Avainsana-arkisto: 2003

Viikon levy on Amy Winehousen debyyttialbumi Frank (2003)

Amy Winehouse: FrankBrittiläinen souldiiva Amy Winehouse on jälleen otsikoissa heinäkuisen äkillisen kuolemansa johdosta. Nuorena kuollut laulaja jakoi Jimi Hendrixin, Janis Joplinin ja monen muun kohtalon menehtyessään vain 27-vuotiaana.

Winehouse nousi maailmanmaineeseen vuonna 2006 julkaistulla kakkosalbumilla Back to Black, ja hänestä tuli brittiläisten iltapäivälehtien suosikkiaihe päihdeongelmiensa ja lakiselkkaustensa vuoksi. Ensimmäisen levynsä Frank hän kuitenkin julkaisi vuonna 2003 ollessaan 19-vuotias. Debyyttialbumi esitteli maailmalle hyvin erilaisen Amyn kuin millaisena hänet opittiin myöhemmin tuntemaan.

Albumin nimi Frank viittaa paitsi sekä Winehousen idoliin Frank Sinatraan että hänen koiraansa, myös  kuvaa albumia hyvin (frank = rehellinen). Sanoituksissa Winehouse ei säästele ketään, oli kyse sitten poikaystävistä, vanhemmista, ystävistä tai hänestä itsestään. Hauskassa ”Pumps” -kappaleessa hän moittii jalkapalloilijoita metsästäviä sinkkunaisia, ja albumin avausraita ”Stronger Than Me” luettelee hänen silloisen poikaystävänsä vikoja (hän muun muassa kutsuu tätä ladyboyksi ja tilittää unohtaneensa millaista nuori rakkaus on).

Musiikillisesti albumi eroaa kakkoslevyn soul- ja motownsoundeista monimutkaisilla jazzsoinnuillaan ja hip hop -biiteillään, luoden Back to Blackia urbaanimman äänimaailman. Albumin on yhdessä Winehousen kanssa tuottanut suurimmaksi osaksi tunnettu hip hop – tuottaja Salaam Remi, joka on työskennellyt myös mm. räppäri Nas Jonesin kanssa.

Levy alkaa omituisella introlla, jossa Winehouse kujertaa siansaksaa. ”Stronger Than Me” -kappaletta seuraa kaunis viisiminuuttinen ”You Sent Me Flying”, jonka loppuun on vielä liitetty Winehousen uudesta kitarasta kertova ”Cherry”. Viimeksi mainitun lisäksi levyn yksinkertaisinta antia edustavat ”I Heard Love Is Blind” ja vanha jazzstandardi ”(There Is) No Greater Love”, joissa yksinäiset jazzkitarat säestävät Winehousen vahvaa ääntä.

Albumin suurimmiksi hiteiksi muodostuivat Salaam Remin tuottama pahaenteisen kaikuva ”In My Bed” (jonka biitti on napattu Remin Nasille tuottamasta hitistä ”Made You Look”) ja loistava hidas balladi ”Take The Box”. Kesäinen hip hop -biisi ”October Song” kertoo Winehousen kanarialinnusta, joka kuoli, koska laulaja ei muistanut ruokkia sitä. Albumin synkin kappale ”What Is It About Men?” on sijoitettu ”October Songin” ja duurivoittoisen ”Help Yourselfin” väliin. Albumin lopettaa flirttaileva ja koukuttava ”Amy Amy Amy”, jonka jälkeen bändi soittaa levylle lyhyen outron, jonka aikana miesääni kiittää käynnistä ja opastaa yleisön ulos. Parin minuutin kuluttua Winehouse yllättää kuuntelijan kahdella piiloraidalla: ”Brother” ja ”Mr Magic (Through the Smoke)”.

Frank oli ehdolla mm. brittiläisen Mercury Prizen vuoden albumiksi ja single ”Stronger Than Me” voitti biisinkirjoittajien Ivor Novello –palkinnon. Winehouse itse oli debyyttinsä tiimoilta ehdolla kahdelle BRIT– ja kahdelle MOBO -palkinnolle. Frank löytyy myös alun perin vuonna 2006 julkaistusta Robert Dimeryn kirjasta 1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään (Suomessa julkaissut WSOY 2010).

