Heikki Harma eli Hector täyttää 20.4. 70 vuotta. Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosasto kunnioittaa suurta mestaria levynkansinäyttelyn muodossa. Esillä olevat levyt ovat Timo Aalin ja Antti Aalin kokoelmista.
Timo Aali (s. 1957) ja Antti Aali (s. 1982) kertovat omasta lähes elämän mittaisesta suhteestaan Hectoriin ja samalla kerrataan Hectorin elämänvaiheita;
H E C T O R
02.06.1991 Heikki Harma eli Hector esiintyi yhtyeineen Turussa Puolalan puistossa. Olin paikalla kuuntelemassa esitystä vanhemman poikani, Antin kanssa. Nuoresta iästään, 8 vuotta, huolimatta Antti oli jo tuolloin erittäin kiinnostunut Hectorin musiikista. Koska Antti halusi Hectorin nimikirjoituksen, menimme viimeisen kappaleen jälkeen lavan taakse. Hectorin tullessa lavalta, menin Antin puolesta pyytämään nimmaria. Kitaristi Jarmo Nikku tuli eteeni sanoen ettei nyt sovi, koska Hector soittajineen meni lavalle esittämään encorea. Encoren jälkeen, Hectorin tullessa lavan taakse, meni Antti reippaasti hänen luokseen nimmaria pyytäen. Tästä muistona on Hectorin nimmari kiinnitetty Yhtenä iltana… LP:n takakanteen.
Hector on todella mielenkiintoinen musiikintekijä. Kuten edeltä käy ilmi, pitävät hänen musiikistaan niin isät kuin pojatkin. Ja varmaan myös äidit ja tyttäret.
Levytuotanto on Hectorilla melkoinen :
Nostalgia (1972)
Herra Mirandos (1973)
Hectorock I (1974)
Liisa pien (1975)
Hotelli Hannikainen (1976)
H.E.C. (1977)
Kadonneet lapset (1978)
Ruusuportti (1979)
Linnut, linnut (1980)
Eurooppa (1981)
Hyvää yötä Bambi (1982)
Hectorock II (1985)
Nuku idiootti (1987)
Varjot ja lakanat (1988)
Yhtenä iltana (1990)
In concert 1966–1991 (1992)
Ensilumi tulee kuudelta (1992)
Salaisuuksien talo (1994)
Kultaiset lehdet (1995)
Hidas (1999)
Helismaan pikajuna (2001)
Total Live 1991–2003 (2003)
Ei selityksiä (2004)
Hauras (2014)
Useimmat näistä albumeista ovat myyneet kultaa, monet timanttia ja osa platinaa.
Matti Pajuniemi kirjoittaa kirjassaan Prog Finlandia; ”Selkeästi progen piiriin lokeroituu ainoastaan albumi Liisa pien, mutta mielestäni etenkin alkupään tuotannossa on muitakin progekuuntelijan huomion ansaitsevia teoksia”. Hector on ajan myötä käynyt lävitse monia eri tyylejä progen lisäksi, kuten folkpop, Leonard Cohen, psykedelia, yhteiskunnallisuus, mystiikka, David Bowie,….
Ensimmäinen Hectorin levytys oli Buffy Sainte-Marien Universal Soldier, jonka Hector suomensi Palkkasoturiksi. Hector oli 18-vuotias levyttäessään tämän kappaleen.
Hector oli vuosina 1969-1974 mukana lauluyhtye Cumuluksessa, jonka esittämät kappaleet olivat hänen sanoittamiaan. Cumuluksen Sirkustirehtöörin pieni sydän -levyssä sanotaan olevan esimakua pari kuukautta myöhemmin ilmestyneestä Herra Mirandoksesta, joka varmasti on parhaimpia 70-luvulla ilmestyneistä suomalaisista levyistä. Hectorin tuotannon ehkä tunnetuin laulu Lumi teki enkelin eteiseen on juuri tältä levyltä.
Hectoriin vaikutti aikanaan paljonkin David Bowie. Hectorock I – levyllä on suomennos Bowien Life on Mars –kappaleesta nimellä Sudenkorento. Samalla levyllä on myös Hectorin oma klassikkko Ake, Make, Pera ja mä. Varmaan henkilökohtainen totuus nuoruusvuosilta. Bowien vaikutteet tulivat selvästi esiin, kun Hector osallistui Syksyn Sävel – kilpailuun Lapsuuden loppu -kappaleellaan.
Minuun on vaikuttanut kovastikin edellä mainittu Herra Mirandos, joka on kuulunut levystööni 70-luvulta lähtien ja soi aina uudelleen ja uudelleen. Tällä levyllä on Lumi teki enkelin eteiseen -kappaleen lisäksi monia klassikoksi miellettäviä kappaleita, kuten Olet lehdetön puu:
” jossain kauempana kuljen
ja ihmettelen:
miks’ itket
etkä huomaa, että luonas en
minä ollutkaan
milloinkaan
se minä ollut en
ollenkaan ………”
Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä Hectorin musiikki on aina kanssamme.
Monien vaikuttavien sanoitusten joukossa on myös Varjot ja lakanat- levyn Jos sä tahdot niin – kappale:
”jos sä tahdot niin, tulen jouluksi kotiin
jos sä tahdot niin, en enää lähde uusiin sotiin
jos sä tahdot niin, jään vahtikoiraksi ovelles,
tai painan pääni sun povelles…”
Siksi kiitos Hector ja Paljon Onnea 70-vuotispäivänä.
Timo Aali
”Vieläkö sä kuuntelet sitä Hectoria?”
Kysymys tyrmäsi nuoren kolmetoistavuotiaan syksyisenä aamuna yläasteen käytävällä. Olin pari vuotta aiemmin, viidennellä luokalla, pitänyt elämäni ensimmäisen esitelmän koko koululuokalle ja aiheena oli ollut Hector – mikäs muukaan. Vastaukseni ei ole taltioitunut muistiini, mutta tuo kysymys on.
Olin tutustunut Hectorin kai jo äidinmaidossa. Muistan vanhan punamustan BASFin C-kasetin, jonka A-puolella soi Kadonneet lapset ja toiselta puolelta kuului sekalaista rokkia Suomesta ja ulkomailta. Vinyyleinä isältäni löytyi käytännössä koko silloinen diskografia yhtä lukuun ottamatta ja kaikki levyt nauhoitin itselleni kaseteille, jotta saisin kuunnella niitä omassa huoneessani, silloin kun haluaisin. Opin laulujen sanat ulkoa. Tiesin, mikä kappale tulee seuraavaksi ja muistin levyjen biisijärjestyksen.
Nuoren mieleni valtasi suuri hämmennys, kun kuulin ettei kokoelmamme ollut täydellinen. Linnut, linnut puuttui. Levyä ei löytynyt mistään. En tiennyt siitä muuta kuin että se oli ilmestynyt vuonna 1980 ja että halusin kuulla ja saada sen. Tällöin apuun riensi Raision kirjaston punapartainen musiikkiosaston vetäjä, joka sai kirjastolle kyseisen LP:n ja nauhoitti sen minulle kasetille. Tajuntani aukesi taas uudelleen. Aiemmat mahtipontiset suosikkini Woyzeck, Eurooppa ja Tuulisina öinä saivat rinnalleen Linnut, linnut-nimikappaleen, jonka sanojen syvyydestä en tuolloin tajunnut yhtään mitään, mutta joka puhutteli minua kuin olisin aina tuntenut sen.
Pitkään katsoin kummastellen ihmisiä, jotka kysymättä tai kysyttäessä kertoivat suosikkikappaleensa Hectorilta olevan Lumi teki enkelin eteiseen tai Ake, Make, Pera ja mä – hämmästelin, etteikö parempaa tuntemusta mestarin musiikista ole. Myöhemmällä iällä olen ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, ettei kaikkien tarvitse tietää tai kuunnella enempää, jos eivät halua. Se ei ole minulta pois.
Hectorin musiikki on auttanut ja kulkenut mukanani miltei kaikissa elämäntilanteissani; vahvistanut, piristänyt, helpottanut, tuudittanut, muistuttanut toivosta ja siitä, että elämä yllättää aina. Näin vaikka Hidas-levyn jälkeen olin valmis unohtamaan koko miehen, koska levy ei uponnut minulle. Kirosin, miksi olin mennyt edes hankkimaan sen ja miksi ihmeessä tuollainen taidelevy piti tehdä. Onneksi en saanut impulsiivista ideaa ja heittänyt kaikkia levyjä pois… Levy jäi hyllyyn pitkäksi aikaa, kunnes kymmenisen vuotta myöhemmin, 2008 se alkoi taas soida ja sai uusia ulottuvuuksia. Liian aikuinen levy teinipojalle, mutta sopiva perhettä rakentavalle työssäkävijälle.
Olen huomannut Hectorin elävän matkallani mukana miltei missä vain. Ei pelkästään levyltä tai radiosta soivana musiikkina, vaan usein havahdun hyräilemästä jotain hänen tuotantoaan tai huomaan kokevani ikävää siitä, etten ole hetkeen kuunnellut mitään Hectorin levyä. Tällöin eteen tulee valinnanvaikeus, koska laajasta, parinkymmenen pitkäsoiton ja muutaman livelevyn seasta on hankala päättää mitä juuri nyt haluaisi kuunnella. Jokaisella levyllä on kuitenkin sekä hyviä että hieman huonompia kappaleita ja kokoelmien tutuimmat hittikimarat vierastuttavat eniten. Useimmiten valitsenkin omalle levylautaselleni Liisa Pien-albumin vuodelta 1975, jonka kaihoisa proge toimii aina.
En usko, että yksikään toinen elossa oleva suomalainen lauluntekijä nauttii tällä hetkellä vastaavaa arvostusta kuin Hector. On vaikea keksiä, kenen muun tuotannolla päästäisiin edes lähelle sitä tunteiden määrää, jota hän yksinään on meille tarjonnut. Lukemattomista kappaleista löytyy jokaiselle jotain ja vaikka ei edes pitäisi suomalaisesta musiikista, osaa melko varmasti nimetä edes yhden Hectorin kappaleen.
Seitsemänkymmentä vuotta on kunnioitettava ikä kenelle tahansa ja myös edelleen uraansa jatkavalle, 50-vuotista taiteilijauraansa viime vuonna juhlineelle ja vielä jatkavalle muusikolle se on iso tapahtuma. Näköpiirissä on kirja ja toivottavasti vielä studioalbumikin on tulossa. Myös juhlakonserttitaltiointi viime vuodesta on ainakin omalla toivelistalla. Tulevaa on hyvä odottaa.
Hyvää syntymäpäivää Hector!
Antti Aali
Musasto 