Avainsana-arkisto: Heikki Harma

Hector 70 vuotta

Heikki Harma eli Hector täyttää 20.4.  70 vuotta. Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosasto kunnioittaa suurta mestaria levynkansinäyttelyn muodossa. Esillä olevat levyt ovat Timo Aalin ja Antti Aalin kokoelmista.

Timo Aali (s. 1957) ja Antti Aali (s. 1982) kertovat omasta lähes elämän mittaisesta suhteestaan Hectoriin ja samalla kerrataan Hectorin elämänvaiheita;

H E C T O R

 

02.06.1991 Heikki Harma eli Hector esiintyi  yhtyeineen Turussa Puolalan puistossa. Olin paikalla kuuntelemassa esitystä vanhemman poikani, Antin kanssa. Nuoresta iästään, 8 vuotta, huolimatta Antti oli jo tuolloin erittäin kiinnostunut Hectorin musiikista.  Koska Antti halusi Hectorin nimikirjoituksen, menimme viimeisen kappaleen jälkeen lavan taakse. Hectorin tullessa lavalta, menin Antin puolesta pyytämään nimmaria. Kitaristi Jarmo Nikku tuli eteeni sanoen ettei nyt sovi, koska Hector soittajineen meni lavalle esittämään encorea. Encoren jälkeen, Hectorin tullessa lavan taakse, meni Antti reippaasti hänen luokseen nimmaria pyytäen. Tästä muistona on Hectorin nimmari kiinnitetty Yhtenä iltana… LP:n takakanteen.

Hector on todella mielenkiintoinen musiikintekijä. Kuten edeltä käy ilmi, pitävät hänen musiikistaan niin isät kuin pojatkin. Ja varmaan myös äidit ja tyttäret.

Levytuotanto on Hectorilla melkoinen :

Nostalgia  (1972)

Herra Mirandos  (1973)

Hectorock I  (1974)

Liisa pien  (1975)

Hotelli Hannikainen  (1976)

H.E.C.  (1977)

Kadonneet lapset  (1978)

Ruusuportti  (1979)

Linnut, linnut  (1980)

Eurooppa  (1981)

Hyvää yötä Bambi  (1982)

Hectorock II  (1985)

Nuku idiootti  (1987)

Varjot ja lakanat  (1988)

Yhtenä iltana  (1990)

In concert 1966–1991  (1992)

Ensilumi tulee kuudelta  (1992)

Salaisuuksien talo  (1994)

Kultaiset lehdet  (1995)

Hidas  (1999)

Helismaan pikajuna  (2001)

Total Live 1991–2003  (2003)

Ei selityksiä  (2004)

Hauras  (2014)

Useimmat näistä albumeista ovat myyneet kultaa, monet timanttia ja osa platinaa.

Matti Pajuniemi kirjoittaa kirjassaan Prog Finlandia; ”Selkeästi progen piiriin lokeroituu ainoastaan albumi Liisa pien, mutta mielestäni etenkin alkupään tuotannossa on muitakin progekuuntelijan huomion ansaitsevia teoksia”.  Hector on ajan myötä käynyt lävitse monia eri tyylejä progen lisäksi, kuten folkpop, Leonard Cohen, psykedelia, yhteiskunnallisuus, mystiikka, David Bowie,….

Ensimmäinen Hectorin levytys oli Buffy Sainte-Marien Universal Soldier, jonka Hector suomensi Palkkasoturiksi. Hector oli 18-vuotias levyttäessään tämän kappaleen.

Hector oli vuosina 1969-1974 mukana lauluyhtye Cumuluksessa, jonka esittämät kappaleet olivat hänen sanoittamiaan. Cumuluksen Sirkustirehtöörin pieni sydän -levyssä sanotaan olevan esimakua pari kuukautta myöhemmin ilmestyneestä Herra Mirandoksesta, joka varmasti on parhaimpia 70-luvulla ilmestyneistä suomalaisista levyistä.  Hectorin tuotannon ehkä tunnetuin laulu Lumi teki enkelin eteiseen on juuri tältä levyltä.

Hectoriin vaikutti aikanaan paljonkin David Bowie. Hectorock I – levyllä on suomennos Bowien Life on Mars –kappaleesta nimellä Sudenkorento. Samalla levyllä on myös Hectorin oma klassikkko Ake, Make, Pera ja mä. Varmaan henkilökohtainen totuus nuoruusvuosilta. Bowien vaikutteet tulivat selvästi esiin, kun Hector osallistui Syksyn Sävel  – kilpailuun Lapsuuden loppu -kappaleellaan.