Although my pride is not easy to disturb, you sent me flying when you kicked me to the kerb” – You Sent Me Flying

Valtteri Manninen

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy on The Rasmus: Dead Letters (2003)

The Rasmus: Dead LettersDead Letters (Playground) on The Rasmuksen myydyin albumi, joka on julkaistu Euroopan lisäksi myös USA:ssa, Australiassa ja Japanissa. Sitä seuraavat levyt eivät myyneet yhtä paljon, vaikka niitä kehuttiin aikaisempia monipuolisemmiksi.

The Rasmus-yhtye perustettiin vuonna 1994, kun yhtyeen jäsenet olivat vielä yläasteella. Nykyisistä jäsenistä yhtyettä olivat perustamassa laulaja-solistina toimiva Lauri Ylönen sekä basisti Eero Heinonen. The Rasmuksen (silloin vielä Rasmus -nimellä kutsuttu) ensimmäinen single 1st ilmestyi vuonna 1995.

Dead Letters on yhtyeen viides studioalbumi, jolla yhtye teki lopullisen kansainvälisen läpimurtonsa ja nousi listoille useissa maissa. Levy teki historiaa kun se pääsi ensimmäisenä suomalaisena albumina Ison-Britannian virallisen albumilistan kymmenen kärkeen. Dead Letters erosi tyylillisesti yhtyeen aikaisemmista levytyksistä. Musiikillinen linja ja sanoitukset vaihtuivat synkemmiksi.

Albumin single ja suurhitti In the Shadows nousi kymmenen parhaan joukkoon yli kymmenessä maassa. Tämä kappale tai ainakin levy taisi olla myös se, josta innostuin itse kuuntelemaan yhtyeen musiikkia.

Valitsin tämän levyn siksi, että kuuntelen mielelläni kaikkia sen kappaleita, ja se on harvinaista minulle. Yleensä jos löydän hyvän levyn, kuuntelen sen ensin pari kertaa kokonaan. Kappaleiden joukosta valikoituu kaksi tai kolme , joita kuuntelen siitä hetkestä niin kauan, että kyllästyn tai unohdan ne ja löydän sitten joskus taas uudestaan.

Kun kuuntelin levyä valikoimalla ne kappaleet joita kuuntelen, silmiini osui yksi kappale, josta en muistanut millainen se on. Kun kuulin sen – eikä se ollut edes ensimmäinen kerta – tuntui siltä, etten voisi elää kuuntelematta tuota kappaletta (ainakin ensimmäiset 50 kuuntelukertaa). Kuuntelinkin kappaletta The One I Love jatkuvana toistona koko seuraavan päivän.

Levy on yksi parhaista omistamistani. Ehkä eniten siksi, että kaikki sen kappaleet ovat hyviä ja helposti laulettavia. Tämä on yksi mielestäni tärkeimmistä kappaleen ominaisuuksista. Kuitenkaan kaikki kappaleet eivät voi olla yhtä hyviä, joten minullekin on valikoitunut muutama kuulemisen arvoinen kappale: The One I Love, Still Standing, Funeral Song ja Time to Burn.

The Rasmus ei ole vuodesta 2003 ollut lempiyhtyeeni. Itse asiassa inhosin yhtyeen musiikkia, kunnes löysin Dead Lettersin ja Hide from the Sunin (The Rasmuksen seuraava albumi) vuonna 2008 levyhyllystämme, sillä äitini on kuunnellut The Rasmusta hieman kauemmin. Sen jälkeen olen kuunnellut The Rasmusta ja ostanut kaikki yhtyeeltä ilmestyneet levyt ja käynyt keikoilla, kun niitä Turussa on ollut.

