Avainsana-arkisto: The Grammers

V.R. Label suosittelee; The Grammers – Journey

the grammers

70-lukulaiseen perusrockiin luottava The Grammers on julkaissut jo kuudennen albuminsa. Turkulaisen V.R. Labelin kautta maailmalle leviävä Journey-niminen levy osoittaa heti kättelyssä hienoisia muutoksen tuulia verrattuna edelliseen kokopitkään Electra Magic. Uusi levy on vahvemmin rock kuin hard rock, hammondin ulinaa on korvattu pianolla ja hard rockin rinnalle on tullut enemmän syvän etelän rock-vääntöä.

Albumin nimibiisi yllättää tyrkkäämällä ilmoille AOR:lta tuoksahtavaa materiaalia – viisu on kuin Journeylta lainassa. Journey-fiilarit jäävät pääosin yhteen kappaleeseen vaikka Journeyn mieleen tuovaa pianolinjaa löytyy laajemmalti mutta rockin ilmavuutta ja southern rockin groovea on huomaavinaan koko levyn mitalla. 70-lukulaisuus on selkeä ohjenuora ja kiekolta löytyvät niin Zeppelinit, Lynyrd Skynyrdit ja Black Oak Arkansasit. Erityisesti ennakkoluuloton pianon käyttö keventää tunnelmaa ja potkii viisuihin iloluontoista menovaihdetta.

Amerikan peruskaavaa, sitähän se on. Hannu Vainionpään vokaalisuoritus on monipuolista mutta ikävuosista ei olisi haittaa. Soitto soi kuitenkin maukkaasti. The Grammersin orgaanisempi soundi on lämmin mutta samalla iloluontoisen reipas. Hikeä on tallella. Allekirjoittaneen papereissa bändi on löytänyt energian rinnalle tasapainottavaa sielukkuutta. The Grammers rakastaa jenkkimenoa. Tosin Journeyn suunnalta voisi ottaa enemmänkin vaikutteita, southern rockin ja AOR:n yhdistäminen kuulostaisi paperilla aivan kuningasidealta.

J.Kaunisto

(Teksti julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

V.R. Label Finland julkaisee; Willie and The Goodsouls – Fortunate Son

willie and

V.R. Label Finlandin kautta julkaistu Willie and The Goodsouls – Fortunate Son on kirjaimellisesti Ville Vesalaisen soololevy, sillä mies vastaa itse levyllä kaikesta paitsi naisäänistä ja viuluista. Petra Wahlstenin ja Maria Hännisen mukanaan tuoma herkkyys ja kauneus osoittautuivat juuri oikeiksi lisämausteiksi albumille, joka yhdistelee syviä AOR-tunnelmia sekä suurta kitaravirtuositeettiä Dire Straitsin ja Tom Pettyn hengessä. Albumi ponnistaa selkeästi klassisesta rockista ja amerikkalaisesta singer-songwriter-perinteestä, mutta erottuu edukseen omintakeisella soundillaan, monipuolisella biisimateriaalillaan sekä koskettavilla teksteillä ja melodioilla.

– Elämän käänteet kesällä 2014 saivat minussa aikaan halun toteuttaa itseäni ”nyt”, eikä ”vielä joskus”. Sovimme järjestettävän äänitysaikaa V.R. Studiolta ja asiat etenivät nopeasti. Jotain päätöksessäni oli ilmeisesti oikein, sillä alusta asti puhisi jonkinlainen myötätuuli. Maria Hänninen veti huikeat hyvän mielen laulusessiot kanssani Helsingissä. Petra Wahlsten veti lauluja ja viuluja niin, että yhteistyömme sai tästä projektista vasta alun ja on ihme jollei jatkoa seuraa. Terapeuttinen kokemusten haku oli siis yhtäkkiä muodostunut oman ylpeyden aiheeksi, toteaa Ville Vesalainen.

(Alla oleva levyarvostelu on julkaistu alunperin Mesta.net -sivustolla)

Willie and The Goodsouls – Fortunate Son

Hehkutusvaroitus annettu! The Grammers-yhtyeestäkin tuttu Ville Vesalainen julkaisee nimellä Willie and The Goodsouls mainion paketin ammattitaitoista Amerikan kitararokkia, laulaja-lauluntekijä -asennetta ja Dire Straitsia. Kiekon rennon hymyileva jenkkifiilistely on kuin Mark Knopfler olisi ryhtynyt sorvaamaan Pomo Springsteen/Tom Petty/Niilo Young -covereita. Vesalaisen mopo ei keuli mutta mies ei myöskään nöyristele – asenne Amerikan herkkuihin on lämmin ja kunnioittava.

Ville Vesalaisen kavereina studiossa ovat viihtyneet Petra Wahlsten (laulu/viulu), Maria Hänninen (laulu) ja Tuomo von Pfaler (Piano, organ). Kolmikon panos levyn yleissoundiin on merkittävä. Nauhalle tarttunut jälki on kuin aurinkoinen tuulahdus sateisen syksyn keskelle. Vaikka meininki on hyvinkin selkeää Amerikan tuontitavaraa, tekijöillä on suuri sydän ja tutunoloiset viisut herättävät vahvoja mielikuvia mutta eivät aiheuta suoria syytöksiä naapurilainailusta. Knopfler-näppäilyä on hehkutettava erikseen, kylmiä väreitä ja niin edespäin. Mainio Springsteen-hekumointi Stuff koristellaan makealla urkusoundilla, In the wind muistuttaa sukulaisuussuhteesta Nebraskaan ja hypnoottinen Earthstaggered asettaa Knopflerin jälleen preeriakulisseihin.

Hartaan gospel-henkinen I don’t believe in misery on kuin Johnny Cash olisi hypännyt Amerikan Niilon Hullun Hevosen matkaan. Allekirjoittaneen löi hiljaiseksi erityisesti Neil Young -pastissina avaava Intro dream ja sitä seuraava Niilo meets Knopfler -ilotulitus Last stop. Maagista jälkeä, Suomen Turusta (…Turun alueelta). Tyylikäs veto V.R. Labeliltä ja artisti Ville”Knopfler” Vesalaiselta.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uutuudet, Viikon levy