Minuun on vaikuttanut kovastikin edellä mainittu Herra Mirandos, joka on kuulunut levystööni 70-luvulta lähtien ja soi aina uudelleen ja uudelleen. Tällä levyllä on  Lumi teki enkelin eteiseen -kappaleen lisäksi monia klassikoksi miellettäviä kappaleita, kuten Olet lehdetön puu:

” jossain kauempana kuljen

ja ihmettelen:

miks’ itket

etkä huomaa, että luonas en

minä ollutkaan

milloinkaan

se minä ollut en

ollenkaan ………”

Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä Hectorin musiikki on aina kanssamme.

 

Monien vaikuttavien sanoitusten joukossa on myös Varjot ja lakanat- levyn Jos sä tahdot niin – kappale:

”jos sä tahdot niin, tulen jouluksi kotiin

jos sä tahdot niin, en enää lähde uusiin sotiin

jos sä tahdot niin, jään vahtikoiraksi ovelles,

tai painan pääni sun povelles…”

 

Siksi kiitos Hector ja Paljon Onnea 70-vuotispäivänä.

 

Timo Aali


 

”Vieläkö sä kuuntelet sitä Hectoria?”

Kysymys tyrmäsi nuoren kolmetoistavuotiaan syksyisenä aamuna yläasteen käytävällä. Olin pari vuotta aiemmin, viidennellä luokalla, pitänyt elämäni ensimmäisen esitelmän koko koululuokalle ja aiheena oli ollut Hector –  mikäs muukaan. Vastaukseni ei ole taltioitunut muistiini, mutta tuo kysymys on.

Olin tutustunut Hectorin kai jo äidinmaidossa. Muistan vanhan punamustan BASFin C-kasetin, jonka A-puolella soi Kadonneet lapset ja toiselta puolelta kuului sekalaista rokkia Suomesta ja ulkomailta. Vinyyleinä isältäni löytyi käytännössä koko silloinen diskografia yhtä lukuun ottamatta ja kaikki levyt nauhoitin itselleni kaseteille, jotta saisin kuunnella niitä omassa huoneessani, silloin kun haluaisin. Opin laulujen sanat ulkoa. Tiesin, mikä kappale tulee seuraavaksi ja muistin levyjen biisijärjestyksen.

Nuoren mieleni valtasi suuri hämmennys, kun kuulin ettei kokoelmamme ollut täydellinen. Linnut, linnut puuttui. Levyä ei löytynyt mistään. En tiennyt siitä muuta kuin että se oli ilmestynyt vuonna 1980 ja että halusin kuulla ja saada sen. Tällöin apuun riensi Raision kirjaston punapartainen musiikkiosaston vetäjä, joka sai kirjastolle kyseisen LP:n ja nauhoitti sen minulle kasetille. Tajuntani aukesi taas uudelleen. Aiemmat mahtipontiset suosikkini Woyzeck, Eurooppa ja Tuulisina öinä saivat rinnalleen Linnut, linnut-nimikappaleen, jonka sanojen syvyydestä en tuolloin tajunnut yhtään mitään, mutta joka puhutteli minua kuin olisin aina tuntenut sen.

Pitkään katsoin kummastellen ihmisiä, jotka kysymättä tai kysyttäessä kertoivat suosikkikappaleensa Hectorilta olevan Lumi teki enkelin eteiseen tai Ake, Make, Pera ja mä – hämmästelin, etteikö parempaa tuntemusta mestarin musiikista ole. Myöhemmällä iällä olen ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, ettei kaikkien tarvitse tietää tai kuunnella enempää, jos eivät halua. Se ei ole minulta pois.

Hectorin musiikki on auttanut ja kulkenut mukanani miltei kaikissa elämäntilanteissani; vahvistanut, piristänyt, helpottanut, tuudittanut, muistuttanut toivosta ja siitä, että elämä yllättää aina. Näin vaikka Hidas-levyn jälkeen olin valmis unohtamaan koko miehen, koska levy ei uponnut minulle. Kirosin, miksi olin mennyt edes hankkimaan sen ja miksi ihmeessä tuollainen taidelevy piti tehdä. Onneksi en saanut impulsiivista ideaa ja heittänyt kaikkia levyjä pois… Levy jäi hyllyyn pitkäksi aikaa, kunnes kymmenisen vuotta myöhemmin, 2008 se alkoi taas soida ja sai uusia ulottuvuuksia. Liian aikuinen levy teinipojalle, mutta sopiva perhettä rakentavalle työssäkävijälle.

Olen huomannut Hectorin elävän matkallani mukana miltei missä vain. Ei pelkästään levyltä tai radiosta soivana musiikkina, vaan usein havahdun hyräilemästä jotain hänen tuotantoaan tai huomaan kokevani ikävää siitä, etten ole hetkeen kuunnellut mitään Hectorin levyä. Tällöin eteen tulee valinnanvaikeus, koska laajasta, parinkymmenen pitkäsoiton ja muutaman livelevyn seasta on hankala päättää mitä juuri nyt haluaisi kuunnella. Jokaisella levyllä on kuitenkin sekä hyviä että hieman huonompia kappaleita ja kokoelmien tutuimmat hittikimarat vierastuttavat eniten. Useimmiten valitsenkin omalle levylautaselleni Liisa Pien-albumin vuodelta 1975, jonka kaihoisa proge toimii aina.