Vuonna 2010 unohdin yhtyeen kokonaan vain löytääkseni sen taas keväällä 2011. Musiikki ei ole muuttunut miksikään Dead Lettersillä, mutta minä sen sijaan olen, joten ennen lempikappaleeni eivät enää kuulostaneetkaan niin hyviltä. Onneksi en ollut ennen pitänyt kaikista kappaleista mitenkään hirveästi, sillä silloin minulta olisi jäänyt myös tuo The One I Love kuulematta. Näin elämästäni olisi tullut köyhempää ilman tuon elämänvaiheen suurhittiä.

Hilma Koskimies

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy: Katatonia – Viva Emptiness

Katatonia - Viva Emptiness (2003)

Katatonia on ruotsalainen metallibändi, joka ollut toiminnassa nyt 20 vuotta. Aluksi bändi soitti jonkinlaista doom- ja black metalin yhdistelmää, jota myös dark metaliksi on joissakin yhteyksissä kutsuttu. Vuoden 1996 kakkoslevyllä Brave Murder Day yhtyeen musiikki oli muuttunut omaleimaisemmaksi: kitarariffit olivat synkkiä ja karuja, mutta samalla kauniita. Musiikki oli yleisesti ottaen edelleen aggressiivista Opeth-yhtyeen Mikael Åkerfeldtin laulaessa murinalaulut levylle. Tästä eteenpäin Katatonian musiikki alkoi muuttua kevyemmäksi levy levyltä Jonas Renksen siirryttyä rumpalin paikalta laulamaan puhtaita lauluja. Vuoden 2001 Last Fair Deal Gone Down -levyllä yhtyeen musiikki ei oikeastaan ollut enää edes metallia, vaan melankolisen tunnelmallista rock-musiikkia.

Vuonna 2003 ilmestyneellä Viva Emptiness -albumilla bändi oli löytänyt jälleen raskaamman vaihteen. Oma ensikosketukseni Katatoniaan tuli juuri tällä kehutulla albumilla, jolla vallitsee koko kestonsa ajan omanlaisensa kiehtova tunnelma. Raskas ja jyräävä aloitusraita Ghost of the sun iskee vasten kuulijan kasvoja välittömästi vieden mukanaan levyn maailmaan. Musiikki luo harvinaisen vahvasti sitä tunnelmaa, joka välittyy levyn kansitekstien synkähköstä kaupunkikuvasta. Karua, mutta myös kaunista. Levyyn ei ollut aluksi helppo päästä sisälle, sillä kyseessä eivät ole ensikuuntelulla mieleen jäävät, tarttuvat melodiat, vaan kappaleet jäävät vaivihkaa päähän pyörimään.

Evidence on monesti todettu levyn hittikappaleeksi, se osoittaa myös miten monialaisesti Jonas Renkse kappaleet tulkitsee. Upea ääni sopii täysin raskaampiinkin osiin, vaikka laulu ei olekaan enää aggressiivisen kuuloista. A Premonition tarjoaa hengähdyshetken ollen rauhallisempi, koskettimien hallitsema kappale. Myös akustinen Omerta tuo kevyen ja lohdullisen tuulahduksen ennen levyn päättävää instrumentaalia. Levy leikittelee paljon rankempien osuuksien ja rauhallisempien suvantokohtien kontrasteilla, erityisesti kappale Wealth terävästi hyökkäävine kitaroineen.

Viva Emptiness on hieno ja tunnelmallinen metallilevy, joka tempaisi ainakin itseni Katatonian maailmaan ja yhtyeen faniksi lopullisesti. Levy ei ole valmiiksi pureskeltu, vaan vaatii ensin totuttelemista kuuntelijalta, mutta kun se iskee, paluuta ei ole.

Tuomas Aitonurmi

Viva Emptiness varattavissa Vaskista

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Liekki plays Korppi Turussa 30.3. ja Mustat Levyt julkaisee Korpin vinyylinä

Korpin LP-painos ilmestynyt, Janne kertoo Korpista

Liekki: Korppi

Liekki-yhtyeen klassikkoalbumi Korppi julkaistaan vinyylinä tiistaina 29.3. Alunperin Liekin toinen albumi julkaistiin vuonna 2003 vain CD-formaatissa. 300 kpl vinyylipainoksen julkaisee turkulaisen Svart Recordsin alamerkki Mustat LevytKorppi seikkailee yläilmoissa jälleen: Liekki plays Korppi Tavastialla 29.3. ja Turun Klubilla keskiviikkona 30.3.

