockin ilmavuutta ja southern rockin groovea on huomaavinaan koko levyn mitalla. 70-lukulaisuus on selkeä ohjenuora ja kiekolta löytyvät niin Zeppelinit, Lynyrd Skynyrdit ja Black Oak Arkansasit. Erityisesti ennakkoluuloton pianon käyttö keventää tunnelmaa ja potkii viisuihin iloluontoista menovaihdetta.

Amerikan peruskaavaa, sitähän se on. Hannu Vainionpään vokaalisuoritus on monipuolista mutta ikävuosista ei olisi haittaa. Soitto soi kuitenkin maukkaasti. The Grammersin orgaanisempi soundi on lämmin mutta samalla iloluontoisen reipas. Hikeä on tallella. Allekirjoittaneen papereissa bändi on löytänyt energian rinnalle tasapainottavaa sielukkuutta. The Grammers rakastaa jenkkimenoa. Tosin Journeyn suunnalta voisi ottaa enemmänkin vaikutteita, southern rockin ja AOR:n yhdistäminen kuulostaisi paperilla aivan kuningasidealta.

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jytää ja protopunkkia Turusta vuodelta 1976 – Dead End 5/Dead Ends

Turkulaista Dead End 5 -orkesteria markkinoitiin vuonna 1976 “Suomen ensimmäisenä punkbändinä”. Kaksi albumia julkaisseen ryhmän musiikillinen pohja oli hard rockin raskaudessa ja myöhemmin mukaan tulivat vaikutteet orkestereilta kuten MC5, New York Dolls, Blue Öyster Cult ja tietenkin Ramones. Dead End 5:n debyytin (Dead Ends, vuosi 1976) korviinpistävä ominaisuus on räväkkä asenne, punk-henkinen lataus, hard rock -skebat ja kitaristi Rauno Meloksen aggressiivinen kitarointi. Unohtaa ei voi erityisesti vokalisti Annika Salmista, jonka vahvassa rokkariasenteessa oli Muskalta lainattua sähköisyyttä. Lisäksi bändi lauloi suomeksi, siis melkoinen outolintu vuoden 1976 Kekkoslandiassa.

Bändi aloitti jo 1970-luvun alkuvuosina nimellä Egotrip. Keikkaa tehtiin ankarasti ja kun Virtanen ja Sleepy Sleepers -yhteyksistä kannuksia ansainnut Kari Heimonen tuli orkesterin manageriksi, homma alkoi pelittää suuremmalla sykkeellä. Heimonen toi musiikkiin Amerikan meininkiä ja bändi innostui lopulta coveroimaan Ramonesia toiselle levylleen Läpilyönti.

Dead Ends myi mukavasti – 15 000 kappaleen myyntimäärä takasi bändille paljon keikkoja. Dead End 5 kiersi Suomea omalla bussillaan valomiehen, roudarin ja äänimiehen kera. Kun Svart Recordsin vinyylimuotoista uudelleenjulkaisua kuuntelee vuonna 2015, päällimmäisenä mieleen jää kova yritys ja innostus. Annika Salmisen äänessä on röyhkeää voimaa mutta viisujen osalta levy ei onnistu luomaan linjassa olevaa kokonaisuutta. Myös vaikutteiden kirjon laajuus hämmentää, paikoin meno on kuin hard rock -orkesterin veivaamaa, hieman kulmikasta, MC5-coverointia. Kitarasoundi on terävän muhkeaa mutta rumpali jää auttamattomasti varjoon.

Noin kolme vuotta elänyt Dead End 5 hajosti lopulta Heimosen lähdettyä kehittelemään Teddy & the Tigersia ja laulaja Salmisen yrittäessä soolouraa. Svart Recordsin uusiojulkaisussa on bonuksena bändin ensimmäinen sinkkujulkaisu Kiertotähti/Kadun kuningatar sekä basisti Jari Salmisen mielenkiintoinen bändihistoriikki. Dead Ends on pala elävää historiaa, protopunkkia,  mutta totuuden nimissä biisimateriaalia ei voi kehua tasalaatuiseksi. Levyltä löytyy kuitenkin aikansa kuvaa, joka oli epätavallinen ilmestys Suomenmaan rannoilla vuonna 1976 – suurelle kansalle punk ja naisrokkari olivat käsitteinä etäisiä kuin ufo kirkkaalla sinitaivaalla.