En usko, että yksikään toinen elossa oleva suomalainen lauluntekijä​ nauttii tällä hetkellä vastaavaa arvostusta kuin Hector. On vaikea keksiä, kenen muun tuotannolla päästäisiin edes lähelle sitä tunteiden määrää, jota hän yksinään on meille tarjonnut. Lukemattomista kappaleista löytyy jokaiselle jotain ja vaikka ei edes pitäisi suomalaisesta musiikista, osaa melko varmasti nimetä edes yhden Hectorin kappaleen.

Seitsemänkymmentä vuotta on kunnioitettava ikä kenelle tahansa ja myös edelleen uraansa jatkavalle, 50-vuotista taiteilijauraansa viime vuonna juhlineelle ja vielä jatkavalle muusikolle se on iso tapahtuma. Näköpiirissä on kirja ja toivottavasti vielä studioalbumikin on tulossa. Myös juhlakonserttitaltiointi viime vuodesta on ainakin omalla toivelistalla. Tulevaa on hyvä odottaa.

Hyvää syntymäpäivää Hector!

Antti Aali

 

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Viikon levynä suuren miehen paluu; Hector – Hauras

Suuren miehen paluu; Hector – Hauras

 

Hectorin vuonna 1973 ilmestynyt Herra Mirandos oli epäilemättä ensimmäinen merkittävä levykokonaisuus suomenkielisessä rockmusiikissa. Levy oli valtava menestys ja Hector sai siitä ensimmäisen kultalevynsä. Ennen muuta se oli uraauurtava suunnannäyttäjä tuleville kotimaisille lauluntekijöille. Ja mikä tärkeintä Hector opetti meidät kuuntelemaan tekstejä. Hänen upea uransa on jatkunut Herra Mirandosin jälkeen monien kuuntelijoiden sielunmaisemiin pysyvästi jääneillä levyillä, joita ovat olleet Hectorock I, Kadonneet lapset, Eurooppa, Nuku idiootti, Varjot ja lakanat sekä Yhtenä iltana. Vuonna 2004 ilmestynyt Ei selityksiä -albumi oli kuitenkin jäädä kotimaisen rockin ”Suuren miehen” levytysuran päätepisteeksi.

Onneksi lokakuun lopulla ilmestynyt uusi albumi Hauras katkaisi kymmenen vuotta kestäneen hiljaisen kauden. Hectorin uutta tulemista on odotettu, mistä kertoo uuden levyn saavuttama kultalevyrajan rikkominen jo ennakkomyynnissä. Yhtä aikaa Hauras-levyn ilmestymisen kanssa alkoi myös Hectorin ja hänen Power Bandinsä samanniminen maanlaajuinen kiertue.

Uuden levyn nimisävellys kertoo elämän hauraudesta ja sattumanvaraisuudesta. Muita levyn laulujen teemoja ovat muun muassa elämän ääripäät syntymä ja kuolema. Edellisestä kertoo Carole Kingin laulu Lainaa vain (Child of Mine), jonka suomalaisesta tekstistä vastasi aikoinaan Maaritin esikoisalbumilla kukapa muu kuin Hector. Nyt viimein laulun tekstin kirjoittaja pääsee esittämään oman tulkintansa. Lähdön hetkeen liittyvä laulu Taivaslelut (Mandala) kertoo Hectorin veljen kuolemasta ja sen synnyttämästä surusta.

Levyn menevämpiä ja iloisempia lauluja edustavat puolestaan Ihan tavallinen suomalainen mies, Kotijumala ja Jos lehmät osais lentää, joka on versio David McWilliamsin laulusta The Days of Pearly Spencer. Levyn muusta lainamateriaalista erottuvat erityisesti Gordon Lightfootin säveltämä laulu Tähän vuodenaikaan (Pussywillows Cat-tails), johon Hector on tehnyt kerrassaan loistavan tekstin. Erittäin hieno on myös Hectorin tulkinta Anna-Kaarina Kiviniemen laulusta Kesytetty, jonka Seija Simola teki alun perin tunnetuksi.

Hauras on hieno, ajatuksia synnyttävä levy, joka tulee kestämään aikaa. Tätä levyä kannatti odottaa.