Liekin laulaja/kitaristi/säveltäjä/sanoittaja Janne puhuu Musastolle:

Miltä Korppi tuntuu vuonna 2011?

– En ole kuunnellut levyä kokonaan sitten sen tekemisen mutta jotkut yksittäiset kipaleet kuulostaa kyllä aika hyvältä. Ehkä ne toimii itselle paremminkin näin pitkän ajan jälkeen. Suosikkeja mainitakseni etenkin levyn pari ensimmäistä.

Miten kuvailisit albumin tekoa talvella 2003?

– Muistan että levyn äänitys Petraxilla oli aika leppoisaa ja helppoa. Sitä ennen oltiin uudella kokoonpanolla treenailtu ahkerasti Tampereella. Liekin eka levy Magio oli aika raskas kokemus kaikkiaan, joten Korpin kanssa oli tarkoitus vähän iisimpään tekemiseen. Tunne oli varmaan kaikilla myös se, että nyt tulee hyvä levy.

Olennainen osa lauluista on seikkailua yläilmoissa, sekä sävellysinä että teksteinä. Syntyivätkö biisit helposti?

– Pyrin ainakin helppouteen ja yksinkertaisuuteen kappaleissa. Pitkät, toistavat osat oli ideana semmoisen hypnoottisen tanssifiiliksen hakemiseen. Ja sanat yritin pitää mahdollisimman simppeleinä.

Kappaleiden sovitukset ovat ilmavia ja samalla intensiivisiä. Onko yhtyeen orgaaniselle soundille esikuvia?

– Emme suunnitelleet soundiamme mitenkään etukäteen. Heti ekoissa treeneissä homma tuntui vaan toimivan ja uivan uomiinsa todella hyvin. Musahommia oli siinä vaiheessa koko bändillä takana jo aika paljon, ja kaikki toivat vaikutteitaan mukaan.

Liekin levynkannet on suunnitellut Jenni Rope. Miten yhteistyö hänen kanssaan alkoi?

– Jenni soitteli kanssani Karkkiautomaatti -yhtyeessä aikoinaan ja teki myös bändin viimeisen levyn kannet. Sitä kautta oli luonnollista pyytää hänet mukaan myös Liekin kansitaiteilijaksi.

Tuomas Pelttari

Uusi LP-laitos Liekin albumista Korppi varattavissa Vaskista.

CD Liekki: Korppi varattavissa Vaskista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, konsertit, Musasto suosittelee, Uutiset

Viikon levy: Rush in Rio- livekonsertti

Rush in Rio DVD on kanadalaisen Rushin livekonsertti Brasilian Rio de Janeirosta, joka julkaistiin 2003. Konsertti on saatavana myös kolmen CD:n boxina.  DVD voitti 2004 palkinnon ”Vuoden musiikki-DVD”.

Rush on legendaarinen bändi monessa suhteessa. Bändin perustivat Geddy Lee ja Alex Lifeson jo koulupoikina 1968.  Rumpali Neil Peart tuli mukaan 1974.  Bändin levyjä on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. Rushin alkuvuosien tyyli oli hardrockia, mutta aika pian bändi alkoi siirtyä progressiiviseen rockiin.

Tämä livekonsertti on uskomaton. Nämä miehet ovat soittaneet ja keikkailleet yhdessä yli 30 vuotta ja se kyllä näkyy kaikessa.  Bändi on huipputaitava, myös livenä ja erityisesti livenä. Kavereiden soittotaitoa on ilo katsoa ja kuunnella. Geddy Lee tunnetaan korkeasta lauluäänestään, mutta parhaiten bassonsoitostaan, joka on inspiroinut lukuisia kuuluisia basisteja.  Hänet on valittu Guitar Player Magazinen parhaaksi rock-basisti kuudesti. Geddy Leen ääni on vuosien myötä mataloitunut (onneksi).  En pysty ymmärtämään, miten voi soittaa sellaisia kuvioita bassolla ja laulaa samalla ihan eri rytmissä, niinkuin Geddy tekee.

Rushin kappaleet eivät ehkä ole helpoimmasta päästä soittaa eivätkä ne ole sitä myöskään kuulijoille. Mutta siinä ehkä onkin bändin taika. Kappaleet kestävät hyvin aikaa. Rush esittää konsertissa kappaleita useilta eri aikakausilta, jotka kaikki kuulostavat tuoreilta. Esityksen jälkeen on vaikea esim. uskoa, että ”Working man” on tehty jo 1974.

Tässä konsertissa on mahtava tunnelma. Rion 40 000 päinen fanijoukko elää täysillä mukana, huutaa ja pomppii ja taputtaa. Kosertin huippuhetkiä on, kun koko katsomo laulaa mukana YYZ:a, joka on instrumentaalibiisi. YYZ on yksi bändin tunnetuimmista kappaleista, joka on saanut nimensä Toronton lentokentän morsetuskoodin mukaan. Kappale alkaa sillä, kun koko bändi soittaa YYZ morsetuksen -.–   -.– –..  Yleisö osaa kaikki Rushin biisit ulkoa. Erityisen suosion sai kuitenkin konsertin aloituskappale ”Tom Sawyer”, joka on ollut Brasiliassa TV-sarja Ihmemies MacGyverin tunnarina. DVD:llä on yleisö miksattu erityisen hyvin kuuluviin, joka on minusta hyvä asia. Melkein voisi kuvitella olevansa mukana hihkumassa.

Konsertin keskivaiheilla on tietysti Neil Peartin rumpusoolo, jonka Neil soittaa 360 asteen rumpupatterillaan. Peart on yksi parhaimpina pidetyistä rockrumpaleista. Peart on muun muassa voittanut Modern Drummer -lehden parhaan rumpalin palkinnon yhdeksän kertaa ja parhaan lyömäsoitinartistin palkinnon vuonna 1982.

Tässä keikassa on ehkä sykähdyttävintä se, että vaatimattomat, tavalliset viiskymppiset äijät saavat musiikillaan ja soittotaidoillaan valtavat massat liikkeelle. Rush esitti Riossa kolme keikkaa, jotka kaikki olivat loppuunmyytyjä. Ekalla keikalla oli 60 000 katsojaa. Kahdessa muussa 40 000. Tämä bändi ei ole koskaan elvistellyt. Ei niiden tartte.

Soittolista
1. ”Tom Sawyer” – 5:04
2. ”Distant Early Warning” – 4:50
3. ”New World Man” – 4:04
4. ”Roll the Bones” – 6:15
5. ”Earthshine” – 5:44
6. ”YYZ” – 4:56
7. ”The Pass” – 4:52
8. ”Bravado” – 6:18
9. ”The Big Money” – 6:03
10. ”The Trees” – 5:12
11. ”Freewill” – 5:48
12. ”Closer to the Heart” – 3:04
13. ”Natural Science” – 8:34
14. ”One Little Victory” – 5:32
15. ”Driven” – 5:22
16. ”Ghost Rider” – 5:36
17. ”Secret Touch” – 7:00
18. ”Dreamline” – 5:10
19. ”Red Sector A” – 5:16
20. ”Leave That Thing Alone” – 4:59
21. ”O Baterista” – 8:54
22. ”Resist” – 4:23
23. ”2112” – 6:52
24. ”Limelight” – 4:29
25. ”La Villa Strangiato” – 10:05
26. ”The Spirit of Radio” – 5:28
27. ”By-Tor and the Snow Dog” – 4:34
28. ”Cygnus X-1” – 3:12
29. ”Working Man” – 5:48

Hevifossiili

Rush live DVD:t Vaskikirjastoissa

Jos kiinnostuit Rushin musiikista, seuraavaksi suosittelen tutustumaan bändeihin Yes ja Asia. Tykkäät varmasti.

2 kommenttia

Kategoria(t): Viikon levy