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Turku Rock Academy suosittelee: Viper Arms

Turku Rock Academy on Turku Bandstand –kilpailuun liittyvä Turun nuorisokeskuksen luoma hanke, jossa valittu joukko nuorten yhtyeitä pääsee kahdeksi vuodeksi asiantuntevaan oppiin ja valmennukseen. Bändeille järjestetään kehityksen mukaan keikkoja, tuotetaan julkaisuja sekä kuvataan musiikkivideoita. Turku Rock Academyn yhteistyökumppanina ja levy-yhtiökontaktina toimii paikallinen V.R. Label Finland.

Turkulainen naisnelikko Viper Arms soittaa kiihkeää hard rockilla vahvistettua rock’n’rollia Girlschoolin ja L7.n hengessä. Nykyisellä kokoonpanollaan vuodesta 2008 lähtien soittanut orkesteri julkaisi toukokuussa Addiction-nimisen sinkun ja keikkahenkisen videon.

Bändin kommentti singlestä: ”On vai off? Oikein vai väärin? Rock vai roll? Viper Armsin sinkkubiisi puntaroi tilannetta, jossa haluaa pysyä ja josta samaan aikaan tahtoo irti. Katkeransuloisissa tunnelmissa piehtaroiva Addiction on täsmäannos vauhtia ja koukuttavia melodioita tiiviin rokkaavassa paketissa. Riippuvuuden ja kiintymyksen lävistämässä biisissä on omat vaaransa: siihen voi kehkeytyä vakava addiktio.”

In memoriam: Fergie Frederiksen

Fergie Frederiksen: Any Given Moment

Jokin aikaa sitten taivaalliseen orkesteriin siirtynyt Dennis ”Fergie” Frederiksen (Trillion, LeRoux, Toto) muistetaan mainiona AOR-äänenä, jonka uran huippuhetki lienee lyhyeksi jäänyt Toto-komennus. Frederiksen ehti laulaa vain Toton Isolation-albumilla mutta jälki oli sitäkin komeampaa.

Maksasyövästä kärsinyt laulaja julkaisi viimeiseksi jääneen sooloalbuminsa viime syksynä. Any Given Moment osoittautuu lopulta mittavan uran tyylikkääksi testamentiksi – levy on ehtaa kultakauden AOR-hekumointia. Italialaisen Alessandro Del Vecchin tuottama albumi ei haikaise omaperäisyydellään mutta AOR-genren harrastajalle kuviot ja reunaehdot ovat selkeät. Fergien ääni on vahva ja tunteita herättävä. Sävellysten osalta miehen edellinen, Happiness Is The Road -niminen albumi oli vahvempi mutta ammattitaitoinen jälki ei anna aihetta suurille mutinoille.

Kiekon aloitus on mainio. Last battle of my war ja Let go tähtäävät suoraan 80-luvulle ja varsinkin vahvasti Toto ja Journey -henkinen Let go herättää hurraa-huutoja. Ruotsin AOR-hemmo Robert Sällin (Work Of Art) sävellys I’ll be the one on jo turhankin sokerista euroviisuhuttua mutta ah kun kitarasoolo viiltää tunnelmallista tilulilua. Toisen ruotsalaishahmon Sören Kronqvistin Times will change onnistuu huomattavasti paremmin.

Levyn todellisia hekumointiehetkiä ovat Survivor-tyyppi Jim Peterikin Any giving moment, Toto-coveri Angel don’t cry ja Issa-duettobiisi Not alone.

Kansipaperit paljastavat kuvien muodossa kovin hauraan Fergien. Lopunajan merkkejä on havaittavissa. Any Given Moment ei jää historian lehdille genrensä merkittävänä muistomerkkinä mutta kylläkin hienona näyttönä Dennis ”Fergie” Frederiksenin aikuisrockin kenttää vahvistaneesta vivahteikkaasta äänestä. Laulajamestari on poissa mutta hänen äänensä on säilötty tuhansiin sydämiin ympäri maailmaa.

J.Kaunisto

Viikon levy System of a down: Hypnotize (2005)

System of a Down (SOAD) perustettiin vuonna 1994 Los Angelesissa. Bändin perustivat Serj Tamkian ja Daron Malakian. Kolme vuotta myöhemmin bändin rumpali erosi ja hänet korvattiin nykyisellä John Dolmayanilla. He julkaisivat kesällä 1998 ensimmäisen debyyttialbuminsa nimeltään System of a Down. Vähän ajan päästä SOAD julkaisi kolme singleä Sugar, Spiders ja War?.

Yhtyeessä on neljä jäsentä, Serj Tankian (laulu), Daron Malakian (kitara), Shavo Odadjian (basso) ja John Dolmayan (rummut), joilla kaikilla on armenialaiset sukujuuret. System of a Down voitti vuonna 2006 parhaan metalliesityksen palkinnon. SOAD:in tyylilajit ovat alternative metal, metal, nu metal, progressive rock, hard rock ja experimental.

Vuonna 2004 SOAD valitsi noin sadasta kappaleesta sopivimmat uudelle albumille. Materiaalia tuli kuitenkin niin paljon, että SOAD päätti tehdä tupla-albumin. Ensimmäinen albumi oli Mezmerize, joka julkaistiin toukokuussa 2005. Puoli vuotta myöhemmin marraskuussa ilmestyi tupla-albumin toinen osa Hypnotize. Molemmat albumit lunastivat paikkansa albumilistan ykkösenä.

Vuonna 2006 yhtye ilmoitti jäävänsä tauolle. SOAD ei ilmoittanut kauanko tauko kestäisi mutta Daron Malakian vahvisti, että tauko kestää enintään viisi vuotta. Vuonna 2011 he lopettivat tauon ja aloittivat Euroopan kiertueen.

Hypnotize albumi on mielestäni loistava. Kappaleet ovat mahtavia, koska musiikkityyli vaihtuu rauhallisesta metalliin ja takaisin.

http://www.youtube.com/watch?v=T8YluAMCRT8

Hypnotize-albumin kappaleet

1. Attack – 03:06
2. Dreaming – 03:59
3. Kill Rock ’N Roll – 02:28
4. Hypnotize – 03:09
5. Stealing Society – 02:58
6. Tentative – 03:36
7. U-Fig – 02:55
8. Holy Mountains – 05:28
9. Vicinity of Obscenity – 02:51
10. She’s Like Heroin – 02:44
11. Lonely Day – 02:47
12. Soldier Side – 03:40

 

Wäinö ja Roni

Viikon levy: Van Halen – 1984

Viikon levynä Van Halenin kuudes studioalbumi MCMLXXXIV eli 1984.

Kun puhutaan Van Halen -nimisestä maineikkaasta hard rokkia veivaavasta jenkkiorkesterista, mieleen tulee väistämättä Jump-niminen kappale. Orkesterin uran kulminaatiopiste ilmestyi 1984-nimisellä albumilla, joka jäi samalla bändin kultakauden kokoonpanon viimeiseksi levyksi. 1984 ei ole Van Halenin paras albumi, mutta levy nosti bändin luokkaan ”käsittämättömän suuret orkesterit” ja levyä myytiin USA:ssa ensimmäisen vuoden aikana viisinkertaisesti yli platinarajan. Albumi kuuluu 1980-luvun ehdottomiin soundtrack-kiekkoihin ja MTV:n myötä myös bändin naamat tulivat enemmän kuin tutuiksi onnistuneiden videoiden ansiosta.

Van Halenin eli Eddie Van Halenin, David Lee Rothin, Alex Van Halenin ja Michael Anthonyn ura alkoi ryminällä. Bändin debyyttikiekko vuodelta 1978 on niitä albumeita, joka muuttivat aikanaan ympäröivää rockmaailmaa ja levy muodostui myöhemmin tärkeäksi suunnannäyttäjäksi. Van Halenin maine perustui ennenkaikkea Eddie Van Halenin kitaratyöskentelyyn, joka hämmästytti niin kuuntelevaa yleisöä kuin kitaristeja ympäri maailmaa. Devyyttialbumin Eruption-niminen instrumentaalirevitely aloitti uuden aikakauden rock-kitaroinnin historiankirjoissa.

Debyyttilevy menestyi mainiosti myös kaupallisesti, albumi lienee tähän päivään mennessä kaikkien aikojen myydyin Van Halen -tuotos. Jatkoa seurasi jo seuraavana vuonna ja energisen lavabändin maineen erityisesti showmies-David Lee Rothin ansiosta hankkinut orkesteri vahvisti asemiaan amerikkalaisena peruskalliona.

Kun lähestytään 1984-albumia, tärkeäksi kiintopisteeksi valikoituu edeltänyt kokopitkä Diver Down. Bändin sisällä kahden voimakkaan egon, David Lee Rothin ja Eddie Van Halenin välinen valtataistelu osoitti jo lopun ajan merkkejä. Diamond-Dave ja tuottaja Ted Templeman halusivat viedä bändiä hittihakuisemmalle linjalle ja niinpä levylle päätyi reilusti cover-vetoja (David Lee Rothin valitsemia), esimerkkinä Roy Orbisonin Pretty Woman ja alunperin Martha and the Vandellasin esittämä Dancing In The Streets. Eddie Van Halen olisi halunnut jatkaa edellisen albumin linjoilla ja kahden nokkamiehen kiista oli valmiina viimeiseen näytökseen 1984-albumin kohdalla. Diver Down -albumilla kuultiin Eddien soittavan myös ensimmäistä kertaa syntikkaa.

1984 oli ensimmäinen Van Halen -albumi, joka äänitettiin Eddie Van Halenin omalla 5150-studiolla. Samalla Eddie sai enemmän tilaa toteuttaa omia toiveitaan. Eddie halusi Van Halenin ulosantiin syntikkaa mutta bändin yleisen linjan pysyvän rock-henkisenä. Yllättävää kyllä, Jump ei alunperin kelvannut David Lee Rothille ja tuottaja Teplemanille. Levyn toinen syntikkavetoinen viisu, I’ll Wait, olisi kuulemma saanut kaksikon mielestä jäädä julkaisematta. Jumpin alun syntikkaintro on kuitenkin jäänyt elämään omaa elämäänsä. Allekirjoittanut muistaa pyörittäneensä kasetille äänitettyä Jump-siivua kerrasta toiseen – vaikka aluksi biisi hieman kevyenlaiselta tuntuikin ja kitarasoolo hyppäsi silmille kuin väärästä viisusta varastettuna. Kappaleesta tehtiin aikoinaan riehakas livetilannetta kuvastava video, joka suorastaan säteili hyvää tuulta, Kalifornian aurinkoa ja energiaa.

Myös albumin kolmas sinkkubiisi Panama nousi nopeasti Van Halenin kruununjalokivien joukkoon. Raskaampi riffi ja David Lee Rothin kitarasoolon jälkeen kuultava puhelauluosuus yhdessä kertaiskulla tarttuvan kertosäkeen kanssa nosti kappaleen melkeinpä Jumpin tasolle. Neljäs sinkkubiisi Hot For Teacher sai suurta vetoapua poikamaisen vauhdikkaasta videosta, jota pyöritettiin ankarasti kaapelikanavilla . Syntikkahehkutus I’ll Wait oli aikoinaan lievä järkytys mutta vuosien karttuessa biisi on noussut yhdeksi albumin tähtihetkistä.
 
David Lee Roth jätti Van Halenin seuraavana vuonna ja bändi jatkoi uraansa Sammy Hagarin äänen voimin. Allekirjoittaneen mielestä Diamond-Dave on kuitenkin ainoa oikea valinta Van Halenin nokkamieheksi. Viimeisten tietojen mukaan bändi on työstämässä uutta albumia – yhdessä David Lee Rothin kanssa!

1984 on kuin kruunu Van Halenin legendan maineen koristeeksi. Legenda oli jo nostettu jalustalle mutta kyseinen albumi antoi koko komeudelle kultaiset reunat.

J.Kaunisto

(Albumi löytyy myös Vaski-kirjastojen kokoelmista)

Russia rocks! Venäläistä rockia, ska-punkkia, hip hoppia ja heviä

Alisa

on ollut yksi venäläisen rockin vaikutusvaltaisimpia bändejä.  Bändi on perustettu 1983 ja on edelleen huippusuosittu Venäjällä.  Debyyttialbumi Energiaa myytiin yli miljoona kappaletta. Vuosituhannen vaihteessa bändin soundi muuttui enemmän hard rockin suuntaan. Nykyään bändi soittaa kristillistä metallia.

Alisan saatavuus Vaski-kirjastoista.

Akvarium

on venäläinen rock-yhtye, jonka perustivat Boris Grebenštšikov ja Anatoli Gunetski Leningradissa vuonna 1972. Akvarium on vanhimpia yhä toimivia yhtyeitä entisen Neuvostoliiton alueella, mutta yhtyeen huippukausi ajoittuu 1980-luvulle. Nykyisessä Akvariumissa alkuperäisjäsenistä on jäljellä enää Grebenštšikov (”BG”), jonka sooloprojektina yhtyettä yleisesti ottaen pidetäänkin

Akvariumin saatavuus Vaski-kirjastoista.

Spitfire

Pietarin punkbändeistä kenties tunnetuin on kuusihenkinen Spitfire. Bändi soittaa monipuolista punkkia  venäjän  ja englannin kielellä. Syyt kahden kielen käyttöön ovat yksinkertaiset. Englanti on se kansainvälinen kieli, jolla rock alunperinkin syntyi ja venäjä toimii parhaiten kotimaassa, jossa kaikki eivät osaa englantia. Venäjä jos joku sopii punkin yhteiskunnallisiin pyrkimyksiin, sillä Venäjällä sanottavaa piisannee. Yhtyeen rumpali Denis supistaa albumin Thrills and Kills merkitykset muutamaan sanaan: – Se kertoo rakkaudesta ja vihasta, seksistä ja huumeista, naurusta ja itkusta sekä tietysti sodan tyhmyydestä ja turhuudesta.

Spitfiren saatavuus Vaski-kirjastoista.

Zemfira

Zemfira Talgatovna Ramazanova on venäläinen muusikko ja laulaja. Hän on julkaissut useita albumeita taiteilijanimellä Zemfira. Zemfira aloitti esiintymiset 1998 ja julkaisi ensimmäisen levytyksensä (Zemfira) 1999. Hän on entisen Neuvostoliiton alueella hyvin tunnettu ja suosittu. Zemfira on kansallisuudeltaan tataari.

Zemfiran saatavuus Vaski-kirjastoista.

 

Bumboks

on kolmen nuoren miehen bändi, jonka musiikki on mielenkiintoinen sekoitus hiphoppia, reggaeta ja rockia venäjän kielellä laulettuna.

Bumboksin saatavuus Vaski-kirjastoista.

Moscow Groove Institute

Elektronisen musiikin edelläkävijä Venäjällä. Moscow Groove Institute perustettiin 1995.  Yhtye on saavuttanut myös kansainvälistä menestystä voittaessaan palkinnon Radio Francen elektronisen musiikin kilpailussa.

Moscow Grooves Instituten saatavuus Vaski-kirjastoista.

Leningrad

on venäläinen ska punk -yhtye. Bändin kotikaupunki on Pietari. Yhtyeen keulahahmona, säveltäjänä ja sanoittajana toimii Sergei ”Šnur” Šnurov. Leningrad tunnetaan alatyylisistä sanoituksistaan. Yhtyeen meno on todella hulvatonta. Bändi käyttää mm. balalaikkaa, sahaa, torvia, läskibassoa, xylofinia yms. soittiminaan.

Leningradin saatavuus Vaski-kirjastoista.

Arkona

Kap Arkona -nimisestä pakanatemppelistä nimensä ottanut Arkona on venäläinen, vuonna 2002 perustettu folk metal -yhtye. Arkonan musiikki pohjautuu vahvasti venäläiseen kansanperinteeseen niin sanoituksiltaan kuin myös kansanmusiikkivaikutteiltaan. Uran alkuaikoina Arkonan musiikki sisälsi runsaasti koskettimia mutta niiden käyttö on vähentynyt kolmannesta levystä alkaen. Tilalle on tullut erilaisia kansansoittimia kuten huiluja ja pillejä. Mielestäni Arkonan musiikki on toimiva sekoitus metallia ja kansanmusiikkia joka äityy paikoin erittäin massiiviseksi ja progressiiviseksi. Myös puhtaan laulun ja örinän vuorottelu toimii mutkattomasti.

Arkonan saatavuus Vaski-kirjastoista.

Aria

Aria perustettiin Moskovassa vuonna 1985 jolloin Venäjä tunnettiin vielä Neuvostoliittona. Yhtye on yksi ensimmäisiä suurempaa suosiota saavuttaneita venäläisiä metallibändejä. Arialle ovat kirjoittaneet lyriikoita mm. runoilijat Margarita Pushkina ja Alexander Jelin. Median ”Venäjän Iron Maiden”:ksi nimittämän yhtyeen musiikki on melodista ja tarttuvaa kasarimetallia, johon oman eksotiikkaansa tuo luonnollisesti laulukielenä toimiva venäjän kieli. Aria perustettiin aikanaan halusta tehdä kommunistien kieltämää musiikkia. Bändi koki uransa alkuaikoina kaikenlaista vastarintaa. Yhtyeen logo kiellettiin mikä vaikeutti mainontaa. Kaikesta huolimatta levyt myivät miljoonia. Itse pidän Arian musiikista kovasti koska kuuntelen samantyyppistä musiikkia paljon.

Arian saatavuus Vaski-kirjastoista.

Viikon levy: Rush in Rio- livekonsertti

Rush in Rio DVD on kanadalaisen Rushin livekonsertti Brasilian Rio de Janeirosta, joka julkaistiin 2003. Konsertti on saatavana myös kolmen CD:n boxina.  DVD voitti 2004 palkinnon ”Vuoden musiikki-DVD”.

Rush on legendaarinen bändi monessa suhteessa. Bändin perustivat Geddy Lee ja Alex Lifeson jo koulupoikina 1968.  Rumpali Neil Peart tuli mukaan 1974.  Bändin levyjä on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. Rushin alkuvuosien tyyli oli hardrockia, mutta aika pian bändi alkoi siirtyä progressiiviseen rockiin.

Tämä livekonsertti on uskomaton. Nämä miehet ovat soittaneet ja keikkailleet yhdessä yli 30 vuotta ja se kyllä näkyy kaikessa.  Bändi on huipputaitava, myös livenä ja erityisesti livenä. Kavereiden soittotaitoa on ilo katsoa ja kuunnella. Geddy Lee tunnetaan korkeasta lauluäänestään, mutta parhaiten bassonsoitostaan, joka on inspiroinut lukuisia kuuluisia basisteja.  Hänet on valittu Guitar Player Magazinen parhaaksi rock-basisti kuudesti. Geddy Leen ääni on vuosien myötä mataloitunut (onneksi).  En pysty ymmärtämään, miten voi soittaa sellaisia kuvioita bassolla ja laulaa samalla ihan eri rytmissä, niinkuin Geddy tekee.

Rushin kappaleet eivät ehkä ole helpoimmasta päästä soittaa eivätkä ne ole sitä myöskään kuulijoille. Mutta siinä ehkä onkin bändin taika. Kappaleet kestävät hyvin aikaa. Rush esittää konsertissa kappaleita useilta eri aikakausilta, jotka kaikki kuulostavat tuoreilta. Esityksen jälkeen on vaikea esim. uskoa, että ”Working man” on tehty jo 1974.

Tässä konsertissa on mahtava tunnelma. Rion 40 000 päinen fanijoukko elää täysillä mukana, huutaa ja pomppii ja taputtaa. Kosertin huippuhetkiä on, kun koko katsomo laulaa mukana YYZ:a, joka on instrumentaalibiisi. YYZ on yksi bändin tunnetuimmista kappaleista, joka on saanut nimensä Toronton lentokentän morsetuskoodin mukaan. Kappale alkaa sillä, kun koko bändi soittaa YYZ morsetuksen -.–   -.– –..  Yleisö osaa kaikki Rushin biisit ulkoa. Erityisen suosion sai kuitenkin konsertin aloituskappale ”Tom Sawyer”, joka on ollut Brasiliassa TV-sarja Ihmemies MacGyverin tunnarina. DVD:llä on yleisö miksattu erityisen hyvin kuuluviin, joka on minusta hyvä asia. Melkein voisi kuvitella olevansa mukana hihkumassa.

Konsertin keskivaiheilla on tietysti Neil Peartin rumpusoolo, jonka Neil soittaa 360 asteen rumpupatterillaan. Peart on yksi parhaimpina pidetyistä rockrumpaleista. Peart on muun muassa voittanut Modern Drummer -lehden parhaan rumpalin palkinnon yhdeksän kertaa ja parhaan lyömäsoitinartistin palkinnon vuonna 1982.

Tässä keikassa on ehkä sykähdyttävintä se, että vaatimattomat, tavalliset viiskymppiset äijät saavat musiikillaan ja soittotaidoillaan valtavat massat liikkeelle. Rush esitti Riossa kolme keikkaa, jotka kaikki olivat loppuunmyytyjä. Ekalla keikalla oli 60 000 katsojaa. Kahdessa muussa 40 000. Tämä bändi ei ole koskaan elvistellyt. Ei niiden tartte.

Soittolista
1. ”Tom Sawyer” – 5:04
2. ”Distant Early Warning” – 4:50
3. ”New World Man” – 4:04
4. ”Roll the Bones” – 6:15
5. ”Earthshine” – 5:44
6. ”YYZ” – 4:56
7. ”The Pass” – 4:52
8. ”Bravado” – 6:18
9. ”The Big Money” – 6:03
10. ”The Trees” – 5:12
11. ”Freewill” – 5:48
12. ”Closer to the Heart” – 3:04
13. ”Natural Science” – 8:34
14. ”One Little Victory” – 5:32
15. ”Driven” – 5:22
16. ”Ghost Rider” – 5:36
17. ”Secret Touch” – 7:00
18. ”Dreamline” – 5:10
19. ”Red Sector A” – 5:16
20. ”Leave That Thing Alone” – 4:59
21. ”O Baterista” – 8:54
22. ”Resist” – 4:23
23. ”2112” – 6:52
24. ”Limelight” – 4:29
25. ”La Villa Strangiato” – 10:05
26. ”The Spirit of Radio” – 5:28
27. ”By-Tor and the Snow Dog” – 4:34
28. ”Cygnus X-1” – 3:12
29. ”Working Man” – 5:48

Hevifossiili

Rush live DVD:t Vaskikirjastoissa

Jos kiinnostuit Rushin musiikista, seuraavaksi suosittelen tutustumaan bändeihin Yes ja Asia. Tykkäät varmasti.