 

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Raision kirjaston kuukauden artisti – Anki

Agneta ”Anki” Lindqvist (1945 – 2007) muistetaan monien ikivihreiksi muodostuneiden laulujen herkkävaistoisena tulkitsijana. Hänen juurensa olivat folkmusiikissa, mutta uransa aikana hän lauloi suvereenilla tyylitajullaan paljon muutakin. Ankille ominaisen monipuolisuuden mahdollisti jo 1960-luvulla hänen silloisen levy-yhtiönsä PSO:n (Pohjoismainen Sähkö Oy) johto, joka antoi poikkeuksellisesti nuoren laulajattaren valita itse levytyskappaleensa.

Ankin ensimmäinen single  Neiti yksinäinen ilmestyi syksyllä 1962, jolloin hän oli vasta 16-vuotias. Vuonna 1964 folkmusiikin tultua muotiin Anki perusti Österbergin veljesten kanssa lauluyhtyeen Anki, Bosse & Robert esikuvanaan amerikkalainen Peter, Paul & Mary. Laulutrion suosituimpiin levytyksiin kuuluivat  Kaiken menetin  (All My Trials) ja  Viimeinen vihellys (500 Miles), jotka olivat peräisin Peter, Paul & Maryn ohjelmistosta. Ankin ensimmäinen oma LP  Anki yksin  julkaistiin vuonna 1966. Levyn lauluista on muistettavin  Ne kesäyöt, jonka Marianne Faithfull oli tehnyt tunnetuksi nimellä  Summer Nights. Seuraavana vuonna ilmestyneen  Anki sateen jälkeen  -albumin parhaiten tunnettu laulu on puolestaan alkuaan ruotsalainen kansanlaulu  Niin aikaisin. Vuosikymmenen jälkipuolella Anki oli suosionsa huipulla, ja esimerkiksi Iskelmä-lehden lukijat valitsivat hänet maamme suosituimmaksi naislaulajaksi vuosina 1966 ja 1967.

Vuonna 1969 Anki esiintyi naispääosassa Helsingin Ruotsalaisen Teatterin Hair-musikaalissa. Seuraavana vuonna perustettu Cumulus-yhtye sai alkunsa musikaalin esiintyjäjoukosta. Yhtyeen ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat Ankin lisäksi Heikki  ”Hector” Harma, Sakari Lehtinen ja Cay Karlsson. Hieman myöhemmin mukaan tuli Petri Hohenthal. Pitkäikäisen yhtyeen luovinta aikaa oli 1970-luku. Vuonna 1977 ilmestyneestä Tove Janssonin sanoittamasta ja Erna Tauron säveltämästä  Höstvisa-laulusta eli Syyslaulusta tuli yhtyeen tunnetuin laulu, joka menestyi erinomaisesti myös Ruotsissa. Cumulus julkaisi uransa aikana lähes 20 albumia, joista osa oli ruotsinkielisiä. 1980-luvulle tultaessa yhtyeen levytystahti hiljeni ja myös esiintymiset kävivät harvinaisemmiksi.

Ankin soolotuotannon kypsää aikaa oli 1970-luku, jolloin ilmestyivät albumit  Anki ennen aurinkoa,  Aikalintu,  En anna heille anteeksi  ja  Runoja. Kahdella ensin mainitulla levyllä on paljon Ankin tulkintoja sellaisten laulaja/lauluntekijöiden kuin Joni Mitchellin, Carole Kingin, Buffy Sainte-Marien ja Carly Simonin sävellyksistä. Vuoden 1975 levyllään  En anna heille anteeksi  Anki luopui käännösmateriaalista. Hienon albumin laulut ovat kotimaisten säveltäjien ja sanoittajien tekemiä. Mukana on myös Ankin omia sävellyksiä ja sanoituksia. Vuonna 1976 ilmestynyt  Runoja-levy on ainutlaatuinen siitä, että sen kaikki tekijät ovat naisia. Se sisältää Ankin ja Pirjo Bergströmin säveltämiä kotimaisten naisrunoilijoiden tekstejä. Niin ikään levyllä soittavat muusikot ovat kaikki naisia.

Ankin viimeiseksi LP-levyksi jäi vuonna 1987 ilmestynyt upea  Tähtien rannalla, jonka lauluista on suuri osa Ankin säveltämiä ja hänen äitinsä, kirjailija Marita Lindqvistin sanoittamia. Ankin viimeinen levytys EP-levy  Linnut / Fåglarna  ilmestyi vuonna 2003. Poikkeuksellisen hienon laulajan uraa avaavista kokoelmalevyistä on kattavin vuonna 2008 ilmestynyt  Niin kauan kuin tää kestää saa – taiteilijan taival.

Anki oli koko uransa oman tien kulkija, jonka tuotanto kuulostaa edelleen tuoreelta olipa sitten kyseessä popmusiikki, folkmusiikki, jazz, blues, chanson tai laulelma.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee